sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Matkakuvaus Thaimaasta osa 3.

Mitä matkalle mukaan?

Monet olivatkin jo kertoneet, että mahdollisimman väljiä ja mukavia vaatteita, eikä pitkähihaisia tarvita. Meidän matkamme ensimmäinen viikko sujui pilvisissä ja päivittäisissä sadekuuroissa, joten olin kiitollinen siitä, että olin varannut mukaan useammat kengät. Mikään ei nimittäin kuivunut kastuttuaan, ja useampi uikkarikin oli paikallaan. Kastuneisiin vaatteisiin jäi nimittäin ikävä haju ja sitä ei saanut pois kuin pesulassa. Mies ei löytänyt uusia kenkiä ja kävelikin loppuloman paljain varpain. Se ei Thaimaassa ole oikein suotavaa, mutta minkäs teit kun kengät haisivat ihan kuolemalta.

Aina viisastuu, kun enemmän reissaa. Egyptin huijauksista viisastuneena otin taskulaskimen mukaan. Sillä oli aina helppo tarkastaa, paljonko jokin ostos tai ravintolalasku teki euroissa. Yhden kerran ei laskun loppusumma täsmännyt, mutta koska tarkastimme sen vasta hotellissa, emme kehdanneet mennä valittamaankaan.

Pari reppua tietenkin, minigrip-pusseja joihin oli hyvä laittaa ensiapuvälineet ja aurinkorasvat. Kortisoni tuli tarpeeseen, sillä moskiitot söivät pirullisia paukamia ja ne kutittivat. Ostin paikallisesta apteekista rasvaa puremiin, sekin oli ihan toimivaa. Pitkät , ilmavat vaatteet saattaisivat kyllä estää puremat, sillä kertaakaan en huomannut, että joku hyttynen olisi ollut ihossa kiinni.

Taisin meikata peräti yhtenä iltana hieman. Hiukset olivat yhtä vanua, eivätkä oikein kuivuneet. Kuopus sanoikin, että näytin kaljulta kuvissa, sillä märät hiukset oli koottu yhteen klipsillä ja ne menivät päätä myöten. Kotimaassa on hyvä käydä kulmien kestovärissä ennen reissua, jos haluaa ilmettä. Meikkaaminen on silkkaa ajanhukkaa.

Krabista ja sen saarista on tarjolla hyviä karttoja, tämä oli positiivista esimerkiksi Hurghadaan verrattuna. Meillä oli paljon kirjoja mukana, ja kesken loppuivat. Koko perhe luki Eve Hietamiehen Yösyötön, Lars Keplerin Hypnotisoija ja Paganini ja paholainen meni miehelle ja teineille. Kuopus tahkosi Hobittia, mutta luki välillä myös Hietamiestä. Nesbon Pelastajan luki siippa sekä minä, Hietamiehen Tarhapäivän esikoinen ja puoliso. Nuoriso luki myös Juha Vuorista, minä yritin lukea "sidottua". Se ei oikein sytyttänyt, vaikka pongasin altaalla ainakin kolmella eri kielellä kyseistä opusta. Jätin sen sinne hotelliin seuraavien keski-ikäisten asakkaiden iloksi. 

Pelikortit olivat mukana, mutta emme pelanneet. Noppaa heitettiin useampana iltana.

Riittävä tieto matkakohteesta ja sen mahdollisuuksista on tärkeää. Jotta on jotain, mitä odottaa. Minua hieman jäi kaihertamaan, että jätimme muutaman upean saaren käymättä, emme käyneet luonnonpuistossa tai smaragdilammella. Aamuiset sateet laimensivat ensimmäisen lomaviikon retkeilyjä, joten asia selittynee sillä. Tämä loma oli enemmän rauhallista lomailua edellisiin verrattuna, ja koko porukka oli siihen tyytyväinen. Muut eivät nääs olleet tutustuneet tarjontaan etukäteen, joten heille riitti mainiosti se , mitä koimme. Ja hyvä niin.

Jäipähän jotain seuraavaan kertaan:)

Ps. päässälaskutaidon ylläpitämiseksi voi toki jättää laskimen kotiin. Kello on hyvä olla mukana, minulla oli mukana rakastamani Nomination -rannekello, joka on enemmin koru kuin selkeä ajannäyttäjä. Siinä muutaman Singhan jälkeen oli aina hankalaa arvuutella, mitä ne viisarit osoittivat ja sen jälkeen vielä lisätä se viisi tuntia, sillä en tietenkään siirtänyt kelloani paikalliseen aikaan.

.   

lauantai 29. joulukuuta 2012

Matkakuvaus Thaimaasta, osa 2. Ao Nang

Kohteemme sijaitsi Krabin provinssissa, rantalomakohde Ao Nang. Olin lukenut mm. Markus Lehtipuun suomalaisen lomaoppaan kohtalaisen tarkasti, ja se pitikin paikkaansa erinomaisesti. Ao Nangin rantaan oli hotellistamme alle 100 metriä. Rannalta en odottanutkaan suuria, se oli samanlainen kuin muutkin turistikohteiden rannat, tosin sillä erotuksella että vesi oli likaisenoloista. Aallot olivat suurehkoja, ja vuoroveden vaihtelun takia laskuveden aikaan saattoi löytää simpukoita. Ne olivat aika pieniä, mutta hauskahan niitä oli etsiä. En käynyt kertaakaan uimassa tällä rannalla, vaikka paljon siellä kävelimmekin.

Rannan erikoisuuksiin kuului hierontakylä, joka sijaitsi aivan rantakadun loppupäässä. Hierontaan ja muihin hoitoihin, esim. manikyyriin, houkuttelevat naiset tarjosivat päivittäin hauskaan muotoon leikattua tuoretta ananasta mukaan. Vaikka kävimmekin kuopuksen kanssa tukan letityksessä ja manikyyrissä, ei ananasten tarjoaminen siihen loppunut. Kyseinen rouva oli niin hymyileväinen ja iloinen aina meidät nähdessään, että Suomessa olisi saanut hullun paperit. Miten se nyt tolleen intoilee. Kävimme sitten vielä hieronnassakin. Könsikästä  ei saatu hierontaan, vaikka rouva tarjosi ananasta ja kehui " veeli sexi määäänn" ja tarkasti, oliko sormuksia. Ihana rouva:)

Apinoitakin rannalla oli, muitakin siis kuin suomalaisia. Rannan päässä oli villejä makaki-apinoita, ja en antanut Emman niitä silittää, vaikka olisi varmaan halunnutkin. Näyttivät jotkut turistit antavan niiden kiipeillä niskassaan, varoituksista huolimatta. Siis oppaiden varoituksista, niissä sanotaan, että apinat voivat varastaa ja ovat arvaamattomia.

Ao Nang oli tyypillinen turistikohde kauppakatuineen. Ruokapaikkoja ja kauppoja oli sadoittain,  tuk tuk-mopotakseja tarjolla ja kaikkea muutakin. Kauppiaat vinkkasivat sisään, mutta eivät olleet tunkeilevaisia. Ostoksista leikkimielinen tinkiminen pudotti hintaa reippaasti, ja loppupelissä eiväthän ne hinnat olleet päätähuimaavia. Pesulapalveluita kannattaa ehdottomasti käyttää, muovikassillisen sai pesetettyä reilun euron hintaan. ( 35-40 bht/ kg. 70 bht silitettynä, mutta ilman silitystäkin pyykki oli viikattu, joten koin silittämisen tarpeettomaksi. 35 bht siis n. 0,80 e ) .

Valitsin Ao Nangin lomakohteeksi juuri sen takia, että sieltä oli mahdollista tehdä retkiä suuntaan jos toiseen. Emme osallistuneet yhdellekään kalliille retkelle, vaan ostimme omatoimisesti saari- ja snorklausretken ja muita pitkähäntävenematkoja  paikallisista myyntipisteistä. Taksilla ajelimme Krabi Towniin ja kauppakeskuksiin sekä Tiikerinluolatemppelille.

Matkakuvaus Thaimaasta, osa 1.

Lentomatkat

Oli tiedossa, että edessä on yli kymmenen tuntia istumista hemmetin ahtaassa tilassa, että väsyttää, pierettää, veri ei kierrä, kolottaa ja niin pois päin. Istuttuamme ensin reilut kolme tuntia autossa, sitten pari tuntia lentokentällä, olimmekin jo valmiiksi puutuneita aloittamaan lomalennon Krabille.

Sullouduttuamme koneeseen nuoriso halusi maksullisen ( 8e) viihdekeskuksen. Mitään ilmaista ohjelmaa ei siis näytettykään, kaikki elokuvat ja ohjelmat näkyivät maksulliselta kanavalta. Hienoiseksi pettymykseksi vain muutama ohjelma ja elokuva oli suomeksi tekstitetty.

Kysyin lentoemolta tyynyä, ennen vanhaan, siis kaksi vuotta sitten, niitä jaettiin peittojen kanssa kaikille haluaville. Nyt siitä olisi saanut maksaa. En ole varma, kuulinko oikein, että hinta olisi ollut 11 euroa? Tyynyn sai sitten omaksi.( En nähnyt niitä kellään ).

Tässä vaiheessa kuiskasin siipalle, että kysy saako vessassa käydä ilmaiseksi vai pitääkö maksaa. Kuopus rypisteli kulmiaan. 

Lomalennolle kuului lämmin ateria, joka oli ihan syötävää, kahvit, pari vesitarjoilua ja aamupala. Välillä nautin edullista ( 6e 1,8 dl ) valkoviiniä. Uni ei tietenkään tullut, jalat turposivat, silmät kuivuivat tipoista huolimatta. Hartiat olivat jumissa, sillä jouduin pitämään ne kasassa koko matkan ajan, molemmat käsinojat olivat varattuja.

Siippa nukkui ainakin viisi tuntia. Kuopuskin torkahti, samoin minä ainakin tunnin ajaksi. Teinit valvoivat koko matkan, joten stressasin valmiiksi seuraavaa päivää. Olisimme Krabilla aamupäivällä, ja ensimmäinen lomapäivä olisi edessä. Miten sen jaksaisi, jos ei ole yhtään nukkunut?

Oli vaan upeaa, että nyt oltiin matkalla. Viis siitä, että lomalentojen taso on laskenut. Palvelu oli hieman tylympää kuin ennen, mutta tämä lienee yleismaailmallista. Sitä suurempi kontrasti olikin lomakohteen palvelutaso ja hymy, joka sai hymyilemään, täysin automaattisesti.

Se oli vastassa heti . Suvaitseva hymy, jolla meidät otettiin vastaan. Ahaa, olette menossa Ao Nang Villaan, tuo minibussi tuossa, laukut mukaan, ja menoksi. Ja hotellissa laukut huoneisiin, huoneiden esittely ja ne hymyt.

Nyt on jo ikävä.


lauantai 8. joulukuuta 2012

Lomallelähtö loppusuoralla

Neljä aamua ja sitten , sen neljännen päivän iltana, lento. Reilu kymmenen tuntia istumista edessä ja ensi torstaina olemme sitten Thaimaassa, Krabilla.
Kinkku on paistettu ja sukulaisia ja ystäviä tavattu useampana viikonloppuna. Arvioinnit ja sanelut tehty minun osaltani, joten voin jäädä hyvillä mielin talkoovapaille.
Monena yönä olen ollut jo määränpäässä. Toissayönä maistelin thairuokaa ja viime yönä etsin hotelliamme, sinne piti loppujen lopuksi soutaa mangrovejokea pitkin..vesi oli tummaa ja kuhisi hyönteisiä ja jouduin uittamaan jalkojani siinä. Kukaan tai mikään ei kuitenkaan puraissut osaa jaloista pois.
Olen varannut lennolle mukaan ruutuvihkon, yatsyn, kirjoja, muovisen virkkuukoukun. Muiden kertoman mukaan jokaisella matkustajalla on koneessa oma viihdekeskuksensa, voi katsella elokuvia tai pelata pelejä. Ystävä lupasi lainata lentosukat, niin ei jalat turpoa.
Mies haki matkalaukut , ne odottavat nyt vaatetta mukaan. Ei mitään kiristävää tai puristavaa, ja kuulemma mahdollisimman vähän. Katupesulat pesevät kassillisen parilla eurolla ja pyykit saa silitettyinä takaisin.
Apteekista hain ripulilääkettä, särkylääkettä ja erilaisia rasvoja hyönteisten puremiin ja muihin haavoihin.Käärmelajeja on määränpäässä satoja, joista 52 myrkyllistä. Kannattaa kuulema ottaa valokuva siitä käärmeestä, joka puraisee. Gekot ja hämikset eivät ole kuin hyödyksi, ne syövät itikoita, joista vain murto-osa  levittää malariaa tai muita tauteja.
No, jos huoneessamme on gekko, tai kämmenenkokoinen hämis, annan sille lähdöt joka tapauksessa.
Katselen kauppojen joulukoristeita ja suklaakasoja, olo on jotenkin iloinen siitä, että olemme lähdössä. En laita joulukortteja tänä vuonna, mutta uudenvuodentervehdykset lähetän Thaimaasta.Rannalla tai altaalla on mukava kirjoitella kortteja kotimaahan.
Dieettini ei purrut kuten piti, eipä tietenkään. Ette varmaan yllättyneet? Reilut kaksi kiloa sain rasvaa sulatettua, mutta lihasta tuli taas reilun kilon verran lisää. Lopuksi sain flunssan, joten olen joutunut nyt säästelemään kehoani  . Ehkä chilipitoinen ruoka ja runsas kävely ja vesiliikunta saavat ihmeitä aikaan?
Joulun viettoa en ole pahemmin ajatellut, joulun sanoma on tärkeä eikä joulun viettäminen ulkomailla tee siitä vähemmän merkittävää. Jotain pientä muistamista olen ajatellut sitten paikan päällä meille kaikille, katsotaan sitten.
En jaksa enää tässä vaiheessa stressata sillä, aikooko joku kokeilla rajojaan reissullamme. Sen verran  tiedän, että tehtäväni on pitää porukka kunnossa ja varmistaa myös nuorison turvallisuus-riittävästi vettä ja suoloja, aurinkorasvaa ja yöunta.Toivoisin kyllä todella, ettei kukaan nyt tällä kertaa haluaisi kokeilla esim.karkaamista tai muuta ekstriimiä Krabin yöelämässä. Yhteen hiileen puhaltaminen ja toisten huomioiminen takaavat mahdollisimman onnistuneen lomaelämyksen.

torstai 6. joulukuuta 2012

Hyödyllisiä oppaita

Minäkin ostelin aikoinani kaikenlaisia oppaita esimerkiksi eri horoskooppimerkkien sopivuudesta toisilleen, "Miten saada ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa", " Naiset ovat Venuksesta ja miehet Anuksesta"-tyyliin. Niitä sitten lueskelin ja tulkitsin sohvalla kaljaa lipittävää miestä. Joo, se on nyt siellä luolassaan, sitä ei parane häiritä. Pakko oli kuitenkin sohia kepillä jäätä ja riitahan siitä tuli. Olisi pitänyt uskoa opasta.

Tällä hetkellä käyttöä olisi mm. sellaisille oppaille, kuten:
-10 kikkaa vaikuttaa nuoreen-Maorien lähestymistavalla rauha taloon.
-Erotiikkaan potkua vanhoista autoista  , miten ja kuinka se olisi mahdollista?
-Valjasta energiasi kalorinpolttoon: päivittäinen kiinteyttävä treeni siivousvälineillä .
-Moottoriöljy  ja  olut parisuhteessa: Miehekkyyden coctail ja sen yhteys vähän kaikkeen.
-Opas nuoren puheeseen, yleisimmät eleet ja ilmaisut ja niiden tulkitseminen.
-Lehmän hermot eivät tule murehtimalla: Märehdi sen sijaan itsellesi tasapainoinen elämä.

Ja tätä rataa.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kisamatkalla

Kuopuksella oli Vantaalla Supercheer-kilpailut. Halusin päästä mukaan katsomaan ja minulle järjestyikin fanipaikka bussiin 20 eurolla. Yöpyisin hotellin sijaan siskolla, joten keikka oli siis todella edullinen.

Päätin, että lähdetään kotoa Suolahdesta linja-autolla Jyväskylään, silloin Audia ei tarvitsisi jättää parkkiin pariksi päiväksi. Mies lupasi tulla hakemaan lauantaiyönä.

Odotellaan. Paikallinen bussi on vartin myöhässä, mutta vielä on aikaa ehtiä ajoissa Jyväskylään.
Bussikuski poistuu autosta Äänekoskella, josta on määrä jatkaa nelostietä Jyväskylään.
Odotellaan. Kuski könyää autoon ja ottaa puhelun varikolle, kuulen hyvin, sillä istumme edessä. Auto sökö, savuttaa. Jotta voisiko sieltä varikolta laittaa toisen auton .

Vieläkään kuski ei katso aiheelliseksi informoida matkustajia, joten kysyn, mikä hätänä. Ehdimmekö puoli neljäksi Jyväskylään?

Kuski vastaa, ettei hän voi lentokoneeksi muuttua.
No en minä sitä kysynytkään, vaan sitä, että ehdimmekö tällä vuorolla Jyväskylään vai otammeko taksin?
Jos niin kiire on, ottakaa taksi.
Jep. Hiillostin kuljettajaa vielä antamaan vaihtorahat takaisin, sitä odoteltiin kotvasen. Kuopus oli kohtalaisen hiiltynyt, sanoi räjäyttävänsä Suolahden maailmankartalta, jos myöhästytään.

Taksissa manasin urpoa kuljettajaa, joka oli ajellut paskalla autolla jo monta tuntia. Eikö hän olisi voinut soittaa aikaisemmin vaihtoauton ? Että se olisi ollut jo valmiina odottamassa? Tupakanhajuisessa taksissa matka sujui nopeasti ja olimme ajoissa Jyväskylässä. Lysti maksoi vaivaiset 73 euroa, sillä summalla olisin itsekin ajellut stadiin. No nyt säästyi kuitenkin se puolipakollinen Ikeassa käynti.

Muuten kisamatka sujui mainiosti, sain istua  itsekseni auton etuosassa ja minulla oli hyvä kirja. Siskon luona sain rentouttavan ylöspidon ja kuljetuspalvelut lauantain kisapaikalle. Kisoissa oli mukava jännittää ja hengailla, Telluksen ohjelma oli mielestäni hyvä. Sijoitus oli 7.

Paluumatkakin sujui  leppoisasti, mitä nyt tytöt vähän oksentelivat ja itkeskelivät . Jatkosuunnitelmana pidän sitä, että marssin Jyväskylän Liikenteen toimistoon valittamaan ja vaatimaan hyvitystä taksimatkan kuluista. Bussin särkymiselle ei toki voi mitään, mutta asian olisi voinut hoitaa toisinkin. Mrrh!

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Isänpäivää

Voisiko marraskuinen sää paremmin helliä isää, joka kesken tasaisen, lotisevan harmauden nousee keittelemään itselleen aamukahvia? Kakku , lasten tekemä, odottaa sanomalehtipaperin alla piilossa. Illalla esikoinen teki pohjan ja kuopus täytti ja koristeli. Minä siivosin jäljet.

Sanoin miehelle, ettei hänen tänäänkään tarvitse tehdä kotitöitä. Onhan isänpäivä. Minä , oltuani kiireisen viikon jälkeen perjantain ja lauantain Hipposhallilla talkoolaisena, yritin ottaa kiinni tekemättömät kotityöt. Pesin neljä koneellista pyykkiä, muunmuassa. Sitten rentouduin silittämällä samalla kun katselin " Mamma Miaa", jälleen kerran. Kuopus kysyikin, laitanko "sing along-"version.

Pesin ja kuorin mieheni selän eilen saunassa, tänään tein possunfilettä kermaperunoiden ja uunijuuresten kera. Kuulostaa paremmalta kuin todellisuudessa, mutta pääasia onkin siinä, että huomioitu on. Siippakin oli ostanut minulle yllätyksen, ajastimen. Kolmella eurolla. Jotta saan auton lämpiämään ajastuksella, ei tarvitse heti herättyä rynnätä pakkaseen laittamaan töpseliä seinään.

No minähän en oikeasti osaa aikaa kääntää. Töissäkin juoksen aina kaksi tuntia ennen kotiinlähtöä laittamaan lämmityksen päälle, ja meillä on siellä vielä yksinkertaiset mittarit. Tuo uusi oli pientä pränttiä täynnä ja loppujen lopuksi Miehelläkin oli vaikeuksia käyttää sitä. Sanoinkin, että kiitti ajatuksesta, mutta pitäydy vaan jatkossa niissä Nomination-palasissa, minä ehdin kyllä laittamaan auton lämmityksen manuaalisesti päälle.

torstai 18. lokakuuta 2012

Lomasuunnitelmia

Kaksi kuukautta aikaa valmistautua elämämme ensimmäiseen matkaan Aasiaan ja trooppiseen ilmastoon. Matka Thaimaan Krabille on toki varattu jo tammikuussa, ja koska reissu on se ensimmäinen, varasin sen Aurinkomatkojen kautta.

Matkan hinta onkin jo melkein säästetty, rokotukset voimassa ja passit uusittiin tiistaina. Kulttuurista ja kohteesta olen kantanut kirjallisuutta kotiin pitkän aikaa, kirjannut omaan pieneen kirjaseeni tärkeitä asioita ja pohtinut, mitä kaikkea kahden viikon aikana olisi mahdollista kokea ja katsoa.

Haluan kokea norsusafarin, käydä Krabin kaupungissa ja Tiikerinluolatemppelissä ( muistan varoa apinoita ). Haluan mennä pitkähäntäveneellä Railaylle, Ao Phra Nangille ja ehkä meloa kanootilla tippukiviluolastossa. Haluan matkustaa pikaveneellä Koh Phi Phille, Koh Hongille, Koh Podalle ja Chicken Islandille, haluan snorklailla ja juoda kylmää Singha-olutta puuterihiekalla. Ja haluan ehdottomasti, että Emman kanssa löydämme simpukankuoria.

Haluan käydä joko Khao Phanom Benchan tai Khao Nor Chuchin kansallispuistossa, sillä siellä on vaelluspolkuja viidakossa. Tarjolla on vesiputousta, kuumia lähteitä ja smaragdilampea. En halua törmätä käärmeisiin tai hämähäkkeihin.

Haluan lillua aalloissa,   nähdä vedenalaista maailmaa. Haluaisin ottaa jopa pari onnistunutta valokuvaa veden alla. En halua, että liuskameduusa ui liiveihini, mutta jos ui, lupaan olla hätääntymättä. Jos kohtaan riuttahain tai vastaavan, lupaan vetäytyä rantahiekalle ja nauttia olutta. Hui.

Haluan viedä koko seurueen jättiläismäisiin ostoskeskuksiin, joista nuoret voivat ostaa edullisesti kaikkea tarvitsemaansa ja me voimme istua baarissa heitä tarkkailemassa. Haluan toki itsekin ostaa esimerkiksi urheiluvaatteita, sillä olen aktiivinen kuntoilija eikä haittaa, vaikka joskus kuntoilisin merkkivaatteissakin. Hah.

Haluan, että kaikki viihtyvät. Että jokainen saisi kahden viikon lomareissultaan jotain, mitä kuvitteli haluavansa. Hemmetti, kaksi viikoa porukassa, se on pitkä aika. Suuriin irtiottoihin ei ole mahdollisuutta, sillä en voi antaa alaikäisten hengailla itsekseen Ao Nangin yöelämässä. Eikä Miesvahvistuskaan saa kadota omille retkilleen.

Olen tarjonnut kirjallisuutta ja nettisivuja muillekin matkallelähtijöille. Vihjaillut, mitä on tulossa ja kysellyt, millaisia odotuksia  muilla on. Toistaiseksi kukaan ei ole oikeastaan ottanut pahemmin kantaa, esikoinen sanoi vaan että yäk mä millään norsulla ratsasta.Kuopus haluaa ehdottomasti osallistua norsusafarille.
Sen tiedän, että siippa lähtee reissuun onnellisen tietämättömänä ja luottaa valitettavasti liikaa siihen, että minä olen perehtynyt kohteeseen ja kaikkeen muuhun. Viime kerrallakin hän sanoi, että oli varmistellut vapaita reissua varten. Kun häneltä oli sitten tiedusteltu, että mihinkäs sitä ollaan menossa lomareissulla, niin ei mies ollut osannut vastata.   

lauantai 29. syyskuuta 2012

Syksyisiä mietteitä

Kahden viikon flunssa on vienyt terää kaikesta, saanut hartiat ja niskan ihan jumiin ja vireen alakanttiin. Tänään jaksoin kuitenkin jo tuusailla pihalla, joten eiköhän se tästä. Vuoden turhakkeet eli rakennekynnet kestivät kitkemisen ja sipulien istutuksen, tämä naputtaminen vaan ärsyttää, kun kynnet napsaavat näppäimiin. Sama juttu pianonsoitossa, mistä perhe lienee kiitollinen.

Olo ei ole ollut niin energinen kuin normaalisti, viime vuonna tähän aikaan oli myssyjä , sukkia ja lapasia neulottuna jo monta paria. Nyt ei vaan ole napannut, aika tuntuu menevän johonkin muuhun. Mihin sitten? No kirjoja on tullut luettua muutamia, parina iltana televisiota katsottua...

En lähtenyt enää kunnallisvaaliehdokkaaksi. Paikallinen politiikka on tasan niin naurettavaa, että en enää viitsi. Harmi, että kaikki "minä olen paras ja kovaäänisin-pellet" eivät ymmärtäneet tehdä samoin. Ensi vuonna on siis monta iltaa kuukaudessa aikaa tehdä jotain muuta kuin kokoustaa.

Syksyisen alakulon voi selättää takkatulella, kynttilänvalolla. Puhtailla lakanoilla, joiden alle ryömiä hyvissä ajoin ja napostella vaikka suklaata, samalla kun katsoo siipan kanssa romanttista elokuvaa, jonka pääosassa on Richard Gere. No, totuuden nimessä aloitimme eilen uusintakierroksen Stieg Larssonin Millenium-trilogiaa, nääs löysin boxin halvalla, mutta on sekin ihan ok.

Komisario Beckitkin käyvät, eikä vähiten Gunvaldin takia:)

Kun syksyinen sade rummuttaa peltikattoa ja tuuli ulisee, tumma alakulo ryömii nurkista ja peilistä tuijottavat väsyneet kasvot, on piristävää katsella valokuvia menneistä matkoista ja unelmoida siitä, että sellainen on vielä tulossa. Pian minä kävelen arpaisillani puuterihiekassa ja imen aurinkoa joka solullani!

lauantai 1. syyskuuta 2012

Liikun ja laihdun? Sykemittarin synkät puolet...

Tunnustan. Olen huijannut itseäni jo vuosia sillä, että muka liikun niin paljon, että voin syödä ja juoda miten paljon vaan. Tässä jokin aika sitten oli lehdissä tutkimustuloksia siitä, että liikunta ehkäisee rintasyöpää. Jo 10-19 tunnin viikottaisella liikunnalla oli positiivinen vaikutus rintasyöpäriskiin.

No perkele, että ihan  10-19 tuntia. Viikossa. Meikäläisen enkka on 8 tuntia, normaalisti liikun aktiivikuntoilua siis 4-7 tuntia viikossa. Ja tähän lukemaan EI lasketa muuta kuin todellinen kuntoilu, ei siis ruohonleikkaamista tai imurointia.Työmatkapyöräilyn keksittyäni olen kuvitellut, että kroppani piukkenee kuukausi kuukaudelta nuoruusajan mittoihin. Pari kertaa viikossa 16 km ja kerran viikossa koko matka, 44 km. Tähän lisäksi kympin juoksulenkki tiistaisin ja kuntokeskuksessa zumbaa, pumppia tai combatia.

Strategiset mittani verrattuna  kahdenkymmenevuoden taakse ovat noin 20 kg plussaa, pituus kuitenkin pysynyt samana. Ympärysmittoihin on tullut 6 cm kauttaaltaan, vyötärölle kyllä enemmän. Eikä muuten lantion leveyteen auta pyöräily, lienee synnytysten mukanaan tuoma etu?

( No, synnytykset ja raskaudet eivät ole todellinen syy vartalon muuttumiseen, nykytrendin mukaan kaikki on kiinni tahdonvoimasta. Sitä minä vaan en ymmärrä, että miksi pituuskasvuun ei suhtauduta samalla tavalla? Geenien vaikutus hyväksytään kyllä pituuskasvussa, mutta ei leveyssuunnassa.)

Siitä sykemittarista. Reilun tunnin juoksulenkillä palaa about 700 kcal. Tunti ja vartti pyöräilyä ( maasto on tosiaan isoja mäkiä sekä ylös että alaspäin että loivia nousuja, ei mitään tasamaastoa ) poltti vaivaiset 400 kcal!!Elikkä perjantain kokopitkä 44 km pyörälenkki, jonka jälkeen olin ihan poikki ja onnellinen siitä, että voin istua kasvihuoneessa loppuillan ja lipittää viiniä- aijai! Kaksi ja puoli tuntia pyöräilyä kulutti siis vaivaiset 800 kcal. Just viinipullollisen muttei enempää.

Viikonloppuisin olen yleensä vaan rentoutunut, lueskellut ja keskittynyt kotoiluun. Hyvän ruuan, suklaan ja valkoviinin kera. Nyt ei kyllä auta enää teeskennellä, vaan jättää nuo herkut pois.  Katsotaan, mitä tapahtuu.

Luultavasti olen ihan helevetin kiukkuinen koko ajan.



perjantai 24. elokuuta 2012

Mitä tänään syötäisiin?

Kaikille tämän asian kanssa painiskeleville ihmisille neuvoksi: tee ruokaa ja jos eivät syö niin ovat syömättä ja nälkäisiä. Ja ateriaa ei saa korvata leivällä, muroilla tai oluella.

Helppoa. Nykyteinit paastoavat koulupäivän, sillä heidän mielestään ilmainen kouluruoka on pääsääntöisesti perseestä. Koulussa voi syödä korkeintaan näkkäriä.

Huolta aiheuttaa se, että teinit todellakin paastoavat ja haluaisit heidän syövän edes jotain terveellistä ja ravitsevaa ruokaa. Niinpä sitä haluaisi valmistaa sellaista ruokaa, joka täyttää kriteerit:
-ravitsevaa
-terveellistä
-maukasta
-edullista
-nopeasti valmista

Ideaalihan on se, että valmistetaan yksi ruokalaji, jota kaikki syövät kahtena päivänä peräkkäin.

No niin. Perheen maskuliininen henkilöhän ei piittaa einesruuasta, joksi luetaan esim. spegetti ja jauhelihakastike. Kirjolohi ja merilohi maistuvat teolliselta ja kanaahan ei syö erkkikään. Perunassakin on eroja, mutta en ymmärrä kenen perheessä syödään lihaa jatkuvasti?

No meillä tytöt eivät niin tykkää liharuuista, paitsi kanasta ja kalasta, joista iskä ei tykkää. Kana täytyy kyllä olla rintaleikettä ja mielellään pintamaustettua, perunamuusi käy uunimakkaran kanssa joskus, joskus taas ei.

Keitot ovat pääsääntöisesti yök. Mies söisi lihakeittoa ja jauhelihakeittoa, jos kaikki osuu nappiin. Jos suolapitoisuus tai perunoiden koostumus ei natsaa, menee keitto viemäriin.

Kiusauksia tai muita pataruokia eivät tyttätet arvosta, miehelle saattaa menetellä pitkään muhinut kinkku-peruna-sipuli- aurajuustokiusaus. Ja sekin lasketaan einekseksi, sillä valmispakasteperunahathan ovat sellaisia.

Käskin tässä viime viikolla esikoista listaamaan ne ruokalajit, joita hän suostuu syömään kotona. Listalta löytyi mm. spagetti, lihamureke, lihapullat, uunimakkara, muusi, uunikala ja ranskalaiset perunat.

Oli  miehen vuoro kokata, sillä hän oli vapaalla ja minä töissä. Hän keksi ilahtuen, että tehdään uunimakkaraa ja ranskalaisia, sitä kaikki syövät.

Siihen kuopus sanoi hiljaisella äänellä että " muuten käy, mutta mä inhoon ranskalaisia...." 




Miehen loma vs. naisen loma

Lyhyesti. Kun nainen on lomalla , on luonnollista että nainen hoitaa kotityöt. Kotitöiksi luetaan siis pyykkäys, imurointi, moppaus, kaupassakäynti, ruuanlaitto, mattojen ja ikkunoiden pesu, lasten kuskaaminen harrastuksiin , uimarannalle jne, nurmikonleikkuu ja niin edelleen.

Kun nainen on työssä, on luonnollista, että hän hoitaa kotityöt, joihin luetaan edelleen kaikki yllämainitut asiat.

Kun mies on töissä, nainen hoitaa kotityöt.

Kun mies on lomalla, ja nainen töissä, miehen on luonnollista närkästyä siitä, että nainen kuvittelee hänen hoitavan edes osan kotitöistä. Mies sanoo, että voihan hän käväistä kaupassa ja laittaa jotain ruokaa ja sitten lukea kirjaa ja mennä pumppiin, Ja maata puolille päivin ja katsoa elokuvia keskiyöllä. Kukas sitten hoitaa nuo pihahommat.

Pihahommilla tarkoitetaan ambulanssia, ruumisautoa ja kattoikkunallista violettia naisenkaatajamersua. Sekä muutamaa pakettivolkkaria.

No eipä ihan hirveästi kiinnosta, ehkä ne olisi romunkerääjän hommia. Pääsisi Mieskin vähemmällä ja ehtisi lomailemaan, nyt taitaa mennä koko loma pelkkään autonrassaukseen.

perjantai 3. elokuuta 2012

Hengellistä

Olen tänään sillä tuulella. Katsoin yli-imelän rakkausdraaman " Rakkauden pilvitarha" ja jo alkoi ottaa päähän. Mahtavat maisemat ja näyttelijätkin ihan ok ( mm. Keanu Reeves ), mutta käsis oli ihan perseestä.Millähän ilveellä sitä meikäläinen pääsisi Hollywoodiin käsikirjoittamaan?

Vai olenko vain katkera? En ole, mutta siitäpä aasinsilta siihen, mitä Jeesus opetti kultaisessa käskyssään, jota Wikipediassa kultaiseksi säännöksi nimitetään. Näin se aika muuttuu. Eli mitä tahdotte ihmisten tekevän teille niin tehkää se myös heille.

Elokuvassa kaksi ohikulkijaa tapaavat junassa ja yhteensattumien kautta mies tekeytyy raskaana olevan naisen aviopuolisoksi. Toki suku vastustaa , isoisä hyväksyy mutta draamaa piisaa. Rakkaus voittaa kuitenkin kaiken ja he saavat toisensa ja suvun hyväksynnän.

No joo. Mistä se Jeesus sitten tähän putkahti? Ehkä siitä rakkaudesta? Tuliko se kultainen käsky siitä mieleen , kun on koko päivän kehoitellut perheenjäseniä tekemään sitä ja tätä ja vastaus on ollut että " smgkgnvjfvnjknnnöööhhh".?

Kaivoin esikoiselle lempikirjani hyllystä, Kathryn Hulmen Nunnan tarina. Sanoin, että riparilaisena voisi sen lukea, vaikutti minuun vahvasti samanikäisenä. Piti päästä Lourdesiinkin interreilillä. Hemmetin vaikuttavaa oli , ihmiset itkivät ja rukoilivat ja luola täynnä ihmeparannuksia kokeneiden kultalaattoja oli uskomaton. Eräs nunna vaati meitä jäämään messuun, mutta paikan hengellinen ilmapiiri oli niin syvä, niin voimakas, ettemme krapuloissamme kyenneet jäämään messuun, vaan meidän oli pakko poistua . Olisimme halunneet, mutta olimme heikkoja. Vedimme röökit ja jatkoimme matkaa.
Haluan kuitenkin joskus palata. Nyt olen riittävän vahva jäämään messuun. 

Mutta siitä elokuvasta. Mieleen tuli idea, haluaisinko olla viininviljelijä? Saisikohan nyt mahdollisesti Etelä-Euroopasta edullisia viinitiloja? Ja kultaisesta käskystä sen verran, että mielestäni erittäin fiksusti sanottu juttu. Voisi jokainen miettiä tykönään.

torstai 2. elokuuta 2012

Rokkimutsi?

Voisin ehkä ollakin. Missasin vain Pomon konsertin eilen, mutta pääsin kuuntelemaan Red Hot Chili Peppersejä parkkipaikalta. Kuskasin nimittäin tyttäreni ja hänen ystävänsä Tampereelle konserttiin.
Oli eniron tulostettu ajo-ohje. Navigaattorin käyttö opetettiin ja laite viritettiin valmiiksi.
Mielestäni kirjalliset ajo-ohjeet olivat kuitenkin niin selkeät, etten viitsinyt laittaa navia päälle. Ja vituks meni. Tosin kiersin vain vähän Teiskossa, mutta löysin hyvin Ratinan stadionin eikä esikoisen tarvinnut kuin kerran pyytää minua hillitsemään kielenkäyttöäni. Pari kertaa ajoin punaisia päin, sillä Audi on huono kiihtymään ja valot vaihtuivat tosi nopeasti.
Ongelma olikin sitten se, kuinka käytän aikaani puoli viidestä yhteentoista? Olin varannut muutaman kympin rahaa ja pari kirjaa. Kuvittelin, että saan auton kohtuullisen lähelle stadionia ja käyn siitä sitten vähän käppäilemässä Hämeenkadulla ja luen loppuillan autossa kirjaa.
Eipä löytynyt parkkipaikkaa. Aikani harkittua ajoin auton Tullintorin parkkihalliin ( INHOAN parkkihalleja ) ja lähdin sitten himmaamaan Tampereen aurinkoiseen iltaan. Pyörin useampaan kertaan stadionin lähellä ja juttelin yhdelle järjestysmiehelle, olisiko millään mahdollista tulla kymmenen aikaan postaamaan tuohon lähelle, no kyllähän se järjestyy, jos istut autossa ja omalla vastuulla ja niin pois päin.
Päästyäni pois parkkihallista ( eipä tietenkään toiminut ensimmäinen maksuautomaatti EIPÄ! )  ( ja ulostulo oli tietenkin jossain ihan kumman suunnassa TIETENKIN! )...pääsin linja-autoaseman parkkiin, jossa meinasin viimeisen tunnin viettää tytöjä odotellen. Naispuolinen järjestyksenvalvoja tuli tiukasti sanomaan, että nämä ovat bussipaikkoja, mene keskustaan siitä. Aiemmin näkemäni järjestysmies vastasi naiselliseen hymyyni että mene pikkuisen tuonne syrjemmälle.
Jep, siellä odottelin sitten puolitoista tuntia, kuuntelin bassonjylinää ja seurasin ihmisiä. Ei hullumpi tapa viettää kaunis kesäilta.
Tytöt olivat onnellisia ja hurmioituneita. Kotiinpaluu onnistui perkele ilman kirjallisia ohjeita ja ilman navia ( yritin kyllä saada sen päälle mutten osannutkaan. ) . Piti siis turvautua VAIN liikennemerkkeihin ja tienviittoihin sekä omaan logiikkaan. Onnistui, sillä liikenteessä oli herrasmiehiä, jotka antoivat minun sukkuloida kaistoilla, koska en ollut huomannut ajoissa ryhmittäytyä.
Ajoin kotiin ilman ongelmia. Huomasin, että paluureitti oli juuri se, jota puoliso ehdotti menoreitiksikin. Lyhin ja loogisin, enirosta piittaamatta. En ole vielä ihan varma, sanonko sen hänelle huomenna vai en. 

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Kaikenlaista vääntöä

Juu, se ei lopu vaan etsii koko ajan uusia uomiaan. Puhutaan sitten vedentulosta taivaalta tai murrosikäisen neidon keksimistä rajanvetokiistoista. Poikakaveriasiat, päihteet, kotiintuloajat on taisteltu, ei tosin lopullisesti, olettaisin. Nyt uusimpia hittejä tällä saralla ovat kaikenlaiset omaan vartaloon liittyvät reijittämiset, lävistykset, venytykset yms . Tatuointia ehdotin eilisen väännön lomassa, mitä jos tatuoisit otsaasi lauseen " olen ääliö." Näin rakentavasti meillä aikuinenkin osaa keskustella.

Korvarei'än venyttäminen on jostain syystä in. Pikkuhiljaa renkaan kokoa lisäämällä korvalehden keskelle saadaan venytettyä peukalonmentävä aukko. 8-10 mm kokoinen aukko voi palautua tai sitten ei. Jos joskus aikuisena ei sattuisi enää lepattavista korvalehdistään ja siitä tuulenmentävästä aukosta tykkäämäänkään, olisi umpeenkurominen toteutettava ompelemalla. Ja arvethan siitä jää.

Ihan älytöntä touhua. Tai jänteitten lävistäminen, helvetti kun sen kielikorun sai ylipuhuttua niin nyt pitäisi reijittää muita liikkuvia osia suussa.

Yäk. Kielsin kaikki. Valokuvaan laitan kuitenkin ehdotuksen, jos neidon jotain pitäisi venyttää. Eikö olekin kaunista?



perjantai 20. heinäkuuta 2012

Paluu normaaliin juhlien jälkeen

Eli kyse ei ole vielä arkeen paluusta, sillä olen lomalla. Epävakainen sää pitää kyllä lomatunnelman kaukana, samoin säännölliset taksivelvollisuudet. No, eipähän tarvitse töissä käydä. Pieni se on sekin lohtu.
Tosiaan, puunasin kodin kohtuullisen perusteellisesti ennen rippijuhlia, komeroita lukuunottamatta. Taidan olla jonkin sortin komerofriikki, sillä olen kirjoittanut useammankin kerran komeroista blogiin.
Mutta. Jos on puoliso, jolla on ns. likaiset harrastukset ( maata ravassa , kieriskellä öljyssä ja niin poispäin), kämpän puhtaanapito asettaa omat haasteensa. Haisevia ja likaisia tahmavaatteita kun ei voi säilyttää sisätiloissa. ( Joskus olen todella pohtinut, MITÄ tarkoittaa sana sisäsiisti...)
Miehellä on oma vaatekaappinsa työvaatteille. Siis niille ansiotyövaatteille. Komerossa on tällä hetkellä appiukon vanha radio c-kasettipesineen, siitä voi kyllä saada toimivan. Kuulema. Meillä onkin vielä vanhoja c-kasetteja, sillä siippa ei antanut heittää niitä roskiin.
Sitten komerosta löytyy läjäpäin minun vanhoja vaatteita, jotka on tarkoitettu tuunaamoon räteiksi. Maalipöniköitä. Tyhjiä olutsalkkuja.Työvaatteet eivät siis mahdu sinne ja niitä säilytetäänkin aulan rappusten tolpassa. ( Vaikka olen usein kiinnittänyt tolppaan keltaisen post-it tarralapun, jossa lukee että " Tämä ei ole naulakko. " )
Ne autonrassauskamppeet on tällä hetkellä siroiteltu kuistin rappusille. On useampia kenkäpareja, housuja, hanskoja..kaikki valmiina vastaanottamaan kotiin tulijoita.
On vain ajan kysymys, milloin ovenpieliin ilmestyy taas mustia sormenjälkiä. 

Pihakin on taas normaalissa kuosissa. On rengaspinoja ja autot levällään tontilla. Tavernaan on jostain ilmestynyt  sirkkeli ja jokin iso puskuri tai mikä lienee nojailee tyytyväisenä kukkalaatikkoon.

No, vesisade pitää huolen siitä, ettei tavernaankaan ole tunkua.Näillä mennään:)

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Haluan merta edemmäs kalaan...

Vaikka en edes pidä kalasta. Siis noin lautasella. Vedenalaista elämää rakastan, se on siis aivan oma maailmansa. Valitettavasti meidän kotoinen Suojärvemme on lähes yhtä synkkä kuin Mustameri, paratiisikaloja ei sieltä pysty bongaamaan.Laitan muutaman kuvan kuitenkin,kaunista se on meilläkin vaikka tuo hemmetin sade jaksaa yllättää välittömästi sen jäkeen, kun olet ripustanut pyykit ulos kuivumaan.




Ihanaa kesänjatkoa, minulle se kunnon kesä koittaa viimeistään joulukuussa!! Jes!

Juhlahumua

Rakkaan esikoisen rippijuhlista on kulunut nyt viikko. Rippijuhlien varjolla minäkin sain potkua tekemisiini, tavallisia kesälomahommia kuten kitkemistä, maton-ja ikkunanpesua siivitti ajatus, että juhlissa kaiken on oltava tiptop. Tärkein asia, eli tarjoilupuoli, hoitui toki ulkoistetusti. On aivan upeaa, että yhden ihmisen ei tarvitse osata kaikkea: voidaan ostaa voileipäkakut ja täytekakut sellaiselta ihmiseltä, joka niitä osaa tehdä. Viinapannuakaan ei tarvinnut laittaa pöhisemään, skumpat ja mehut sai kaupasta.
Sen verran taivuin, että leivoin pari kuivakakkua. Puoliso on sitten urakoinut niiden kanssa viime viikolla, kohtapuoleen on molemmat syöty.
Eihän toki kukaan nurkkia tarkastellut, tai ikkunoita- puhumattakaan siitä, että olisi komeroihin kurkistanut ( ei edes se Iisalmen täti, hehhehhehhe). Mutta kuten sanoin, juhla oli mainiona tavoitteena, siisteyden suhteen. Ja edelleen on siistiä. Paitsi ne komerot, mutta paskat niistä. 
Mitä tulee itse juhlakaluun, mikä on mielestäni kohtalaisen typerä nimi juhlinnan kohteena olevalle viehättävälle neidolle, piti valmistautumista aavistuksen verran rajoittaa. Siis toki maksoin mekon ja kengät, ( ihana mekko, itselläni ei ole koskaan ollut mitään noin kallista, mutta hukkaan se olisi mennytkin), geelikynnet ja hiusvärin. Meikin ja kampauksen kohdalla jarrutin, ja neito hoiti ne sitten itsenäisesti ystäviensä avulla.
Maltan tuskin odottaa seuraavia juhlia!
Ei mutta oikeasti. Oli ihanaa, että sukulaiset ja ystävät tulivat käymään, isoset ja seurakunnan aikuiset. Mielestäni juhlan tärkein sanoma- olemme kokoontuneet yhteen koska välitämme toisistamme- toteutui.
Kiitos kaikille:)

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Lomamatkalle, miksi?

Pitänee taas avata hieman tätä työssäkäyvän perheenemännän elämää ja yrittää kiteyttää mies- ja naisnäkökulmia. Kyse on siis siitä hemmetin kalliista lomamatkasta, jota varten säästetään koko vuosi ellei enemmän ja jonka takia perheen äiti ainakin säännöstelee kampaajakäyntejään, vaateostojaan ja mm. kauneudenhoitoaan. Sisustamisesta puhumattakaan.

Mies olisi täyvin tyytyväinen viettäessään lomansa kotimaassa. Voisihan sitä toki käväistä sukuloimassa miesten kesken joku viikonloppu mökillä, ja anoppilassakin voisi jopa käydä. Muuten Linnanmäellä tai Särkänniemessäkin piipahtaisi, lasten kanssa, mutta kylpylät ovat jo liikaa.

Mitä järkeä on mennä johonkin kylpylään?

Loppuloman voisi sitten hyvällä mielellä harrastaa itselle tärkeitä asioita, kuten erinäisten autojen rassausta. Tavernassa kaappi kylmillään, toki mies osallistuisi ruuanlaittoon grillaamalla satunnaisesti pihvejä tai makkaraa.

Kuka sitä muuta kaipaa?

No perheenäiti. Voisihan sitä toki kysyä, miksei kotimaanmatkailu riittäisi? Miksi lähteä merta edemmäs kalaan? Eihän mökkilomallakaan tarvitse uurastaa?

Kotimaassa ollaan kuitenkin kuin kotona. Vaikka pesukone, imuri ja muut kaverit jäisivätkin kotiin, on automatkailussa aina sitä pakkaamista ja aamupalan laittoa, shoppailukin maksaa. Ulkomaanmatka on totaalinen irtiotto arjesta.

Lomalla oleva perheenäiti on rentoutunut, levollinen ja säteilee hyvääoloaan muuhunkin perheeseen. Ei stressaavaa ruualaittoa, sillä jokainen saa valita listalta mitä haluaa.

Kuvitelkaapa seuraavaa: Herättyänne puhtaista lakanoista, jotka joku muu on pedannut, menette runsaaseen aamupalapöytään. Sen jälkeen rauhallinen kävelylenkki ja pulahdus uima-altaaseeen, leppoisaa lokoilua altaalla. Sitten mahdollisesti snorklaamaan ja katselemaan nähtävyyksiä, riittävä nesteytys pitää olon leppoisana. Retkeilyn jälkeen uimaan tai siestalle aurinkotuoliin. Sitten suihkun kautta syömään ja ruuan jälkeen on mukava vielä kierrellä kauppoja tai täynnä elämää olevia rantakujia. Yön tummetessa mennään takaisin hotelliin, jonka parvekkeella isä ja äiti voivat vielä hetken istua ja kuunnella meren aaltojen hiljaista kohinaa ja tropiikin yön ääniä.
Perheenäiti tuntee olonsa yhtä samettiseksi kuin häntä ympäröivä yö. Takana on mukava päivä yhdessä kaikkein rakkaimpien kanssa, jäljelle jää muistoja, joihin voidaan palata vielä vuosien takaa.
Yö sulkee lomailevan perheenäidin myskintuoksuiseen syleilyynsä.

Niin. Vuodessa on viisikymmentäkaksi viikkoa . Jos viisikymmentä niistä on arkisia, voi kaksi viikkoa käyttää hyvällä mielellä luksukseen.  

torstai 14. kesäkuuta 2012

Mölkky

Olympialaisiin, miksei?
Kokoonnuimme taasen tämän jalon  lajin tiimoilta viettämään iltaa. Miljoona hyttystä oli päättänyt liittyä seuraamme, tosin kutsumatta. Muuten ilta oli mitä ihanin;oli tyyni järven selkä, maittavaa hirvipaistia, riittävästi olutta ja saunaankin pääsi hikinen kilpailija. Järvivesi oli kylmää, mutta mölkkyilyn harrastajat eivät ole mitään eilisen teeren poikia, vaan kohtalaisen karaistunutta väkeä. Veteen oli hyvä huuhtoa tappion kyyneleet.

Onhan runollista , joo. Onneksi herkimmät kilpailijat saivat loppuyöstä vetistellä vielä Hectorin siivellä, sillä mölkkymaestron oli varaa olla reilu; karaoke on nimittäin mölkyn sisarlaji: mölkkyturnauksen jälkeen on mahtavaa purkaa jäljellejäänyt energiansa laulamiseen. Riittävä promillemäärä takaa estottoman laulusuorituksen, sillä tosiasiahan on, että muutaman lasillisen jälkeen jokainen kuvittelee osaavansa laulaa. Ainakin minä. Ja vielä helvetin hyvin.

Mölkystä niin väliä. Tuurilaji. Tottakai vaatii tarkkuutta ja laskutaitoa ja pelisilmää, ettei heitä palikkaa siten, että seuraava saa helposti maksimipisteet. Mutta kaikki muu on silkkaa tuuria.

Minä en ole oikeastaan koskaan voittanut missään. Siksi keskityn mölkkyilyssäkin sisarlajiin enemmän. En tosiaan luovuta , vaan yritän toki heittää parastani. Huulta, siis.

Tiedän, että te rakkaat mölkkyilijät olette pelolla odottaneet, mitä se eukko nyt kirjoittaa. Vaikkei se voittanut, niin pestiinhän me sen selkä ja annettiin laulaa. Ja kaikkihan palkittiin, eikä se nälkäiseksikään jäänyt. Ja ruokaakin otti, vielä kaksi kertaa.

Kyllä. Mölkky on jalo laji. Se kokoaa yhteen toisilleen tärkeät ihmiset.
Ja sitten lauletaan. 

lauantai 2. kesäkuuta 2012

PIIRONKI!!

Vedä hiirellä alaspäin, niin löydät kirjoitukseni piirongista. Kannattaa se sanoa ääneen hassuimmatkin toiveet, sillä jonkun aikaa netissä surffailtuaan löyysi siippa juuri oikeanmallisen piirongin. Ja minä sain sen.
Kävin eilen Tiimarista ostamasta lapsellisia tykötarpeita, jotta työpisteeni on hyvinvarustettu. Kuopuksen kasteltua läppärini vedellä näytti hetken siltä, että joutuisin jatkossa turvautumaan lyijykyniin. Siippa ( ihmemies ) kuivasi koneen ja nyt se taas pelittää. Tosin lienee syytä varmuuskopioida ne jutut, mitä haluaa säilyttää pitempäänkin.
No, jos tämä kone lakkaa toimimasta, ostan uuden. Se saa olla piilossa muilta käyttäjiltä tämän piirongin kannen alla.
Kesällä sitten skrapataan ja maalataan piironki helmiäisellä. Lukkoa kannessa ei vielä ole, mutta jonkinlaisen munalukon hommaan ensi hätään.
Muutenhan siinä käy niin, että kun kukaan ei muualta löydä mitään, niin etsitään sitten mamman piirongista.


Väriä!

Tulppaanien herkullisia värejä :) Vapaasti nautittavissa!

kesäloma

Koulu loppui tänään ja loma alkoi. Jotenkin olisin toivonut ja odottanut siltä yhdeltä perheeltä edes sanaa " kiitos."
Nykymaailma on sellainen. Koulujen henkilökunnalle on sälytetty aamu-ja iltapäivähoito, kyyditysvalvonnat, kirjaamiset ( pegagoginen arvio, pedagoginen selvitys, henkilökohtainen oppimissuunnitelma ja henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma plus lausunnot sinne sun tänne. ) No kyllähän nuo hommat ehtisi hoitaa, mutta kun on sitä oppilashuoltoa ja arviointia ja huoltajien kanssa palaveerausta ja kehittämistoimintaa.
Ai vitsi, mä unohdin että siinä samalla on se opettaminen. Ja sen suunnittelu, valmistelu ja arviointi. Erityisopellakin parhaimmillaan pari opetusryhmää yhtäaikaa.
Hyvinhän tässä ehtisi jollei olisi sitä opetusvelvollisuutta. Siis sitä hommaa, jota rakastaa ja jonka takia alkunperin alalle hakeutui.
Sen verran on sarkastinen sävy tässä kirjoituksessa , että loma taisi tulla tarpeeseen.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Ei mennyt ihan putkeen...

tämäkään päivä. Vettä tuli ja olimme ihan aikataulussa vielä klo 7.35, kun käynnistin autoa kotipihalla. Joku otti sitten pohjaan kiinni, ja menin ulos autosta katsomaan, mikä siellä hiersi. Kurkistin auton alle liaten housuni, no joo, siippa oli irroittanut polkupyörätelineen ja se oli jotenkin tarttunut autoon kiinni, pohjassa oli ja uponnut osittain tiehenkin.
Ei se sieltä mihinkään irronnut vaikka kehitin raivohuudot ja hysterisen itkunkin. Käänsin sitten autoa ja ajoin tiensivuun, ilmeisesti toimin oikein koska teline jäi matkasta.Kävin vaihtamassa housut ja matka jatkui. Ilmoitin työpaikalle myöhästyväni palaverista ja kerroin syyn, ne perkeleet nauroivat ääneen vielä tullessani töihin.
Tyttöjä ei niin naurattanut.
Yritettiin sitten shoppailla iltapäivällä, oli hakusassa kevätjuhlamekkoa ja juhlakenkää, lenkkaritkin olisi pitänyt ostaa esikoiselle. Niitä ei sitten kokeiltukaan, esikoinen olisi halunnutkin bikinit ja kuopus ei jaksanut edes aloittaa sovituskierosta. Kai meiltä jotain löytyy kotoakin, hän totesi.
No onneksi minä sentään ostin itselleni yhden puseron, hintaan 14 euroa.Ettei se 90 km tullut ihan turhaan ajeltua.
Mies kummasteli, kuinka olin osunut telineeseen, joka oli ruusupuskassa. Väitin, ettei se ihan niin puskassa ollut, ettei siihen olisi voinut osua. Oli se, väitti mies.
Pakkasin vielä aamuyöllä kisamatkalle lähtevän kuopuksen tavaroita. Puoli kymmenen aikaan tyttö ilmoitti, että kisa-asun alle pitää sitten olla musta pitkä toppi. Hän oli vain unohtanut ilmoittaa, mutta kai meiltä sellainen löytyy? Voisitsä äiti järkkää sen, mun pitäis olla jo nukkumassa.
Järkkäsin, joo, isosiskon topin likapyykkikorista.

Huomiselle varasin ajan Pyräkorjaamon Audi-huollosta, jos tsekkaisi siippa autoni pohjan. Ja loppupäivän teen pihahommia, satoi tai paistoi.

Öitä.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Ambu tulee!

No niin. Tämä on sellainen harjoitusteksti, sillä olen hemmetin huono opettelemaan uusia juttuja tietoteknisesti, ja sekä blogger että työnantaja ovat nyt asettaneet haasteita tällä saralla. Töissä meni vain pirusti paperia hukkaan ja osa hermojakin, katsotaan nyt kuinka tässä käy.

Kuvassa on tietenkin siippani upea menopeli. Seuraavaksi hänen haaveissaan siintelee aito hauturi.
Onhan se toki hyvä olla olemassa, jos ambu ei ehdi ajoissa.

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Talon suunnittelussa otettava huomioon...

..että lapset kasvavat.

Minä olin nuorena sitä mieltä, että kun minä saan joskus lapsia, hankin niin ison talon, että nuoriso saa valloittaa yläkerran kokonaan. Että siellä olisi isot oleskelutilat nuorille, jotka saisivat viettää siellä aikaansa porukalla.

Säästösyistä ilmeisesti emme toteuttaneetkaan tätä visiota remonttimme yhteydessä ja se harmittaa nyt, sillä se olisi ollut fiksua. Olisi pitänyt rakentaa taloon yksi kerros lisää. Tosin moka on vielä korjattavissa, jos saan herrahenkilön innostumaan autotallin rakentamisesta, sen yhteyteen voisi rakentaa sopivan "klubitilan", jossa voisi saunoa ja hengailla joko aikuisten kesken tai nuoriso keskenään.

Tänä perjantaina meillä on kolme yökyläläistä ja tytöillähän riittää energiaa. On aivan mahtavaa, että näitä yökyläläisiä on, nytkin pelaavat jotain tietokilpailua. Aiemmin tekivät jotain perunajauhokokeiluja ( keittiön lattia on paikka paikoin aika tahmea ), sitten hoitivat ruuanvalmistuksen tekemällä jokseenkin eksoottista jauheliha-makaronimössöä . Curry tuoksui pihalle asti. Kohta kotiutuu esikoinen, ja itäsiivestä alkanee kuulua infernaalinen hevimetalli.

No, me laitetaan siipan kanssa sauna päälle ja otetaan riittävän monta olutta, että pystytään nukkumaan:) Meidän makkari on nääs samassa kerroksessa kuin neitojen ( tässä se mega suunnitteluvirhe:)

Aamupalan laitan toki neidoille, ihan viiden tähden hotellin tyyliin. Tai ainakin neljän.

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Tahtoo oman piirongin!

Olen jokunen vuosi sitten kirjoittanut omasta huoneesta. En ymmärrä, miksi rakentamisvaiheessa ei huomioida sitä asiaa, että jokaisella perheenjäsenellä voisi olla oma huone.
Koska minulla ei sitä ole talviaikaan ( kesällä on kasvihuone, se on melkein sama), keksin tässä viime viikolla että minäpä haluan oman klaffipiirongin!
Sellaisen kun mummulla oli, tummaa puuta ja simppeli malli, ei mitään koukeroita. Ei myöskään Ikeaa, sillä sen piirongin paikka tulee olemaan olohuoneessa, muualla ei ole tilaa.

Mitä minä piirongilla? Läppäri pysyy kannen alla piilossa, kannen voi avata kun pitää kirjoitella. Pikkuisissa laatikoissa ovat minun omat sievät lyijykynäni ja muut tärkeät tavarani järjestyksessä.
Vetolaatikoissa säilytän korujani ja papereitani.
Jos minulla ei riitä laitettavaa kaikkiin vetolaatikoihin, ne pysyvät tyhjinä.
Nimittäin YHTÄÄN ainoata työkalua tai jonkin koneen osaa tai mutteria tms ei tule lähellekään minun piironkiani.
Miksi? No minäpä kerron. Meillä on eteisessä lipasto, aulassa senkki, keittiössä vanha kaappi ja työhuoneessa kirjoituspöytä.
Lipaston ja senkin kaapit ovat pullollaan jotain maskuliinista roinaa. Työhuoneen kirjoituspöydän laatikot täynnä tietoteknisiä osia. Keittiön astiakaapin alaosa on askartelujuttuja, mutta pikkulaatikoista löytyy nippelia ja nappelia aina passeista rullamittaan.
Ja kaverilla on käytössään myös piharakennus.

Kai minä sen piirongin ansaitsen?

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Yökoulua

Yökoulu on siis koulua, jota käydään yöllä. Oppilaat ruinaavat sitä opettajaltaan vuosia ja joskus opettaja sitten heltyy, lupaa esim. hyvin menneiden kokeiden jne palkkioksi yökoulua.
Tärkeinpänä pointtina on siis mukava yhdessätekeminen ja oleminen, me-hengen vahvistaminen etc. Yökoulu pidetään koulussa.

Siitä on yli kymmenen vuotta kun minä hellyin. Vietin yökoulua oman vitosluokkani kanssa ja mukavaa oli. Yksi isä vietti yönsä sitten poikien kanssa ja minä tyttöjen kanssa.

Kuopuksen luokka piti yökoulua viime torstaina. Lupauduin open kaveriksi, sillä aikuisia pitää olla vähintään kaksi. Palastuslaitos tiesi, että olemme koulussa, joten emme odottaneet poliisia tutkimaan outoja valoilmiöitä koulussa.

Oppilaat olivat jo leipomassa pizzojaan, kun tulin. Pizzanpaisto sujui ja samoin jälkityöt. Täydellä mahalla oli sitten mahtavaa aloitella kuurupiilo, tai modernimmin sellainen leikki, että muut juoksevat pimeässä koulussa piiloihin ja pari etsijää sitten etsii heidät. Musiikin soidessa piiloudutaan, kun musiikki loppuu, alkaa etsiminen.
Luokanopettaja osoitti huumorintajuaan laittamalla taustamusiikiksi kauhuleffojen tunnareita. Psykon musiikki sai muutaman tytön kalpeaksi, joten musiikki vaihtui muumeihin. Minä valitsin Loirin " Nauravan kulkurin", mutta totesimme että sekin oli aina pelottavaa..

Piilosen jälkeen tytöt halusivat mennä auditorioon leffaa katsomaan ja pojat sählyilivät. Oli myös vitsikilpailua, pelejä ja piirtämishommia .

Ketään ei tarvinnut komentaa, kukaan ei hölmöillyt. 22 oppilasta olivat sopuisasti ja mukavasti koko ajan. Onnettomuuksilta vältyttiin, mitä nyt kylmäpussia laittelin sählyvammoihin.

Ilta venyi, mutta yhdeltä olivat kaikki tytöt omassa luokassaan patjoillaan ja pojat omassaan. Lupasin hövelisti, että vartin saatte vielä jutella, sitten sammutan valot ja sen jälkeen saa vaan supattaa hyvin hiljaa.

Ajattelin, että kohta saan nukahtaa ja pärjään sitten niillä unilla, sillä vaikka oppilailla oli seuraava päivä vapaa, minulla ei.

Eihän se tietenkään niin mennyt. Ennen nukahtamista sain kuunnella unissapuhumista ( ja kikatusta ), kuorsausta ( ja kikatusta ) , kikatusta ihan muuten vain, tuskailua kovasta patjasta, happikin loppuu, päätä särkee, pissattaa ja janottaa.

Kolmelta katsoin vielä kelloa. Takaraivossa jyskytti yhden oppilaan ohimennen heittämä huomautus:
" Ai niin, äiti käski varoittaa, että mä kävelen unissani."

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Teini vinkkaa vanhemmalle

Me olemme ohittaneet sen vaiheen, jolloin minun kanssani ei yksinkertaisesti voinut liikkua missään. Olin nolo kun höpöttelin kaupan kassalla ja niin pois päin. Nykyään kanssani voi käydä jopa salilla ja jumpassa, jos olen kunnolla. Siis sellainen ilmeetön ja vähäeleinen, pukeudun asiallisesti enkä hölmöile.

Muutamista asioista on kuitenkin löytynyt huomautettavaa. Olimme tässä jokin aika sitten uimahallissa ja tyttäreni kauhistui näkemästään.
" Siis kauheeta, etkö sä sheivaa?YÄK! "
Tähän minä sitten nolona änkytin että kyllä periaatteessa joo, mutta on nyt unohtunut. Talviaikaan villaiset sääret sitä paitsi lämmittävät.

Yhtenä aamuna pukeutumiseni joutui tarkasteluun.
" Sä pukeudut liian nuorekkaasti."
Puolustus: Mutta kun mä viihdyn näissä rennoissa ja löysissä vaatteissa, eikä näillä hartioilla voi käyttää jakkupukua.
" Mut lupaa ettet enää osta vaatteita Gina Tricoosta, jooko? "

Viime viikolla oli yläkoulun vanhempainilta. Vanhempi pystyi lunastamaan läsnäolollaan vapaapäivän nuorelleen, jos halusi. Toki meillä haluttiin ja menin illalla kouluun, jossa oli erilaisia pisteitä, mm. poliisin , terveydenhoitajan ja nuorisotoimen pisteet, sekä infoa peleistä ja päihteistä.
Ilta oli antoisa, oli meitä muutamia vanhempiakin niiden nuorten joukossa, joiden vanhemmat eivät olleet päättäneet lunastaa vapaata nuorilleen.
Yritin keskittyä ja pitää kielen keskellä suuta, olinhan täällä tyttäreni luokkakavereiden joukossa enkä saisi nolata häntä noloilla kommenteilla.
Näin oli kuitenkin tapahtunut.
Keskusteltaessa netin käytöstä veistelyni demi.fi-riippuvuudesta ei ollut kuulema hauska.
Eikä se singstar-juttu.

perjantai 24. helmikuuta 2012

Noidannuoli

Voisi mielestäni iskeä vaikka johonkin miehiseen elimeen sen sijaan, että se iski selkääni viime sunnuntaina . Jäykistyihän se, toki.Nousin matalalta sohvalta ja aluksi tuntui vain vähän...

Yö meni olohuoneen lattialla maatessa, jalat kohotettuina sohvalle. Onneksi Miehellä oli vapaapäivä maanantaina, hän nosti minut autoon ja vei työterveyteen. Nostettuaan minut autosta hän talutti minut kävelysauvojen kanssa työlterveyteen, jonne jäin odottamaan lääkärille pääsyä.
Istuin, tai yritin istua siinä mutta sattui niin perkeleellisesti että könkkäsin kysymään, josko pääsisin suoraan lääkärille, sillä eikös selkäni nyt ole niin ilmeisen kipeä, ettei työterveyshoitajan tarvitse sitä todeta erikseen. Joo, toki, mutta lääkäriaikoja ei ole enää tarjolla , joten pitää mennä päivystykseen. Sadan metrin matkaan minulta meni noin puoli tuntia, itkeä völlötin ja köpötin eteenpäin..

Kunnes pääsin päivystysvastaaotolle, ja sain ottaa numerolapun hoitajalle.Erinäisten vaiheiden jälkeen minulle luvattiin lääkärinaika, pyysin kipupiikkiä mutta sen tarve oli lääkärin todettava.
Kipu äityi niin kovaksi, että kanssaodottajatkin ahdistuivat, eräs vanhempi mies meni lopulta vaatimaan, että minun oli saatava apua. Minut talutettiin tarkkailuhuoneeseen, jonne sitten kellahdin sänkyyn .

Ymmärtäähän sen, ei hoitohenkilökunnalta heru empatiaa tälläiseen vaivaan, sillä eihän se ole kuolemaksi.Kaksi ja puoli tuntia odotin lääkäriä, joka kävi toteamassa, että annetaan rouvalle pari kipupiikkiä ja seurataan sitten tilannetta. Että kipu taitaa olla lihasperäistä, ei esim. murtumaa. ( no sitähän mä sanoin..)

Kahden tunnin päästä, selostettuani toiselle lääkärille tapauksen historian , tämä totesi kyseessä olevan ns. noidannuolen, pariviikkoinen flussa oli saattanut vaikuttaa siihen , että se tuli..kipulääkkeitä kertaa kolme ja viikko sairaslomaa. Menehän kotiin.

Neljäntenä päivänä alkoi hellittää. Oman alaotsikon ansaitsee perheen selviytymisstrategia niiltä päiviltä, jolloin äiti makaa lääkepöllyissään.

Ihan lopuksi vain, että sitten kun selkävaivat hieman hellittivät, maha meni kuralle lääkkeistä. Luojalle kiitos sen verran taipui, ettei tarvinnut assistenttia vessassa.

Toki ajattelin, että jotain iloa tästä viikon syömättömyydestä ja levosta ja loppuviikon vessailusta täytyy olla, ja menin vaakaan. Mutta paskan marjat, paino oli noussut kilon.

Talvisia kuvia

Kuvat on otettu Canonin taskumallilla, järkkärikuvien siirto tänne blogiin vaatii kuvien pienennyksen, joten pysytään vielä siis näissä jokanaisen taviskuvissa:)

Talvisia kuvia


Tässä muutama otos Sumiaisten koulun rannasta.

lauantai 28. tammikuuta 2012

Unelmia!!

Miten pidetään juna liikkeella vuorokaudesta toiseen? Miten selvitään työelämän jatkuvasti kovenevista vaatimuksista? Miten kerätä voimia imurointiin ja pyykkäämiseen, sillä tiedäthän, pyykki ei pesemällä lopu. Miten kestää iän tuomat haasteet ja median ylläpitämät ristiriidat? Siis, Jennifer Aniston on BIOLOGISELTA iältään mun ikäinen, mutta ...( joo-o. Jos mä treenaisin, voisin näyttää paremmalta, onhan Julia Robertsillakin ainakin kolme lasta.)

Meiltä on viety kaikki keinot puolustautua, onhan se ja sekin niin timmissä kunnossa vaikka sillä on viisi lasta ja niin pois päin. Geenit eivät ole mikään syy, sillä vaikka ihmisen pituuskasvu hyväksytään osana geneettistä perimää, leveyskasvu mielletään vain luonteen heikkoudeksi. Muodotkin koostuvat pääasiassa läskistä. Hyi.

Olen vakaasti sitä mieltä, että yhdessä perheessä pitäisi olla kaksi äitiä. Tässä en nyt ota kantaa presidentinvaaliin tai sukupuoliseen suuntautuneisuuteen. Suomalainen yhteiskunta on siitä harvinaislaatuinen, että täällä äidit käyvät täysillä töissä ja hoitavat edelleen suurimman osan kotitöistä, yrittäen siinä sivussa huolehtia omasta terveydestään ja kauneudestaan. Kaksi äitiä jakaisi taakan tasaisemmin, kuten entisaikaan: Mies kävi ansiotyössä, rouva edusti ja emäntä huolehti kotityöt. Mies viihdytti itseään liikematkoilla:)

Palataan kuitenkin otsikkoon. Unelmia tulee olla. Meikäläisellä ne ovat kohtuullisen arkisia: haluaisin maata valkoisella hiekalla ja kuunnella valtameren maininkien jylinää, haluaisin kaivaa varpaillani hiekkaa ja saada meren aalloilta simpukan..haluaisin levätä silkkisillä lakanoilla ja tuntea viileä tuulen hyväilyn ( no vois se olla joku muukin).

Matka on varattu. Saavuttaakseni unelman, jonka tietenkin haluan jakaa perheeni kanssa, täytyy minun tehdä ankarasti töitä, raivata komeroista kirpputorikamaa ja hankkia ylitöitäkin.

Mutta on se sitten sen arvoista:)

Naamakirjasta

Useat muutkin ovat analysoineet facebook-profiileja ja niiden päivityksiä. Minä voin pohtia asiaa vain oman profiilini sekä kohtuullisen kapean kaveripiirin ( 97 )päivitysten pohjalta. Esikoisen ( kavereita yli 300, joo tottakai mä ainakin tiedän ne kaikki tai kaveri tietää että se on sen yhen serkku ) tilapäivityksethän ovat pääosin minulta suojattu, mutta välillä aina pääsen kurkistamaan tiloja. Analysoimaan ei minusta ole. ( Joo, V**** hajosin, :DDD, reps reps...XD.. ei viddu mage osda es ..)

Noo, olen huomannut että meitä on monenlaisia facebookpäivittäjiä. Itse olen iloinen, että profiilin kautta voi olla yhteydessä sukulaisiin ja ystäviin ja saada näin helposti tietoonsa, mitä heille kuuluu. Tosin vanhanajan kirjeet ja kortit olisivat parempia, samoin puhelut, mutta nykyään on niin perhanan kiire, ettei ehdi edes soitella kenellekään.

Minä päivitän tilaani ( joo, nuoremmat lukijat, naurakaa vaan, en tiedä oikeita termejä mutta erään esikoisen kaverin sanojen mukaan " ..ttu sun äitis on sentään facessa mutta mun äiti ei osaa edes maksaa laskuja netissä, mä teen sen "- otin vastaan lähes kohteliaisuutena ) lähinnä kehuskellen urheilusaavutuksillani. Jos joku oppilas on lohkaissut jonkin hauskan kommentin, saatan laittaa hyvää mieltä jakoon. Profiilini on siisti, en päivitä sitä siis rehellisesti.

Joku päivittää profiiliaan tuoden julki yhteiskunnallista huolta, tai poliittista kantaansa. Monet päivittävät tilaansa arkisilla asioilla, se on juuri mukavaa, minun mielestäni. Joskus minua jurppivat miehet, jotka päivittävät statustaan kehuskellen saavutuksillaan keittiössä: tein juuri pizzaa perheelle ja pari tiikerikakkua. No, ei siinä mitään, mutta ketuttaa ne naiset, jotka sitten tykkäävät tästä tilasta ja vielä hehkuttavat päälle.

Hyvää alkanutta vuotta!

Saimme joulupukilta lahjaksi Nikonin järjestelmäkameran. Olen harjoitellut kuvaamista, sen takia tämä kirjoittaminen on jäänyt. Parannusta siihen on luvassa tänä iltana, ennen Putousta.
Illan teemat ovat: naamakirja, unelmat ja valokuvaamisen kommervinkit elikkä miksi palasin taas kirjoittamaan:)