maanantai 28. joulukuuta 2009

Joulu Kanarialla

Ajatushan pätkähti kuten hyvät sellaiset yleensäkin - täysin yllättäen. Luovassa joutilaisuuden tilassani olin tutustunut eri matkanjärjestäjien vaihtoehtoihin aurinkoisesta joulusta- ja yllätyin itsekin, kuinka helposti perhe nieli syötin. Puoli tuntia tarjouksesta viettää joulu Kanarian saarilla oli tarjous yksimielisesti hyväksytty.
Motiivi: Halusin kokea, millaista on perinteisen joulunviettotavan mukauttaminen lomamatkailuun. Perustelut: Perheessämme on selkeä siirtymävaihe joulunvietossa; naapurin Jyri on tunnistettu joulupukiksi jo pari vuotta sitten, ja teeskentely saattaisi olla jo hankalaa. Joululahjatoiveet alkavat olla jo hyvin arkisia, sellaisia, joita tulee hankittua jo " viikkorahoilla". Uudenlaisien tapojen ja traditioiden luominen on paikallaan, enkä tarkoita tällä nyt sitä, että tradition pitäisi olla joulun vietto etelässä...jotain sukurakasta voisi kentien kehitellä tilalle?
Lasten kanssa sovittiin, että paketteja ei tule. Tai ehkä yksi. Korkeintaan. Loppusaldo oli pari pakettia ja kolmesataa euroa per nuppi. Yöpaita, sukat sekä sukulaisten setelit. Ei hullumpaa? Laskimmekin mieheni kanssa että itse asiassa on helvetin kannattavaa lomailla jouluna etelässä.....
Joulupukin kuumaa linjaa kaipaili esikoinen. Kuopus ei ole vielä kyennyt nimeämään kaipaustaan, mutta en usko hänen keskellä tyrkyjen pärskähtelevää iloa miettineen kotimaista joulua.
Joulu etelässä on tietoinen valinta. Minun kohdallani joulu etelässä tarkoitti sitä, ettei sitä vietetty- enkä nyt valita. Rakastan joulun tuoksua: pipareita, hyasintteja, kuusen tuoksua, kinkun paistamisesta tulevaa tuoksua. Nautin siitä, että saan kodin jouluisaksi ja minusta on ihanaa paketoida lahjoja rakkailleni , ei siitä siis ole kyse.
Minussa on myös se uinuva uskonnollinen puoli, joka valveutuu silloin, kun kukaan ei siitä häiriinny.Minun jouluuni kuuluu evankeliumi- luen sen vaikka itse hiljaa, salaa...
Mutta tänä vuonna vietimme pikkujoulua yhdessä rakkaiden ystävien kanssa: oli piparin tuoksua, kinkun paiston tuoksua, kynttilän valoa, lahjoja, yhdessäoloa- itseasiassa paistoimme kaksi kinkkua ennen matkaamme. Ja kodin olen koristanut kuten ennen, vain kuusi puuttuu...

No eihän se ole sama - tiedän. Mutta me vietimme erilaisen joulun Kanarian saarilla. Herätimme lapset avaamaan lahjat, menimme uimarannalle, ja illalla syömään pippuripihvit . En käynyt joulukirkossa, täälläkään, vaikka siihen olisi ollut tilaisuus. Muutaman viikon päästä voi kysellä lapsilta, mikä puuttui.
Jeesus vai joulupukki?