Matkustamisesta, osa 1.

Viikkoa ennen matkaa stressasin pakkaamisesta, matkavakuutuksista, kaappien siivoamisesta ( anoppi oli tulossa kissavahdiksi, eikä keittiön kaappeja oltu siivottu vuosiin...) ja kaikesta muustakin. Unohdin tärkeitä asioita, kuten kummipojan rippijuhlat. Jestas!
Lentokoneeseen selvittiin, ei tarvinnut kuin ajaa pari kertaa oikealle vasemman sijaan. Onneksi kuskilla oli kärsivällisyyttä, kun ÄippäTomTom antoi ajo-ohjeita.
Matkalaukun lukkokin oli hajonnut, ja ostamani vyöt olivat ihan surkeita. Onneksi oli sitten vanhat vyöt, mutta sai sitä jännittää, kun laukku oli jo koneeseen laitettaessa puoli senttiä raollaan. Esikoinen penäsikin , että ensi vuonna uudet laukut. Siinä vaiheessa oli aikuisilla käynyt mielessä jo parikin kertaa, että ehkä ensi vuonna ei tule reissua.

Käytännön järjestelyt ja matkat hotelliin sujuivat ongelmitta, olihan kyseessä pakettimatka. Olisin halunnut lähteä opastetulle kierrokselle Albufeiraan oppaan kanssa, mutta jälkikasvu vaati EHDOTTOMASTI pääsyä altaaseen. Siellähän he olisivat koko lomansa viettäneetkin, jollemme olisi aina välillä nostaneet syömään.

Paikallisesta Lidlistä haimme sitten kaiken sen, mitä olin unohtanut ottaa mukaan koti-Suomesta, nimittäin tiskirätin, astianpesuaineen ja tiskiharjan. Oluthan oli todella edullista , ja ostimmekin sitä sitten repullisen. Mitäpä sitä muuta tarvitsee?

Pakkaamisesta

On se veikeää, kun kohtalaisen kokematon ( edelliset " kokemukset" parikymppisenä) matkaaja pakkaa perheelle tavarat ja vaatteet viikon reissua varten. Viime vuonna etsittiin kissojen ja koirien kanssa uimakenkiä, kun Kreetan kiviset rannat niitä kuulema kaipasivat. Kalliit löydettiin. Paikan päällä olisi sitten ollut kolme kertaa edulllisempia, tosin niitä kenkiä ei sitten kuitenkaan tarvittu. Sen ekan kerran jälkeen, jolloin ne täyttyivät hiekalla ja olivat muutenkin painavat ja epämukavat.
Nyt on hankittu kaikenlaisia hellemekkoja ja toppeja, joita ei Suomen suvessa tarvitse käyttää. Aurinkorasvaa on kuutosen, kympin ja kahdenkympin kertoimilla. On myös after burning -rasvaa sille könsikkäälle, joka ei usko että voi palaa.
Käsimatkatavaroihin pitänee pussittaa dödö ja hammastahna. Pitäisi kai olla aika fakiiri, jotta niistä saisi pommin väsättyä...sarjakuvalehtiä ja ruutuvihkot pakkasin myös, jotta lähes viiden tunnin lentomatka sujuisi jokseenkin kivuttomasti jälkikasvulta. He kun eivät voi tissutella.
Joka tapauksessa. Kolmen naisen tai naisenalun vaatteet on pakattu, samoin kaikki tarpeellinen kosmetiikka. ( Hajuveden taidan unohtaa tarkoituksella, ymmärrättehän. Koneesta voi sitten ostaa mukaedullisen putelin. )
Ihan vain tiedoksenne, arvaatteko mitä herrahenkilö tuumasi pakkaamisesta? Aivan. Hänhän ei nyt tarvitse oikeastaan mitään, muutamat kalsarit, pari t-paitaa ja uimahousut. Kyllähän ne ehtii pakata vaikka aamulla.
Siihen asti on mukava viettää juhannusta ja nauttia vaikkapa pari olutta.

Lemmikkieläimistä

Tämän jutun aiheen sain viime yönä kahden aikaan, kun Lemmikkimme Manteli jahtasi olematonta saalistaan tai häntäänsä makuuhuoneen ovan takana. Ohjelmassa oli äänekkäitä syöksyjä ja rätkähdyksiä. Vielä jokin aika sitten se huvitteli vahtimalla varpaitamme, ja iskemällä kiinni heti kun jalkaterä vähän peiton alta vilahti.

Sillä on myös kummallinen tapa haluta komeroihin tai suljettujen ovien taakse. Ihmekomerommekin edessä se maukuu monesti tosi surkeana. Vessojen ovethan meillä pidetään raollaan, ja tytteli osaakin hoitaa asiansa oikeassa paikassa.

Mitä nyt joskus sattuu suihkuttamaan vähän yli laidan..

Halusin kissan remonttiaikaisten traumojeni johdosta; nakkiinhan jäi muistaakseni viisi ja Rakentaja nuiji muutaman. Olivat vielä jääneet peräpäästään satimeen, ja kolistelivat takapuoli raudoissa allaskaapissa. Se oli jotenkin kammottavaa. Ja kun nukuimme kaikki olohuoneessa - siinä aamuhämärässä herätä hiljaiseen rapinaan ja huomata, että nyt se meni tyttöjen sängyn alle...

Nyt on vipeltäjiä ollut sisätiloissa tasan kerran, ja silloinkin se tuli Mantelin suussa...vinkuva päästäinen. Nakkasin kissan saaliineen päivineen ulos. Tällä hetkellä eivät vaivaa kuin oravat, joiden pesä on jossain kattorakenteissamme. Poikaset näyttävät pitävän kissaamme ihan kaverina.

Mutta kun illalla nuorimmainen menee nukkumaan, käpertyy Manteli hänen viereensä ja haluaa myös kuunnella iltasatua. Joskus se suostuu nukkumaan jopa kainalossa. Ihka elävä pehmokissa unikaveri...voiko ihanampaa olla?