Nuoruuden lieveilmiöistä...

Pistän vähän listaa alulle.
- rahankulutus:
meikit, vaatteet, hygienia ( nääs ei mitään vtun pirkkashampoota), jutut...

Jutuilla tarkoitan ihan normaalia nuoren rahankulutusta, kuten satunnaisia elokuvissakäyntejä, keräilykortteja, purkkaa ja niin pois päin.

- kieli: Lyhenteitä, alatyyliä, kiivaita äänenpainoja, joita saattaa korostaa ovien tms pamauttelu, musiikikia, jossa on junnaava rytmi ja joskus jopa törkeän hävyttömät sanoitukset

-Siisteys: siis dåå, eiks mun huone saa olla sellainen kuin mä haluan, mähän siellä asun.

Ihan muutamia lauseita syventääkseni edellistä:
- hei miks mulla ei oo puhtaita vaatteita? ( no kun ne on sun huoneen lattialla...edelleen )
- miks täällä haisee? ( oletko tyhjentänyt roskiksen)
-en mä voi tehdä mitään mun huoneessa, ei sinne mahu..( jep jep )

-läksyt: No niitä ei taida olla liiemmin nykyäänkään.

- Keskusteluyhteys. Lienee parasta avata esimerkin kautta .

Tilanne: Tytär ja äiti katsovat elokuvaa, tytär surffailee samalla facessa. ( nykynuorihan kykenee olemaan monessa paikassa samaan aikaan). Tytär kertoo äidilleen surullisesta tapahtumasta, joka on kohdannut tutun tutun tuttua. Äiti on hetken hiljaa, mietiskelee. Alkaa sitten pohtia tapahtuneen vaikutuksia tutun tutun tuttujen elämään. Nuori äsähtää välittömästi: No just tän takia mä en viitti puhua sulle mitään.Sä alat aina pohtia ja puhua lisää...

Tilanne 2. koulupäivän jälkeen keittiössä nuori haluaa kertoa jotain, kikattelee ja kertoo jonkun ystäväänsä liittyvän jutun. Äiti kuuntelee, mutta kommentoi lyhyesti yhdellä sanalla " no ai jaa" ja jatkaa ruuanlaittoa. Tytär marssii painavin askelin olohuoneeseen.
No just tän takia mä en viitti puhua sulle mitään. Sä et ikinä ole kiinnostunut...

No onhan niitä paljon positiiviasiakin lieveitä, toki. Sitähän se vanhemmuus on. Tunteita, välillä niin riipaisevaa rakkautta ja ylpeyttä omista lapsistaan, välillä huutavaa epätoivoa, pelkoa, epäonnistumista, riittämättömyyttä...

Sitä vaan nöyränä toivoo, että olisi osannut sen verran ohjeistaa, ettei lapsi päättömänä menisi ja sössisi elämäänsä. Ja jos näin kurjasti sattuu käymään niin toivottavasti tulee sitten maitojunalla kotiin ,jotta voidaan yhdessä yrittää paikata haavat.

Nuoruudesta...

Minun ei tarvitse edes lukea omia päiväkirjojani, muistan ihan ilman niitäkin. Kaverin äiti oli paljon mukavampi, omat vanhemmat eivät ymmärtäneet mistään mitään. Omat vanhemmat eivät tienneetkään mistään mitään tai ainakin esittivät eivät tienneet, ehkeivät halunneet tietää?

Me nykyvanhemmat olemme sitä kaliiberia, että haluamme kasvattaa nuppusemme pumpulissa, noin yleisesti ottaen. Emme halua tuottaa lapsillemme pettymyksiä, haluamme varjella heitä kaikilta kurjilta tuntemuksilta ja haluamme suojella heitä. Sinänsä ei huonoja periaatteita, tuntuu vaan että joskus menee pahasti ylilyöntien puolelle.

Toki yhteiskuntakin on muuttunut. Se mikä vielä 40 vuotta sitten oli tuiki tavallista lastenkasvatusta ( sisarukset katsoivat pienempien perään ) saattaa nykypäivänä olla lasten heitteellejättöä. Tosin tilanteet varmaan erilaisia, enkä suinkaan moiti nykylainsäädäntöä. Mutta me vanhemmat emme voi olla joka paikassa puskurina maailman ja jälkeläisemme välissä. Emme voi loputtomiin suojella lastamme, emme elää hänen puolestaan.

Vaikka kuinka toivoisi, ettei nuori toista omia virheitä, joista selvisi kuin ihmeen kaupalla ilman muita seuraamuksia kuin moraalinen krapula.

Sitä vaan toivoo, että olisi onnistunut antamaan sellaisia eväitä elämään, joilla pärjää. Vaikka tulisi mokailtuakin.

Ja ettei ole niin suurta mokaa , mitä ei voisi kotona kertoa.