torstai 10. toukokuuta 2018

Dinkkunainen pyrkii seurapiireihin

Viisikymppiset on juhlittu, ja hauskat juhlat olivatkin. Ystävät ja sukulaiset tekivät juhlasta Juhlan, ja vaikka Dinkkunaisella menikin pari päivää toipua bileistä, asenne oli se, että kerrankos sitä. Edellisiä synttäreitäni juhlin, kun olin 9-vuotias. Seuraavia tuskin juhlitaan, joten nämä taisivat olla Dinkkunaisen viimeiset bileet, joissa olen keskipisteenä. Että kannatti!

Mummous vielä odotuttaa. Samoin kesäloma, mutta sitä ennen pistäydynkin Pariisissa Miesystäväni kanssa. Ja tästähän riemu repeää. Kolmekymmentä vuotta sitten , köyhinä reilaajina, päätimme ystäväni kanssa, että viisikymppisinä sitten uudestaan Pariisiin, kun meillä on rikkaat miehet, joilla on varaa ostaa alusvaatteita Galleries Lafayetteltä. Tai miten se nyt kirjoitetaankaan. Silloin ei nimittäin ollut varaa. Ystävälle reissuajankohta ei käynyt, joten Dinkkunainen lähtee sitten Miesystävän seuraksi, joka tosin ei ole aviomies eikä niin kamalan rikaskaan, että sillä kehtaisi ostatuttaa alusvaatteita, eihän niitä hänen kanssaan edes pahemmin tarvitse.

Dinkkunainen pääsee seuralaiseksi Unescon pääkonttoriin, jossa juhlistetaan kansainvälistä Valon päivää. Sinne Nobel-puhujien joukkoon pätemään. Onneksi on Haloselta ostettu musta kotelomekko. Olen varmasti tyylikäs. Sitten olisi kiva päästä Eiffel-tornin ylimpään kerrokseen, mutta jos vanhat merkit yhtään pitävät paikkaansa, Dinkkunainen istuu tyytyväisenä Bois de Boulognen puiston penkillä kuohuviiniä nauttien. Hotellimme sijaitsee Montmarten kaupunginosassa, ja kattoterassilta on näköala Sacre Coeurin katedraaliin. Siellä liikkui kolmekymmentä vuotta sitten veikeää porukkaa, näin silloin elämäni ensimmäistä kertaa transvestiitin. Meikatun naisen, jolla kaula-aukosta rönsyili rintakarvoja. Siihen joukkoon minäkin sovin mainiosti, vaikka meinasinkin ajella sääreni sekä leukani ennen reissua. 

Taidegalleriaankin on kutsuttu, illallistamaan ja grillaamaan ja valotaidetta ihailemaan. Saa kuulemma pukeutu normaalisti, sillä taiteilijat pukeutuvat normaalisti . Pitääkin välttää ylilyöntejä, jätän siis baskerini ja mustan poolopaidan kotiin.

Muutamaan päivään Pariisissa ei paljoa mahdu, mutta riittävästi kuitenkin. Haluan istua katukahviloissa, kurkistaa johonkin katedraaliin, virittää korvani kielikylvylle. Ranskattaret ovat niin kauniita ja elegantteja, että leveäharteinen Dinkkunainen persjalkoineen ei oikein istu joukkoon, mutta pitäisikö yrittää päteä jotenkin muuten?  Tai olla vaan yrittämättä. Dinkkunainenhan on rotunainen, anyway, ja jos joku ranskatar yrittää ylenkatsoa, voi Dinkkunainen todeta kauniisti hymyillen, että " sun persii lemuaa", kauniilla kurkkuärrällä ranskalaisittain ääntäen. Onnistuu varmasti.

En tiedä, mutta jotenkin olen vähän ollut aistivinani Miesystävältä pientä jännitystä reissua kohtaan. Hänhän jo tuntee minut ja omalaatuisen huumorintajuni. Ehkä hän pelkää, että en osaa käyttäytyä kyllin arvokkaasti , haukottelen tai sanon tapani mukaan että nyt on pakko lähteä, en jaksa. Kun viime reissullakin hyppäsin vain taksiin ja ajoin hotelliin, ja sitten ihmettelin että mihin se Mies oikein jäi. Ei pysynyt mukana liikkeissäni.

Joka tapauksessa, ihana pikkureissu tulossa ja Dinkkunainen varmasti valloittaa Pariisin, ainakin Montmarten. La vie est belle!