Joulua!

Miten se pukki osasikaan, toi minulle juuri oikean kirjan; Madventures-uusi kansainvälisen seikkailijan opas. Odottelen, kunnes kuopuskin on täysi-ikäinen ja starttaan sitten.

Sain minä Big Benin Nominationiin ja ristin kaulaani. Sekä thai-ruokakirjan. Vapiskaa, sukulaiset. Seuraavan kerran on tarjolla erilaisia curryja.

Jouluaatto on tänä vuonna sateinen. Viime vuonna olimme Thaimaassa, joten ei auta valittaa. Sitäpaitsi

verhot ovat kiinni ja kynttilät hohkaavat lämpöä.Kuusikin on vielä pystyssä.

Siippa sai lahjaksi kaksi kirjaa. Hän ehti jopa aloittaa ensimmäisen selaamista, ennenkuin uni voitti.
Lapsille pukki toi tooooo-si monta dvd-boksia. Loppuilta sujunee lempeästi, isukki nukkuu, kissat nukkuvat, minä luen ja lapset katsovat " How I met your mother "sekä " rillit huurussa"-tuotantokausia.

Mikäli siippa vielä herää, me voimme katsoa saunan jälkeen hänen saamaansa lahjaelokuvaa
" Jenkit ". Pääosassa Richard Gere.

Missä on vessa?

Putous-hahmo Hieno Ahlgrenia siteeraan usein, sillä olen hyvin selvillä siitä ahdingosta, mikä koskettaa meitä ikäneitoja , jos vessaa ei löydy.
Kuopuksen harrastuksen takia reissaan viikottain useaan otteeseen Jyväskylässä .Minulla on strategia: Jos treenit ovat Grafilassa, käväisen kävely/ juoksulenkin aikana Citymarketin vessassa.Joskus jopa mennen tullen.
Jos treenit ovat Tikassa, täytyy käydä puskassa tai sitten, jos menee Laajavuoreen hiihtämään, siellä on ihan toimiva vessa.
Jos treenit ovat Hippoksella, voi käydä vessassa helposti mennen tullen.

Kesällä, kun treenit olivat Lounaispuistossa, tajusin nopeasti, että yliopiston kahvilan vessa oli lähellä. Samoin, kun treenit olivat Viitaniemessä tai siinä läheisellä koululla, urheilukentän huoltajat eivät katsoneet edes pitkään, kun käväisin vessassa ennen ja jälkeen Harjun juoksulenkin.
Kunnes tajusin, että voihan Harjullakin käydä vessassa.

Vessoja löytyy. Välillä ottaa aivoon ne erilaiset vessapaperitelineet, joihin saa tunkea kätensä kyynärvartta myöten ja paperia ei vaan tule. Tai tulee arkeittain mutta siinä samalla repii rystysiinsä haavoja.Miksei voisi tehdä niin, että vessapaperirulla olisi helposti käytettävissä ilman sitä saatanallista myllyn pyöritystä tai paperin repimistä ? Töissäkin meillä on sellainen teline, joka annostelee noin arkin kerallaan ja jos yrität junailla useamman arkin niin " automaatti" näppäisee sormille. Olen kiertänyt asian kaivelemalla vehkeestä päällimmäisen rullan irralleen , jotta sitä on helppo käyttää.

Sellainen anarkisti minä olen. 

Talvihorrosta valmistellessa

Kaikki alkoi vuonna 2008, jolloin juoksin ( tähän mennessä ) viimeisen maratonini. Viimeisen kahden kilometrin aikana jotain särkyi jalassani, röntgenkuva näytti marssimurtumaa. Vaivaisenluu ja sen aiheuttama nivelrikko isovarpaassa alkoivat kiusata ja kiusaus on jatkunut tähän päivään asti.

Reilut kolme viikkoa sitten , kesken tasaisen maan juoksun, vasemman jalan pieni pohjelihas sanoi poks ja ei antanut enää juosta. Lonkkasärkyä olen potenut koko kesän, sillä olen juoksennellut kolmisen kertaa viikossa ja vähintään kerran kympin lenkin. Tähän päälle toki muu ryhmäliikunta.

Jättäydyin sitten kävelylenkkien varaan ja sohvakin on kutsunut luvattoman usein. Koska en ole treenannut, kotityöt ovat vieneet ylimääräisen ajan. Töissäkin on pirun hektistä. Päivittäiset päiväunet on pakko ottaa, joskus jopa kahdet. Tulen töistä, otan torkut, laitan ruokaa ja ruuan päälle nukun uudestaan.

Tympii. Miten nopeasti sitä vierottuukin liikunnasta, alkaa lösähtää ja hakea hyvänolon tunnetta esimerkiksi suklaasta tai näkkileivästä. ( Tänään olen mussuttanut viimeeksimainittua, sillä kaapit ovat tyhjät ).Parempaa mielialaa hakee myös shoppailusta ja sen sellaisesta. Kampaajakäynnistä  ja kasvohoidosta, rakennekynsistä. Siis, ihan puhtaasti mielikuvina, sillä moisiin ylellisyyksiin ei ole varaa.

Olisihan se hienoa, että tässä iässä olisi varaa jo itsekkääseen rahankäyttöön, ylellisyyteen. Mutta koska näin ei ole, olisi se liikunta halvin tapa tuottaa endorfiinejä elimistöön.

Kuinka nopeasti lihas surkastuu ja läski alkaa vallata sen paikkaa? Reilun kolmen viikon tauon jälkeen olo on kuin syöttöporsaalla. Pakko alkaa uimaan ennenkuin ladulle pääsee.

Matkat ovat antaneet minulle sitä tulevaisuuden haavetta. Viime talvena olimme Thaimaassa ja se se vasta oli ihanaa. Reilusti ennen joulukiireitä pois ja lämmintä oli. Nyt olimme kaksi viikkoa sitten Lontoossa, ja lyhyt kaupunkiloma ei ollut samalla tapaa rentouttava, kuin viime jouluinen kaksi   viikkoa Krabilla. Itse asiassa Lontoon reissu heitti epäilyksen ilmaan, millä porukalla me reissaamme seuraavan kerran ja minne?

Silläpä sitten haavetankkini on tyhjä, en ole oikein osannut määrittää seuraavia unelmiani. Miten rakentavaa parisuhteelle tai perheelle voi olla sellainen haave, että minäpä reissaan sitten yksin ja taidankin seuraavaksi mennä Kuubaan - olkoon perhe ensi joulun sitten ilman äitiä. Kyllä perhekeskeiseen ajatteluun kuuluu se, että otetaan kaikki huomioon eikä sooloilla.

No, kai tässä muutaman kuukauden sisällä ajatukset selkiävät ja muutkin perheenjäsenet saavat sanaisen arkkunsa auki.

Sitä odotellessa täytynee vaihtaa talvivaihteelle ja yrittää saada niitä endorfiineja vaikka siitä uinnista.

Syyslomalla Lontoossa

Perhe halusi kokeilla kaupunkilomailua ja yhdessä kohteeksi päätettiin Lontoo. Varasin ensimmäisen kerran itse sekä lennot että hotellin Norwegianin / Travellinkin kautta ja se jännitti minua hiukan, olimmehan aina ennen  reissanneet Aurinkomatkojen tms kautta. Samoin varasin vierailun Warner Brossin studioille netin kautta ja sekin aiheutti jännitystä.

Mutta hyvin meni. Lennot ja hotelli vastasivat hyvin ainakin omia odotuksiani, hotelli Prince William oli juuri sellainen, kuin kahden ja puolen tähden hotellilta odotinkin. Laitoin hotelliin meiliä etukäteen, ja kaikki toivomuksemme otettiin huomioon: saimme rauhalliset huoneet, vierekkäiset, huoneissa oli toimivat vessat ja suihkut ja niissä ei ollut tupakoitu. Huoneet olivat pieniä, niissä ei ollut ilmastointia eikä ikkunoita saanut auki. Lattiat olivat paikoin kaltevat ja seinässä laasti kupruili. Neljänteen kerrokseen pääsi hissilläkin, tosin kapea portaikko epätasaisine askelmineen antoi toivottua treeniä pakaralihaksille. Aamiainenkin tarjottiin, ja jopa pyynnöstämme aamiaisaikaa aikaisemmin. Ei siis valittamista.Pyyhkeet vaihdettiin päivittäin ja sängyt olivat ok. Vaatekaapista jäi ovi käteen, kun sen avasi ja siippa kiroili kun ei ollut työkaluja mukana.

Jos on hahmottamisessa ongelmia, kuten minulla, suuret paikat aiheuttavat mielekästä aivojumppaa rapautuville aivosoluilleni. Gatwickin kentältä menimme National Expressin bussilla Victorian asemalle, meno kesti 1,5 h ja maksoi neljältä 28 puntaa. Victorialta ostin Travel Cardit ja menimme sitten metrolla Paddingtonin asemalle, josta oli viiden minuutin kävelymatka hotelliin. Toki olin etukäteen jo katsonut, mille tielle pitäisi asemalta suunnistaa. Oikea tie löytyi helposti, ja sitten vain reilusti kysyin lehdenmyyjältä, kumpaan suuntaan pitäisi lähteä.

Metroverkosto toimi hienosti, ja ainoa asia, mikä hankaloitti, oli metrokartan pieni koko. Aina piti kaivaa lasit laukusta ja niilläkään ei tahtonut nähdä. Onneksi mukana oli nuoria silmiä. Metrossakin on omat haasteensa, on täysin mahdollista, että hyppäät väärään suuntaan kulkevaan junaan. No eihän siinäkään olisi ongelmaa, mutta me onnistuimme olemaan eksymättä kertaakaan.

Kuopus oli siitä jopa hämmästynyt. Minä tunsin salaista ylpeyttä.

Ensimmäisenä päivänä menimme kävellen Madame Tussaudin vahakabinettiin, tsekkasimme matkalla pysäkin, josta nousisimme seuraavana aamuna studioille vievään bussiin. Jotenkin olin niin onnellinen, kun bussipysäkki oli juuri siinä, missä sen kartan mukaan piti ollakin. Ja vahakabinettikin. Minä olen nimittäin eksynyt kahden kilometrin päässä kotoani, joten ymmärtänette liikutukseni ja onnistumisen kokemukseni. Vahakabinetista menimme metrolla Kings Crossin asemalle, jossa jokainen vannoutunut Potteristi kuvautti itsensä laiturilla 9 ja 3/4. Jonottaa piti.

Ja sitten alkoi mennä vähän pieleen. Ehdotin, että mennään metrolla Westminsteriin, katsotaan Big Ben ja Westminster Abbey ja käydään syömässä.

Metroajelu kesti ja kesti, Circle Line oli kuitenkin aika hidas. Oli tullut jo hämärää ja ravintoloita ei noin vain löytynytkään. Porukka alkoi olla jo nälissään ja joku taisi janoakin tuntea. Koska muilla ei ollut ideoita, ehdotin jälleen, että mitäs jos mennään Paddingtoniin hotellin lähelle ja syömään jotain.

Matkalla pitää aina muistaa, että ainakin miesmatkustajien vatsa tulee olla täynnä ja promillejakin ilmeisesti jonkin verran. Silloin jaksaa.

Perhe oli tietoinen siitä, että kaupunkiloma vaatii pohjelihaksilta paljon ja että silloin vaan mennään, ei loikoilla altaalla. Todellisuus oli kuitenkin liian raju ja vaikka kaikki oli etukäteen tiedossa, meno oli väsyttävää. Tiistain studiovierailu oli huikea kokemus, vaikka perheemme ainoa jästi ei siitä varsinaisia kiksejä saanutkaan. Huolehdin kuitenkin hänen nesteytyksestään ja siitä, että maha pysyi hiljaisena. Peli oli kuitenkin jo menetetty, siippa mökötti minulle ja asettui hiljaisen laukunkantajan rooliin . Koska hän kommentoi kaikkeen " kaikki käy, minä tulen perässä ", aloimme kutsua häntä Yesmaniksi.

Keskiviikkona, joka oli viimein varsinainen lomapäivämme, menimme sateen saattelemina shoppailemaan Oxford Streetille. Esikoinen tietenkin pongasi tutun ja turvallisen H&M :n ja viihtyi siellä lähes tunnin. Meidän täytyi liikkua ryhmänä ja se tarkoitti sitä, että myös minä olin Yesmanin roolissa. Sain tosin johdettua porukan Primarkin tavarataloon, jossa oli kauheasti kaikkea ja helvetin halvalla. Siellä tosin oli pirusti porukkaakin.

Halusin ehdottomasti nähdä Westminster Abbeyn tai St. Paulin katedraalin. Westminsteriin menimme kahdesti ja aina väärään aikaan ja katsoinkin sitten oppaasta, että St Pauliin pääsee sisälle aina puoli neljään asti. Mutta mutta, kun menimme sinne niin paikka olikin suljettu jo klo 12 yksityisen tilaisuuden takia. Paska.Suuntasimme sitten metrolla Towerin linnalle ja Tower Bridgelle.

Kaiken kaikkiaan matka meni suunnitellusti ja jokainen sai sitä, mitä oli ainakin sanonut haluavansa nähdä. Mies halusi käydä pubeissa ja juoda tummaa olutta, se onnistui. Olut tosin oli ylihintaista ja lämmintä, mutta kuitenkin. Tytöt halusivat käydä vahakabinetissa, studiolla ja shoppailla. London Dungeonkin olisi kiinnostanut, mutta siinä vaiheessa aloin pihtaamaan. Minä halusin käydä studioilla ja katedraaleissa, missasin katedraalit mutta ajattelin, että onhan niitä Euroopassa muuallakin.

Norwegianin lennot toimivat hienosti ja Gatwick Express oli helppo tapa päästä kentälle. Ihmiset olivat ystävällisiä ja yhtään negatiivista kokemusta ei tullut vastaan , ainoastaan oman perheen sisäiset kemiat olivat hakusassa. On tietenkin helvetin typerää lähteä ulkomaille kinastelemaan, ja sillä suosittelenkin, että kaupunkilomaa kannattaa oikeasti harkita. Kaupungeissa on paljon nähtävää ja koettavaa, mutta se on väsyttävää. Huonossa hotellihuoneessa ei paljon viitsi voimia keräillä ja hyvä hotelli maksaa taas maltaita . Meidän perheen kohdalla tulimme siihen johtopäätöseen, että seuraavaa lomakohdetta tulee pohtia . Samoin kuin sitä, ketkä sinne oikeasti haluavat matkustaa.

Tankki tyhjä?

Kolme viikkoa syyslomaan. Työ on ollut niin hektistä, että iltapäivällä on ollut pakko ottaa pienet unet. Tämäkään ei ole taannut sitä, että loppuilta olisi ollut energisempää. On vain sellainen olotila, ettei tahdo oikein jaksaa.Ei nappaa.

Onhan sitä tälläisiä kausia ollut aiemminkin ja onneksi ne tuppaavat menemään ohi. Mistä sitä vaan ammentaisi sitä intoa, jee, ihanaa, taas laitan pyykkiä koneeseen, jee taas sinne ja taas tänne.

Haluaisin vaan jonnekin meren rannalle ihanaan huvilaan, jossa olisi viileä makuuhuone ja parveke merelle. Rapatut seinät, isot ikkunaluukut ja ihanan lempeän sinisellä sisustettu makuuhuone, jossa rapisevan puhtaat puuvillalakanat, sellaista paksua puuvillaa. Siellä minä nukkuisin ah niin syvää unta ja heräisin aamulla kiireettömyyteen. Ei puhelinta, ei tietokonetta. Vaan ikkunaluukut auki, kuppi kahvia ja kävelisin lempeän tuulen saattelemana hiekkarantaan, huljuttelisin varpaitani vedessä. Eikä ristinsielua missään.

Ottaisin toisen kupillisen kahvia ja kirjan, kävelisin takaisin merenrantaan . Kun illalla aurinko laskisi, sytyttäisin lyhdyt ja kynttilät, kenties pari halkoa isoon avotakkaan ja käpertyisin pehmeään nojatuoliin tulta tuijottamaan.

Saa sitä haaveilla. Voisihan osan tuosta toteuttaa näin kotioloissakin, läppäri kiinni ja puhelin myös. Merenrannan sijasta löytyy metsää ja järviä. Takkatulikin hoituu.

Mutta kun ei voi istua nautiskelemaan jos on hommia kesken, ja niitähän on. Tässä nytkin pitäisi laittaa kaksi telineellistä pyykkiä kaappeihin ja yksi koneellinen kuivumaan. Keittiössä sekaista, puhumattakaan muusta huushollista. Lenkillekin pitäisi mennä, sillä kaksi kiloa on paino noussut. Yöllä heräsin kun lonkkia juilii, pitäisi varmaan vaihtaa lajia . Pitäisi pakata huomiset kamppeet, sillä on kireä aikataulu huomenna .

No eikai se auta kuin nousta tästä sohvalta, laittaa pyykit ja keittiö kuosiin, käydä pesulla ja painua sänkyyn. Otankin särkylääkkeen samantien niin ei tarvitsre herätä särkyyn.

Kyllä tämä tästä...

  

Ajatuksenvirtaa ...

Sataa. Aamulla oli kirkasta ja vein ensimmäisen koneellisen pyykkiä ulos. No siellähän märkänevät, kuten nurmikkokin. Perkele kun se aloittaa sen niin se ei lopu. Nurmikko on märkää lotisevaa suota ja daaliat ja liljat mätänevät.

Työt alkoivat. Ensimmäisen viikon saldo huimaa päätä, kotona ei halua puhua kenellekkään tahi kuunnella mitään tai ketään. Ylipäätään sitä haluaisi mennä luolaan sauhuttelemaan mutta kun ei ole sitä luolaa. Ottaiskohan sen eppuluokkalaisen messiin, sen,  jolla oli Chesterfield-aski koulussa mukana?

Purin viimein neitojen koulutarvikekorit, niihin sain viime vuonna keskitettyä yltympäriinsä lojuvat kirjat ja vihkot. Kuopuksen reppukin tuli inventoitua; esittelin kaikille perheenjäsenille sen muumioituneen banaanin. Kivasti oli kuivunut kokoon kuorimaton hedelmä. Omasta duunista sen verran että työkännykästä aioitaan kuulemma periä käyttömaksu. No fine, fine, ottakaa mielummin kännykkä. Pitäisikö minun siis maksaa siitä, että hoidan työtäni, soitan tai tekstaan vanhemmille? Voin olla tekemättäkin sitä, ottakoot yhteyttä koulun puhelimen kautta. Kohta sitä saa maksaa siitä ilosta, että käy töissä. Enemmänkin kuin bensat ja lämmitystolppamaksun, joka kohosi viime vuonna 70 euroon.

Kurja keli koukuttaa sisätiloihin. Tänä talvena aion hankkiutua eroon tuosta Atrian muovisesta puunkantokorista. On niin mukavaa rentoutua tässä olohuoneessa, kun on kolmen pyykinkuivaustelineen ympäröimänä. Pikkuinen kissanriiviö kiskoo pyykkejä alas aivan kuin tyttäret aikoinaan.Kukkia ei voi laittaa , maljakot kaatuvat ja kukat katoavat parempiin suihin. Saas nähdä kun alan polttamaan kynttilöitä. Toki vartioimatta niitä ei voi jättää mutta saattaa siinä eräällä uteliaalla tutkimusmatkailijalla viiksikarvat kärventyä.

Viime aikoina mediassa oli jonkun URPON toimittajan näkemyksiä pikajuoksijoiden laardiperseistä. Hyi hitto mihin tämä yhteiskunta oikeasti on menossa. Kaikkien tulisi näyttää ihan samalta, sellaisilta kuin H&M kuvastoissa. Toki laihempi saa olla. Vaikka olet huippu-urheilija, voisit silti olla paremmannäköinen. Ja sitä rataa. Haistakoot paskan kaikki tuollaista skeidaa syytävät idiootit.

Ikääntyminen alkaa ihan totta olla totta. Olen 45-vuotias ja käytän lukulaseja. Puheeni pätkii ja tyttärieni mielestä olen yksinkertaisesti tyhmä. Unohtelen asioita ja teen muuten ihan sikana kirjoitusvirheitä. Pian koittaa aika, jolloin en enää taivu imuroimaan sänkyjen alta.

Siihen asti aion kuitenkin olla elossa. Vaihtaa puhtaa lakanat vuoteeseen ja siivota niin usein kun haluan, nauttia siitä tunteesta, että määrään itse itseäni. Se tunne nimittäin yllättää minut vieläkin, ei hitto, saanko todellakin itse päättää, ostanko tämän puseron vai en? Saanko ihan itse valita, otanko viiniä ja milloin otan?  

Niin. Jostain muuten luin jutun, että kodinsisustuksesta voi päätellä, oletko aikuinen vai et.Esimerkiksi , jos sinulla on julisteita seinällä tai kattauksesi koostuu eriparisista astioista, olet kypsymätön. No, ostin just toissapäivänäpari julistetta, toisen eteiseen ja toisen kuopukselle. One Direction menee hänelle ja lienee ihan ikätasoinenkin, matkailukollaasi menee eteiseen ja on se todiste siitä kypsymättömyydestä.

Mutta näillä mennään. Lontoo kutsuu lokakuussa ja siitä sitten kohti seuraavia etaappeja.

Elämää teinien kanssa

Uskallan.
Viime vuonna oli vähän haastavampaa, mutta nykyään, siis tällä hetkellä, ei ole mitään raflaavaa, joten kirjoitanpa sitten.
Meidän neitomme ovat ihanan älykkäitä, tunteellisia,herkkiä nuoria.Olen heistä ylpeä. Passaan heitä edelleen ihan liikaa, mutta uskon ja luotan siihen, että tosipaikan tullen he kyllä osaavat itsekin tehdä aamupalansa.
Varsinkin esikoinen on tyylitietoinen ihminen ja voin vain olla iloinen, jos jokin omistamani tavara tai vaate kelpaisi hänellekin. Näin kävi tässä yhtenä päivänä, kun ääneen kaipailin kesän alussa ostamaani huulipunaa. Sellaista helmiäistä. Harmittelin, että kun nyt kerrankin olin lähdössä ihmisten ilmoille, olisin voinut laittaa huulipunaa, mutten todellakaan tiennyt, missä se oli.
" Ai tarkoitat sä tätä", hän huikkasi peilin edestä. No hyvin sopi helmiäinen esikoisellekin.

Kuopuksen treenitauko on päättynyt ja taas ajellaan 3-4 kertaa viikossa Jyväskylään. Jos NRJ:ltä tulee puhetta tai tylsää musiikkia, jutellaan niitä näitä tai ollaan hiljaa. Enimmäkseen ollaan hiljaa. Tässä eilen oli tarkoitus pysähtyä kirjakaupassa menomatkalla ja ajelin paikan ohi, ajelin muutenkin vähän hölmösti ja tuskailin että mitä ihmettä minä oikein töhötän, en taida oikein keskittyä nyt ajamiseen. Kuopus mulkaisi alta kulmiensa ja sanoi, että ehkä sä äiti olet vain tyhmä.

Onhan sekin toki mahdollista.

Nuoret ovat kasvavia nuoria aikuisia ja haluavat lisää itsenäisyyttä. Minun pitäisi pystyä luovuttamaan osa vastuustani jo heille itselleen. Esikoinen on herännyt aina kouluun itse ja pakannut reppunsa, kuopus ei herää vaikka miten kiljuisi. Vastuutin molemmat neidot pakkaamaan tavarat mummolan reissua varten. Esikoinen nyt ei pakannut kuin mokkulan , puhelimen ja läppärin ( plus muut henkiinjäämistavaransa ). Kuopukselta kysyin, pakkasitkos  vaihtopaidan. No en, paitsi sen yöpuseron, jossa on mansikkaa helmassa. No entäs dödö? Ai niin, en mä muuten muistanut hammasharjaakaan, mutta mä tarviin muutenkin uuden. No, mitäs sä sitten oikein pakkasit ?
-parit alushousut.

Ihan on isänsä tyttö. Mieskin pakkaa aina , reissua kuin reissua varten, reppuunsa parit kalsarit. Koska hän ei muista niitä yleensä vaihtaa, on reppu valmiiksi pakattuna koko ajan. Kätevää, vai mitä?

Moneskohan viikko lomaa..

..on menossa? En tiedä eikä sen niin väliä. Onneksi sitä on vielä vähän jäljelläkin. Sen verran olen lomaillut, että raaskin käyttää tämän sateisen keskiviikon keittiön kaappien siivoamiseen ja pesemiseen. Se on mielestäni täysin typerää, mutta joskushan se on tehtävä. Kuvittelin, että ehdin siivota koko alakerran oikein hyvin ja perusteellisesti, heti keittiön jälkeen.

No kuuden maissa lopettelin keittiönsiivouksen, vielä jäi jääkaappi putsaamatta. Muuta en sitten ehtinytkään tänään.

Mietin tässä, että tulee kirjoitettua aika harvakseltaan tänne blogiin nykyään.  Suurimmiltaan se johtuu siitä, että lapsemme ovat jo nuoria, elämme sellaisen perheen elämää, jossa läsnä ovat nuorten kanssa kohdatut ja käydyt asiat. Vaikka niistä riittäisi kirjoitettavaa sivutolkulla, ei niistä tohdi kirjoittaa julkisesti, sillä sitten menisi puhevälit.

Vaikka aiheet käsittelisivätkin yleismaailmallisia asioita kuten muotia, mediaa, koulutusta. Rahankäyttöä.
Ja vaikka niistä kirjoittaisi tähän samaan, kohtalaisen kepeään tyyliin menemättä henkilökohtaisuuksiin.

Juu, myönnän. En uskalla. Ajattelinkin keskittyä parisuhdeasioihin, sillä ne lienevät vakaammalla pohjalla nykyisin. Ainakin pihassamme on kaksi ruumisautonraatoa, joita siippa " kasailee". Hänen henkinen terveytensä siis lienee tasapainossa:)

Minä käyn kuntoilemassa liian vähän ja alan muutenkin muistuttamaan äitiäni. Siihen malliin olen nimittäin jäänyt koukkuun useampaan tv-sarjaan, joita katselen Ylen Areenalta viikottain. Keskustelen komisario Beckistä tai Banksistä kuten parhaista tuttavistani. Ja sitä rataa.

Kirjoja on edelleen kasa lukematta. Kaksi ikkunaa edelleen pesemättä . Mattoja olen pessyt, mutten kaikkia.
Vaikka loman alussa tuli pyrähdettyä Tukholmassa, olen kuitenkin kaivannut jotain , edes pientä reissua arkea rikkomaan, vaikken voi väittääkään, että olisin nyt jotenkin ollut kovilla kun en päässyt lomamatkalle.

Luvassa on pari viikonloppupyrähdystä kotimaassa, sukuloidaan Lappeenrannassa ja Iisalmessa. Siinä lienee ekstriimiä meikäläiselle ja jaksaa sitten nautiskella loppulomasta.

Hansun top10

Istun tässä juhannusaattona tavernassa, tytöt ovat sisällä talossa vajonneena alemman tietoisuuden tasolle. Tämä termi on lainattu Bill Watersonin "Lassi ja Leevi"-sarjakuvista. Tarkoittaa siis, että he ovat koneella ja seuraavat telkkaria kuola valuen toisesta suupielestä. Yöasuissa luonnollisesti.

Siippa on herännyt luvattoman aikaisin purkamaan yhtä mersunraatoa. Naiset, mikäli teillä on poikia, suosittelen sijoittamaan kaikenlaisiin legoihin ja koottaviin autoihin tms jo leikki-iässä. Tosin ei tuollainen  harrastus aikuisiässä pahasta ole, voisihan mies viettää aikansa uhkapelien parissakin, tai baareissa . Tai jääkiekkokatsomossa...

Mutta otsikkoon. Aivan huvikseni listaan tähän kaikkea kivaa, siis mikä on minusta itsestäni kivaa. Minun bloginihan tämä on, hitto vie. Ei ole muutakaan tekemistä, koti on siisti, pyykättävää ei ole ja ruuan teen tuossa tunnin päästä. Luettavaa olisi, mutta ehtiihän sitä.

1. Parhaat lukemani kirjat: Potterit, Kathryn Hulmen " Nunnan tarina". Ken Folletin " Taivaan pilarit", lukuisat dekkarit mm. Katarina Wennstam, Henning Mankell, Camilla Läckberg, Stieg Larsson. Anna-Leena Härkösen "Häräntappoase" iski aikoinaan kuin häkä. Muitakin on, nämä tulivat ensimmäisenä mieleen.

2. Parhaat katsomani elokuvat: Komisario Palmut, Millenium-trilogia, Upseeri ja herrasmies, Tuulen viemää, Indiana Jonesit, Potterit, komisario Beckit, Slummien miljonääri, Schindlerin lista, Gilbert Grape, Forrest Gump, Pieni suklaapuoti, Kuinka miljoona varastetaan...

3. Paras ruoka: Helppoa, se on ehdottomasti jonkun toisen laittamaa. Mieluiten tulista.

4. Paras harrastus: Minä nautin liikkumisesta, juoksemisesta ja hiihtämisestä eniten. Hiihtäminen menee juoksun edelle sen takia, ettei siinä hypi etuvarustus ylösalaisin. Tosin sain vinkkejä jo alusasumerkeistä, jotka eivät hierrä kainaloita auki. Puutarhurointi on jees, kunhan ei ota sitä liian vakavasti. Se on nimenomaan kaiken harrastamisen a ja o: se pitää tehdä rennolla otteella.

5. Lempinäyttelijäni: Richard Gere, Johnny  Depp, Harrison Ford, Tom Hanks, Penelope Cruz, Mikael Persbrandt, Juliette Binoche, Audrey Hepburn

6. Mikä on tärkeintä elämässä? Perhe.Menee kaiken edelle. Ihanat tyttäret ja Siippa the Mersuman (sekä kissat.)

7. Paras lomakohde: Upeimmat nähtävyydet olivat Egyptissä, kaunein luonto ja ystävällisimmät ihmiset Thaimaassa, paras meri Punainen meri, paras ja edullisin olut Bulgaria, parhaimmat simpukat Portugalissa...
tosin jos huomioin nuoruusvuosieni lomareissut, Norja nousee luonnonnähtävyyksissä ykköseksi ja Pariisi vetää vertoja kaikella muulle ihmisten rakentamalle.... Koskettavin ja puhuttelevin paikka on edelleen ollut Ranskan Lourdes, joka henkiseltä ilmapiiriltään oli jotain, mitä en silloin kyennyt käsittelemään...

8. Paras musiikki. Paras instrumentti piano, osaisinpa soittaa. Bändeistä Abba, U2, solisteista Bruce, Adele, satunnaisia biisejä sieltä täältä.Koskettavin biisi ehdottomasti Taiskan Mombasa.

9. Parhaat kohokohdat tähän mennessä: Interrail, matka yöjunassa Pariisista Nizzaan ( se kai se matka oli ), maratonin juoksut: maalissa Stadionilla aina itketti...omat lapset ja heidän kehityksensä merkkipaalut...pyramidit...ai niin, naimisiinmeno:))))

10. Tulevaisuudennäkymiä: Toiveet ja unelmat: Kunhan nuo tytöt saisivat hyvät eväät ja hyvän alun omalle, itsenäiselle elämälleen. Se on se tärkein toive. Sitten seuraavaksi haluan reissata, pitää välivuoden ( välivuosia ) töistä ja reissata, kirjoittaa ja rakastaa.

Siinähän se. Pika-analyysi bloginpitäjän tämänhetkiseen sielunelämään juhannusaattona 2013.
Nyt onkin aika lähteä laittamaan ruokaa:)   

Jälkipeliä

Ensimmäinen puolivirallinen mölkkyerä on ohi. En voittanut mutten hävinnytkään, itseasiassa kukaan ei hävinnyt; sen verran hyvää ruoka oli. Tuuli oli suotuisa sekä heittojen että itikoiden takia. Minäkin heitin pari nappiosumaa, luulivat minun harjoitelleen salaa. No en ole, mutta alkuillasta en vielä katsonut kieroon tai nähnyt palikoita monistettuina...

Seurapelit ovat mukavia, aikoinaan Kuninkaanmäessä oli aikuisilla tikkakilpailut, me penskatkin saimme heittää. Kerrostalossa asuessamme talon miesväki kokoontui pelaamaan lentopalloa ja meillä kersoilla on kerrassaan mahtavia leikkejä, nurkka-Jussista tyhmään kuninkaaseen. Nykypäivän mölkky on inhimillinen seurapeli, sillä sitä voidaan pelata ulkona eikä se vaadi niin kovin paljoa.

Lapset olivat keskenään yhden yön, talo oli pystyssä ja lapset tallella. Nuorimmainen käväisi naapurintytön kanssa synttäreillä, ja laittoi sieltä viestin yhdeksan maissa: " Ollaan just lähdössä kotiin kunhan Sara löytää alushousunsa."  Just.

Pikkukissa Hemuli on vielä niin pieni, ettei saa vessan ovea auki. Se pitää siis olla kunnolla raollaan, että neito pääsee asioilleen. Ei ollut päässyt, ja keittiön pöydän alla oli kakka. Olipa mulahtanut pönttöönkin, liekö yrittänyt sinnekin kakkia. Pihassa oli moponjälkiä, joitain kolleja meillä oli pyörähtänyt iltasella vanhempaa neitoa tervehtimässä...

Mölkkyilta huipentui kotikaraokeen, arvanette varmaan että taso oli kova. Järvessäkin oli käytävä, vaikka vesi oli ihan liian kylmää uiskenteluun.Tämä päivä on sitten mennyt pizzan parissa ja huomenna koittaa jälleen kerran ryhdistäytyminen.

Muuten, niistä alushousuista sen verran että olivat käyneet siellä synttäreillä uimassa. Että ihan oikeasti kyse ei ollut mistään muusta:)

Toinen lomaviikko menossa

Kertokaahan, mistä se kielii, että pitäisi jumalauta koko ajan suorittaa jotakin? Lopetin pyykkikoneellisten laskemisen kun mietin, miksi pitää muka olla niin tehokas koko ajan? Eikö voi lukea kirjaa, vaikka on pari ikkunaa pesemättä ja silitettävien vaatteiden vuori vaan kasvaa? Nyt, kun esikoinen on kesälomahankkeissa kiinni muuten kuin kotitöillä, ei edes häntä saa silittämään.

Miksi sotkuiset ja epäjärjestyksessä olevat kaapit ahdistavat? Miksi pesemättömät matot saavat joka aamu miettimään, pitäisikö nyt vääntäytyä mattopyykille? Tämä onkin jokakesäinen risti, siksi hoidan sen yleensä alta pois ihan heti. Nyt loman alku meni reissussa ja kuskinhommissa ja matot vaan odottavat pesua.

Entä jos joku aamu heräisi kuudelta ja alkaisi järjestelmällisesti suorittaa? Pesisi, siivoaisi, järjestelisi. Voisiko sitten olla loppuloman hyvällä omallatunnolla kuin Ellun kana?

Ei. Ei hitossa, sillä hommathan eivät mihinkään lopu. Aina vaan voisi tehdä jotain hyödyllisempää kuin vain ryypiskellä badenbadenissa. Marja-aikakin koittaa pian ja sieniäkin voisi hakea ihan vain siksi, että voisi facebookissa sitten ihkuttaa suppiksia.

Surullista, mutta taidan olla luterilaisen kasvatuksen aikaansaannos, joka yrittää aika ajoin päästä kaavoista eroon. Edes tähän ikään mennessä en osaa vaientaa sitä pientä nakuttavaa ääntä sisälläni, että pitäisi sitä ja tätä.

Ei pidä. No, sen verran pitää että ei päädy tositeeveeseen aiheena " Suomen karmeimmat komerot", mutta mutta.

Minäpä lähden tästä leikkaamaan nurmikon. Pari kuollutta syreeniäkin pitäisi kaataa ja yksi pystyynkuollut omenapuu ja puolikas pihlaja. Sitten kurppaisen alas pari tosi kylmää valkkarilasillista ja luen uutta dekkaria, jonka sain kirjastosta. Tänään on nääs välipäivä treeneistä, kroppakin saa vähän huilia.

Leppoisaa lomanjatkoa!

Lomapäiväkirja

Aloitin lomapäiväkirjan . Siihen laitan ylös, kuinka monta koneellista pyykkiä pesen, kuinka monta kilometria juoksen.Pidän kirjaa myös lukemistani romaaneista, ensimmäisen viikon saldo on kaksi. Pyykkikoneellisia noin 10 ja juoksentelua vähän vajaa 40 km. Siitä saa tosin kiittää kuopuksen cheer skills kesäleiriä, päivittäin saa ajella Jyväskylään ja reippailla siellä sitten harjoitusten ajan.

Pihalla on hommaa ja tänään maltoin vähän kitkeäkin. Ensimmäiset tillit tuli laitettua ruotsalaisten varhaisperunoiden höysteeksi. Muutoin kasvimaa kasvaa niin kummallista rikkaruohoa, että mietin, tokko heittelin sinne jotain siementä lannoitteen sijaan.

Ihana sää on hellinyt, ei puutu kuin järvi. Järven sijaan olemme siipan kanssa koettaneet saada kahluuallasta uimakuntoon, mutta huonolla tuurilla. Päivän työn jälkeen ( veden lämmitys ) alkoi sataa, altaassa oli useampiakin reikiä. Luovutimme, ja suuntaamme allashaaveemme Välimeren suuntaan. Mutta jollekin mökille sitä on lähdettävä kuokkimaan tänä kesänä, sillä mikään ei vedä vertoja suomalaiselle järvimaisemalla kuulaana kesäyönä. Jos ei muuta, niin vuokraan mökin Kuokanniemen leirintäalueelta "incognito" ja puljaan siellä päivän.

Meidän perheemme on kasvanut, taloon muutti kissavauva viikko sitten. Manteli, talomme kiistaton valtiatar, ei ole tulokasta vielä hyväksynyt. Murisee ja sähisee. Pienokainen, joka sai nimen Hemuli, on vallaton ja suloinen tyttö, joka ei Mantelia pahemmin pelkää. Joka tapauksessa molemmat kissat nukkuvat nätisti yöt sisällä ja lätäköitä ei ole vielä ilmaantunut vääriin paikkoihin.

( Tämä kukka piti siirtää ulos, Hemuli makoili siinä liian mielellään...)

( Suloinen vaavi nukkuu...)

Lomalla viimeinkin!

Vaikka en minä sitä niin hirveästi ole odottanut , ilmeisesti joululoma Thaimaassa antoi niin paljon paukkuja että kevät on mennyt leppoisasti. Olihan meillä toki Kultakutri-projektimme, joka itsessään oli voimaannuttava. ( koko koulun yhteinen näytelmäprojekti, onnistui aivan loistavasti!). Proggiksesta sen verran, että kyselimme palautetta oppilailta: aivan uskomattomia oivalluksia alakouluikäisiltä tenavilta, esimerkiksi se, että näytelmän avulla opin pelkäämään vähemmän, opin, että täytyy ottaa muut huomioon. Ja että täydet katsomot molemmilla esityskerroilla olivat vetäneet sanattomiksi myös näyttelijät.

No, lomamatkaa ei ole tiedossa, huomenna tosin piipahdan esikoisen kanssa Tukholmassa. Mukaan mahtuu myös poikakaveri. Terminaalihoitoa siis tarjolla, A-luokan matkaa ja soijaa pukkaa ihan varmasti. Meikäläisen tuurilla filmaavat sinkkulaivaa juuri huomenna...

Kuopus jää isänsä kanssa hoitamaan Hemuli-vauvaa, joka kotiutui tänään. Manteli-kissa ei ole toistaiseksi hyväksynyt uutta lajitoveriaan, murisee vaan. Uusi tulokas on ottanut kuopuksesta emon ja nukkuu tämän sylissä suloisesti.

Samainen neito ajeli isänsä tänään kaljuksi. Ihan lomanalkajaisiksi.

Tukholmanreissun jälkeen onkin kivaa aloittaa matto-ja petivaatepyykkäys. Lenkilläkin pitäisi käydä. Mieheltä kyselin, mitä hän meinaa lomallaan tehdä. Olisi autojen purkua ja kasausta. En edes viitsinyt kysyä, laittaisiko hän joskus ruokaa. Tämähän on sitä miehen loma vs. naisen loma keskustelua, jonka olen aina jaksanut sillä periaatteella, kuten äitinikin sanoi, että " tämä kodinkone kaipaa joskus huoltoa". Minä huollatan itseäni sitten syyslomalla Lontoossa.

Uima-allasta meinattiin kuitenkin, sen verran lämmin on loppukevät ollut. Voihan sitä sitten kuvitella olevansa jossain muualla. Muovinen allas ei toki vedä vertoja Välimerelle, mutta minkäs teet. Jos minulla olisi järvi tässä lähellä, talo siis rannassa, en minä kaipaisi mitään. Aurinko, veden liplatus ja valkorunkoiset koivut . Valmis ruoka ja kylmä kalja.

Tavernassa on mukava istuskella ja tänne voisi unohtua vaikka koko illaksi. Nyt on kuitenkin valtavasti pyykkiä odottamassa lajittelua, joten lopettelen kirjoittamisen ja siirryn pyykkivuoren pariin.

Ps. Kaikille , jotka ovat kateellisia opettajan palkasta totean, että opettajan pitkä kesäloma on osa palkkaa, se palkanosa, joka on pidätetty talvikuukausilta ja siirretty kesälomaksi.

Jotain rajaa !

En yleensä kirjoita blogissa työstäni, mutta nyt voisin hieman valottaa asiaa. Kirjoitan siis puhtaasti yleisellä tasolla, sillä omassa työyksikössäni teemme hommat hyvin, oppilaslähtöisesti ja arjen maalaisjärkeä käyttäen. Puhumattakaan pedagogiikasta ja yhteisöllisyydestä.

Viime aikoina on lehdistössä nostettu esiin raflaavia otsikoita aina Alppilan potkuista  luotiliivejä käyttäviin opettajiin ja Bieber-hysteriaan, jonka edessä opettajat ovat voimattomia. Kyse oli siis tämän kaverin konsertista, joka oli eilen Hartwall-Areenalla. Tuskin kyse oli tuhansien oppilaitten lintsaamisesta, he ovat olleet konsertissa vanhempiensa ( pyytämän ) loman turvin ja vastuussa itse siitä, että huolehtivat koulutehtävänsä ja läksynsä ajantasalle. Jos opettaja on opettanut funktioiden salat konserttipäivänä, mutta oppilas laulanut vain Justinin biisejä, on oppilaan vastuulla opetella ne funktiot. Ihan itse.

Tämä asiahan alkaa olla jo pienoinen ongelma koulutyössä, perheet reissaavat paljon ja opettajan odotetaan laativan läksyt jne ohjelmat valmiiksi oppilaita varten. No ei siitä sen enempää, mutta harva oppilas sentään kuvistöitä tuo lomilta, hyvä jos matikkaa on tehty ne muutama sivu. Kun se koulutyö on niin paljon muutakin kuin vain työkirjaa....

Erityisopetus uudistui tässä pari vuotta sitten ja poiki mukavasti lisäduunia opettajille, jotka nössöinä ottivat kaiken vastaan kiltisti. Enää ei riitä perinteiset keskustelut huoltajien kanssa, vaan lapsen tuen tarvetta ja osaamista on arvioitava portaittain, lähtien liikkelle pedagogisesta arviosta pedagogiseen selvitykseen ja sitä kautta sitten joko yleiseen, tehostettuun tai erityiseen tukeen. Kaikista rappusista on kirjattava paperi, jota tehdään yhdessä moniammatillisesti, huoltajien kanssa.

No joo, ainahan asiat on huoltajien kanssa sovittu ja johonkin kirjattu ja oppilaan edistymistä seurattu. Oppilaan parhaaksihan tässäkin halutaan toimia, mutta nyt alkaa uudistus jo olla tiensä päässä. Ketä voi hyödyttää megapalaveri, jossa on läsnä kahdeksan tätiä ja huoltaja oppilaan kanssa?  Kyllä siinä menee kipsiin kokeneempikin palaveeraaja. Ja jos yhdestä hemmetin istunnosta tulee kirjoittaa a) moniammatillisen työryhmän muistio, b) pedagoginen selvitys ja c) hojks- puhumattakaan siitä, että kaksi jälkimmäistä on tehty jo puoli vuotta sitten ja taas ne pitää kirjata vain, koska kaupungin byrokraatti niin vaatii??? ( ja kukahan ne kirjaa? Opettaja. Millä ajalla? Työajalla, joka alkaa silloin, kun oppilaat lähtevät kotiin. )

Itse olen NIIN helvetin vanhanaikainen, etten ota läppäriä itseni ja vanhemman väliin. Mielestäni vuorovaikutus kärsii siitä, minun mielestäni oleellista on se, mitä keskustelemme ja miten vuorovaikutus toimii, EI se, kuinka helvetin hienoja muistioita tapaamisesta syntyy. ( Yritin yhden kerran. Kone aloitti pyytämällä, että määrittäisin verkkoasetukset. Sanoin, että eiköhän tämä ollut tässä ja laitoin koneen pakettiin. Sitten kirjasin ruutuvihkoon asiat ja homma sujui. Tosin pitihän minun sitten myöhemmin se sinne kirjata, mutta tein sen sitten myöhemmin. )

Valitettavasti jotkut tuijottavat vain sitä, kuinka monta minkäkin asteen oppimissuunnitelmaa ja muuta on laadittu, heitä ei kiinnosta se, kuinka hyvin käytännössä vuorovaikutus, kasvatus ja opetus toimii. Mikä on luokkahuoneen ilmapiiri? Onko lapsella hyvä olla koulussa, tuetaanko hänen itsetuntoaan? Millaisia kontakteja hänellä on päivän aikana koulun aikuisiin? Hymyileekö opettaja, saako hän oppilaan kokemaan, että tämä on arvokas? Ainutlaatuinen omalla tavallaan?  

Moniammatillisuus on hieno asia, se tarkoittaa siis sitä, että tarvittaessa oppilaan asioita ovat mukana pohtimassa esim. opettaja, erityisopettaja, koulupsykologi, koulukuraattori, toimintaterapeutti, terveydenhoitaja...aina tähänkin asti olen saanut, toki huoltajien luvalla, konsultoida kyseisiä ammattihenkilöitä silloin, kun olen kokenut oman ammattitaitoni riittämättömäksi tai ajatellut, että oppilas saattaisi hyötyä jostakin muusta tukimuodosta.

Nyt tämä on vaan mennyt siihen, että palavereissa horistaan skeidaa. Oletteko te eriyttäneet koulussa? Oletteko kokeilleet, että oppilas voisi alleviivata pääasiat lukukappaleista? Onko teillä struktuurit?

Voihan KETTU, sanon minä. Juu, ollaan.

Tähän plussaa tulee toki siitä, että lähikouluperiaatteen , mikä on siis ihan hieno periaate, kaikilla oppilailla on oikeus tulla lähikouluunsa, jossa opetus sitten järjestetään oppilaan edellytysten mukaan. Pientä haastetta kehiin tuovat erityiset sairaudet, kuten diabetes, esimerkiksi.  Vaikka tulevaisuudessa opettajan toimenkuvaan kuuluu terveydenhuollonkin perusteet, ei sitä vielä ole otettu koulutuksessa huomioon. Onneksi on aina täydennyskoulutusta saatavilla. Se on tässä edessä.

Sitä ennen täytynee kirjata nuo tilastot ja raportit siihen malliin, etteivät byrokraatit pääse kettuilemaan tilastollisista puutteista. Hyvällä omallatunnolla voin sanoa, että olen hoitanut tehtäväni oppilaitten kanssa mallikkaasti. Miettikääs, jos asia olisikin päinvastoin? Olisi hienot muistiot ja selvitykset jopa triplana aina puolivuosittain ja palaveeraisin aina mielelläni vaikka kuinka usein ja hartaasti? Ja sitten oppilaat olisivat toissijaisia ja minua ei kiinnostaisi oppilas, vaan se, kuinka hienon muistion minä tästä nyt kirjaan?

On siinäkin riskinsä, vai mitä?

PS. Ja niille henkilöille, jotka kuittaavat aina opettajien " valitukset" työstään sillä, että onhan teillä niin helvetisti lomaa: moni muukin opettaja minun lisäkseni olisi valmis luopumaan nykyisestä systeemistä ja siirtymään kokonaistyöaikaan, joka tarkoittaisi keskimäärin 38 viikkotunnin työviikkoja ja loput työstä olisi normaalisti korvattavaa ylityötä. Olisi oikea ruokatunti eikä vain vartin hetki, jolloin saat hotkia itse maksamasi sapuskan samalla kuin ohjaat ja opastat oppilaita syömään siististi. Olisi normi lomat, jotka eivät aiheuttaisi kateutta, koska osan niistä voisi nimetä vaikka " Pekkasiksi".
Mutta tiedättekös mitä, miksi Suomessa ei haluta tätä? Se tarkoittaisi sitä, että opettajien palkat nousisivat niin hemmetin korkealle, ettei valtiolla ole siihen varaa. Tällä hetkellä opettajat hoitavat saman duunin, ylityö-käsitettä ei ole vaikka istuisit palavereissa perseesi puhki ja kirjaat muistioita tai korjaat testejä viikonloppuisin. 

Puhumattakaan kaikesta muusta, mitä onkin puitu lehdistössä viime aikoina. Sen enempää en otakaan kantaa, saatan pian olla käräjillä muuten.

Hirveä summa rahaa

Olin viime viikolla ex tempore koekuvauksissa pääkaupunkiseudulla. Tämä mainoskuvaus olisi tuottanut sivutuloveroprosentinkin jälkeen käteen useita tuhansia euroja. Kuvaus onnistui mielestäni hyvin ja jo paluumatkalla aloin visioida, mihin rahat sijoittaisin.

Maksaisin parit lainat loppuun, kävisin Ikeassa. Televisio, ainakin toinen järkäle, pitäisi vaihtaa taulumalliseen. Voi hitsi miten tarpeeseen se olisikin tullut, digiboksi nimittäin hajosi eilen. No onneksi tulee kevät, valoisina iltoina on muutakin hommaa kuin katsella telkkaria. Ylen areenalta voi onneksi katsoa joitain ohjelmia, tietsikka toimii sillä uusin sen ihan vasta, koska edellisen läppärin näyttö meni paskaksi jokunen viikko sitten.

Uusi nojatuoli ainakin, yläkertaankin uusi sohva. Pihakalusteet, niitähän meillä ei ole edes kunnollisia. Matkatilille olisi saanut mukavaa pesämunaa Kuuban reissua varten.

Siippakin odotti vastausta epätavallisen kiinnostuneena. Kai hänelläkin jotain osinkoja olisi, varaosakaupoille pitäisi päästä. Jotain mukavia uniikkikappaleita olisi tarjolla tori.fi osoitteessakin. No ehkä, kunhan minä olisin ensin hoitanut myös kauneuttani, laittanut kynnet, tukan ja ihon kuulaaksi.

Uusia vaatteitakin olisi voinut hankkia.

Luojalle kiitos siitä, etten tehnyt ihan turhapuroja, vaan odottelin kuitenkin vastausta koekuvauksista. En päässyt, joten hankinnat jäivät toistaiseksi tekemättä. Harmittaa kyllä , sillä aikaisemman kokemukseni mainoskuvauksista perusteella voin sanoa, että se oli hauskaa. Mieletön porukka duunissa ja lopputulos on 30 sekuntia kuvaruudussa. Tosin mainittakoon, että siitä aikaisemmasta pestistä ei jäänyt tilille plussaa kuin pari sataa euroa.

Rahareikiähän on, ruuan hinta on noussut ja bensaan menee luvattoman paljon. Velkojakin pitää maksella. Jos siippa harrastaa autojen purkamista ja kasaamista ja muu perhe haluaa matkustella, on  kaikesta muusta sitten tingittävä ja yritettävä keksiä uusia keinoja lyödä rahoiksi. Tiesitkö muuten, että tämän blogin lukeminen maksoi sinulle juuri 50 euroa?

( no vitsi vitsi:)

Hissan kokeet

Kuopuksen luvalla kirjoitan.

Neidon harrastusten määrän vuoksi olen yrittänyt teroittaa, että kokeisiin lukeminen täytyy aloittaa hyvissä ajoin ennen viimeistä iltaa, sillä silloin todennäköisesti on treenit ja niiden jälkeen ei jaksa enää lukea. Niistä ei oikein voi olla poiskaan, joten ainoa oikea ratkaisu olisi , tietenkin, lukea läksyt ja huolehtia siitä, että vapaailtoina olisi kirjat kotona. Koealueen kahlaamiseen ei pitäisi mennä aikaa koko iltaa ja luppoaikaakin jäisi.

Kokeet ovat pääsääntöisesti ajoissa tiedossa, harmi vain, että kirjat ovat aina koulussa. Näin kävi historiankirjojenkin kanssa ja viimeisenä iltana sitten yritettiin lukea kokeisiin. Matkalla treeneihin ei Amerikan sisällisota jaksanut kiinnostaa. Mihinkä historiaa muka tarvittaisiin, ja jos kerran muista aineista tulee hyviä numeroita,niin haittaako se huono hissan numero nyt sitten kauheasti.

No historiaa tarvitaan elämän ymmärtämiseen ( toisaalta, ovatko ihmiset oppineet virheistä? Laajemmassa mittakaavassa, miettikääs? Toisen maailmansodan julmuudet, Jugoslavian sisällissota...) ja onhan se nyt ihan typerää ottaa lukuaineesta huono numero.

Tyttö sanoi, että saa kokeesta varmaan korkeintaan kutosen. Sanoi, että laittaa mulle viestin koulusta tyyliin " äiti, olen raskaana", sitten säikähdän ja osaan suhteuttaa asian, kun kyse loppujen lopuksi ei ollutkaan siitä vaan hissan koenumerosta. Rähjäsin edelleen, ja neito ilmoitti lopettavansa koulun kokonaan. Alkavansa pummiksi. Sanoin, että kunhan ei meiltä pummaa.

" No loppujen lopuksi en mä tarvii kun jonkun risun ja sahan", hän sanoi.
 " Mitä sä sahalla? "
" Soittelen sitä."

Sovittiin sitten, että lähikaupan pihasta on hyvä aloittaa ura katusoittajana.

Tässä samalla reissulla kerroin, kuinka minun juoksuni oli sujunut aika hyvin hänen treeniensä aikana, harmi vain että piti tunnin päästä lopettaa kun tuli vessahätä. Kuvailin sitä, kuinka kesällä on hyvä juosta pururadalla koska puskaan pääsee aina tarvittaessa. Olisin jatkanut vielä juttujani, kun kuopus keskeytti tiukkaan sävyyn:

" Äiti, mun ei todellakaan tarvii tietää noista sun puskareissuista enempää".

Loppumatka kuunneltiin radiota. 

Talviautoilun riemuja

Jo otsikko on ironiaa. Talviautoilussa ei ole mitään kivaa tai riemullista.Ylipäätään talvi on ärsyttävä vuodenaika, talvessa ei ole muuta mukavaa kuin se, että voi hiihtää ( jos ei ole liian kylmä, liian kosteaa, liian tuulista tai lumisadetta )ja että Suomen luonto näyttää kauniilta ( jos on aurinkoista, riittävästi lunta ja tarkkailet luontoa lämpimästä mökistä ).

Autoilu on tympeää. Ajat surkeasti aurattuja teitä ( jos ne on aurattu ), jäiset urat kolisuttavat autoa, sillä iskunvaimentimet ovat jäässä tai eivät muuten vaan oikein skulaa. Auto ainakin on jäykkä kuin pakastearkku.  Puhaltimet ovat aina säädetty perseelleen, takaikkunat vetävät huuruun ja tuulilasiin kasaantuu kivoja kökköjä jäämassaa, joka saa sitten pyyhkijät rohisemaan. Ja eiväthän ne mitään pyyhi, jättävät juuri silmiesi korkeudelle märät lumiset vanat.

Joka hemmetin aamu saat raaputtaa ja putsata autoasi. Tuulilasi on sen verran korkealla, että joudut makaamaan konepellillä yleettääksesi putsaamaan sen. Vaikka kuinka varoisit, ottaa ainakin rintavarustus kiinni autoon ja takissa on paskaisia läiskiä sen jälkeen. Näpit ovat jäässä tietenkin, sillä et muista koskaan ottaa niitä hanskoja mukaan, kun lähdet autoa putsaamaan.

Muut liikenteessäolijat ovat luku sinänsä. Vaikka tiet ovat jäässä ja näkyvyys perseestä, ei silti tarvitse ajaa viittäkymppiä kahdeksankympin suoralla. Eikä toisaalta roikkua minun takapuskurissani, jos minä satun tekemään niin.

Polttoainetta kuluu enemmän, en tiedä miksi. Ja sehän vasta on mukavaa, kun kaikessa harmaudessa ja viiltävässä tuiskussa öljyvalo syttyy palamaan. Selvitettyäsi vian ( konsultoimalla puhelimitse siippaa ), nouset ulos autosta, yrität sormikopelolla saada konepellin auki ( ai vittu siinähän onkin tuollainen vipu ) ja sitten hoitaa sen öljyn lisäyksen.  Eikä sinulla ole sitä pipoa, koska olit laittanut tukkasi nätisti klipsillä . Tukkaa tunkee suuhun ja yrität jäisillä sormillasi haroa sitä sivumpaan, no nyt poskessasikin on öljytahra.

Luojalle kiitos minulla on lisävarusteena sisätilalämmitin. Osaan edelleenkin arvostaa sitä, että saan auton lämpöön ja se ei ole umpijäässä sisältäkin. Ja ehdottomasti autossa on yksi huippuvaruste, josta nautin aivan suunnattomasti. Se on penkinlämmitin. Mikä onkaan ihanampaa kuin kylmissäsi istut autoon ja säädät lämmittimet maksimiteholle. Lämmittää niin suloisesti jopa alaselkään asti.

Kyseiselle varusteelle onkin olemassa oiva nimi. Kun kuulin sen ensimmäistä kertaa, henkäisin syvään ihan silkasta järkytyksestä. Nimi on kuitenkin hemmetin kuvaava. Se on pillugrilli.

Joka naisen must have. 

Sunnuntaimietteitä

Ihana aurinkoinen sunnuntai. Viisaana naisena kävin hiihtämässä ennen kotitöiden aloittamista. Muuten siinä käy niin, että aina ilmaantuu uusi homma ja koko ajan hermostuttaa, että ehtiikö sitä lenkille vai ei. Toki pyöräytin pari koneellista pyykkiä ja laitoin paistin uuniin ennen hiihtoa, mutta silti.

Miksiköhän biojäteastia on aina täynnä?

Näin ihanaa ja erikoista unta joesta, joka oli jossain Kreikassa. Virta vei minua ja esikoista aika lujaa, minä heittäydyin vietäväksi ja esikoinen jarrutti. Sanoin, ettei ole pelättävää, ja virta muuttuikin vesiliukumäeksi, josta laskimme turvallisesti alas.

Huomenna on taas maanantai. Lauantaityöpäivän jälkeen viikonloppu tuntuu lyhyeltä. Sitä itse asiassa odottaa jo seuraavaa viikonloppua. Sitä elelee viikonlopusta toiseen , lomasta seuraavaan. Ei sillä, että työ olisi jotenkin ikävää tai arkimenot uuvuttavia. Ei ollenkaan, mutta vapaa-aika on aina vapaata. Ainakin saa nukkua pitempään.On niin ihanaa nukahtaa, kun tietää, että saa herätä omaan aikaansa. Sillä ei ole väliä, vaikka heräisi kello seitsemän.

Karttakirjaa on tullut selailtua. Koska seuraava kohde ei ole vielä selvillä , käytti mies tilaisuutta törkeästi hyväkseen ja maksoi Audin osia matkasäästöistäni. En viitsinyt suuttua, sillä minähän se sillä ajelen. Kunhan tapaus ei vaan toistu.

Karibianmeren tienoo taitaa kutsua, Kuuba kenties? Olisi upeaa, jos saisi sellaisen matkabudjetin ja reissulennot suunniteltua, että voisi olla Kuuban lisäksi vaikka viikon Panamassa . Miehen viisikymppisille ei sinne ehditä, vaan seuraavan vuoden loppuun reissua haaveilen. Tässä välissä voisi käydä vaikka Lontoossa, tutustua siihen Harry Potter-maailmaan.

Ja siihen asti täytyy imeä iloa arjesta ja siitä, että on ainakin viikonloput, joita odottaa. 

Ekakerta. Rinteessä.

Miksikö olen odottanut näin kauan? Olenhan ollut himohiihtäjä 24-vuotiaasta, silloin olin selättänyt kouluaikojen traumat irtoilevista puusuksista ja lumikasautumista suksien pohjissa.
16-vuotiaana hankittu urheiluvamma ( joo, Jane Fondan tyyliin: aerobic-kuume alkoi silloin, ja heilurihyppyä tehdessäni horjahdin. Kuului kova pamaus, kun polvilumpio meni sijoiltaan. Menihän se takaisinkin itsestään, mutta ei silloin ollut kännyköitä ja piti polkea fillarilla takaisin kotiin. Jalka kipsattiin, seuraavan kerran kun se meni sijoiltaan se leikattiin. Ja lääkärit sanoivat ettei laskettelu ole mun juttu, polvi ei kestäisi sitä.  ) ja lasketteluharrastuksen kalleus riittivät hyvin syiksi pitäytyä murtomaahiihdossa.

Kahdeksan vuotta onnistuin lusmuilemaan koulumme laskettelelureissusta, jäin aina  mielelläni pienempien oppilaitten kanssa koululle hiihtämään. Tänä vuonna se ei enää onnistunut, itse asiassa olin jo viime vuonna varautunut laskettelemaan, mutta selkä teki tenän ja jouduin jäämään sairaslomalle.Tällä kertaa ei ollut mitään esteitä.

Enhän minä osannut edes monoja laittaa jalkaan, saatikka että olisin osannut auttaa oppilaita niiden kanssa. Olin itse ylimääräinen oppilas, seurasin muita opettajia alahuuli väpättäen. En osannut valita sauvoja, en saanut suksia jalkaan. Lasten mäessä onnistuin pääsemään kaatumatta ylös asti, onneksi mäki oli sen verran loiva, että osasin tulla hienosti alas. Kollega huomautti, että kypäräni oli auki, tokaisin siihen että hemmetti, miksi kukaan ei ollut laittanut sitä kiinni?

Onneksi lapset oppivat nopeasti, ja 3-6 luokkalaiset laskettelivat sujuvasti kaikilla rinteillä. Näin ollen kollegoilta jäi aikaa minun opastamiseen ja tukemiseen, ja käsikynkkää menimme sitten isompaan mäkeen Satu-open kanssa. Hississä sujui hyvin, alastulokin sujui mainiosti. Satu jopa videoi pätkän suoritusta, otsikkona " ristus, mikä reissu". Sen verran jännitti, että reidet ja takamus olivat hyytelöä, vaikka eivät ne normaalisti ole.

Onneksi osaan olla nöyrä, tiesin ettei laskettelu ole välttämättä ihan helppoa. En myöskään halua välilevyvammaisena ottaa turhia riskejä. Yhden kerran elvistelin vähän lastenrinteessä, oli sellainen olo että mähän hallitsen nämä sukset ja mun lihakseni. Kaaduin. Koska olin päässyt ehjänä alas myös isosta mäestä, en enää ottanut riskejä ja menin hyvissä ajoin riisumaan monot.

Riisumaan ja riisumaan. Onneksi oppilaita ei ollut lähellä, sillä kirosin hieman kun yritin saada monoja pois jaloista. Ei onnistunut sekään homma ilman apua. Mukanamme ollut miesvahvistus vinoilikin, että ensi talvena sitten lumilaudalle. Hän opastaa.

Paluumatkalla pohdittiin Putouksen menneitä tuotantokausia. Oppilaitten mielestä minun tulisi osallistua sketsihahmokisaan.

" Menisit vaan, ihan tuollaisena. Mä äänestäisin varmasti sua".

 

Reissun jälkeen...mitä nyt?

Ensi talven matkat ovat olleet myynnissä jo pitkään. Parhaat varmaan menneetkin jo, mikä on vain hyvä, sillä kaukomatkaan ei nyt ole varaa. Siippa vaatii, että matka on säästettävä etukäteen, ja suurinpiirtein olen siinä onnistunutkin. Muutaman tonnin heittoja ollut budjettilaskelmissa, mutta asiat tuppaavat järjestymään kun sille päälle satun. Kaikki olimme valmiit jäämään Thaimaahan ja palaamaan sinnepäin maailmaa uudelleenkin. Minä NIIN tykkäsin kun oli lämmintä ja valoisaa.

Nyt ei ole pokkaa alkaa suunnitella kaukomatkaa tämän vuoden puolelle. Siippa tosin täyttää pyöreitä, ja avasin neljä vuotta sitten säästötilin, että alkaisin säästämään Route 66 matkaa varten, synttäreiksi. Rahat on tuhlattu muihin reissuihin , valitettavasti. Aina uudestaan. Tavoitteena onkin, että ajellaan USAssa seuraavilla pyöreillä kymmenillä sitten.

Kaupunkilomia on pohdittu, Lontoo, Pariisi, Praha? Barcelona? Entäs jos ensi kesä on yhtä syvältä kuin viime vuonna? Koko kesä meni sitä odottaessa, onneksi meillä oli kesä Thaimaassa.
Ehdottelin tässä jo viikon matkaa Kreikkaan, Kroatiaan tai manner-Espanjaan. Toisaalta reissuun pitäisi sisällyttää jo enemmän kuin edellisiin lomiin, toisaalta viikko on niin lyhyt aika, että sen voi rauhassa viettää vedessä. Kaupunkilomassa mietityttää se, jaksaako kukaan jonottaa museoihin tai muihin nähtävyyksiin. Kaupunkiloma vaatii aikamoista tallailua, jaksaako nuoriso kun me istahdamme oluelle katselemaan vilinää? Kaupungeissa on myös kallista, ainakin Pariisissa ja Lontoossa.

Pitänee testauttaa perhe viettämällä Helsingissä pari paivää, ravata Suomenlinna, Korkeasaari, Kansallismuseo ja Linnanmäki, istua satamatorilla ja kirkonrappusilla sekä penkoa Roban putiikkeja. Siinähän sen näkee sitten, että mennäänkö kuitenkin Kreikkaan.

On minulla eräs kierohko kikka, jolla saan siippaa myötämieliseksi reissua kohtaan. Sitä kutsutaan sisustamiseksi. Keittiökin pitäisi rempata, kaikenlaista laittoa olisi. Tässä kotona pyöriessä tulee kaikenlaista mieleen, mutta jos reissu on varattuna, tai edes suunnitteilla, asiat priorisoidaan niin, että joutavanpäiväiset sisustusideat jäävät toiseksi. Ikeastakin ostetaan vain kynttilöitä.   

Afrikkakin on siellä haaveissa. Ehkä odotan vielä muutamia vuosia, perhe tuskin innostuu vapaaehtoistyöstä . Tai jos saisi siipan vuorotteluvapaalle, jäätäisiin yhdessä ja lähdettäisiin reppureissulle vaikka Uuteen-Seelantiin.

Tai jos tilaisi pari keittiökuvastoa?

Matkaukuvaukset Thaimaasta ja Egyptistä

On ollut mukavaa kirjoitella reissukokemuksia ja olen huomannut, että niitä on jonkin verran luettukin. Olisipa kiva saada palautetta , mitä ajatuksia jutut ovat herättäneet ?Toivottavasti matkakuume ei ainakaan ole laantunut:)

Matkakuvaus Thaimaasta osa 8. Tiikerinluolatemppeli

Jo saapuessanne lentokentältä näette kyseisen temppelin näköalapaikalla istuskelevan kullatun Buddhan. Vuori on 600m korkea ja sinne päästäkseen täytyy kiivatä 1237 askelta erittäin jyrkkiä , betonisia portaita. Kaide siinä on, toki. Meillä nuoriso päätti jättäytyä kiipeämisestä ja jäädä suosiolla jäätelölle. Minä lähdin reippaana matkaan, mutta noin neljänsadan askelman paikkeilla alkoi hirvittää. Jalat täristen hivuttauduin alas. Liaaneissa roikkuvat apinat lisäsivät jännitysmomenttia, hitto jos sieltä joku hyppää niskaan...
 Satunnainen Matkailija kipusi kaikki askelmat, sillä ei halunnut jättää hyvin alkanutta matkaa kesken. Eikä tuntunut missään. Mahtavat maisemat, tietenkin.

Itse temppelialueella on useita Buddhapatsaita ja muita rakennuksia. Tiikerinluolatemppeli on kuulema saanut nimensä siitä, että siellä on joskus asunut tiikeri. Loogista? Kurkistimme Emman kanssa luolaan ja siellä oli vastassa  kolme pikimustaa nyrkinkokoista kissanpentua, joista yksi yritti sähistä meille.
Temppelissä oli munkkeja messuamassa.

Alueella on toisetkin portaat, jotka johtavat laaksoon. Laakso on metsän ympäröimä ja suljettu, siellä oli munkkien erittäin askeettisia mökkejä ja eräänlainen alttari. Luolissa oli myös kullattuja Buddhia . Laaksossa kasvoi valtavia, vanhoja puita ( elefantinjalkapuita?). Siellä oli vähän ihmisiä silloin, kun me kävelimme siellä, ja minulle tuli hieman seikkailijamainen olo...Kuopus ei antanut kuvata munkkeja enkä olisi oikein kehdannutkaan, kun en ollut varma tohdinko puhutella. Hemmetin hienon kuvan olisi varmaan saanut.

Temppelialueelle suositellaan korrektia , polvet ja olkapäät peittävää vaatetusta. Temppelissä tulee heittää kengät pois. Ei lienee liian vaativaa, silti siellä näki turisteja pikkuvaatteissaan.

Poislähtiessä meinasin käydä vessassa, alueella on isot vessat ja suihkut, sillä kiipeäminen kastuttaa vaatteet. Hajun ja muutaman muun asian, joista voisin mainita vaikkapa kärpäset ,jätin wc:ssä asioinnin väliin...

Herätimme taksikuskin nokosilta, kun oli paluumatkan aika.

Matkakuvaus Thaimaasta, osa 7. Retket

Ao Nangin pääkadun varrella on runsaasti matkatoimistoja ja myyntipisteitä, joista voi ostaa retkiä minne tahansa, jopa Bankokiin tai Phukettiin. Taksiasemien tai -tolppien vieressä on hinnastot, kuinka paljon maksaa kyyti esimerkiksi Krabi Towniin ( provinssin pääkaupunki ) , smaragdilähteille jne.Näissä hinnoissa on todellakin neuvotteluvaraa.

Neuvottelin tilataksia Krabi Towniin,ostoskeskuksiin ja Tiikerinluolatemppelille. Rouva esittelikin minulle hienoa, ilmastoitua ajoneuvoa ja sovimme, että tulemme paikalle klo 11.30. Koko päivän hinnaksi sovittiin 1600 bht, mutta en maksanut etukäteen. Tulimme sitten porukalla paikalle sovittuun aikaan, ja rouva alkaa vilkkaasti selittää, että Krabi Townissa sataa, emmehän me nyt sinne halua mennä, tunnin päästä siellä ei enää sada, voisimmeko tulla silloin?

Intän vaan hymyillen aina vaan leveämmin, että menemme vaikka ostoskeskuksiin, mutta haluamme lähteä nyt. Rouva soittaa ja taksinkuljettaja keskustelee kanssani. Puhunko englantia vai not? Enkö ymmärrä, että siellä sataa? Selitän, että ei haittaa, mennään vaan kaupoille. Tunnin kuluttua?

Meille ei käy, ja hymyillen poistumme taksiliikkeestä ( joka toimii myös pesulana ). Rouva pudistelee päätään, hölmöt turistit, eivät ymmärrä että " its leining in Klabi, nouu guud ..".

Otimme sitten kadunvarresta lennossa taksin satasen halvemmalla, 1500 bht eli noin 38 e. Tämä miellyttävä nuorimies kuljetti meidät ensin Krabi Towniin, jossa odotteli muutaman tunnin ajan meitä, kun shoppailimme ja kävimme syömässä. Krabi Townissa ei todellakaan satanut, mutta tajusin samantien , että kysehän oli thaimaalaiseen kulttuuriin liittyvästä ominaispiirteestä, eli kasvojen menetyksestä. Rouva oli buukannut autonsa päällekkäin, koska en ollut maksanut etukäteen. Sitä hän ei voinut myöntää, joten yritti siirtää lähtöä sateen varjolla. No, hän säilytti kasvonsa ja kävimme Krabi Townissa. Neidot ostivat edullisia kenkiä, minä tuulikellon kasvihuoneeseen. Päätimme jättää ostarit ja Tiikeritemppelin toiseen päivään.

Krabi Town jäi meille pintaraapaisuksi, siellä pitäisi kai hieman enemmän kuljeskella ja vain katsella. Istua alas ja ottaa yksi olut. Joen rannallakin oli mielenkiintoisen näköisiä laivaravintoloita, jotka ilmeisesti aukeavat myöhemmin iltapäivällä. Joka tapauksessa, taksiajelu oli meillyttävä kokemus ja todennäköisesti hintaa olisi voinut tinkiä alemmaksikin. Ao Nangista Krabi Towniin on n. 20 km suuntaansa ja lavataksilla pääsee n. 50 bht suuntaansa. Sekin kyyti jäi kokeilematta:(

Matkakuvaus Thaimaasta, retkikuvia

Norsusafarilta, Ao Phra Nangilta ( Railey ), pitkähäntävene, Pi Leh bay-laguuni, mamma ja pappa snorklaavat ja millaisia kaloja eniten näkivät:)

Matkakuvaus Thaimaasta, osa 6. Retkikokemuksia

Kuten aikaisemmista kirjoituksistani voi lukea, olin suunnitellut retkiä jo etkäteen. Krabi on aivan ihanteellinen sijainniltaan sen suhteen, kiinnostavia kohteita löytyy läheltä ja kauempaakin. Aurinkomatkoilla oli erinomainen tarjonta, samoin Raya Diversillä. Nämä olivat hieman hinnakkaampia, ja päätimmekin kokeilla omatoimisesti ostettuja retkiä.

Heti toisena lomapäivänä keli oli pilvinen ja sateinen ja päätimme hoitaa norsusafarin alta pois. Viidakossa olisi muutenkin kosteaa. Tilasimme hotellista auton, joka vei meidät lähellä olevalle norsutilalle. Hotellin kautta tilattuna safari maksoi 800 bht/ aikuinen, kuljetuksineen. Kadulta olisi saanut retken tingittyyn hintaan, mutta hätäratkaisu mikä hätäratkaisu...Safari piti sisällään noin tunnin vaelluksen norsuilla ja vauvanorsushown, jossa 5-vuotias norsu soitti huuliharppua, laittoi hattua päähän ja asettui nukkumaan. Lisämaksusta norsuille sai syöttää banaaneja.

Ihan riittävä aika se tunti. Jännittävintä oli siihen koriin asettautuminen...valtava siritys kuului viidakossa, mutta mitään eläviä emme nähneet. Opas osoitti suurta hämähäkkiä, joka oli punonut seitin puiden välille. Hämis oli samassa paikassa tullessammekin, ja mietin vähän, tokko se siinä olikin ihan koko ajan...varsinkin, kun eräs tuttavani kertoi vuoden takaiselta Thaimaan matkaltaan, että " en olisi sitä hämähäkkiäkään nähnyt, jollei se opas olisi sitä näyttänyt".

Norsujen ohjastajilla oli kivaa, pojat kikattelivat ja vitsailivat neideillemme, kuka sai ojentaa kukkia kenellekin. Jotta oltiin samalla aaltopituudella, he kyllä selittivät, etteivät ajattele "liian pitkälle", kunhan vaan vitsailevat.No sehän sopi:) 

Jos kelit olisivat suosineet, olisimme varmaan tehneet muutaman saariretken lisää. Nyt osallistuimme kansainväliselle " Speed boat Tripille", joka vei meidät ensin Bamboo Islandille,jossa snorklattiin rannasta. Sieltä matka jatkui Maya Beachille ( joo joo, se Leonardon leffa kuvattiin siellä ) , Monkey Beachille, Viking Caven kautta Phi Leh Baylle ( kaunis laguuni ). Matkalle mahtui avomerisnorklausta ja lounas Phi Phi saarella . Yhteensä kolme snorklauspysähdystä, snorkkelit kuuluivat hintaan. Lounastarjoilu oli hyvä, kuului siis hintaan. Ruokailu sujui jouhevasti, ruokaa oli paljon ja varaa mistä valita. Veneessä oli hilpeä opas, joka antoi kuopukselle käteen merisiilin. Ja kamera tietysti oli repussa...minulle poika antoi leipää ja viittoi uimaan perässään, Sitten , kun olimme riittävän syvällä, murustimme leipää, ja näin houkuttelimme kaloja lähellemme. Onneksi vain pikkuisia kaloja.

Merenkäynti oli kovaa, istuimme veneen nokassa ja koimme tyrskyt tosi voimakkaasti. Kukaan ei ollut merisairas, jotkut indonesialaiset näyttivät oksentavan sisätilassa.  Vettäkin puotti, mutta olimme valmiiksi märkiä..

Retki päättyi, kun avolavabussi toi meidät hotelliin. Kokopäiväretki ruokineen ja juomineen, kuljetuksineen maksoi aikuiselta 1300 bht ( 33e ).

Näin jälkikäteen ajatellen jokin saarihyppely olisi paikallaan jo ensimmäisinä lomapäivinä, sitten näkisi, mille saarelle haluaa palata koko päiväksi. Meillä se saakutin sade sotki vähän suunnitelmia, joten teimme toisin. Koh Podalle menimme pitkähäntäveneellä, aivan ihana paikka vain 25 minuutin venematkan päässä. Menopaluu 400 bht ( 10e).

Railaylle pääsee nopeasti pitkähäntäveneellä, Ao Phra Nang on maineensa veroinen, mutta siellä oli valitettavan paljon muitakin sitä toteamassa. Sade yllätti meidät täälläkin, mutta kaunista oli silti.

Krabi Townin lähellä on ostoskeskuksia, joissa oli sekä merkkituotteita ( Outlet Village ) että tolkuton määrä krääsää ( Big C, Tesco lotus ). Taksi ajelutti meitä koko päivän, kävimme kaksi kertaa näillä retkillä. Kerron pian lisää, pysykää kanavalla:)

Matkakuvaus Thaimaasta, osa 5.

Pari kuvaa tähän väliin...Hotellistamme Ao Nang villa Resortista, norsusafarilta ja Koh Podan saarelta.

Matkakuvaus Thaimaasta, osa 4.

Matkavaivoista ja vähän muustakin

Kolmantena aamuna tuli kuopus ilmoittamaan, että oli oksentanut kolme kertaa yöllä. Sanoin sitten, että seurataan tilannetta, alkaako olo helpottamaan. Eihän se alkanut, ja kävelin muutaman sata metriä Dr. Somboonin klinikalle, jonka kanssa Aurinkomatkoilla on sopimus. Sieltä luvattiin lähettää kyyti hotellille hakemaan potilas lääkäriin.

Vastaanottovirkailijat/hoitajat osasivat joitakin sanoja jopa suomeksi. Itse tohtori Pruittipong  Khantiwhorapong oli vaikuttava, nopeasti englantia ja osin suomea puhuva mies, joka sanoi, että kyse ei ole turistiripulista ( kuvaavat kädenliikkeet alaselän puoleen) vaan ilmeisimmin ruokamyrkytyksestä. Turistiripuli tulee lähes kaikille matkustajille noin viikon kuluttua maassa oleskelusta. Ei ei ole vaarallista ja siihen ei liitykään oksentamista. No oikeassa hän oli tämänkin asian suhteen. Tulihan se ja onneksi menikin ohi nopeasti.

Kuopus laitettiin tippaan, sokeriliuosta, jotta olo paranee. Sitten hän sai antibioottikuurin ja pieniä valkoisia "not-to-oksenna"-lääkkeitä, mitä lieneekään. Neljän-viiden päivän kuluttua alkoi tytölle ruoka maistua normaalisti, jalkeilla hän oli toki aiemminkin, seuraavana päivänä jo.

Parantumisen jälkeen lähdimme retkelle Raileylle. Taisi olla meduusa, joka huomaamatta poltti tytön käteen nokkosenpolttamilta jäljiltä näyttävää ryhelöä. Kortisoni hieman lievensi kipua, eikä käteen jäänyt mitään jälkiä. Ei edes niistä kissanpuremista. Kuopuksen ja isän kun piti koko ajan touhuta kaikkien hotellissa asuvien kissojen kanssa. Onneksi oli jäykkäkouristusrokote .

Isompi neiti valitteli joku aamu huonoa oloaan, vilustumisoireita hotellin ilmastoinnista. Könsikäs poltti vatsansa, mikä oli selkeästi tiedossa. Sellainen kumpare ja ei mitään rasvaa....

Minä pysyin kunnossa koko reissun ajan, paljailla varpailla kävely vaan vaati aluksi opettelua, nivelrikko ja vaivaisenluu eivät ihan heti siihen tottuneet. Muutenkin ajattelin, että on kyllä syytä pitää huoli, ettei tämän enempää liho ja että pysyy jokseenkin hyväkuntoisena. Jaksaa matkustaa ja liikkua. ( vaikka kunto onkin huippuluokkaa, ei ketteryys ole...kyllä porukka repesi kun minä yritin kiivetä pitkähäntäveneisiin. Voi jestas sitä könyämistä..)

Halusin toki päivettyäkin, ja otin aurinkoa. Luin, että paikalliset ihmiset arvostavat vaaleaa ihonväriä, ja katsoinkin tarkkaan, etten ostanut valkaisevaa naamarasvaa. Purkissa ei todellakaan ollut mitään mainintaa asiasta. Erään aurinkoisen päivän jälkeen sivelin rasvaa naamalleni ja esikoinen parkaisi, että mitä sulle tapahtui, olet ihan valkoinen. No perhana. Rasvapurkki lensi roskikseen. Seuraavana päivänä yritin vielä ottaa vahinkoa takaisin ....