Tulinen nauta ja kermaperunat

Ehei, en tarkoita itseäni. Ostin takuumureaa sisäpaistia, ja hyväähän siitä tuli.

Täytyy nyt vielä kertaalleen alleviivata , että minä en ole mikään kokki. En osaa laittaa oikeasti hyvää ruokaa, en kokeile mitään juttuja ja kehittele uusia reseptejä. Tämä on nyt tälläinen leikki.

Leikkelin lihan paloiksi ja ruskistin pannulla. Heittelin mukaan porkkanaa, sipilia, paprikaa, chiliä. Ruuassa pitää olla myös väriä.

Sitten liemi päälle ja uuniin muhimaan. Loppuvaiheessa lisäsin vielä ruokakermaa.

Sitten vähän kuvailin, huomaatteko, kuinka hammastahnassa kodinhoitohuoneen peili on?
Kermaperunat ja porkkanat laitoin uuniin myöhemmässä vaiheessa, voideltuun vuokaan ja voinokareita päälle. Maustoin pippurilla. Varsinaista terveysruokaa.

Maistelin muutamaan otteeseen ja lisäsin nestettä. Namskis. Aika tulista!

Paisti onnistui hyvin ja kermaperunat myös. Mukavaa joskus onnistuakin. Tässä vielä kuva.

Jotta uskotte sanaani siitä, että puolisoa hemmotellaan, laitan vielä lopuksi kuvan siitä täytekakusta, jonka leivoin eilen. Se maistuu tietenkin samanlaiselle kuin aina, erotuksena entisiin versioihin pilkoin pätkis-patukan ohuiksi viipeleiksi ja laittelin koristeeksi. Ei muuten mennyt läpi, siippa oli noukkinut kaikki palaset pois ja jättänyt lautasensa reunalle. Että mitä sitä hyvää muuttamaan.

Hansun keittiössä, aika mones osa. Kinkkupekonikiusaus.

Isä ja tytär päättivät, että tänään syödään kinkkupekonikiusausta, joka oikeastaan ei ole edes oikeaa ruokaa. Siis sillä perusteella, että se kootaan puolivalmiista aineksista, tökätään uuniin ja syödään.

Ei siis haastetta.

Pitkäperjantain ratoksi sonnustauduin toki noitamaiseen asuun. Ei tässä oikein parempaakaan tekemistä ollut.

Tiedättekö, miksi minulla on aina suu noin levällään ja punaista huulipunaa? Jos laittaa suun suppuun, tulee julmetut rypyt nenän alle. Kirkkaanpunainen väri taas saa hampaat näyttämään valkoisilta.

Otin koeluontoisesti pari vihaista kuvaa, mutta ne ovat kertakaikkiaan aivan kamalia. Siksi meidän pitäisikin hymyillä enemmän. Se nuorentaa.

Kinkkupekonikiusaukseen tulee  siis kinkkua, minä laitan saunapalvia. Leikkaan leikkelettä pieniksi paloiksi, sillä ällöän niitä valmiskinkkusuikaleita. Sitten perunasipulisekoitusta pakasteesta, päälle pekonia miehen ja tyttärien toiveesta, antamaan lisää potkua muka. Inhoan pekoniakin, mutta tuplaahan se ruuan kalorit mukavasti.

Päälle juustoa ja tomaattia ja ruokakermaa pari-kolme desiä. Suosin mustapekkaa.

Eihän kyökkivelho olisi oikea, ellei hänellä olisi kissaa. Tässäpä vielä kuva meidän koemaistajasta.

Jep.The Siippa hoiti eilen ruokaostokset ja viikkosiivouksen, kun minä ajelin esikoisen kanssa Kuopioon ja takaisin. Olin aiemmin viikolla sanonut, että ostaisi Tolua, niin pesen saunan pyhien aikaan. Unohdin sen kuitenkin kauppalapusta, ja elättelin toivetta, että ei tarvitsisikaan pestä saunaa.

Mutta minkäs teet.

Hansun keittiössä: Perinteinen täytekakku ja sienipiirakkaa

Esikoinen täytti 18-vuotta ja juhlimme sitä huomenna . Kutsuimme miehen sisarukset tästä lähistöltä kylään, yksi syy oli se, että minulla on pakkasessa aika paljon suppilovahveroita, ja halusin tehdä niistä ruokaa. Minä en nimittäin pidä sienistä, mutta pidän sienestämisestä.

Mutta ensin siitä täytekakusta. Olen 18 vuoden ajan tehnyt aina samanlaista täytekakkua, oli sitten synttärit tai isänpäivä. Normi sokerikakkupohja, väliin banaania ja persikkaa sekä vähän mansikkaa tai vadelmaa. Kostutus persikan liemellä tai appelsiinimehulla. Esikoinen kysyi viimeeksi tänään, enkö voisi kokeilla joskus jotain muuta.No en. Omalta äidiltäni olen tämän oppinut ja jos se kerran tulee syötyä, niin mitä sitä muuttamaan.

Kakku ei saa olla ällömakea ja mies ei halua siihen mitään keinotekoista koristelua. Suklaata pitää vielä raastaa pinnalle.

Sienipiirakoita tein kaksi, toisen kantarelleistä ja toisen suppilovahveroista. Suppiksien kanssa laitoin punasipulia ja paprikaa sekä vähän tomaattia, sillä mielestäni ruuassa pitää olla väriä. Kantarellien kanssa laitoin purjoa ja paprikaa höysteeksi. Pohja on voista ja jauhoista ja kuorrutus kermasta, munista ja juustoraasteesta.

Tuo kyltti on vinkkinä puolisolle, joka valitettavasti ei osaa englantia.

Tässä muutama kirjoitus sitten pohdiskelin elokuvaa " Like water for chocolate" ja sitä, että haluaisin osata laittaa ruokaa. Ja kuinka elokuvan sankaritar vietti suurimman osan aikaansa keittiössä.

No, voin todeta, että tänään olen ollut suurimman osan ajastani keittiössä. Aamupäivällä kävin kaupassa, sitten tein kakkupohjan, sitten lihamureketta uuniperunoiden ja -porkkanoiden kera, sitten tein piirakkapohjat, sitten täytin kakun ja koristelin sen , sitten tein piirakat. Huomiseksi jäi vielä pääruuan valmistelu, joka on kinkku-pekonikiusaus ja fetasalaatti.

Tuo tiskiharjakuva on kylläkin teeskentelyä, sillä en pidä tiskaamisesta. Astianpesukone hajosi kesällä ja emme ole hankkineet uutta. Rahasta  se ei ole kiinni, sillä meillä on pihassa seitsemän autoa tai sentapaista .   ( perkele ).

Nyt on tämän päivän hommelit pulkassa, ja ajattelin asetella takapuoleni sohvalle. Sitä ehtii vielä hetken fiilistellä.

Hansun keittiössä osa 3. Piristysruiske .

Hyvää sunnuntaiaamua kaikille! Hyvinnukutun yön jälkeen kävin innolla keittiön kimppuun, tyhjensin toisen pakastimen ja sulatin sen ja innostuin käymään läpi myös jääkaapin sisältöä.

Heittelin puolimädät kurkunpuolikkaat roskiin, mutta ylipehmeistä appelsiineista ja mandariineistä sain tehtyä herkullista voimajuomaa koko perheelle.

 

Tämä sitruspuserrin onkin ainoa Tupperware-astia, joka minulla on.
Tuli muuten mieleen, kun opiskelijana aloin vastaavanlaista mehua tekemään. Huutelin sitten kämppikselle, että mikähän tässä on kun ei onnistu, mehu vaan tursuilee sormien välistä. Kämppis tuli paikalle ja nauroi että eihän niitä appelsiineja kuorita etukäteen.

No, seuraava kerta menikin jo hyvin. Puoliso kiitteli piristävästä voimajuomasta, taas jaksaa kieriskellä tuolla mudassa ja öljyssä. Ainut huomautettava asia oli se, etten ollut laittanutkaan huulipunaa. Ruusukekin puuttui.
( Korjaan vahingon ensi kerralle )

Siinä se on , ripaus rakkautta ja aurinkoa miehen känsäisessä kourassa . Huomatkaa taustalla näkyvä piirakkavuoka. Ei ole paljoa huvennut se.

Hansun keittiössä osa 2. Lasagne

Olette varmaan kuulleet, että lasagneen voidaan tehdä erikseen valkokastike ja ruskea sellainen. Ja että tosi kokki käyttää ruuanlaittoon vain aitoja, tuoreita aineksia?

Kuten Hansunkin keittiössä, huomannette aidon, kreikkalaisen ja portugalilaisen oliiviöljyn ja purkit, joissa on itse kasvatettua oreganoa ja itsekerättyjä mustatorvisieniä , jotka kuitenkin ovat vain kuvausrekvisiittaa.  Kuopuksen askartelema helmikoriste tuo kokkaajalle hymyn huulille.

Totuushan on kuitenkin tämä.

Lasagneen saa oikeasti muhevuutta, kun lisää joukkoon juustonkannat ja tuoreita tomaatteja. Sijoitin jopa kotimaisiin, ne ovat nimittäin paljon parempia kuin kitkerät ulkolaiset tomaatit.

Näillä vinkeillä et voi epäonnistua. Lopuksi haluan vielä tarkentaa, että en todellakaan kirjoittele tosissani. Että keksin tässä aikani kuluksi vaan leikin, jonka avulla kokkaaminen oli ainakin tänään hauskempaa. Tosin menihän siihen aikaa, kun noita kuvia otti. Huomenna aionkin laajentaa tätä bloggaamista ja tehdä kuvasarjan siitä, kuinka kissanhiekka vaihdetaan ja miten pestään vessa.

Hansun keittiössä osa 1: Helppo puolukkapiirakka.

Tervetuloa Hansun kokkipalstalle. Lukuisien, tosin katsomattomien, television kokkiohjelmien innoittamana Hansukin perustaa omansa. Tänään onkin vuorossa Pirkka-lehden

                                                       " Helppo puolukkapiirakka".
Piirakkaan tulee ainesosiksi kaikenlaisia Pirkka-tuotteita. Minä en kirjoita niitä tähän, sillä jos joku oikeasti haluaa kokeilla tuota ohjetta niin sen varmaan löytää netistä.

Tässä on kuva reseptistä ja piirakkaan tarvittavista aineista. Viinipullo on kuvausrekvisiittaa.

Ja sitten hommiin. Kun on kiharat kohdillaan ja huulipunat laitettu, voidaankin siirtyä seuraavan kuvausvaiheeseen.

Hupsistakeikkaa, tuli huitastua jauhoa nenäpäähän.

Ainekset on sekoitettu vaiheittain, ja  piirakka on valmista uuniin laitettavaksi. Tällä välin kokkimme lisää huulipunaa ja siivoaa kaappeihin ne tarvikkeet, joita ei enää tarvita.Aikaa on myös riittävästi tehdä Facebook-päivitys ja vaihtaa uusi, hehkeä profiilikuva.

Piirakasta tuli kaunis, muhkea ja ihan ohjeen kuvan mukainen. Se oli myös helppo valmistaa. Valitettavasti se ei maistunut läheskään niin hyvältä, kuin voisi ulkonäöstä päätellä. Itse asiassa se ei maistunut juuri miltään. Koemaistajana toimineet perheenjäsenet arvioivat  tuotosta mm. näin:

" Ihan kivaa äiti että sulla on huulipunaa"
" Mä en sit kuitenkaan syönyt tätä palaa loppuun "
" Oletko sä aivan varma, että tulkitsit ohjeet oikein? "
" Tässä pohjassa on jotain omituista".

Ohjeessa ei oikeasti ollut tulkinnanvaraa. Saattaa tosin olla, että jos keskittyy olennaisen sijasta epäolennaiseen, kuten valokuvaamiseen, itse tekemisen kohde eli piirakka voi kärsiä.

Hyviä kuvia tuli kuitenkin otettua.

Minä haluaisin laittaa hyvää ruokaa

Katson parhaillaan elokuvaa " Like water for chocolate". Siinä hylätyn morsiamen tunteet välittyvät siihen ruokaan, jota hän valmistaa. Hän itkee hääkakkutaikinaan, ja kaikki häävieraat itkevät. Hän saa rakastetultaan ruusuja, ja valmistää viiriäispaistia ruusupedillä. Ja kaikki ovat taivaassa, niin herkullista on jokainen suupala.

Minäkin haluaisin osata. Olen aina halunnut. Minulla on kirjahyllyssä kirja " Tie miehen sydämeen kreikkalaisittain", kirja sisältää ruokareseptejä, jotka valitettavasti alkavat tyyliin " Otetaan yksi lammas".

Minä haluaisin osata tien Miehen sydämeen. Tässä arjen keskellä. Kaksikymmentä vuotta olen keittänyt perunoita ja yrittänyt keksiä jotain, jolla säväyttää.

Äskettäin saunakeskustelussa tuli esiin, ettei puolisokaan kuvittele, että arkena moisiin saavutuksiin yltäisi. Sen verran hänellekin on tullut tuota realismia, että ymmärtää, ainakin näennäisesti, että minä käyn töissä ja kuskaan tytärtä treeneihin ja olen muutenkin menossa . Plus kotityöt. Etten ihan ehdi viiriäisiä nylkemään ja lampaita teurastamaan.

Jos aloittaisi kastikkeista. Tekeekö kukaan nykypäivänä kastikkeita ilman ruokakermaa? Onko kuohukerma jotenkin " aidompaa", eikö sekin tulisi kirnuta ihan itse?

Onko se muka jotain oikeaa ruokaa, jos laittaa perunasipulisekoitusta ja juustoraastetta ja kinkkua ja ruokakermaa? Einestähähän se. Parempi jos kasvattaisi potut itse, kirnuisi maidosta juustot ja kermat ja teurastaisi sen perkeleen kinkun.

No, mutta tehdäänhän nykyäänkin hyvää ruokaa, vaikka se ei olekaan enää niin nostalgista. Tai jossain voi olla, tiedän, että jopa akateemisesti koulutetuilla  työkavereillani on katiskat, joista jälkikasvu hakee saaliin. Tai mies metsästää riistaa. Elikkä aika peruslähteillä ollaan, kun kalakeittoa tai hirvipaistia tehdään.

Miksen minä? Miksi minä epäonnistuin taas kerran, kun peruslihakeittoa tein. Ostin potut ja porkkanat. Keittolihaa. Sipulia ja mustaapippuria. Keitin ja keitin ja sitten selittelin puolisolle, että jotkut lihapalat saattoivat jäädä vähän sitkeiksi, mutta liemi ainakin oli tosi hyvää.

Ehkä minä eläkkeellä keskityn tähän ruuanlaittoon. Näillä näkymin minulla ei ole varaa kokkiinkaan.
Ja ehkä nykypäivänä sen pitäisikin olla alaston personal trainer, joka varmistaa, ettet todellakaan syö mitään , koska kaikki aika menee treenatessa.

Nimittäin, elokuvaan palatakseni, tämä itkuherkkä kokki käytti lähestulkoon koko päivänsä siellä keittiössä. Ei käynyt salilla välillä.

Minä, keski-ikäinen nainen

Otsikko plagioitu, mitä sitten? Tässä iässä voi reilusti käyttää hyväkseen jo aiemmin keksittyjä, hyviä ideoita.

Jos henkinen ikä on alle kaksikymmentä ja kroppa lähentelee viittäkymmentä, on kohtuullisen haastavaa selvitä tehtävistään ehjänä.

Toissapäivänä meillä oli töissä telinejumppapäivä, ja olin, rajoitukseni ymmärtäen, pyytänyt neljä yläkoululaista auttamaan, toimimaan esimerkkeinä, kun heitetään volttia tai arabialaista kärrynpyörää. Intouduin kuitenkin näyttämään ilmapatjalla erilaisia hyppysarjoja ja jotenkin täräytin selkäni. Seuraavana päivänä olisi pitänyt lasketella oppilaitten kanssa, mutta sanoin, etten uskalla. Olin muonituksessa ja avustin muuten vain.

Menomatkalla eräs oppilas kysyi, aionko laskea. Vastasin, etten, sillä selkä on kipeä. Hän sanoi, että muistaa, kun viime vuonna laskettelin. Ahaa, niinkö. Joo, mä muistan, kun sä kaaduit ja sut piti nostaa ylös.

Mutta jollain tavalla nuo nivelet ovat luutuneet yhteen, kun alaselkä tuntuu olevan yhtä liikkumatonta levyä. Päätä kun kääntää, kuuluu rutinaa.

Joo, ja turpaan sille, joka kehtaa sanoa, että tämäkin olisi vältettävissä, jos treenaisin. Käyn salilla ohjatussa treenissä kaksi kertaa viikossa ja hiihdän, kävelen ja juoksen, jos mahdollista. Venyttelenkin, mutten riittävästi. ( okei. )

Tässä vaiheessa työuraa luulisi, että olisi käytettävissä sitä rahaa, ihan itseenkin. Voisi ottaa kauneushoitoja ja ostella alusvaatteita. Se aika kuitenkin odotuttaa, sillä vaikka opintovelat on kuitattu, asuntovelka ei. Palkka kehittyy  laskusuuntaan ja jälkikasvun menot kasvavat. Lapsilisä loppuu mutta opintorahaa ei saa. Toisen asteen opinnot eivät ole ilmaisia .

Meikäläinen on jonkin verran jämähtänyt tähän asenteeseen, että kyllä nämä alkkarit vielä pari vuotta välttävät. Ja että näyttäähän tuo ihokin paremmalta, kun ei kunnolla näe.

Tähän asti minulle on riittänyt, että olen päässyt perheen kanssa reissuun kerran vuodessa.

Nyt tuntuu, että kunhan esikoinen saa ajokortin, kuopus pääsee opintoihinsa ( no, kuskaan edelleen ja mielelläni ) ja mies .., niin, no. Mies tuhlaa kaiken testosteroninsa autonraatoihin, joita meillä on tällä hetkellä pihassa viisi ( plus kaksi käytössä olevaa ). Että eipä hirveästi huvita suunnitella kevään kukkaistutuksia.

Pitäisikö siis keskittyä omaan kukoistukseensa? En aio lakastua vielä, täältä sohvannurkasta lähden vielä uuteen nousuun! Ostan perheelle makaronia ja tonnikalaa ja käyn kampaajalla! En anna miehen ostaa uusia vanteita yhteenkään autoon ja otan kasvohoidon! Perkele! Säästän salaa rahaa, ja häippäsen viikonlopuksi Pariisiin, ihan yksin.

No ainakin Ikeassa vois käydä.

Retkiä Pargasta, Meteora ja Acheron-joki

Olimme viikon Pargassa, ja retkiä oli tarjolla todella paljon. Tällä kertaa en pakottanut ketään yhtään minnekään, vaan annoin retkiohjelman luettavaksi ja sanoin, että valitkaa.

Viikko on tosiaan lyhyt aika, varsinkin kun tyttärien suurin tavoite oli ruskettua ja lepäillä. Edellisillä reissuilla olemme veneilleet aika paljon, ja veneretket eivät innostaneet. Itse olisin mainiosti voinut lähteä saarihyppelylle Joonianmerelle ja käväistä mm. Ithakassa. Sehän on Odysseuksen kotisaari.

Albania olisi kiinnostanut, mutta ajanpuutteen ja tiukan retkiaikataulun ( vitsit, olis pitänyt herätä aikaisin ! ) se jätettiin pois. Minä lähdin yksin Tjäreborgin retkelle Meteoraan muun perheen jäädessä Pargaan.

Meteoraan lähdettiin ennen aamuseitsemää. Matkasimme upeiden maisemien halki, harmi, kun en enää muista oppaan kertomia juttuja mm. tiestä, sen silloista ja tunneleista. Opas kertoili asioista kevyesti, muttei onneksi puhunut koko aikaa. Näin maisemista sai nautiskella ihan rauhassa.

Meteoran kalliomuodostelmat ovat edelleenkin geologinen arvoitus, ja 600m korkeudessa olevat luostarit tekevät niistä vielä huikeampia. Meteora on Unescon suojelukohde.

Tätä retkeä suosittelen kaikille, tosin perheen pienemmille retki voi olla turhan raskas. Palasimme illalla n. klo 20 Pargaan.

Koko perheen voimin teimme retken Acheron-joelle. Sitä ennen pysähdyttiin Nekromanteion raunioilla, jossa kuoleman oraakkeli oli ennustuksiaan kehitellyt. Kapeita portaita pitkin laskeuduttiin maan alle, jossa sijaitsi Manalan portti. No, eiväthän ne kiviset rauniot niin kiinnostavia ole, mutta legendat ja myytit toki innostavat.

Acheron- joessa jumalatar Thetis kastoi poikansa Akilleksen tehdäkseen hänestä haavoittumattoman. Kantapää, josta Thetis piti kiinni, ei kastunut. Troijan sodan aikana Akilleen kantapäähän osui nuoli, ja hän kuoli, tästä sai alkunsa sanonta Akilleen kantapää.

Acheron- joen vesi oli kirkasta ja kylmää, ei tosin suomalaista järvivettä kylmempää. Uimakengät olivat lähes välttämättömät ( niitäkin sai Pargasta huomattavan erihintaisia, hotellimme lähellä olevista minimarketeista kauimmaisin oli edullisin, Valtoksen rannalla tai Acheron-joella uimakengät maksoivat melkein puolet enemmän.)

Joen lähettyvillä oli tarjolla mm. ratsastusta. Retki oli puolipäiväretki, jonne voi helposti ottaa koko perheen mukaan. Joessa pystyi kahlailemaan oman makunsa mukaan, joko jäämällä alkupäähän tai menemällä pitkälle , jossa vesi ylettyi yli kainaloihin. Sukeltaminen takasi ikuisen nuoruuden.

Toisessa kuvassa kirjoittaja on Manalan porteilla.

Kävimme myös Pargan korkeimmalla kohdalla, Ali Pashan linnoituksella. Niistä valloituskuvioista sen enempää, hienot olivat maisemat, hiton isoja heinäsirkkoja ja sen verran veikeä maasto, että mietin, paljonkohan siellä lienee käärmeitä. Kivalla minijunalla sinne pääsi, juna lähtee satamasta pari kertaa päivässä ja retki taisi kestää parisen tuntia.

  Ps. klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.

Hansun laihdutusvinkit

" Mitäs me pullukat"-lehden toimittajana pääsin haastattelemaan laihduttamisen ja muun huuhaan erityisasiantuntijaa, juuri uuden vuoden kynnyksellä. Vuodenvaihdehan on  suurten elämänmuutosten ja lupausten kulta-aikaa, joten ajattelimme kysyä Hansulta vinkkejä , millaisia lupauksia kannattaa tehdä, miksi, ja kuinka niissä sitten pitäydytään.

Toimittaja Ursula Fettberg: Kiitos, kun sain tulla kyselemään lukijoittemme iloksi ja avuksi, kuinka ihmeessä painonpudotus ja -hallinta onnistuvat tavalliselta työssäkäyvältä , lähes viisikymppiseltä naiselta. Ilman selluliittihierontoja, lääkkeitä ja muita kauneudenhoitoalan palveluita? Onko se edes mahdollista?

Hansu: Olen tullut siihen johtopäätökseen, että jos ei halua karsia ruokavaliostaan suklaata, viiniä, hapankorppuja, juustoja ja muita kermamaisia tuotteita, ja jos ei halua liikkua päivittäin ja viikottain kohtalaisen paljon, se ei ole mahdollista. Toki on olemassa pieni joukko ihmisiä, joilla on sellaiset geenit, että ne mahdollistavat elämästä nauttimisen ilman näin suuria uhrauksia, mutta he ovat vähemmistö. Toimittaja on hyvä ja ottaa sitä sacher-kakkua, siihen voi laittaa päälle nokareen tuota kermavaahtoa. On muuten ihan oikeaa kermaa.

Toimittaja: Namskis ja maiskis. Kuinka sitten pysyä kohtuudessa? Jos haluaa myös nauttia elämästä?

Hansu: Voi, miten lapsellinen kysymys, toimittaja hyvä. Elämästä nauttiminen on niin monimuotoinen asia. Joku saattaa hyvinkin nauttia siitä, että pidättäytyy kaikista oraalisista nautinnoista ja piiskaa kehoaan äärirajoille. Emme saa väheksyä sitäkään, vaikka itse mielummin harrastan vähemmän rankkaa liikuntaa nykyään.

Toimittaja: Niin, sinähän olet entinen maratoonari ja bodypumppaaja, mutta olet siirtynyt sienestyksen ja marjastuksen pariin. Mitä oikein tapahtui?

Hansu: Nivelet alkoivat panna vastaan, eivät ilmeisesti jaksaneet kantaa lihojani. Sanonkin muuten tähän väliin, että kaikki terveysterroristit saisivat minun mielestäni pitää hieman matalampaa profiilia. Kaikki ei ole tahdosta kiinni. On turhaa syyllistää ihmisiä, jotka  eivät kykene huikeisiin urheilusuorituksiin kuusikymppisinä, vaikka se yksi kahdeksankymppinen mummeli kykeneekin.

Toimittaja: Mikä siis neuvoksi, kun massaa kertyy ja paikat roikkuvat?

Hansu: Toimittaja maistaa nyt noita croissantteja. On hyvä ottaa välillä jotain suolaistakin, niin maistuu sitten makea. Saisikos olla konjakkia? Se kohottaa pulssia mukavalle tasolle.

Toimittaja: Namskis ja maiskis. Niin, mitäs vinkkejä minä nyt tänne kirjoittaisin? Saisinko tuon herkullisen kakun ohjeen vaikka laittaa lukijoille?

Hansu: No, massan kertyminen saattaa johtua myös lihaksistosta. Tosin lihasmassaa ei kerry, jos niitä ei harjoituta. Jonkinasteinen arkitreeni on mielestäni paikallaan, esimerkiksi lumityöt, mattojen tamppaus, puiden pilkkominen. Ei kannata ihan kokonaan antaa lihasten rupsahtaa. On helpompaa, jos on pikkuisen lihaksia. Roikkumiseen pätee sama neuvo. Ja hyvät rintaliivit.

Toimittaja: Haluaisin kiteyttää tähän jutun lopuksi ( röyh ), millä vinkeillä lukijamme pääsisivät uuden vuoden lupauspaineista ja laihdutusvinkeistä eteenpäin, ahdistumatta ja syyllistymättä?

Hansu: No on aivan typerää ahdistua lehtien laihdutusvinkeistä. Syyllistymisen tunteet johtuvat taas jostain ihan muusta, jostain, minkä ihminen on imenyt itseensä jo aiemmin. Ettei muka kelpaisi sellaisena kuin on. Potaskaa! Siteeraan tässä taas Aristotelesta, joka on lemppari filosofini. Kultainen keskitie ja kohtuudella kaikkea. ( Toimittaja voi toki ottaa vielä yhden konvehdin ). Terveydestään on syytä huolehtia, mutta jos ne viisi ylimääräistä kiloa siinä mukavasti pehmentävät olemusta, niin so what?

Toimittaja: palatakseni niihin uudenvuodenlupauksiin, millaisia kannattaisi tehdä, miksi, ja miten niissä pysytään?

Hansu: Toimittaja tekee sellaisen jos huvittaa. Toimittaja tekee sellaisen, jos kokee tarpeelliseksi. Pitäytyy siinä, jos onnistuu. Itse annoin viime vuonna lupauksen, että opettelen kuperkeikan. En pysynyt lupauksessani. Nyt en ole antanut mitään lupausta, mutta tiedän, että olen herkutellut ja ryypännyt lomallani luvattoman paljon. Niinpä vähennän sitä toimintaa ja lisään liikuntaa, kun nuo ladutkin ovat kunnossa. Tämä ei ole mitään intoilua, vaan on juuri sitä, mitä suosittelen kaikille. Tasapainoa.

Toimittaja: saakohan tästä nyt mitään juttua aikaiseksi? Siis ei mitään laihdutusvinkkejä?

Hansu: Kyllähän kaikki lukijat sen tietävät jo entuudestaan. Ja senkin tosiasian, että joillekin sitä massaa kertyy helpommin ja niin poispäin. Elämästä pitää nauttia. Liika ryppyotsaisuus pois.

Toimittaja: No saisinko edes sen sacherkakun ohjeen? Ihan älyttömän hyvää kakkua.