perjantai 23. maaliskuuta 2012

Teini vinkkaa vanhemmalle

Me olemme ohittaneet sen vaiheen, jolloin minun kanssani ei yksinkertaisesti voinut liikkua missään. Olin nolo kun höpöttelin kaupan kassalla ja niin pois päin. Nykyään kanssani voi käydä jopa salilla ja jumpassa, jos olen kunnolla. Siis sellainen ilmeetön ja vähäeleinen, pukeudun asiallisesti enkä hölmöile.

Muutamista asioista on kuitenkin löytynyt huomautettavaa. Olimme tässä jokin aika sitten uimahallissa ja tyttäreni kauhistui näkemästään.
" Siis kauheeta, etkö sä sheivaa?YÄK! "
Tähän minä sitten nolona änkytin että kyllä periaatteessa joo, mutta on nyt unohtunut. Talviaikaan villaiset sääret sitä paitsi lämmittävät.

Yhtenä aamuna pukeutumiseni joutui tarkasteluun.
" Sä pukeudut liian nuorekkaasti."
Puolustus: Mutta kun mä viihdyn näissä rennoissa ja löysissä vaatteissa, eikä näillä hartioilla voi käyttää jakkupukua.
" Mut lupaa ettet enää osta vaatteita Gina Tricoosta, jooko? "

Viime viikolla oli yläkoulun vanhempainilta. Vanhempi pystyi lunastamaan läsnäolollaan vapaapäivän nuorelleen, jos halusi. Toki meillä haluttiin ja menin illalla kouluun, jossa oli erilaisia pisteitä, mm. poliisin , terveydenhoitajan ja nuorisotoimen pisteet, sekä infoa peleistä ja päihteistä.
Ilta oli antoisa, oli meitä muutamia vanhempiakin niiden nuorten joukossa, joiden vanhemmat eivät olleet päättäneet lunastaa vapaata nuorilleen.
Yritin keskittyä ja pitää kielen keskellä suuta, olinhan täällä tyttäreni luokkakavereiden joukossa enkä saisi nolata häntä noloilla kommenteilla.
Näin oli kuitenkin tapahtunut.
Keskusteltaessa netin käytöstä veistelyni demi.fi-riippuvuudesta ei ollut kuulema hauska.
Eikä se singstar-juttu.

Ei kommentteja: