Pistän vähän listaa alulle.
- rahankulutus:
meikit, vaatteet, hygienia ( nääs ei mitään vtun pirkkashampoota), jutut...
Jutuilla tarkoitan ihan normaalia nuoren rahankulutusta, kuten satunnaisia elokuvissakäyntejä, keräilykortteja, purkkaa ja niin pois päin.
- kieli: Lyhenteitä, alatyyliä, kiivaita äänenpainoja, joita saattaa korostaa ovien tms pamauttelu, musiikikia, jossa on junnaava rytmi ja joskus jopa törkeän hävyttömät sanoitukset
-Siisteys: siis dåå, eiks mun huone saa olla sellainen kuin mä haluan, mähän siellä asun.
Ihan muutamia lauseita syventääkseni edellistä:
- hei miks mulla ei oo puhtaita vaatteita? ( no kun ne on sun huoneen lattialla...edelleen )
- miks täällä haisee? ( oletko tyhjentänyt roskiksen)
-en mä voi tehdä mitään mun huoneessa, ei sinne mahu..( jep jep )
-läksyt: No niitä ei taida olla liiemmin nykyäänkään.
- Keskusteluyhteys. Lienee parasta avata esimerkin kautta .
Tilanne: Tytär ja äiti katsovat elokuvaa, tytär surffailee samalla facessa. ( nykynuorihan kykenee olemaan monessa paikassa samaan aikaan). Tytär kertoo äidilleen surullisesta tapahtumasta, joka on kohdannut tutun tutun tuttua. Äiti on hetken hiljaa, mietiskelee. Alkaa sitten pohtia tapahtuneen vaikutuksia tutun tutun tuttujen elämään. Nuori äsähtää välittömästi: No just tän takia mä en viitti puhua sulle mitään.Sä alat aina pohtia ja puhua lisää...
Tilanne 2. koulupäivän jälkeen keittiössä nuori haluaa kertoa jotain, kikattelee ja kertoo jonkun ystäväänsä liittyvän jutun. Äiti kuuntelee, mutta kommentoi lyhyesti yhdellä sanalla " no ai jaa" ja jatkaa ruuanlaittoa. Tytär marssii painavin askelin olohuoneeseen.
No just tän takia mä en viitti puhua sulle mitään. Sä et ikinä ole kiinnostunut...
No onhan niitä paljon positiiviasiakin lieveitä, toki. Sitähän se vanhemmuus on. Tunteita, välillä niin riipaisevaa rakkautta ja ylpeyttä omista lapsistaan, välillä huutavaa epätoivoa, pelkoa, epäonnistumista, riittämättömyyttä...
Sitä vaan nöyränä toivoo, että olisi osannut sen verran ohjeistaa, ettei lapsi päättömänä menisi ja sössisi elämäänsä. Ja jos näin kurjasti sattuu käymään niin toivottavasti tulee sitten maitojunalla kotiin ,jotta voidaan yhdessä yrittää paikata haavat.
keskiviikko 9. marraskuuta 2011
Nuoruudesta...
Minun ei tarvitse edes lukea omia päiväkirjojani, muistan ihan ilman niitäkin. Kaverin äiti oli paljon mukavampi, omat vanhemmat eivät ymmärtäneet mistään mitään. Omat vanhemmat eivät tienneetkään mistään mitään tai ainakin esittivät eivät tienneet, ehkeivät halunneet tietää?
Me nykyvanhemmat olemme sitä kaliiberia, että haluamme kasvattaa nuppusemme pumpulissa, noin yleisesti ottaen. Emme halua tuottaa lapsillemme pettymyksiä, haluamme varjella heitä kaikilta kurjilta tuntemuksilta ja haluamme suojella heitä. Sinänsä ei huonoja periaatteita, tuntuu vaan että joskus menee pahasti ylilyöntien puolelle.
Toki yhteiskuntakin on muuttunut. Se mikä vielä 40 vuotta sitten oli tuiki tavallista lastenkasvatusta ( sisarukset katsoivat pienempien perään ) saattaa nykypäivänä olla lasten heitteellejättöä. Tosin tilanteet varmaan erilaisia, enkä suinkaan moiti nykylainsäädäntöä. Mutta me vanhemmat emme voi olla joka paikassa puskurina maailman ja jälkeläisemme välissä. Emme voi loputtomiin suojella lastamme, emme elää hänen puolestaan.
Vaikka kuinka toivoisi, ettei nuori toista omia virheitä, joista selvisi kuin ihmeen kaupalla ilman muita seuraamuksia kuin moraalinen krapula.
Sitä vaan toivoo, että olisi onnistunut antamaan sellaisia eväitä elämään, joilla pärjää. Vaikka tulisi mokailtuakin.
Ja ettei ole niin suurta mokaa , mitä ei voisi kotona kertoa.
Me nykyvanhemmat olemme sitä kaliiberia, että haluamme kasvattaa nuppusemme pumpulissa, noin yleisesti ottaen. Emme halua tuottaa lapsillemme pettymyksiä, haluamme varjella heitä kaikilta kurjilta tuntemuksilta ja haluamme suojella heitä. Sinänsä ei huonoja periaatteita, tuntuu vaan että joskus menee pahasti ylilyöntien puolelle.
Toki yhteiskuntakin on muuttunut. Se mikä vielä 40 vuotta sitten oli tuiki tavallista lastenkasvatusta ( sisarukset katsoivat pienempien perään ) saattaa nykypäivänä olla lasten heitteellejättöä. Tosin tilanteet varmaan erilaisia, enkä suinkaan moiti nykylainsäädäntöä. Mutta me vanhemmat emme voi olla joka paikassa puskurina maailman ja jälkeläisemme välissä. Emme voi loputtomiin suojella lastamme, emme elää hänen puolestaan.
Vaikka kuinka toivoisi, ettei nuori toista omia virheitä, joista selvisi kuin ihmeen kaupalla ilman muita seuraamuksia kuin moraalinen krapula.
Sitä vaan toivoo, että olisi onnistunut antamaan sellaisia eväitä elämään, joilla pärjää. Vaikka tulisi mokailtuakin.
Ja ettei ole niin suurta mokaa , mitä ei voisi kotona kertoa.
sunnuntai 9. lokakuuta 2011
Harrastuksista
Harrastukset ovat elämän suola. Ihminen saa harrastaa juuri sitä, mitä hän haluaa. Siis toki laki ja eettisyys, mutta pääperiaatteessa. Joskus lehdistä lukee, miten joku intoilee, että harrastuksesta on tullut työ ja on upeaa, että saa tehdä just sitä mitä haluaa.
Kaikilla ei käy moinen flaksi, mutta kyllä sitä ehtii harrastaa, vaikka töissä käykin. Perheellisellä on toki kotityöt ja sellaiset tehtävänä ennen lupaa harrastaa, mutta jos nekin luetaan harrastukseksi, aikaa riittää pirusti...
Meilläpäin ainakin pihatyöt ja nurmikonleikkuu mielletään harrastukseksi. Ilmeisesti moppaus ja imurointi ja ruualaittokin kuuluvat tähän kategoriaan, kuten pyykkäyskin. Matonpesu se vasta hauskaa puuhaa onkin, samoin ikkunoiden pesu. Komeroiden järjestely on suorastaan euforista harrastustoimintaa ja silittämisestä saa sikamahtavia kiksejä.Puoliso ei kuitenkaan välitä edellämainituista harrastuksista, vaan puuhastelee mielummin vajassaan erinäisten autoprojektien kanssa. Ne ovat sitä korkeampaa matematiikkaa, jota näin suoraviivaisilla aivoilla varustettu nainen ei pysty ymmärtämään.Minä kun näet haluaisin jakaa omat harrastukseni, ainakin ruualaiton, miehen kanssa.
Jako ei mene tasan, ja välillä hiertää. Nyt hiertää niin perkeleesti. Onneksi voi maksaa esikoiselle imuroinnista, että pääsee itse jumppaamaan itsensä tyhjiin. Siinä sitä on mukana rauhoittua yöksi, vaikka sydänalassa nipistelee, että jaksaa käväistä sorvin ääressä.
Onneksi mukaan on tullut kuopuksen harrastus, jonne kuskaaminen vie pari kertaa viikossa muutaman tunnin aikaa. Meikäläisenkin on pakko rauhoittua hetkeksi. Tosin hyvällä kelillä juoksen sen ajan, mutta syyssateilla neulon sukkia tai luen kirjaa.
Vaikka tehokkuusajattelun aikakaudella lukeminen, kirjoittaminen tai muunlainen väkertely luettaisiinkin ajantuhlaukseksi, ei meidän tarvitse olla niin tehokkaita koko aikaa. Hemmetti, tässä oikein odottelen niitä talvipäiviä, jolloin makaan sängyssä koko päivän ja syön suklaakonvehteja ja luen jotain ihanaa romaania, tai katson hyviä elokuvia. Enkä todellakaan harrasta silittämistä enkä edes virkkausta samaan aikaan.
Siinäpä tavoite, pyjamasunnuntain vietto. Tavoitteena harrastaa löhöilyä koko päivän, hyvällä omallatunnolla ja hiihtokeleistä huolimatta. Ja jos perhe jotain inisee, että olisi nälkä, niin annan pizzerian numeron. Jeah.
Kaikilla ei käy moinen flaksi, mutta kyllä sitä ehtii harrastaa, vaikka töissä käykin. Perheellisellä on toki kotityöt ja sellaiset tehtävänä ennen lupaa harrastaa, mutta jos nekin luetaan harrastukseksi, aikaa riittää pirusti...
Meilläpäin ainakin pihatyöt ja nurmikonleikkuu mielletään harrastukseksi. Ilmeisesti moppaus ja imurointi ja ruualaittokin kuuluvat tähän kategoriaan, kuten pyykkäyskin. Matonpesu se vasta hauskaa puuhaa onkin, samoin ikkunoiden pesu. Komeroiden järjestely on suorastaan euforista harrastustoimintaa ja silittämisestä saa sikamahtavia kiksejä.Puoliso ei kuitenkaan välitä edellämainituista harrastuksista, vaan puuhastelee mielummin vajassaan erinäisten autoprojektien kanssa. Ne ovat sitä korkeampaa matematiikkaa, jota näin suoraviivaisilla aivoilla varustettu nainen ei pysty ymmärtämään.Minä kun näet haluaisin jakaa omat harrastukseni, ainakin ruualaiton, miehen kanssa.
Jako ei mene tasan, ja välillä hiertää. Nyt hiertää niin perkeleesti. Onneksi voi maksaa esikoiselle imuroinnista, että pääsee itse jumppaamaan itsensä tyhjiin. Siinä sitä on mukana rauhoittua yöksi, vaikka sydänalassa nipistelee, että jaksaa käväistä sorvin ääressä.
Onneksi mukaan on tullut kuopuksen harrastus, jonne kuskaaminen vie pari kertaa viikossa muutaman tunnin aikaa. Meikäläisenkin on pakko rauhoittua hetkeksi. Tosin hyvällä kelillä juoksen sen ajan, mutta syyssateilla neulon sukkia tai luen kirjaa.
Vaikka tehokkuusajattelun aikakaudella lukeminen, kirjoittaminen tai muunlainen väkertely luettaisiinkin ajantuhlaukseksi, ei meidän tarvitse olla niin tehokkaita koko aikaa. Hemmetti, tässä oikein odottelen niitä talvipäiviä, jolloin makaan sängyssä koko päivän ja syön suklaakonvehteja ja luen jotain ihanaa romaania, tai katson hyviä elokuvia. Enkä todellakaan harrasta silittämistä enkä edes virkkausta samaan aikaan.
Siinäpä tavoite, pyjamasunnuntain vietto. Tavoitteena harrastaa löhöilyä koko päivän, hyvällä omallatunnolla ja hiihtokeleistä huolimatta. Ja jos perhe jotain inisee, että olisi nälkä, niin annan pizzerian numeron. Jeah.
perjantai 23. syyskuuta 2011
Unennäkyjä taas
yksy on alkanut vauhdikkaasti, harrastuksia on enemmän ja autoiluakin. Työelämäkin on alkanut jyllätä ja sen henkinen kuormittavuus on ollut raskaampaa kuin viime vuosina. Tämä henkinen puoli haittasi unensaantia ja alkuyöt menivät sängyssä pyöriskellen. Onneksi tässä muutama yö sitten sain taas akut ladattua täysille, sillä kuulkaas pääsin taas lennolle.
Beigeen takkiin pukeutunut pitkäjalkainen murhaaja ajoi minua takaa myrkkyruiskun kanssa. ( Juu, olen lukemassa Anna Janssonin uusinta...) Pakenin äijää Jyväskylän keskuspuistoon, ja tajusin karkuun juostessani, että nyt pääsen lentämällä pakoon. Lensin korkealle, näin kirkon ja sitä ympäröivät laajat aukiot ,maisemat siis kuitenkin erilaiset kuin todellisuudessa. Ilmeisesti ruumiistairtautumisesta ei ole kyse...
Lentoahan ei voi itse säädellä, joten lentokorkeus alkoi tahtomattani hiipua ja huomasin olevani hiihtoputkessa, jonka toisessa päässä murhaaja odotti. Olo oli kauhea, syöksyin suoraan häntä kohti.. Rukoilin, että Jumala, auta minua, auta!
Yhtäkkiä tunsin, kuinka jokin kannatteli minua ja nousin ylöspäin, pois murhaajan ulottuvilta. Leijailin yhä ylemmäs, taivaaseen. Ja siellä pilven reunalla istui Jumala, violetti turbaani päässään piippua poltellen.
Jumalalla oli ruskea iho, ruskea pieni parta ja kippuraiset tossut. Hänen vieressään pilvenhattaralla istui kirkkaanpunaisiin vaatteisiin pukeutunut nainen, jota en erottanut tarkasti.
Jumala moikkasi minua ja minä sanoin että "kiitti, Jumala".
Beigeen takkiin pukeutunut pitkäjalkainen murhaaja ajoi minua takaa myrkkyruiskun kanssa. ( Juu, olen lukemassa Anna Janssonin uusinta...) Pakenin äijää Jyväskylän keskuspuistoon, ja tajusin karkuun juostessani, että nyt pääsen lentämällä pakoon. Lensin korkealle, näin kirkon ja sitä ympäröivät laajat aukiot ,maisemat siis kuitenkin erilaiset kuin todellisuudessa. Ilmeisesti ruumiistairtautumisesta ei ole kyse...
Lentoahan ei voi itse säädellä, joten lentokorkeus alkoi tahtomattani hiipua ja huomasin olevani hiihtoputkessa, jonka toisessa päässä murhaaja odotti. Olo oli kauhea, syöksyin suoraan häntä kohti.. Rukoilin, että Jumala, auta minua, auta!
Yhtäkkiä tunsin, kuinka jokin kannatteli minua ja nousin ylöspäin, pois murhaajan ulottuvilta. Leijailin yhä ylemmäs, taivaaseen. Ja siellä pilven reunalla istui Jumala, violetti turbaani päässään piippua poltellen.
Jumalalla oli ruskea iho, ruskea pieni parta ja kippuraiset tossut. Hänen vieressään pilvenhattaralla istui kirkkaanpunaisiin vaatteisiin pukeutunut nainen, jota en erottanut tarkasti.
Jumala moikkasi minua ja minä sanoin että "kiitti, Jumala".
perjantai 9. syyskuuta 2011
Voihan räkä!
Urheilija ei tervettä päivää näe. Aloitin taas koulun alettua hyötypyöräilyn, elikkäs ajoin puolet työmatkasta pyörällä. Autoilin siis puoleen väliin, jätin auton parkkiin, hyppäsin fillarin selkään ja poljin. Ylämäkiä ja alamäkiä 8 km, noin 25 min. Ja kotimatkalla sama juttu. Viikko meni, ei sitäkään, kun iski flunssa. Jouduin huilaamaan kuntoilusta viikon, ansiotyötä eikä kotitöitä lasketa. Ei tietenkään. Sitten jatkoin jumppaa ja pyöräilyä kaksi viikkoa. Ja taas sama juttu! Yhdessä iltapäivässä kehkeytyi hirveä räkätauti, yskä ja vitutus. Korvat lukossa puolet aikaa ja nenä nilellä niistämisestä. Eikä puhettakaan edes pihatöistä!
Henkinen puoli on oma lukunsa, sillä en ole niin sairas, etteivätkö tekemättömät kotityöt ottaisi päähän. En pysty sairastamaan levollisin mielin, kun kämpässä haisee paska. Kaupassa on käytävä, ruokaa laitettava ja pyykkiä pestävä. Ansiotyössä käyn, koska kuvittelen olevani korvaamaton. Loppuajan kiukuttelen kotona muille, jotka ovat myös sen verran räkäisiä, etteivät jaksa osallistua kotitöihin.
Pattitilanne alkaa onneksi hieman helpottaa, sillä esikoinen on parantunut ja lupasi korvausta vastaan huolehtia siivouksesta. Siippakin alkaa olla terve, ja sai ambulanssinsa katsastettua! Hänen hyvää mieltään ko. asiasta kannattaa hyödyntää ja vaatia vienosti pihasiivousta. Riittävästi myös olutta, niin ruokapuoleenkaan ei tarvitse niin käestää.
Minä yritän tässä huilata hetken, jotta pääsen taas ensi viikolla pyöräilemään ja yritän keventää myös ruokavaliotani, sillä paino tuppaa aina nousemaan, kun ei pysty liikkumaan.
Ja sehän se vasta rassaakin.
Henkinen puoli on oma lukunsa, sillä en ole niin sairas, etteivätkö tekemättömät kotityöt ottaisi päähän. En pysty sairastamaan levollisin mielin, kun kämpässä haisee paska. Kaupassa on käytävä, ruokaa laitettava ja pyykkiä pestävä. Ansiotyössä käyn, koska kuvittelen olevani korvaamaton. Loppuajan kiukuttelen kotona muille, jotka ovat myös sen verran räkäisiä, etteivät jaksa osallistua kotitöihin.
Pattitilanne alkaa onneksi hieman helpottaa, sillä esikoinen on parantunut ja lupasi korvausta vastaan huolehtia siivouksesta. Siippakin alkaa olla terve, ja sai ambulanssinsa katsastettua! Hänen hyvää mieltään ko. asiasta kannattaa hyödyntää ja vaatia vienosti pihasiivousta. Riittävästi myös olutta, niin ruokapuoleenkaan ei tarvitse niin käestää.
Minä yritän tässä huilata hetken, jotta pääsen taas ensi viikolla pyöräilemään ja yritän keventää myös ruokavaliotani, sillä paino tuppaa aina nousemaan, kun ei pysty liikkumaan.
Ja sehän se vasta rassaakin.
lauantai 27. elokuuta 2011
Liikematkalla mukana
Pisnestä se on pienikin voitto. Puolison autonkorjaus-ja myyntihommista jää joku satanen käteen, jos työtunteja ei vähennetä. Tässä taannoin käytin sen satasen pyöräilyhousuihin, joten ihan hukkaan ei ole mennyt sekään, että pidän puolison ruokapuolesta huolta. Eihän sitä pisneksiltä jouda kyökkiin hyörimään.
Viikolla tuli tekstiviesti " ostin portterin Rääkkylästä. " Vastasin iloisesti "jee, päästään siis jouluna reissuun". Mies oli kuitenkin sitä mieltä, että kotimaanmatkailuakin tulisi harrastaa välillä. Niinpä sain lähteä hänen mukaansa pisnesmatkalle Rääkkylään.
Lähdimme lauantaiaamuna puoli kuuden aikaan. Onneksi hän ajoi, oli tarkoitus että minä ajan Audin sitten kotiin, kun hän ajaa portterin. Se tosin ei ollut kilvissä, ja siinä oli pikkuvikoja. Ne viat estivät moottorin käymisen, mutta mies aikoin korjata ne paikan päällä.
Keli oli upea, lämmin. Tielläliikkujia oli paljon, samoin tietöitä. Minulla oli tyyny, neule ja dekkari mukana. Yhden ainoan kerran emme noudattaneet navigaattorin ohjeita, ja jouduimmekin odottamaan 20 minuuttia lossimiehen pitäessä laillista kahvitaukoaan. Tie ei siis ollutkaan nopeampi.
Kuten arvata saattaa, pisnekset eivät sujuneet ihan suunnitellusti. Minä tosin nautin virkistävistä kauneusunista miehen korjatessa pikkuvikaa. Kahden tunnin korjauksen jälkeen oli löytynyt vähän isompikin vika, ja Audi lähti kotimatkalle. Portteri jäi odottamaan peräkärryllistä noutajaa ensi viikkoon...
Neljä tuntia suuntaansa, peltipoliiseja kilometrin välein ja niin poispäin. Kovassa on pisnesmiehenkin tienestit, kun joutuu yksinään seuraavan kerran Rääkkylään. Minä en jouda, jatkan kotimaanmatkailua Tampereen suunnassa. Ja sitä paitsi näin jo Rääkkylän maisemat. Pari lehmääkin näin.
Viikolla tuli tekstiviesti " ostin portterin Rääkkylästä. " Vastasin iloisesti "jee, päästään siis jouluna reissuun". Mies oli kuitenkin sitä mieltä, että kotimaanmatkailuakin tulisi harrastaa välillä. Niinpä sain lähteä hänen mukaansa pisnesmatkalle Rääkkylään.
Lähdimme lauantaiaamuna puoli kuuden aikaan. Onneksi hän ajoi, oli tarkoitus että minä ajan Audin sitten kotiin, kun hän ajaa portterin. Se tosin ei ollut kilvissä, ja siinä oli pikkuvikoja. Ne viat estivät moottorin käymisen, mutta mies aikoin korjata ne paikan päällä.
Keli oli upea, lämmin. Tielläliikkujia oli paljon, samoin tietöitä. Minulla oli tyyny, neule ja dekkari mukana. Yhden ainoan kerran emme noudattaneet navigaattorin ohjeita, ja jouduimmekin odottamaan 20 minuuttia lossimiehen pitäessä laillista kahvitaukoaan. Tie ei siis ollutkaan nopeampi.
Kuten arvata saattaa, pisnekset eivät sujuneet ihan suunnitellusti. Minä tosin nautin virkistävistä kauneusunista miehen korjatessa pikkuvikaa. Kahden tunnin korjauksen jälkeen oli löytynyt vähän isompikin vika, ja Audi lähti kotimatkalle. Portteri jäi odottamaan peräkärryllistä noutajaa ensi viikkoon...
Neljä tuntia suuntaansa, peltipoliiseja kilometrin välein ja niin poispäin. Kovassa on pisnesmiehenkin tienestit, kun joutuu yksinään seuraavan kerran Rääkkylään. Minä en jouda, jatkan kotimaanmatkailua Tampereen suunnassa. Ja sitä paitsi näin jo Rääkkylän maisemat. Pari lehmääkin näin.
torstai 18. elokuuta 2011
Eniten vituttaa se, että...
...sataa.
...on karsea nuha.
...nenäliinat on niin pieniä, että puolet lastista menee sormille.
...että siippa tuli just kotiin ja haluaa tähän koneelle.
...että on torstai.
...että pesin pyykkiä ja huomasin itse unohtaneeni nenäliinan housujen taskuun.
...että valkoista nöyhtää on sitten olohuoneen lattialla vaikka olin just imuroinut.
...tie on kuoppainen.
...en ehtinyt tehdä tänään kaikkea mitä piti.
...että sen takia huomennakin pitää vielä tehdä kotitöitä.
...ei pääse treenaamaan koska on kipeä.
...töihin kuitenkin pääsee.
...että naamakin repsottaa.
Plääh.
...on karsea nuha.
...nenäliinat on niin pieniä, että puolet lastista menee sormille.
...että siippa tuli just kotiin ja haluaa tähän koneelle.
...että on torstai.
...että pesin pyykkiä ja huomasin itse unohtaneeni nenäliinan housujen taskuun.
...että valkoista nöyhtää on sitten olohuoneen lattialla vaikka olin just imuroinut.
...tie on kuoppainen.
...en ehtinyt tehdä tänään kaikkea mitä piti.
...että sen takia huomennakin pitää vielä tehdä kotitöitä.
...ei pääse treenaamaan koska on kipeä.
...töihin kuitenkin pääsee.
...että naamakin repsottaa.
Plääh.
perjantai 12. elokuuta 2011
Televisiosta...
Lasku tärähti taas, 123 euroa. Siitäkö, että meillä on kaksi televisiota, jotka molemmat ovat sitä tilaavieväämallia ja saatu halvalla? Siitäkö, että toinen näkyy hyvällä kelillä ja toisesta näkyy ykkönen ja kakkonen?
No eihän meillä kovin paljoa ehditä telkkaria katsomaan, ja viime aikoina kun olen ohjelmistoa selannut, niin pelkkiä uusintojahan sieltä tulee. Joskus, kuten esimerkiksi tänään, olisi ollut mukavaa puolison kanssa ainakin aloittaa katsomaan jotain elokuvaa, ennenkuin hän nukahtaa...tänäänkin mahdollisia leffoja olisi ollut jopa kaksi. Siis sellaisia, jotka alkavat klo 21.
Nythän eletään jo syksyä, sillä työt alkoivat ja näin perjantai-iltana olemme saunoneet ja valmiita menemään sänkyyn jo uutisten aikaan. Meidän huushollissa toinen telkkari on meidän makkarissa ja toinen yläkerran aulassa. Sitä lapset katsovat ja siinä on myös tallentava dvd.
Noo, telkkari ei ole toiminut aikoihin kunnolla ja siksi olenkin ostanut alennusmyynnistä lukuisan määrän leffoja. Tallentavaan digiboksiin on myös kerääntynyt lähes 100-prosenttisesti elokuvia, joita sitten on pakko poistella, kun ei ehdi katsomaan. Aulassa lapset katsovat frendien tuotantosarjoja 1-9. Yhä uudelleen ja uudelleen.
Tosiaan tänään olisin voinutkin katsoa komediaa neloseltatai jännäriä voicelta. Sääli, että vain se saatanan kesäillan valssi näkyi.
Tulin sitten kirjoittamaan blogia.
No eihän meillä kovin paljoa ehditä telkkaria katsomaan, ja viime aikoina kun olen ohjelmistoa selannut, niin pelkkiä uusintojahan sieltä tulee. Joskus, kuten esimerkiksi tänään, olisi ollut mukavaa puolison kanssa ainakin aloittaa katsomaan jotain elokuvaa, ennenkuin hän nukahtaa...tänäänkin mahdollisia leffoja olisi ollut jopa kaksi. Siis sellaisia, jotka alkavat klo 21.
Nythän eletään jo syksyä, sillä työt alkoivat ja näin perjantai-iltana olemme saunoneet ja valmiita menemään sänkyyn jo uutisten aikaan. Meidän huushollissa toinen telkkari on meidän makkarissa ja toinen yläkerran aulassa. Sitä lapset katsovat ja siinä on myös tallentava dvd.
Noo, telkkari ei ole toiminut aikoihin kunnolla ja siksi olenkin ostanut alennusmyynnistä lukuisan määrän leffoja. Tallentavaan digiboksiin on myös kerääntynyt lähes 100-prosenttisesti elokuvia, joita sitten on pakko poistella, kun ei ehdi katsomaan. Aulassa lapset katsovat frendien tuotantosarjoja 1-9. Yhä uudelleen ja uudelleen.
Tosiaan tänään olisin voinutkin katsoa komediaa neloseltatai jännäriä voicelta. Sääli, että vain se saatanan kesäillan valssi näkyi.
Tulin sitten kirjoittamaan blogia.
keskiviikko 3. elokuuta 2011
Vielä on lomaa jäljellä...
Viikko.
Päätin käyttää sen hyödyllisesti laittamalla paikat kuntoon syksyä ja arkea varten.. siivoaisin siis kaikki kaapit ja komerot.
Maanantaina aloitin keittiöstä. Tiistaina iltana sain urakan keittiön osalta siihen vaiheeseen, että on enää uuni pesemättä. Se kuuluu muuten niihin perinteisiin miesten töihin kinkun paiston ohella. Jotta odotellaan joulukuuhun...
Järkkäilin vaatekomeroita ja liinavaatekaappeja sekä lasten piirustus-jne-kaappia. Sain luvan viedä keskeneräiset värityskirjat työmaalle. Huonoja tusseja ja toimimattomia kyniä löytyi kauppakassillinen, muuta roinaa puoli jätesäkillistä. Siis vain piirustuskaapista.
Liinavaatteista sen verran, että mies on alkanut valittaa joidenkin pyyhkeiden haisevan. Tiedättehän, kun ne eivät kuivu kunnolla? Sanoin että voisihan niitäkin joskus uusia, eivät kai nykyajan tekstiilit kestä iänkaiken? Pesin sitten pyyhkeet toistamiseen 95-asteessa. Jos haisevat, käyn mielelläni ostamassa uusia tilalle.
Ihmekomero ja lelukomero ovat jäljellä. Niitä ei vaan voi tyhjentää ilman roskalavaa. On putkinäyttöä, autoradioita ( c-kaseteille), vanhoja oppikirjoja, roolivaatteita ( lasten siis) , on verhoja ja mattoja eri aikakausilta, on valokuvia ja on muistoja ja on hemmetti vaikka mitä.
Sitäpaitsi pihakin tulisi siistiä.
On se onni, että pääsin sille viikon reissulle Bulgariaan. Muuten olisin tuusaillut tätä samaa koko kesän.
Ikkunoista sen verran, että esikoinen pesi ne korvausta vastaan. On imuroinutkin useampaan kertaan, ja leiponut. Silityksenkin hoitaa. Tosin kalliimmalla hinnalla kuin ammattilainen, mutta ostaahan hän sitten palkkiollaan vaatteet itselleen. Tämä on hieno yhtälö:)
Niin, lomasta vielä että tänä vuonna päätin tiukasti, etten päästä itseäni pulskistumaan. Joka kesä on kolmisen kiloa nestettä kertynyt. Huolimatta viikottaisista 2-6 tunnin kuntoiluista sama homma on tapahtunut taas. Siksi olen kirjoitellut blogiakin niin vähän: makkarat tuntuvat inhottavilta kun istuu.
Kyllä ne makkarat siitä sulaa, jahka pääsee arkirutiineihin. Siivoaminen, kotityöt yleensä ottaen siis, kuntoilu ja treenaaminen jne pysyvät samana. Löhöilyn ja lomailun korvaa ansiotyö, joten eiköhän se siitä meikäläinenkin taas solakoidu.
Päätin käyttää sen hyödyllisesti laittamalla paikat kuntoon syksyä ja arkea varten.. siivoaisin siis kaikki kaapit ja komerot.
Maanantaina aloitin keittiöstä. Tiistaina iltana sain urakan keittiön osalta siihen vaiheeseen, että on enää uuni pesemättä. Se kuuluu muuten niihin perinteisiin miesten töihin kinkun paiston ohella. Jotta odotellaan joulukuuhun...
Järkkäilin vaatekomeroita ja liinavaatekaappeja sekä lasten piirustus-jne-kaappia. Sain luvan viedä keskeneräiset värityskirjat työmaalle. Huonoja tusseja ja toimimattomia kyniä löytyi kauppakassillinen, muuta roinaa puoli jätesäkillistä. Siis vain piirustuskaapista.
Liinavaatteista sen verran, että mies on alkanut valittaa joidenkin pyyhkeiden haisevan. Tiedättehän, kun ne eivät kuivu kunnolla? Sanoin että voisihan niitäkin joskus uusia, eivät kai nykyajan tekstiilit kestä iänkaiken? Pesin sitten pyyhkeet toistamiseen 95-asteessa. Jos haisevat, käyn mielelläni ostamassa uusia tilalle.
Ihmekomero ja lelukomero ovat jäljellä. Niitä ei vaan voi tyhjentää ilman roskalavaa. On putkinäyttöä, autoradioita ( c-kaseteille), vanhoja oppikirjoja, roolivaatteita ( lasten siis) , on verhoja ja mattoja eri aikakausilta, on valokuvia ja on muistoja ja on hemmetti vaikka mitä.
Sitäpaitsi pihakin tulisi siistiä.
On se onni, että pääsin sille viikon reissulle Bulgariaan. Muuten olisin tuusaillut tätä samaa koko kesän.
Ikkunoista sen verran, että esikoinen pesi ne korvausta vastaan. On imuroinutkin useampaan kertaan, ja leiponut. Silityksenkin hoitaa. Tosin kalliimmalla hinnalla kuin ammattilainen, mutta ostaahan hän sitten palkkiollaan vaatteet itselleen. Tämä on hieno yhtälö:)
Niin, lomasta vielä että tänä vuonna päätin tiukasti, etten päästä itseäni pulskistumaan. Joka kesä on kolmisen kiloa nestettä kertynyt. Huolimatta viikottaisista 2-6 tunnin kuntoiluista sama homma on tapahtunut taas. Siksi olen kirjoitellut blogiakin niin vähän: makkarat tuntuvat inhottavilta kun istuu.
Kyllä ne makkarat siitä sulaa, jahka pääsee arkirutiineihin. Siivoaminen, kotityöt yleensä ottaen siis, kuntoilu ja treenaaminen jne pysyvät samana. Löhöilyn ja lomailun korvaa ansiotyö, joten eiköhän se siitä meikäläinenkin taas solakoidu.
sunnuntai 17. heinäkuuta 2011
Rakkaudesta..
Eikö niin, että mitä pidempi suhde, sitä hioutuneempi se on? Tämä ei siis tarkoita sitä, etteikö pitkään kestäneissä suhteissa olisi särmää, ei toki! Särmää pitää olla...
Mutta kuinka moni on ihan brutaalisti oma itsensä suhteen alkaessa?
Saunoitteko silloin yhdessä?
OK. Nyt moni ymmärtää, miksi kirjoitan tästä aiheesta. Olenhan ollut rakkaan puolisoni kanssa yhdessä jo reilut kuusitoista vuotta ja kihlajaisiltana joutsenet lauloivat. ( Tiedättehän mitä möykkää ne saavat aikaan...)
Tämäniltainen saunominen taas kirvoitti minun kirjallisen minäni ja muutenkin...Oikeasti? Miksi mies vaihtaa nuorempaan? Siksikö, että vanha eukko valittaa siitä, että mies raapii itseään saunassa, ei pese itseään vaan hikoilee öljyt ja muut liat itsestään saunaan, sontii ihan urakalla lauteilla ja haetuttaa kaljatkin eukolla? Entäs jos saunakumppani olisikin 20 vuotta nuorempi? Tuskin silloin haistaisiin, raavittaisiin tai piereskeltäisiin?
Hmm...miksi niin. No, jos eukko valittaa moisesta, kai sitä joutaa vaihtamaan. Ja nuoremman kanssa tuskin joutaa saunomaan, ei ainakaan haisemaan ehdi...
Mutta jos näin käy, että mies hairahtuu...varmaan hän huomaa myöhemmin, että olipa perhanan rentoa saunoa silloin ennen vanhaan, kun sai hikoilla liat pois, eukko toi oluet ja pesi selän eikä nalkuttanut, jos vähän kankkuaan nosti ja narautti. Eipä se haitannut, että muija oli vähän riuskempi, samoilla otteillahan se hoiteli talon ja pihankin...'Toista se on nyt, kun joutuu kakskymppisen muijan kanssa vaan sekstailemaan.
Mutta kuinka moni on ihan brutaalisti oma itsensä suhteen alkaessa?
Saunoitteko silloin yhdessä?
OK. Nyt moni ymmärtää, miksi kirjoitan tästä aiheesta. Olenhan ollut rakkaan puolisoni kanssa yhdessä jo reilut kuusitoista vuotta ja kihlajaisiltana joutsenet lauloivat. ( Tiedättehän mitä möykkää ne saavat aikaan...)
Tämäniltainen saunominen taas kirvoitti minun kirjallisen minäni ja muutenkin...Oikeasti? Miksi mies vaihtaa nuorempaan? Siksikö, että vanha eukko valittaa siitä, että mies raapii itseään saunassa, ei pese itseään vaan hikoilee öljyt ja muut liat itsestään saunaan, sontii ihan urakalla lauteilla ja haetuttaa kaljatkin eukolla? Entäs jos saunakumppani olisikin 20 vuotta nuorempi? Tuskin silloin haistaisiin, raavittaisiin tai piereskeltäisiin?
Hmm...miksi niin. No, jos eukko valittaa moisesta, kai sitä joutaa vaihtamaan. Ja nuoremman kanssa tuskin joutaa saunomaan, ei ainakaan haisemaan ehdi...
Mutta jos näin käy, että mies hairahtuu...varmaan hän huomaa myöhemmin, että olipa perhanan rentoa saunoa silloin ennen vanhaan, kun sai hikoilla liat pois, eukko toi oluet ja pesi selän eikä nalkuttanut, jos vähän kankkuaan nosti ja narautti. Eipä se haitannut, että muija oli vähän riuskempi, samoilla otteillahan se hoiteli talon ja pihankin...'Toista se on nyt, kun joutuu kakskymppisen muijan kanssa vaan sekstailemaan.
perjantai 15. heinäkuuta 2011
Kaunista!
Tämä polku vei Alhanzan kallioluostarin katakombeihin. Paikka sijaitsee hyvin lähellä Varnan Kultahietikon keskustaa, laajalla luonnonsuojelualueella. Polku oli paikkapaikoin hyvin mutainen ja pahuksen liukas. Onneksi vain Emma otti mutakylvyn, tosin vain osittaisen:)
Jalkahoitoa
"They are really eating my feet!"
Thaimaasta lähtöisin oleva kalalaji söi kuolleen ihosolukon jaloista, ja se tuntui lievänä kutituksen tunteena. Jälkeenpäin jalat olivat hyvin pehmeät. 15 minuutin hoito maksoi 20 levaa, eli n.10e.
torstai 14. heinäkuuta 2011
"Äkkilähdöllä " Bulgariaan
Varasin reissun kuukautta ennen lähtöä, joten se ei siis ollut varsinainen äkkilähtö. Hinta oli kuitenkin vain 1300e/ vko/ 4 henkilöä. Kahden tähden ja plussan hotelli vähän huolestutti, entäs jos siellä olisi eläväisiä tai huoneet olisivat eri kerroksissa tai juuri ravintolan yläpuolella?
Turha huoli. Huoneet olivat 7.kerroksessa ja vierekkäin ,hissi toimi), remontoituja, vaikka aika pieniä, musiikki ei kuulunut ( vaikka yhtenä yönä jotkut rajanaapurit möykkäsivätkin käytävässä- maksoin takaisin aamulla: " Noo, mitäs mää tässä huutelen, huvikseni huutelen, hehheheh...). Ei ollut elukoita, lämmintä vettä tuli tarvittaessa ja siivooja tyhjensi roskikset. Puhtaat pyyhkeet olisi saanut maksua vastaan, lakanoista en tiedä.
Maalaisina ja urbaanilegendoihin uskovina nukuimme me aikuiset eri huoneissa, kumpikin tyttären kanssa. Jos olisikin ollut väliovi, kuten Egyptissä, olisimme voineet pitää aikuiset oman ja lapset oman huoneemme. Mutta mukavasti se meni näinkin.
Varnan kultahietikolta olisi ollut lyhyt matka Nessebariin, Balchikiin, Veliko Tornavoon. Näistä olin lukenut. Kävimme kaksi kertaa Varnassa, keskustassa ja meripuistossa, sekä läheisessä Alhanzan kallioluostarissa. Loppuaika kuluikin Mustan meren rannalla ja Varnan kultahietikon turistibasaarissa. Mutta mikäs siinä, kun ranta oli mukavan rauhallinen ja olutta tarjoiltiin rantatuoleille. Vieläpä erittäin edulliseen hintaan. ( tuoppi n. 1,50 e). Turistikohteessa oli taas mukavaa ottaa vaikkapa pää täyteen lettejä ( 25 e) tai kokeilla " fish-spa"-ta.
Siinä sai jalkasilsa kyytiä:)
maanantai 27. kesäkuuta 2011
Mammaklubin jäsenyys
Hyvästi seksikkäät ja sirot vaatteet, kengät ja asusteet. Alusvaatteet ovat mallia d ja e, erittäin tukevaa ja kannattelevaa muotoilua. Ei pitsiä.
Vaatteet ovat kokoa LARGE, sillä haukkarit eivät mahdu ihan kapeista hihansuista ulos.
Takalisto on kyllä kiitettävän piukka, mutta tiukat housut eivät mahdu jalkaan, sillä pohkeet ja reidet ovat niin muhevat. Nokian kumpparitkin tahtovat juuttua kiinni. Ja sitä paitsi tiukka persaus tahtoo korostaa maskuliinisuutta...
Viimeinen niitti tapahtui tänään, kun ostin kengät. Sellaiset valkoiset terveyssandaalit, joissa on sopiva ulostuloaukko vaivasenluulle. Joo, sellaiset kuin mummollakin.
Raahustin sitten ympäri taloa ja esittelin uusia kenkiä. Esikoinen pyöritteli silmiään." Sä oot vasta nelikymppinen".
Niin, mutta henkiseltä iältäni olen sandaalini ansainnut.
Vaatteet ovat kokoa LARGE, sillä haukkarit eivät mahdu ihan kapeista hihansuista ulos.
Takalisto on kyllä kiitettävän piukka, mutta tiukat housut eivät mahdu jalkaan, sillä pohkeet ja reidet ovat niin muhevat. Nokian kumpparitkin tahtovat juuttua kiinni. Ja sitä paitsi tiukka persaus tahtoo korostaa maskuliinisuutta...
Viimeinen niitti tapahtui tänään, kun ostin kengät. Sellaiset valkoiset terveyssandaalit, joissa on sopiva ulostuloaukko vaivasenluulle. Joo, sellaiset kuin mummollakin.
Raahustin sitten ympäri taloa ja esittelin uusia kenkiä. Esikoinen pyöritteli silmiään." Sä oot vasta nelikymppinen".
Niin, mutta henkiseltä iältäni olen sandaalini ansainnut.
perjantai 24. kesäkuuta 2011
Unien tulkintaa jälleen kerran
Viime yö oli taas levoton. Ensimmäisenä uneksin juoksevani keskellä yötä Lappeenrannan Huhtiniemenkatua pitkin ja vastaani tuli teletappi avaruuskypärä päässään. Huikkasin, että "nano-nano". Tihensin askeliani ja tajusin, että tänään pääsen jälleen lentoon. Se ei nähkääs aina onnistu, mutta voi veljet kun se onnistuu! Kokemus oli jälleen huikaiseva, räpytin käsiäni siipien lailla ja tein voltteja ja sukelluksia ilmassa. Maisemat olivat mielikuvituksellisia, yritin ohjata lentoani Lontooseen, mutta näin lähinnä keskiaikaisia maisemia...lento loppui ja pudottauduin maahan. Kun lento nimittäin loppuu, niin sitä ei voi tietoisesti jatkaa, se vain päättyy..
Mietin jälleen kerran, mikä tai kuka minua lennättää. Maassa ollessani joku piti minua kädestä, tunsin sen selvästi. Katsoin vasemmalle puolelleni, ja huomasin, että se oli mieheni.Nukuimme käsi kädessä. Heräsin, eikä kädestäni pitänytkään kukaan...
Seuraava uni oli kummallinen, hoitelin horkassa palelevaa miestäni. Lähdin viemään häntä päivystykseen, ja peruutin samalla naapurin kirkkaanpunaisen kalkkunan päälle. Untahan tämä tietenkin. naapuri ei suuttunut, vaikka lintu olikin ostettu nurmikkoa leikkaamaan ja se oli maksanut 90 euroa. Hän sanoi, että voisin tuoda korvaukseksi vähän herkkuja.
No joo, äitini diagnosoi mieheni horkan sitten kirvelin puutteeksi. Huoh, täytynee perehtyä yrtteihin tänään..
Kolmas uni oli elokuvamainen versio King Kongista, joka jahtasi minua ja jotain ystävääni. Pakenimme vaikka mihin, ja mielenkiintoista siitä teki se, että olin mahdollisesti nähnyt unen aiemminkin.Ainakin totesin siinä ystävälleni, että katsotaan, miten se edellisen kerran loppui, niin osaamme mennä piiloon.
Mentiin piiloon yhden kivimuurin taaksen. Sitten heräsin.
Mietin jälleen kerran, mikä tai kuka minua lennättää. Maassa ollessani joku piti minua kädestä, tunsin sen selvästi. Katsoin vasemmalle puolelleni, ja huomasin, että se oli mieheni.Nukuimme käsi kädessä. Heräsin, eikä kädestäni pitänytkään kukaan...
Seuraava uni oli kummallinen, hoitelin horkassa palelevaa miestäni. Lähdin viemään häntä päivystykseen, ja peruutin samalla naapurin kirkkaanpunaisen kalkkunan päälle. Untahan tämä tietenkin. naapuri ei suuttunut, vaikka lintu olikin ostettu nurmikkoa leikkaamaan ja se oli maksanut 90 euroa. Hän sanoi, että voisin tuoda korvaukseksi vähän herkkuja.
No joo, äitini diagnosoi mieheni horkan sitten kirvelin puutteeksi. Huoh, täytynee perehtyä yrtteihin tänään..
Kolmas uni oli elokuvamainen versio King Kongista, joka jahtasi minua ja jotain ystävääni. Pakenimme vaikka mihin, ja mielenkiintoista siitä teki se, että olin mahdollisesti nähnyt unen aiemminkin.Ainakin totesin siinä ystävälleni, että katsotaan, miten se edellisen kerran loppui, niin osaamme mennä piiloon.
Mentiin piiloon yhden kivimuurin taaksen. Sitten heräsin.
torstai 16. kesäkuuta 2011
Rakettitiedettäkö?
Siltä se kuulkaas nyt vähän vaikuttaa. Tämä näiden laitteiden kanssa veivaus.
Sain tosiaan äitienpäivälahjaksi sykemittarin. Olin sitä toivonutkin, sillä tavoitteenani oli "mittarikellon" kanssa aikaansaada sellainen kuvio, että liikunnalla VÄHENTÄISIN massaani, enkä suinkaan LISÄISI sitä, kuten viime vuosina on tapahtunut.
Laitteen mukana tuli pikaopas, jonka avulla olisi pitänyt päästä alkuun. Laajempaa tietoa lienee itse kaivettava netistä . Olisivat edes laittaneet osoitteen...
Ja sitten vaan suurennuslasi kouraan ja ohjelmoimaan. Pikaoppaan laatija on olettanut, että normi-ihmiset ymmärtävät laakista ladata hooärränsä laitteeseen, meillä ei ollut hajuakaan siitä mitä lyhenteellä mahdollisesti tarkoitettiin. Arvattiin sen ehkä tarkoittavan sykettä.Tarkastettaessa sanakirjasta ei suoraa käännöstä löytynyt. Noo, muihin ihmeellisyyksiin en ole vielä perehtynyt, täytyy vissiin konsultoida jotain kunto-ohjaajaa. Halusin kuitenkin kokeilla laitetta, ja virittelin sen käyntiin jumppatunnin alussa. Näppäilin vahingossa liikaa, ja sain aikaan ihmelukemia. Kahden tunnin treenin jälkeen mittari näytti alle kolmensadan kalorin kulutusta. Eräs ystävällinen jumppari sanoi, että oli varmaan vyö ollut väärin tms, lukemat eivät voi pitää paikkaansa.
Halusin siis testata uudestaan. Tyttäreni latasi ipodilleen musiikkia minun toiveitteni mukaisesti, ja ruopaisin pihasta liikkeelle. Sykemittarissa olikin vanhoja lukemia, enkä meinannut saada nollattua vaikka kuinka näppäilin. Lisäksi musiikki kiersi kuulokkeissa.
Palasin kotiin, otin ohjekirjan. Sain sekemittarin nollattua. Hyvä. Vaihdoin kuulokkeet. Ruopaisin taas liikkeelle. Eipä toiminut ipodi. Tempaisin sen eteiseen ja lähdin juoksemaan ilman musiikkia.
Hohhoijaa. Vitosen lenkillä paloi kaloreita 300, jotka nautin samantien saunassa takaisin.
Se on kuulkaas niin, että seuraavassa paketissa, joka siis tulleee kymmenen vuoden päästä, ehkäpä jo viiden ( jos olen oikein kiltti ), saapi olla timantteja ja pitsiä. Ne on helppo pukea ylleen ja jopa riisua tarvittaessa:)
torstai 9. kesäkuuta 2011
Jee, kesänlapsi mä oon...
Ihan pikkuruinen vuodatus perheemme kesänlapsesta...Kuopus Reppanasta. ( Joka ei siis oikeasti ole mikään Reppana...)Tässä viimeisinä kouluviikkoina hän pyöräili pariin otteeseen maata kyntäen ja hankki kämmeniinsä ruvet sekä polviin järisyttävät mustelmat. Vierailimme serkkujen luona pääkaupunkiseudulla, ja pieni puremajälki polven takana olikin muuttunut kämmenen kokoiseksi lämpäreeksi. Musta rinkulakin ilmestyi ympärille, joten diagnoosi mahdollinen punkin purema ja seuraus kahden viikon antibioottikuuri.
Eipä siinä kylliksi, tänään tassutellessaan voikukkapellossamme, jota haluaisin kutsua nurmikoksi, pisti ampiainen jalkapohjaan. Turposihan se ja on sitten kipeä.
Tähän päälle odottelen sitä, koska antibiootit pistävät mahan sekaisin.
Onneksi naapurin pyykkiteline todettiin huteraksi jo viime kesänä, kun neito sain noin 40 kg painavasta rautatangosta silmäkulmaansa. Lievä aivotärähdys ja musta silmä.
Että sellaista kolmen ensimmäisen lomapäivän aikana. Uskaltaakohan neitoa järveen päästääkään?
Eipä siinä kylliksi, tänään tassutellessaan voikukkapellossamme, jota haluaisin kutsua nurmikoksi, pisti ampiainen jalkapohjaan. Turposihan se ja on sitten kipeä.
Tähän päälle odottelen sitä, koska antibiootit pistävät mahan sekaisin.
Onneksi naapurin pyykkiteline todettiin huteraksi jo viime kesänä, kun neito sain noin 40 kg painavasta rautatangosta silmäkulmaansa. Lievä aivotärähdys ja musta silmä.
Että sellaista kolmen ensimmäisen lomapäivän aikana. Uskaltaakohan neitoa järveen päästääkään?
keskiviikko 8. kesäkuuta 2011
Kesäloma!!
On opettajan ammatissa jokseenkin paras asia. Innostavien oppiladen ja vanhempien sekä hyvän palkkauksen lisäksi- unohtamatta ainaista valmiutta kehittyä uusien vaatimusten edessä! Niinpä suuntasimme loman alkajaisiksi pääkaupunkiseudulle serkkutyttöjä tapaamaan. Tälläistä sukurakkautta on pakko yrittää ylläpitää, vaikka välimatkan takia se onkin haastavaa. Ja elämä pääkaupungissa on niin paljon hektisempää ja sitovampaa kuin meillä täällä periferiassa...
Tapaaminen oli kuitenkin odotettu, sillä serkut ovat rakkaita. Tällä kertaa ei kierrelty museoita, sillä keli oli niin helteinen, että unohdettiin jopa Kauppatori ja Suomenlinna ja pitäydyttiin läheisissä uimarannoissa.Oittaalla vesi on lähes 20 asteista!
Automatkoilla kikatutti. Tytär kertoi, että hänen nimensä olisi "Ripuli-Reiska". Ai missä, kysäisin. No " Räkä-klimppi-kerhossa" tietenkin. Mites kerhon jäsenyys, pääseekö kuka tahansa jäseneksi? Ihmettelin.
" No, täytyy niistää näyte. Katsotaan sitten. "
Tapaaminen oli kuitenkin odotettu, sillä serkut ovat rakkaita. Tällä kertaa ei kierrelty museoita, sillä keli oli niin helteinen, että unohdettiin jopa Kauppatori ja Suomenlinna ja pitäydyttiin läheisissä uimarannoissa.Oittaalla vesi on lähes 20 asteista!
Automatkoilla kikatutti. Tytär kertoi, että hänen nimensä olisi "Ripuli-Reiska". Ai missä, kysäisin. No " Räkä-klimppi-kerhossa" tietenkin. Mites kerhon jäsenyys, pääseekö kuka tahansa jäseneksi? Ihmettelin.
" No, täytyy niistää näyte. Katsotaan sitten. "
torstai 19. toukokuuta 2011
Poikakavereista ( äidin näkökulma)
Ja toki kyseessä voi olla tyttökaverikin, sillä nykynuoret ovat oppineet suvaitsevaiseksi ja pitävät kaikkea hyväksyttävänä ja varmaankin kokeilunarvoisena.
Ja ihan tiedoksi , etten kirjoita nyt omasta tyttärestäni, jotta kenenkään ei tarvitse nostaa maitoja:) Kirjoitan ihan spekulatiivisesti ja hatusta vedän...
Isäni esitteli kuulema äitini vanhemmilleen, kun he olivat kihloissa. Niin tein muuten minäkin puolisoni kohdalla, mutta nuoruusiän poikakavereista kotona kävi muutama. Ensimmäinen koki hämmentävänä sen, ettei isäni koskaan puhunut hänelle mitään, korkeintaan liikutti kulmakarvojaan. Toisen kohdalla isäni jopa nytkäytti päätään tervehdyksenomaisesti. Kolmannen kohdalla äitini sulkeutui makuuhuoneeseen vuorokaudeksi murehtimaan sitä, missä vaiheessa kasvatukseni oli mennyt noin helvetin pieleen...
Me 2000-luvun vanhemmat sitten yritämme. Meille saa tulla, meillä saa olla. Mutta että kalsarikallet tulisivat aamuyöllä vastaan jääkaapilla, se ei tule onnistumaan. Eihän tämä ole mikään kolhoosi, herranjestas. Siinä vaiheessa, jos pitää jo päästä yöpymään ja aamupalapöytään, on nuoren aika muuttaa pois kotoa, opiskelijakämppään ja niin pois päin.
Muuten meillä saa olla. Ruokaakin tarjotaan ja tervehditään ja heitetään läppää. Se on kuulema aika noloa, että isä ei muista kaverien nimiä tai että erehtyy moikkaamaan kylillä.
Mutta yritystä on:)
Ja ihan tiedoksi , etten kirjoita nyt omasta tyttärestäni, jotta kenenkään ei tarvitse nostaa maitoja:) Kirjoitan ihan spekulatiivisesti ja hatusta vedän...
Isäni esitteli kuulema äitini vanhemmilleen, kun he olivat kihloissa. Niin tein muuten minäkin puolisoni kohdalla, mutta nuoruusiän poikakavereista kotona kävi muutama. Ensimmäinen koki hämmentävänä sen, ettei isäni koskaan puhunut hänelle mitään, korkeintaan liikutti kulmakarvojaan. Toisen kohdalla isäni jopa nytkäytti päätään tervehdyksenomaisesti. Kolmannen kohdalla äitini sulkeutui makuuhuoneeseen vuorokaudeksi murehtimaan sitä, missä vaiheessa kasvatukseni oli mennyt noin helvetin pieleen...
Me 2000-luvun vanhemmat sitten yritämme. Meille saa tulla, meillä saa olla. Mutta että kalsarikallet tulisivat aamuyöllä vastaan jääkaapilla, se ei tule onnistumaan. Eihän tämä ole mikään kolhoosi, herranjestas. Siinä vaiheessa, jos pitää jo päästä yöpymään ja aamupalapöytään, on nuoren aika muuttaa pois kotoa, opiskelijakämppään ja niin pois päin.
Muuten meillä saa olla. Ruokaakin tarjotaan ja tervehditään ja heitetään läppää. Se on kuulema aika noloa, että isä ei muista kaverien nimiä tai että erehtyy moikkaamaan kylillä.
Mutta yritystä on:)
tiistai 10. toukokuuta 2011
Äitienpäivästä vähän..
Eikös sen oikesti pitäisi olla isoäitienpäivä? Lapsenlapsethan vierailevat mummujen luona ja hoitavat lahjat ja kortit mummoilleen päivän kunniaksi. Itseohjautuvasti, vai mitä? Vai pitääkö äidin kenties hieman ohjeistaa?
Pikkumaista, okei. Ehdinhän minäkin sitten mummona. Eikä minulla ole MITÄÄN valittamista omista kullanmuruistani, sillä sain toiselta kimpun ruusuja synttärinä ( joka oli kaksi päivää ennen äitienpäivää ) ja toiselta kimpun äitienpäivänä. Ja kortin. Ja ihanan oravan puutarhaan.
Sain vielä mieheltäkin lahjan, joten en minä sitä...minulla on ihanat tyttäret ja kelpo mies. Mutta mennäänpä politiikkaan...
Olin tässä taannoin paikallisen -yhdistyksen kokouksessa, jossa eräs rouva valitti, että pitäisi saada muitakin ihmisiä mukaan vanhainkodin äitienpäivätervehdykseen. Oli ollut perinne jo kolmekymmentävuotta, mutta yksin ei jaksa...
Ilmoittauduin siinä välittömästi.
No, ohjelmaakin pitäisi kyllä saada.
Innostuen keksin, että voisin kysellä oppilailta ajatuksia äideistä ja mummuista, ja kehitellä siitä pienen jutun.
No, ennen on ollut niin, että on lausuttu muutama runo ja Eläkkeensaajien kuoro on sitten laulanut muutaman laulun. Ei siihen paljoa muuta mahdu. Soittoa tietysti...
En sitten siihen enää tarjonnut tytärtäni soittamaan, vaikka taitava huilisti onkin. Mennään vaan siten kun on ennenkin menty.
Menin kuitenkin paikalle,.Ensimmäisenä minulta kysyttiin, että olinko leiponut kakkuja. Ahaa, vai en. No minulle olisi kuitenkin pitänyt soittaa, että leivo. ( paska juttu. ) No, olenko valmistellut ohjelmaa? Ihan pokkana sanoin, että on minulla jos aikaa löytyy. Olin nimittäin oikeasti koonnut lasten ajatuksia äideistä ja mummoista, mutta valmistautunut siihen, ettei sellaisia ennenkään ollut esitetty.
Loppujen lopuksi olikin ihan hyvä, etten ollut leiponut, sillä paakkelsit oli tilattu paikallisesta leipomosta. Ohjelmaakin oli enemmän kuin tarpeeksi, runonlausuntaa, kuorolaulua ja yhteislaulua.
Olisihan se lasten ääni saattanut kirvoittaa muutaman hymyn, mutta perinteet ovat perinteitä. Eikä siinä mitään, sitä en vaan ymmärrä että siitä tehtiin numeroa. Mitä helvettiä minä siellä tein?
Esikoinen kuittasi kuitenkin taas päivän parhaimman. Tälläydyttyäni rimssuhameeseen, valkoiseen puseroon ja neuleboleroon , kuittasi tytär, että " asusi puolesta sulaudut hyvin vanhainkodin asukkaisiin".
Pikkumaista, okei. Ehdinhän minäkin sitten mummona. Eikä minulla ole MITÄÄN valittamista omista kullanmuruistani, sillä sain toiselta kimpun ruusuja synttärinä ( joka oli kaksi päivää ennen äitienpäivää ) ja toiselta kimpun äitienpäivänä. Ja kortin. Ja ihanan oravan puutarhaan.
Sain vielä mieheltäkin lahjan, joten en minä sitä...minulla on ihanat tyttäret ja kelpo mies. Mutta mennäänpä politiikkaan...
Olin tässä taannoin paikallisen -yhdistyksen kokouksessa, jossa eräs rouva valitti, että pitäisi saada muitakin ihmisiä mukaan vanhainkodin äitienpäivätervehdykseen. Oli ollut perinne jo kolmekymmentävuotta, mutta yksin ei jaksa...
Ilmoittauduin siinä välittömästi.
No, ohjelmaakin pitäisi kyllä saada.
Innostuen keksin, että voisin kysellä oppilailta ajatuksia äideistä ja mummuista, ja kehitellä siitä pienen jutun.
No, ennen on ollut niin, että on lausuttu muutama runo ja Eläkkeensaajien kuoro on sitten laulanut muutaman laulun. Ei siihen paljoa muuta mahdu. Soittoa tietysti...
En sitten siihen enää tarjonnut tytärtäni soittamaan, vaikka taitava huilisti onkin. Mennään vaan siten kun on ennenkin menty.
Menin kuitenkin paikalle,.Ensimmäisenä minulta kysyttiin, että olinko leiponut kakkuja. Ahaa, vai en. No minulle olisi kuitenkin pitänyt soittaa, että leivo. ( paska juttu. ) No, olenko valmistellut ohjelmaa? Ihan pokkana sanoin, että on minulla jos aikaa löytyy. Olin nimittäin oikeasti koonnut lasten ajatuksia äideistä ja mummoista, mutta valmistautunut siihen, ettei sellaisia ennenkään ollut esitetty.
Loppujen lopuksi olikin ihan hyvä, etten ollut leiponut, sillä paakkelsit oli tilattu paikallisesta leipomosta. Ohjelmaakin oli enemmän kuin tarpeeksi, runonlausuntaa, kuorolaulua ja yhteislaulua.
Olisihan se lasten ääni saattanut kirvoittaa muutaman hymyn, mutta perinteet ovat perinteitä. Eikä siinä mitään, sitä en vaan ymmärrä että siitä tehtiin numeroa. Mitä helvettiä minä siellä tein?
Esikoinen kuittasi kuitenkin taas päivän parhaimman. Tälläydyttyäni rimssuhameeseen, valkoiseen puseroon ja neuleboleroon , kuittasi tytär, että " asusi puolesta sulaudut hyvin vanhainkodin asukkaisiin".
sunnuntai 10. huhtikuuta 2011
Kevät!
Siinä missä minä innostun lumen alta versovasta sipulista, tai sisustan kotia vaihtamalla verhoja, mies..niin, mitä tekee mies?
Innostuuko sisustuksesta, kuntoilusta tai puutarhuroinnista?
Tyhmästi aseteltu kysymys. Toki valon määrä vaikuttaa mieheenkin, ja ainakin meillä tämä näkyy perinteisesti innostuksena eri autojen hankintoihin ja niin pois päin.
Tällä hetkellä meidän tontilla on kunnostusta vaativa ja odottava ambulanssimersu ( " mä oon aina halunnut sellaisen, siitä saa vaikka mitä " ), virtaviivainen citroen seksikkäällä nahkaverhoilulla ( " kesällä mä ajan sillä töihin " ) ja uusimpana hankintana minibussi. Siinä on makeet stereotkin. Miten kivaa on minun lähteä tyttöjen kanssa teatterireissulle ja nauttia valkoviiniä, kun isäntä ajaa meidät mennen tullen...itse sanoi. Ilmastointia ei tosin ole.
No, ambulanssikyyti ei paljoa houkuttele ja nahkaistuimetkin hiostavat. Minibussilla voisi mukavasti matkustellakin, ja se mahtuu pihaankin heti , kun mies on myynyt entisen pakettiautonsa.
By the way, Mies on tuunannut Audiin vetokoukkua, jotta siihen saa kiinnitettyä polkupyörätelineen. Meikäläisen uusin visio kuntoilun saralla on nääs hyötyliikunnan lisääminen: aion polkea puolet työmatkastani fillarilla. Jätän auton puoleen väliin parkkiin, polkaisen töihin, palaan pyöräillen ja ajan loppumatkan kotiin.
Pyörää pitäis vain laittaa, tai katsella jopa uutta. Minulla on nimittäin käytössäni äitini vanha cresent, eikä siinä ole vaihteita. Se siis vastannee ambulanssimersua. Nahkaverhoilu puuttuu satulasta:)
Innostuuko sisustuksesta, kuntoilusta tai puutarhuroinnista?
Tyhmästi aseteltu kysymys. Toki valon määrä vaikuttaa mieheenkin, ja ainakin meillä tämä näkyy perinteisesti innostuksena eri autojen hankintoihin ja niin pois päin.
Tällä hetkellä meidän tontilla on kunnostusta vaativa ja odottava ambulanssimersu ( " mä oon aina halunnut sellaisen, siitä saa vaikka mitä " ), virtaviivainen citroen seksikkäällä nahkaverhoilulla ( " kesällä mä ajan sillä töihin " ) ja uusimpana hankintana minibussi. Siinä on makeet stereotkin. Miten kivaa on minun lähteä tyttöjen kanssa teatterireissulle ja nauttia valkoviiniä, kun isäntä ajaa meidät mennen tullen...itse sanoi. Ilmastointia ei tosin ole.
No, ambulanssikyyti ei paljoa houkuttele ja nahkaistuimetkin hiostavat. Minibussilla voisi mukavasti matkustellakin, ja se mahtuu pihaankin heti , kun mies on myynyt entisen pakettiautonsa.
By the way, Mies on tuunannut Audiin vetokoukkua, jotta siihen saa kiinnitettyä polkupyörätelineen. Meikäläisen uusin visio kuntoilun saralla on nääs hyötyliikunnan lisääminen: aion polkea puolet työmatkastani fillarilla. Jätän auton puoleen väliin parkkiin, polkaisen töihin, palaan pyöräillen ja ajan loppumatkan kotiin.
Pyörää pitäis vain laittaa, tai katsella jopa uutta. Minulla on nimittäin käytössäni äitini vanha cresent, eikä siinä ole vaihteita. Se siis vastannee ambulanssimersua. Nahkaverhoilu puuttuu satulasta:)
lauantai 2. huhtikuuta 2011
Matkakuvaus Kairosta, osa 2.
Tuntuu, että siitä olisi kauemminkin kuin kolme kuukautta aikaa. Palasimme kotiin reilu viikko ennen Egyptin mellakoita. Tuntui oudolta lukea lehdestä, että huligaanit olivat tunkeutuneet Kairon Egyptiläiseen museoon, ja että mellakointi keskittyi paljolti Tahirin aukiolle. Kävimmehän mekin museossa ja nimenomaisella aukiolla. Vandaalit olivat ryöstäneet museon matkamuistomyymälän, josta minäkin ostin 15 puntaa maksaneen jääkaappimagneetin.
Parasta oli tietenkin pyramidit. Jotain uskomatonta. Harmi, että fiilistelyyn ei jäänyt paljolti aikaa. Pyramideilta suunnattiin Ibn Tulunin moskeijaan. Noo, eihän se säväyttänyt. Oppaan kertomukset ja näkymät bussin ikkunoista olivat kuitenkin kiehtovia. Kairo on miljoonakaupunki, siellä asuu 20-22 miljoonaa ihmistä. Jumalauta! Harmi, että olemme sellaisia jänishousuja, illalla nimittäin söimme turvallisesti hotellissamme ja menimme aikaisin nukkumaan. Meillähän oli viiden tähden sviitit, joissa oli myös poreammeet. Saunaa emme kokeilleet.
Kairon yöelämä jäi siis kokematta, mahdollisesti hyvä niin:)
Aamulla suunnattiin Khan-el Khalilin basaariin. Sinne tehtiin pommi-isku pari vuotta sitten, joten toki olin varuillani. Kyräilin koko ajan ympärilleni kuten parhaatkin agentit. Saimme matkanjärjestäjältä seikkaperäisen, piirretyn kartan alueesta ja ohjeet kokoontua läheisellä aukiolla puolentoista tunnin kuluttua.
Ai-ai, aikaa oli aivan liian vähän. Basaarit olivat kiehtovia, ihania pieniä käytäviä kaikkine aarteineen. En kokenut myyjiä lainkaan niin hyökkäävinä kuin muissa basaareissa, ja hintatason sai oikeasti tingittyä edulliseen. Olisimme saaneet lisäksi vävypojan, rättikaupan ja 10 miljoonaa kamelia! Basaarit ja niiden kujien elämä kiinnostivat myös puolisoa, joka ei shoppailusta perusta. Hän olisi halunnut oikeasti tutustua paikalliseen elämään ja seurailla kadun tapahtumia. Epäilemättä jollain mukavalla tuolilla huurteinen kädessään, mutta siihen ei tullut tilaisuutta.
Egyptiläinen museo tuli hiihdettyä läpi kuten Louvrekin aikoinaan. Parannusta asiaan tuli siinä, että opas jakoi kaikille kuulokkeet, joista hänen kertomuksensa kuuluivat hyvin. Museossa kun oli parikolmesataa muutakin turistia.
Niinpä. Ja miettikää vaan niitä aarteita. Ja muumioita. Nerokasta.
Kahden päivän retkellä näimme Kairon nähtävyyksistä osan. Pyramidit, moskeijan, museon ja basaarin. Tämä kaikki jäi kuitenkin vain pintaraapaisuksi, sillä ei pieni ihmisen mieli pysty sulattamaan koko historian havinaa muutamassa vuorokaudessa. Maailma on niin avara, niin ihmeellinen!
perjantai 11. maaliskuuta 2011
Liinavaatteista
Jo lapsuudesta muistan sen ihanan tunteen, kun pujahti puhtaiden lakanoiden väliin. Mistä lienee intoni virinnyt, mutta puhtaat petivaatteet ovat edelleen itselleni erittäin tärkeä asia. Rakastan kahisevia lakanoita, jotka on pedattu niin tiukkaan, ettei yksikään roska jää poimuihin. Hieman viileä makuuhuone, tuuletetut peitteet...aah.
Siksi meille rakennettiin parvekekin. Vain petivaatteitten tuuletusta varten. Tunnustan teille, että olen lapioinut parvekkeen lumesta vain kerran tämän talven aikana, hyi. Tuuletetut peitteet ja raikas peti ovat siis olleet saavutettavissa vaikka viikottain, minä olen vain ollut laiska.
Vaihdan toki lakanat viikottain, joskus hurahtaa tosin kaksi. Mankeliakin kaipasin, mutta sen sijoitus olisi pitänyt suunnitella jo rakennusvaiheessa. Nyt en todellakaan viitsi roudata mankelia komerosta olohuoneen antiikkipöydälle mankelointia varten. Lakanoita on vaikeaa vetää yksin, mutta tyynyliinat silitän.
Sitten . Olen miettinyt, että onko vallalla käsitys, että kun kerran on " kapiot" laitettu, ne kestävät hamaan kuolemaan saakka? Nimittäin minulla on käytössäni sekä mummoni että äitini keittiöpyyhkeitä ja aluslakanoita. Hemmetin hyvää puuvillaa.
Toki on sitten sitä anttila- ja ikealaista laatuakin. Ei valittamista, mutta elämä on. Pyyhkeitä ja peitteitä pestessäni jotenkin ymmärsin, että hitto vie, minähän voin vaikka uusia nämä. Miten olinkaan ajatellut, että pyyhkeiden pitää kestää loppuelämän? Annoin miehelle remonttiautonkorjausräteiksi pahimmat värivirheiset ja ostin ilolla Hemtexistä uusia tilalle. Laitoin varapeitoksi oman, 15-vuotiaana saamani peiton ja ostin kahisevan untuvapeitteen Ikeasta 15 eurolla. Ihan itselleni.
Ystävät tulivat kerran yökylään ja siinä loppuillasta sijasin siskonpetiä olohuoneen nurkkaan. En tiedä kuinka tulin valinneeksi sellaiset lakanat, mutta siinä sijatessa sattui aluslakana repeämään halki, ihan kuluneisuuttaan.
Huokailin sitten että tälläisiä nämä lakanat on, anteeksi. Pitäisi ostaa uusia, mutta kaikki rahat menee remonttiin tms...
JOLLOIN ystävättäreni aviomies totesi kummastuneena että mitä, eikö noita lakanoita voisi parsia?
Siksi meille rakennettiin parvekekin. Vain petivaatteitten tuuletusta varten. Tunnustan teille, että olen lapioinut parvekkeen lumesta vain kerran tämän talven aikana, hyi. Tuuletetut peitteet ja raikas peti ovat siis olleet saavutettavissa vaikka viikottain, minä olen vain ollut laiska.
Vaihdan toki lakanat viikottain, joskus hurahtaa tosin kaksi. Mankeliakin kaipasin, mutta sen sijoitus olisi pitänyt suunnitella jo rakennusvaiheessa. Nyt en todellakaan viitsi roudata mankelia komerosta olohuoneen antiikkipöydälle mankelointia varten. Lakanoita on vaikeaa vetää yksin, mutta tyynyliinat silitän.
Sitten . Olen miettinyt, että onko vallalla käsitys, että kun kerran on " kapiot" laitettu, ne kestävät hamaan kuolemaan saakka? Nimittäin minulla on käytössäni sekä mummoni että äitini keittiöpyyhkeitä ja aluslakanoita. Hemmetin hyvää puuvillaa.
Toki on sitten sitä anttila- ja ikealaista laatuakin. Ei valittamista, mutta elämä on. Pyyhkeitä ja peitteitä pestessäni jotenkin ymmärsin, että hitto vie, minähän voin vaikka uusia nämä. Miten olinkaan ajatellut, että pyyhkeiden pitää kestää loppuelämän? Annoin miehelle remonttiautonkorjausräteiksi pahimmat värivirheiset ja ostin ilolla Hemtexistä uusia tilalle. Laitoin varapeitoksi oman, 15-vuotiaana saamani peiton ja ostin kahisevan untuvapeitteen Ikeasta 15 eurolla. Ihan itselleni.
Ystävät tulivat kerran yökylään ja siinä loppuillasta sijasin siskonpetiä olohuoneen nurkkaan. En tiedä kuinka tulin valinneeksi sellaiset lakanat, mutta siinä sijatessa sattui aluslakana repeämään halki, ihan kuluneisuuttaan.
Huokailin sitten että tälläisiä nämä lakanat on, anteeksi. Pitäisi ostaa uusia, mutta kaikki rahat menee remonttiin tms...
JOLLOIN ystävättäreni aviomies totesi kummastuneena että mitä, eikö noita lakanoita voisi parsia?
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
Naistenpäivää
Eihän sitä kummemmin juhlittu meilläkään, itse asiassa ei ollenkaan. Parempi puolisko tuli tänään töistä ja kävimme läpi tavanomaisen keskustelumme.
Puoliso: ( astuu sisään ) NO HUH huh.
Minä: jaa, terve. Oliko kova päivä?
Puoliso: Joo, kova päivä oli . Huh huh.
Ihmettelin sitten kun kaverilla oli pahvilaatikko mukanaan. Vitsailin , jotta olisikos se myöhästynyt naistenpäivälahja? Heh heh, viimeisiltä 15 vuodelta? ( no huh huh...) Itse asiassa tämä paketti liittyy sinuun, joo-o, voisihan tämän niin ajatellakin, sanoi Mies purkiessaan paketin sisältöä.
Näytti kappaletta minulle. Ymmärsin sen liittyvän autoon.
-???
- Audiin. ( Hymy).
-Mikä se on?
- Vakionopeussäädin.
Ymmärsin ilahtua, totesin , että onko tämä nyt sellainen vempele, että pitkillä matkoilla voin ajella rauhassa, eikä minun tarvitse välittää peltipoliiseista eikä niistä tavallisistakaan ( paitsi komeista ). Näin on, nappia painamalla säädetään kuulema vakionopeus, rajoitusten mukaan. Hyvä vehje sellaisille, joilla on raskas kaasujalka.
Varmistin vielä, että laitehan on hyödyllinen juuri pitkillä matkoilla. Niinpä. Ja sellaisia meillä tehdään korkeintaan neljä-viisi kertaa vuodessa.
Jolloin siippa ajaa:)
Puoliso: ( astuu sisään ) NO HUH huh.
Minä: jaa, terve. Oliko kova päivä?
Puoliso: Joo, kova päivä oli . Huh huh.
Ihmettelin sitten kun kaverilla oli pahvilaatikko mukanaan. Vitsailin , jotta olisikos se myöhästynyt naistenpäivälahja? Heh heh, viimeisiltä 15 vuodelta? ( no huh huh...) Itse asiassa tämä paketti liittyy sinuun, joo-o, voisihan tämän niin ajatellakin, sanoi Mies purkiessaan paketin sisältöä.
Näytti kappaletta minulle. Ymmärsin sen liittyvän autoon.
-???
- Audiin. ( Hymy).
-Mikä se on?
- Vakionopeussäädin.
Ymmärsin ilahtua, totesin , että onko tämä nyt sellainen vempele, että pitkillä matkoilla voin ajella rauhassa, eikä minun tarvitse välittää peltipoliiseista eikä niistä tavallisistakaan ( paitsi komeista ). Näin on, nappia painamalla säädetään kuulema vakionopeus, rajoitusten mukaan. Hyvä vehje sellaisille, joilla on raskas kaasujalka.
Varmistin vielä, että laitehan on hyödyllinen juuri pitkillä matkoilla. Niinpä. Ja sellaisia meillä tehdään korkeintaan neljä-viisi kertaa vuodessa.
Jolloin siippa ajaa:)
lauantai 26. helmikuuta 2011
Matkakuvaus Kairosta, osa 1.
Valitsin Hurghadan lomakohteeksemme, sillä tässä valmiissa paketissa oli mahdollisuus rantalomaan sekä kulttuuriin. Halusin Egyptiin lähinnä pyramidien takia, nehän ovat antiikin seitsemästä ihmeestä ainoa, joka on vielä jäljellä. ( Kheops ). Lisäksi muistin kouluajoilta hetken, jolloin opettajamme näytti diakuvia ja yhdessä hän seisoi pyramidin juurella. Miten valtavalta se näytti, opettaja oli pienempi kuin yksi järkäle. ( yksi järkäle painaa muuten 10-30 tuhatta kiloa ja niitä on Kheopsissakin noin pari miljoonaa). Siirsin tämän kokemukseni jälkipolville, kun kerroin oppilailleni matkasta ja näytin kuvia.
Aurinkomatkojen retkelle lähdettiin aamuyöstä, ja parhaat paikat bussista oli jo vallattu. Lisäksi raivostutti se, että yhden hotellin väkeä jouduttiin odottelemaan ja bussissa oli silloin valot päällä. Varsinkin nuoriso olisi halunnut vain jatkaa uniaan. Onneksi valot sammutettiin ja saimme muutaman tunnin nukkuakin. Autoon nousi turvamies, mutta turvatarkastuksia ei ollut läheskään niin paljon kuin Luxorin retkellä. Eväspula oli edelleen sama, ihan liian vähän oli "syötäviä" eväitä. Aamupalapaketin makeat leivonnaiset / sulatejuustosämpylät eivät tyttöjä houkuttaneet.
Reppu on sitten älyttömän hyvä ottaa mukaan, meilläkin kahteen reppuun mahtuivat hotelliyötä varten tarvittavat varusteet. Toiseen reppuun ne tavarat, joita ei tarvittu bussimatkalla sekä toiseen eväät, kamerat ja meikäläisen vakiovaruste, villasukat. Käsidesi talouspaperi ja muu ensiapu kulki mukana koko ajan.
Aamulla noin yhdeksän aikaan saavuimme Kairoon, ja vierailimme papyrysinstituutissa. Siellä meille esiteltiin papyryksen valmistamista ja saimme tehdä ostoksia. Taatusti aitoa papyrysta. Ostinkin kauniin kuvan elämänpuusta ja tytär osti kuvan kissasta . Siihen maalattiin vielä hänen nimensä kartussin sisälle hieroglyfein. Hyvät ostokset, ovat jo seinällä kodissamme.
Seuraavaksi suunnattiin pyramideille. Oli yllätys, kuinka lähellä asutusta ne olivat. Melkein pillahdin itkuun paikan päällä, niin vaikuttava näky oli.. Pyramidit ovat jotain niin käsittämättömän suurta. Miten upeaa olisikin ollut, jos olisi saanut ihan rauhassa olla ja vain katsoa ja ihmetellä. Kauppiaat olivat päällekäyviä, en todellakaan haluaisi jankuttaa ja kuunnella kauppiaan kyselyitä ja myyntipuheita. Onneksi olin jo oppinut olemaan vähän torjuvampi. Joka tapauksessa jatkuva varpaillaanolo häiritsi nautintoa..( katsoppa liian kauan hevosellaan tai kamelillaan ratsastavaa, älä edes uneksi ottavasi kameraa, vartijatkin tulevat herkästi ja haluavat muka auttaa ja esitellä paikan, josta saa hyvän kuvan...) ja aina pitäisi maksaa, perkele.
Oppaan kertomukset ja faktat olivat mieleenpainuvia. Kaikki kuuntelivat niitä kiinnostuneina. Miten kiehtovaa historia onkaan! Mielestäni opastetut retket ovat olleet lasten kanssa paikallaan, Portugalissa he kuuntelivat tarinoita löytöretkeilijöistä, Kreikassa antiikin filosofeista ja täällä Egyptissä Egyptin uskomattoman rikkaasta jumaltarustosta sekä faaraoista.
Ja miten upeaa on , että voidaan perheenä kokea jotain näin hienoa. Pyramidit!
Mieskin oli vaikuttunut. Hän kuunteli teorioita pyramidien rakentamisesta todella kiinnostuneena. Vielä tänä päivänäkään ei varmasti tiedetä, kuinka ne on rakennettu. Tosin mieheni supisi suupielestään tietävänsä sen, muttei halua sitä nyt mainostaa. Ramppiteorian kannalla hänkin ...
Puolitosissaan hän lausahti minulle Kheopsin juurella. " Nyt olen nähnyt pyramidit ja voin siis kuolla rauhassa".
perjantai 25. helmikuuta 2011
Saavutuksista
Tämä tarina on luvan kanssa kirjoitettu.
Nuorimmainen katsoi taas dvd:ltä Forrest Gumpia. Seuraavana päivänä koulun jälkeen iski kauhea angsti ja pahatuuli. Minä lepäilin flunssaisena sängyn päällä ja neito tuli viereen pyörimään. Kyselin sitten, että mikä on hätänä, mikä mättää?
-No kun mä en ole saavuttanut elämässäni mitään.
-Siis mitä mitään, sähän olet vasta 11 vuotta?
-no niin, mietippäs Forrest Gumpia, mitä kaikkea se saavutti ja teki elämässään. Mä en ikinä saavuta yhtään mitään.
- mitä sinä sitten haluaisit saavuttaa, ajatteleppas että olet käynyt jo pyramideilla, sekin on hieno juttu...ehdottelin.
- mä haluan kiivetä Mount Everstille.
Keskusteltiin siinä aikamme, en tiedä päästiinkö eteenpäin. Kun meidän talokin ahdistaa, koska se on niin vanhanaikainen. Ja Suomessa ei näyttelijä voi saavuttaa sellaista mainetta kuin Amerikassa. Siksi hän opiskeleekin englantia kunnolla.
Seuraavana päivänä löysin keittiön pöydältä keskeneräisen listan, jonka sain sitten kirjoittaa tähän ihan julki . Näin se menee:
" mitä täytyy saavuttaa ennen kun on 20.
-kiipeä Mount Everestille ( tyhjä ruutu, johon voi sitten laittaa rastin )
-voita jotain jostain kilpailusta ( ei arvonnasta )
-sävellä ja keksi sanat lauluun
-keksi oma iskulause/ motto
-totu kuristaviin paitoihin."
Viimeinen kohta lienee haastavin meidän lökäreissä ja löysissä paidoissa viihtyvälle , oman elämänsä sankarittarelle:)
Nuorimmainen katsoi taas dvd:ltä Forrest Gumpia. Seuraavana päivänä koulun jälkeen iski kauhea angsti ja pahatuuli. Minä lepäilin flunssaisena sängyn päällä ja neito tuli viereen pyörimään. Kyselin sitten, että mikä on hätänä, mikä mättää?
-No kun mä en ole saavuttanut elämässäni mitään.
-Siis mitä mitään, sähän olet vasta 11 vuotta?
-no niin, mietippäs Forrest Gumpia, mitä kaikkea se saavutti ja teki elämässään. Mä en ikinä saavuta yhtään mitään.
- mitä sinä sitten haluaisit saavuttaa, ajatteleppas että olet käynyt jo pyramideilla, sekin on hieno juttu...ehdottelin.
- mä haluan kiivetä Mount Everstille.
Keskusteltiin siinä aikamme, en tiedä päästiinkö eteenpäin. Kun meidän talokin ahdistaa, koska se on niin vanhanaikainen. Ja Suomessa ei näyttelijä voi saavuttaa sellaista mainetta kuin Amerikassa. Siksi hän opiskeleekin englantia kunnolla.
Seuraavana päivänä löysin keittiön pöydältä keskeneräisen listan, jonka sain sitten kirjoittaa tähän ihan julki . Näin se menee:
" mitä täytyy saavuttaa ennen kun on 20.
-kiipeä Mount Everestille ( tyhjä ruutu, johon voi sitten laittaa rastin )
-voita jotain jostain kilpailusta ( ei arvonnasta )
-sävellä ja keksi sanat lauluun
-keksi oma iskulause/ motto
-totu kuristaviin paitoihin."
Viimeinen kohta lienee haastavin meidän lökäreissä ja löysissä paidoissa viihtyvälle , oman elämänsä sankarittarelle:)
perjantai 28. tammikuuta 2011
Matkakuvaus Egyptistä, osa 6. Retket: :Luxor
Luxorin retki oli päiväretki, ja matkalle lähdettiin 5.30. Hotellilta sai aamupalapaketin ( sämpylä, pullia, hedelmä ja pillimehu) mukaan. Eväitä kehoitettiin hankkimaan etukäteen ja se olikin haasteellisin juttu koko retkessä. Ei ollut eurooppalaisia supermarketteja, joista hakea evästarpeet. Oli vaan sellaisia supermarketteja, joissa keksipaketit, suolakeksit tai muut eväiksi soveltuvat tuotteet olivat sikakalliita. Hurghadan hotellialueelta emme löytäneet yhtään markettia, jossa olisi myyty esim. tuoretta leipää. Mahdollisesti meidän moka, olemme törppöjä emmekä löytäneet kauppoja, mutta eväitä tarvitaan. Meillä loppui aina kesken. Bussissa myytiin vettä hintaan litra/ euro.
Me kävimme monilla retkillä ja reissuilla ja koimme hyvien eväiden metsästyksen hankalaksi. Maksoimme mielestäni liikaa joka keksipaketista. Loppulomasta ymmärsimme ottaa hedelmän matkaan aamupalalta, mutta koska olemme suomalaisia, emme nyysineet muuta.
Luxorin retki oli suunniteltu siten, että mennessä vähän torkutaan, sitten pysähdytään ja tehdään edullisia kauppoja ( hah hah ironiaa, huom. pari huivia tuli ostettua...). Pysähdyspaikkoja oli tosin useampia, kun bussiseurueen paperit haluttiin tarkastaa. Maisemat linja-autosta olivat mielenkiintoisia; tavallisten egyptiläisten elämää oli kiinnostavaa katsella, varsinkin maalaiselämää Niilin kanavien varrella. Paikka paikoin kanavat olivat täynnä lilluvia roskia, näin jopa kuolleen naudanruhon kelluvan vedessä.
Karnakin temppelialue pylväineen ja obeliskeineen oli huikean hieno ja oppaan tarinat ja tiedot kiehtovia. Alueella oli kova tungos. Karnakin temppelistä siirryimme Niilin yli toiselle rannalle, jossa sijaitsi Kuninkaitten laakso ja faarao Hatsepshutin temppeli. Hauta-alueella ei saanut kuvata laisinkaan, ja siellä meinasi aavistuksen verran hermo kiristyä kauppiaitten suhteen. Olivat hyvin päällekäyviä eivätkä meinanneet millään lopettaa kauppaamista. Tällä kertaa En ostanut mitään, paitsi kalliita suklaakeksejä ja sipsejä paluumatkaa varten.
Tutakhamonin haudassa oli hänen muumionsa esillä, ja hölmö kun olin, otin ilolla vastaan "haudanvartijan" tarjoaman taskulampun, jonka avulla näki paremmin muumion yksityiskohdat.
Niinpä niin, eihän se sitten ilmaista ollutkaan. Taskussa oli repaleinen punnan seteli, jota kaveri ei sitten huolinutkaan, ja hymyillen elehti, että asia oli ok.
Toisessa haudassa vartija näytti maksusta laskevan ihmisiä kivisen sarkofagin alle kuvattavaksi. Samaisessa haudassa oli myös rautaportin takana luolia. Teinimme tulivat hautaan juuri, kun me olimme poistumassa, olimme näet sopineet, että he saavat valita itse missä kolmessa haudassa käyvät, nähdään sitten kun on poislähdön aika..
Odotellaan ja odotellaan, mies etsii haudoista muttei pääse enää sisään. Aurinko alkaa laskea, ja opas soittaa sitten bussiin. Onkohan siellä kadonneita neitoja? Maalaan mielessäni kuvan siitä, kuinka haudanvartija on houkutellut tytöt rautaisen portin taakse , huumannut heidät ja tällä hetkellä he ovat jo kamelin selässä matkalla haaremiin.
Autossahan tytöt. Mies ei malttanut odottaa pikkujunaa, joka olisi vienyt meidät Kuninkaitten laaksosta bussipysäkille. Askellus oli aika rivakka.
Neidot eivät olleet kuulleet, että opasta piti odottaa ja kokoontua yhdessä, ennenkuin mentiin bussiin. Tai kuunnelleet. Isän nuhtelun kuulivat ja niin kuuli moni muukin. Että Egypti ei ole tosiaankaan nuorten paras paikka kokeilla itsenäistä liikkumista ja ylipäätään itsenäistä päätöksentekoa.
Loppumatkaan kului tautisesti aikaa ja perillä hotellissa oltiin noin puoli yksitoista. Hurghadassa oli tämän päivän aikana satanut rankasti, mutta Luxorissa oli aurinkoinen keli. Ihanaa oli käydä nukkumaan Ahmedin sijaamiin puhtaisiin lakanoihin.
tiistai 25. tammikuuta 2011
Mikä on naisellista?
Tämä kirjoitus on lievä mielenosoitus ja naisellinen kosto miehelle sellaisessa asiassa kuin, että onko piereskely naisellista ja siitä vielä alakohtana a) onko saunassa piereskely sallittua ja b) onko piereskely miehekästä.
Vuosia vuosia sitten jo isäni opetti, ettei saunassa saanut päästellä. Sauna oli lähes " pyhä paikka", ja varsinkin saunassa piereskely oli rumaa. Kerran ihan vahingossa taisin sellaisen tuhmuuden tehdä nykyisessä avioliitossani ja puolison tyrmistys oli valtava. Paheksuttavaa, todellakin.
No, en tiedä mille asteelle olemme jo taantuneet tässä inhorealismissamme, jota avioliitoksikin kutsutaan, kun toissapäivänä siippa päästeli lauteilla ihan estoitta. Närkästyin siinä, aiheellisestikin, ja vetosin hänen tyrmistykseensä silloin muinoin, kun minä erehdyin pikkuisen päästämään.
Mies ei häkeltynyt, eipä tietenkään, vaan totesi että no onko se piereskely sun mielestä sitten niin naisellista? Jos sun mielestä naisen kuuluu piereskellä ja vielä saunassa niin siitä vaan. Että hänen mielestään se ei ole naisellista.
( mietin siinä että mites sitten jatkais tätä keskustelua). No onko se sitten miehekästä, tuollainen?
No kyllä se miehelle sopii paremmin kuin naiselle.
Sen pidemmälle ei tässä keskustelussa päästy.
Tässä samana päivänä tuli eteen että olisi pitänyt oikeasti nostaa sohvaa ja naisellisuuteni esti sen, sillä sohva oli liian painava. Mietin sitten siinä itsekseni, että onko naisellista kolata naama punaisena lumia tai kantaa halkoja, lapioida multaa ? Mikä se on naisellista, vastaatko oi mieheni?
Hän teki vain liikesarjan käsillään, kaaren, joka oli leveä ylhäältä, kapea keskeltä ja leveni taas alaspäin.
Vuosia vuosia sitten jo isäni opetti, ettei saunassa saanut päästellä. Sauna oli lähes " pyhä paikka", ja varsinkin saunassa piereskely oli rumaa. Kerran ihan vahingossa taisin sellaisen tuhmuuden tehdä nykyisessä avioliitossani ja puolison tyrmistys oli valtava. Paheksuttavaa, todellakin.
No, en tiedä mille asteelle olemme jo taantuneet tässä inhorealismissamme, jota avioliitoksikin kutsutaan, kun toissapäivänä siippa päästeli lauteilla ihan estoitta. Närkästyin siinä, aiheellisestikin, ja vetosin hänen tyrmistykseensä silloin muinoin, kun minä erehdyin pikkuisen päästämään.
Mies ei häkeltynyt, eipä tietenkään, vaan totesi että no onko se piereskely sun mielestä sitten niin naisellista? Jos sun mielestä naisen kuuluu piereskellä ja vielä saunassa niin siitä vaan. Että hänen mielestään se ei ole naisellista.
( mietin siinä että mites sitten jatkais tätä keskustelua). No onko se sitten miehekästä, tuollainen?
No kyllä se miehelle sopii paremmin kuin naiselle.
Sen pidemmälle ei tässä keskustelussa päästy.
Tässä samana päivänä tuli eteen että olisi pitänyt oikeasti nostaa sohvaa ja naisellisuuteni esti sen, sillä sohva oli liian painava. Mietin sitten siinä itsekseni, että onko naisellista kolata naama punaisena lumia tai kantaa halkoja, lapioida multaa ? Mikä se on naisellista, vastaatko oi mieheni?
Hän teki vain liikesarjan käsillään, kaaren, joka oli leveä ylhäältä, kapea keskeltä ja leveni taas alaspäin.
lauantai 22. tammikuuta 2011
Luomua sen olla pitää
Tässä matkakertomusten välissä on pakko kiinnittää huomio erääseen hyvin tärkeään asiaan. Se on kauneudenhoito.
Asiasta on toki kirjoitettu satasivuisia oppaita jne, mutta minä isken suoraan valveutuneen nykynuoren edulliseen tapaan pitää iho hehkeänä ja pehmeänä.
Hunajaa. Jostain alan nuortenlehdestä tieto lienee periytynyt, sillä ei ainakaan äidiltä tyttärille. ( En halua edes miettiä, ainakaan juuri nyt, että onko meillä perheessä jotain perimätietoa tai edes JOTAIN mikä periytyisi äidiltä tyttärille. Eivät vaatteet ainakaan, ja korutkin ovat niin mummomaisia). Mutta hunajaa pyydettiin ostamaan ja se tapahtui. Jotain sokeri-hunajaseoksia neito sitten sekoitteli ja käytti niitä varmaan muuallekin kuin saunan ja pesuhuoneen oviin ja lauteisiin. Hyvää ainetta.
Kuopus innostui kokeilemaan luomua omaan , kuivuneeseen ihoonsa loman jälkeen. Huom. ihan oma-aloitteisesti. Keittiössä oli hieman jämiä kosmeettisten aineiden sekoittelusta ja tytär kertoi vilpittömästi tehneensä banaani-hunaja-sekoitusta kuiviin käsiinsä.
" Se oli tosi hyvää, laitoin sitä käteen kun se oli niin kuiva"
Tauko.
" hihi hih se oli NIIN hyvää että sitten mä söin ne loput! "
Asiasta on toki kirjoitettu satasivuisia oppaita jne, mutta minä isken suoraan valveutuneen nykynuoren edulliseen tapaan pitää iho hehkeänä ja pehmeänä.
Hunajaa. Jostain alan nuortenlehdestä tieto lienee periytynyt, sillä ei ainakaan äidiltä tyttärille. ( En halua edes miettiä, ainakaan juuri nyt, että onko meillä perheessä jotain perimätietoa tai edes JOTAIN mikä periytyisi äidiltä tyttärille. Eivät vaatteet ainakaan, ja korutkin ovat niin mummomaisia). Mutta hunajaa pyydettiin ostamaan ja se tapahtui. Jotain sokeri-hunajaseoksia neito sitten sekoitteli ja käytti niitä varmaan muuallekin kuin saunan ja pesuhuoneen oviin ja lauteisiin. Hyvää ainetta.
Kuopus innostui kokeilemaan luomua omaan , kuivuneeseen ihoonsa loman jälkeen. Huom. ihan oma-aloitteisesti. Keittiössä oli hieman jämiä kosmeettisten aineiden sekoittelusta ja tytär kertoi vilpittömästi tehneensä banaani-hunaja-sekoitusta kuiviin käsiinsä.
" Se oli tosi hyvää, laitoin sitä käteen kun se oli niin kuiva"
Tauko.
" hihi hih se oli NIIN hyvää että sitten mä söin ne loput! "
perjantai 21. tammikuuta 2011
Matkakuvaus Hurghadasta, osa 5.
Juttua riittää. Tämä osa on sellaista yleistä jaarittelua, viimeisimmäksi säästän kuvauksen nähtävyyksistä, jotka olivat perimmäinen syy matkakohteen valintaan. Hyvä syy, vallan erinomainen eikä yhtään harmita.
Me olemme kehittyneet perhelomailijoina ja huomanneet muutaman reissun jälkeen, että hyvä hotelli on kaiken a ja o, kun lasten taikka nuorten kanssa reissataan. Aikaisemmin meillä on ollut huoneistohotelli ja siinä on plussansa. On jääkaappi, johon voi ladata marketeista ostamaansa olutta, mehua ja aamupalatarpeet. Onneksi Egyptissä meillä oli hotelli, jossa oli aamupala, sillä marketteja, joista olisi saanut edullista mehua, olutta tai tuoretta leipää, ei ollut lähellä. En tiedä tosin, olisiko ollut kaukanakaan. Portugalissa oli Lidl, josta sai kaiken tosi vaivattomasti.( Siis tavallaan, kotimaassa meikä menee kauppaan autolla, Albufeirassa reppu selässä kävellen kilometrin suuntaansa ja muovipussit hiersivät kulumia kämmeniin:)
All inclusive olisi ollut järkevä valinta, silloin nuorison ruokkiminen olisi tapahtunut helposti . Marketteja emme löytäneet ja ruokapaikat lähistöllä, siis lasten kävelymatkan etäisyydellä, rajoittuivat kahteen. Sakkalassa olisi kuulemma ollut enemmin edullisia ruokapaikkoja, mutta kuten lukija ymmärtää aikaisemman perusteella, välttelimme taksiajeluita. Niinpä , ruokailtuamme ensimmäisen viikon hotellin ravintoloissa kalliilla hinnalla, ruokalimme loppuviikon vuorotellen pizzeriassa ja vuoroin ruokaravintolassa, jossa sai myös pihviä. Pizzat ja juomat ja alkupalat ja jälkiruuat sai viisihenkinen seurueemme noin sadalla 50 punnalla, elikkäs euroissa noin 20e.
Mieskin oli perehtynyt matkanjärjestäjän kohdeoppaaseen ( jonka saa nykyään tulostaa omakustanteisesti netistä) ja halusi maistaa kyyhkystä, joka oppaan mukaan oli paikallinen erikoisuus ja herkku. Valitettavasti jäi tämä kokematta, kuten muutkin kulinaristiset nautinnot. Kyyhkystä ei löytynyt yhdeltäkään listalta. Pizza oli hyvää, ei valittamista. Retkillä ruokailimme paikallisissa ravintoloissa paikalliseen tyyliin ja täytyy sanoa, ettei mikään ruokalaji koetellut makuhermoja ainakaan siihen suuntaan, että olisin pyytänyt lisää.
Arabialaisen keittiön asiantuntijat ja ihailijat voivat nyt pudistella päätään ja murahdella, mutta näin se vain meidän kohdalla oli. Vertailun vuoksi täytyy sanoa, että kävin jyväskyläläisessä ravintolassa ja söin vajaan kolmenkympin naudanlihaannoksen ja ihan tajuttoman hyvää oli. Hurghadassa meitä ruokaili viisi kahteenkymppiin, joten älkääpä tulkitko tätä valitukseksi:)
Joka tapauksessa ruoka ja juoma ovat sellaisia perusasioita, että niiden tulee olla kunnossa reissussa kun reissussa. Aikuisen tulee ottaa vastuu myös teini-ikäisten ruokailusta, mikä aluksi tarkoittaa sitä että en mä mitään aamupalaa mutta aamupalalle vaan. Ja hedelmä sieltä mukaan evääksi. Ei mulla puolilta päivin nälkä ole, mutta pakkojuottoa ainakin vettä ja ehkä jokin mehu.
Iltapäivällä iskee kauhea angsti ja suosittelen pakkosyötöllä sandwichia vähintään ( jos olisikin se huoneistohotelli niin edullista sämpylää ja jogurttia! ) Sipsien ( Egyptissä älyttömän kallista, ainakin meille!!) avulla siten siihen asti, että saa iltaruokaa. Paikasta riippuen jopa jo viiden aikaan, mutta hotellin ravintolat aukesivat vasta klo 19.30.
Struktuurit ja rutiinit sekä niiden noudattaminen lomallakin takaavat tyytyväisen ja tasaisen verensokerin omaavan lomailijan!
Sanoo erityisopettaja.
maanantai 17. tammikuuta 2011
Matkakuvaus Hurghadasta osa 4, jokaiselle jotakin?
Kaksi viikkoa on pitkä aika viettää perheen kesken. Aikaisemmista lomamatkoista oppineina varasimme tälle lomalle hulppean hotellin. Hilton oli neljän tähden hotelli ja mielestäni ansaitsi ne tähtensä. Viidennen menetti, koska oli kohtuullisen kalliit hinnat ravintoloissa. Päätavoitteemme oli, että nuoriso viihtyisi altaalla jos ei haluaisi tallailla hotellin ulkopuolella.
Koska jännittävä taksiajelumme ajoittui ensimmäiseen varsinaiseen lomailtaan, oli haluttomuus uusiin ajeluihin varmistettu. Toki pakotimme vielä muutaman kerran taksiin, mutta paikallinen uusi ostoskeskus ei sykähdyttänyt. Ja olihan se rasittavaa tingata kotimatka, kolminkertainen pyyntihän siinä oli menoon verrattuna.
Mutta kuitenkin. Kuopus nautti uima-altaasta, hotellin ranta oli liian tiukkaan buukattu. Altaassa leikittiin piimää ja pallohippaa. Parasta oli kuitenkin Oscar, jolla sai ratsastaa kahdesti. Ensimmäisen kerran sadalla punnalla tosi pitkään, niin pitkään että minä jo lähdin etsimään. Toisen kerran vähän lyhyemmin mutta puoleen hintaan. Kyse on siis kamelista.
Ostaminen kävi neidin hermoille, kaikki ihanat koristenorsut ja jääkaappimagneetit osoittautuivat niin kalliiksi, ettei isä antanut ostaa. Isä kun oli viisastunut Äidin tekemistä kaupoista ja verottoman alkoholin edullisuudesta. Toisella viikolla kuopus ilmoittikin tinkivänsä itse ja sanomalla kauniisti " pliiis" hän sai tuliaisensa edullisesti.
Teinit ( mukana oli siis 13-v. tyttäremme ystävätärkin) olisivat varmaan halunneet valvoa myöhempään sekä nukkua pidempään. Lisäksi tiesin ärsyttäväni heitä , kun hiihtelin perässä esimerkiksi uudenvuodenaattona. Neidot yrittivät kyllä karkottaa minua, mutta pysyttelin kannoilla kun he kirmasivat öisellä merenrannalla, sekä kuvauttivat itseään hotellin altaan yövalaistuksessa. Noo, ehkä ylireagoin, kyseessä oli kuitenkin hotellin kuvaaja ja kuvat olivat hyviä, ostin jopa niitä. Emme antaneet tyttöjen lähteä omin nokkineen pois hotellilta, shoppailureissutkin tehtiin porukalla. Huomio oli kuitenkin taattua, minne tahansa he menivätkin. Rakkaudentunnustuksia sateli.
Vaikka minulle niitä ei lausuttukaan, nautin kuitenkin siitä, että olin lomalla. Ei arkiaskareita. Lämmintä ja valoa. Mukavia kävelyitä puolison kanssa täydellä mahalla. Upeita nähtävyyksiä. Meillä oli mukavaa yhdessä, kertaakaan ei riidelty.
Mutta kenties hämmästelette, mikä sai miesvahvistuksen jaksamaan kaksi viikkoa shoppailua ja teenjuontia? Puhumattakaan innokkaista "kavereista" kadunvarrella ( " nokia nokia terrve terrrve meetä kuullluu kikkuluuruu ? ). Kysyin sitä. Että mikä oli parasta lomassa.
" Aamupala oli aika hyvä."
" no eikö mitään muuta?? "
" eipä tuu mieleen."
lauantai 15. tammikuuta 2011
Matkakuvaus Hurghadasta, osa 3. Mammakin snorklaa
Punainen meri on sukeltajien ja snorklaajien Mekka. Suolapitoisuuden johdosta vesi pysyy yli 20 asteisena ympäri vuoden, joulukuussakin veden lämpötila oli 24 astetta. Vesi on läpikuultavan kirkasta ja vedenalainen elämä äärimmäisen rikasta. Koralleja ja kaloja suojellaan ja esimerkiksi simpukoiden ja korallien maastavienti on ankarasti kielletty. Mekään emme yrittäneet.
Olin kuulluut ylistäviä kertomuksia snorklauksesta ja kohtuullisen hyväkuntoisena uimarina ajattelin homman olevan piece of cake. En ollut siis koskaan kokeillut lajia. Lähdimme matkanjärjestäjän retkelle kohti Giftunin saarta ja mukaan lähti vielä snorklausopettajakin. Rannasta käsin piti tutustuman vedenalaiseen maailmaan.
Saimme sitten snorkkelit ja räpylät ja neuvot räkäistä lasiin. Tähän asti sujui. Sukellusopas huitoi jo vähän kauemmas lähtijöitä mukaansa, toki olin menossa. Olihan koko perhekin menossa ja parempi uimari minä olen kuin puoliso. Kokeilin ja ei onnistunut, vettä meni suuhun ja nenään. Vaihdoin snorkkelin ja yritin taas. Tuulinen sääkin kai vaikutti asiaan. Jättäydyin rantaa kohden, muu porukka meni menojaan. Ajattelin että oikeasti on paskat vehkeet, kun voin vain käväistä veden alla ja heti oli noustava pintaan hengittämään. Jonkin ajan kuluttua tyytyväiset snorklaajat tulivat rannemmas, olivat kuulemma nähdeet paljon. Samir-nimimen nuori miesopettaja otti vielä molemmat teinimme kädestä pitäen uudelle kierrokselle ja esitteli mm. rauskun. Ja meikäläiden räpiköi rantavedessä. Pah.
Sitten siinä retkeä puidessa kävi ilmi, että minulla oli ollut putki väärinpäin. Toki suukappale oli suussa niinkuin pitää, niin tyhmä en sentään ole. Mutta putki oli sojottanut taaksepäin, ja täyttynyt siis helpommin vedestä. Myöskään en ollut osannut kellua vedenpinnassa aaltoja myötäillen, vaan kauhoin pitkillä vedoilla liian syvälle. Ilahtuneena siitä, että virheeni selvisivät, kokeilin snorklausta hotellin uima-altaassa ja onnistuin. Koska altaan vedenalainen kasvusto oli huomattavasti pienempää kuin meren, vänkäsin vielä uudelle snorklausretkelle.
Harmillista, että retkipäivänä oli aika tuulinen sää. Paatti keikkui rankasti ja oli kylmä. Merivesi oli kuitenkin lämmintä ja aaltojen takia ajattelin , että otetaas nyt varman päälle. Snorkkeli puettiin ylleni , samoin kuin kelluntaliivit. Sukellusoppaalla oli jopa snorkkelitaksi, elikkäs uimarengas, josta saattoi pitää kiinni. Aqvarium-riutan elämä kutsui minua ja innosta puhkuen hyppäsin mereen kaikkine varusteineni. Paniikki iski kuitenkin välittömästi, oli kamalan syvää enkä saanut henkeä. Uin takaisin paattiin, paiskoin räpylät ja snorkkelit lattialle ja menin yläkannelle itkemään. Nyyhkytin turhautuneena pyyhkeen alla, kun muut snorklaajat uivat riutan reunalle oppaan perässä.
Palattuaan retkeltä opas lähestyi minua varovasti ja lupasi auttaa kädestäpitäen seuraavalla pysähdyksellä. Silloin kokeilin hengittämistä ensin pitämällä kiinni laivan rappusista. Muistin kellua rentona aallokon mukana ja pidin vauhtini rauhallisena. Onnistumisen elämys ja kokemus oli valtava!
Puhumattakaan vedealaisita nähtävyyksistä!
perjantai 14. tammikuuta 2011
Matkakuvaus Hurghadasta, osa 2.
Selvisimme siis taksiajelusta. Suosittelen, että taksiajelua suunnittelevat pitävät mukanaan kartantekeleen ja siitä näyttävät hotellinsa. Alueelle nousee hotelleja tuhkatiheään, eivätkä sivukadut ole nimettyjä. Hiltonejakin oli kolme. Taksikuskit eivät oikeasti välttämättä tiedä, minne mennä...
Mutta ostoksista. ( Täytän tässä välissä viinilasini ). Me tiesimme tinkimiskulttuurin,meille oli sanottu että ensin puolet pois ja sitten vähän hintaa ylemmäs. Meille oli kerrottu, että hintataso on halvempi kuin Suomessa. Me olimme lukeneet, mitä kannattaa ostaa. Me ajattelimme naiivisti, että emme tarvitse mitään, kunhan vähän teetä ostamme anopille ja tyttärille edullisia jäljitelmämerkkivaatteita.
Kauppiaat varmaan näkevät turisteista, milloin nämä ovat juuri saapuneita. Meitäkin ahdisteltiin ensimmäisellä viikolla huomattavasti hanakammin kuin toisella. Kauppias iski lahjuksen käteen, ja mussutti, että luottaa sanaani tulla asioimaan liikkeessä myöhemmin. Perkele, arvatkaa vaan vaivasiko minua se, että pikkuruisen pillerinpyörittäjän saaneena minun oli oikeasti käväistävä kaverin liikkeessä. Viikon verran kävelimme eri puolella tietä, mutta sitten oli pakko mennä. Olisin saanut kaksi pikkuruista pillerinpyörittäjää ja yhden pikku kissapatsaan 250 punnalla ( n. 33 e ). Kun vetosin pissahätään ja muutenkin närkästyin, tuli paikalle turbaanipäinen liikkeenomistaja. Häneltä tingin sitten koppakuoriaiset kahteenkymppiin ja jätin kissan ostamatta.
Koko ajan saa olla tarkkana. Oppaiden kuvaukset hauskasta osotostapahtumasta ovat lievästi fuulaa, sillä ainakin hotellialueen kaupoissa pyynnit olivat kovia. Vaikka olisi tinkinyt puoleen, olisi joutunut maksamaan liikaa. Hurghadan lentokentän myymälöissä on kiinteät hinnat, ja niissä aikuisten t-paidat maksoivat 4 e ja lasten 3 e. Me jouduimme hieromaan kauppaa pitkäänkin, ennenkuin saimme t-paidan 40:n punnan hintaan.
Kerron tässä nyt pari karvasta kokemusta, jotta voitte kokea myötähäpeää ja olla varovaisia, jos itse reissaatte. Oluenystävinä teimme aamukävelyn paikalliseen tax-free myymälään ( n. 2,5 km ) ja suunnittelimme ostavamme olutta ja viiniä minibaariin. Näin säästäisimme rahaa, kun ei tarvitsisi nauttia hotellin hinnoilla. Luulimme, että alkoholi olisi edullista, mutta Egyptin hinnat ovatkin kovia. Pullo egyptiläistä valkoviiniä maksoi 72 puntaa ( n. 10 e) ja tuontiviineistä halvimmat 7 dollaria. Mies päätyi paikalliseen olueeseen. Minä otin pullon egyptiläistä ja kaksi italialaista, seitsemän dollarin viinipulloa. Ajattelimme, että ei tarvitse toistamiseen tulla.
Nooo, ensin ostokset ladottiin tiskille, jossa passit katsottiin ja ostoista kirjoitettiin laput. Sitten jonotettiin lappujen kanssa toiselle tiskille, jossa katsottiin myös passit ja tarkastettiin laput. Sitten kaveri muutti summan euroiksi ja sai aikaan sellaisen summan, että aloin valittamaan ja ihmettelemään, että miten on mahdollista? ( Minä, nainen. Minua ei katsottu, vaan miehelle aletaan HUUTAA että saattehan te tähän summaan kolme pulloa viiniä ja 24 keskiolutta, onko YES vai NO????)
Siihen änkytettiin että yes vaikka olisi pitänyt jättää ostot siihen. Emme nimittäin saaneet kuittia ja meitä todellakin kusetettiin. Summa oli siis 87 euroa.
Eikä se siihen loppunut. Ostin samana päivänä kaksi uimapatjaa ja uimarenkaan yhteensä 200 punnalla. Luulin tehneeni hyvätkin kaupat, kun olin tinkinyt puoleen. Loppusumma oli kuitenkin n. 26 euroa. Kuinka paljon sinä olisit maksanut?
Mutta jos nautit vain teenjuonnista, Egypti on luvattu maa:)
Mutta ostoksista. ( Täytän tässä välissä viinilasini ). Me tiesimme tinkimiskulttuurin,meille oli sanottu että ensin puolet pois ja sitten vähän hintaa ylemmäs. Meille oli kerrottu, että hintataso on halvempi kuin Suomessa. Me olimme lukeneet, mitä kannattaa ostaa. Me ajattelimme naiivisti, että emme tarvitse mitään, kunhan vähän teetä ostamme anopille ja tyttärille edullisia jäljitelmämerkkivaatteita.
Kauppiaat varmaan näkevät turisteista, milloin nämä ovat juuri saapuneita. Meitäkin ahdisteltiin ensimmäisellä viikolla huomattavasti hanakammin kuin toisella. Kauppias iski lahjuksen käteen, ja mussutti, että luottaa sanaani tulla asioimaan liikkeessä myöhemmin. Perkele, arvatkaa vaan vaivasiko minua se, että pikkuruisen pillerinpyörittäjän saaneena minun oli oikeasti käväistävä kaverin liikkeessä. Viikon verran kävelimme eri puolella tietä, mutta sitten oli pakko mennä. Olisin saanut kaksi pikkuruista pillerinpyörittäjää ja yhden pikku kissapatsaan 250 punnalla ( n. 33 e ). Kun vetosin pissahätään ja muutenkin närkästyin, tuli paikalle turbaanipäinen liikkeenomistaja. Häneltä tingin sitten koppakuoriaiset kahteenkymppiin ja jätin kissan ostamatta.
Koko ajan saa olla tarkkana. Oppaiden kuvaukset hauskasta osotostapahtumasta ovat lievästi fuulaa, sillä ainakin hotellialueen kaupoissa pyynnit olivat kovia. Vaikka olisi tinkinyt puoleen, olisi joutunut maksamaan liikaa. Hurghadan lentokentän myymälöissä on kiinteät hinnat, ja niissä aikuisten t-paidat maksoivat 4 e ja lasten 3 e. Me jouduimme hieromaan kauppaa pitkäänkin, ennenkuin saimme t-paidan 40:n punnan hintaan.
Kerron tässä nyt pari karvasta kokemusta, jotta voitte kokea myötähäpeää ja olla varovaisia, jos itse reissaatte. Oluenystävinä teimme aamukävelyn paikalliseen tax-free myymälään ( n. 2,5 km ) ja suunnittelimme ostavamme olutta ja viiniä minibaariin. Näin säästäisimme rahaa, kun ei tarvitsisi nauttia hotellin hinnoilla. Luulimme, että alkoholi olisi edullista, mutta Egyptin hinnat ovatkin kovia. Pullo egyptiläistä valkoviiniä maksoi 72 puntaa ( n. 10 e) ja tuontiviineistä halvimmat 7 dollaria. Mies päätyi paikalliseen olueeseen. Minä otin pullon egyptiläistä ja kaksi italialaista, seitsemän dollarin viinipulloa. Ajattelimme, että ei tarvitse toistamiseen tulla.
Nooo, ensin ostokset ladottiin tiskille, jossa passit katsottiin ja ostoista kirjoitettiin laput. Sitten jonotettiin lappujen kanssa toiselle tiskille, jossa katsottiin myös passit ja tarkastettiin laput. Sitten kaveri muutti summan euroiksi ja sai aikaan sellaisen summan, että aloin valittamaan ja ihmettelemään, että miten on mahdollista? ( Minä, nainen. Minua ei katsottu, vaan miehelle aletaan HUUTAA että saattehan te tähän summaan kolme pulloa viiniä ja 24 keskiolutta, onko YES vai NO????)
Siihen änkytettiin että yes vaikka olisi pitänyt jättää ostot siihen. Emme nimittäin saaneet kuittia ja meitä todellakin kusetettiin. Summa oli siis 87 euroa.
Eikä se siihen loppunut. Ostin samana päivänä kaksi uimapatjaa ja uimarenkaan yhteensä 200 punnalla. Luulin tehneeni hyvätkin kaupat, kun olin tinkinyt puoleen. Loppusumma oli kuitenkin n. 26 euroa. Kuinka paljon sinä olisit maksanut?
Mutta jos nautit vain teenjuonnista, Egypti on luvattu maa:)
torstai 13. tammikuuta 2011
Matkakuvaus Hurghadasta, osa 1.
Matkakuvaus Hurghadasta, osa 1. Taksiajelua.
Ajattelin jaotella reissukuvauksen noin kolmeen juttuun, jotka ovat sopivan lyhyitä luettavia. Lisäksi raplasin aikani blogia ja luulen nyt osaavani liittää kuvia tekstin yhteyteen. Kokeilen ainakin.
Matkallehan lähdetään sillä asenteella, että halutaan kokea ja nähdä jotain uutta, halutaan irtiotto arkielämästä ja leppoisaa yhdessäoloa perheen kanssa. Olimme tosin hyvin varustautuneita, oli rokotukset ja perustietoa maasta ja kulttuurista. Tinkiminen arvelutti etukäteen, sekä miesten suhtautuminen naisiin. Lisäksi uumoilin jotain pieniä kähinöitä teinin ja teinivahvistuksen kanssa, liittyen syömiseen, valvomiseen tai pukeutumiseen, käyttäytymisestä puhumattakaan.
Heti toisena iltana päätettiin hypätä taksiin, nehän ovat edullinen ja oiva tapa liikkua paikasta toiseen. Hurghadassa on periaatteessa kolme keskustaa, El Dahar, jossa on paikallista elämää ja basaareja, Sakkala, jossa on vilinää ja vilskettä sekä hotellialue, jossa asuimme. Välimatkaa paikkojen välillä on noin 3-5 km ( El Dahar- Sakkala- hotellialue ). Karttoja ei alueesta ole, ja matkanjärjestäjän kartatkin ovat viitteellisiä, samoin kilometrit.
Kuvittelimme siis, että taksimatka sujuu nopeasti ja leppoisasti. Oppaiden mukaan 5 punnalla olisi pitänyt pieniä matkoja päästä, mutta halvimmillaan me osasimme tinkiä matkan kymppiin( 1,3 e).
Hurghadan tiejärjestelyt ovat perin kummallisia. Yksisuuntaisia pitkin ajetaan kilometrejä, jotta päästään kääntymään toiseen suuntaan. Näitä ramppeja ei todellakaan ole tiheään, joten lyhyelläkin matkalla tulee ajeltua edestakaisin kotvasen aikaa. Varsinkin kun me säikähdettyämme Sakkalan alkuillan vilinää ja McDonaldsin hajua päätimme kääntyä samantien takaisin hotelliin. ( Ajattelimme, että säästymme ravintolan etsinnältä kun haukkaamme lapsiystävälliset Big macit ). Taksikuski taisi kuulla väärin antamani hotellin nimen, ja paineli El Dahariin, joka on siis päinvastaisella suunnalla. Siellä väärinkäsitys oikeni, ja kaveri painoi vähän kaasua päästäkseen toiseen suuntaan menevälle tielle. Sitä ennen täytyi toki ajella pariin otteeseen eri suuntaan. Kaveri painoi vaan lisää kaasua ja alkoi sitten kirota, koska oli ajanut kiihdyksissään rampin ohi. Tässä noin kahdeksan kilometrin matkassa aikaa meni reilut puoli tuntia, välillä pimeitä sivukatuja kurvaillen. Ja torvi soi.
Päästiin sitten pois, eikä onneksi kukaan meistä ollut paskonut housuunsa. Mies joutui tosin hieman vääntämään, sillä suhari olisi halunnut lisää rahaa , koska oli ajeluttanut meitä niin kauan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
