Mölkky

Olympialaisiin, miksei?
Kokoonnuimme taasen tämän jalon  lajin tiimoilta viettämään iltaa. Miljoona hyttystä oli päättänyt liittyä seuraamme, tosin kutsumatta. Muuten ilta oli mitä ihanin;oli tyyni järven selkä, maittavaa hirvipaistia, riittävästi olutta ja saunaankin pääsi hikinen kilpailija. Järvivesi oli kylmää, mutta mölkkyilyn harrastajat eivät ole mitään eilisen teeren poikia, vaan kohtalaisen karaistunutta väkeä. Veteen oli hyvä huuhtoa tappion kyyneleet.

Onhan runollista , joo. Onneksi herkimmät kilpailijat saivat loppuyöstä vetistellä vielä Hectorin siivellä, sillä mölkkymaestron oli varaa olla reilu; karaoke on nimittäin mölkyn sisarlaji: mölkkyturnauksen jälkeen on mahtavaa purkaa jäljellejäänyt energiansa laulamiseen. Riittävä promillemäärä takaa estottoman laulusuorituksen, sillä tosiasiahan on, että muutaman lasillisen jälkeen jokainen kuvittelee osaavansa laulaa. Ainakin minä. Ja vielä helvetin hyvin.

Mölkystä niin väliä. Tuurilaji. Tottakai vaatii tarkkuutta ja laskutaitoa ja pelisilmää, ettei heitä palikkaa siten, että seuraava saa helposti maksimipisteet. Mutta kaikki muu on silkkaa tuuria.

Minä en ole oikeastaan koskaan voittanut missään. Siksi keskityn mölkkyilyssäkin sisarlajiin enemmän. En tosiaan luovuta , vaan yritän toki heittää parastani. Huulta, siis.

Tiedän, että te rakkaat mölkkyilijät olette pelolla odottaneet, mitä se eukko nyt kirjoittaa. Vaikkei se voittanut, niin pestiinhän me sen selkä ja annettiin laulaa. Ja kaikkihan palkittiin, eikä se nälkäiseksikään jäänyt. Ja ruokaakin otti, vielä kaksi kertaa.

Kyllä. Mölkky on jalo laji. Se kokoaa yhteen toisilleen tärkeät ihmiset.
Ja sitten lauletaan.