Egyptiin menossa

Kyllä näin. Vuosi säästetty rahaa ja kahden viikon loma Hurghadassa edessä. Minä en ole koskaan reissannut Euroopan rajojen ulkopuolella ja hieman jännittää . Tuttavapiirissä on tosin monia, jotka ovat käyneet ko.maassa sekä monia, joiden tutut ovat käyneet ko.maassa. Mitä kaukaisempi tuttava, sitä rajummat vatsataudit, varastelut, lähentelyt ja hain leukojen jättämät arvet.

Hmm. Olen valmistautunut lukemalla riittävästi historiaa ( oppaat osaavat kyllä yleensä tiivistää kompaktisti auringon ja alkoholin turruttamalle turistille sopivan määrän faaraoita ja muista sellaisia asioita), matkustustiedotteita ( Hurghadan eteläpuolella miinoja, varovaisuutta noudatettava koko maassa...), hankkinut rokotteet ja ensiaputarvikkeet, kyllä, olen ostanut myös käsidesiä. Arabian kieltä en ole vaivautunut opettelemaan, eikai siellä kukaan länsimaista naisturistia kuuntele? Miestä olen prepannut olemaan skarppi ja vahtimaan minua ja kolmea mukaan lähtevää nuorta neitoa haukan lailla. Hotellin pihalta ei ole asiaa mihinkään ilman aikuisia. Aamupala syödään kunnolla ja mennään ajoissa nukkumaan. Aurinkorasvaa käytettävä, ja olkapäät ja polvet peitettävä jos meinaa mennä moskeijaan.

Suunnitelmissa on pientä shoppailua, en tosin tiedä miten se toteutetaan, kun liikumme näin laumana. Hurghadassa on kuulema länsimaalaistyylinen ostoskeskus, joten sinne kai sitten. Edullisia merkkivaatteita ja niiden jäljennöksiä. Luxorin ja Kairon retkien lisäksi vesipuistoja, basaareja ja mahdollisesti snorklausta.

Tämähän oli se juttu just, että ei ne hait ole vaarallisia. Että siellä korkeintaan on riuttahaita eivätkä ne tee mitään.

Joten pieni " ehkä" vielä siinä snorklausretken kohdalla, mutta muuten tarkoitus on kyllä liikkuakin. Nähkääs vaikka vuoden yrittämisenkään jälkeen en näytä hyvältä bikineissä, näytän ihan normaalilta kokouimapuvussa. Kahden viikon löhöilyn jälkeen näyttäisin kamalalta myös ahtaassa kokouikkarissa.

Lupaan siis uida tunnin päivässä ja syödä pizzaa vain joka toinen päivä. Hiilihydraatit nautin nestemäisessä muodossa ja joskus hedelminä ( esim. sitruunaviipale ). Lisäksi lupaan kertoa reissun jälkeen kokemukset tuoreeltaan tällä kanavalla.

Tipaton, kiitos?

Talvi koettelee suomalaisia. Kyllä. Suomalaista naista ja hänen kauneuttaan koetellaan , varsinkin ikääntyvä nainen saa tuta , että nyt tarvitaan apuja.
Muutama esimerkki: Koneellinen ilmastointi koettelee limakalvoja. Ei mene kauaakaan, kun koulujen alkamisen jälkeen nenä karstoittuu ja tulee sieraimista pirun kipeäksi. Ja tuleehan sitä sitten ronkittua ja rassattua.
Silmät kuivuvat. Tuntuu, että niissä olisi jatkuvasti roskia ja ne verestävät, oli otettu tai ei.

Onneksi näitä vastaan on keksitty tippoja. Eihän nääs tippa tapa ja ämpärittäin ei tarvitse holvata.
Aamusella vain a-vitamiini nenätippoja sieraimiin. Ja kosteuttavia silmätippoja silmiin. Yöksi tummelia käsiin ja puuvillahanskat. Sormenpäät nimittäin halkeilevat, vaikkei taululiitua käyttäisikään. Riittää, että on samassa tilassa sen kanssa...
Kasvoille annostellaan elvyttäviä seerumitippoja ja täsmätippoja ryppyihin ja taikatippoja silmäpusseihin.

Tipatonta olisi tilauksessa myös alapäähän. Suvussa kulkee nimittäin ns.valuvika, joten esim. rajuhkossa jumpassa tai naurukohtauksessa saattaa vahingossa livahtaa tippa tai pari.

Näiden yllämainittujen seikkojen takia meikäläinen ei vietä tipatonta kuukautta ollenkaan.

Naisia mukaan politiikkaan, JOO!

Viime kunnallisvaalien edellä pohdittiin, miksi ihmeessä nuoria naisia ei kiinnosta lähteä politiikkaan? Tai naisia ylipäätään? Minäpä kerron.
Olenhan nainen, melko nuorekaskin.

Yleistän aika rankasti, mutta kirjoittajalla on kirjoittajan vapaus. Lukijalla vastuu suodattaa:) Halusin tosiaan aikoinani mukaan kunnalliseen päätöksentekoon, sillä kuvittelin, että voisin vaikuttaa oman kaupunkini asioihin ja pyrkiä tekemään kunnastamme paremman paikan asua. Ensimmäisen valtuustokauden himmailin ja ihmettelin, että tälläistäkö tämä oikeasti on, käydään vaan kokouksissa ja kopautetaan nuijaa. Lähdin kuitenkin uusiin vaaleihin ehdolle, sillä halusin nähdä, pääsisinkö jatkoon, kun oli tämä kuntaliitoskin.- Pääsinhän minä ja on tämä kunnallinen päätöksentekokin alkanut avautua pikkuhiljaa.
Naisenahan minä ajattelen vain tunteella, varsinkin kun halusin säilyttää pienen koulun enkä ihaile massalaitoksia. Naisellisella viekkaudella pärjäisin varmasti, jos alentuisin sille tasolle. Sen verran vahvasti miehinen testosteroni hyrrää, ettei samalle hiekkakasalle tahdo kovin moni kukko mahtua. Ja naispuolisia, vahvoja poliitikoita karsastetaan. Valta on miesten juttu.
Voi niitä äänenpainoja, nuhteluja, korostuksia!
Onhan se toki hienoa, että on ihmisiä, jotka haluavat hoitaa ja kantaa vastuuta yhteisistä asioista. Se vie nimittäin aivan uskomattomasti aikaa, kokouksia ja toimikuntia ja suunnitteluryhmiä on varmaan päivittäin. Minä olen lusmuillut niin paljon kuin pystyn, sillä ansiotyön ja perheen mennessä politiikan edelle osallistun vain niihin juttuihin, joihin on IHAN pakko. Ja silti kokouksia riittää.
Puhumattakaan siitä, että olen tänään ylittänyt itseni leipomalla kaksi tiikerikakkua demarinaisten myyjäisiin. Helvetti!

Tasapainoinen minä

Oh ja voih. Blogiin on tullut uusi palvelu, josta näkee kävijämäärän. Ja sen, millä hauilla kukakin on blogiini eksynyt. ( On muuten ihanaa, kun kommentoitte ja on mahtavaa, että luette juttujani, kiitos siitä!!!)

Kiinnostavaa oli, että " avioliittoneuvoja "ja " kynnet" oli ollut se hakusana, jonka kautta blogiini oli eksytty. Mietin, mahtoiko avioliittoneuvojen hakija mahdollisesti pettyä jutustani, mutta sitten ajattelin, että perkele, tässäpä on oiva markkinarako.

Laittelen siis viisauksiani muotitermien ja yleisten hakusanojen otsakkeiden alle ja annan palaa.

Tänään vuorossa " tasapainoinen minä".

Ja voi pojat, siihen on vielä matkaa.

Jo parikymppisenä ihailin ihmisiä, joista näkyi, että he ovat sinut itsensä kanssa. Joillakin ihmisillä oli " sisäinen rauha", joka heijastui ulkomaailmaan- he olivat tyytyväisiä itseensä, mutta eivät itsetyytyväisiä. Asetin " sisäisen rauhan " jo silloin päämääräkseni, että joskus olisin niin tasapainoinen ja seesteinen että säteilisin sitä harmoniaa muuallekin...

Sen näkee myös joistain pareista, miten heillä on sisäinen rauha suhteessaan. Olen nähnyt sellaisia pareja vaan muutaman, mutta heidän hyvä yhdessäolonsa antaa kyllä positiivista energiaa muillekin.

Tasapainoinen minä, tasapainoinen elämä. Se merkitsee kussakin ikävaiheessa ihmisille eri asioita, ja viisautta olisikin ymmärtää se, että jokainen elämänvaihe on erilainen ja siinä vaiheessa asiat ovat vaakakupissa eri painoisina. Ymmärrättekö, no ei se mitään. Opiskelija keskittyy opintoihinsa ja mahdollisesti vielä työntekoonkin, mutta vaatii tasapainoon päästäkseen myös hedonistista mielihyvää ja reipasta elämää. Oikeutta olla itsekäs ja huoleton.
Pienten lasten äideillä on hittovie oikeus olla joskus homssuisia ja hajamielisiä ja unohtaa siivoushuolet ja oman vartalonsa kiinteyttäminen: nyt eletään vauva- ja taaperoaikaa ja rakennekynnet eivät istu tähän elämänvaiheeseen. ( Miehensä silmissä naisella olisi oikeus olla kuningatar edes joskus ja sonnustautua syntisiin sukkanauhaliiveihin ...huomatakseen taas olevansa raskaana...)
Huomautan, että kirjoittajalla on naisnäkökulma. Vahva sellainen:)

Kun nainen sitten ajautuu työelämään, kuka mistäkin syystä, tasapainoa alkaa nakertaa ( viimeistään siis tässä vaiheessa ) syyllisyys ja riittämättömyyden tunne.
Kun olet töissä, verkkokalvoillasi on se kyynelehtivä esikoinen, joka jäi ikävöimään. Tai palaverin pitkittyessä näet, kuinka lapsesi roikkuu päiväkodin aidassa, odottaen sinua. Vain pimeys ja pihalampun kelmeä valo valaisevat tuota yksinäistä, haalaripukuista olentoa. Nyyh.
Työpaikalla on vähintään kaksi henkilöä, joilla ei ole perhettä, mutta on TYÖ, sekä miespuolisia työkavereita, joilla on lapsia ja vaimo kotona. Kaikki ihmettelevät sitä, että tulet kiireellä töihin ja haluat lähteä ajoissa kotiin. Mietit, ettet ehkä tee hommiasi kunnolla? Olisiko sittenkin pitänyt ilmoittautua vapaaehtoisena siihen iltamatineaan?( Paskat, ei olisi )

Onneksi on naisia, joilla se tasapainoinen minä ja tasapainoinen parisuhde auttavat tämän elämänvaiheen keskellä, sillä sehän kestää. Päiväkodista kouluun, ja yläkouluun.
Tästä pidemmälle en vielä tiedä, sillä ei ole omakohtaista kokemusta.
Itse olen kasvanut tässä ajassa, ja oppinut armahtamaan myös itseni. Siitähän se ensimmäiseksi lähtee, nimittäin. Tämä aikausi ei tee helpoksi elämää, jos haluaa virtausten mukana mennä: haluatko olla kuten edellisen sukupolven äidit ( he nimittäin hoitivat KAIKEN paljon paremmin, lienet joskus saanut kuullakin? ), vai yritätkö olla kuten median ihanneäidit tai naiset tms: " kotiäitinä on ihanaa! Mieheni miljoonatuloilla meillä on kolme nannyä ja kaksi personal traineria minua varten, jotta pysyn kunnossa tenniksenopettaajani varten". Jotain tätä rataa.

Rakkaat siskot, rakkaat puolisot! Olkaa armollisia ja anteeksiantavaisia toisillenne ja itsellenne, elämme vain kerran! Eläkää hyvää elämää, pyrkikää siihen, että ajattelette myös omaa parastanne, mutta ei koskaan toisten kustannuksella!

Näillä mennään

Marraskuinen kostea harmaus. Pettymyksiä ( mätkyt) , kiirettä töissä , pettymyksiä ( lihominen), ajankäytön priorisoimisen vaikeutta ( riittämättömyyden tunnetta ), väsymystä...

Hohoijaa. Tasan vuosi sitten kirjoittelin blogiini keinoja selättää kaamos. Olin muistaakseni maininnut suklaan ja etelänmatkan. Hyviä keinoja, ei siinä mitään. Tänäkin vuonna kokeillaan, kun joulun jälkeen mennään Egyptin Hurghadaan peräti kahdeksi viikoksi. Siitä kyllä tulee juttua erikseen...

Mutta onhan tässä ollut taas eräänlainen viikko. Maanantaina tanssikuskauksia ja itsekin jumppaan. Einesruokaa. Tiistaina välipäivä, pyykkäystä ja ihan oikeaa suikalepossua. Keskiviikkona samaa possua ja pari tuntia jumppaa. Torstaina seminaaria ja jumppaa, perjantaina kuskin hommia, einestä ja orkesteria. Pyykkäystä ja siivousta, lakanoiden vaihtoa ja vihdoin kahdeksan jälkeen saunaan ja sitten kirjoittelemaan. Kaupassa kävin, kun huomenna ei pääse. Varasin makaronilaatikkotarpeet ja possunfilettä. Mahtavaa, kun ei tarvitse huomenna ajella kuin esikoinen riiaamaan ja kuopus kaverin synttäreille. Voi pian olla, että meille järjestyy ihan vahingossa hetki siipan kanssa, jolloin ei tarvitse suorittaa mitään.Kunhan suoriutuu...

Mokkula

Perheemme tietotekniikka- ynnä muuta vastaava päätti säästää aikaa ja rahaa vaihtamalla nettiyhteyden mokkulaan. Näin ollen vain yksi henkilö kerrallaan voi käyttää tietokonetta. Tämä selittääkin sen, miksi esimerkiksi blogini päivittäminen ei aina onnistu. En pääse koneelle.

Miten niin en muka pääse? Asenteestahan se on kiinni, herään vaan ajoissa niin varmaan kone on vapaa...eikä sillä kukaan yölläkään roiku. Kone on siis käytettävissä ainakin 17 tuntia vuorokaudessa, kyllä pitäisi ehtiä kirjoittaa vaikka romaani.

Minkä takia sitten usen käy niin, että viikonloppuisin, jolloin luovaa kirjoitusta saattaisi syntyä kevyemmin (kun on nauttinut tilkkasen tai pari), koneelle ei pääse? Näin se nimittäin menee:

Tuusailen lauantai aamupäivän, käyn asioilla, teen ruokaa, ja koko ajan siinä pörrätessä ajattelen, että ruuan jälkeen istahdan vähän surffailemaan ja nautin rauhassa jälkiruokalasillisen. Kun hommat on tehty, perhe ruokittu ja omaa aikaa .Teini luovuttaakin jo iltapäivällä mokkulan ja siirtyy sohvalle voicea katsomaan. Kirjaudun koneelle muistamatta sitä, että se on siipan puolella auki. Kirjaudun siis ulos ja siirryn siipan puolelle. Koneen tuumaillessa menen lastaamaan astianpesukoneen. Yritän klikata mozillaa. Internet ei aukea. Klikkailen viisi kertaa, soitan vähän pianoa. Nettiyhteys avautuu, mutta on törkeän hidas. Yhteys katkeaa, kone runksuttaa.
Täydennän lasini ja soittelen vähän pianoa. Vihdoin ja viimein raksutus loppuu, ilmeisesti meneillään oli jokin päivitys. Istun koneelle, päätän käväistä ensin facebookissa. Kirjaudun. Etusivu aukeaa samalla hetkellä, kun puoliso tulee pihahommista posket punaisina ja nenäkin vähän.
" hei, nyt taitaa olla jo mun vuoro! "

Luovaa tekstiä ei todellakaan synny tälläisessä tilanteessa. Niinpä siirryn suvereenisti soittelemaan pianoa.

Mukavaa museossa

Syyslomareissumme aloittajaisiksi ajoimme Helsinkiin serkkulaan. Matkaohjelmassa oli tarjolla leikin ja yhdessäolon lisäksi isommille neideille shoppailua Kampissa ja pienemmille käynti Kansallismuseossa, toiveiden mukaan. Luonnontieteellisessä museossa kävimme muutama vuosi sitten, Kansallismuseossa on käyty silloin, kun lapset olivat vielä TOOOSSI pieniä, joten uusintakierros oli tarpeen. Kukaan ei nimittäin muistanut edes nähneensä museota aiemmin.

Paras kerros oli ehdottomasti se ylin, johon oli tehty Suomen historian vaiheet " kokeilemalla"-näyttely. Sai tehdä palapelejä, pyörittää hallitsijoiden kuvat palikoista, arvailla sekä puu-että kangaslajeja, jauhaa jauhoja, kirnuta, rakentaa tiili- sekä hirsitaloa. Liukuhihnatyön kokeilu oli niin hauskaa, että neidit päättivät heittää haaveet akateemisesta urasta sikseen. Oli myös mukavaa leikkiä -50-luvun toimistossa ja naputella sellaiseen jännään juttuun . ( kirjoituskoneeseen siis. )

Pitkälti toista tuntia hurahti ylimmässä kerroksessa, ja siitä pienellä painostuksella laskeuduttiin alemmas. Kun neitejä kehoitettiin hieman hillitsemaan liikunnallista riemuaan portaikossa, ( ollaanhan sentään museossa ) tuli vastaukseksi toteamus " kai täällä saa silti hauskaa pitää? "

Museossa on hienosti vastattu ajan vaatimuksiin. Nykylapsikin huomasi ensimmäisenä näyttöpäätteen, jolla sai vaihtaa taustakuvia seinälle, kuvat vaihtelivat kalastuksesta kaskenpolttoon. Savupirtti oli tylsä, koska sinne ei saanut mennä sisälle.Maalaukset kirvoittivat mietteitä: " Tuo herra on aika väsyneen näköinen. " Niin, ehkäpä mallina oli on ollut väsyttävää? " No, tarkasti se väsymys on ainakin kuvattu..."
Meitä aikuisia nauratti ehkä liikaakin tyttärien eläytymiskyky, sillä he marssivat äärimmäisen juhlallisina sen salin läpi, jossa kuvattiin ristiretkiä ja taustalla soi harras kirkkomusiikki. Tosin piispa Henrikin puuveistoksen kohdalla he hiljenivät.
" Katso", kuiskasi Helsingin serkku.
" Se näyttää keskaria. "

Minä, muinaisjäänne?

Omasta murkkuiästä ( tyhmä sana, sori UMA ) on vierähtänyt aikaa vaivaiset 28 vuotta. Noin. Muistan kuitenkin aika hyvin yläasteaikani, mitä sitä touhuttiin ja missä. Ei ollut kännyköitä, ja omat vanhemmat, vaikkakin asettivatkin tiukat kotiintuloajat, olivat lienee OMAn nuoruutensa muisteloissa eivätkä voineet kuvitellakaan, mitä Linnoituksen vanhoissa vallihaudoissa tapahtui perjantai-iltaisin. Tai missä käytössä uimakopit olivat. Äitikin alkoi haistella hengitystä kohtalaisen myöhäisessä vaiheessa.
Meidän varhaisnuorisolla ei ole cityä, mitä kiertää, ainakaan vielä. Kotona vietetään aikaa, ja kavereita kyläilee mukavasti. Kun minä aikoinani istuin Mooken, Mikan ja Samin kanssa Huhtiniemen rannassa Juicea tai Brucea kuunnellen ( ja tupakkaa poltellen ), meidän nuoriso istuu meillä. Tosin ehkä liian aikaista iloita, ikää tässä on kuitenkin muisteloiden välissä vajaa parisen vuotta...( minä muistelen siis 15-vuotiaan elämää, ja meillä eletään 13-vuotiaan elämää).
Poikakaverikulttuuri on ihan erilaista nykyään. Niitä alkaa olla jo viitosluokalla. Ja seiskaluokalla pitäisi päästä yökylään. Nyt se antiikkinen ajattelu astuu esiin.
" äiti hei, mitä eroa siinä on, onko meillä tyttö vai poika yökylässä? "
" siis miks te ette voi antaa mun mennä sinne yöks? "
" Mitä te oikein pelkäättte? "

Tässä vaiheessa sanon jämäkästi, että en minä mitään pelkää, mutta meistä se ei nyt ole mitenkään soveliasta ja kyllä sitä ehtii myöhemminkin".
Tytäs oli hetken hiljaa ja oli sitten aika itsetyytyväisen näköinen ja sanoi että joo, kyllä mä NYT tajuun mitä te pelkäätte".
Ja lähti hymyillen toiseen huoneeseen.
Tämähän rauhoitti äitiä kummasti.

Periaatteesta en...

käytä autoa merkkiliikkeessä huollossa.

Kunnioitettava periaate, ja säästää rahaa. Nuo ihanat, normaalit 90-luvun autot olikin kätevää huoltaa tuolla alapihan "pyräkorjaamossa", mutta nyt onkin haastetta, kun minulla on käytössäni Audi vm 2000. Hienostuneesti muotoiltu herkku ilmastoinnilla ja sähköikkunoilla ynnämuilla sähköisillä asioilla, joihin ei tavallinen meisseli ( ei edes minun Mieheni sellainen ) pysty.

Taustaa. Kolmisen kuukautta omistajuuden siirryttyä meidän perheelle, alkoi airbagin-valo palaa. Mieheni " tutustui asiaan", sillä kannattaa tutustua asioihin ennenkuin lähtee vaihdattamaan ilmatyynyjä, se maksaisi ainakin tonnin. ( Siihen ei todellakaan ole varaa). Selvisikin, että yksi pieni osa oli vioittunut. Sen sai netin kautta hankittua edullisesti, aikaakaan ei mennyt kuin reilu kuukausi. Osa tuli vaihdettua, ja airbagin valo saatiin paikallisessa huoltamossa sammumaan.
Paska juttu olikin se, että tässä räpellyksessä pari muuta valoa alkoi palaa, ja auto huutaa aina käynnistäessä ikävästi. Huoltokirjan mukaan pitäisi suurinpiirtein hinauttaa auto merkkihuoltoon. Huoltamopojatkin sanoivat, ettei heillä ole koodeja valojen sammuttamiseen, mutta voin ajella huolettomasti, vikaa ei ole. Merkkiliikkeessä saavat sitten valotkin, ja äänen, sammumaan.

No, siis naisen logiikkaa tähän väliin. Autossa on siis erilaisia varoitusvaloja, jotka vilkkuvat aiheetta? Ne täytyy siis vain sammuttaa, ja jos se ei onnistu, niin antaa niiden sitten vilkkua? Ja viisain on se, joka saa ne sammumaan ilman merkkiliikkeen kallista tietokonetta.

Valitin nimittäin asiasta pyräkorjaajalle. Tämä totesi, että älähän hättäile, löysin netitstä sellaisen laitteen, jolla voi nollata ja lukea itse noita juttuja ja velimies hommaa sen kun korjaaja itse ei hallitse lontoota. Tässä meni kotvasen aikaa, ja laitehan tuli. Se ei ihan vielä ole toiminut kuten sen pitäisi, sillä valot vilkkuvat ja piipittävät, mutta annas olla. Työkaveri tänään sanoi, että on tosi tosi kallista käyttää autoa merkkihuollossa. Viissataa ainakin tai jotain. Hitsit, antaa siis pyräkorjaajan yrittää vielä parisen viikkoa. Sen jälkeen olisin taas tulossa tyttöjen reissu Helsinkiin, eikä silloin saa prkl vilkkua yksikään ylimääräinen valo.
Tai meikäläinen korjaa vian lekalla.

Sukuvika

Elämme tosiaan sitä aikaa, että puoliso voi pikkuhiljaa alkaa kaivella haulikkoa esiin. Pojankoltiaisia on alkanut pörräämään tiuhaan tahtiin, mutta mukavia kavereita kaikki ja meillehän saa tulla. Kaikki ovat olleet samanikäsiä ja porukalla on kyläilty. Viime kesänä tosin huomautin, että pääovesta tullaan, sillä kaupasta tullessani kaverit olivat menossa esikoisen huoneeseen palotikkaita pitkin. Aivan eri asia olisikin, jos joku autoileva nuorimies tulisi näille kulmille hengailemaan. Lähtö tulisi.

Tänäänkin eräs urhea luokkakaveri tuli pitkän matkan päästä kyläilemään. Ilman sitä esiliinajoukkoa, joka yleensä on mukana. Tämä oli kuopukselle jotain uutta, ja pitihän sitä vahtia. Kun toiset olivat parvekkeella juttelemassa, kyräili kuopus portaikossa ja vahti. Muutenkin piti vähän kiukutella. Sanoin sitten, että mene vaikka tietsikalle, jos ei ole muuta tekemistä. Tietenkin isommat tarvitsivat tietsikkaa , vaikkakin vain hetken. Kuopus tulistui, että jos en saa olla koneella, sitten vaklaan.
Totesin, että olet aivan kuin tätisi, minun sisareni siis. JOS minulla sattui joskus joku poika vahingossa olemaan vieraana, sisko kyllä pyöri nilkoissa. Naurahdin vielä, että varmaan isäsikin on ollut samanlainen vaklaaja, koska on sisarussarjan nuorin. Kuopus ei hätkähtänyt, vaan sanoi että no niin, sitähän on sitten suvussa. Eikä siitä sen enempiä.

Häkävaroitin

Lämmityskausi alkaa taas pian. Ollaan tässä fiilistelytulia tehtykin jo pari kertaa. Meillähän ei ole televisiota olohuoneessa nimenomaan sen takia, että talvi-iltoina istuskellaan sitten takkatulta tuijotellen. Kesäisinhän istutaan tavernassa ja keväisin sekä syksyisin kasvihuoneessa.
Varaava takka on myös hyödyllinen. Meillä se lämmittää pääsääntöisesti sen verran, että aamuisin on vedettävä villasukat jalkaan ( yön pärjää siis ilman ).

No mutta. Toisen polven kaupunkilaisena en ole elävän tulen kanssa paljoa ollut tekemisissä, ja jonkinasteinen kunnioitus on tätä elementtiä kohtaan olemassa. Kynttilöiden kanssa on tullut sen verran savua, että olen nykyään tarkempi tulien suhteen. Pelkään myös sitä, että suljen pellin liian aikaisin, siksi kyttään etteivät hiilet hehku yhtään eikä ole olemassa minkäänlaista mahdollisutta sinisen liekin olemassaoloon.

Puoliso on sitten sitä mieltä, että pelti on suljettava sillä minuutilla, kun tuli sammuu ja hiilet hehkuvat vielä värisevän punaisina. Saunailtoina otetaan jopa lähtölaskentaa, hän tuijottaa tulipesää ja ampaisee rappuset ylös ja sulkee pesän HETI - se on tavallaan kilpailua siitä, saako parhaat lämmöt talteen ensimmäisellä sekunnilla. ( olen kuullut, että muillakin on tälläisia miehiä, liekö jokin miehinen juttu? )

Lukija varmaan arvaakin, että minua tälläinen otti päähän. Joskus olen "saanut päänsärkyäkin"- ihan varmaan häkää. Miehen mielestä hormi fuskaa ja häkämyrkytyksen todennäköisyys on olematon. Kissa ja hiiri peli jatkui, ja meikäläinen hermoili. ( Kävin joskus jopa salaa avaamassa peltiä...)

Sitten kävi työpaikalla myyntiedustaja, joka kaiken tarpeellisen ohessa möi myös häkävaroittimia. Ostin sellaisen, ja jo vain olen rauhoittunut. Sulkekoon pellin kun haluaa, häkävaroitin kyllä piippaa, jos olemme vaarassa.

Kesti kyllä aikansa tottua sen jatkuvaan vilkkuvaloon, jolla se ilmoittaa olevansa toimintakunnossa...

Mitä meille kuuluu?

Lomat ovat loppuneet ja koulutyö käynnistynyt. Erinäisistä seikoista olen huomannut, että perheemme on siirtynyt eri vaiheeseen, kehityspisteeseen tai ihan mihin vain, viime vuoteen verrattuna. Näitä seikkoja ovat esimerkiksi äidin vapaa-ajan lisääntyminen, äidille ennen kuuluneiden kotitöiden aavistuksenomainen väheneminen, arkiaamujen helpottuminen, vanhempien kahdenkeskisen hereilläoloajan niukkeneminen, arvokeskustelujen lisääntyminen, uusien hankintojen ja tarpeiden jatkuva esilletulo sekä rahanmenon katastrofaalinen kasvu.

Meillä ei siis ole enää ihan pieniä lapsukaisia, vaan vähän isompia koululaisia.
Avaampa hieman noita yllämainittuja kohtia. Vapaa-aikani on siinä mielessä lisääntynyt, että nuorison harrastukset ovat vähentyneet: viuluharrastus ( 2 krt vko ) vaihtui tanssiin ( 1 krt vko ) .Huiluharrastus ( 2 krt vko ) tapahtuu koulun jälkeen, ei siis vaadi välttämättä kuskia. Kuntokeskus on melkein vieressä, joten sinne ehtii kymmenessä minuutissa, eivätkä minua kaipaa jumpan aikana ketkään.
Kotityöt ovat vähentyneet, sillä esikoinen siivoaa huoneensa itse, imuroikin ja vaihtaa lakanat. Pyykitkin kulkeutuvat nykyään pyykkikoriin, tai ainakin kodinhoitohuoneen lattialle. Kuopuksenkin huone pysyy siistinä, sillä lomalla tehdyn remontin jälkeen suurin osa leluista ja muusta ryönästä on lelukomerossa tai muuten vain lajiteltu kierrätykseen. Neidit vastaavat vielä pääsääntöisesti yläkerran aulan ja vessan siisteydestä tai siivottomuudesta.
Nii-in. Olen laskenut rimaa jonkin verran:)

Arkiaamuista sen verran, että yläkoululainen on meikannut jo itsensä, kun minä herään. Syönyt aamiaisen, ja pakannut laukkunsa. Vielä kun keittäisi minulle kahvit niin hienoa olisi...kuopustakaan ei tarvitse enää niin paljon hoputtaa. Hampaatkin peseytyvät.
Helppoa on, eikö.
Meillä vanhemmilla ei tosin paljon yhteistä aikaa ole, kun minä nukun, lähtee siippa töihin ja kun tulen jumpasta, hän on jo täydessä unessa. Mutta siihen olen tottunut. Eläkkeellä sitten pöllytetään peittoja...

Rahanmenosta sen verran, että kasvava nuori itsestään huolehtivainen ja trenditietoinen nuori nainen tarvitsee kaikkea jatkuvasti. Ja nelikymppinen nainen, okei vähän yli, tarvitsee yhä enenevässä määrin kaikenlaista turvatakseen kukkean olemuksensa. Lähes viisikymppinen mies tarvitsee kaikenlaista virikettä pysyäkseen kotitontilla, ( moottoripyörävaihe meni ohi...)Onneksi perheessä on kymmenenvuotias, jonka maailmankatsomus on sitä luokkaa, että rahat säästöön ja mukavat vaatteet päälle. Elämässä ei hötkyillä, vaan nukutaan aamulla mahdollisimman pitkään. Hän on omaksunut trendeistä muodikkaimman, slow-lifen, ihan itsestään.

Nukkumaanmenosta

Ihan totta. Amerikkalaisissa elokuvissa lapset käyvät kauniisti sanomassa vanhemmilleen hyvät yöt ja poistuvat sitten yläkertaan. Joissain nykyaikaisemmissa versioissa vanhemmat peittelevät lapset, ja sammuttavat sitten yövalon ja laittavat oven kiinni. Hyvää yötä.
Olen nyt kolmetoista vuotta tehnyt käytännön nukkumaanmenotutkimusta meidän perheessä, ja päätynyt seuraavaan tulokseen: Ensimmäisen ikävuoden aikana ei ollut niin väliä, mihin vuorokauden aikan Nukkumatti tuli, pääasia oli, että se hetkuttelun ja vatkuttelun ansiosta käväisi joskus. Seuraavien vuosien aikana, ns. taapero- vaihe, nukkumaan rauhoituttiin äidin tai isän läsnäollessa, silittelyyn tai lauluun. Meillä isän ollessa yö-aamu-päivä-ilta-vuorossa ei haitannut, vaikka nukahdettiin äidin viereen. Mutta milloinkaan ei laitettu sänkyyn ja sanottu että hyvää yötä. Piste.
Leikki-iässä nukkumaanmeno oli muistaakseni yhtä yksinkertaista, vaikka voi olla, että aika kultaa muistot. Iltasatu, iltalaulut ja jossain vaiheessa satukasettien kuuntelut. Tosin sängyn vieressä piti istua niinkauan ennenkuin uni tuli.
Mutta se tuli kuitenkin ennen omaa unta.
Nyt olen huomannut, että tämä nukkumaanmenotouhu alkaa olla ihan mahdotonta, ja tähän täytyy oikeasti kehittää jotain järkevää systeemiä. Iltapuuhat aloitellaan koululaisten kesken ( joista toinen illantorkku ja toinen illanVIRKKU ) periaatteessa puoliyhdeksän aikaan, siis noin arkielämässä..., siihen kuuluu siis iltapalat ja syömiset ja peseytymiset.
Mutta paskat, ei se niin vaan mene. Tiedättehän, että perheen aikuisten olisi suotavaa viettää joskus kahdenkeskistä aikaa? No, jos puoliso ajaa rekkaa aamuviidestä iltaseitsemään, Nukkumatti tavoittaa hänet pian iltauutisten aikaan. Viikonloppuisin yhteinen aika on parasta sovittaa aamukolmen ja -neljän välille ( ellein silloin ole kolmatta petikaveria). Syystä että:
" Menkäähän jo nukkumaan".
" Me laitetaan tää ovi kiinni, ettei elokuvan äänet häiritse teitä"
"Miksi sä siinä oven takana, ai et löydä laturia"
" Mene etsimään se laturi"
" Ai kasvukipuja, pakottaako jalkoja? Mä haen lääkettä."
"Ei se mitään, että unohdit ympänläksyn. Hoidetaan se aamulla."
" Ei kun mene nyt vaan omaan sänkyyn, tulet sitten yöllä jos heräät"

Kaiken säätämisen aikana saattaa olla niin, että komeampi puolisko nukahtaa. Sellaistahan elämä on.

Call McGyver

Ei ole ihan ensimmäinen kerta ja tuskin viimeinenkään, kun pulmatilanne ratkeaa kutsumalla apuun McGyver-man. Lukija ymmärtänee, että tarkoitan nimenomaan sitä ihmemiestä, joka jakaa mm. vuoteen kanssani.

Sain viimeinkin aikaiseksi ryhtyä matonpesuun. Olin tyytyväinen, kun matonpesupaikka oli tyhjä, ei tarvitsisi keskustella kenenkään kanssa nimittäin. Olen joskus aika antisosiaalinen.
Ei ollut matonpesijöitä, mutta syykin selvisi pian. Ei tullut vettä.

Availin ja kokeilin kaikki hanat, kävin koskettelemassa pumppua, mutta ei. Soitin sitten siipalle, että pirauttele kaupungin puhelimeen, ehkä siellä joku huoltomies tietää jotain. Mulla oli niin vähän virtaa jäljellä, etten itse alkanut soittelemaan.

Sanomattakin selvää, ettei teknisen puolen/ kiinteistöhuollon jne osastoilla kukaan tiennyt mistään mitään. Mies sanoi, että tulee katsomaan. Katsoi ( varmaan ei olisi saanut ) , että releet olivat kunnossa ja virtaa tuli, kaikki ok. Painettakin piisasi. Naputteli sitten yhtä johtoa meisselin ( ei" meisselinsä") päällä ja johan alkoi toimia. Juu, kosketushäiriö. Koko hommaan meni noin viisi minuuttia.
Myöhemmin olivat kaupungilta soitelleet, että mahdollisesti joku, jolle asia ei virallisesti kuulunut, voisi käväistä paikalla. Mies sanoi, että kävin sitten itse. Matot on jo pesty.

Kesäksi kuntoon!

Alan pikkuhiljaa ymmärtää, miksi ihmiset laihduttavat itseään kesäkuntoon. Tietenkin sen takia, etteivät sitten kesän aikana lihoisi niin paljon, lihoisivat vain takaisin entisiin mittoihinsa. Ja rapiat päälle.

Minäkin suunnittelin , että käyn ainakin viisi kertaa viikossa treenaamassa, ja päälle aamulenkit. Kesäkuun vielä sinnittelinkin, tosin aamulenillä taisin käydä vain kerran. Heinäkuussa olen lössähtänyt ja levinnyt kolmessa viikossa joka suuntaan. Vaa'alla en ole uskaltanut käydä. Osasyynsä lienee mahtavilla hellekeleillä, ei ole jaksanut lähteä lenkille. Eikä ilmastoituun jumppasaliinkaan...
Grilliherkut eivät ole minun syntini, meillä grillataan aika vähän. En ole myöskään langennut uusiin perunoihin voilla höystettynä. Itse asiassa en mielestäni SYÖ kovinkaan paljon. Minun kalorini tulevat valitettavasti nesteiden muodossa. Keskioluesta, siideristä ja valkoviinistä.
Siippa lähtee elokuun alussa töihin. Aloitan silloin tiukan nenänvalkaisukuurin, ja jätän kaikki muut nesteet pois paitsi veden ja vissyn. Mitä luulette, tippuuko paino samoihin lukemiin kuin ennen lomaa? Tuskin. Saan sinnitellä koko alkusyksyn, että mahdun farkkuihini sitten kun niitä tarvitaan. Ja sitten onkin kohta jo joulu ja lomaakin on tiedossa kolmisen viikkoa...

Joulun jälkeen voikin sitten taas aloitella kesäkuntoon hivuttautumisen.

Ekologiaa

Kävimme eilen Linnanmäellä päiväkeikalla. Täältä Keski-Suomen periferiasta lähdimme kukonlaulun aikaan kohti pääkaupunkia, ja illalla sitten takaisin kotiin. Onneksi olimme Audin pyörien päällä, ilmastoidulla autolla matkanteko sujui mukavasti. Mitä nyt vähän jalat kangistuivat ja takamus puutui.
Lapset ovat kuitenkin tottuneet autossa istumiseen, eivätkä turhia valittele. Siksi voimmekin toteuttaa tälläisiä retkiä, ja ottaa vielä ystäviäkin mukaan.

Linnanmäen retkeä oli tuumailtu pitkään, ja kuopus oli valinnut vaattensakin jo viikkoa aikaisemmin. Erilaisia kampauksiakin oli kokeiltu, vaikka voinkin kuivasti todeta, että kampaus oli entinen ensimmäisen laitteen jälkeen...Lintsillä ei kuitenkaan tarvitse olla niin cool...

Esikoinen on käynyt Särkänniemen retkillä ja Linnanmäelläkin pari vuotta sitten kaikissa laitteissa, joten hänelle päivästä ei ollut tulossa niin järisyttävän ekstreemi kuin kuopukselle, joka nyt vasta oli ylittänyt maagisen 140 cm:n rajan. Hän kävi Linnanmäen sivuilla useaan otteeseen, ja suunnitteli jo paperillekin, milloin missäkin vempeleessä kävisi.

Paras kommentti tuli kuitenkin, kun kävelimme vesimyllyn ohi, ja mylly pyöritti hiljalleen solisevaa vettä. Kuopus pysähtyi, osoitti kylttiä ja sanoi: " Eis oo mahtavaa, kattokaa, eiks ole tosi upeaa?" Ihmettelin, että mikä laite ja missä. " Eikun äiti kato nyt, TUO!"
Myllyn vieressä oli suuri puinen kyltti, jossa luki: " Kaikkiin Linnanmäen laitteisiin tuotetaan energia vesivoimalla".
" Se just on siistiä", totesi kuopus. " Sehän ei saastuta luontoa, eihän?"

Ja sitten hyvällä omallatunnolla vuoristorataan. Ja rakettiin neljättä kertaa.

Kodinkoneista

Kirjotin tuossa hieman mankelista, eli se riittääkin tästä pyykkäyspuolesta. Nykynaisellahan on kunnon pesukoneet ja silitysraudat, kuivausrummuista puhumattakaan. En todellakaan kirjoita yhtään enempää tästä asiasta. Neljän ihmisen pyykit ovat aika pientä, joissain perheissä on porukkaa vielä enemmin...

Imuri. Suunnittelin, että kodinhengettären siivousvyöhön liitettävässä imurissa ei olisi johtoa. Miettikää: kun aamulla heräisi, kiinnittäisi vain sukkanauhoihinsa rikkaimurin, suihkepullon ja rätin. Vastaantulevat tahrat ja roskat eliminoidaan. Piste.

Miksi on niin hankalaa hommata järkevä siivoussysteemi? Miehellä on akkuporakone jokaiselle sormelle, ja kaikki muutkin laitteet. Siivous on jokapäiväistä. Miksi hitossa pitää aina erikseen roudata imuri ja moppi komerosta jne...

Ehkäpä ei pitäisi intoilla liikaa. Mutta siivota pitää. Olen ehdottomasti johdottomien siivousvälineiden kannattaja, ja aion ostaa itselleni johdottoman rikkaimurin viimeistään silloin, kun täytän 45. Siihen asti yritän pärjätä kuten monet naiset ennen minua: imuroin,moppaan. mäkätän.

Mutta oman lukunsa ansaitsee piha ja sen huollossa tarvittavat työkalut: nurmikonleikkuusta puiden leikkaamiseen. Ajoin tässä taannoin vahingossa ruohonleikkurin kiveen , ja yksi pyörä irtosi. Sen jälkeen homma onkin sujunut kolmipyöräisellä...

Joo-o. Elämä on. Tämä aihe on loputon, ja taidan päättää sen nyt. Onhan ilmiselvää, että tämä on korvien välissä...

Mankeli

Äitini pesi nyrkkipyykkiä.
Muistan, kun ammeessa oli monta ämpäriä kerrallaan likoamassa. Olin kuulemma kolmevuotiaana ollut mustasukkainen pikkusiskolle, koska hänen pyykkiään pestiin enemmin. Siksi olin kerran pissinyt housuun eteisessä. Ihan tarkoituksella.
Kävin äitini kanssa myös pyykkituvassa, siellä oli mankeli. Äiti vain syötti lakanat siihen ja minä katsoin hiljaa vieressä, kuinka tuli sileää. Lienee lapsuudesta juotunut mieltymykseni puhtaisiin lakanoihin: mikään ei ole niin ihanaa, kuin pujahtaa sileisiin, raikkaisiin lakanoihin!

Lakanafriikki olenkin ollut, vaikken osaa ihan armeijatyyliin pedatakaan. En siedä yhtään ainoaa roskaa tai ruttua lakanoissa, mutta silti ymmärrän inhimillisen sietokyvyn rajat: en siis vaadi itseltäni lakanoiden silittämistä. Ainoastaan tyynyliinat silitetään.

Lakanat vedettiin ennenmuinoin, kun oli joku piika, jonka kanssa ne voitiin vetää. Nyt, kun työssäkäyvä emäntä on omillaan, tarvittaisiin jokin vekotin, jonka kanssa lakanoiden sileäksi saaminen sujuisi helposti. Mister Mankeli!

Huokailin joskus sen perään, ja rullailin lakanoita kerälle ilman vetämistä tai mankelointia. Kyllä uni tuli ilmankin, täytyy myöntää.

Tässä pari viikkoa sitten siippa tuli kotiin innoissaan. Hänellä oli antaa minulle se, jota olin kauan aikaa toivonut. Mankeli! Ihan toimiva vielä, kunha siihen löytyisi vielä yksi osa. Tälläinen aarre oli ollut heitettynä anopin talon roskikseen, voitteko kuvitella? Onneksi puoliso oli korjannut sen talteen. Puuttuva osakin etsittiin myöhemmin.

Testasin mankelin tänään, koska en halunnut olla epäkiitollinen. Oli kasoittain silitettävää. Kokeilin tyynyliinojen kohdalla, mutta ei oikein toiminut. En kuitenkaan ajatellut vielä luovuttaa, kokeilen huomenna lakanoita. Ei siinä mitään, että kone pitää helvetillistä meteliä. Jos sileää tulee, niin antaa mennä vaan!

Kierrän veistä haavassa...

Ikääntyminen.
Tuo ihana tosiasia, joka mediassa kielletään. Tai myönnetään siinä mielessä, että se on vai tahdon asia , joka on voitettavissa. Osta vain oikeita tuotteita, syö vain oikeaa ravintoa. Kyllä se siitä...

Mistä sitä nyt aloittaisi. Saunakeskusteluissa keskusaihe on pyörinyt meikäläisen kehon ympärillä nyt jo parin viikon ajan. Tai parin viimeisen kuukauden tai vuoden ajan. Puolisolla on tyynen rauhalliset , miehiset mielipiteet. " Sitä laihtuu, jos kuluttaa enemmän kun syö." " Onhan sillä väliä, mitä sä syöt ja miten sä treenaat. Ja toisilla näyttää vaan lihakset kasvavan."

Hormonit, aineenvaihdunta, geenit. Mitäs niistä sitten? Ovatko nekin tahdonalaisia?
Kiukuttaa niin, ymmärrän kyllä etten ole enää parikymppinen neito, joka puoli päivää paastottuaan sai litteän vatsan. Nyt makkaroiden tilalle muodostuu lihakset..

Pitäisi kai oikeasti olla tyytyväinen. Ei ole selkävaivoja, ei ole mitään vaivoja. ( ei nyt lasketa tulehtunutta akillesjännettä, marssimurtumaa tai nivelrikkoa, nehän johtuvat urheilusta...)
Lääkärit sanoivat jo ennen 40-kympin etappia, että tarkkana saan olla, on kohonneet sokerit ja niin pois päin. Mitä helvettiä minä sitten valitan?

No sitä, että miksen minä voi syödä suklaata ja juoda valkoviiniä ja olla silti hoikka? Miksei tunnin treeni päivittäin riitä siihen, että voisin hyvällä omallatunnolla syödä myös leipää? Näin aluksi.

Yritin tässä taannoin lähestyä siippaa, joka oli niin lämpimän houkutteleva vällyjensä alla. Halasin hiukan ja suukotin. Mies hymyili vinosti ja sanoi: " älä viitsi, partasi kutittaa".

Mrrauuh!

Lomasuunnitelmia

Naiset ja miehet ovat erilaisia ja ajattelevat asioista eri tavoin. Jos elää parisuhteessa ja perheessä, joutuu aika ajoin muokkaamaan ajatuksiaan ja toimimaan kompromissinomaisesti.
No joo. Ajatus tähän kirjoitukseen lähti siitä, että aloitin lomani neljä päivää sitten. Varsinaisia matkasuunnitelmia ei ole, muita suunnitelmia kyllä , ja nurisinkin siitä siipalle saunanlauteilla.
Hänhän ei ottanut kantaa muihin suunnitelmiini, matkasuunnitelmiinkin vain tyynesti, että tekemistä on siinäkin, että saadaan joululoman reissuun rahat kokoon.

Nurisin lähinnä omista suunnitelmistani. Koska tällä tontilla pyörin suurimman osan ajastani, tekemättömät työt ovat silmien edessä koko ajan. Ruokkoamaton piha, voikukkapelto, lähmäiset ikkunat, törkyiset komerot. Pinttynyt lika paikoissa, joita moppi ei ole hipaissut.

Nyt lukijakin varmaan ymmärtää, että omat suunnitelmani koskivat juuri tätä tekemättömien asioiden listaa. Ja onhan siinä aihetta valitukseen, mikä helvetin loma se silloin on, jos vaan kotona pyörii ja puunaa?

Miesnäkökulmalla oli mielipiteensä lomasta, hänestä jo se, ettei joudu menemään töihin , on lomaa. Mutta naisilla , ainakin minulla, koti on toinen työpaikka, ja lomaa tarvitsisi myös pyykkäyksestä, ruuanlaitosta ja siivouksesta. Yritin ehdottaa, että pitäisimme koko perheen siivouspäivän loman alkajaisiksi, putsaisimme neljästään koko huushollin. Ajatus ei saanut vastakaikua nuorisolta eikä puolisoltakaan, hänhän vastaa YKSIN varaston siivosta tai siisteydestä - eikö siinä ole yhdelle miehelle savottaa?

Tein sitten suunnitelman, että teen kaikki paskahommat alta pois heti. Siivoan keittiön kaapit, pesen ikkunat, siivoan lelukomeron ja ihmekomeron. Vien ylimääräisen ryönän kirpparille.

Lelukomerosta tuli jätesäkillinen roskaa ja pari laatikollista kirpparille. Muut asiat ovat vielä listalla, sillä täytyyhän tässä lomalla ehtiä lukemaankin ja kuntoilemaan. Ja pitämään yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin.
Ja se menestysromaanikin on vielä kirjoittamatta.

Mikä maksaa?

Jestas että joskus osaa ottaa päähän ihmiset, jotka hidastelevat. Automaatilla, tankatessa, liikennevaloissa, missä vaan...

Jyväskylässä tässä taannoin pankkiautomaatilla oli rouvaihminen, joka automaatille päästyään alkoi kaivaa käsilaukkuaan. Sitten, kun hän oli löytänyt sieltä rahakukkaronsa, hän etsi korttiaan. Sitten laitettiin lasit. Ja näppäiltiin tunnusluku, kunhan oli ensin pohdittu, minne se kortti tungetaan.
Ja koko ajan jono kasvaa.
Nostotapahtuma sujui yllättävän nopsaan, ja sen jälkeen katsottiinkin tarkkaan, että kortti laitettiin oikeaan lokoseen kukkarossa. Ja kukkaro oikeaan lokeroon käsilaukussa. Ja silmalasit koteloon ja käsilaukkuun. Kiirehtimättä.

Joskus kohdalle sattuu samanlaisia pohdiskelijoita bensa-automatilla. Jestas että osaa ottaa päähän, kun joku oikein tuusailee .Ajaa tankille, kaivelee laukkuaan ja korttiaan, miettii rauhassa että mikäs kortti ja minne sen työnnän, näppäilee HARKITUSTI, avaa bensatankin luukun hitaasti, ASETTELEE korkin , tankkaa, kiertää korkin paikalleen, hakee kuitin ja vielä senkin jälkeen hidastelee , kun laittelee kortin lompakkoon ja lompakon laukkuun ja turvavyöt ja kaikki...

Täytynee lopettaa tämän aiheen pohdiskelu , sillä otsasuoni alkoi pahasti tykyttää. Asennevammaa, ehkä. Nyt menen saunaan...

Kehonrakennusta?

Ajatus tähän juttuun lähti esikoisen lausahduksesta. Se kuului näin: " Noin miehekkääksi naiseksi sulla on äiti aika isot rinnat".

Jep. Aloitin uusien jumppalajien harrastamisen reilu vuosi sitten, sitä ennen olin harrastanut säännöllisesti lenkkeilyä, hiihtoa ja uintia. Pussidieettiin yhdistettynä bodypump-jumppa aikaansai tuloksia uskomattoman nopeasti. Vartalo tuntui muokkaantuvan jo muutaman kerran jälkeen. Pumppihan on painojen kanssa tehtävää, ohjattua liikuntaa, jossa käydään läpi kaikki lihasryhmät.

No ei siitä sen enempää, käyn erilaisissa jumpissa kahdesta kuuteen tuntia viikossa, riippuen muista kiireistä. Vuosi sitten vetäjät kuitenkin lupasivat, että lihakset eivät kasva suuriksi, sillä käytettävissä olevat painot ovat niin pieniä ( 1-10 kg, toki niitä voi laittaa tankoon vaikka 50 kg..)
Minulla kuitenkin alkoi massaa hitaasti kertyä reisiin, pakaroihin ja, mikä on erittäin valitettavaa - myös ylävartaloon. Sikspäkkikin minulla on , tosin naisellisen rasvataikinan alla, mutta kuitenkin...

Tämä se on dilemma. Perhana. Urheilla pitäisi, muttei saisi näyttää urheilijalta. Voimia pitäisi olla ( " nosta NYT sitä kirjahyllyä...") ,mutta niiden pitäisi olla piilossa. Hauis ei saa pullottaa, vaikka käsivarsien pitääkin muuten olla kiinteät. Allit, hyi!

Olen nyt jättänyt pumppaamisen vähän vähemmälle ja lisännyt aerobista liikuntaa. Olin itsekin aika järkyttynyt, kun erään kerran vetäjä käänsi meidät jumppaamaan peiliin päin. Kun siinä tein jalkakyykkyjä ( 140 toistoa ) 15 kg hartioilla, naama punottaen ja otsasuoni tykyttäen, ajattelin että on se luojan lykky, ettei puoliso ole tätä näkemässä. Muuttaisi varmaan omaan makuuhuoneeseen, jos näkisi.

AAAH!

Aurinko on helottanut Välimeren tyyliin jo monta päivää. Pyysin miestäni herättämään minut aikaisin tänään, ja sainkin aamukahvin sänkyyn jo kahdeksalta ( huom. tänään on lauantai ). Olin suunnitellut, että laitan tavernan ja kasvimaan kuosiin tänään.

Niin tein. Tyhjensin tavernan, joka on siis kesäkeittiömme. Pesin sen mäntysuovalla, ja sisustin simpukoilla ja sinivalkoisilla tekstiileillä. Tavernassa on jääkaappi, liesi , kaasugrilli ja pöytäryhmä.
Siis kaikki tarpeellinen.

Sinivalkoiset kuosit, simpukat, aurinko ...mieleni alkoi tanssia hasapikon tahtiin ja minulle tuli tunne siitä, että meissä kaikissa asuu pieni kreikkalainen! ( oli talousasiat miten vaan) . Ihan hirvittävä kaipaus jysähti rintaan...oi, ollapa Egean meren rannalla!

Sama tunne kolahti varmaan esikoiseen, joka tuli tavernan tuoksuja haistelemaan. " Äiti, eiks me voitais vaikka mennä pankkiin ja ottaa lainaa, että me päästäis kesällä jonnekin? " ( Sama nuori neiti sanoi Kanarialla puoli vuotta sitten, että ei enää IKINÄ! ) .

Alettiin siinä sitten myöhemmin syömään, ja tarjoilin miehelleni ruokaa. " Otahan Jorgo siitä pihviä", vitsailin.

" Voi ei äiti, TAASKO sää aloitat NOI jutut", puuskahti kuopus. " Ne ei oo yhtään hauskoja."

Kesä tuli!

Kesä tuli yllättäen. Sen verran olin asiaan virittäytynyt, että toppavaatteet ja talvikengät , luistimet ja sukset on laitettu kesäteloille. Sen verran kesä tuli yllättäen, että kesävaatteet, siis varsinaiset hellemekot ja shortisit ja lipsuttimet, ovat talviteloilla.
Ja pirun hyvin ovatkin. Ihmekomero on vetänyt kaikki kesäkenkämme syvyyksiinsä. Ensimmäinen kenkälaatikko, joka löytyi vieraspatjan, eräänlaisen tarvikelaatikon, jalkalampun ja kahden maton takaa , sisälsi vääränlaisia kenkiä. Mummun vanhoja korkkareita ja uimakenkiä, jotka kauhealla haloolla ostettiin pari vuotta sitten Kreetan matkaa varten, ja joita ei käytetty kuin kerran ( olivat sen jälkeen niin täynnä hiekkaa, nimittäin).
Etsin hulluna shortseja, ja löysin caprit, joita olen pitänyt jo yhdeksän vuotta, ihan totta. Tänä vuonna ne eivät istuneet oikein hyvin, läskitaikina tursuili yli housunkauluksen. Kaikesta treenauksesta huolimatta.
Onneksi shortsit löytyivät. Silitettävien vaatteiden pinon alimmaisena. Syksystä lähtien.

Ne sentään mahtuivat, ja turha niitä on silittää. Kesämekkoja en uskalla nyt kokeilla, pitää pitää raju laihdutusperioodi tässä heti sunnuntaista alkaen. Sen verran uskaltauduin kokeilemaan, että sovitin ompelijan minulle tekemää fiftarimekkoa. Se on teetetty neljä vuotta sitten, ja sille on taas käyttöä, kun koulumme näytelmä saa ensi-iltansa.

Mahtui takamuksesta ja reisien kohdalta hyvin, sehän on kellohame. Tyllialushamekin mahtui. Vyötärön kohdalta mahtui juuri ja juuri. Mutta rinnoista puristi ja osa rintavarusteesta tursui hihansuista esille. Ei se mitään, jos pitää koko ajan käsiä sivuilla ilmassa, silloin allit pysyvät kuosissaan ja mekko istuu kauniisti.

Kokeilin sitten vielä niitä asuun sopivia, perittyjä avokkaita. Eivät enää mahdukaan. Yksi varvas on liikaa. Valitettavasti.

Vakavaa pohdintaa..

Neljä vapaapäivää edessä. Tänään siivosin hullun lailla ja urakan loputtua menin saunaan oluttölkin kera. Jalkoja särki ja pakotti. Ulkona oli tämän kevään lämpimin ja upein ilma. Ja minä raaputin kuivunutta kissanruokaa hellankupeesta.
Huvinsa kullakin. Meikälaisellä neuroosit. Pahimmista olen tosi kehityksen myötä päässyt irti: en enää kurkistele kaappeihin tai sängyn alle ennen nukkumaanmenoa. Tosin pakko myöntää se, että jos yöllä täytyy herätä vessaan, kiirehdin askeliani aika rapsakkaan sängyn kohdalla. Siis eihän sitä koskaan tiedä, jos sängyn alla ON joku...
Tänään jurppi taas se, että ei ehdi kuin vetäisemään pahimmat pinnat. Pyörittämään pari koneellista, pyykkikoneen pohjalle ei pääse. Jos ehtisikin joskus pyyhkimään pölyt kirjahyllystä.
Pölyt pois mutta paska jää...
Kesälomallehan en näitä hommia jätä.
Kaikki tietävät, että se on tuhoontuomittua: laitan valokuvat kansioihin, pesen ikkunat, siivoan komerot blaablaa..
Totuus on ( vaviskaa, lukijat, nyt se tulee..)
että yksi nainen ei ihan riitäkään kaikkeen.

Hyväksykäämme se totuus.
Jos teet pihahommia, kämppä on sekaisin.
Jos käyt ansiotyössä, perheesi saa joskus einesruokaa.
Pyykkikori on aina täynnä. , samoin silitettävien pino.
( silittäminen, mitä se on?)
Jos on jonkin osa-alueen hoitanut upeasti, toinen osa-aluen jää vähemmälle. Näin se vaan menee: jos leikit lastesi kanssa tai harrastat yhdessä heidän kanssaan, et välttämättä ehdi leipomaan tai laittamaan gourmetruokaa.
Entäs jos itse harrastat ( tiedämmehän kaikki sen, että nykynainen huolehtii kauneudestaan , kiinteydestään ja terveydestään...)
Hmm...miespuolinen työkaveri on kahden pienokaisen tuore isä. Toinen lapsi on noin kaksi vuotta ja toinen alle vuoden. Hän pohdiskeli taannoin, että milloin sitä periaatteessa ehtisi harrastaa, kun tuntuu, että kämppä on kaaoksessa ja ei ehdi eikä irtoa mihinkään.
Oi, minä siinä kokemuksen rintaäänellä sanoin että esikoinen on 13 ja kuopus 10; tänä vuonna olen ensimmäisen kerran ottanut säännöllisen jumppavuoron. Ja että se kaaos kestää.

Joka tapauksessa, päivääkään en vaihtaisi pois.

Opas tarvemaailmaan

Nuori, kasvava ja kehittyvä ihminen tarvitsee kaikenlaista tullakseen toimeen tässä maailmassa. Ainakin nuorien neitien kohdalla uusia välttämättömyyksiä ilmestyy päivittäin, ja ilman niitä ei yksinkertaisesti pärjää. Yksi mainioista kanavista saada tietoa kaikesta tarvitsemastaan ovat nuorille tytöille tarkoitetut lehdet. Sieltä löytyvät trendit ja uusimmat tyylit tai tyylimokat, uusimmat tuotteet milloin mustapäiden hävittämiseen, milloin hikoilumattomuuteen tai pulleisiin reisiin.

Avaan tätä muutamien esimerkkien avulla. Äiti, haluan otsatukan kuten lady Gagalla. Haluan sen heti huomenna. Oikeesti.
Ja eihän siitä tietenkään samanlainen tullut, joten hiukka harmittaa. Hiusten kasvamiseen menee huomattavasti kauemmin aikaa kun niiden lyhentämiseen...ellei...äiti, täällä sanotaan että hiusten pidennys Virossa on paljon halvempaa, jotain 40 e. Mä kävin muuten jo kysymässä siinä kampaamo Mahorazissa että paljonko maksaa pidennys. Ja miksen mä vois saada niitä rakennekynsiä?

Tässä on tälläinen sisustusjuttu, kato. Mä mietin että miksei sitä väliseinää vois purkaa yläkerrasta että mäkin saisin isomman huoneen, että sinne mahtuis tälläinen iso sänky, kato nyt. Mulla on niin pieni huone että se on sen takia aina niin sotkuinen.

Mä haluaisin saada sellaisen järkkärin, tiedätsä. Järjestelmäkameran. Vaikka joululahjaksi.
Jooko?

Minulla on nyt taktiikka tähän tarpeiden tulvaan, joka on perin naisellista. Minäkin haluaisin kaikenlaista ja niinpoispäin. Mutta kuuntelen sujuvasti tarpeet ja sanon, että palataampa niihin myöhemmin. Okei, ostan sitä Garnierin dödöä jos sitä tulee lähikauppaan, mutta Jyväskylään en dödön takia aja. ( kärhön tai viiniköynnöksen takia ajan kyllä vaikka Helsinkiin, mutta se on toinen juttu). Valokuvaus on hieno juttu, harjoittele nyt sillä digikameralla jonka sait synttärilahjaksi...

Lähdettiin tässä taannoin Jyväskylään asioille. Tytär kääntyi vielä viime tingassa hakemaan mukaansa Demin. Mitä sä sillä teet, kysyin?

"Mun täytyy lukea tätä, enhän mä muuten tiedä, mitä mä tarviin."

Läksyjenteosta

Vaikka olenkin opettaja, jopa erityinen sellainen, en ole saanut lapsiani innostumaan läksyjen teosta. Kohtuullisen kireä on tunnelma useinkin, kun työ-ja koulupäivän jälkeen väännetään läksyjä keittiön pöydän äärellä, minä siinä samalla ruokaa tehden ja astianpesukonetta täytellen tai tyhjennellen...
Ei suju esikoisen murtoluvut ja jakolaskutkin ovat unohtuneet. Arvatkaapa vaan, onko minulla kärsivällisyyttä istua viereen piirtelemään murtolukukakkuja...ja onko esikoisella valmiutta ottaa neuvoja vastaan?
Kuopus veteli desimaaleja hihasta. Monisteen alareunaan piti muodostua järkevä lause , sillä oikea vastaus vastasi tiettyä kirjainta. Vastaukseksi tuli " TURPA MUTU SUUTARI". Jotain oli ilmeisesti mennyt pieleen.
Satuin ihan silkkaa uteliaisuuttani vilkaisemaan saman henkilön äidinkielen vihkoon. Läksynä oli ollut lukea asiateksti ahvenesta ja vastata kysymyksiin. Selitä seuraavat sanat: Kalakukko. " Kukon ja kalan risteytys. " Heittouistin. " istuin, joka lentää esim. kolarissa." Ja sitä rataa. Opettajan kannattaisi todellakin vilkaista noita läksyjä useammin.
Nimittäin esikoinen kirjoitti tiukasti tekstiä ruutuvihkoonsa. " Äiti, eiks ole hyvä, kuuntele! Hatut on semmosii asioita mitkä laitetaa päähän ja myssyt on melkee samanlaisii mut sellaisii pipon muotosii."
No joo, vastasin. Eikös ne päähineet voi sillai määritellä.

" hei äiti"...esikoinen sanoi, " tää on hissan läksy."

Matkalukemista

Pääsiäisvierailulta piti vielä ajaa kotiinkin, ja esikoinen halusi matkalukemista. Lupasin katsoa lähikauppojen ja ärrän lehtihyllyistä jotain .

Helpommin sanottu kuin tehty. Prinsessa-lehden tyyppiset ovat auttamatta liian pienille tarkoitettuja, puuhalehdet taaperoille ja lemmikkilehdetkin tylsiä. Niinpä katselinkin sovinnolla nuorille neideille tarkoitettuja lehtiä, joista Demi oli jo luettuna mukana. Se olisikin ollut lähes ainoa varteenotettava vaihtoehto, sillä siinä ei ollut järisyttäviä otsikoita. Kuten esimerkiksi: " 30 syytä, jotka tekevät naisesta säälittävän! Miehet listaavat . Hatha-joogalla iso o...( jotenkin näin se meni), Tissit! Mitä seksiunesi kertovat sinusta...jne .

On varmaan sanomattakin selvää, etten ostanut mitään.

Mutta se hatha-jooga alkoi kyllä kiinnostamaan...

Päiväunia, osat 1 ja 2 ja 3

Osa 1. Olisipa ihanaa, jos joskus tulisi siivottuun kotiin töitten jälkeen ja joku toinen olisi huolehtinut päivän ruuasta. Ei olisi sitä hermoilua ja kiroilua ja kukaan ei olisi väsynyt koulu-työpäivän jälkeen. Kissakin olisi osunut astiaansa. Vaaka näyttäisi -1,5 kg.

Osa 2. Aamu alkaisi siten, että lähtisimme kaikki kuitenkin tehtäviimme, tosin jokainen tekisi aamupalansa itsenäisesti eikä ketään tarvitsisi hoputtaa. Yöllä ei tietystikään olisi ollut pakkasta, ja alakerta olisi lämmin. Lapset pukeutuisivat reippaasti ja olisimme kaikki ajoissa - olisin levänneen seesteisen kaunis, ja valmistautunut työpäivääni...sekin sujuisi suunnitellusti ( hahahh- aika paksua...) ja iltapäivällä olisin rentoutuneen onnellinen siivoojan käytyä ja niin pois päin....rintaliivitkin olisivat hieman löysät, joten laihtumista olisi tapahtunut...

Osa 3, K-18. Aamulla herään siihen, että olen lomalla. Muu perhe on amerikkalaiseen tapaan leirillä, joten saan keittää aamukahvini itse. Olkoon menneeksi. Limusiini noutaa minut hoitolaan, jossa käyn läpi triathlonin: vartalonhoito, kasvohoito ja psyykkaus. Tämän jälkeen hoidetaan ulkoinen kauneus; kampaaja ja kosmetologi tekevät parhaansa, jotta näyttäisin kolmekymppiseltä. Stylisti on valinnut minulle edustavat vaatteet, jotta voisin tehdä parhaan vaikutuksen puolisooni, jonka tapaan pian hotellissa... hän on päässyt pakenemaan leiriltä.

Oijoi, viime hetkellä minulle ilmoitetaan, että puoliso ei ole läpäissyt kodinhoitosiivousosuutta. He ovat lähettäneet stuntmanin tilalle.

" Hello darling, I'll be your Man tonight. My name is Richard Gere".

Autoa ostamassa

Rahat on sitten lainattu "ei ihan uutta"autoa varten. Autolta vaaditaan seuraavanlaisia ominaisuuksia: mielellään tummansininen, tilava, 5-ovinen, ilmastoitu, toimiva cd-ja radio, ehjä ja siisti myös sisältä. Aluvanteet. Käynnistyy myös talvella ja on mukava ajo-ominaisuuksiltaan. 2000-luvun peli.

Minäkin olen istunut nettiauton sivuilla useampana iltana. Listasin useammankin vaihtoehdon, ja näytin Miehelle sitten valintojani. Automerkistä olemme aika samoilla linjoilla, mutta Miehelle ei Bora kelpaa. On kuulema liian pieni. Ylläolevien vaatimusten lisäksi Mies kiinnittää huomiota sellaisiin seikkoihin kuin ajetut kilometrit, moottorin tilavuus, hevosvoimat ja jotain muutakin nippelitietoutta , esimerkiksi vuosimalliin liittyen ja varaosien saatavuuteen tms.

Kuinka ollakaan, vaihtoehdot hylättiin yksi toisensa jälkeen, ja jäljellä on nyt yksi, joka on kylläkin autoliikkeessä. Mies aikoi soitella siitä huomenna, mutta on hyvin epäileväisellä kannalla. Jotain mätäähän autossa täytyy olla, kun se myydään niin edullisesti...

Päivitys

Vaikka en ole kirjoittanut aikoihin, ei se tarkoita sitä, etten olisi ajatellut rakasta puutarhaani. Nyt talvella se on ollut kohtalaisen hautuautunut lumeen, vaikkakin vielä uuden vuoden aaton aikoihin " fiilistelimme" kasvihuoneessa. Tämä tarkoittaa sitä, että saunailtoina laitoimme lämmittimet ja kynttilät myös kasvihuoneeseen. Kelpasi siellä sitten istua ja tunnelmoida sen saunaoluen ajan.
Nyt on lunta tullut niin paljon, etten ole tietä kaivanut kasvihuoneelle asti.

Leikkokukissa tulppaanien aika alkaa kohta vaihtua esikkojen ajanjaksoon. Ennen joulua kuviossa ovat vahvasti mukana hyasintit, sitten neilikat ( tosin kestosuosikkejani: kestävät nimittäin maljakossa tosi pitkään ), sitten tulppaanit: rakastan niitä värejä. Nam! Mitä keväämmälle mennään, sitä vihreämpää kaikki alkaa olla. Ja keltaista! vaikkei keltainen kuulukaan varsinaisiin lempiväreihini, keväällä kuuluu olla keltaista. Ystäväni sanoi kerran, että jokaisen keittiössä tulisi olla jotain keltaista, vaikka edes keltainen tiskiharja. Se piristää.

Mutta ei puutarhuri ole ollut talviunessa, kenties vain pienessä horroksessa. Uusi penkki tulee perustaa vuosittain, ja kukkapenkin paikkakin on jo valmiina. Reunuksen teko on ollut vähän auki, voisiko sitä jo vaivata Rakentajaa valamaan sen niistä tiilistä, joita jäi kasvihuoneen lattiasta? Ja innostuisiko Rakentaja tekemään siihen keskelle sellaisen vaatimattoman suihkulähteen?

Nämä ovat sellaisia parisuhteeseen liittyviä juttuja, mutta ilmiselväähän on, että jokaisessa puutarhassa tulee olla vesipiste.

Mutta kaikki ajallaan. Sain kasvihuoneen , josta olin haaveillut. Olen siitä todella onnellinen. Mielestäni parasta puutarhuroinnissa on juuri se, että on kaikkea ihanaa, mistä voi haaveilla ja mitä voi suunnitella. Puutarha ei ole koskaan valmis.

Mikään ei ole niin ihanaa kuin hypistellä siemenpusseja. ( Haa! Ja en tarkoita nyt mitään kaksimielistä! )

Lomaterveisiä

Tämä kevät eletään tiettyjen etappien mukaisesti: hiihtoloman jälkeen on 13 viikkoa koulua, neljän viikon päästä on pääsiäisloma, siitä neljä viikkoa niin on helatorstai ja sitten vielä viimeinen rutistus ja kesäloma. Ministerit tai muut pölöt ovat siirtäneet koulun loppumispäivän kesäkuulle, 5.6. Ja maksimoidakseen opettajien kurimuksen, koulu alkaa jo 10.8. Eli lomaa onkin enää se 2 kuukautta. Toivottavasti painajaiset hellittävät ennen juhannusta.
Mutta älkää puhuko meille kolmen kuukauden kesälomista.
Ja mikä hiihtoloma tämäkin, kun lunta tulee taivaan täydeltä koko ajan? En ole edes viitsinyt mennä kokeilemaan, onko ladut ajettu. Tuskin. Jumpassa olen kyllä käynyt, ettei koko loma mene pelkästään sohvalla makoiluun.
Mutta onhan se surkeaa, että meikäläinen asettaa lomalle sellaisia paineita kuin komeroiden siivous tai järkevien artikkelien kirjoitus tai perusteellinen saunan pesu. Enkö muka ole oppinut, että lomalla kannattaa vain olla. Nukkua myöhään, urheilla ja rentoutua.
Upeaa olisi, jos joku MUU huolehtisi saunan pesuista ja komeroiden siivouksesta.
Mutta onneksi saa edes nukkua pitkään. Se on ihanaa!

Minua tarvitaan

Olen hyvin tarpeellinen ihminen. ( Niin tarpeellinen, etten ehdi eds blogia päivittämään.)
Lukija tietenkin ihmettelee, onko kyseessä kirjoittajan omat tarpeet vai onko kirjoittaja kenties jollekin toiselle tarpeellinen.
Kirjoittaja on käynyt omilla tarpeillaan ja kirjoittaa nimenomaan nyt siitä näkökulmasta, että sattuu olemaan äiti, puoliso ja jotain muutakin , joskus. Mutta aika vähän.

Pieni hetki muisteloille sallittakoon. Silloin, kun et päässyt yksin vessaan. Silloin, kun odotit miestä kotiin, jotta pääsisit suihkuun ( ja mies sanoi että mikset voi ottaa sitä mukaan? Sitteriin vaan ja pesukoneen päälle...) Okei, läsnäoloni oli kaivattua, minua tarvittiin. Ja tottapuhuen, olisin vieläkin valmis sen ihanuuden kokemiseen. Kun pulleat käsivarret kiertyvät kaulaan , kun pikkuinen nyrkki hamuaa etusormeani...

Kuitenkin taas tänään olen kummastellut näitä tarpeiden asettajia ja miettinyt niiden tärkeysjärjestystä. Minäpä kerron: 10-vuotias tyttäreni oli menossa tänään tapaturmasta aiheutuneen vamman leikkaukseen. Tarpeet: hän tarvitsee saattajaa. Työelämä tarvitsee opettajaa. No toki saatiin asia järjestettyä, ja työelämä saa pärjätä, vaikka lapsilta oli kuulunutkin kommenttia että mitenkä se Hansu nyt meidät jättää?

Kun istuin heräämössä ja katselin nukkuvaa tytärtäni, oloni oli todella rauhallinen ja onnellinen. Ei siksi, että hän nukkui, vaan siksi , että olin siinä, missä minun kuuluikin olla.

Yhteiskunnan vaatimusten mukaan läsnäoloni 10-vuotiaan lapseni luona on vähemmän tärkeää kuin palkkatyö, ja saankin huolehtia jälkikasvustani vain, jos haen palkatonta vapaata työstäni. Raja menee siinä 10-ikävuodessa. En lähde sitä spekuloimaan sen enempää, omistaan on huolehdittava, samaa mieltä. Mutta arvatkaapa vaan, huvittaako tehdä yhtään mitään "kehittämistyötä" työnantajan vaatimusten mukaan?NOT! ( selvennettäköön, että opettajalla ei ole tuntirajaa työssään, ja uudet lait ja asetukset sekä kaikenmaailmanhevonvitunhankkeet tuovat opettajille lisää työtä koko ajan ja siihen vaan todetaan, että SEHÄN KUULUU SUN TOIMENKUVAASI!)

Mutta siihen tarpeellisuuteen. Tänään olin tarpeellinen, kun hoidin sairaalakäynnin, kuljetukset, ruokailun, murtolukuläksyt, kissankusipellettien vaihdot, petivaatteiden vaihdot, juttelin siskon ja äidin kanssa puhelimessa, lääkitsin...puolisona olo jäi melkein nollille kun alkoi puhtaasti
jurppimaan. Melkein nollilla olo tarkoittaa sitä, että pesin puhtaita kalsareita, laitoin kuivia kaappiin, ostin toivottuja tuotteita kaupasta...mutta en laittanut iltapalaa.

Koko ajan jostain nyitään perkele. Mielestäni ideaalitilanne olisi sellainen, että tässä iässä oleva nainen ( siis parhaassa iässä:) saisi tehdä työtään,johon on kouluttautunut, saisi siinä arvostusta ja hyvää palkkaa. Saisi antaa perheelleen sen, mitä tämä tarvitsee: arkista huolenpitoa ja välillä vähän ekstraakin. Ilman mitään syyllisyydentunnetta..

Ja provisiona vähän omaa lomaa , siivouspalveluita ja kauneushoitoja.

Onko muka liikaa pyydetty?

Ostoksilla

Sitä ei pitäisi lähteä täältä periferiasta yhtään mihinkään. Hermostuu vaan ihan turhan päiten.
Kuten tänään. Lähdin esikoisen ja hänen makutuomarinsa kanssa rahantuhlausreissulle Palokkaan, jossa kauppakompleksista löytyy mm. Kodin ykkönen, Kappahl, Lindex, Hemtex ja Seppälä. Kotimatkalla oli tarkoitus pyörähtää Citymarketissa.

Sen verran järjestelmällinen olen, että listan kanssa lähdin reissuun. Ja osa ostoista oli vielä etukäteen varmistettu puhelimitse. Olisi nimittäin ärsyttävää ajaa turhan takia.

Tein hyvin halvan kierroksen Kodin ykkösessä, rähisin vain kassalla kun ottivat tarjoustuotteesta liian suuren hinnan. Vaatekaupoissa en edes käynyt. Tai sen verran kävin, että totesin ihanien Bamse-vaatteiden olevan tarkoitettuja vain pikkulapsille. Minäkin olisin halunnut " Maailman vahvin nalle"-puseron. Citymarketissa pääsinkin sitten toden teolla ostamisen makuun.

Piti ostaa siis muistitikku, 8 gigaa. Ensiaskel Reinot työkaverin vauvalle ( etukäteen varmistettu että löytyy ). Dvd-levy " Yes Man"- lehtimainoksen mukaan tarjouksessa. Ja hiuslakkaa.

Muistitikkuja ei ollut, eikä Yes Mania. Jonotettuani, myyjää joka haki paikalle toisen myyjän, sain tietää, että muistitikkuja ei ole tarkoituksella hyllyssä, vaan niitä saa neuvonnasta. Hän haki tikun minulle ja vitsailin siinä, että tämähän on kuin Venäjällä, tavaraa saa tiskin alta. Myyjä ei edes hymyillyt. Totesi jatkokysymykseeni että Yes manit ovat loppu. ( No man- ajattelin! ).

Kävelin sitten Reino-hyllylle. En hämmästynyt yhtään, ettei siellä ollut pieniä kokoja. Kävelin taas sata metriä kunnes löysin myyjän, joka soitti toiselle myyjälle, joka tuli kertomaan minulle, että ensiaskel Reinot löytyvätkin eri hyllystä. Hyvä niin, sillä olin aika valmis rähisemään.

Lakkapullo löytyi onneksi ihan helposti. Sanoin, tai siis soitin tytöille, että nähdään siinä kassakäytävällä, teen ruokaostokset lähikaupassa.

Volkkarin viimeinen voitelu

Autoilijan päiväkirjasta:

Lähdimme tyttöjen kesken sukulaisvierailulle Helsinkiin. Tarkoitus oli kyläillä useammassakin paikassa ja shoppailla hieman siinä sivussa. Tammikuun pakkaset hirvittivät hieman, samoin lumimyräkkä - olen nimittäin ajanut moottoritiellä karmeassa tuulessa ja myräkässä vain vajaa vuosi sitten, ja kohina korvien välissä on vielä tuoreessa muistissa.

Olihan volkkari ollut hankala jo pitkään: tuulilasi on yhtä seittiä ( viime syksynä soittelin miehelleni kenkäkaupasta, että voisinkohan ostaa yhdet kengät kun ne ovat nii-in ihanat ja kaveri sanoi että valitse tuulilasi tai kengät ) . Sitten tuli renkaaseen vikaa, se tyhjeni aika ajoin, joskus jopa yllättäenkin. Viime lauantaina viimeeksi. Kiva oli mennä potkurilla kauppaan -24 asteen pakkasessa.

Mies korjasi renkaan venttiilin, tärinä oli kuitenkin huomattavaa. Tähän autoon ei kuulema kannata enää iskareita vaihtaa. Ei sitten.

Nämä asiat tiedostaen lähdin kuitenkin reissuun. Sanoin , että jos tämän kerran vielä tällä autolla ja sitten menen pankkiin.

Menomatka sujuikin ongelmitta, emme edes eksyneet. Esikoinen kuittaili kuitenkin siihen malliin eksymisen mahdollisuudesta, että hermo kiristyi hieman loppukilometreillä. Muutenkin viikonloppu sujui mukavissa merkeissä, kiitoksia vain ja terveisiä kaikille:) Lähdimme siis rentoutuneina paluumatkalle kotiin. Edes eksymisen vaaraa ei ollut . Olin täysin varautumaton siihen, että Mäntsälän kohdalla öljyvalo syttyi palamaan ja alkoi kauhea piipitys.

Vatsassa muljahti ja itku nousi kurkkuun. Ihan ensimmäisenä mieleen tuli syytös puolisoa kohtaan, oliko hän unohtanut katsoa öljyt. Onneksi kohdalle osui huoltoasema. Pikainen puhelu kotiin:
Mies: no voi hitsi. Kuule osta nyt litra öljyä ja jos siellä ei ole ketään auttamassa ( huoltoasemallako? hah.) niin avaa se musta korkki ja kaada sinne...

Minä: no mä oon täällä hyllyillä. Ei täällä ketään ole auttamassa. Ostanko mä täyssynteettistä vai synteettistä vai pelkkää moottoriöljyä? Onko se tämä korkki, jossa on sama kuva kuin öljyvalossa?

Ostin pelkkää, isomman pönkän. Ajettuamme kotvasen soittelin kotiin, pulssikin oli jo tasaantunut. " Tässä Renkomäen kohdalla ajellaan, ihan hyvin sujuu..." ja silloin se piipitys alkoi uudelleen. Ajelin seuraavalle levikkeelle ja lorauttelin öljyä uudemman kerran. Pari rekkamiestä näytti siinä katselevan, mutta tottuneesti avasin konepellin ja hoidin homman kotiin. Perkele.

Loppumatka sujui ilman piipityksiä. Mutta pitkälle reissulle en enää tällä pelillä lähde, se on saletti.