torstai 19. toukokuuta 2011

Poikakavereista ( äidin näkökulma)

Ja toki kyseessä voi olla tyttökaverikin, sillä nykynuoret ovat oppineet suvaitsevaiseksi ja pitävät kaikkea hyväksyttävänä ja varmaankin kokeilunarvoisena.
Ja ihan tiedoksi , etten kirjoita nyt omasta tyttärestäni, jotta kenenkään ei tarvitse nostaa maitoja:) Kirjoitan ihan spekulatiivisesti ja hatusta vedän...

Isäni esitteli kuulema äitini vanhemmilleen, kun he olivat kihloissa. Niin tein muuten minäkin puolisoni kohdalla, mutta nuoruusiän poikakavereista kotona kävi muutama. Ensimmäinen koki hämmentävänä sen, ettei isäni koskaan puhunut hänelle mitään, korkeintaan liikutti kulmakarvojaan. Toisen kohdalla isäni jopa nytkäytti päätään tervehdyksenomaisesti. Kolmannen kohdalla äitini sulkeutui makuuhuoneeseen vuorokaudeksi murehtimaan sitä, missä vaiheessa kasvatukseni oli mennyt noin helvetin pieleen...

Me 2000-luvun vanhemmat sitten yritämme. Meille saa tulla, meillä saa olla. Mutta että kalsarikallet tulisivat aamuyöllä vastaan jääkaapilla, se ei tule onnistumaan. Eihän tämä ole mikään kolhoosi, herranjestas. Siinä vaiheessa, jos pitää jo päästä yöpymään ja aamupalapöytään, on nuoren aika muuttaa pois kotoa, opiskelijakämppään ja niin pois päin.
Muuten meillä saa olla. Ruokaakin tarjotaan ja tervehditään ja heitetään läppää. Se on kuulema aika noloa, että isä ei muista kaverien nimiä tai että erehtyy moikkaamaan kylillä.
Mutta yritystä on:)

Ei kommentteja: