lauantai 15. tammikuuta 2011

Matkakuvaus Hurghadasta, osa 3. Mammakin snorklaa


Punainen meri on sukeltajien ja snorklaajien Mekka. Suolapitoisuuden johdosta vesi pysyy yli 20 asteisena ympäri vuoden, joulukuussakin veden lämpötila oli 24 astetta. Vesi on läpikuultavan kirkasta ja vedenalainen elämä äärimmäisen rikasta. Koralleja ja kaloja suojellaan ja esimerkiksi simpukoiden ja korallien maastavienti on ankarasti kielletty. Mekään emme yrittäneet.

Olin kuulluut ylistäviä kertomuksia snorklauksesta ja kohtuullisen hyväkuntoisena uimarina ajattelin homman olevan piece of cake. En ollut siis koskaan kokeillut lajia. Lähdimme matkanjärjestäjän retkelle kohti Giftunin saarta ja mukaan lähti vielä snorklausopettajakin. Rannasta käsin piti tutustuman vedenalaiseen maailmaan.

Saimme sitten snorkkelit ja räpylät ja neuvot räkäistä lasiin. Tähän asti sujui. Sukellusopas huitoi jo vähän kauemmas lähtijöitä mukaansa, toki olin menossa. Olihan koko perhekin menossa ja parempi uimari minä olen kuin puoliso. Kokeilin ja ei onnistunut, vettä meni suuhun ja nenään. Vaihdoin snorkkelin ja yritin taas. Tuulinen sääkin kai vaikutti asiaan. Jättäydyin rantaa kohden, muu porukka meni menojaan. Ajattelin että oikeasti on paskat vehkeet, kun voin vain käväistä veden alla ja heti oli noustava pintaan hengittämään. Jonkin ajan kuluttua tyytyväiset snorklaajat tulivat rannemmas, olivat kuulemma nähdeet paljon. Samir-nimimen nuori miesopettaja otti vielä molemmat teinimme kädestä pitäen uudelle kierrokselle ja esitteli mm. rauskun. Ja meikäläiden räpiköi rantavedessä. Pah.

Sitten siinä retkeä puidessa kävi ilmi, että minulla oli ollut putki väärinpäin. Toki suukappale oli suussa niinkuin pitää, niin tyhmä en sentään ole. Mutta putki oli sojottanut taaksepäin, ja täyttynyt siis helpommin vedestä. Myöskään en ollut osannut kellua vedenpinnassa aaltoja myötäillen, vaan kauhoin pitkillä vedoilla liian syvälle. Ilahtuneena siitä, että virheeni selvisivät, kokeilin snorklausta hotellin uima-altaassa ja onnistuin. Koska altaan vedenalainen kasvusto oli huomattavasti pienempää kuin meren, vänkäsin vielä uudelle snorklausretkelle.

Harmillista, että retkipäivänä oli aika tuulinen sää. Paatti keikkui rankasti ja oli kylmä. Merivesi oli kuitenkin lämmintä ja aaltojen takia ajattelin , että otetaas nyt varman päälle. Snorkkeli puettiin ylleni , samoin kuin kelluntaliivit. Sukellusoppaalla oli jopa snorkkelitaksi, elikkäs uimarengas, josta saattoi pitää kiinni. Aqvarium-riutan elämä kutsui minua ja innosta puhkuen hyppäsin mereen kaikkine varusteineni. Paniikki iski kuitenkin välittömästi, oli kamalan syvää enkä saanut henkeä. Uin takaisin paattiin, paiskoin räpylät ja snorkkelit lattialle ja menin yläkannelle itkemään. Nyyhkytin turhautuneena pyyhkeen alla, kun muut snorklaajat uivat riutan reunalle oppaan perässä.

Palattuaan retkeltä opas lähestyi minua varovasti ja lupasi auttaa kädestäpitäen seuraavalla pysähdyksellä. Silloin kokeilin hengittämistä ensin pitämällä kiinni laivan rappusista. Muistin kellua rentona aallokon mukana ja pidin vauhtini rauhallisena. Onnistumisen elämys ja kokemus oli valtava!
Puhumattakaan vedealaisita nähtävyyksistä!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä juttu kokonaisuudessaan. Sitkeys palkittiin ja näit merenalaista elämää :)
Meillä kävi samoin Ronjan snorkkelin kanssa, ei me huomattu ongelmaa, mutta eräs sukellusta harrastava nuorimies kävi korjaamassa ja neuvomassa, hyvä niin. Muuten olisi vaan ihmetelty miks ei homma onnistu...
Kaija