Naisia mukaan politiikkaan, JOO!

Viime kunnallisvaalien edellä pohdittiin, miksi ihmeessä nuoria naisia ei kiinnosta lähteä politiikkaan? Tai naisia ylipäätään? Minäpä kerron.
Olenhan nainen, melko nuorekaskin.

Yleistän aika rankasti, mutta kirjoittajalla on kirjoittajan vapaus. Lukijalla vastuu suodattaa:) Halusin tosiaan aikoinani mukaan kunnalliseen päätöksentekoon, sillä kuvittelin, että voisin vaikuttaa oman kaupunkini asioihin ja pyrkiä tekemään kunnastamme paremman paikan asua. Ensimmäisen valtuustokauden himmailin ja ihmettelin, että tälläistäkö tämä oikeasti on, käydään vaan kokouksissa ja kopautetaan nuijaa. Lähdin kuitenkin uusiin vaaleihin ehdolle, sillä halusin nähdä, pääsisinkö jatkoon, kun oli tämä kuntaliitoskin.- Pääsinhän minä ja on tämä kunnallinen päätöksentekokin alkanut avautua pikkuhiljaa.
Naisenahan minä ajattelen vain tunteella, varsinkin kun halusin säilyttää pienen koulun enkä ihaile massalaitoksia. Naisellisella viekkaudella pärjäisin varmasti, jos alentuisin sille tasolle. Sen verran vahvasti miehinen testosteroni hyrrää, ettei samalle hiekkakasalle tahdo kovin moni kukko mahtua. Ja naispuolisia, vahvoja poliitikoita karsastetaan. Valta on miesten juttu.
Voi niitä äänenpainoja, nuhteluja, korostuksia!
Onhan se toki hienoa, että on ihmisiä, jotka haluavat hoitaa ja kantaa vastuuta yhteisistä asioista. Se vie nimittäin aivan uskomattomasti aikaa, kokouksia ja toimikuntia ja suunnitteluryhmiä on varmaan päivittäin. Minä olen lusmuillut niin paljon kuin pystyn, sillä ansiotyön ja perheen mennessä politiikan edelle osallistun vain niihin juttuihin, joihin on IHAN pakko. Ja silti kokouksia riittää.
Puhumattakaan siitä, että olen tänään ylittänyt itseni leipomalla kaksi tiikerikakkua demarinaisten myyjäisiin. Helvetti!