Mankeli

Äitini pesi nyrkkipyykkiä.
Muistan, kun ammeessa oli monta ämpäriä kerrallaan likoamassa. Olin kuulemma kolmevuotiaana ollut mustasukkainen pikkusiskolle, koska hänen pyykkiään pestiin enemmin. Siksi olin kerran pissinyt housuun eteisessä. Ihan tarkoituksella.
Kävin äitini kanssa myös pyykkituvassa, siellä oli mankeli. Äiti vain syötti lakanat siihen ja minä katsoin hiljaa vieressä, kuinka tuli sileää. Lienee lapsuudesta juotunut mieltymykseni puhtaisiin lakanoihin: mikään ei ole niin ihanaa, kuin pujahtaa sileisiin, raikkaisiin lakanoihin!

Lakanafriikki olenkin ollut, vaikken osaa ihan armeijatyyliin pedatakaan. En siedä yhtään ainoaa roskaa tai ruttua lakanoissa, mutta silti ymmärrän inhimillisen sietokyvyn rajat: en siis vaadi itseltäni lakanoiden silittämistä. Ainoastaan tyynyliinat silitetään.

Lakanat vedettiin ennenmuinoin, kun oli joku piika, jonka kanssa ne voitiin vetää. Nyt, kun työssäkäyvä emäntä on omillaan, tarvittaisiin jokin vekotin, jonka kanssa lakanoiden sileäksi saaminen sujuisi helposti. Mister Mankeli!

Huokailin joskus sen perään, ja rullailin lakanoita kerälle ilman vetämistä tai mankelointia. Kyllä uni tuli ilmankin, täytyy myöntää.

Tässä pari viikkoa sitten siippa tuli kotiin innoissaan. Hänellä oli antaa minulle se, jota olin kauan aikaa toivonut. Mankeli! Ihan toimiva vielä, kunha siihen löytyisi vielä yksi osa. Tälläinen aarre oli ollut heitettynä anopin talon roskikseen, voitteko kuvitella? Onneksi puoliso oli korjannut sen talteen. Puuttuva osakin etsittiin myöhemmin.

Testasin mankelin tänään, koska en halunnut olla epäkiitollinen. Oli kasoittain silitettävää. Kokeilin tyynyliinojen kohdalla, mutta ei oikein toiminut. En kuitenkaan ajatellut vielä luovuttaa, kokeilen huomenna lakanoita. Ei siinä mitään, että kone pitää helvetillistä meteliä. Jos sileää tulee, niin antaa mennä vaan!