lauantai 27. maaliskuuta 2010

Päiväunia, osat 1 ja 2 ja 3

Osa 1. Olisipa ihanaa, jos joskus tulisi siivottuun kotiin töitten jälkeen ja joku toinen olisi huolehtinut päivän ruuasta. Ei olisi sitä hermoilua ja kiroilua ja kukaan ei olisi väsynyt koulu-työpäivän jälkeen. Kissakin olisi osunut astiaansa. Vaaka näyttäisi -1,5 kg.

Osa 2. Aamu alkaisi siten, että lähtisimme kaikki kuitenkin tehtäviimme, tosin jokainen tekisi aamupalansa itsenäisesti eikä ketään tarvitsisi hoputtaa. Yöllä ei tietystikään olisi ollut pakkasta, ja alakerta olisi lämmin. Lapset pukeutuisivat reippaasti ja olisimme kaikki ajoissa - olisin levänneen seesteisen kaunis, ja valmistautunut työpäivääni...sekin sujuisi suunnitellusti ( hahahh- aika paksua...) ja iltapäivällä olisin rentoutuneen onnellinen siivoojan käytyä ja niin pois päin....rintaliivitkin olisivat hieman löysät, joten laihtumista olisi tapahtunut...

Osa 3, K-18. Aamulla herään siihen, että olen lomalla. Muu perhe on amerikkalaiseen tapaan leirillä, joten saan keittää aamukahvini itse. Olkoon menneeksi. Limusiini noutaa minut hoitolaan, jossa käyn läpi triathlonin: vartalonhoito, kasvohoito ja psyykkaus. Tämän jälkeen hoidetaan ulkoinen kauneus; kampaaja ja kosmetologi tekevät parhaansa, jotta näyttäisin kolmekymppiseltä. Stylisti on valinnut minulle edustavat vaatteet, jotta voisin tehdä parhaan vaikutuksen puolisooni, jonka tapaan pian hotellissa... hän on päässyt pakenemaan leiriltä.

Oijoi, viime hetkellä minulle ilmoitetaan, että puoliso ei ole läpäissyt kodinhoitosiivousosuutta. He ovat lähettäneet stuntmanin tilalle.

" Hello darling, I'll be your Man tonight. My name is Richard Gere".

Ei kommentteja: