Tasapainoinen minä

Oh ja voih. Blogiin on tullut uusi palvelu, josta näkee kävijämäärän. Ja sen, millä hauilla kukakin on blogiini eksynyt. ( On muuten ihanaa, kun kommentoitte ja on mahtavaa, että luette juttujani, kiitos siitä!!!)

Kiinnostavaa oli, että " avioliittoneuvoja "ja " kynnet" oli ollut se hakusana, jonka kautta blogiini oli eksytty. Mietin, mahtoiko avioliittoneuvojen hakija mahdollisesti pettyä jutustani, mutta sitten ajattelin, että perkele, tässäpä on oiva markkinarako.

Laittelen siis viisauksiani muotitermien ja yleisten hakusanojen otsakkeiden alle ja annan palaa.

Tänään vuorossa " tasapainoinen minä".

Ja voi pojat, siihen on vielä matkaa.

Jo parikymppisenä ihailin ihmisiä, joista näkyi, että he ovat sinut itsensä kanssa. Joillakin ihmisillä oli " sisäinen rauha", joka heijastui ulkomaailmaan- he olivat tyytyväisiä itseensä, mutta eivät itsetyytyväisiä. Asetin " sisäisen rauhan " jo silloin päämääräkseni, että joskus olisin niin tasapainoinen ja seesteinen että säteilisin sitä harmoniaa muuallekin...

Sen näkee myös joistain pareista, miten heillä on sisäinen rauha suhteessaan. Olen nähnyt sellaisia pareja vaan muutaman, mutta heidän hyvä yhdessäolonsa antaa kyllä positiivista energiaa muillekin.

Tasapainoinen minä, tasapainoinen elämä. Se merkitsee kussakin ikävaiheessa ihmisille eri asioita, ja viisautta olisikin ymmärtää se, että jokainen elämänvaihe on erilainen ja siinä vaiheessa asiat ovat vaakakupissa eri painoisina. Ymmärrättekö, no ei se mitään. Opiskelija keskittyy opintoihinsa ja mahdollisesti vielä työntekoonkin, mutta vaatii tasapainoon päästäkseen myös hedonistista mielihyvää ja reipasta elämää. Oikeutta olla itsekäs ja huoleton.
Pienten lasten äideillä on hittovie oikeus olla joskus homssuisia ja hajamielisiä ja unohtaa siivoushuolet ja oman vartalonsa kiinteyttäminen: nyt eletään vauva- ja taaperoaikaa ja rakennekynnet eivät istu tähän elämänvaiheeseen. ( Miehensä silmissä naisella olisi oikeus olla kuningatar edes joskus ja sonnustautua syntisiin sukkanauhaliiveihin ...huomatakseen taas olevansa raskaana...)
Huomautan, että kirjoittajalla on naisnäkökulma. Vahva sellainen:)

Kun nainen sitten ajautuu työelämään, kuka mistäkin syystä, tasapainoa alkaa nakertaa ( viimeistään siis tässä vaiheessa ) syyllisyys ja riittämättömyyden tunne.
Kun olet töissä, verkkokalvoillasi on se kyynelehtivä esikoinen, joka jäi ikävöimään. Tai palaverin pitkittyessä näet, kuinka lapsesi roikkuu päiväkodin aidassa, odottaen sinua. Vain pimeys ja pihalampun kelmeä valo valaisevat tuota yksinäistä, haalaripukuista olentoa. Nyyh.
Työpaikalla on vähintään kaksi henkilöä, joilla ei ole perhettä, mutta on TYÖ, sekä miespuolisia työkavereita, joilla on lapsia ja vaimo kotona. Kaikki ihmettelevät sitä, että tulet kiireellä töihin ja haluat lähteä ajoissa kotiin. Mietit, ettet ehkä tee hommiasi kunnolla? Olisiko sittenkin pitänyt ilmoittautua vapaaehtoisena siihen iltamatineaan?( Paskat, ei olisi )

Onneksi on naisia, joilla se tasapainoinen minä ja tasapainoinen parisuhde auttavat tämän elämänvaiheen keskellä, sillä sehän kestää. Päiväkodista kouluun, ja yläkouluun.
Tästä pidemmälle en vielä tiedä, sillä ei ole omakohtaista kokemusta.
Itse olen kasvanut tässä ajassa, ja oppinut armahtamaan myös itseni. Siitähän se ensimmäiseksi lähtee, nimittäin. Tämä aikausi ei tee helpoksi elämää, jos haluaa virtausten mukana mennä: haluatko olla kuten edellisen sukupolven äidit ( he nimittäin hoitivat KAIKEN paljon paremmin, lienet joskus saanut kuullakin? ), vai yritätkö olla kuten median ihanneäidit tai naiset tms: " kotiäitinä on ihanaa! Mieheni miljoonatuloilla meillä on kolme nannyä ja kaksi personal traineria minua varten, jotta pysyn kunnossa tenniksenopettaajani varten". Jotain tätä rataa.

Rakkaat siskot, rakkaat puolisot! Olkaa armollisia ja anteeksiantavaisia toisillenne ja itsellenne, elämme vain kerran! Eläkää hyvää elämää, pyrkikää siihen, että ajattelette myös omaa parastanne, mutta ei koskaan toisten kustannuksella!