perjantai 10. syyskuuta 2010

Sukuvika

Elämme tosiaan sitä aikaa, että puoliso voi pikkuhiljaa alkaa kaivella haulikkoa esiin. Pojankoltiaisia on alkanut pörräämään tiuhaan tahtiin, mutta mukavia kavereita kaikki ja meillehän saa tulla. Kaikki ovat olleet samanikäsiä ja porukalla on kyläilty. Viime kesänä tosin huomautin, että pääovesta tullaan, sillä kaupasta tullessani kaverit olivat menossa esikoisen huoneeseen palotikkaita pitkin. Aivan eri asia olisikin, jos joku autoileva nuorimies tulisi näille kulmille hengailemaan. Lähtö tulisi.

Tänäänkin eräs urhea luokkakaveri tuli pitkän matkan päästä kyläilemään. Ilman sitä esiliinajoukkoa, joka yleensä on mukana. Tämä oli kuopukselle jotain uutta, ja pitihän sitä vahtia. Kun toiset olivat parvekkeella juttelemassa, kyräili kuopus portaikossa ja vahti. Muutenkin piti vähän kiukutella. Sanoin sitten, että mene vaikka tietsikalle, jos ei ole muuta tekemistä. Tietenkin isommat tarvitsivat tietsikkaa , vaikkakin vain hetken. Kuopus tulistui, että jos en saa olla koneella, sitten vaklaan.
Totesin, että olet aivan kuin tätisi, minun sisareni siis. JOS minulla sattui joskus joku poika vahingossa olemaan vieraana, sisko kyllä pyöri nilkoissa. Naurahdin vielä, että varmaan isäsikin on ollut samanlainen vaklaaja, koska on sisarussarjan nuorin. Kuopus ei hätkähtänyt, vaan sanoi että no niin, sitähän on sitten suvussa. Eikä siitä sen enempiä.

Ei kommentteja: