sunnuntai 3. elokuuta 2008

Suunnistusta Stadissa

Olen kohtuullisen kehno suunnistaja. Yläasteella sain tukiopetusta ko. aineessa vaikka muuten ysin urheilija olinkin. En erota edes oikeaa ja vasenta- mutta eihän sitä erityisopettajaksi muuten pääsisikään...

Tässä vuosia sitten olin esikoisen kanssa Helsingissä, ja oleilimme ystäväni luona Sallinkadulla( ihan keskustassa, Mannerheimintien sivukatu). Piti lähteä ristiäisiin Kaivopuistoon, ja kartan mukaan reitti oli lähes suora. Aikaa menisi puolisen tuntia. Koska sää oli kaunis, ajattelin että rattaiden kanssa on mukava kävellä, niinpä varasin aikaa vähän reilummin.

Onneksi puiston lähellä oli vanha rouva ulkoiluttamassa villakoiraansa- muuten en olisi koskaan ehtinyt ajoissa sisareni lapsen ristiäisiin.

Kun oli aika lähteä pois, sain lukuisia ohjeita, kuinka pääsen Sallinkadulle parhaiten.

On siis täysin käsittämätöntä, että kierrettyäni kaksi tuntia ympyrää olin taas sen saman kirkon edessä- en osannut mennä oikeaan suuntaan.

Tyttäreni alkoi jo olla väsynyt ja ilta hämärtyä. Näin jonkin suurlähetystön edessä päivystävän poliisiauton ja menin kertomaan heille huoleni. Poliisit pitivät viisaampana sitä, että menisin raitiovaunulla. No mutta mihin suuntaan??

Raitiovaunu tuli. Poliisi HYPPÄSI sen eteen, PYSÄYTTI vaunun ja auttoi rattaat sisään.
" Rouva tulee kyytiin tässä", poliisi ilmoitti kuljettajalla.
Eikä tarvinnut edes maksaa.

Ei kommentteja: