Ammatti: kotirouva

Tämä kirjoitus kuuluu sarjaan "poliittisista arvoista". Luin tänään kirjoituksen, jossa viitattiin puolen vuosisadan takaiseen aikaan- silloin työntekijää arvostettiin hänen tekemänsä työn perusteella, ihmisiltä löytyi me-henkeä, jonka nosteessa suuristakin urakoista selvittiin. Piiat ja rengit olivat ylpeitä työpanoksestaan, eikä rehellisen , fyysisen työn tekijöitä halveksittu.

So? Tätä ei kiistä kukaan. Väinö Linnan " Täällä Pohjantähden alla" -ajoista on kuitenkin kulunut jokunen vuosikymmen, eikä entiseen ole paluuta. Mielestäni tälläinen haikailu on turhaa. Nyt on nyt, ja nykypäivän ihmisellä on edessään yhtä lailla haasteita, vaikkakin erilaisia. Luuletteko, etten minä ole saanut kuulla siitä, kuinka ennen naiset hoisivat karjan, maatilan ja lapset- pyykkäsivät käsin ja leipoivat ( "ja minä kun en ossaa edes traktorilla ajjaa" ) eivätkä nurisseet.

Mitä me tällä voitamme? Vähättelemme nykypäivän työssäkäyviä ihmisiä, oli hän sitten tehdastyöläinen tai akateemisesti koulutettu. Että meillä on niin helppoa. Toista oli silloin.

Nykypäivän haasteet ovat erilaiset. Mielestäni on väärin puhua koulutettujen etulyöntiasemasta, sillä täällä Suomessa meillä kaikilla on MAKSUTON peruskoulu! Se on upea asia. Ammatillisiin ja lukio-opintoihinkin pääsee, oli tausta mikä tahansa. Ja on väärin väheksyä koulutusta- jos joku väittää nykyään, että ammattikoulutusta ei tarvita, niin....

Ennen oppi kulki isältä pojalle, nyt on asia toisin. Älkää siis markkinoiko nuorille sitä, "että ei sitä ennenkään tarvinnut koulun penkillä istua- otettiin vaan saha käteen ja hommiin."

Kädentaitajista alkaa olla pula. Mutta harva pääsee hankkimaan elantonsa itseoppimallaan kädentaidolla ( hatunnosto sille , joka pystyy ). Itse arvostan tälläisiä ihmisiä hyvin paljon.
Monilla nykypäivän kädentaitajilla ja " duunareilla" on kuitenkin koulutusta ammattiinsa.

Nykypäivänä sitä vaaditaan. Näin se vaan on. Kyllä talkoohenkeäkin löytyy, mutta pelkällä talkoohengellä ei elä.

Ai niin, nyt siihen otsikkoon. Olisipa mukavaa olla kuin Suomisen perheessä. Minä olisin helevetin mielelläni rouva Suominen, joka pitäisi ompeluseuroja ( korkeintaan kerran kuussa) ja edustaisin aina päivällisellä. Ja että minulla olisi se Alva, josta on ollut aiemmissa kirjoituksissa puhetta. Puhuisin ruotsia päivällisellä. Det skulle vara roligt!
( tai jotain, olen kanska dåligt tuossa ruotsin kielessä).