Kirjoitettu 22.2.1980
"McPerconien kohtalo"
"Askeleet lähestyivät kreivitär Lyydia McPerconin vuodetta. Hän heräsi hätkähtäen. Kyllä, askeleet kumahtelivat hänen makuuhuoneensa kiviseen lattiaan. Hän nousi istumaan. Tuskan hiki näkyi kynttilän lepattavan liekin valossa hänen valkoisilla kasvoillaan. Nyt, nyt joku ojensi kätensä ja aikoi vetää hänen vuodeverhonsa syrjään. Hän kirkaisi ja vaipui vuoteelle..."
Jämäkkä alku, vai mitä. Jätän parit kohtaukset välistä ja jatkan...
"Oli vuosi 1632. Pariisissa riehui rutto, josta kukaan ei ollut selvinnyt ennen kreivitärtä. Hänen päivänsä olivat luetut. Enää kolme viikkoa elinaikaa. Hän voisi parantua, jos Marseillesta asti haettaisiin lääkäri, joka voisi parantaa....
Sanansaattaja lähti matkaan. Hän pistäytyi matkalla kotonaan. Siellä oli hänen äitinsä kuollut, ja hän jäi hautajaisiin. Kun hän pääsi matkaan, oli kreivittärellä enää kaksi viikkoa elinaikaa...."
Sota syttyy, ja vie mukanaan koko perheen. Ainoastaan kreivi jäi henkiin. Tarinan loppusanat olivatkin:
" Näin päättyi McPerconien tarina. Vain kreivi oli elossa, mutta hänkin kuoli. Hänet murhattiin."
Sitä minä vaan kummastelen, että 12-vuotiaana kirjoittelen tälläistä draamaa, miksen ole päässyt yhtään pidemmälle kirjoittelussani? Missä se menestysromaani viipyy?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti