lauantai 27. syyskuuta 2008

Nollaamisesta

Tänään minua kehoitettiin nollaamaan itseni . Kansankielellä nollaaminen tarkoittanee rentoutumista, työasioiden ja muiden huolien hetkellistä unohtamista. Kun mieheni lähtee mökkireissulle nollaamaan itsensä mieskavereiden kanssa, nollaus tarkoittaa saunomista ja sihijuoman nauttimista. Luulisin. Saattaahan toki olla niin, että miehillä on jokin salainen kirjallisuuspiiri tai suunnistusta. Mistäpä minä sen tietäisin..

Minä olenkin käynyt kierroksilla viime aikoina, mutta tällä kertaa kierrokset eivät ole antaneet positiivista energiaa. Yleensä se on niin, että lievän stressin aikana saa asiat hoidettua äärimmäisellä tehokkuudella. Työt, kotityöt ja muu aktiviteetti hoituu lennossa. Tällä viikolla olen ollut aika lamassa.

Täytyy varmaan nollautua. Olen ihan samaa mieltä. En tosin toivo, että olotila jää kovin pysyväksi, sillä silloin asiat eivät hoidu. Tänä viikonloppuna aion:

-olla välittämättä silitettävästä pyykistä
-olla imuroimatta ja pesemättä lattioita
-löhötä sohvalla ja katsoa tulen leikkiä takassa
-nauttia valkoviiniä ja herkullista ruokaa ( se on kyllä pakko tehdä itse. Voi paska)
-lukea ainakin yhden dekkarin ( Sain Tess Gerritsenin uusimman kirjastosta. Se kelpaa. )
-suunnitella kasvihuonetta ja siellä kasvattamista. Olisipa jo kevät!!!
-olla puuttumatta tyttöjen juttuihin- isompi saa rauhassa olla ystäviensä kanssa ja pienempi nollaa itseään piirrettyjen kanssa. Hän rakastaa viikonloppuja juuri siksi, ettei tarvitse pukeutua. Koko päivän voi olla pyjamassa, pihallakin...
-olla valittamatta siitä, että Rakentaja sotkee lavuaarin ja eteisen. Hän tekee sen minun vuokseni.

Siis oikeastaan erittäin hyvä ehdotus. Nollalinja.

Ei kommentteja: