sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Banaanikärpänen nenässä?

Ei pitäisi jättää banaaneja päiväkausiksi esille.Tämäkö lienee syy siihen, että noita ärsyttäviä pikkukärpäsiä on taas ilmaantunut.

Ja yksi niistä lensi nenääni. Ihan totta. Välillä se käy sieltä ulkoilemassa, mutta sieraimeen se on pesän tehnyt. Nenäkarvat vaan väräjävät, kun kärpänen pörrää . Kutittaa.

Puutarhapenkkien mylläys saa myös aikaan säpinää. Mullanrajassa kuhisee pikkuöttiäisiä tuhansittain. Koko piha on täynnä elämää, ja kauniista kesäillasta nauttiminen onnistuu vain hyttyssavujen ympäröimänä. Vaikka olin vuorannut itseni kohtuullisesti ja ahkeroinut huivi päässä, on päänähkani täynnä patteja. Kutiavia patteja. Ohimot näpyillä ja joku oli uinut liiveihinkin.

Toivon kuitenkin, että nenässäni asuva banaanikärpänen muuttaisi pois. Kiva niistää kärpäsen munia. ( onneksi kyseessä on kuitenkin vain pikkuruinen kärpänen, eikä esimerkiksi lukki. )

Saattaahan kyse olla tietysti jostain muusta. En mielestäni ole sekoamassa. Ehkä se on vaan tuuli, joka niitä nenäkarvoja heiluttaa...

Ei kommentteja: