sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Jälkipeliä

Ensimmäinen puolivirallinen mölkkyerä on ohi. En voittanut mutten hävinnytkään, itseasiassa kukaan ei hävinnyt; sen verran hyvää ruoka oli. Tuuli oli suotuisa sekä heittojen että itikoiden takia. Minäkin heitin pari nappiosumaa, luulivat minun harjoitelleen salaa. No en ole, mutta alkuillasta en vielä katsonut kieroon tai nähnyt palikoita monistettuina...

Seurapelit ovat mukavia, aikoinaan Kuninkaanmäessä oli aikuisilla tikkakilpailut, me penskatkin saimme heittää. Kerrostalossa asuessamme talon miesväki kokoontui pelaamaan lentopalloa ja meillä kersoilla on kerrassaan mahtavia leikkejä, nurkka-Jussista tyhmään kuninkaaseen. Nykypäivän mölkky on inhimillinen seurapeli, sillä sitä voidaan pelata ulkona eikä se vaadi niin kovin paljoa.

Lapset olivat keskenään yhden yön, talo oli pystyssä ja lapset tallella. Nuorimmainen käväisi naapurintytön kanssa synttäreillä, ja laittoi sieltä viestin yhdeksan maissa: " Ollaan just lähdössä kotiin kunhan Sara löytää alushousunsa."  Just.

Pikkukissa Hemuli on vielä niin pieni, ettei saa vessan ovea auki. Se pitää siis olla kunnolla raollaan, että neito pääsee asioilleen. Ei ollut päässyt, ja keittiön pöydän alla oli kakka. Olipa mulahtanut pönttöönkin, liekö yrittänyt sinnekin kakkia. Pihassa oli moponjälkiä, joitain kolleja meillä oli pyörähtänyt iltasella vanhempaa neitoa tervehtimässä...

Mölkkyilta huipentui kotikaraokeen, arvanette varmaan että taso oli kova. Järvessäkin oli käytävä, vaikka vesi oli ihan liian kylmää uiskenteluun.Tämä päivä on sitten mennyt pizzan parissa ja huomenna koittaa jälleen kerran ryhdistäytyminen.

Muuten, niistä alushousuista sen verran että olivat käyneet siellä synttäreillä uimassa. Että ihan oikeasti kyse ei ollut mistään muusta:)

Ei kommentteja: