maanantai 7. tammikuuta 2013

Matkakuvaus Thaimaasta, osa 6. Retkikokemuksia

Kuten aikaisemmista kirjoituksistani voi lukea, olin suunnitellut retkiä jo etkäteen. Krabi on aivan ihanteellinen sijainniltaan sen suhteen, kiinnostavia kohteita löytyy läheltä ja kauempaakin. Aurinkomatkoilla oli erinomainen tarjonta, samoin Raya Diversillä. Nämä olivat hieman hinnakkaampia, ja päätimmekin kokeilla omatoimisesti ostettuja retkiä.

Heti toisena lomapäivänä keli oli pilvinen ja sateinen ja päätimme hoitaa norsusafarin alta pois. Viidakossa olisi muutenkin kosteaa. Tilasimme hotellista auton, joka vei meidät lähellä olevalle norsutilalle. Hotellin kautta tilattuna safari maksoi 800 bht/ aikuinen, kuljetuksineen. Kadulta olisi saanut retken tingittyyn hintaan, mutta hätäratkaisu mikä hätäratkaisu...Safari piti sisällään noin tunnin vaelluksen norsuilla ja vauvanorsushown, jossa 5-vuotias norsu soitti huuliharppua, laittoi hattua päähän ja asettui nukkumaan. Lisämaksusta norsuille sai syöttää banaaneja.

Ihan riittävä aika se tunti. Jännittävintä oli siihen koriin asettautuminen...valtava siritys kuului viidakossa, mutta mitään eläviä emme nähneet. Opas osoitti suurta hämähäkkiä, joka oli punonut seitin puiden välille. Hämis oli samassa paikassa tullessammekin, ja mietin vähän, tokko se siinä olikin ihan koko ajan...varsinkin, kun eräs tuttavani kertoi vuoden takaiselta Thaimaan matkaltaan, että " en olisi sitä hämähäkkiäkään nähnyt, jollei se opas olisi sitä näyttänyt".

Norsujen ohjastajilla oli kivaa, pojat kikattelivat ja vitsailivat neideillemme, kuka sai ojentaa kukkia kenellekin. Jotta oltiin samalla aaltopituudella, he kyllä selittivät, etteivät ajattele "liian pitkälle", kunhan vaan vitsailevat.No sehän sopi:) 

Jos kelit olisivat suosineet, olisimme varmaan tehneet muutaman saariretken lisää. Nyt osallistuimme kansainväliselle " Speed boat Tripille", joka vei meidät ensin Bamboo Islandille,jossa snorklattiin rannasta. Sieltä matka jatkui Maya Beachille ( joo joo, se Leonardon leffa kuvattiin siellä ) , Monkey Beachille, Viking Caven kautta Phi Leh Baylle ( kaunis laguuni ). Matkalle mahtui avomerisnorklausta ja lounas Phi Phi saarella . Yhteensä kolme snorklauspysähdystä, snorkkelit kuuluivat hintaan. Lounastarjoilu oli hyvä, kuului siis hintaan. Ruokailu sujui jouhevasti, ruokaa oli paljon ja varaa mistä valita. Veneessä oli hilpeä opas, joka antoi kuopukselle käteen merisiilin. Ja kamera tietysti oli repussa...minulle poika antoi leipää ja viittoi uimaan perässään, Sitten , kun olimme riittävän syvällä, murustimme leipää, ja näin houkuttelimme kaloja lähellemme. Onneksi vain pikkuisia kaloja.

Merenkäynti oli kovaa, istuimme veneen nokassa ja koimme tyrskyt tosi voimakkaasti. Kukaan ei ollut merisairas, jotkut indonesialaiset näyttivät oksentavan sisätilassa.  Vettäkin puotti, mutta olimme valmiiksi märkiä..

Retki päättyi, kun avolavabussi toi meidät hotelliin. Kokopäiväretki ruokineen ja juomineen, kuljetuksineen maksoi aikuiselta 1300 bht ( 33e ).

Näin jälkikäteen ajatellen jokin saarihyppely olisi paikallaan jo ensimmäisinä lomapäivinä, sitten näkisi, mille saarelle haluaa palata koko päiväksi. Meillä se saakutin sade sotki vähän suunnitelmia, joten teimme toisin. Koh Podalle menimme pitkähäntäveneellä, aivan ihana paikka vain 25 minuutin venematkan päässä. Menopaluu 400 bht ( 10e).

Railaylle pääsee nopeasti pitkähäntäveneellä, Ao Phra Nang on maineensa veroinen, mutta siellä oli valitettavan paljon muitakin sitä toteamassa. Sade yllätti meidät täälläkin, mutta kaunista oli silti.

Krabi Townin lähellä on ostoskeskuksia, joissa oli sekä merkkituotteita ( Outlet Village ) että tolkuton määrä krääsää ( Big C, Tesco lotus ). Taksi ajelutti meitä koko päivän, kävimme kaksi kertaa näillä retkillä. Kerron pian lisää, pysykää kanavalla:)

Ei kommentteja: