tiistai 8. heinäkuuta 2008

Tervetuloa Hansun blogiin!

Olen päättänyt alkaa blogin pitäjäksi, ja rakkaan sisareni sekä hänen Perttinsä avustuksella pyrin aikaansaamaan viihdyttävää ja asiallista luettavaa.

Kolmen tunnin työskentelyn jälkeen he ovat mahdollisesti onnistuneet oivaltamaan kuvankäsittelyn hankaluuksia- emme millään onnistuneet saamaan kuvia oikeaan muotoon. Minä en itse valitettavasti ymmärrä juuri mitään pikseleistä tai muista sellaisista- siksi onkin mahtavaa, että joku muu osaa ja auttaa.

Syitä blogin pitämiseen löytyy ainakin muutama. Ihmisluonteen synnynnäisen narsismin lisäksi haluan pysyä mukana nykyajassa ( isovanhemmat ovat kuulema jurakaudelta ). Toiseksi - päiväkirjan pitäminen sähköisessä muodossa tuntuu luonnistuvan paremmin kuin kynällä kirjoittaen. ( Liekö vaan tottumista?? )
Kolmanneksi: olen aina haaveillut kirjoittavani kirjan. Voisiko tämä olla alku? Kirjoittaminen on kovaa ja kurinalaista työtä. Harva meistä pääsee tavoitteeseensa ilman ponnisteluja.