Kyllä näin. Vuosi säästetty rahaa ja kahden viikon loma Hurghadassa edessä. Minä en ole koskaan reissannut Euroopan rajojen ulkopuolella ja hieman jännittää . Tuttavapiirissä on tosin monia, jotka ovat käyneet ko.maassa sekä monia, joiden tutut ovat käyneet ko.maassa. Mitä kaukaisempi tuttava, sitä rajummat vatsataudit, varastelut, lähentelyt ja hain leukojen jättämät arvet.
Hmm. Olen valmistautunut lukemalla riittävästi historiaa ( oppaat osaavat kyllä yleensä tiivistää kompaktisti auringon ja alkoholin turruttamalle turistille sopivan määrän faaraoita ja muista sellaisia asioita), matkustustiedotteita ( Hurghadan eteläpuolella miinoja, varovaisuutta noudatettava koko maassa...), hankkinut rokotteet ja ensiaputarvikkeet, kyllä, olen ostanut myös käsidesiä. Arabian kieltä en ole vaivautunut opettelemaan, eikai siellä kukaan länsimaista naisturistia kuuntele? Miestä olen prepannut olemaan skarppi ja vahtimaan minua ja kolmea mukaan lähtevää nuorta neitoa haukan lailla. Hotellin pihalta ei ole asiaa mihinkään ilman aikuisia. Aamupala syödään kunnolla ja mennään ajoissa nukkumaan. Aurinkorasvaa käytettävä, ja olkapäät ja polvet peitettävä jos meinaa mennä moskeijaan.
Suunnitelmissa on pientä shoppailua, en tosin tiedä miten se toteutetaan, kun liikumme näin laumana. Hurghadassa on kuulema länsimaalaistyylinen ostoskeskus, joten sinne kai sitten. Edullisia merkkivaatteita ja niiden jäljennöksiä. Luxorin ja Kairon retkien lisäksi vesipuistoja, basaareja ja mahdollisesti snorklausta.
Tämähän oli se juttu just, että ei ne hait ole vaarallisia. Että siellä korkeintaan on riuttahaita eivätkä ne tee mitään.
Joten pieni " ehkä" vielä siinä snorklausretken kohdalla, mutta muuten tarkoitus on kyllä liikkuakin. Nähkääs vaikka vuoden yrittämisenkään jälkeen en näytä hyvältä bikineissä, näytän ihan normaalilta kokouimapuvussa. Kahden viikon löhöilyn jälkeen näyttäisin kamalalta myös ahtaassa kokouikkarissa.
Lupaan siis uida tunnin päivässä ja syödä pizzaa vain joka toinen päivä. Hiilihydraatit nautin nestemäisessä muodossa ja joskus hedelminä ( esim. sitruunaviipale ). Lisäksi lupaan kertoa reissun jälkeen kokemukset tuoreeltaan tällä kanavalla.
torstai 23. joulukuuta 2010
torstai 16. joulukuuta 2010
Tipaton, kiitos?
Talvi koettelee suomalaisia. Kyllä. Suomalaista naista ja hänen kauneuttaan koetellaan , varsinkin ikääntyvä nainen saa tuta , että nyt tarvitaan apuja.
Muutama esimerkki: Koneellinen ilmastointi koettelee limakalvoja. Ei mene kauaakaan, kun koulujen alkamisen jälkeen nenä karstoittuu ja tulee sieraimista pirun kipeäksi. Ja tuleehan sitä sitten ronkittua ja rassattua.
Silmät kuivuvat. Tuntuu, että niissä olisi jatkuvasti roskia ja ne verestävät, oli otettu tai ei.
Onneksi näitä vastaan on keksitty tippoja. Eihän nääs tippa tapa ja ämpärittäin ei tarvitse holvata.
Aamusella vain a-vitamiini nenätippoja sieraimiin. Ja kosteuttavia silmätippoja silmiin. Yöksi tummelia käsiin ja puuvillahanskat. Sormenpäät nimittäin halkeilevat, vaikkei taululiitua käyttäisikään. Riittää, että on samassa tilassa sen kanssa...
Kasvoille annostellaan elvyttäviä seerumitippoja ja täsmätippoja ryppyihin ja taikatippoja silmäpusseihin.
Tipatonta olisi tilauksessa myös alapäähän. Suvussa kulkee nimittäin ns.valuvika, joten esim. rajuhkossa jumpassa tai naurukohtauksessa saattaa vahingossa livahtaa tippa tai pari.
Näiden yllämainittujen seikkojen takia meikäläinen ei vietä tipatonta kuukautta ollenkaan.
Muutama esimerkki: Koneellinen ilmastointi koettelee limakalvoja. Ei mene kauaakaan, kun koulujen alkamisen jälkeen nenä karstoittuu ja tulee sieraimista pirun kipeäksi. Ja tuleehan sitä sitten ronkittua ja rassattua.
Silmät kuivuvat. Tuntuu, että niissä olisi jatkuvasti roskia ja ne verestävät, oli otettu tai ei.
Onneksi näitä vastaan on keksitty tippoja. Eihän nääs tippa tapa ja ämpärittäin ei tarvitse holvata.
Aamusella vain a-vitamiini nenätippoja sieraimiin. Ja kosteuttavia silmätippoja silmiin. Yöksi tummelia käsiin ja puuvillahanskat. Sormenpäät nimittäin halkeilevat, vaikkei taululiitua käyttäisikään. Riittää, että on samassa tilassa sen kanssa...
Kasvoille annostellaan elvyttäviä seerumitippoja ja täsmätippoja ryppyihin ja taikatippoja silmäpusseihin.
Tipatonta olisi tilauksessa myös alapäähän. Suvussa kulkee nimittäin ns.valuvika, joten esim. rajuhkossa jumpassa tai naurukohtauksessa saattaa vahingossa livahtaa tippa tai pari.
Näiden yllämainittujen seikkojen takia meikäläinen ei vietä tipatonta kuukautta ollenkaan.
sunnuntai 5. joulukuuta 2010
Naisia mukaan politiikkaan, JOO!
Viime kunnallisvaalien edellä pohdittiin, miksi ihmeessä nuoria naisia ei kiinnosta lähteä politiikkaan? Tai naisia ylipäätään? Minäpä kerron.
Olenhan nainen, melko nuorekaskin.
Yleistän aika rankasti, mutta kirjoittajalla on kirjoittajan vapaus. Lukijalla vastuu suodattaa:) Halusin tosiaan aikoinani mukaan kunnalliseen päätöksentekoon, sillä kuvittelin, että voisin vaikuttaa oman kaupunkini asioihin ja pyrkiä tekemään kunnastamme paremman paikan asua. Ensimmäisen valtuustokauden himmailin ja ihmettelin, että tälläistäkö tämä oikeasti on, käydään vaan kokouksissa ja kopautetaan nuijaa. Lähdin kuitenkin uusiin vaaleihin ehdolle, sillä halusin nähdä, pääsisinkö jatkoon, kun oli tämä kuntaliitoskin.- Pääsinhän minä ja on tämä kunnallinen päätöksentekokin alkanut avautua pikkuhiljaa.
Naisenahan minä ajattelen vain tunteella, varsinkin kun halusin säilyttää pienen koulun enkä ihaile massalaitoksia. Naisellisella viekkaudella pärjäisin varmasti, jos alentuisin sille tasolle. Sen verran vahvasti miehinen testosteroni hyrrää, ettei samalle hiekkakasalle tahdo kovin moni kukko mahtua. Ja naispuolisia, vahvoja poliitikoita karsastetaan. Valta on miesten juttu.
Voi niitä äänenpainoja, nuhteluja, korostuksia!
Onhan se toki hienoa, että on ihmisiä, jotka haluavat hoitaa ja kantaa vastuuta yhteisistä asioista. Se vie nimittäin aivan uskomattomasti aikaa, kokouksia ja toimikuntia ja suunnitteluryhmiä on varmaan päivittäin. Minä olen lusmuillut niin paljon kuin pystyn, sillä ansiotyön ja perheen mennessä politiikan edelle osallistun vain niihin juttuihin, joihin on IHAN pakko. Ja silti kokouksia riittää.
Puhumattakaan siitä, että olen tänään ylittänyt itseni leipomalla kaksi tiikerikakkua demarinaisten myyjäisiin. Helvetti!
Olenhan nainen, melko nuorekaskin.
Yleistän aika rankasti, mutta kirjoittajalla on kirjoittajan vapaus. Lukijalla vastuu suodattaa:) Halusin tosiaan aikoinani mukaan kunnalliseen päätöksentekoon, sillä kuvittelin, että voisin vaikuttaa oman kaupunkini asioihin ja pyrkiä tekemään kunnastamme paremman paikan asua. Ensimmäisen valtuustokauden himmailin ja ihmettelin, että tälläistäkö tämä oikeasti on, käydään vaan kokouksissa ja kopautetaan nuijaa. Lähdin kuitenkin uusiin vaaleihin ehdolle, sillä halusin nähdä, pääsisinkö jatkoon, kun oli tämä kuntaliitoskin.- Pääsinhän minä ja on tämä kunnallinen päätöksentekokin alkanut avautua pikkuhiljaa.
Naisenahan minä ajattelen vain tunteella, varsinkin kun halusin säilyttää pienen koulun enkä ihaile massalaitoksia. Naisellisella viekkaudella pärjäisin varmasti, jos alentuisin sille tasolle. Sen verran vahvasti miehinen testosteroni hyrrää, ettei samalle hiekkakasalle tahdo kovin moni kukko mahtua. Ja naispuolisia, vahvoja poliitikoita karsastetaan. Valta on miesten juttu.
Voi niitä äänenpainoja, nuhteluja, korostuksia!
Onhan se toki hienoa, että on ihmisiä, jotka haluavat hoitaa ja kantaa vastuuta yhteisistä asioista. Se vie nimittäin aivan uskomattomasti aikaa, kokouksia ja toimikuntia ja suunnitteluryhmiä on varmaan päivittäin. Minä olen lusmuillut niin paljon kuin pystyn, sillä ansiotyön ja perheen mennessä politiikan edelle osallistun vain niihin juttuihin, joihin on IHAN pakko. Ja silti kokouksia riittää.
Puhumattakaan siitä, että olen tänään ylittänyt itseni leipomalla kaksi tiikerikakkua demarinaisten myyjäisiin. Helvetti!
perjantai 5. marraskuuta 2010
Tasapainoinen minä
Oh ja voih. Blogiin on tullut uusi palvelu, josta näkee kävijämäärän. Ja sen, millä hauilla kukakin on blogiini eksynyt. ( On muuten ihanaa, kun kommentoitte ja on mahtavaa, että luette juttujani, kiitos siitä!!!)
Kiinnostavaa oli, että " avioliittoneuvoja "ja " kynnet" oli ollut se hakusana, jonka kautta blogiini oli eksytty. Mietin, mahtoiko avioliittoneuvojen hakija mahdollisesti pettyä jutustani, mutta sitten ajattelin, että perkele, tässäpä on oiva markkinarako.
Laittelen siis viisauksiani muotitermien ja yleisten hakusanojen otsakkeiden alle ja annan palaa.
Tänään vuorossa " tasapainoinen minä".
Ja voi pojat, siihen on vielä matkaa.
Jo parikymppisenä ihailin ihmisiä, joista näkyi, että he ovat sinut itsensä kanssa. Joillakin ihmisillä oli " sisäinen rauha", joka heijastui ulkomaailmaan- he olivat tyytyväisiä itseensä, mutta eivät itsetyytyväisiä. Asetin " sisäisen rauhan " jo silloin päämääräkseni, että joskus olisin niin tasapainoinen ja seesteinen että säteilisin sitä harmoniaa muuallekin...
Sen näkee myös joistain pareista, miten heillä on sisäinen rauha suhteessaan. Olen nähnyt sellaisia pareja vaan muutaman, mutta heidän hyvä yhdessäolonsa antaa kyllä positiivista energiaa muillekin.
Tasapainoinen minä, tasapainoinen elämä. Se merkitsee kussakin ikävaiheessa ihmisille eri asioita, ja viisautta olisikin ymmärtää se, että jokainen elämänvaihe on erilainen ja siinä vaiheessa asiat ovat vaakakupissa eri painoisina. Ymmärrättekö, no ei se mitään. Opiskelija keskittyy opintoihinsa ja mahdollisesti vielä työntekoonkin, mutta vaatii tasapainoon päästäkseen myös hedonistista mielihyvää ja reipasta elämää. Oikeutta olla itsekäs ja huoleton.
Pienten lasten äideillä on hittovie oikeus olla joskus homssuisia ja hajamielisiä ja unohtaa siivoushuolet ja oman vartalonsa kiinteyttäminen: nyt eletään vauva- ja taaperoaikaa ja rakennekynnet eivät istu tähän elämänvaiheeseen. ( Miehensä silmissä naisella olisi oikeus olla kuningatar edes joskus ja sonnustautua syntisiin sukkanauhaliiveihin ...huomatakseen taas olevansa raskaana...)
Huomautan, että kirjoittajalla on naisnäkökulma. Vahva sellainen:)
Kun nainen sitten ajautuu työelämään, kuka mistäkin syystä, tasapainoa alkaa nakertaa ( viimeistään siis tässä vaiheessa ) syyllisyys ja riittämättömyyden tunne.
Kun olet töissä, verkkokalvoillasi on se kyynelehtivä esikoinen, joka jäi ikävöimään. Tai palaverin pitkittyessä näet, kuinka lapsesi roikkuu päiväkodin aidassa, odottaen sinua. Vain pimeys ja pihalampun kelmeä valo valaisevat tuota yksinäistä, haalaripukuista olentoa. Nyyh.
Työpaikalla on vähintään kaksi henkilöä, joilla ei ole perhettä, mutta on TYÖ, sekä miespuolisia työkavereita, joilla on lapsia ja vaimo kotona. Kaikki ihmettelevät sitä, että tulet kiireellä töihin ja haluat lähteä ajoissa kotiin. Mietit, ettet ehkä tee hommiasi kunnolla? Olisiko sittenkin pitänyt ilmoittautua vapaaehtoisena siihen iltamatineaan?( Paskat, ei olisi )
Onneksi on naisia, joilla se tasapainoinen minä ja tasapainoinen parisuhde auttavat tämän elämänvaiheen keskellä, sillä sehän kestää. Päiväkodista kouluun, ja yläkouluun.
Tästä pidemmälle en vielä tiedä, sillä ei ole omakohtaista kokemusta.
Itse olen kasvanut tässä ajassa, ja oppinut armahtamaan myös itseni. Siitähän se ensimmäiseksi lähtee, nimittäin. Tämä aikausi ei tee helpoksi elämää, jos haluaa virtausten mukana mennä: haluatko olla kuten edellisen sukupolven äidit ( he nimittäin hoitivat KAIKEN paljon paremmin, lienet joskus saanut kuullakin? ), vai yritätkö olla kuten median ihanneäidit tai naiset tms: " kotiäitinä on ihanaa! Mieheni miljoonatuloilla meillä on kolme nannyä ja kaksi personal traineria minua varten, jotta pysyn kunnossa tenniksenopettaajani varten". Jotain tätä rataa.
Rakkaat siskot, rakkaat puolisot! Olkaa armollisia ja anteeksiantavaisia toisillenne ja itsellenne, elämme vain kerran! Eläkää hyvää elämää, pyrkikää siihen, että ajattelette myös omaa parastanne, mutta ei koskaan toisten kustannuksella!
Kiinnostavaa oli, että " avioliittoneuvoja "ja " kynnet" oli ollut se hakusana, jonka kautta blogiini oli eksytty. Mietin, mahtoiko avioliittoneuvojen hakija mahdollisesti pettyä jutustani, mutta sitten ajattelin, että perkele, tässäpä on oiva markkinarako.
Laittelen siis viisauksiani muotitermien ja yleisten hakusanojen otsakkeiden alle ja annan palaa.
Tänään vuorossa " tasapainoinen minä".
Ja voi pojat, siihen on vielä matkaa.
Jo parikymppisenä ihailin ihmisiä, joista näkyi, että he ovat sinut itsensä kanssa. Joillakin ihmisillä oli " sisäinen rauha", joka heijastui ulkomaailmaan- he olivat tyytyväisiä itseensä, mutta eivät itsetyytyväisiä. Asetin " sisäisen rauhan " jo silloin päämääräkseni, että joskus olisin niin tasapainoinen ja seesteinen että säteilisin sitä harmoniaa muuallekin...
Sen näkee myös joistain pareista, miten heillä on sisäinen rauha suhteessaan. Olen nähnyt sellaisia pareja vaan muutaman, mutta heidän hyvä yhdessäolonsa antaa kyllä positiivista energiaa muillekin.
Tasapainoinen minä, tasapainoinen elämä. Se merkitsee kussakin ikävaiheessa ihmisille eri asioita, ja viisautta olisikin ymmärtää se, että jokainen elämänvaihe on erilainen ja siinä vaiheessa asiat ovat vaakakupissa eri painoisina. Ymmärrättekö, no ei se mitään. Opiskelija keskittyy opintoihinsa ja mahdollisesti vielä työntekoonkin, mutta vaatii tasapainoon päästäkseen myös hedonistista mielihyvää ja reipasta elämää. Oikeutta olla itsekäs ja huoleton.
Pienten lasten äideillä on hittovie oikeus olla joskus homssuisia ja hajamielisiä ja unohtaa siivoushuolet ja oman vartalonsa kiinteyttäminen: nyt eletään vauva- ja taaperoaikaa ja rakennekynnet eivät istu tähän elämänvaiheeseen. ( Miehensä silmissä naisella olisi oikeus olla kuningatar edes joskus ja sonnustautua syntisiin sukkanauhaliiveihin ...huomatakseen taas olevansa raskaana...)
Huomautan, että kirjoittajalla on naisnäkökulma. Vahva sellainen:)
Kun nainen sitten ajautuu työelämään, kuka mistäkin syystä, tasapainoa alkaa nakertaa ( viimeistään siis tässä vaiheessa ) syyllisyys ja riittämättömyyden tunne.
Kun olet töissä, verkkokalvoillasi on se kyynelehtivä esikoinen, joka jäi ikävöimään. Tai palaverin pitkittyessä näet, kuinka lapsesi roikkuu päiväkodin aidassa, odottaen sinua. Vain pimeys ja pihalampun kelmeä valo valaisevat tuota yksinäistä, haalaripukuista olentoa. Nyyh.
Työpaikalla on vähintään kaksi henkilöä, joilla ei ole perhettä, mutta on TYÖ, sekä miespuolisia työkavereita, joilla on lapsia ja vaimo kotona. Kaikki ihmettelevät sitä, että tulet kiireellä töihin ja haluat lähteä ajoissa kotiin. Mietit, ettet ehkä tee hommiasi kunnolla? Olisiko sittenkin pitänyt ilmoittautua vapaaehtoisena siihen iltamatineaan?( Paskat, ei olisi )
Onneksi on naisia, joilla se tasapainoinen minä ja tasapainoinen parisuhde auttavat tämän elämänvaiheen keskellä, sillä sehän kestää. Päiväkodista kouluun, ja yläkouluun.
Tästä pidemmälle en vielä tiedä, sillä ei ole omakohtaista kokemusta.
Itse olen kasvanut tässä ajassa, ja oppinut armahtamaan myös itseni. Siitähän se ensimmäiseksi lähtee, nimittäin. Tämä aikausi ei tee helpoksi elämää, jos haluaa virtausten mukana mennä: haluatko olla kuten edellisen sukupolven äidit ( he nimittäin hoitivat KAIKEN paljon paremmin, lienet joskus saanut kuullakin? ), vai yritätkö olla kuten median ihanneäidit tai naiset tms: " kotiäitinä on ihanaa! Mieheni miljoonatuloilla meillä on kolme nannyä ja kaksi personal traineria minua varten, jotta pysyn kunnossa tenniksenopettaajani varten". Jotain tätä rataa.
Rakkaat siskot, rakkaat puolisot! Olkaa armollisia ja anteeksiantavaisia toisillenne ja itsellenne, elämme vain kerran! Eläkää hyvää elämää, pyrkikää siihen, että ajattelette myös omaa parastanne, mutta ei koskaan toisten kustannuksella!
Näillä mennään
Marraskuinen kostea harmaus. Pettymyksiä ( mätkyt) , kiirettä töissä , pettymyksiä ( lihominen), ajankäytön priorisoimisen vaikeutta ( riittämättömyyden tunnetta ), väsymystä...
Hohoijaa. Tasan vuosi sitten kirjoittelin blogiini keinoja selättää kaamos. Olin muistaakseni maininnut suklaan ja etelänmatkan. Hyviä keinoja, ei siinä mitään. Tänäkin vuonna kokeillaan, kun joulun jälkeen mennään Egyptin Hurghadaan peräti kahdeksi viikoksi. Siitä kyllä tulee juttua erikseen...
Mutta onhan tässä ollut taas eräänlainen viikko. Maanantaina tanssikuskauksia ja itsekin jumppaan. Einesruokaa. Tiistaina välipäivä, pyykkäystä ja ihan oikeaa suikalepossua. Keskiviikkona samaa possua ja pari tuntia jumppaa. Torstaina seminaaria ja jumppaa, perjantaina kuskin hommia, einestä ja orkesteria. Pyykkäystä ja siivousta, lakanoiden vaihtoa ja vihdoin kahdeksan jälkeen saunaan ja sitten kirjoittelemaan. Kaupassa kävin, kun huomenna ei pääse. Varasin makaronilaatikkotarpeet ja possunfilettä. Mahtavaa, kun ei tarvitse huomenna ajella kuin esikoinen riiaamaan ja kuopus kaverin synttäreille. Voi pian olla, että meille järjestyy ihan vahingossa hetki siipan kanssa, jolloin ei tarvitse suorittaa mitään.Kunhan suoriutuu...
Hohoijaa. Tasan vuosi sitten kirjoittelin blogiini keinoja selättää kaamos. Olin muistaakseni maininnut suklaan ja etelänmatkan. Hyviä keinoja, ei siinä mitään. Tänäkin vuonna kokeillaan, kun joulun jälkeen mennään Egyptin Hurghadaan peräti kahdeksi viikoksi. Siitä kyllä tulee juttua erikseen...
Mutta onhan tässä ollut taas eräänlainen viikko. Maanantaina tanssikuskauksia ja itsekin jumppaan. Einesruokaa. Tiistaina välipäivä, pyykkäystä ja ihan oikeaa suikalepossua. Keskiviikkona samaa possua ja pari tuntia jumppaa. Torstaina seminaaria ja jumppaa, perjantaina kuskin hommia, einestä ja orkesteria. Pyykkäystä ja siivousta, lakanoiden vaihtoa ja vihdoin kahdeksan jälkeen saunaan ja sitten kirjoittelemaan. Kaupassa kävin, kun huomenna ei pääse. Varasin makaronilaatikkotarpeet ja possunfilettä. Mahtavaa, kun ei tarvitse huomenna ajella kuin esikoinen riiaamaan ja kuopus kaverin synttäreille. Voi pian olla, että meille järjestyy ihan vahingossa hetki siipan kanssa, jolloin ei tarvitse suorittaa mitään.Kunhan suoriutuu...
tiistai 26. lokakuuta 2010
Mokkula
Perheemme tietotekniikka- ynnä muuta vastaava päätti säästää aikaa ja rahaa vaihtamalla nettiyhteyden mokkulaan. Näin ollen vain yksi henkilö kerrallaan voi käyttää tietokonetta. Tämä selittääkin sen, miksi esimerkiksi blogini päivittäminen ei aina onnistu. En pääse koneelle.
Miten niin en muka pääse? Asenteestahan se on kiinni, herään vaan ajoissa niin varmaan kone on vapaa...eikä sillä kukaan yölläkään roiku. Kone on siis käytettävissä ainakin 17 tuntia vuorokaudessa, kyllä pitäisi ehtiä kirjoittaa vaikka romaani.
Minkä takia sitten usen käy niin, että viikonloppuisin, jolloin luovaa kirjoitusta saattaisi syntyä kevyemmin (kun on nauttinut tilkkasen tai pari), koneelle ei pääse? Näin se nimittäin menee:
Tuusailen lauantai aamupäivän, käyn asioilla, teen ruokaa, ja koko ajan siinä pörrätessä ajattelen, että ruuan jälkeen istahdan vähän surffailemaan ja nautin rauhassa jälkiruokalasillisen. Kun hommat on tehty, perhe ruokittu ja omaa aikaa .Teini luovuttaakin jo iltapäivällä mokkulan ja siirtyy sohvalle voicea katsomaan. Kirjaudun koneelle muistamatta sitä, että se on siipan puolella auki. Kirjaudun siis ulos ja siirryn siipan puolelle. Koneen tuumaillessa menen lastaamaan astianpesukoneen. Yritän klikata mozillaa. Internet ei aukea. Klikkailen viisi kertaa, soitan vähän pianoa. Nettiyhteys avautuu, mutta on törkeän hidas. Yhteys katkeaa, kone runksuttaa.
Täydennän lasini ja soittelen vähän pianoa. Vihdoin ja viimein raksutus loppuu, ilmeisesti meneillään oli jokin päivitys. Istun koneelle, päätän käväistä ensin facebookissa. Kirjaudun. Etusivu aukeaa samalla hetkellä, kun puoliso tulee pihahommista posket punaisina ja nenäkin vähän.
" hei, nyt taitaa olla jo mun vuoro! "
Luovaa tekstiä ei todellakaan synny tälläisessä tilanteessa. Niinpä siirryn suvereenisti soittelemaan pianoa.
Miten niin en muka pääse? Asenteestahan se on kiinni, herään vaan ajoissa niin varmaan kone on vapaa...eikä sillä kukaan yölläkään roiku. Kone on siis käytettävissä ainakin 17 tuntia vuorokaudessa, kyllä pitäisi ehtiä kirjoittaa vaikka romaani.
Minkä takia sitten usen käy niin, että viikonloppuisin, jolloin luovaa kirjoitusta saattaisi syntyä kevyemmin (kun on nauttinut tilkkasen tai pari), koneelle ei pääse? Näin se nimittäin menee:
Tuusailen lauantai aamupäivän, käyn asioilla, teen ruokaa, ja koko ajan siinä pörrätessä ajattelen, että ruuan jälkeen istahdan vähän surffailemaan ja nautin rauhassa jälkiruokalasillisen. Kun hommat on tehty, perhe ruokittu ja omaa aikaa .Teini luovuttaakin jo iltapäivällä mokkulan ja siirtyy sohvalle voicea katsomaan. Kirjaudun koneelle muistamatta sitä, että se on siipan puolella auki. Kirjaudun siis ulos ja siirryn siipan puolelle. Koneen tuumaillessa menen lastaamaan astianpesukoneen. Yritän klikata mozillaa. Internet ei aukea. Klikkailen viisi kertaa, soitan vähän pianoa. Nettiyhteys avautuu, mutta on törkeän hidas. Yhteys katkeaa, kone runksuttaa.
Täydennän lasini ja soittelen vähän pianoa. Vihdoin ja viimein raksutus loppuu, ilmeisesti meneillään oli jokin päivitys. Istun koneelle, päätän käväistä ensin facebookissa. Kirjaudun. Etusivu aukeaa samalla hetkellä, kun puoliso tulee pihahommista posket punaisina ja nenäkin vähän.
" hei, nyt taitaa olla jo mun vuoro! "
Luovaa tekstiä ei todellakaan synny tälläisessä tilanteessa. Niinpä siirryn suvereenisti soittelemaan pianoa.
maanantai 18. lokakuuta 2010
Mukavaa museossa
Syyslomareissumme aloittajaisiksi ajoimme Helsinkiin serkkulaan. Matkaohjelmassa oli tarjolla leikin ja yhdessäolon lisäksi isommille neideille shoppailua Kampissa ja pienemmille käynti Kansallismuseossa, toiveiden mukaan. Luonnontieteellisessä museossa kävimme muutama vuosi sitten, Kansallismuseossa on käyty silloin, kun lapset olivat vielä TOOOSSI pieniä, joten uusintakierros oli tarpeen. Kukaan ei nimittäin muistanut edes nähneensä museota aiemmin.
Paras kerros oli ehdottomasti se ylin, johon oli tehty Suomen historian vaiheet " kokeilemalla"-näyttely. Sai tehdä palapelejä, pyörittää hallitsijoiden kuvat palikoista, arvailla sekä puu-että kangaslajeja, jauhaa jauhoja, kirnuta, rakentaa tiili- sekä hirsitaloa. Liukuhihnatyön kokeilu oli niin hauskaa, että neidit päättivät heittää haaveet akateemisesta urasta sikseen. Oli myös mukavaa leikkiä -50-luvun toimistossa ja naputella sellaiseen jännään juttuun . ( kirjoituskoneeseen siis. )
Pitkälti toista tuntia hurahti ylimmässä kerroksessa, ja siitä pienellä painostuksella laskeuduttiin alemmas. Kun neitejä kehoitettiin hieman hillitsemaan liikunnallista riemuaan portaikossa, ( ollaanhan sentään museossa ) tuli vastaukseksi toteamus " kai täällä saa silti hauskaa pitää? "
Museossa on hienosti vastattu ajan vaatimuksiin. Nykylapsikin huomasi ensimmäisenä näyttöpäätteen, jolla sai vaihtaa taustakuvia seinälle, kuvat vaihtelivat kalastuksesta kaskenpolttoon. Savupirtti oli tylsä, koska sinne ei saanut mennä sisälle.Maalaukset kirvoittivat mietteitä: " Tuo herra on aika väsyneen näköinen. " Niin, ehkäpä mallina oli on ollut väsyttävää? " No, tarkasti se väsymys on ainakin kuvattu..."
Meitä aikuisia nauratti ehkä liikaakin tyttärien eläytymiskyky, sillä he marssivat äärimmäisen juhlallisina sen salin läpi, jossa kuvattiin ristiretkiä ja taustalla soi harras kirkkomusiikki. Tosin piispa Henrikin puuveistoksen kohdalla he hiljenivät.
" Katso", kuiskasi Helsingin serkku.
" Se näyttää keskaria. "
Paras kerros oli ehdottomasti se ylin, johon oli tehty Suomen historian vaiheet " kokeilemalla"-näyttely. Sai tehdä palapelejä, pyörittää hallitsijoiden kuvat palikoista, arvailla sekä puu-että kangaslajeja, jauhaa jauhoja, kirnuta, rakentaa tiili- sekä hirsitaloa. Liukuhihnatyön kokeilu oli niin hauskaa, että neidit päättivät heittää haaveet akateemisesta urasta sikseen. Oli myös mukavaa leikkiä -50-luvun toimistossa ja naputella sellaiseen jännään juttuun . ( kirjoituskoneeseen siis. )
Pitkälti toista tuntia hurahti ylimmässä kerroksessa, ja siitä pienellä painostuksella laskeuduttiin alemmas. Kun neitejä kehoitettiin hieman hillitsemaan liikunnallista riemuaan portaikossa, ( ollaanhan sentään museossa ) tuli vastaukseksi toteamus " kai täällä saa silti hauskaa pitää? "
Museossa on hienosti vastattu ajan vaatimuksiin. Nykylapsikin huomasi ensimmäisenä näyttöpäätteen, jolla sai vaihtaa taustakuvia seinälle, kuvat vaihtelivat kalastuksesta kaskenpolttoon. Savupirtti oli tylsä, koska sinne ei saanut mennä sisälle.Maalaukset kirvoittivat mietteitä: " Tuo herra on aika väsyneen näköinen. " Niin, ehkäpä mallina oli on ollut väsyttävää? " No, tarkasti se väsymys on ainakin kuvattu..."
Meitä aikuisia nauratti ehkä liikaakin tyttärien eläytymiskyky, sillä he marssivat äärimmäisen juhlallisina sen salin läpi, jossa kuvattiin ristiretkiä ja taustalla soi harras kirkkomusiikki. Tosin piispa Henrikin puuveistoksen kohdalla he hiljenivät.
" Katso", kuiskasi Helsingin serkku.
" Se näyttää keskaria. "
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
