torstai 30. heinäkuuta 2009

Rasvasuodatin

Jos olette satunnaisestikin seuranneet tekstejäni, olette varmaan huomanneet, että minulla on jonkinasteinen kieroutunut suhde siivoamiseen. Siivoan siis koko ajan - siirtelen tavaroita paikoilleen ja sellaisiin paikkoihin, joista niitä ei sitten enää löydä kukaan. Ei millään logiikalla. Mutta siivous on minulle todiste siitä, että olen olemassa ja että hallitsen tätä sataakolmeakymmentäkuutta neliötä. Plus piha.

Kaikki on kuitenkin näennäistä. Ihminen voi elää siivottomasti, ulkoisesti, mutta olla kuitenkin sisäsiisti. Minä en oikeasti VOI käsittää, miten meillä keittiön kaappien ovet ovat kahvi-ja mehunorojen juovittamia ja lattiassa voi olla länttejä, joihin sukka jää kiinni. Minähän siivoan täällä, jumalauta.

Kaiken huippu oli eilen, kun olin jumpassa. Samaan aikaan oli talossa vieraillut palotarkastaja.Ei mitään muuta huomauttamista kuin rasvasuodatin.

Perkele.

Mies hymyili niin vienosti kuin vaan mies voi, ja sanoi, että oli sanonut tarkastajalle, että älä katso sinne, kyllä se säännöllisesti pestään. Joopa joo. Mites teillä?

Kuvitteellinen haastattelu jossain alan naistenlehdessä, haastateltavina rouva A, rouva B ja neiti C.
Haastattelija:Rouva A, olette kotirouvana miehenne Hannes M. Ähkyn kartanossa, kuinka huolehditte taloudesta?
Rouva A: Olettepa te brutaali, minulla on sekä taloudenhoitaja että hovimestari. Minä keskityn olemaan viehättävä...
Haastattelija: Anteeksi, mutta minun on kysyttävä tämä: tiedättekö, mikä on rasvasuodatin?
Rouva A: oi, toki- sehän kerää kaiken rasvan, jota ruuassani on!
* * *

Haastattelija: Rouva B, ehdittekö antaa muutaman vastauksen kysymyksiini?
Rouva B: Joo, jos passaa että teen tässä samalla näitä hommia
Haastattelija: Rouvalla näyttääkin olevan paisti uunissa ja perunat tulilla..pesukoneko se jyllää tuolla taustalla?
Rouva B: Onneksi ei tarvitse pestä nyrkkipyykkiä. Näin töitten jälkeen ei millään tahdo ennättää valmistaa kaikkea. Ja on ihanaa että kaupasta saa lihaa valmiissa pakkauksessa, ei tarvitse teurastaa sikaa itse jumalauta. Ja maitokin tulee tölkissä, ei tarvii pitää lehmää...
Haastattelija: rouvahan on ammatiltaan??
Rouva B. joo, pari ylempää korkeakoulututkintoa tässä on, paskaas niillä...elämä se opettaa...
Haastattelija.: No tietääkö rouva sitten mikä on rasvasuodatin?
Rouva B. : Jep. Meilläkin pitäis olla sellainen, palotarkastaja mainitse. Mutta minkäs teet kun on vaan tämä puuhella....
* * *
Haastattelija: heippa vaan, neiti C? Saakos häiritä?
Neiti C.: Hihihih
Haastattelija: teillä on tämä urbaani kattohuoneisto, jossa on tämä ajanmukainen keittiö. Itseasiassa en löydä edes uunia. Mihin se on piilotettu, neiti C? Missä valmistatte gourmet-aterianne?
Neiti C: Hihihi- mikä on uuni?

Joo. Rehellisesti: Kuinka usein pesette rasvasuodattimen? Entäs saunan?

Ei kommentteja: