Kesä on lomalaiselle yhtä juhlaa - on rippijuhlaa, ylioppilasjuhlaa, kesäkauden avajais- ja lopettamisjuhlaa ( vietetään lumien sulamisesta pikkujoulukauteen saakka toistuvasti) , venetsialaisjuhlaa ja tietenkin rapujuhlaa. Tänä kesänä minäkin kuuluin niihin etuoikeutettuihin, joiden ystävät olivat pyydystäneet rapuja. He olivat valinneet juuri oikeanlaiset merrat, täsmälleen oikeat syötit ja osanneet vielä katsoa sopivan paikan merralle. Saalista tuli viisikymmentä saksiniekkaa, jotka he sitten olivat vielä valmistaneetkin. Ei muuta kun pöytään!
Aikani siinä seurasin rapu lautasellani, kuinka nuo harjaantuneet ravunsyöjät osasivat erottaa kakkasuolen ja imeä herkulliset saksinesteet sen sijasta. Naukkailin sitä rapujuomaa hillitysti, ja tökin ateriaa rapuveitsellä. Myöhäisillasta hienomotoriikkani oli jo vähän haparoivaa, ja pelkäsin, että saan pian ammuttua sakset jonkun naamaan tai pöydän nurin, jos kovin väkivaltaisesti yritän rapua availla. Niinpä tukeuduin naiselliseen käytökseen ja mieheni syötti minulle parhaat palat omalta lautaseltaan. Käyhän se niinkin.
Suomalainen kesäyö on vertaansa vailla, lämmin tuulenvire käy järveltä ja pimeys laskeutuu rauhallisesti kuin pehmeä sametti. Ei kuulu kuin yksittäinen kalan loiskahdus ja haavan lehtien havinaa. Sekä epämääräistä laulua lähellä olevasta kodasta, jossa satunnainen seurue laulaa tulenkajossa. Järvelle asti voi kuulla sanat:" tein sulle kotiviinin mansikoista kai..."
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti