keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Kevätmania ohitettu!

No niin. Hormonipiikki laantunut. Myönnän toki, että olen käynyt raaputtelemassa kukkapenkkejä ja olen onnellinen siitä, että olen nähnyt jo kaksi narsissin alkua. Lunta on paikoitellen vielä metrinkin verran, joten kiirettä pihalle ei ole. Manian loppumetreillä, viime viikonloppuna, siivosin tavernan, jotta se on valmiina vastaanottamaan kevättä. Kevätkauden avajaisia vietetään meillä alvariinsa. Niihin kuuluu kaunis ja lämmin sää, lintujen laulu, aikaa - ja siinä sitä sitten tissutellaan nenä aurinkoa kohti! Myöhäisemmissä avajaisissa grillataan kesän ensimmäiset makkarat. Kylläpä tuoksuu kesälle!

Mutta palaan otsikkoon. Manian ohimenon huomaa siitä, että olen löytänyt välttämättömimmät vaatteet, kuten lenkkarit ja kevyemmät takit. Polkupyörät on kaivettu esiin ja sukset viety varastoon. Kirpparitavaroitakin löytyi, tosin yhtään komeroa en ole vielä kunnolla siivonnut. Ihmekomeronkin vaan niin, että sinne mahtuu sisään. Ei vois enää vähempää kiinnostaa.
Niinpä: Tänäkin keväänä jäi valokuvat laittamatta ja komerot siivoamatta. Ikkunatkin kannattaa pestä vasta sitten kun on ihan pakko.

Tässä rauhallisessa vaiheessa sitä huomaa, että vähemmälläkin töhöttämisellä pärjää.

Ei kommentteja: