Lomamatkalle, miksi?

Pitänee taas avata hieman tätä työssäkäyvän perheenemännän elämää ja yrittää kiteyttää mies- ja naisnäkökulmia. Kyse on siis siitä hemmetin kalliista lomamatkasta, jota varten säästetään koko vuosi ellei enemmän ja jonka takia perheen äiti ainakin säännöstelee kampaajakäyntejään, vaateostojaan ja mm. kauneudenhoitoaan. Sisustamisesta puhumattakaan.

Mies olisi täyvin tyytyväinen viettäessään lomansa kotimaassa. Voisihan sitä toki käväistä sukuloimassa miesten kesken joku viikonloppu mökillä, ja anoppilassakin voisi jopa käydä. Muuten Linnanmäellä tai Särkänniemessäkin piipahtaisi, lasten kanssa, mutta kylpylät ovat jo liikaa.

Mitä järkeä on mennä johonkin kylpylään?

Loppuloman voisi sitten hyvällä mielellä harrastaa itselle tärkeitä asioita, kuten erinäisten autojen rassausta. Tavernassa kaappi kylmillään, toki mies osallistuisi ruuanlaittoon grillaamalla satunnaisesti pihvejä tai makkaraa.

Kuka sitä muuta kaipaa?

No perheenäiti. Voisihan sitä toki kysyä, miksei kotimaanmatkailu riittäisi? Miksi lähteä merta edemmäs kalaan? Eihän mökkilomallakaan tarvitse uurastaa?

Kotimaassa ollaan kuitenkin kuin kotona. Vaikka pesukone, imuri ja muut kaverit jäisivätkin kotiin, on automatkailussa aina sitä pakkaamista ja aamupalan laittoa, shoppailukin maksaa. Ulkomaanmatka on totaalinen irtiotto arjesta.

Lomalla oleva perheenäiti on rentoutunut, levollinen ja säteilee hyvääoloaan muuhunkin perheeseen. Ei stressaavaa ruualaittoa, sillä jokainen saa valita listalta mitä haluaa.

Kuvitelkaapa seuraavaa: Herättyänne puhtaista lakanoista, jotka joku muu on pedannut, menette runsaaseen aamupalapöytään. Sen jälkeen rauhallinen kävelylenkki ja pulahdus uima-altaaseeen, leppoisaa lokoilua altaalla. Sitten mahdollisesti snorklaamaan ja katselemaan nähtävyyksiä, riittävä nesteytys pitää olon leppoisana. Retkeilyn jälkeen uimaan tai siestalle aurinkotuoliin. Sitten suihkun kautta syömään ja ruuan jälkeen on mukava vielä kierrellä kauppoja tai täynnä elämää olevia rantakujia. Yön tummetessa mennään takaisin hotelliin, jonka parvekkeella isä ja äiti voivat vielä hetken istua ja kuunnella meren aaltojen hiljaista kohinaa ja tropiikin yön ääniä.
Perheenäiti tuntee olonsa yhtä samettiseksi kuin häntä ympäröivä yö. Takana on mukava päivä yhdessä kaikkein rakkaimpien kanssa, jäljelle jää muistoja, joihin voidaan palata vielä vuosien takaa.
Yö sulkee lomailevan perheenäidin myskintuoksuiseen syleilyynsä.

Niin. Vuodessa on viisikymmentäkaksi viikkoa . Jos viisikymmentä niistä on arkisia, voi kaksi viikkoa käyttää hyvällä mielellä luksukseen.  

Mölkky

Olympialaisiin, miksei?
Kokoonnuimme taasen tämän jalon  lajin tiimoilta viettämään iltaa. Miljoona hyttystä oli päättänyt liittyä seuraamme, tosin kutsumatta. Muuten ilta oli mitä ihanin;oli tyyni järven selkä, maittavaa hirvipaistia, riittävästi olutta ja saunaankin pääsi hikinen kilpailija. Järvivesi oli kylmää, mutta mölkkyilyn harrastajat eivät ole mitään eilisen teeren poikia, vaan kohtalaisen karaistunutta väkeä. Veteen oli hyvä huuhtoa tappion kyyneleet.

Onhan runollista , joo. Onneksi herkimmät kilpailijat saivat loppuyöstä vetistellä vielä Hectorin siivellä, sillä mölkkymaestron oli varaa olla reilu; karaoke on nimittäin mölkyn sisarlaji: mölkkyturnauksen jälkeen on mahtavaa purkaa jäljellejäänyt energiansa laulamiseen. Riittävä promillemäärä takaa estottoman laulusuorituksen, sillä tosiasiahan on, että muutaman lasillisen jälkeen jokainen kuvittelee osaavansa laulaa. Ainakin minä. Ja vielä helvetin hyvin.

Mölkystä niin väliä. Tuurilaji. Tottakai vaatii tarkkuutta ja laskutaitoa ja pelisilmää, ettei heitä palikkaa siten, että seuraava saa helposti maksimipisteet. Mutta kaikki muu on silkkaa tuuria.

Minä en ole oikeastaan koskaan voittanut missään. Siksi keskityn mölkkyilyssäkin sisarlajiin enemmän. En tosiaan luovuta , vaan yritän toki heittää parastani. Huulta, siis.

Tiedän, että te rakkaat mölkkyilijät olette pelolla odottaneet, mitä se eukko nyt kirjoittaa. Vaikkei se voittanut, niin pestiinhän me sen selkä ja annettiin laulaa. Ja kaikkihan palkittiin, eikä se nälkäiseksikään jäänyt. Ja ruokaakin otti, vielä kaksi kertaa.

Kyllä. Mölkky on jalo laji. Se kokoaa yhteen toisilleen tärkeät ihmiset.
Ja sitten lauletaan. 

PIIRONKI!!

Vedä hiirellä alaspäin, niin löydät kirjoitukseni piirongista. Kannattaa se sanoa ääneen hassuimmatkin toiveet, sillä jonkun aikaa netissä surffailtuaan löyysi siippa juuri oikeanmallisen piirongin. Ja minä sain sen.
Kävin eilen Tiimarista ostamasta lapsellisia tykötarpeita, jotta työpisteeni on hyvinvarustettu. Kuopuksen kasteltua läppärini vedellä näytti hetken siltä, että joutuisin jatkossa turvautumaan lyijykyniin. Siippa ( ihmemies ) kuivasi koneen ja nyt se taas pelittää. Tosin lienee syytä varmuuskopioida ne jutut, mitä haluaa säilyttää pitempäänkin.
No, jos tämä kone lakkaa toimimasta, ostan uuden. Se saa olla piilossa muilta käyttäjiltä tämän piirongin kannen alla.
Kesällä sitten skrapataan ja maalataan piironki helmiäisellä. Lukkoa kannessa ei vielä ole, mutta jonkinlaisen munalukon hommaan ensi hätään.
Muutenhan siinä käy niin, että kun kukaan ei muualta löydä mitään, niin etsitään sitten mamman piirongista.

Väriä!

Tulppaanien herkullisia värejä :) Vapaasti nautittavissa!

kesäloma

Koulu loppui tänään ja loma alkoi. Jotenkin olisin toivonut ja odottanut siltä yhdeltä perheeltä edes sanaa " kiitos."
Nykymaailma on sellainen. Koulujen henkilökunnalle on sälytetty aamu-ja iltapäivähoito, kyyditysvalvonnat, kirjaamiset ( pegagoginen arvio, pedagoginen selvitys, henkilökohtainen oppimissuunnitelma ja henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma plus lausunnot sinne sun tänne. ) No kyllähän nuo hommat ehtisi hoitaa, mutta kun on sitä oppilashuoltoa ja arviointia ja huoltajien kanssa palaveerausta ja kehittämistoimintaa.
Ai vitsi, mä unohdin että siinä samalla on se opettaminen. Ja sen suunnittelu, valmistelu ja arviointi. Erityisopellakin parhaimmillaan pari opetusryhmää yhtäaikaa.
Hyvinhän tässä ehtisi jollei olisi sitä opetusvelvollisuutta. Siis sitä hommaa, jota rakastaa ja jonka takia alkunperin alalle hakeutui.

Sen verran on sarkastinen sävy tässä kirjoituksessa , että loma taisi tulla tarpeeseen.

Ei mennyt ihan putkeen...

tämäkään päivä. Vettä tuli ja olimme ihan aikataulussa vielä klo 7.35, kun käynnistin autoa kotipihalla. Joku otti sitten pohjaan kiinni, ja menin ulos autosta katsomaan, mikä siellä hiersi. Kurkistin auton alle liaten housuni, no joo, siippa oli irroittanut polkupyörätelineen ja se oli jotenkin tarttunut autoon kiinni, pohjassa oli ja uponnut osittain tiehenkin.
Ei se sieltä mihinkään irronnut vaikka kehitin raivohuudot ja hysterisen itkunkin. Käänsin sitten autoa ja ajoin tiensivuun, ilmeisesti toimin oikein koska teline jäi matkasta.Kävin vaihtamassa housut ja matka jatkui. Ilmoitin työpaikalle myöhästyväni palaverista ja kerroin syyn, ne perkeleet nauroivat ääneen vielä tullessani töihin.
Tyttöjä ei niin naurattanut.
Yritettiin sitten shoppailla iltapäivällä, oli hakusassa kevätjuhlamekkoa ja juhlakenkää, lenkkaritkin olisi pitänyt ostaa esikoiselle. Niitä ei sitten kokeiltukaan, esikoinen olisi halunnutkin bikinit ja kuopus ei jaksanut edes aloittaa sovituskierosta. Kai meiltä jotain löytyy kotoakin, hän totesi.
No onneksi minä sentään ostin itselleni yhden puseron, hintaan 14 euroa.Ettei se 90 km tullut ihan turhaan ajeltua.
Mies kummasteli, kuinka olin osunut telineeseen, joka oli ruusupuskassa. Väitin, ettei se ihan niin puskassa ollut, ettei siihen olisi voinut osua. Oli se, väitti mies.
Pakkasin vielä aamuyöllä kisamatkalle lähtevän kuopuksen tavaroita. Puoli kymmenen aikaan tyttö ilmoitti, että kisa-asun alle pitää sitten olla musta pitkä toppi. Hän oli vain unohtanut ilmoittaa, mutta kai meiltä sellainen löytyy? Voisitsä äiti järkkää sen, mun pitäis olla jo nukkumassa.
Järkkäsin, joo, isosiskon topin likapyykkikorista.

Huomiselle varasin ajan Pyräkorjaamon Audi-huollosta, jos tsekkaisi siippa autoni pohjan. Ja loppupäivän teen pihahommia, satoi tai paistoi.

Öitä.

Ambu tulee!

No niin. Tämä on sellainen harjoitusteksti, sillä olen hemmetin huono opettelemaan uusia juttuja tietoteknisesti, ja sekä blogger että työnantaja ovat nyt asettaneet haasteita tällä saralla. Töissä meni vain pirusti paperia hukkaan ja osa hermojakin, katsotaan nyt kuinka tässä käy.

Kuvassa on tietenkin siippani upea menopeli. Seuraavaksi hänen haaveissaan siintelee aito hauturi.

Onhan se toki hyvä olla olemassa, jos ambu ei ehdi ajoissa.