Ambu tulee!

No niin. Tämä on sellainen harjoitusteksti, sillä olen hemmetin huono opettelemaan uusia juttuja tietoteknisesti, ja sekä blogger että työnantaja ovat nyt asettaneet haasteita tällä saralla. Töissä meni vain pirusti paperia hukkaan ja osa hermojakin, katsotaan nyt kuinka tässä käy.

Kuvassa on tietenkin siippani upea menopeli. Seuraavaksi hänen haaveissaan siintelee aito hauturi.

Onhan se toki hyvä olla olemassa, jos ambu ei ehdi ajoissa.

Talon suunnittelussa otettava huomioon...

..että lapset kasvavat.

Minä olin nuorena sitä mieltä, että kun minä saan joskus lapsia, hankin niin ison talon, että nuoriso saa valloittaa yläkerran kokonaan. Että siellä olisi isot oleskelutilat nuorille, jotka saisivat viettää siellä aikaansa porukalla.

Säästösyistä ilmeisesti emme toteuttaneetkaan tätä visiota remonttimme yhteydessä ja se harmittaa nyt, sillä se olisi ollut fiksua. Olisi pitänyt rakentaa taloon yksi kerros lisää. Tosin moka on vielä korjattavissa, jos saan herrahenkilön innostumaan autotallin rakentamisesta, sen yhteyteen voisi rakentaa sopivan "klubitilan", jossa voisi saunoa ja hengailla joko aikuisten kesken tai nuoriso keskenään.

Tänä perjantaina meillä on kolme yökyläläistä ja tytöillähän riittää energiaa. On aivan mahtavaa, että näitä yökyläläisiä on, nytkin pelaavat jotain tietokilpailua. Aiemmin tekivät jotain perunajauhokokeiluja ( keittiön lattia on paikka paikoin aika tahmea ), sitten hoitivat ruuanvalmistuksen tekemällä jokseenkin eksoottista jauheliha-makaronimössöä . Curry tuoksui pihalle asti. Kohta kotiutuu esikoinen, ja itäsiivestä alkanee kuulua infernaalinen hevimetalli.

No, me laitetaan siipan kanssa sauna päälle ja otetaan riittävän monta olutta, että pystytään nukkumaan:) Meidän makkari on nääs samassa kerroksessa kuin neitojen ( tässä se mega suunnitteluvirhe:)

Aamupalan laitan toki neidoille, ihan viiden tähden hotellin tyyliin. Tai ainakin neljän.

Tahtoo oman piirongin!

Olen jokunen vuosi sitten kirjoittanut omasta huoneesta. En ymmärrä, miksi rakentamisvaiheessa ei huomioida sitä asiaa, että jokaisella perheenjäsenellä voisi olla oma huone.
Koska minulla ei sitä ole talviaikaan ( kesällä on kasvihuone, se on melkein sama), keksin tässä viime viikolla että minäpä haluan oman klaffipiirongin!
Sellaisen kun mummulla oli, tummaa puuta ja simppeli malli, ei mitään koukeroita. Ei myöskään Ikeaa, sillä sen piirongin paikka tulee olemaan olohuoneessa, muualla ei ole tilaa.

Mitä minä piirongilla? Läppäri pysyy kannen alla piilossa, kannen voi avata kun pitää kirjoitella. Pikkuisissa laatikoissa ovat minun omat sievät lyijykynäni ja muut tärkeät tavarani järjestyksessä.
Vetolaatikoissa säilytän korujani ja papereitani.
Jos minulla ei riitä laitettavaa kaikkiin vetolaatikoihin, ne pysyvät tyhjinä.
Nimittäin YHTÄÄN ainoata työkalua tai jonkin koneen osaa tai mutteria tms ei tule lähellekään minun piironkiani.
Miksi? No minäpä kerron. Meillä on eteisessä lipasto, aulassa senkki, keittiössä vanha kaappi ja työhuoneessa kirjoituspöytä.
Lipaston ja senkin kaapit ovat pullollaan jotain maskuliinista roinaa. Työhuoneen kirjoituspöydän laatikot täynnä tietoteknisiä osia. Keittiön astiakaapin alaosa on askartelujuttuja, mutta pikkulaatikoista löytyy nippelia ja nappelia aina passeista rullamittaan.
Ja kaverilla on käytössään myös piharakennus.

Kai minä sen piirongin ansaitsen?

Yökoulua

Yökoulu on siis koulua, jota käydään yöllä. Oppilaat ruinaavat sitä opettajaltaan vuosia ja joskus opettaja sitten heltyy, lupaa esim. hyvin menneiden kokeiden jne palkkioksi yökoulua.
Tärkeinpänä pointtina on siis mukava yhdessätekeminen ja oleminen, me-hengen vahvistaminen etc. Yökoulu pidetään koulussa.

Siitä on yli kymmenen vuotta kun minä hellyin. Vietin yökoulua oman vitosluokkani kanssa ja mukavaa oli. Yksi isä vietti yönsä sitten poikien kanssa ja minä tyttöjen kanssa.

Kuopuksen luokka piti yökoulua viime torstaina. Lupauduin open kaveriksi, sillä aikuisia pitää olla vähintään kaksi. Palastuslaitos tiesi, että olemme koulussa, joten emme odottaneet poliisia tutkimaan outoja valoilmiöitä koulussa.

Oppilaat olivat jo leipomassa pizzojaan, kun tulin. Pizzanpaisto sujui ja samoin jälkityöt. Täydellä mahalla oli sitten mahtavaa aloitella kuurupiilo, tai modernimmin sellainen leikki, että muut juoksevat pimeässä koulussa piiloihin ja pari etsijää sitten etsii heidät. Musiikin soidessa piiloudutaan, kun musiikki loppuu, alkaa etsiminen.
Luokanopettaja osoitti huumorintajuaan laittamalla taustamusiikiksi kauhuleffojen tunnareita. Psykon musiikki sai muutaman tytön kalpeaksi, joten musiikki vaihtui muumeihin. Minä valitsin Loirin " Nauravan kulkurin", mutta totesimme että sekin oli aina pelottavaa..

Piilosen jälkeen tytöt halusivat mennä auditorioon leffaa katsomaan ja pojat sählyilivät. Oli myös vitsikilpailua, pelejä ja piirtämishommia .

Ketään ei tarvinnut komentaa, kukaan ei hölmöillyt. 22 oppilasta olivat sopuisasti ja mukavasti koko ajan. Onnettomuuksilta vältyttiin, mitä nyt kylmäpussia laittelin sählyvammoihin.

Ilta venyi, mutta yhdeltä olivat kaikki tytöt omassa luokassaan patjoillaan ja pojat omassaan. Lupasin hövelisti, että vartin saatte vielä jutella, sitten sammutan valot ja sen jälkeen saa vaan supattaa hyvin hiljaa.

Ajattelin, että kohta saan nukahtaa ja pärjään sitten niillä unilla, sillä vaikka oppilailla oli seuraava päivä vapaa, minulla ei.

Eihän se tietenkään niin mennyt. Ennen nukahtamista sain kuunnella unissapuhumista ( ja kikatusta ), kuorsausta ( ja kikatusta ) , kikatusta ihan muuten vain, tuskailua kovasta patjasta, happikin loppuu, päätä särkee, pissattaa ja janottaa.

Kolmelta katsoin vielä kelloa. Takaraivossa jyskytti yhden oppilaan ohimennen heittämä huomautus:
" Ai niin, äiti käski varoittaa, että mä kävelen unissani."

Teini vinkkaa vanhemmalle

Me olemme ohittaneet sen vaiheen, jolloin minun kanssani ei yksinkertaisesti voinut liikkua missään. Olin nolo kun höpöttelin kaupan kassalla ja niin pois päin. Nykyään kanssani voi käydä jopa salilla ja jumpassa, jos olen kunnolla. Siis sellainen ilmeetön ja vähäeleinen, pukeudun asiallisesti enkä hölmöile.

Muutamista asioista on kuitenkin löytynyt huomautettavaa. Olimme tässä jokin aika sitten uimahallissa ja tyttäreni kauhistui näkemästään.
" Siis kauheeta, etkö sä sheivaa?YÄK! "
Tähän minä sitten nolona änkytin että kyllä periaatteessa joo, mutta on nyt unohtunut. Talviaikaan villaiset sääret sitä paitsi lämmittävät.

Yhtenä aamuna pukeutumiseni joutui tarkasteluun.
" Sä pukeudut liian nuorekkaasti."
Puolustus: Mutta kun mä viihdyn näissä rennoissa ja löysissä vaatteissa, eikä näillä hartioilla voi käyttää jakkupukua.
" Mut lupaa ettet enää osta vaatteita Gina Tricoosta, jooko? "

Viime viikolla oli yläkoulun vanhempainilta. Vanhempi pystyi lunastamaan läsnäolollaan vapaapäivän nuorelleen, jos halusi. Toki meillä haluttiin ja menin illalla kouluun, jossa oli erilaisia pisteitä, mm. poliisin , terveydenhoitajan ja nuorisotoimen pisteet, sekä infoa peleistä ja päihteistä.
Ilta oli antoisa, oli meitä muutamia vanhempiakin niiden nuorten joukossa, joiden vanhemmat eivät olleet päättäneet lunastaa vapaata nuorilleen.
Yritin keskittyä ja pitää kielen keskellä suuta, olinhan täällä tyttäreni luokkakavereiden joukossa enkä saisi nolata häntä noloilla kommenteilla.
Näin oli kuitenkin tapahtunut.
Keskusteltaessa netin käytöstä veistelyni demi.fi-riippuvuudesta ei ollut kuulema hauska.
Eikä se singstar-juttu.

Noidannuoli

Voisi mielestäni iskeä vaikka johonkin miehiseen elimeen sen sijaan, että se iski selkääni viime sunnuntaina . Jäykistyihän se, toki.Nousin matalalta sohvalta ja aluksi tuntui vain vähän...

Yö meni olohuoneen lattialla maatessa, jalat kohotettuina sohvalle. Onneksi Miehellä oli vapaapäivä maanantaina, hän nosti minut autoon ja vei työterveyteen. Nostettuaan minut autosta hän talutti minut kävelysauvojen kanssa työlterveyteen, jonne jäin odottamaan lääkärille pääsyä.
Istuin, tai yritin istua siinä mutta sattui niin perkeleellisesti että könkkäsin kysymään, josko pääsisin suoraan lääkärille, sillä eikös selkäni nyt ole niin ilmeisen kipeä, ettei työterveyshoitajan tarvitse sitä todeta erikseen. Joo, toki, mutta lääkäriaikoja ei ole enää tarjolla , joten pitää mennä päivystykseen. Sadan metrin matkaan minulta meni noin puoli tuntia, itkeä völlötin ja köpötin eteenpäin..

Kunnes pääsin päivystysvastaaotolle, ja sain ottaa numerolapun hoitajalle.Erinäisten vaiheiden jälkeen minulle luvattiin lääkärinaika, pyysin kipupiikkiä mutta sen tarve oli lääkärin todettava.
Kipu äityi niin kovaksi, että kanssaodottajatkin ahdistuivat, eräs vanhempi mies meni lopulta vaatimaan, että minun oli saatava apua. Minut talutettiin tarkkailuhuoneeseen, jonne sitten kellahdin sänkyyn .

Ymmärtäähän sen, ei hoitohenkilökunnalta heru empatiaa tälläiseen vaivaan, sillä eihän se ole kuolemaksi.Kaksi ja puoli tuntia odotin lääkäriä, joka kävi toteamassa, että annetaan rouvalle pari kipupiikkiä ja seurataan sitten tilannetta. Että kipu taitaa olla lihasperäistä, ei esim. murtumaa. ( no sitähän mä sanoin..)

Kahden tunnin päästä, selostettuani toiselle lääkärille tapauksen historian , tämä totesi kyseessä olevan ns. noidannuolen, pariviikkoinen flussa oli saattanut vaikuttaa siihen , että se tuli..kipulääkkeitä kertaa kolme ja viikko sairaslomaa. Menehän kotiin.

Neljäntenä päivänä alkoi hellittää. Oman alaotsikon ansaitsee perheen selviytymisstrategia niiltä päiviltä, jolloin äiti makaa lääkepöllyissään.

Ihan lopuksi vain, että sitten kun selkävaivat hieman hellittivät, maha meni kuralle lääkkeistä. Luojalle kiitos sen verran taipui, ettei tarvinnut assistenttia vessassa.

Toki ajattelin, että jotain iloa tästä viikon syömättömyydestä ja levosta ja loppuviikon vessailusta täytyy olla, ja menin vaakaan. Mutta paskan marjat, paino oli noussut kilon.

Talvisia kuvia

Kuvat on otettu Canonin taskumallilla, järkkärikuvien siirto tänne blogiin vaatii kuvien pienennyksen, joten pysytään vielä siis näissä jokanaisen taviskuvissa:)