Vuoden ensimmäinen päivä , pyjamassa sohvalla. Aattoilta hyvien ystävien kanssa rentoutti mielen ja kehon ja nyt voi hyvällä omallatunnolla levyttää tämän päivän.
Matkakokemusten vaihto eilisiltana sai siipankin silmiin pilkettä, ainakin hänen tinansa lupasi Amerikan matkaa. Tiedä häntä, minulle tuli Iso-Britannia, Irlantikin ihan oikean muotoisena.
Vaikka edellinen lomareissumme oli koettelevahko , mieli halajaa jo reissua suunnittelemaan. Kaukomatkaa hieman pidemmällä säästöajalla. Lueskelin juuri omat blogikirjoitukseni Thaimaasta ja muistelin ihmisten hymyjä, lämpöä ja aurinkoa. Kuopuksen kanssa olen menossa Tukholmaan kesäkuussa, mutta Tukholmaa nyt ei kovin ulkomaaksi lasketa. Esikoinen haluaisi kesällä edes viikoksi jonnekin nahkaansa käristämään, ihan en ole vielä tätä haavetta haudannut.
Suomen kesä on niin lyhyt ja järvivedet kylmiä. Mikään ei voita Välimeren ilmastoa kesäaikana, joten lottoa pitää tehdä , jos vaikka matkarahat voittaisi.
Uudelle vuodelle on toki muutakin luvassa, ajattelin kokeilla vaihteeksi painonpudotusta. Tekisinkö työterveyslääkärin onnelliseksi, jos saisin sen viisi kiloa pois? Onko se avain hyviin kolesteroli-ja sokeriarvoihin? Silläkö korjaantuu nivelrikko ja muut jumit, huonoista yöunista puhumattakaan?
Kokeillaan, kokeillaan. Tavoitteena olisi myös osallistua säännöllisesti venyttelytunneille, täytyy pitää keho ja ranka kunnossa.
Nimittäin, jos tuota siippaa on uskominen, niin kaikki perkeleen lainat pitäisi olla maksettu ennenkuin kaukomatkoja voi toteuttaa. Edellisten hinnoilla hänellä olisi kuulema autotalli. ( So ? )
Niin että siinä vaiheessa olenkin sitten niin vanha, etten pysty keppeineni ja rollaattorin kanssa reissaamaan. Siksi täytyy huolehtia terveydestään ja fysiikastaan niin hyvin, että pystyy yli 60-vuotiaanakin vaeltamaan Annapurnan rinteillä, sukeltamaan Punaisessa meressä ja osallistumaan safarille Keniassa ja viidakkovaellukselle Ecuadorissa.
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
tiistai 24. joulukuuta 2013
Joulua!
Miten se pukki osasikaan, toi minulle juuri oikean kirjan; Madventures-uusi kansainvälisen seikkailijan opas. Odottelen, kunnes kuopuskin on täysi-ikäinen ja starttaan sitten.
Sain minä Big Benin Nominationiin ja ristin kaulaani. Sekä thai-ruokakirjan. Vapiskaa, sukulaiset. Seuraavan kerran on tarjolla erilaisia curryja.
Jouluaatto on tänä vuonna sateinen. Viime vuonna olimme Thaimaassa, joten ei auta valittaa. Sitäpaitsi
verhot ovat kiinni ja kynttilät hohkaavat lämpöä.Kuusikin on vielä pystyssä.
Siippa sai lahjaksi kaksi kirjaa. Hän ehti jopa aloittaa ensimmäisen selaamista, ennenkuin uni voitti.
Lapsille pukki toi tooooo-si monta dvd-boksia. Loppuilta sujunee lempeästi, isukki nukkuu, kissat nukkuvat, minä luen ja lapset katsovat " How I met your mother "sekä " rillit huurussa"-tuotantokausia.
Mikäli siippa vielä herää, me voimme katsoa saunan jälkeen hänen saamaansa lahjaelokuvaa
" Jenkit ". Pääosassa Richard Gere.
Sain minä Big Benin Nominationiin ja ristin kaulaani. Sekä thai-ruokakirjan. Vapiskaa, sukulaiset. Seuraavan kerran on tarjolla erilaisia curryja.
Jouluaatto on tänä vuonna sateinen. Viime vuonna olimme Thaimaassa, joten ei auta valittaa. Sitäpaitsi
Siippa sai lahjaksi kaksi kirjaa. Hän ehti jopa aloittaa ensimmäisen selaamista, ennenkuin uni voitti.
Lapsille pukki toi tooooo-si monta dvd-boksia. Loppuilta sujunee lempeästi, isukki nukkuu, kissat nukkuvat, minä luen ja lapset katsovat " How I met your mother "sekä " rillit huurussa"-tuotantokausia.
Mikäli siippa vielä herää, me voimme katsoa saunan jälkeen hänen saamaansa lahjaelokuvaa
" Jenkit ". Pääosassa Richard Gere.
keskiviikko 11. joulukuuta 2013
Missä on vessa?
Putous-hahmo Hieno Ahlgrenia siteeraan usein, sillä olen hyvin selvillä siitä ahdingosta, mikä koskettaa meitä ikäneitoja , jos vessaa ei löydy.
Kuopuksen harrastuksen takia reissaan viikottain useaan otteeseen Jyväskylässä .Minulla on strategia: Jos treenit ovat Grafilassa, käväisen kävely/ juoksulenkin aikana Citymarketin vessassa.Joskus jopa mennen tullen.
Jos treenit ovat Tikassa, täytyy käydä puskassa tai sitten, jos menee Laajavuoreen hiihtämään, siellä on ihan toimiva vessa.
Jos treenit ovat Hippoksella, voi käydä vessassa helposti mennen tullen.
Kesällä, kun treenit olivat Lounaispuistossa, tajusin nopeasti, että yliopiston kahvilan vessa oli lähellä. Samoin, kun treenit olivat Viitaniemessä tai siinä läheisellä koululla, urheilukentän huoltajat eivät katsoneet edes pitkään, kun käväisin vessassa ennen ja jälkeen Harjun juoksulenkin.
Kunnes tajusin, että voihan Harjullakin käydä vessassa.
Vessoja löytyy. Välillä ottaa aivoon ne erilaiset vessapaperitelineet, joihin saa tunkea kätensä kyynärvartta myöten ja paperia ei vaan tule. Tai tulee arkeittain mutta siinä samalla repii rystysiinsä haavoja.Miksei voisi tehdä niin, että vessapaperirulla olisi helposti käytettävissä ilman sitä saatanallista myllyn pyöritystä tai paperin repimistä ? Töissäkin meillä on sellainen teline, joka annostelee noin arkin kerallaan ja jos yrität junailla useamman arkin niin " automaatti" näppäisee sormille. Olen kiertänyt asian kaivelemalla vehkeestä päällimmäisen rullan irralleen , jotta sitä on helppo käyttää.
Sellainen anarkisti minä olen.
Kuopuksen harrastuksen takia reissaan viikottain useaan otteeseen Jyväskylässä .Minulla on strategia: Jos treenit ovat Grafilassa, käväisen kävely/ juoksulenkin aikana Citymarketin vessassa.Joskus jopa mennen tullen.
Jos treenit ovat Tikassa, täytyy käydä puskassa tai sitten, jos menee Laajavuoreen hiihtämään, siellä on ihan toimiva vessa.
Jos treenit ovat Hippoksella, voi käydä vessassa helposti mennen tullen.
Kesällä, kun treenit olivat Lounaispuistossa, tajusin nopeasti, että yliopiston kahvilan vessa oli lähellä. Samoin, kun treenit olivat Viitaniemessä tai siinä läheisellä koululla, urheilukentän huoltajat eivät katsoneet edes pitkään, kun käväisin vessassa ennen ja jälkeen Harjun juoksulenkin.
Kunnes tajusin, että voihan Harjullakin käydä vessassa.
Vessoja löytyy. Välillä ottaa aivoon ne erilaiset vessapaperitelineet, joihin saa tunkea kätensä kyynärvartta myöten ja paperia ei vaan tule. Tai tulee arkeittain mutta siinä samalla repii rystysiinsä haavoja.Miksei voisi tehdä niin, että vessapaperirulla olisi helposti käytettävissä ilman sitä saatanallista myllyn pyöritystä tai paperin repimistä ? Töissäkin meillä on sellainen teline, joka annostelee noin arkin kerallaan ja jos yrität junailla useamman arkin niin " automaatti" näppäisee sormille. Olen kiertänyt asian kaivelemalla vehkeestä päällimmäisen rullan irralleen , jotta sitä on helppo käyttää.
Sellainen anarkisti minä olen.
sunnuntai 3. marraskuuta 2013
Talvihorrosta valmistellessa
Kaikki alkoi vuonna 2008, jolloin juoksin ( tähän mennessä ) viimeisen maratonini. Viimeisen kahden kilometrin aikana jotain särkyi jalassani, röntgenkuva näytti marssimurtumaa. Vaivaisenluu ja sen aiheuttama nivelrikko isovarpaassa alkoivat kiusata ja kiusaus on jatkunut tähän päivään asti.
Reilut kolme viikkoa sitten , kesken tasaisen maan juoksun, vasemman jalan pieni pohjelihas sanoi poks ja ei antanut enää juosta. Lonkkasärkyä olen potenut koko kesän, sillä olen juoksennellut kolmisen kertaa viikossa ja vähintään kerran kympin lenkin. Tähän päälle toki muu ryhmäliikunta.
Jättäydyin sitten kävelylenkkien varaan ja sohvakin on kutsunut luvattoman usein. Koska en ole treenannut, kotityöt ovat vieneet ylimääräisen ajan. Töissäkin on pirun hektistä. Päivittäiset päiväunet on pakko ottaa, joskus jopa kahdet. Tulen töistä, otan torkut, laitan ruokaa ja ruuan päälle nukun uudestaan.
Tympii. Miten nopeasti sitä vierottuukin liikunnasta, alkaa lösähtää ja hakea hyvänolon tunnetta esimerkiksi suklaasta tai näkkileivästä. ( Tänään olen mussuttanut viimeeksimainittua, sillä kaapit ovat tyhjät ).Parempaa mielialaa hakee myös shoppailusta ja sen sellaisesta. Kampaajakäynnistä ja kasvohoidosta, rakennekynsistä. Siis, ihan puhtaasti mielikuvina, sillä moisiin ylellisyyksiin ei ole varaa.
Olisihan se hienoa, että tässä iässä olisi varaa jo itsekkääseen rahankäyttöön, ylellisyyteen. Mutta koska näin ei ole, olisi se liikunta halvin tapa tuottaa endorfiinejä elimistöön.
Kuinka nopeasti lihas surkastuu ja läski alkaa vallata sen paikkaa? Reilun kolmen viikon tauon jälkeen olo on kuin syöttöporsaalla. Pakko alkaa uimaan ennenkuin ladulle pääsee.
Matkat ovat antaneet minulle sitä tulevaisuuden haavetta. Viime talvena olimme Thaimaassa ja se se vasta oli ihanaa. Reilusti ennen joulukiireitä pois ja lämmintä oli. Nyt olimme kaksi viikkoa sitten Lontoossa, ja lyhyt kaupunkiloma ei ollut samalla tapaa rentouttava, kuin viime jouluinen kaksi viikkoa Krabilla. Itse asiassa Lontoon reissu heitti epäilyksen ilmaan, millä porukalla me reissaamme seuraavan kerran ja minne?
Silläpä sitten haavetankkini on tyhjä, en ole oikein osannut määrittää seuraavia unelmiani. Miten rakentavaa parisuhteelle tai perheelle voi olla sellainen haave, että minäpä reissaan sitten yksin ja taidankin seuraavaksi mennä Kuubaan - olkoon perhe ensi joulun sitten ilman äitiä. Kyllä perhekeskeiseen ajatteluun kuuluu se, että otetaan kaikki huomioon eikä sooloilla.
No, kai tässä muutaman kuukauden sisällä ajatukset selkiävät ja muutkin perheenjäsenet saavat sanaisen arkkunsa auki.
Sitä odotellessa täytynee vaihtaa talvivaihteelle ja yrittää saada niitä endorfiineja vaikka siitä uinnista.
Reilut kolme viikkoa sitten , kesken tasaisen maan juoksun, vasemman jalan pieni pohjelihas sanoi poks ja ei antanut enää juosta. Lonkkasärkyä olen potenut koko kesän, sillä olen juoksennellut kolmisen kertaa viikossa ja vähintään kerran kympin lenkin. Tähän päälle toki muu ryhmäliikunta.
Jättäydyin sitten kävelylenkkien varaan ja sohvakin on kutsunut luvattoman usein. Koska en ole treenannut, kotityöt ovat vieneet ylimääräisen ajan. Töissäkin on pirun hektistä. Päivittäiset päiväunet on pakko ottaa, joskus jopa kahdet. Tulen töistä, otan torkut, laitan ruokaa ja ruuan päälle nukun uudestaan.
Tympii. Miten nopeasti sitä vierottuukin liikunnasta, alkaa lösähtää ja hakea hyvänolon tunnetta esimerkiksi suklaasta tai näkkileivästä. ( Tänään olen mussuttanut viimeeksimainittua, sillä kaapit ovat tyhjät ).Parempaa mielialaa hakee myös shoppailusta ja sen sellaisesta. Kampaajakäynnistä ja kasvohoidosta, rakennekynsistä. Siis, ihan puhtaasti mielikuvina, sillä moisiin ylellisyyksiin ei ole varaa.
Olisihan se hienoa, että tässä iässä olisi varaa jo itsekkääseen rahankäyttöön, ylellisyyteen. Mutta koska näin ei ole, olisi se liikunta halvin tapa tuottaa endorfiinejä elimistöön.
Kuinka nopeasti lihas surkastuu ja läski alkaa vallata sen paikkaa? Reilun kolmen viikon tauon jälkeen olo on kuin syöttöporsaalla. Pakko alkaa uimaan ennenkuin ladulle pääsee.
Matkat ovat antaneet minulle sitä tulevaisuuden haavetta. Viime talvena olimme Thaimaassa ja se se vasta oli ihanaa. Reilusti ennen joulukiireitä pois ja lämmintä oli. Nyt olimme kaksi viikkoa sitten Lontoossa, ja lyhyt kaupunkiloma ei ollut samalla tapaa rentouttava, kuin viime jouluinen kaksi viikkoa Krabilla. Itse asiassa Lontoon reissu heitti epäilyksen ilmaan, millä porukalla me reissaamme seuraavan kerran ja minne?
Silläpä sitten haavetankkini on tyhjä, en ole oikein osannut määrittää seuraavia unelmiani. Miten rakentavaa parisuhteelle tai perheelle voi olla sellainen haave, että minäpä reissaan sitten yksin ja taidankin seuraavaksi mennä Kuubaan - olkoon perhe ensi joulun sitten ilman äitiä. Kyllä perhekeskeiseen ajatteluun kuuluu se, että otetaan kaikki huomioon eikä sooloilla.
No, kai tässä muutaman kuukauden sisällä ajatukset selkiävät ja muutkin perheenjäsenet saavat sanaisen arkkunsa auki.
Sitä odotellessa täytynee vaihtaa talvivaihteelle ja yrittää saada niitä endorfiineja vaikka siitä uinnista.
lauantai 26. lokakuuta 2013
Syyslomalla Lontoossa
Perhe halusi kokeilla kaupunkilomailua ja yhdessä kohteeksi päätettiin Lontoo. Varasin ensimmäisen kerran itse sekä lennot että hotellin Norwegianin / Travellinkin kautta ja se jännitti minua hiukan, olimmehan aina ennen reissanneet Aurinkomatkojen tms kautta. Samoin varasin vierailun Warner Brossin studioille netin kautta ja sekin aiheutti jännitystä.
Mutta hyvin meni. Lennot ja hotelli vastasivat hyvin ainakin omia odotuksiani, hotelli Prince William oli juuri sellainen, kuin kahden ja puolen tähden hotellilta odotinkin. Laitoin hotelliin meiliä etukäteen, ja kaikki toivomuksemme otettiin huomioon: saimme rauhalliset huoneet, vierekkäiset, huoneissa oli toimivat vessat ja suihkut ja niissä ei ollut tupakoitu. Huoneet olivat pieniä, niissä ei ollut ilmastointia eikä ikkunoita saanut auki. Lattiat olivat paikoin kaltevat ja seinässä laasti kupruili. Neljänteen kerrokseen pääsi hissilläkin, tosin kapea portaikko epätasaisine askelmineen antoi toivottua treeniä pakaralihaksille. Aamiainenkin tarjottiin, ja jopa pyynnöstämme aamiaisaikaa aikaisemmin. Ei siis valittamista.Pyyhkeet vaihdettiin päivittäin ja sängyt olivat ok. Vaatekaapista jäi ovi käteen, kun sen avasi ja siippa kiroili kun ei ollut työkaluja mukana.
Jos on hahmottamisessa ongelmia, kuten minulla, suuret paikat aiheuttavat mielekästä aivojumppaa rapautuville aivosoluilleni. Gatwickin kentältä menimme National Expressin bussilla Victorian asemalle, meno kesti 1,5 h ja maksoi neljältä 28 puntaa. Victorialta ostin Travel Cardit ja menimme sitten metrolla Paddingtonin asemalle, josta oli viiden minuutin kävelymatka hotelliin. Toki olin etukäteen jo katsonut, mille tielle pitäisi asemalta suunnistaa. Oikea tie löytyi helposti, ja sitten vain reilusti kysyin lehdenmyyjältä, kumpaan suuntaan pitäisi lähteä.
Metroverkosto toimi hienosti, ja ainoa asia, mikä hankaloitti, oli metrokartan pieni koko. Aina piti kaivaa lasit laukusta ja niilläkään ei tahtonut nähdä. Onneksi mukana oli nuoria silmiä. Metrossakin on omat haasteensa, on täysin mahdollista, että hyppäät väärään suuntaan kulkevaan junaan. No eihän siinäkään olisi ongelmaa, mutta me onnistuimme olemaan eksymättä kertaakaan.
Kuopus oli siitä jopa hämmästynyt. Minä tunsin salaista ylpeyttä.
Ensimmäisenä päivänä menimme kävellen Madame Tussaudin vahakabinettiin, tsekkasimme matkalla pysäkin, josta nousisimme seuraavana aamuna studioille vievään bussiin. Jotenkin olin niin onnellinen, kun bussipysäkki oli juuri siinä, missä sen kartan mukaan piti ollakin. Ja vahakabinettikin. Minä olen nimittäin eksynyt kahden kilometrin päässä kotoani, joten ymmärtänette liikutukseni ja onnistumisen kokemukseni. Vahakabinetista menimme metrolla Kings Crossin asemalle, jossa jokainen vannoutunut Potteristi kuvautti itsensä laiturilla 9 ja 3/4. Jonottaa piti.
Ja sitten alkoi mennä vähän pieleen. Ehdotin, että mennään metrolla Westminsteriin, katsotaan Big Ben ja Westminster Abbey ja käydään syömässä.
Metroajelu kesti ja kesti, Circle Line oli kuitenkin aika hidas. Oli tullut jo hämärää ja ravintoloita ei noin vain löytynytkään. Porukka alkoi olla jo nälissään ja joku taisi janoakin tuntea. Koska muilla ei ollut ideoita, ehdotin jälleen, että mitäs jos mennään Paddingtoniin hotellin lähelle ja syömään jotain.
Matkalla pitää aina muistaa, että ainakin miesmatkustajien vatsa tulee olla täynnä ja promillejakin ilmeisesti jonkin verran. Silloin jaksaa.
Perhe oli tietoinen siitä, että kaupunkiloma vaatii pohjelihaksilta paljon ja että silloin vaan mennään, ei loikoilla altaalla. Todellisuus oli kuitenkin liian raju ja vaikka kaikki oli etukäteen tiedossa, meno oli väsyttävää. Tiistain studiovierailu oli huikea kokemus, vaikka perheemme ainoa jästi ei siitä varsinaisia kiksejä saanutkaan. Huolehdin kuitenkin hänen nesteytyksestään ja siitä, että maha pysyi hiljaisena. Peli oli kuitenkin jo menetetty, siippa mökötti minulle ja asettui hiljaisen laukunkantajan rooliin . Koska hän kommentoi kaikkeen " kaikki käy, minä tulen perässä ", aloimme kutsua häntä Yesmaniksi.
Keskiviikkona, joka oli viimein varsinainen lomapäivämme, menimme sateen saattelemina shoppailemaan Oxford Streetille. Esikoinen tietenkin pongasi tutun ja turvallisen H&M :n ja viihtyi siellä lähes tunnin. Meidän täytyi liikkua ryhmänä ja se tarkoitti sitä, että myös minä olin Yesmanin roolissa. Sain tosin johdettua porukan Primarkin tavarataloon, jossa oli kauheasti kaikkea ja helvetin halvalla. Siellä tosin oli pirusti porukkaakin.
Halusin ehdottomasti nähdä Westminster Abbeyn tai St. Paulin katedraalin. Westminsteriin menimme kahdesti ja aina väärään aikaan ja katsoinkin sitten oppaasta, että St Pauliin pääsee sisälle aina puoli neljään asti. Mutta mutta, kun menimme sinne niin paikka olikin suljettu jo klo 12 yksityisen tilaisuuden takia. Paska.Suuntasimme sitten metrolla Towerin linnalle ja Tower Bridgelle.
Kaiken kaikkiaan matka meni suunnitellusti ja jokainen sai sitä, mitä oli ainakin sanonut haluavansa nähdä. Mies halusi käydä pubeissa ja juoda tummaa olutta, se onnistui. Olut tosin oli ylihintaista ja lämmintä, mutta kuitenkin. Tytöt halusivat käydä vahakabinetissa, studiolla ja shoppailla. London Dungeonkin olisi kiinnostanut, mutta siinä vaiheessa aloin pihtaamaan. Minä halusin käydä studioilla ja katedraaleissa, missasin katedraalit mutta ajattelin, että onhan niitä Euroopassa muuallakin.
Norwegianin lennot toimivat hienosti ja Gatwick Express oli helppo tapa päästä kentälle. Ihmiset olivat ystävällisiä ja yhtään negatiivista kokemusta ei tullut vastaan , ainoastaan oman perheen sisäiset kemiat olivat hakusassa. On tietenkin helvetin typerää lähteä ulkomaille kinastelemaan, ja sillä suosittelenkin, että kaupunkilomaa kannattaa oikeasti harkita. Kaupungeissa on paljon nähtävää ja koettavaa, mutta se on väsyttävää. Huonossa hotellihuoneessa ei paljon viitsi voimia keräillä ja hyvä hotelli maksaa taas maltaita . Meidän perheen kohdalla tulimme siihen johtopäätöseen, että seuraavaa lomakohdetta tulee pohtia . Samoin kuin sitä, ketkä sinne oikeasti haluavat matkustaa.
Mutta hyvin meni. Lennot ja hotelli vastasivat hyvin ainakin omia odotuksiani, hotelli Prince William oli juuri sellainen, kuin kahden ja puolen tähden hotellilta odotinkin. Laitoin hotelliin meiliä etukäteen, ja kaikki toivomuksemme otettiin huomioon: saimme rauhalliset huoneet, vierekkäiset, huoneissa oli toimivat vessat ja suihkut ja niissä ei ollut tupakoitu. Huoneet olivat pieniä, niissä ei ollut ilmastointia eikä ikkunoita saanut auki. Lattiat olivat paikoin kaltevat ja seinässä laasti kupruili. Neljänteen kerrokseen pääsi hissilläkin, tosin kapea portaikko epätasaisine askelmineen antoi toivottua treeniä pakaralihaksille. Aamiainenkin tarjottiin, ja jopa pyynnöstämme aamiaisaikaa aikaisemmin. Ei siis valittamista.Pyyhkeet vaihdettiin päivittäin ja sängyt olivat ok. Vaatekaapista jäi ovi käteen, kun sen avasi ja siippa kiroili kun ei ollut työkaluja mukana.
Jos on hahmottamisessa ongelmia, kuten minulla, suuret paikat aiheuttavat mielekästä aivojumppaa rapautuville aivosoluilleni. Gatwickin kentältä menimme National Expressin bussilla Victorian asemalle, meno kesti 1,5 h ja maksoi neljältä 28 puntaa. Victorialta ostin Travel Cardit ja menimme sitten metrolla Paddingtonin asemalle, josta oli viiden minuutin kävelymatka hotelliin. Toki olin etukäteen jo katsonut, mille tielle pitäisi asemalta suunnistaa. Oikea tie löytyi helposti, ja sitten vain reilusti kysyin lehdenmyyjältä, kumpaan suuntaan pitäisi lähteä.
Metroverkosto toimi hienosti, ja ainoa asia, mikä hankaloitti, oli metrokartan pieni koko. Aina piti kaivaa lasit laukusta ja niilläkään ei tahtonut nähdä. Onneksi mukana oli nuoria silmiä. Metrossakin on omat haasteensa, on täysin mahdollista, että hyppäät väärään suuntaan kulkevaan junaan. No eihän siinäkään olisi ongelmaa, mutta me onnistuimme olemaan eksymättä kertaakaan.
Kuopus oli siitä jopa hämmästynyt. Minä tunsin salaista ylpeyttä.
Ensimmäisenä päivänä menimme kävellen Madame Tussaudin vahakabinettiin, tsekkasimme matkalla pysäkin, josta nousisimme seuraavana aamuna studioille vievään bussiin. Jotenkin olin niin onnellinen, kun bussipysäkki oli juuri siinä, missä sen kartan mukaan piti ollakin. Ja vahakabinettikin. Minä olen nimittäin eksynyt kahden kilometrin päässä kotoani, joten ymmärtänette liikutukseni ja onnistumisen kokemukseni. Vahakabinetista menimme metrolla Kings Crossin asemalle, jossa jokainen vannoutunut Potteristi kuvautti itsensä laiturilla 9 ja 3/4. Jonottaa piti.
Ja sitten alkoi mennä vähän pieleen. Ehdotin, että mennään metrolla Westminsteriin, katsotaan Big Ben ja Westminster Abbey ja käydään syömässä.
Metroajelu kesti ja kesti, Circle Line oli kuitenkin aika hidas. Oli tullut jo hämärää ja ravintoloita ei noin vain löytynytkään. Porukka alkoi olla jo nälissään ja joku taisi janoakin tuntea. Koska muilla ei ollut ideoita, ehdotin jälleen, että mitäs jos mennään Paddingtoniin hotellin lähelle ja syömään jotain.
Matkalla pitää aina muistaa, että ainakin miesmatkustajien vatsa tulee olla täynnä ja promillejakin ilmeisesti jonkin verran. Silloin jaksaa.
Perhe oli tietoinen siitä, että kaupunkiloma vaatii pohjelihaksilta paljon ja että silloin vaan mennään, ei loikoilla altaalla. Todellisuus oli kuitenkin liian raju ja vaikka kaikki oli etukäteen tiedossa, meno oli väsyttävää. Tiistain studiovierailu oli huikea kokemus, vaikka perheemme ainoa jästi ei siitä varsinaisia kiksejä saanutkaan. Huolehdin kuitenkin hänen nesteytyksestään ja siitä, että maha pysyi hiljaisena. Peli oli kuitenkin jo menetetty, siippa mökötti minulle ja asettui hiljaisen laukunkantajan rooliin . Koska hän kommentoi kaikkeen " kaikki käy, minä tulen perässä ", aloimme kutsua häntä Yesmaniksi.
Keskiviikkona, joka oli viimein varsinainen lomapäivämme, menimme sateen saattelemina shoppailemaan Oxford Streetille. Esikoinen tietenkin pongasi tutun ja turvallisen H&M :n ja viihtyi siellä lähes tunnin. Meidän täytyi liikkua ryhmänä ja se tarkoitti sitä, että myös minä olin Yesmanin roolissa. Sain tosin johdettua porukan Primarkin tavarataloon, jossa oli kauheasti kaikkea ja helvetin halvalla. Siellä tosin oli pirusti porukkaakin.
Halusin ehdottomasti nähdä Westminster Abbeyn tai St. Paulin katedraalin. Westminsteriin menimme kahdesti ja aina väärään aikaan ja katsoinkin sitten oppaasta, että St Pauliin pääsee sisälle aina puoli neljään asti. Mutta mutta, kun menimme sinne niin paikka olikin suljettu jo klo 12 yksityisen tilaisuuden takia. Paska.Suuntasimme sitten metrolla Towerin linnalle ja Tower Bridgelle.
Kaiken kaikkiaan matka meni suunnitellusti ja jokainen sai sitä, mitä oli ainakin sanonut haluavansa nähdä. Mies halusi käydä pubeissa ja juoda tummaa olutta, se onnistui. Olut tosin oli ylihintaista ja lämmintä, mutta kuitenkin. Tytöt halusivat käydä vahakabinetissa, studiolla ja shoppailla. London Dungeonkin olisi kiinnostanut, mutta siinä vaiheessa aloin pihtaamaan. Minä halusin käydä studioilla ja katedraaleissa, missasin katedraalit mutta ajattelin, että onhan niitä Euroopassa muuallakin.
Norwegianin lennot toimivat hienosti ja Gatwick Express oli helppo tapa päästä kentälle. Ihmiset olivat ystävällisiä ja yhtään negatiivista kokemusta ei tullut vastaan , ainoastaan oman perheen sisäiset kemiat olivat hakusassa. On tietenkin helvetin typerää lähteä ulkomaille kinastelemaan, ja sillä suosittelenkin, että kaupunkilomaa kannattaa oikeasti harkita. Kaupungeissa on paljon nähtävää ja koettavaa, mutta se on väsyttävää. Huonossa hotellihuoneessa ei paljon viitsi voimia keräillä ja hyvä hotelli maksaa taas maltaita . Meidän perheen kohdalla tulimme siihen johtopäätöseen, että seuraavaa lomakohdetta tulee pohtia . Samoin kuin sitä, ketkä sinne oikeasti haluavat matkustaa.
maanantai 23. syyskuuta 2013
Tankki tyhjä?
Kolme viikkoa syyslomaan. Työ on ollut niin hektistä, että iltapäivällä on ollut pakko ottaa pienet unet. Tämäkään ei ole taannut sitä, että loppuilta olisi ollut energisempää. On vain sellainen olotila, ettei tahdo oikein jaksaa.Ei nappaa.
Onhan sitä tälläisiä kausia ollut aiemminkin ja onneksi ne tuppaavat menemään ohi. Mistä sitä vaan ammentaisi sitä intoa, jee, ihanaa, taas laitan pyykkiä koneeseen, jee taas sinne ja taas tänne.
Haluaisin vaan jonnekin meren rannalle ihanaan huvilaan, jossa olisi viileä makuuhuone ja parveke merelle. Rapatut seinät, isot ikkunaluukut ja ihanan lempeän sinisellä sisustettu makuuhuone, jossa rapisevan puhtaat puuvillalakanat, sellaista paksua puuvillaa. Siellä minä nukkuisin ah niin syvää unta ja heräisin aamulla kiireettömyyteen. Ei puhelinta, ei tietokonetta. Vaan ikkunaluukut auki, kuppi kahvia ja kävelisin lempeän tuulen saattelemana hiekkarantaan, huljuttelisin varpaitani vedessä. Eikä ristinsielua missään.
Ottaisin toisen kupillisen kahvia ja kirjan, kävelisin takaisin merenrantaan . Kun illalla aurinko laskisi, sytyttäisin lyhdyt ja kynttilät, kenties pari halkoa isoon avotakkaan ja käpertyisin pehmeään nojatuoliin tulta tuijottamaan.
Saa sitä haaveilla. Voisihan osan tuosta toteuttaa näin kotioloissakin, läppäri kiinni ja puhelin myös. Merenrannan sijasta löytyy metsää ja järviä. Takkatulikin hoituu.
Mutta kun ei voi istua nautiskelemaan jos on hommia kesken, ja niitähän on. Tässä nytkin pitäisi laittaa kaksi telineellistä pyykkiä kaappeihin ja yksi koneellinen kuivumaan. Keittiössä sekaista, puhumattakaan muusta huushollista. Lenkillekin pitäisi mennä, sillä kaksi kiloa on paino noussut. Yöllä heräsin kun lonkkia juilii, pitäisi varmaan vaihtaa lajia . Pitäisi pakata huomiset kamppeet, sillä on kireä aikataulu huomenna .
No eikai se auta kuin nousta tästä sohvalta, laittaa pyykit ja keittiö kuosiin, käydä pesulla ja painua sänkyyn. Otankin särkylääkkeen samantien niin ei tarvitsre herätä särkyyn.
Kyllä tämä tästä...
Onhan sitä tälläisiä kausia ollut aiemminkin ja onneksi ne tuppaavat menemään ohi. Mistä sitä vaan ammentaisi sitä intoa, jee, ihanaa, taas laitan pyykkiä koneeseen, jee taas sinne ja taas tänne.
Haluaisin vaan jonnekin meren rannalle ihanaan huvilaan, jossa olisi viileä makuuhuone ja parveke merelle. Rapatut seinät, isot ikkunaluukut ja ihanan lempeän sinisellä sisustettu makuuhuone, jossa rapisevan puhtaat puuvillalakanat, sellaista paksua puuvillaa. Siellä minä nukkuisin ah niin syvää unta ja heräisin aamulla kiireettömyyteen. Ei puhelinta, ei tietokonetta. Vaan ikkunaluukut auki, kuppi kahvia ja kävelisin lempeän tuulen saattelemana hiekkarantaan, huljuttelisin varpaitani vedessä. Eikä ristinsielua missään.
Ottaisin toisen kupillisen kahvia ja kirjan, kävelisin takaisin merenrantaan . Kun illalla aurinko laskisi, sytyttäisin lyhdyt ja kynttilät, kenties pari halkoa isoon avotakkaan ja käpertyisin pehmeään nojatuoliin tulta tuijottamaan.
Saa sitä haaveilla. Voisihan osan tuosta toteuttaa näin kotioloissakin, läppäri kiinni ja puhelin myös. Merenrannan sijasta löytyy metsää ja järviä. Takkatulikin hoituu.
Mutta kun ei voi istua nautiskelemaan jos on hommia kesken, ja niitähän on. Tässä nytkin pitäisi laittaa kaksi telineellistä pyykkiä kaappeihin ja yksi koneellinen kuivumaan. Keittiössä sekaista, puhumattakaan muusta huushollista. Lenkillekin pitäisi mennä, sillä kaksi kiloa on paino noussut. Yöllä heräsin kun lonkkia juilii, pitäisi varmaan vaihtaa lajia . Pitäisi pakata huomiset kamppeet, sillä on kireä aikataulu huomenna .
No eikai se auta kuin nousta tästä sohvalta, laittaa pyykit ja keittiö kuosiin, käydä pesulla ja painua sänkyyn. Otankin särkylääkkeen samantien niin ei tarvitsre herätä särkyyn.
Kyllä tämä tästä...
lauantai 17. elokuuta 2013
Ajatuksenvirtaa ...
Sataa. Aamulla oli kirkasta ja vein ensimmäisen koneellisen pyykkiä ulos. No siellähän märkänevät, kuten nurmikkokin. Perkele kun se aloittaa sen niin se ei lopu. Nurmikko on märkää lotisevaa suota ja daaliat ja liljat mätänevät.
Työt alkoivat. Ensimmäisen viikon saldo huimaa päätä, kotona ei halua puhua kenellekkään tahi kuunnella mitään tai ketään. Ylipäätään sitä haluaisi mennä luolaan sauhuttelemaan mutta kun ei ole sitä luolaa. Ottaiskohan sen eppuluokkalaisen messiin, sen, jolla oli Chesterfield-aski koulussa mukana?
Purin viimein neitojen koulutarvikekorit, niihin sain viime vuonna keskitettyä yltympäriinsä lojuvat kirjat ja vihkot. Kuopuksen reppukin tuli inventoitua; esittelin kaikille perheenjäsenille sen muumioituneen banaanin. Kivasti oli kuivunut kokoon kuorimaton hedelmä. Omasta duunista sen verran että työkännykästä aioitaan kuulemma periä käyttömaksu. No fine, fine, ottakaa mielummin kännykkä. Pitäisikö minun siis maksaa siitä, että hoidan työtäni, soitan tai tekstaan vanhemmille? Voin olla tekemättäkin sitä, ottakoot yhteyttä koulun puhelimen kautta. Kohta sitä saa maksaa siitä ilosta, että käy töissä. Enemmänkin kuin bensat ja lämmitystolppamaksun, joka kohosi viime vuonna 70 euroon.
Kurja keli koukuttaa sisätiloihin. Tänä talvena aion hankkiutua eroon tuosta Atrian muovisesta puunkantokorista. On niin mukavaa rentoutua tässä olohuoneessa, kun on kolmen pyykinkuivaustelineen ympäröimänä. Pikkuinen kissanriiviö kiskoo pyykkejä alas aivan kuin tyttäret aikoinaan.Kukkia ei voi laittaa , maljakot kaatuvat ja kukat katoavat parempiin suihin. Saas nähdä kun alan polttamaan kynttilöitä. Toki vartioimatta niitä ei voi jättää mutta saattaa siinä eräällä uteliaalla tutkimusmatkailijalla viiksikarvat kärventyä.
Viime aikoina mediassa oli jonkun URPON toimittajan näkemyksiä pikajuoksijoiden laardiperseistä. Hyi hitto mihin tämä yhteiskunta oikeasti on menossa. Kaikkien tulisi näyttää ihan samalta, sellaisilta kuin H&M kuvastoissa. Toki laihempi saa olla. Vaikka olet huippu-urheilija, voisit silti olla paremmannäköinen. Ja sitä rataa. Haistakoot paskan kaikki tuollaista skeidaa syytävät idiootit.
Ikääntyminen alkaa ihan totta olla totta. Olen 45-vuotias ja käytän lukulaseja. Puheeni pätkii ja tyttärieni mielestä olen yksinkertaisesti tyhmä. Unohtelen asioita ja teen muuten ihan sikana kirjoitusvirheitä. Pian koittaa aika, jolloin en enää taivu imuroimaan sänkyjen alta.
Siihen asti aion kuitenkin olla elossa. Vaihtaa puhtaa lakanat vuoteeseen ja siivota niin usein kun haluan, nauttia siitä tunteesta, että määrään itse itseäni. Se tunne nimittäin yllättää minut vieläkin, ei hitto, saanko todellakin itse päättää, ostanko tämän puseron vai en? Saanko ihan itse valita, otanko viiniä ja milloin otan?
Niin. Jostain muuten luin jutun, että kodinsisustuksesta voi päätellä, oletko aikuinen vai et.Esimerkiksi , jos sinulla on julisteita seinällä tai kattauksesi koostuu eriparisista astioista, olet kypsymätön. No, ostin just toissapäivänäpari julistetta, toisen eteiseen ja toisen kuopukselle. One Direction menee hänelle ja lienee ihan ikätasoinenkin, matkailukollaasi menee eteiseen ja on se todiste siitä kypsymättömyydestä.
Mutta näillä mennään. Lontoo kutsuu lokakuussa ja siitä sitten kohti seuraavia etaappeja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
