Talvisia kuvia

Tässä muutama otos Sumiaisten koulun rannasta.

Unelmia!!

Miten pidetään juna liikkeella vuorokaudesta toiseen? Miten selvitään työelämän jatkuvasti kovenevista vaatimuksista? Miten kerätä voimia imurointiin ja pyykkäämiseen, sillä tiedäthän, pyykki ei pesemällä lopu. Miten kestää iän tuomat haasteet ja median ylläpitämät ristiriidat? Siis, Jennifer Aniston on BIOLOGISELTA iältään mun ikäinen, mutta ...( joo-o. Jos mä treenaisin, voisin näyttää paremmalta, onhan Julia Robertsillakin ainakin kolme lasta.)

Meiltä on viety kaikki keinot puolustautua, onhan se ja sekin niin timmissä kunnossa vaikka sillä on viisi lasta ja niin pois päin. Geenit eivät ole mikään syy, sillä vaikka ihmisen pituuskasvu hyväksytään osana geneettistä perimää, leveyskasvu mielletään vain luonteen heikkoudeksi. Muodotkin koostuvat pääasiassa läskistä. Hyi.

Olen vakaasti sitä mieltä, että yhdessä perheessä pitäisi olla kaksi äitiä. Tässä en nyt ota kantaa presidentinvaaliin tai sukupuoliseen suuntautuneisuuteen. Suomalainen yhteiskunta on siitä harvinaislaatuinen, että täällä äidit käyvät täysillä töissä ja hoitavat edelleen suurimman osan kotitöistä, yrittäen siinä sivussa huolehtia omasta terveydestään ja kauneudestaan. Kaksi äitiä jakaisi taakan tasaisemmin, kuten entisaikaan: Mies kävi ansiotyössä, rouva edusti ja emäntä huolehti kotityöt. Mies viihdytti itseään liikematkoilla:)

Palataan kuitenkin otsikkoon. Unelmia tulee olla. Meikäläisellä ne ovat kohtuullisen arkisia: haluaisin maata valkoisella hiekalla ja kuunnella valtameren maininkien jylinää, haluaisin kaivaa varpaillani hiekkaa ja saada meren aalloilta simpukan..haluaisin levätä silkkisillä lakanoilla ja tuntea viileä tuulen hyväilyn ( no vois se olla joku muukin).

Matka on varattu. Saavuttaakseni unelman, jonka tietenkin haluan jakaa perheeni kanssa, täytyy minun tehdä ankarasti töitä, raivata komeroista kirpputorikamaa ja hankkia ylitöitäkin.

Mutta on se sitten sen arvoista:)

Naamakirjasta

Useat muutkin ovat analysoineet facebook-profiileja ja niiden päivityksiä. Minä voin pohtia asiaa vain oman profiilini sekä kohtuullisen kapean kaveripiirin ( 97 )päivitysten pohjalta. Esikoisen ( kavereita yli 300, joo tottakai mä ainakin tiedän ne kaikki tai kaveri tietää että se on sen yhen serkku ) tilapäivityksethän ovat pääosin minulta suojattu, mutta välillä aina pääsen kurkistamaan tiloja. Analysoimaan ei minusta ole. ( Joo, V**** hajosin, :DDD, reps reps...XD.. ei viddu mage osda es ..)

Noo, olen huomannut että meitä on monenlaisia facebookpäivittäjiä. Itse olen iloinen, että profiilin kautta voi olla yhteydessä sukulaisiin ja ystäviin ja saada näin helposti tietoonsa, mitä heille kuuluu. Tosin vanhanajan kirjeet ja kortit olisivat parempia, samoin puhelut, mutta nykyään on niin perhanan kiire, ettei ehdi edes soitella kenellekään.

Minä päivitän tilaani ( joo, nuoremmat lukijat, naurakaa vaan, en tiedä oikeita termejä mutta erään esikoisen kaverin sanojen mukaan " ..ttu sun äitis on sentään facessa mutta mun äiti ei osaa edes maksaa laskuja netissä, mä teen sen "- otin vastaan lähes kohteliaisuutena ) lähinnä kehuskellen urheilusaavutuksillani. Jos joku oppilas on lohkaissut jonkin hauskan kommentin, saatan laittaa hyvää mieltä jakoon. Profiilini on siisti, en päivitä sitä siis rehellisesti.

Joku päivittää profiiliaan tuoden julki yhteiskunnallista huolta, tai poliittista kantaansa. Monet päivittävät tilaansa arkisilla asioilla, se on juuri mukavaa, minun mielestäni. Joskus minua jurppivat miehet, jotka päivittävät statustaan kehuskellen saavutuksillaan keittiössä: tein juuri pizzaa perheelle ja pari tiikerikakkua. No, ei siinä mitään, mutta ketuttaa ne naiset, jotka sitten tykkäävät tästä tilasta ja vielä hehkuttavat päälle.

Hyvää alkanutta vuotta!

Saimme joulupukilta lahjaksi Nikonin järjestelmäkameran. Olen harjoitellut kuvaamista, sen takia tämä kirjoittaminen on jäänyt. Parannusta siihen on luvassa tänä iltana, ennen Putousta.
Illan teemat ovat: naamakirja, unelmat ja valokuvaamisen kommervinkit elikkä miksi palasin taas kirjoittamaan:)

Nuoruuden lieveilmiöistä...

Pistän vähän listaa alulle.
- rahankulutus:
meikit, vaatteet, hygienia ( nääs ei mitään vtun pirkkashampoota), jutut...

Jutuilla tarkoitan ihan normaalia nuoren rahankulutusta, kuten satunnaisia elokuvissakäyntejä, keräilykortteja, purkkaa ja niin pois päin.

- kieli: Lyhenteitä, alatyyliä, kiivaita äänenpainoja, joita saattaa korostaa ovien tms pamauttelu, musiikikia, jossa on junnaava rytmi ja joskus jopa törkeän hävyttömät sanoitukset

-Siisteys: siis dåå, eiks mun huone saa olla sellainen kuin mä haluan, mähän siellä asun.

Ihan muutamia lauseita syventääkseni edellistä:
- hei miks mulla ei oo puhtaita vaatteita? ( no kun ne on sun huoneen lattialla...edelleen )
- miks täällä haisee? ( oletko tyhjentänyt roskiksen)
-en mä voi tehdä mitään mun huoneessa, ei sinne mahu..( jep jep )

-läksyt: No niitä ei taida olla liiemmin nykyäänkään.

- Keskusteluyhteys. Lienee parasta avata esimerkin kautta .

Tilanne: Tytär ja äiti katsovat elokuvaa, tytär surffailee samalla facessa. ( nykynuorihan kykenee olemaan monessa paikassa samaan aikaan). Tytär kertoo äidilleen surullisesta tapahtumasta, joka on kohdannut tutun tutun tuttua. Äiti on hetken hiljaa, mietiskelee. Alkaa sitten pohtia tapahtuneen vaikutuksia tutun tutun tuttujen elämään. Nuori äsähtää välittömästi: No just tän takia mä en viitti puhua sulle mitään.Sä alat aina pohtia ja puhua lisää...

Tilanne 2. koulupäivän jälkeen keittiössä nuori haluaa kertoa jotain, kikattelee ja kertoo jonkun ystäväänsä liittyvän jutun. Äiti kuuntelee, mutta kommentoi lyhyesti yhdellä sanalla " no ai jaa" ja jatkaa ruuanlaittoa. Tytär marssii painavin askelin olohuoneeseen.
No just tän takia mä en viitti puhua sulle mitään. Sä et ikinä ole kiinnostunut...

No onhan niitä paljon positiiviasiakin lieveitä, toki. Sitähän se vanhemmuus on. Tunteita, välillä niin riipaisevaa rakkautta ja ylpeyttä omista lapsistaan, välillä huutavaa epätoivoa, pelkoa, epäonnistumista, riittämättömyyttä...

Sitä vaan nöyränä toivoo, että olisi osannut sen verran ohjeistaa, ettei lapsi päättömänä menisi ja sössisi elämäänsä. Ja jos näin kurjasti sattuu käymään niin toivottavasti tulee sitten maitojunalla kotiin ,jotta voidaan yhdessä yrittää paikata haavat.

Nuoruudesta...

Minun ei tarvitse edes lukea omia päiväkirjojani, muistan ihan ilman niitäkin. Kaverin äiti oli paljon mukavampi, omat vanhemmat eivät ymmärtäneet mistään mitään. Omat vanhemmat eivät tienneetkään mistään mitään tai ainakin esittivät eivät tienneet, ehkeivät halunneet tietää?

Me nykyvanhemmat olemme sitä kaliiberia, että haluamme kasvattaa nuppusemme pumpulissa, noin yleisesti ottaen. Emme halua tuottaa lapsillemme pettymyksiä, haluamme varjella heitä kaikilta kurjilta tuntemuksilta ja haluamme suojella heitä. Sinänsä ei huonoja periaatteita, tuntuu vaan että joskus menee pahasti ylilyöntien puolelle.

Toki yhteiskuntakin on muuttunut. Se mikä vielä 40 vuotta sitten oli tuiki tavallista lastenkasvatusta ( sisarukset katsoivat pienempien perään ) saattaa nykypäivänä olla lasten heitteellejättöä. Tosin tilanteet varmaan erilaisia, enkä suinkaan moiti nykylainsäädäntöä. Mutta me vanhemmat emme voi olla joka paikassa puskurina maailman ja jälkeläisemme välissä. Emme voi loputtomiin suojella lastamme, emme elää hänen puolestaan.

Vaikka kuinka toivoisi, ettei nuori toista omia virheitä, joista selvisi kuin ihmeen kaupalla ilman muita seuraamuksia kuin moraalinen krapula.

Sitä vaan toivoo, että olisi onnistunut antamaan sellaisia eväitä elämään, joilla pärjää. Vaikka tulisi mokailtuakin.

Ja ettei ole niin suurta mokaa , mitä ei voisi kotona kertoa.

Harrastuksista

Harrastukset ovat elämän suola. Ihminen saa harrastaa juuri sitä, mitä hän haluaa. Siis toki laki ja eettisyys, mutta pääperiaatteessa. Joskus lehdistä lukee, miten joku intoilee, että harrastuksesta on tullut työ ja on upeaa, että saa tehdä just sitä mitä haluaa.
Kaikilla ei käy moinen flaksi, mutta kyllä sitä ehtii harrastaa, vaikka töissä käykin. Perheellisellä on toki kotityöt ja sellaiset tehtävänä ennen lupaa harrastaa, mutta jos nekin luetaan harrastukseksi, aikaa riittää pirusti...
Meilläpäin ainakin pihatyöt ja nurmikonleikkuu mielletään harrastukseksi. Ilmeisesti moppaus ja imurointi ja ruualaittokin kuuluvat tähän kategoriaan, kuten pyykkäyskin. Matonpesu se vasta hauskaa puuhaa onkin, samoin ikkunoiden pesu. Komeroiden järjestely on suorastaan euforista harrastustoimintaa ja silittämisestä saa sikamahtavia kiksejä.Puoliso ei kuitenkaan välitä edellämainituista harrastuksista, vaan puuhastelee mielummin vajassaan erinäisten autoprojektien kanssa. Ne ovat sitä korkeampaa matematiikkaa, jota näin suoraviivaisilla aivoilla varustettu nainen ei pysty ymmärtämään.Minä kun näet haluaisin jakaa omat harrastukseni, ainakin ruualaiton, miehen kanssa.
Jako ei mene tasan, ja välillä hiertää. Nyt hiertää niin perkeleesti. Onneksi voi maksaa esikoiselle imuroinnista, että pääsee itse jumppaamaan itsensä tyhjiin. Siinä sitä on mukana rauhoittua yöksi, vaikka sydänalassa nipistelee, että jaksaa käväistä sorvin ääressä.
Onneksi mukaan on tullut kuopuksen harrastus, jonne kuskaaminen vie pari kertaa viikossa muutaman tunnin aikaa. Meikäläisenkin on pakko rauhoittua hetkeksi. Tosin hyvällä kelillä juoksen sen ajan, mutta syyssateilla neulon sukkia tai luen kirjaa.
Vaikka tehokkuusajattelun aikakaudella lukeminen, kirjoittaminen tai muunlainen väkertely luettaisiinkin ajantuhlaukseksi, ei meidän tarvitse olla niin tehokkaita koko aikaa. Hemmetti, tässä oikein odottelen niitä talvipäiviä, jolloin makaan sängyssä koko päivän ja syön suklaakonvehteja ja luen jotain ihanaa romaania, tai katson hyviä elokuvia. Enkä todellakaan harrasta silittämistä enkä edes virkkausta samaan aikaan.
Siinäpä tavoite, pyjamasunnuntain vietto. Tavoitteena harrastaa löhöilyä koko päivän, hyvällä omallatunnolla ja hiihtokeleistä huolimatta. Ja jos perhe jotain inisee, että olisi nälkä, niin annan pizzerian numeron. Jeah.