perjantai 25. syyskuuta 2009

Pari viimeisintä mokaa

Yritän jakaa kanssanne tämän saadakseni hiukan myötähäpeää.
Ensimmäinen julkinen moka tapahtui Viipurista tullessamme, tullissa. Toki Suomen puolella, Venäjällä miknäkin käyttäydyin korrektisti kieli keskellä suuta. Menimme sitten useiden passin- tarkastusten jälkeen vielä jonoon, ja jokainen meni vuorollaan sähköisen, pyörivän portin taakse ja siitä sitten luukulle. Kun minun vuoroni tuli, nyin porttia kummissani enkä saanut sitä auki. Nyin ja nyin, ja huusin sitten kanssamatkustajille, että " tää jäi nyt sitten tähän kun tää ei niinku saa tätä porttia auki"...Tullimies sitten sanoi, että " mä avaan sen täältä painamalla tätä nappia".
Kyllä meitä nauratti.
Tänään nauroin itselleni, ihan aiheesta kylläkin. Ajoin kuopuksen kanssa Tampereelle, jossa olimme sopineet tapaavamme siskon kanssa. Kuopus menisi heille kyläilemään, ja vaihto tapahtui Tampereen abc- asemalla. Turhaan olin murehtinut, etten osaisi ajaa sinne, liittymään ohjasi monta tienviittaa. Tuuletimme molemmat kuopuksen kanssa, kun ajoin huoltamon pihaan. Samoilla lämpimillä ajoin tankkaamaan, ja autosta noustessani huomasin, että olin ajanut väärälle puolelle; tankki olikin toisella kyljellä. Kiroilin hartaasti ( ääneen ) ja kiepautin auton toiselle puolen tankkauspistettä. Tyrmistykseni varmaan loisti kauas, kun huomasin ajaneeni TAAS väärälle puolen. Vieressä tankkaava kaveri katsoi vakavasti ja sanoi: " ei taida oikein onnistua, vai ? "En voinut muuta kuin nauraa (pitkään nauroinkin ) ja ajaa suosiolla pois bensamittareilta. Kävin vessassa, luovutin lapsen siskolle ja istuin autoon. Mietin hyvin tarkkaan, että NYT kun AJAN auton NOINPÄIN niin tankki osuu oikealle puolelle...onnistuin. Ja ajoin kommelluksitta takaisin kotiin.

Ei kommentteja: