Väsymyksestä

Mikä on vialla kun maanantai-aamuna herää ja alkaa odottaa seuraavaa lauantaita, jolloin saisi nukkua pitkään. Ja kun sitten on kuitenkin edeltävänä lauantaina herännyt seitsemän aikaan, ihan virkeänä? Miksi nukuttaa juuri silloin, kun pitää herätä?

Kaksi viikkoa aikaa syyslomaan. Herään joka aamu ennen herätyskelloa. Iltapäivisin tekisi mieli ottaa pienet unet, ja vaikka on ollut todella upeat syyskelit, olo on ollut väsähtänyt. Flunssaa ei vielä ole ollut, vaikka päivittäin on otollinen tilaisuus napata bakteeri pärskiviltä lapsilta.

Muistan ne ajat, jolloin lapset olivat pieniä, vauvaikäisiä. Ei silloin ollut ehyitä yöunia, mutta ei kyllä torkuttu päivälläkään. Mitä tässä sitten inisen, että väsyttää?

Mutta- aamuhämärässä olisi niin ihanaa painaa päänsä takaisin tyynyyn, ja ajatella, että minä vielä hetken lepuutan silmiäni. Makuuhuoneessa olisi raikas ilma, ja aamuhämärä siivilöityisi romanttisesti verhojen lomasta. Lakanat olisivat sileät, puhtaat. Poissa se pierunkatkuinen ilma ja ruttuiset, hikiset lakanat. Poissa se patjanvaluminen puoliksi lattialla, koska ylimääräinen yökaveri on tunkeutunut sänkyjen väliin.

Aika aikaa kutakin. Toivottavasti eläkeläisenä minulla on hyvät unenlahjat, että heräilen siinä kymmenen aikaan ja palvelija tuo sitten aamupalan sänkyyn. Sanon vaan että kiskaiseppa nuo uutimet vielä hetkeksi eteen ja tuo meille pullo kuohuviiniä niin me papan kanssa hieman aamuvoimistellaan!
Ja sitten pulahdetaan Välimereen aamu-uinnille.

Trendikästä...

Voi tätä kiireistä elämää! Tyttärien uusista koulurepuista tuli käyttökelvottomia vetoketjujen mentyä rikki. Onneksi kaupasta luvattiin hyvittää ne - tosin tämä tiesi 40 km ajomatkaa täältä periferiasta kaupunkiin. Katselin kalenteria ja tänään oli ainut iltapäivä/ ilta tällä viikolla , jolloin reissu onnistuisi.
Suoraan koulun ja töiden jälkeen suuntasimme markettiin. Reppujen hyvitys onnistui, mutta koska olimme nyt ihan isossa marketissa, piti sieltä jotain oheistuotteitakin katsella ( koska miesnäkökulma ei ollut mukana hengittämässä niskaan). Pienempi tytär on hurahtanut " my littlest petshop"- hahmoihin, ja on vakaasti päättänyt hankkia niitä enemmin kuin serkullaan on. Tällä reissullla niitä kerääntyi ostoskoriin 10 euron edestä. Vanhempi tytär vaati saada saman summan edestä jotain, ja kierteli tuumaillen kemikalio-osastolla. Sieltä lähti mukaan paketti tekokynsiä.
Joo, luitte aivan oikein. Minä vielä autoin liimaamaan niitä paikoilleen.
Kyselin sitten että kai niiden kanssa pystyy elämään? Mites esim. vessa-asiat?
Miten vulgääri olenkaan! No, katsotaan. Tatuointia tai lävistyksiä ei kuitenkaan tule ennen täysi-ikää. Piste.

Kehuin tyttäreni laukkuvalintaa , mietin jopa, että olisin ostanut itsellenikin samantyylisen. Se teilattiin heti: " äiti hei, ei oo sun ikäsille..". Ostin sitten ryppyvoidetta. Sai samaan hintaan kauneustippoja. Vau.

Vaikka olenkin aika toivoton juntti, joka on tahtomattaan alkanut pyylevöityä, yritän aina aika ajoin pitää kiinni muodinmukaisista vaatteista ja naisellisesta pukeutumisesta. Siis en ihan aina kulje villasukissa ja huivi päässä. ( vaikka käytännön syistä lähes aina kun on tilaisuus...)
Viime syksynä ostin nilkkurit. Korkealla korolla. Kylläpä mieskin noteerasi: " Olet aika huvittava kun köpöttelet niillä korkkareilla perse pystyssä".
Ah, niin naisellista, että!

Nollaamisesta

Tänään minua kehoitettiin nollaamaan itseni . Kansankielellä nollaaminen tarkoittanee rentoutumista, työasioiden ja muiden huolien hetkellistä unohtamista. Kun mieheni lähtee mökkireissulle nollaamaan itsensä mieskavereiden kanssa, nollaus tarkoittaa saunomista ja sihijuoman nauttimista. Luulisin. Saattaahan toki olla niin, että miehillä on jokin salainen kirjallisuuspiiri tai suunnistusta. Mistäpä minä sen tietäisin..

Minä olenkin käynyt kierroksilla viime aikoina, mutta tällä kertaa kierrokset eivät ole antaneet positiivista energiaa. Yleensä se on niin, että lievän stressin aikana saa asiat hoidettua äärimmäisellä tehokkuudella. Työt, kotityöt ja muu aktiviteetti hoituu lennossa. Tällä viikolla olen ollut aika lamassa.

Täytyy varmaan nollautua. Olen ihan samaa mieltä. En tosin toivo, että olotila jää kovin pysyväksi, sillä silloin asiat eivät hoidu. Tänä viikonloppuna aion:

-olla välittämättä silitettävästä pyykistä
-olla imuroimatta ja pesemättä lattioita
-löhötä sohvalla ja katsoa tulen leikkiä takassa
-nauttia valkoviiniä ja herkullista ruokaa ( se on kyllä pakko tehdä itse. Voi paska)
-lukea ainakin yhden dekkarin ( Sain Tess Gerritsenin uusimman kirjastosta. Se kelpaa. )
-suunnitella kasvihuonetta ja siellä kasvattamista. Olisipa jo kevät!!!
-olla puuttumatta tyttöjen juttuihin- isompi saa rauhassa olla ystäviensä kanssa ja pienempi nollaa itseään piirrettyjen kanssa. Hän rakastaa viikonloppuja juuri siksi, ettei tarvitse pukeutua. Koko päivän voi olla pyjamassa, pihallakin...
-olla valittamatta siitä, että Rakentaja sotkee lavuaarin ja eteisen. Hän tekee sen minun vuokseni.

Siis oikeastaan erittäin hyvä ehdotus. Nollalinja.

Sisustuksesta

Oijoijoi- miten herkullinen aihe! Mieti - meilläkin on 50-luvulla rakennettu ja nyt laajennettu ja remontoitu talo puutarhatontilla. Mitkä mahdollisuudet! Jollekin, jolla olisi sitä silmää. Ehkä vähän rahaakin, vaikka ihan oikeasti olenkin sitä mieltä, että raha ei ratkaise KODIN sisustusta. Koti on siellä missä sydän on.

Raahasin tapettikirjat ainakin neljästi kotiin remonttivaiheessa. En ole vielä harmitellut, vaikka aikaa on kulunut kohta nelja vuotta. Hyvin valitsin. Verhojen kanssa kävi huonompi tuuri, ja kokeiltuani kolmet tekeleet olohuoneeseen ymmärsin kääntyä paikallisen sisustusalan yrittäjän puoleen. Hän tuli meille kankaiden kanssa, ja olen vieläkin todella tyytyväinen.

Sisustus ei saa mielestäni olla typerää ja pelkästään sisustamisen takia olemassa. Tarkoitan tällä sitä, että on äärimmäisen tyhmää pitää design-käsipyyhkeitä keittiössä, jos niihin ei saa kuivata käsiään. Kuka ihminen - ihan oikeasti - säilyttää kirjojaan lattialla pinossa? Helevetin kätevää.
Entäs ne taskalaistyyliset tyyny- ja peitekasat. Perheissä ei liene lapsia tai eläimiä. ( " äiti, saadaaks me tehdä maja... )
Mieheni ei oikein pidä keittiön tasoilla olevista " asetelmista " ( = tässä kukkaruukussa säilytetään puisia keittiötyövälineitä ja tässä korissa kaikkea muuta sievää).
Koti on koti. Itse rakastan sitä, että meillä ei olohuoneessa ole televisiota. Takkatuli riittää. Yläkerran oleskeluaulassa on kirjahyllyt ja televisio, mutta olohuoneessa me vain oleilemme ja nautimme takkatulen lämmöstä ja toisistamme.

Pikkuinen muistelo

Sanavalmius kulkee meillä suvussa, ainakin naispuolisten jäsenten keskuudessa. Muistui tässä mieleeni pieni hetki ruokapöytäkeskustelua, kun esikoiseni oli kolmevuotias. Olimme Haminassa kyläilemässä kummitädin luona, ja lapsia oli ruokailemassa useampiakin. Hyviä tapoja piti noudattaa. Ihan selvennyksenä tuon esille sen, että Muumilaakson tarinoita esitettiin myös silloin televisiossa, ja ne olivat suosittuja myös meillä.

Tytär, 3.v.: " Anna menua ! ( = mehua )
Kaveri, 3v: " mehua, mehua!!
Kummitäti: " Ei, kun pitää pyytää kauniisti: saisinko mehua.
Kaveri, 3v: " Mä haluun mehua!"
Kummitäti: " Pyydä kauniisti"...

Silloin kiharapäinen tyttäreni iski pikkuruisen nyrkkinsä pöytään ja sanoi:
" ANNA MENUA, IDIOOTTI!!"

Jolloin me aikuiset luovutimme. Nauraen..

Milloin on aikaa surra?

Mielettömyyksien uhreille

Eilen, kuultuani uutisen
osasin olla vain vihainen
tälle maailmalle joka
kasvattaa lapsistaan
heikkopäisiä
ahdistuneita
jättää ihmiset yksin.

Tänään en olisi halunnut mennä kouluun
Suomen lippu liikahteli
alakuloisena
heti ensimmäisenä tappelua.
Tuskan möykky kuristaa
ja mahaan sattuu.
Keskustele tässä sitten asiallisesti.
Mitäpä opettaisin?

Pelko kasvaa.
Kyyneleet odottavat luomien alla
vielä en ehdi pysähtyä suremaan.

Se tässä taitaa ollakin vikana.

Arkiaamuna

Uni jäi kesken.
Unessa mummini soitti minulle
mitäköhän asiaa hänellä olisi ollut?
Ei voi soittaa takaisin.

Sumu levittäytyy ulkona
siihen täytyy vain sukeltaa sisään.
Kosteus kietoutuu
kylmä hämärä syleilee.

Lisääntyvä valo paljastaa
ruskan värit
samaan aikaan kofeiini
saa veren kiertämään.
Huomenta kaikille!

Kulttuuriviikonloppu

Oi, olen taas henkistynyt ja saanut lisää virtaa. Kävimme tutustumassa Vapriikin "1918- näyttelyyn", jossa valotettiin Suomen sisällissodan vaiheita. Tämä kertaus on aika ajoin täysin tarpeellinen, varmaan muillekin.
Shoppailukierros ei ollutkaan turhauttava, vaan Lindexin pusero mahtui päälleni! Ostin sammalenvihreän villapaidan, koko L ( LARGE= elikkä lihaksikkaille ), hintaan 14.95. Sitten vielä sävyyn sopiva huivi ja tuliaiset tytöille.
Tämän jälkeen päivälliselle ravintola Tillikkaan. Törkeä nälkä houkutteli tilaamaan listalta grillipihviä ja lohkoperunoita. Tunnin odottelun jälkeen neljä perunanlohkoa ja pihvi eivät täyttäneet ihan ruuantarvetta. Onneksi viiniä oli enemmin.

Teatterissa musikaali "vuonna 1985" oli juuri sitä, mitä odotinkin. Mahtavaa menoa, ja nauraa sai. Yleisöllä meni lujaa, arvatenkin kyseessä oli "tamperelainen ilmiö." Kovin syvällistä , draamallista tulkintaa ei ollut, mutta musiikkia ja kasarimeininkiä tarjottiin hienosti.

Yritin kovasti saada työkaveriani kuvaamaan minut eri julkkisten seurassa - olisipa se hienoa laittaa tänne blogiin kuvia, että " tässä Hansu ja kapellimestari Pekka Siistonen TTT:stä" tai " Hansu ja Reidar Palmgren keskustelevat bloggaamisesta" . Nämä julkimot näin eilen. Mutta ei.
En tosin puhunutkaan heidän kanssaan, mutta ainahan voi improvisoida.

Illalla kävimme vielä pubikierroksen jälkeen kebabilla, ja sitten nukkumaan. Oijoijoi, mahaparka ei pitänyt yöruokailusta eikä sydänparka valvomisesta.

Tällä kertaa en kuitenkaan saanut kurkkukipua tai nuhaa hotellin ilmastoinnista, ja olin aamulla
pirteänä runsaalla aamupalalla.

Kotona mies vähän ihmetteli turvonneita silmäpusseja, mutta niiden syyn minä olen teille kertonut jo aiemmissa blogeissani, eikö vaan? Ne hormonit, pahus vie.

Hurvittelusta

Olen lähdössä huomenna Tampereelle shoppailemaan sekä nauttimaan kulttuurista. Tarkoitus on käydä museokeskus Vapriikissa sekä teatterissa. Olen miettinyt vaatteetkin jo valmiiksi. Uuden huulipunankin ostin.

Mikä käsitys teillä on nykypäivän perheenäidin hurvittelusta? Näin nelikymppisellä , ainakaan minulla, ei ole mitään paloa ravintolaan tai tanssilattialle. Vapaata käyskentelyaikaa ostoskeskuksessa, mieluiten ihan yksin, riittänee pari tuntia. Siihen mennessä olen totaalisen kyllästynyt , koska en ole löytänyt ainoatakaan puseroa , joka sopisi minulle. Housuja en osaa oikeasti ostaa, ja takit ja kengät ovat liian kalliita. Olen ehkä ostanut edullisen kirjan, ja katselen kuumeisesti tuliaisia lapsille.

Muistan elävästi ensimmäisen matkani , jonka tein ilman perhettä. Se, ettei tarvinnut ajatella kenenkään muun ihmisen tarpeita, oli huikaiseva kokemus. Söin, kun oli nälkä, en nukkunut päiväunia ja vessa-asiatkin hoituivat helposti.

Ehkäpä se on sitten niin, ettei tässä elämänvaiheessa enää hurvitella. Olemme ystävän kanssa pohdiskelleet naisen elämän Suuria Salaisuuksia, ja tulleet siihen tulokseen, että suuret nautinnot, jotka korvaavat osittain hurvittelua, alkavat S-kirjaimella. Kuten esimerkiksi shoppailu, suklaa ja siideri. Mietimme jopa, että kirjoittaisimme kirjan " Jokaisen naisen ässä-opas".

Siinä luotaisiin glamouria ja tunnelmaa arjen keskelle.

ps. Mitä minun tulisi ajatella siitä asiasta, että paikkakuntamme Alkoholiliikkeen myyjä tervehtii minua hymyillen lihatiskillä? Onkohan tullut hurviteltua liikaa?

Ajatuksenlukua ja tulkintaa

Tässä mennään metsään ja syvälle! Nuorena puolisona luin vielä vakavissani parisuhdeoppaita tyyliin" miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta", ja jouduin harhaan. Tosin muistan joskus ajatelleeni, että nyt mieheni on kai siinä" luolassa" ja kirja neuvoo , että silloin tämän tulee antaa olla ihan rauhassa. Siinä sohvalla omissa ajatuksissaan. Mutta pakko oli mennä härkkimään.

Riitahan siitä tuli.

Nyt ei ole ollut vuosiin mahdollisuutta kellään maata sohvalla. Se on kaikenlisäksi hyvin epämukava. Tahallaankaan ei viitsi ärsyttää, tahattomasti tätä tapahtuu kyllä.
Koska miehet ovat niin ärsyttäviä. Kuvittelevat, että naiset osaavat lukea heidän ajatuksensa. Eilen ei ollut kiire saunaan töiden jälkeen, vaan sen lämpiämistä malttoi odottaa. Tänään sen olisi pitänyt olla kuuma aikaisemmin. Ihan vain siksi, että on torstai.

Eilen ei ollut nälkä töiden jälkeen, tänään oli. Tämäkin pitäisi osata ennakoida.

TULKITSEE nainen.

Voi kunpa miehet tulkitsisivat joskus. Tänään vaimoni iskee kantapään lattiaan kävellessään, ja käsittelee astioita siten, että niistä kuuluu ääniä. Hän tiuskii ja on muutenkin kireänoloinen.

TULKINTA: Hän toivoo alitajuisesti, että siivoan ja tuon hänelle ruusuja ja kenties jonkin herkullisen alusasun ja timantteja ( ei pakko). Hän toivoo, että lähestyn häntä se miehekäs katse silmissäni ja kerron hänelle sanoin ja teoin, kuinka jumalainen hän on.

Onko tämä nyt niin vaikeaa?

Habboilua

Tietotekniikka on kehittynyt niin, että me tavikset emme pysy mukana. Minäkin olen valitettavasti jäänyt tässä asiassa "jurakaudelle". Osaan käyttää sähköpostia ja hakea googlesta hakusanoilla, mutta siihen homma on jämähtänyt.

Onneksi pojasta on polvi parantunut, ja tyttäret ovat motivoituneita ja ennakkoluulottomia netin käyttäjiä. Jopa niin, että sitä pitää rajoittaa. Ja hieman valvoa.

Aiemmin olin paremmin perehtynyt kaikkeen-tunsin lasten-ja nuortenkirjallisuuden, osasin suositella tiettyjä kirjoja. Harry Potter kolahti kyllä minuunkin, mutta jo Artemis Fowlin kohdalla on sivistyksessäni aukko. Puhumattakaan esim. Spiderwickin kronikoista tai muista fantasiakirjallisuuden teoksista, joita tarjolla on runsaasti. Nyt olen jälkeenjäänyt sekä kirjallisuuden että pelien suhteen.

En ole koskaan ollut peli-ihminen, ja pelaaminen on minulle edelleen aika vastenmielistä. Canastan opettelin-lienee heijastus tulevasta keski-iästä. Mutta video-tms pelejä en ole koskaan kokeillut. Toisella korvalla ja silmällä olen seurannut lasteni valloittamaa tietokonemaailmaa- millaisia pelejä ja virtuaalimaailmoja he siellä kohtaavat.

Tässä eräänä päivänä tyttelit istuivat vieretysten koneella, olivat habbo-hotellissa. Mieheni kuuli sivukorvalla nuoremman tyttäreni sanovan:
" Hei tilaa mullekin yksi drinkki. "

Seurasi hetki ymmärtämättömän aikuisen kysymysmerkki-olotilaa, jolloin tytär tajusi selventää tilannetta hieman.

" hei, mä tilasin tietty ALKOHOLITTOMAN."

Vihaisen naisen laulu

Vihaan imurointia
otsatukka roikkuu ärsyttävästi
kun yrittää ronkkia pölyä
sänkyjen alta.

Vihaan imurointia
inhoan tyhmiä mattoja
jotka menevät rullalle ja myttyyn
huonekaluja joita täytyy siirtää.

Inhoan pyykin lajittelua
tyhmiä parittomia sukkia.
Inhoan ruttuisia lakanoita
leivänmuruja lakanoissa.

Taas pitää käydä siellä helvetin kaupassa
kantaa painavia kasseja
Tehdä ruokaa jota kukaan
ei halua ottaa lisää.

Miksei kukaan pese lavuaaria
raaputan kynsillä hammastahnapaakkuja.
Siirrän kaappiin kaikenlaisia kasoja
kuka tarvitsee näitäkin tavaroita?

Vihaan myös keski-iän hormooneita
joita syyttää voin surutta kaikesta
kiloista ja rypyistä
silmäpusseista ja ohentuneesta tukasta.

Tämä oli laulu vihaisesta naisesta
joka vihansa pisti sanoiksi
ja vihaisena vastaa kaikille
jotka valittavat ettei tässä laulussa
ole loppusointuja.

Uusavuton kokki

Tyttäreni on muutaman vuoden ajan, aina silloin tällöin, riskannut minua tekemään hänen kanssaan mokkapaloja. Tätä herkkua kun saa aina kavereiden luona, joilla on pullantuoksuiset äidit. Lupasin sitten, että sunnuntaina tehdään. Kävin kaupasta hakemassa tarvittavat aineet, reseptin otin netistä.

Kaikki menikin ihan hyvin siihen asti, kun aloimme tekemään kuorrutusta. Pohjasta tuli kuohkea ja kauniinvärinen. Luin ohjeet todella kirjaimellisesti, sillä en ole koskaan onnistunut kuorrutuksen teossa.

Eräänkin kerran sain kuulema todella helpon juusto-keksikakun ohjeen, jonka päälle tuli kaunis pinta liivatteen avulla. Läträsin ja läträsin, ja koko kakku meni ihan v**uiks. Vai muka helppoa!

Mokkapalojen ohjeessa luki, että kuorrutteeseen tulee tomusokeria yksi paketti, viisi rkl vahvaa kahvia, kaakaojauhetta, vanilliinisokeria ja 5og sulatettua rasvaa. Sulatettuun rasvaan piti sitten sotkea kuivat aineet.

Ensimmäiseen kattilaan ei mahtunut edes kolmasosaa tomusokeriseoksesta, ja katsoin netistä uuden ohjeen. Siinä tomusokeria käskettiin laittamaan 4 dl. ( Ehkä ensimmäisen ohjeen 1 pkt ei tarkoittanut puolen kilon pakettia? ). No NYT onnistutaan, sanoin, ja sulatin uuden erän voita.

Ei vieläkään. Kuorrute kovettui rakeiksi. Aloin siinä kiroilla ja soitin naapurin rouvaa apuun. Ei tästä tule mitään! Miten kuorrute tehdään?

Naapuri lupasi tulla auttamaan, kunhan olisin hakenut uuden paketin tomusokeria kaupasta. Hän kehoitti keittämään kahvin valmiiksi, sen ei tarvitsisi olla ihan tulikuumaa, kun se lisättäisiin kuorrutteeseen.

Siis täh? keitettyä kahvia? Aloin nauraa ihan hervottomana- minä olin heittänyt 5 rkl kahvinporoja kuorrutteeseen. Eipä ihme, ettei siitä tullut juoksevaa.

Hain vielä paketin tomusokeria, ja naapuri auttoi kädestä pitäen kuorrutteen teossa. Onnistuihan se.

Naisellinen rakentaja

Kyky nauraa itselleen on kehittynyt iän myötä. Muutamien esimerkkien myötä valotan teille tätä tuskallista taivalta...
Aloitetaan vaikka siitä lukioiästä, jolloin työskentelin kaiken vapaa-aikani tavaratalossa, ja lupauduin aina vapaaehtoiseksi kuormaa purkamaan. Sai heitellä isoja laatikoita kylmiössä, eikä tarvinnut hymyillä. Myöhemmällä iällä ekstrasin ravintoloissa, ja kaljakorit lensivät yhdellä kädellä ( no melkein ) pinoon.

Näistä ajoista on muistona kulumat niskanikamissa...

Rakennusaikoina kaikki 155 senttiäni ja noin 60 kiloani joutuivat tosihommiin. Miesnäkökulma kohteli kuin apuriaan konsanaan, ja oletti toki lihasten ja logiikan kulkevan mukana. Kaikkein uskomattominta on juuri isojen tavaroiden, kuten huonekalujen siirtely, esimerkiksi huoneesta toiseen.
" Nosta NYT, jumalauta- älä vänkää vastaan"
" joo joo koko ajan, auts"
" hei mitä sä teet, nosta älä työnnä sitä hyllyä, mennään nää rappuset, tue sitä "
" mä en voi mun kenkä tippui "
" LASKE IRTI"- sanoo mieheni ja kantaa hyllyn itse...Tippuva kenkä on meillä jo kestovitsin asemassa.

Mutta jatkuvaa lautojen kantamista, hiekan kärräämistä ja lapioimista ( aiheutti tenniskyynärpään-kivuliasjuttu, muuten ), puutarhan perustamista ( ja lapioiden! ). Tein kivimuurinkin puutarhaan. Ihan itse.

Mieheni osoitti arvostavansa lihaksiani ja vähän muutakin, kun hän osti minulle paidan, johon kirjoitti tussilla: "ÄIJÄ".
Pikkuisen nikottelin. Oliko kesälomalla tullut nautittua sihijuomaa hieman liikaa, ja haastettua puolisoa turhankin paljon kädenvääntöön?

No, pystyin kyllä nauramaan jälkeenpäin. Ja kävin tässä ostamassa pellettejä, niitä myydään 20 kg:n säkeissä. Miesmyyjä sanoi, että odottakaa rouva hetki, niin haen kärryn.

Meikä viskasi käsilaukun toiselle olalle ja kaappasi säkin kainaloon.
" Ei tässä mitään kärryjä tarvita" , murahdin. Äärrh.

Päiväkirjamerkintöjä

Kirjoitettu 22.2.1980

"McPerconien kohtalo"

"Askeleet lähestyivät kreivitär Lyydia McPerconin vuodetta. Hän heräsi hätkähtäen. Kyllä, askeleet kumahtelivat hänen makuuhuoneensa kiviseen lattiaan. Hän nousi istumaan. Tuskan hiki näkyi kynttilän lepattavan liekin valossa hänen valkoisilla kasvoillaan. Nyt, nyt joku ojensi kätensä ja aikoi vetää hänen vuodeverhonsa syrjään. Hän kirkaisi ja vaipui vuoteelle..."

Jämäkkä alku, vai mitä. Jätän parit kohtaukset välistä ja jatkan...

"Oli vuosi 1632. Pariisissa riehui rutto, josta kukaan ei ollut selvinnyt ennen kreivitärtä. Hänen päivänsä olivat luetut. Enää kolme viikkoa elinaikaa. Hän voisi parantua, jos Marseillesta asti haettaisiin lääkäri, joka voisi parantaa....
Sanansaattaja lähti matkaan. Hän pistäytyi matkalla kotonaan. Siellä oli hänen äitinsä kuollut, ja hän jäi hautajaisiin. Kun hän pääsi matkaan, oli kreivittärellä enää kaksi viikkoa elinaikaa...."

Sota syttyy, ja vie mukanaan koko perheen. Ainoastaan kreivi jäi henkiin. Tarinan loppusanat olivatkin:

" Näin päättyi McPerconien tarina. Vain kreivi oli elossa, mutta hänkin kuoli. Hänet murhattiin."

Sitä minä vaan kummastelen, että 12-vuotiaana kirjoittelen tälläistä draamaa, miksen ole päässyt yhtään pidemmälle kirjoittelussani? Missä se menestysromaani viipyy?

Muistilapuista

Muistan joskus lukeneeni listaihmisista. Sellaiset laittavat kaikkea tärkeää listalle, esim. muista hakea pesuainetta, muista soittaa kampaajalle, peru hammaslääkäri. Listan avulla asiat tulevat hoidetuiksi.
Muistilaput ovat vähän sama asia. Minulla on Tiimarista ostettuja tarralappuja, joihin kirjaan aina kaikki kaupasta tehtävät ostokset ( "osta jotain syötävää ") ja toiseen lappuun kirjoitan:"Tee kotona: -imuroi, tee ruoka, pese pyykkiä. "

Ihan kun nyt en ilman tuota muistilappua tietäisi mitä minun pitää tehdä. On vaan helpompaa jäsentää velvollisuutensa kun kirjaa ne ylös.

Onhan toki ollut päiviä, jolloin on tullut listattua asioita turhan innokkaasti, ja rutistettu lista päätyy roskakoriin. Tai on asioita, jotka kerta toisensa jälkeen ovat lapulla, mutta jäävät tekemättä.

Sähläys ja järjestelykyvyn puute saavat minut raivostumaan itselleni aika ajoin. Kuka on laskenut, kuinka monta tuntia viikossa ihmiseltä menee, kun hän etsii tavaroita? Autonavaimia, saksia, kynää? Tänään etsin kiinteistöverolappua. Mistään loogisesta paikasta se ei ole vielä vastaan tullut. Auttaisikohan, jos kirjoittaisin tarralapulle, että muista löytää kiinteistöverolappu. Ja maksa se.

Kurinpidosta

Vaikka olen vakaasti päättänyt olla kirjoittamatta mistään, mikä liippaa kovin läheltä ammattiani, on pakko purkaa mielestä yksi juttu. Yleisellä tasolla.

Että tämän jutun takia minua ei tarvitse käräjille kutsua.

Kurinpito. Eräs ihminen kutsui sitä mielummin työrauhan turvaamiseksi. Mielestäni se termi sopiikin paremmin koulumaailmaan. Kotona voidaan kai puhua vaikka kasvatuksesta?

Miten se työrauha turvataan isoissa luokissa, joissa akustiikkakaan ei ole ihan huippua? Millainen on hyvä työrauha ja turvallinen työskentelyilmapiiri? Mitä jos joku joskus vähän ...öööö, sanoisinko että " villiintyy " ja saa luokan kuviot sekaisin, opettajasta puhumattakaan?

Saako silloin ääntä korottaa? ( Paetakaan ei voi, vaikka ikkuna tai ovi olisikin kutsuvasti auki ).
Vastuu on opettajalla, työrauha ja turvallisuus on turvattava. Pedagogisin keinoin.

Hyvät kasvattajat, tietenkään opettaja ei HUUDA oppilaille, että NYT menet omalle paikallesi ja jätät sen kaverin rauhaan ETKÄ keiku enää sillä tuolilla koska voit kaatua UUDESTAAN ja loukata kätesi lisäksi myös PÄÄSI , EIKÄ jalkapalloa potkita SISÄLLÄ ja vaikka tuo hyminä auttaakin sinua keskittymään niin se on LIIAN voimakasta.....

Ei. Opettaja on kasvatuksen ammattilainen eikä huuda. Hän KOROTTAA äänensä jämäkän kolkoksi ja karjahtaa pelin poikki. Hillitysti.

Se on valitettavaa, että jotkut ihmiset voivat saada tästä kokemuksesta olon, että opettaja se vaan huutaa. ( Varsinkin jos tilanne toistuu useasti päivän aikana ) Kotonakin vielä jatkaa . Kaikenlaisia sanoja se opettajakin huutaa iskiessään varpaansa kynnykseen. Mokomakin kynnys.

Tänään iltapäivällä tyttäreni ilkeä ja noitamainen opettaja ( huumoria, ymmärrättehän ) oli antanut TAAAAASSSS ihan LIIKAA läksyjä. Tyhmiä sellaisia, kaiken lisäksi. Kaunoläksyt sitten tuli sotkettua tummalla lyijykynällä kovasti painaen kirjaan aika rumasti. Kun sitten äitinä komensin, että oliko tuo viisasta, nyt joudut kumittamaan koko sivun ja niin pois päin...

Niin saan sitten kuulla että äiti miksi sä HUUDAT minulle.

Nyyh.

Hypomaaninen pyknikko

Innostuin tässä erään kerran kuvailemaan arkipäivääni työkavereille. Eräs heistä poimi googlesta minulle määritelmän saman tien: " hypomania. Manian lievä tai keskivaikea olomuoto. Henkilö kokee itse olotilan erittäin hyvänä, se liittyy henkilön lisäntyneeseen toimeliaisuuteen ja tuottavuuteen." Suurinpiirtein näin.

Valtuuston kokouksen ja sauvakävelylenkin jälkeen istun vielä tässä maanisessa vireessä kirjoittamassa blogia. Kellokin tosin on vasta puoli yhdeksän, joten iltahan on vielä nuori.

Nelikymppisenä nainen on parhaimmillaan, minun mielestäni. Itse ainakin nautin nyt siitä, että lapset ovat koululaisia, mutta eivät vielä niin varhaisnuoria, että pitäisi ääntä korottaa. Leivänteko ja pukeminen sujuvat , mutta kehoituksia ja kieltoja totellaan ilman uhmaa. Aikaa jää siis enemmin, vai jääkö?
Ja mihin?

Siinä määrin, mitä minä tavaroita ja komeroita siivoan ja järjestelen, meillä luulisi kaiken olevan tip top. Ja kun tätä aikaa on, luulisi kai, että meillä syödään päivittäin rehellistä kotiruokaa ja itseleivottua leipää.

Noh noh, äläpäs nyt liioitttele. Vuorokauteen mahtuu vain 24 tuntia. Jos kahdeksan niistä menee töissä ja yhdeksän nukkuessa, jäljelle jää seitsemän tuntia.

Sehän on pirun paljon! Siis minunhan pitäisi ehtiä tekemään vielä paljon enemmin. Mitä minä oikein touhuan -seitsemän tuntia päivässä?

Banaanikärpänen nenässä?

Ei pitäisi jättää banaaneja päiväkausiksi esille.Tämäkö lienee syy siihen, että noita ärsyttäviä pikkukärpäsiä on taas ilmaantunut.

Ja yksi niistä lensi nenääni. Ihan totta. Välillä se käy sieltä ulkoilemassa, mutta sieraimeen se on pesän tehnyt. Nenäkarvat vaan väräjävät, kun kärpänen pörrää . Kutittaa.

Puutarhapenkkien mylläys saa myös aikaan säpinää. Mullanrajassa kuhisee pikkuöttiäisiä tuhansittain. Koko piha on täynnä elämää, ja kauniista kesäillasta nauttiminen onnistuu vain hyttyssavujen ympäröimänä. Vaikka olin vuorannut itseni kohtuullisesti ja ahkeroinut huivi päässä, on päänähkani täynnä patteja. Kutiavia patteja. Ohimot näpyillä ja joku oli uinut liiveihinkin.

Toivon kuitenkin, että nenässäni asuva banaanikärpänen muuttaisi pois. Kiva niistää kärpäsen munia. ( onneksi kyseessä on kuitenkin vain pikkuruinen kärpänen, eikä esimerkiksi lukki. )

Saattaahan kyse olla tietysti jostain muusta. En mielestäni ole sekoamassa. Ehkä se on vaan tuuli, joka niitä nenäkarvoja heiluttaa...

Politiikon tehtävä?

Määritelkää poliitikko.
Olenko minä sellainen?

Lauantai-sauna on liiankin herkkä ympäristö keskustelulle esimerkiksi politiikasta. Se on , hitto soikoon, ainut tilaisuus kohdata puoliso- ja kuka nyt silloin haluaisi politiikasta puhua.
No, jos vaimo on kunnallisvaaliehdokkaana niin voi olla, että vähän jauhetaan.

Politiikka: " valtio- ja yhteiskuntaelämän kysymysten ratkaisuun kohdistuva toiminta, valtasuhteiden ratkaisu, valtiotaito. " Ja poliitikko on henkilö, joka harrastaa aktiivisesti politiikkaa.

Tällä hetkellä minä, kunnallisvaaliehdokas ja nykyinen valtuutettu, olen optimisti.
Kuvittelen, että hallituksessa ja valtuustossa hoidetaan asioita, ja toimitaan kuntalaisten hyväksi yli puoluerajojen. Kuvittelen, että luottamusmies voi tehdä jotain kunnallisessa päätöksenteossa. ( Se on kyllä kakkaa- tosiasia on, että virkamiehet tätä rulettia pyörittää. )

Minä sanoin tänään siipalleni, että voipi olla niin, että ensi kaudella poltan siipeni.Että olen todellakin liian naiivi ja herkkäuskoinen luottamustoimissani- näkemykseni saavat isommat johtajat äkäiseksi.

Mutta on se veikeää, että kansanedustaja Tuula Peltonen kirjoitti tänään Sisä-Suomen lehdessä hankkeista. Ja erityisopetuksesta. Toivottavasti asia otetaan todesta, kun Tuula sen sanoo. Kun Hansu sen sanoi, se on pelkkää...

Olisipa se hienoa, että olisin joskus sellaisessa asemassa, että minunkin puheeni otettaisiin vakavasti.

Mutta siihen asti: äämglfjhgruinbrshnbfb c . djgirgjtru-vnjgnejgnre. Vai mitä?

Shoppailusta..

Shoppailu naimattomana ja lapsettomana on sitten ihan eri asia. Se oli silloin. Eikä siitä enempää.

Olen ennenkin pohtinut tarpeellisen ja tarpeettoman- haluan / tarvitsen asioiden eroa. Varsinkin meilläpäin, kun ostoksille pitää erikseen lähteä. Ei voi ruokatunnilla poiketa Stokkalle, tai käydä ostoskeskuksessa työmatkalla.

Välillä se ÄRSYTTÄÄÄÄÄÄ!

Miesnäkökulma ei ymmärrä, että näillä bensan hinnoilla joku ajaa Plantageniin ostamaan liljojen sipuleita. Haluaisin myös värilliset pihavalot.

Siis ulkovalosarjan, jossa on värillisiä lamppuja. Tiedän, että sellaisia on olemassa, sillä en ole keksinyt tätä itse. En ymmärrä, että jokaisessa paikallisessa liikkeessä, joista olen valosarjaa kysellyt, minuun katsotaan vähän kummeksuen ja sitten haetaan varastosta jouluvaloja. En minä jouluvaloja hae ( vielä ), vaan värillistä ulkovalosarjaa.

( Toki : ilmankin tulee toimeen. Ei elämää suurempi juttu. )

Entäs vaateostokset? Alusvaatteita ja muitakin löytyy ihan varmasti paikallisesta Ale- Makasiinista. Miksi pitäisi päästä Jyväskylään? Jos tarvitset college-puseroa, löytyy Alesta varmaan sellainen. Siinä voi jopa olla kiva teksti " super-mimmi" -tai vastaavaa. Paita kun paita.

Noh. Livahdin tänään Agrimarkettiin, ja ostin sipuleita. Ostin 220 klp. Tuntuu suurelta määrältä, mutta keväällä taas ajattelen, miksen laittanut enemmin. Mutta liljoja niillä ei ollut.

Aion siis vakaasti testata Bilteman ja Plantagenin liikeidean toimivuuden. Aion sanoa tässä piankin, että p-kele kun volkkarin etuvalo on sammunut. Ja tuulilasinpesuneste on loppu. Että olis ihan pakko käväistä Biltemassa.

Ja tähän hymy :)

Lähiölapsuus 70-luvulla-vuosikymmen vaihtuu. Osa 5.

Varhaisnuoruus kymmenlukujen taitteessa- mitä muistan parhaiten? Ystäväni ovat sanoneet, että muistan hämmentävän paljon asioita. Pidin myös päiväkirjaa, ja on mukavaa lukea 11-vuotiaan merkintöjä nyt, kun oma esikoinen on 11-vuotias.
" Iltapäivällä tuli kotimainen elokuva. Sen nimi oli " Nuoruus vauhdissa". Sitten menimme ulos. Me harjoittelimme jalkapalloa. Satoi. Kenkämme, sukkamme, takkimme, hanskamme ja housumme olivat niin märät, että niistä olisi tullut ainakin 10 l vettä. Illalla kotona minä raivoilin. Sitten minä katsoin urheiluruudun ja sitä ennen söin ja luin "Neiti Etsivää". ( kirjoittanut Hansu 7.10.1979. )

Ajat ovat muuttuneet. En edes välttämättä halua tietää, missä määrin vastakkaisen sukupuolen edustajat kiinnostavat omaa jälkikasvuani, minua ja ystävääni eräs tietty poika kiinnosti niin paljon, että kävelimme aamuisin ainakin parin kilometrin päähän bussipysäkille vain nähdäksemme hänen ajavan ohi moottoripyörällään. Illatkin saatoimme hengailla ärrän kulmilla, jotta näkisimme bussin, jonka takapenkillä hän istui.

Kävin koulua Lappeenrannan Linnoituksessa. Sinne oli bussikyyti. Muistan koulusta hyvin vahvasti kylmät käytävät, ulkovessat ( kävin kerran- vain KERRAN ), näkymän aidan takaa Lappeenrannan satamaan ja aidan , jolla ei saanut istua. Ja kun istuin, repäisin uudet sammarini. Silloin äiti itki.
Muistan myös naapurirakennuksen kehitysvammaisten päiväkeskuksen, tai mikä se lienee nimeltään. Ja ruokalan hajun.
( Puhumattakaan liikuntatunneista! Kaikilla meillä oli samanlaiset punaiset, froteiset jumppapuvut. Ja tunti alkoi aina kehärummulla: juostiin ympyrää ja tehtiin se avorivistö... eivät varmaan armeijassakaan tee niin enää nykypäivänä. Se olisi simputusta...)

Mutta tapanani on ollut kirjoittaa kohtuullisen lyhyitä juttuja, koska en usko, että ihmiset jaksaisivat lukea pitkiä juttuja.

Joten: niistä pojista: "Kun menimme tänään kouluun Orionin pysäkille, tuli Junior meitä pyörällään vastaan. Hänellä oli yllään skottiruutuinen huopatakki ja pipo oli myös. Housuja ja kenkiä emme kerenneet katsoa. Laukkuna hänellä oli Adidaksen laukku". ( Hansu 25.10. 79 )

Ja lisää tulee tästä aiheesta. Sen lupaan!

Pakkorako

Surullisen totta. Perheemme hajoaa. Rakas kusiruiskuni Pate on nyt viimeiset ruiskuttelunsa tehnyt olohuoneeseen, ja saa huomenna uuden kodin. Tällä kertaa emme hae häntä takaisin, vaikka pissisi mihin.
Tytöt ovat itkeneet silmänsä kipeiksi ja minullakin on outo tunne mahan pohjassa. Kun lemmikin ottaa, niin siitä täytyy kantaa vastuu.

Missä menee raja inhimillisellä kestolla ja eläimellisellä käytöksellä? Nurkkiin ruikkiminen ei liene normaalia käytöstä. Eläimeltäkään. Kaikki hormonihoidot on kokeiltu, ja välillä onkin ollut taukoja. Nyt mahdollisesti tontillamme vaeltavat muut kissat ovat taas saaneet meidän eunukkimme sekaisin.

Minun oli tehtävä tämä inhottava ja lopullinen päätös. En jaksa ensimmäiseksi aamulla pestä olohuoneen nurkkaa, ja ensimmäiseksi töistä tultuani pestä toista nurkkaa. Haisen Ajaxilta ja etikalta ja koko päivän nenäkarvoissani tuoksuu kissanpissa. Ei enää. Ei auttanut edes väliaikainen kusenestoseinämä, josta jokin aika sitten innostuin. Olivat saaneet sen irti ja pissineet sen taakse.

Niin, monikkomuoto. Meillehän jää vielä Manteli, todella kissojen kissa. Kehrää kuin rukki, ja tulee aina tyttären sänkyyn kuuntelemaan iltasatua. Hänkin kyllä taitaa ruikkimisen taidon, mutta luovumme nyt Patesta. Mitä teen, jos ruikkiminen jatkuu?

Oletteko ennen kuulleet vaippoja käyttävästä kissasta?

Hankkeista..

Mikä se on? Tänään olin kuulolla tilaisuudessa, jossa käsiteltiin yhtä hanketta. Olkoon vaikka Mutu-hanke. Tähän hankkeeseen oli saatu rahaa ihan reilusti. Nyt sitten työryhmässä pohdittaisiin, mihin nämä rahat voitaisiin sijoittaa. Toki huomautan, että työryhmissä istujille ja pohdiskelijoille tämä kuului toimenkuvaan.

Sehän olisikin hupaisaa, että hankkeeseen saadut rahat kuluisivat pohdiskelijoiden palkkoihin. Siksi onkin kätevää, että pohdiskelusta, työryhmässä istumisesta jne ei tarvitse maksaa palkkaa.

Samaisessa tapaamisessa vilisi hankkeita ( laskin 7 erilaista ), joista osa on, ihan rehellisesti, poikinut hyvää ja tuloksellista toimintaa. Se on hienoa, ja näin pitääkin olla. Muuten minusta kyllä tuntuu siltä, että kaikenlaiset projektit ja hankkeet ja niiden raportoinnit ja jatkohankkeet tuottavat vain lisähommia ja REHELLISEN työn painopiste siirtyy kentältä paperinpyörittelyyn.

Joskus voitaisiin tehdä kohennustoimenpiteitä ilman hankettakin, esim. kun tiedetään, että jossain on resurssipulaa työntekijöistä, palkataan sinne vuodeksi ihminen sitä työtä tekemään.
Eikä vedetä työvoimahanketta, jonka tuloksena on, että olisi tarpeen palkata ihminen tähän hommaan. Ja hanke hautautuu mappiin.

On tärkeää, että työntekijät jaksavat olla innostuneita ja suunnitella hankkeita. On hienoa, että eri tahot myöntävät niihin rahaa. On upeaa, jos niistä poikii konkreettisia asioita, jotka helpottavat elämää.

Mikäs sitten mättää, kun olen näin kyyninen? Olenko kateellinen, kun minua ei ole pyydetty mihinkään hankkeeseen, esim. PÄÄkoordinaattoriksi tai projektiPÄÄLLIKÖKSI? Ei, en ole kateellinen. Olen suorastaan hämmästynyt. Tyrmistynyt.

Kotitöistä, osa 312.

Eli miksi pakenen uimahalliin tai lenkkipolulle?

Työpäivän ja työhön liittyvän palaverin jälkeen kaupan kautta kotiin. Eteisessä sen jo haistaa. Kissankakka.

Mutta tuuletus auttaa. Kakat olivat sentään siellä missä pitikin. Tosin niiden takia hienohelmat olivat pissineet vessan lattialle. Ja varmuuden vuoksi olohuoneen nurkkaan.

Ensin vettä, sitten pesuainetta, vettä ja etikkaa. Ja vielä kerran pesuainetta. Kyllä alkoi ohimossa tykyttää. En jaksa.

Sitten ajattelin kokeilla jotain rohkeaa vetoa, ja laitoin tekstiviestin herrahenkilölle, joka myös asuu tässä osoitteessa. Mitäs jos hän kokeilisi imurointia huomenna, kun on kerran vapaapäiväkin.
No, melkein arvasinkin vastauksen. Autoa pitää laittaa. On se hyvä että nuo autot on kunnossa. ( arvatkaapa, haiseeko mersussa kissanpissa tai onko siellä kissankarvoja? )

Tässä keväällä olin vakaasti päättänyt sijoittaa siivoojaan, joka kerran kuussa, perjantaisin, kävisi siivoamassa meillä huushollin. Olisipa se hienoa tulla puhtaaseen kotiin. Miksiköhän en ole vielä tehnyt niin? Onko se äidinperintö, joka jossain alitajunnassa nakertaa, että kyllähän ennenkin hoidettiin lapset ja koti ja työ ja maatilan eläimet? Metsätöistä puhumattakaan.
Ei ollut edes pyykkikoneita.

Oikeasti olisi kiva kuulla, kuinka ne asiat ennen hoidettiin? Totuudenmukaisesti. Vai onko niin, että me nykyajan naiset olemme jotenkin saamattomampia kuin entisajan tehopakkaukset.

( laitanpa pulla-ja sämpylätaikinat kohoamaan ja käväisen lenkillä muokkaamassa vartaloani. Sen jälkeen menen uimaan tyttäreni kanssa, ja iltasella pyöräytän pullat ja sämpylät.
Yöllä on aikaa miettiä huomista työpäivää ja vaikka samaan aikaan silittää pyykkiä.)

Terv. Leipominen ja silitys olivat liioittelua. Autoakin on ihan pakko laittaa.

Keräily harrastuksena

Pienenä keräsin postimerkkejä ja kiiltokuvia. Meilläpäin kerättiin myös erilaisia muovinpalasia, jotka laitettiin hakaneulalla isoon nippuun. Niitä kutsuttiin plastiikoiksi. Lappeenrannassa Kaakon Kumi-liike jopa möi niitä yhteen aikaan.
Parhaita olivat kiiltävät muovit, sellaiset paksummat, esim. suihkuverhosta leikatut.

Nykyisin keräillään enemmin kai tarroja, harvemmin olen enää törmännyt " Muistojen-kirjaan" värssyjä pyytäviin lapsiin. Postimerkkeilykään ei taida olla in. Viime talvena tyttäreni keräsi pokemon-kortteja, muttei tiennyt, mitä niillä voisi tehdä. Ja pääsiäismunayllätyksiä. ( mitä NIILLÄ voi tehdä?? )

Tänään löytyi uusi keräilykohde. Uimahallissa myytiin pienen pieniä mehupulloja, joiden mehu maistui kuulema todella ihanalta. Extra-herkkua oli vielä se, että putelin kyljessä oli raaputusarpa. Saattoi voittaa uuden juoman.
Näin kävikin, ja tyttelit olivat innoissaan. Puolella korvaa kuuntelin takapenkin keskustelua kotimatkalla.

" Ruvetaan kerää näitä pulloja, nää on kauheen käteviä."
" Joo. Kerätään niitä ainakin sata, ennenkuin kerrotaan meijänluokkalaisille. Sit ne ei voi saada meitä enää kiinni"
" Joo. Aattele, sit kaikki meijän luokan pojat tulee vaan tänne uimahalliin osteleen noita mehuja".

Kyllä. Tytöt sopivat sitten, että pullot olisi järkevää säilyttää yhdessä paikassa. Meillä on nyt iso muovirasia, johon pulloja aletaan kerätä.

Että voi hyvänen aika sentään. Ja sata kappaletta.

Harrastuksista

Tämäkin juttu kuuluu sarjaan kunnallisvaalipuheita. Ei kuitenkaan "sitaateissa", joten kirjoitan ihan tosissani. Tai siis niin tosissaan, kuin politiikko voi kirjoittaa.

Meidän kaupunkimme , n. 20 000 asukasta, on erittäin sopivan kokoinen. Etäisyydet eivät ole mahdottomat, ja joukkoliikennekin on, ainakin teoriassa. Kohtalaiset pyörätietkin.
Meiltä löytyy kaksi uimahallia, jäähalli, musiikkiopisto, tanssikoulu, kansalaisopisto, työväenopisto, kolme kirjastoa ( harva pääkaupunkilainen saa uutuskirjat kirjastosta luettavakseen niin nopeasti kuin meillä )- vain muutamia mainitakseni. Koripalloa, yleisurheilua, ratsastusta. Kaikkea viiden kilometrin säteellä kotiovesta.
Upea luonto, ja mahdollisuudet samoiluun ja eräretkeilyyn.

Demarit haluavat säilyttää nämä mahdollisuudet, sillä kunnan tarjoamien harrastus-ja kulttuuripalveluiden tulee olla kaikkien kuntalaisten käytettävissä. Kirjaston käyttö on ilmaista, jos palauttaa lainaamansa aineiston ajoissa. Uimahallimaksutkaan eivät päätä huimaa.
On selvää, että kaikilla ei ole varaa kalliisiin lukukausimaksuihin.

Harrastukset ovat koulun lisäksi yksi erinomainen keino tukea lapsen ja nuoren kehitystä. Kunnan päättäjien tulee huolehtia siitä, että kunnassa on tarjolla riittävästi erilaisia , edullisia ja helposti saatavilla olevia harrastusmahdollisuuksia. Se on kuin rahan pistämistä pankkiin.