Äh. Jutta vei sanat suustani, tavallaan, kun tämän päivän Keskisuomalaisessa esitti vertauksen maratonista ja äänestäjien luottamuksen kasvusta puolueeseen. Harmillista. Olin ajatellut "juosta" vaalivoittoon juuri sillä esimerkillä.
Että vaikka minulla kestää viisi tuntia juosta maraton ja tulla sitten maaliin, juoksen tasaista vauhtia ja pääsen perille.
Hitaasti ja varmasti, rauhallisesti hengittäen.
Samalla tavalla teen myös luottamusmiehen tehtäviäni. Varmasti, rauhallisesti, mutta varmistan myös maaliintulon, eli asian käsittelyn.
Ei pidä hötkyillä, mutta ei pidä myös väistellä hankalia asioita.
Kunnallispolitiikkaa maratoonarin sitkeydellä.
Sitkeää kunnallispolitiikkaa maratoonarilta.
Kunnallispolitiikkaa sitkeältä maratoonarilta.
Yeah.
sunnuntai 31. elokuuta 2008
Kalastamisesta
Järvi, laituri ja vapa. Liplatus, kevyt tuuli ja laskeva ilta-aurinko.
Täydellinen idylli.
Mutta ei nappaa. Ei nykäise. Kalat eivät käy lähelläkään , vaikka oli ostettu kahdeksan euron viehe. Useampikin, eri mallisia.
Pari heittoa järveen, ja jo tarttui viehe kiinni pohjaan tai siima sotkeentui kummallisesti. Perheemme nuorin kalastajanalku menetti uskonsa, toivonsa ja hermonsa noihin Keiteleen kieroihin kaloihin, jotka jatkavat uiskenteluaan yhä vaan. Mato-onkeakin kokeiltiin, tällä kertaa matoja ei edes tarvinnut kaivaa mistään. Riitti kun keräsi laatoitukselta.
Mutta ei nykäissytkään. Vapa oli niin raskas, ettei sitä jaksanut kauaa edes kannatella.
Turhaan otimme mukaan jauhoja, voita ja suolaa. Paistettu ahven jäi saamatta. Onneksi mukana oli kuitenkin kanasuikaleita, niin emme jäänet ihan ruuatta.
Jotenkin se siima sitten katkesi ja viehe jäi kiilumaan järven pohjaan. Tyhmä viehe! Ihan tyhmää koko onkiminen! Ei koskaan enää ikinä!
Äippä sitten sukelsi hyiseen veteen ja haki vieheen takaisin. Ensi kesänä uudestaan.
Täydellinen idylli.
Mutta ei nappaa. Ei nykäise. Kalat eivät käy lähelläkään , vaikka oli ostettu kahdeksan euron viehe. Useampikin, eri mallisia.
Pari heittoa järveen, ja jo tarttui viehe kiinni pohjaan tai siima sotkeentui kummallisesti. Perheemme nuorin kalastajanalku menetti uskonsa, toivonsa ja hermonsa noihin Keiteleen kieroihin kaloihin, jotka jatkavat uiskenteluaan yhä vaan. Mato-onkeakin kokeiltiin, tällä kertaa matoja ei edes tarvinnut kaivaa mistään. Riitti kun keräsi laatoitukselta.
Mutta ei nykäissytkään. Vapa oli niin raskas, ettei sitä jaksanut kauaa edes kannatella.
Turhaan otimme mukaan jauhoja, voita ja suolaa. Paistettu ahven jäi saamatta. Onneksi mukana oli kuitenkin kanasuikaleita, niin emme jäänet ihan ruuatta.
Jotenkin se siima sitten katkesi ja viehe jäi kiilumaan järven pohjaan. Tyhmä viehe! Ihan tyhmää koko onkiminen! Ei koskaan enää ikinä!
Äippä sitten sukelsi hyiseen veteen ja haki vieheen takaisin. Ensi kesänä uudestaan.
torstai 28. elokuuta 2008
Anarkiaa?
Olen kirjoittanut nimeni paperiin, jossa haluan asettaa itseni kunnallisvaaliehdokkaaksi. Olen myös istunut valtuustossa edellisen kauden. Aiemmin koin, että kaikki valtuutetut olivat, puolueeseen katsomatta, ajamassa asioita valtuustossa. Mietittiin kunnan tarjoamia palveluita ja kuntalaisen asemaa. Miten kaikki järjestetään parhaiten ja kuntalaisen hyväksi.
Sillä ilman kuntalaisia ei ole kuntaa.
Nyt olen vainoharhaisena haistelemassa sellaisia tuulia, että alan vähän ihmetellä. Mikä on ehdokkaiden ensisijainen tavoite seuraavissa kuntavaaleissa, jotka todennäköisesti ovat varsin mielenkiintoiset. Haetaanko omaa glooriaa, puolueen voittoa vai sitä, että valtuustoon valitaan henkilöt, jotka ajattelevat omilla aivoillaan?
Toki edellämainituista ehdotuksista kaikkiin kuuluu henkilöitä, jotka ajattelevat omilla aivoillaan. Kyse saattaakin olla priorisoinnista. Mutta on veikeää kokea, että saman puolueen riveissä tapahtuu sellaista, että jollekin ei vaan tiedoiteta. Tai lehdessä mainostetaan, että tiettyyn aikaan päivällä kunnallisvaaliehdokkaat vastaavat kysymyksiin siitä ja siitä.
No jotkut ehdokkaat ovat töissä siihen aikaan päivällä ja vastaavat työssäään siitä ja siitä.
Alanko vetämään omaa kampanjaani? Perjantai -iltaisin kunnallisvaaliehdokas kestitsee vieraita tavernassaan ja vastaa kysymyksiin päivänpolttavista asioista?
Kyllähän tämä miettimään pistää.
Sillä ilman kuntalaisia ei ole kuntaa.
Nyt olen vainoharhaisena haistelemassa sellaisia tuulia, että alan vähän ihmetellä. Mikä on ehdokkaiden ensisijainen tavoite seuraavissa kuntavaaleissa, jotka todennäköisesti ovat varsin mielenkiintoiset. Haetaanko omaa glooriaa, puolueen voittoa vai sitä, että valtuustoon valitaan henkilöt, jotka ajattelevat omilla aivoillaan?
Toki edellämainituista ehdotuksista kaikkiin kuuluu henkilöitä, jotka ajattelevat omilla aivoillaan. Kyse saattaakin olla priorisoinnista. Mutta on veikeää kokea, että saman puolueen riveissä tapahtuu sellaista, että jollekin ei vaan tiedoiteta. Tai lehdessä mainostetaan, että tiettyyn aikaan päivällä kunnallisvaaliehdokkaat vastaavat kysymyksiin siitä ja siitä.
No jotkut ehdokkaat ovat töissä siihen aikaan päivällä ja vastaavat työssäään siitä ja siitä.
Alanko vetämään omaa kampanjaani? Perjantai -iltaisin kunnallisvaaliehdokas kestitsee vieraita tavernassaan ja vastaa kysymyksiin päivänpolttavista asioista?
Kyllähän tämä miettimään pistää.
keskiviikko 27. elokuuta 2008
Fossiili, minäkö?
" Tuleekos se sun kaveri sinne fillarilla?", kysyn asiallisesti ja saan vastaani aikamoisen purkauksen.
"Siis älä äiti yritä puhuu tuollee, kun se ei sovi sulle!"
" Siis puhua millä tavalla? "
" no tollee slangia, et sä osaa. Älä yritä esittää mitään nuorta."
"no en en. Olenko mä muka jotenkin vanhanaikainen? "
" joo. Sun vaatteet on ihan kauheita ja sä puhut silleen vanhanaikaisesti- siis paitsi sillon kun sä niinku yrität esittää nuorempaa ja puhut tuolleen " fillarilla" ja näin. Se kuulostaa kauhealta."
" Ookoo..."
Nielaisen. Totuus tekee kipeää...
Vai yritän esittää. Pöh. Ukkisi on aito stadin kundi, ja fillari-sana normaalia puhekieltä. Vaatteeni ovatkin ihan mauttomia ( paitsi ne, jotka olen saanut siskolta ). Tai siis kledjut.
Täytyy täst lähtee stikkaa toi fönsteri boseen ku tääl traisaa. Et en viitsi skriivaa enempiä.
"Siis älä äiti yritä puhuu tuollee, kun se ei sovi sulle!"
" Siis puhua millä tavalla? "
" no tollee slangia, et sä osaa. Älä yritä esittää mitään nuorta."
"no en en. Olenko mä muka jotenkin vanhanaikainen? "
" joo. Sun vaatteet on ihan kauheita ja sä puhut silleen vanhanaikaisesti- siis paitsi sillon kun sä niinku yrität esittää nuorempaa ja puhut tuolleen " fillarilla" ja näin. Se kuulostaa kauhealta."
" Ookoo..."
Nielaisen. Totuus tekee kipeää...
Vai yritän esittää. Pöh. Ukkisi on aito stadin kundi, ja fillari-sana normaalia puhekieltä. Vaatteeni ovatkin ihan mauttomia ( paitsi ne, jotka olen saanut siskolta ). Tai siis kledjut.
Täytyy täst lähtee stikkaa toi fönsteri boseen ku tääl traisaa. Et en viitsi skriivaa enempiä.
tiistai 26. elokuuta 2008
Nukkumisen ihanuudesta
Kunnon yöuni on yksi suurimmista nautinnoista. Viileä makuuhuone, puhtaat ja raikkaat lakanat, rikkeetön rauha..Luonnon äänet eivät unta häiritse, eikä toisaalta tasainen liikenteen huminakaan. Se voi olla joskus jopa lohduttavaa, jos odottelee unta. Tietää, että joku tuolla ajelee, ei hänkään nuku.
Kuinka ihanaa onkaan ojentautua suoraksi, rentouttaa raajansa ja vaipua horrokseen. Varsinkin, jos on jotain erityistä syytä olla tyytyväinen itseensä- silloin leponautinto tuplaantuu.
Nukkumisen nautinnon ja vastavaihdettujen lakanoiden ihanuus saavat minut tekemään vaihtotoimenpiteen viikottain. Valitettavaa siinä on, että lakanoiden pöllyyttäminen saa kissankarvat ja muut pölyt liikkeelle, joten niiden vaihto poikii imuroinnin. Ja mahdollisesti lattioiden pyyhkimisen kostealla.
Ettei nyt vaan menisi nukkuminenkin stressin puolelle?
Ainoastaan kerran nukkumiseni on järkyttänyt, ellei suorastaan traumatisoinut minua. Vuosikausien tuuppimiseen ja tönimiseen kyllästynyt puolisoni päätti maksaa kalavelkansa, ja nauhoitti puhelimellaan yöllistä ääntelyäni. Jumalauta, kuulostin kauhealta! Enkä siihen päivään mennessä ollut edes tiennyt kuorsaavani.
Ihan yhtä noloa oli kerran lapsenlikkana huomata, että torkkuessaan sohvalla oli kuolannut silkkisen sohvatyynyn pilalle.
Makeita unia kaikille!
Kuinka ihanaa onkaan ojentautua suoraksi, rentouttaa raajansa ja vaipua horrokseen. Varsinkin, jos on jotain erityistä syytä olla tyytyväinen itseensä- silloin leponautinto tuplaantuu.
Nukkumisen nautinnon ja vastavaihdettujen lakanoiden ihanuus saavat minut tekemään vaihtotoimenpiteen viikottain. Valitettavaa siinä on, että lakanoiden pöllyyttäminen saa kissankarvat ja muut pölyt liikkeelle, joten niiden vaihto poikii imuroinnin. Ja mahdollisesti lattioiden pyyhkimisen kostealla.
Ettei nyt vaan menisi nukkuminenkin stressin puolelle?
Ainoastaan kerran nukkumiseni on järkyttänyt, ellei suorastaan traumatisoinut minua. Vuosikausien tuuppimiseen ja tönimiseen kyllästynyt puolisoni päätti maksaa kalavelkansa, ja nauhoitti puhelimellaan yöllistä ääntelyäni. Jumalauta, kuulostin kauhealta! Enkä siihen päivään mennessä ollut edes tiennyt kuorsaavani.
Ihan yhtä noloa oli kerran lapsenlikkana huomata, että torkkuessaan sohvalla oli kuolannut silkkisen sohvatyynyn pilalle.
Makeita unia kaikille!
maanantai 25. elokuuta 2008
Miksen minä voi olla Audreyn näköinen?
Naisihanteeni on Audrey Hepburn, tumma kauriinsilmäinen kaunotar. Hoikka ja tyylikäs.
Vaikka värjäisin hiukseni, hankkisin tummat piilolinssit ja kävisin läpi viidentoista kilon dieetin ja vartalonmuokkausohjelman, ei minusta tulisi ihanteeni näköistä, ei millään. Ne geenit, ne geenit.
Siksipä en ole koskaan edes pyrkinyt yllämainittuun- kunhan vain heitin ajatuksen jutun otsikoksi.
Näin nelikymppisenä olen aika mielenkiintoisessa elämänvaiheessa. Toisaalta aikaa alkaa olla hieman satsata jo omaan liikkumiseen ja oman terveyden hoitoon ( tähän kategoriaan lasketaan esim. kauneushoitolassa ja kampaajalla käynnit ), toisaalta taas alkaa olla suvaitsevaisempi. Hellempi itselleen. Ei aina tarvitse näyttää upealta, ei kodin tarvitse aina olla siisti, joskus voi syödä ranskalaisia ja nakkeja.
Kuitenkin...
Viisi kiloa vähintään pitäisi saada putoamaan, jotta vaatteet eivät kiristäisi. Rakkaat siskot, liikunnan lisäämisellä paino ei putoa. Katsokaa kuntoilupäiväkirjaa. Voin pitää itseäni aktiiviliikkujana. Mutta se ei riitä. Pitää myös syödä vähemmin. Mutta kun liikkuu, tulee nälkä. Ja jos on nälkä, ei jaksa liikkua.
Ahaa. Tärkeintä on siis se, mitä syö.
Mutta eilenkin teki niin älyttömästi mieli pizzaa, että leivoin sitä pari pellillistä. Aika tuhtia vielä.
Laihduttamisessa ja vartalonmuokkauksessa on omat jujunsa, esimerkiksi se, että arvostamme kuitenkin siroa ja naisellisen notkeaa vartaloa enemmän kuin atleettista. Ja minä, joka olen atleettinen vartalotyypiltäni, huomaan, että esim. uinti muovaa hartioitani vaan isommiksi.
Mitä ihmettä sitä siis tekisi, jotta vaatteet mahtuisivat päälle, jotta pöhötys laskisi ja olo kevenisi? Kun samalla haluaisi jaksaa liikkua ja elää elämää, jossa nautinnot ovat sallittuja eikä tarvitse tuntea syyllisyyttä suklaapatukasta?
Tämä taitaa olla sellainen dilemma, että ei tähän ole ratkaisua. Jatkan siis kokeilujani liikunnan ja syömisen tasapainottelussa. Toisaalta, näin tänään uimahallin seinällä mainoksen. Siinä luki: " Haluatko laihtua"- ja sitten oli joku maaginen puhelinnumero.
Taidanpa soittaa ihan varmuuden vuoksi.
Vaikka värjäisin hiukseni, hankkisin tummat piilolinssit ja kävisin läpi viidentoista kilon dieetin ja vartalonmuokkausohjelman, ei minusta tulisi ihanteeni näköistä, ei millään. Ne geenit, ne geenit.
Siksipä en ole koskaan edes pyrkinyt yllämainittuun- kunhan vain heitin ajatuksen jutun otsikoksi.
Näin nelikymppisenä olen aika mielenkiintoisessa elämänvaiheessa. Toisaalta aikaa alkaa olla hieman satsata jo omaan liikkumiseen ja oman terveyden hoitoon ( tähän kategoriaan lasketaan esim. kauneushoitolassa ja kampaajalla käynnit ), toisaalta taas alkaa olla suvaitsevaisempi. Hellempi itselleen. Ei aina tarvitse näyttää upealta, ei kodin tarvitse aina olla siisti, joskus voi syödä ranskalaisia ja nakkeja.
Kuitenkin...
Viisi kiloa vähintään pitäisi saada putoamaan, jotta vaatteet eivät kiristäisi. Rakkaat siskot, liikunnan lisäämisellä paino ei putoa. Katsokaa kuntoilupäiväkirjaa. Voin pitää itseäni aktiiviliikkujana. Mutta se ei riitä. Pitää myös syödä vähemmin. Mutta kun liikkuu, tulee nälkä. Ja jos on nälkä, ei jaksa liikkua.
Ahaa. Tärkeintä on siis se, mitä syö.
Mutta eilenkin teki niin älyttömästi mieli pizzaa, että leivoin sitä pari pellillistä. Aika tuhtia vielä.
Laihduttamisessa ja vartalonmuokkauksessa on omat jujunsa, esimerkiksi se, että arvostamme kuitenkin siroa ja naisellisen notkeaa vartaloa enemmän kuin atleettista. Ja minä, joka olen atleettinen vartalotyypiltäni, huomaan, että esim. uinti muovaa hartioitani vaan isommiksi.
Mitä ihmettä sitä siis tekisi, jotta vaatteet mahtuisivat päälle, jotta pöhötys laskisi ja olo kevenisi? Kun samalla haluaisi jaksaa liikkua ja elää elämää, jossa nautinnot ovat sallittuja eikä tarvitse tuntea syyllisyyttä suklaapatukasta?
Tämä taitaa olla sellainen dilemma, että ei tähän ole ratkaisua. Jatkan siis kokeilujani liikunnan ja syömisen tasapainottelussa. Toisaalta, näin tänään uimahallin seinällä mainoksen. Siinä luki: " Haluatko laihtua"- ja sitten oli joku maaginen puhelinnumero.
Taidanpa soittaa ihan varmuuden vuoksi.
sunnuntai 24. elokuuta 2008
Demarien unelmista
Unelmia täytyy olla. Ilman niitä elämä on ihan tasaisen harmaata. Jokaisella ihmisillä on oikeus unelmiin. Jos ei jaksa eikä pysty haaveilemaan, toivomaan ja suunnittelemaan hyviä asioita tulevaisuuteensa, ihmisellä menee tosi huonosti. Perusasiat täytyy olla kunnossa.
Elämä on konkretian ja päänsisällä tapahtuvien ajatuksien summaa. Pelkillä unelmilla ei elä, ja pää pumpulissa vaeltaville visionääreille ja idealisteille sanotaankin usein, että palaa takaisin maan pinnalle.
Minä lähden demarien vaalikampanjaan mukaan markkinoimaan unelmia. En taatusti lupaa toteuttaa yhtäkään.
Oma sovellukseni aiheesta on jotain sen suuntaista, että Suomessa kaikilla ihmisillä pitäisi mennä niin hyvin, että paukkuja riittää vielä unelmointiinkin.
Elämä on konkretian ja päänsisällä tapahtuvien ajatuksien summaa. Pelkillä unelmilla ei elä, ja pää pumpulissa vaeltaville visionääreille ja idealisteille sanotaankin usein, että palaa takaisin maan pinnalle.
Minä lähden demarien vaalikampanjaan mukaan markkinoimaan unelmia. En taatusti lupaa toteuttaa yhtäkään.
Oma sovellukseni aiheesta on jotain sen suuntaista, että Suomessa kaikilla ihmisillä pitäisi mennä niin hyvin, että paukkuja riittää vielä unelmointiinkin.
lauantai 23. elokuuta 2008
Pikku vika.
Volkkarini on taas kunnossa. Kolme viikkoa pois käytöstä ja sitten selvisi että siinä olikin ihan pikku vika. Joku vesipumppu, joka ei edes aluksi näyttänyt epäkuntoiselta. Aika monta pulloa meni korjausjuomaa ja kaikkea muuta. Moottoriakin ihmeteltiin. NOo, minä ainakin aion kertoa kaikille kyselijöille, että autossa oli hydrauliikka-akselinetuvetotakajousenkiristäjäanturinvika.
Kuulostaa monimutkaisemmalta kuin vesipumppu. No, joudun sitten taas opettelemaan sen helkutin kytkimen käytön. Perusvolkkarissa ei ole käsinsorvattuja osia- ei vaihdekepissä eikä muuallakaan. Kyllä meikäläistä sykähdytti, kuhn tässä yksi ilta miespuoliset kollegat pyörivät Mercedeksen ympärillä . Menin siihen ihan muina miehinä ja sanoin, että kyllä sitä herkkua kelpaa ihailla. " Onko nuo osat ihan loimukoivua ? ". Kyllä kyllä, ja käsintehtyä, minä ylpeilin.
Raukat. Ei opettajan palkoilla ole varaa tälläisiin herkkuihin...
Nyt Herkku pakataan naftaliiniin ja minä saan taas ajaa taloudellista ajoa. Ihan järkevää, mutta aloin jo tottua glamouriin.
Kuulostaa monimutkaisemmalta kuin vesipumppu. No, joudun sitten taas opettelemaan sen helkutin kytkimen käytön. Perusvolkkarissa ei ole käsinsorvattuja osia- ei vaihdekepissä eikä muuallakaan. Kyllä meikäläistä sykähdytti, kuhn tässä yksi ilta miespuoliset kollegat pyörivät Mercedeksen ympärillä . Menin siihen ihan muina miehinä ja sanoin, että kyllä sitä herkkua kelpaa ihailla. " Onko nuo osat ihan loimukoivua ? ". Kyllä kyllä, ja käsintehtyä, minä ylpeilin.
Raukat. Ei opettajan palkoilla ole varaa tälläisiin herkkuihin...
Nyt Herkku pakataan naftaliiniin ja minä saan taas ajaa taloudellista ajoa. Ihan järkevää, mutta aloin jo tottua glamouriin.
Montako vaimoa tarvitaan aamukahvinkeittoon?
Kysymys tuli eille eilisiltaisessa "parisuhdekeskustelussa" saunan lauteilla. Viikon työputken jälkeen onkin tosi hedelmällistä alkaa listata niitä epäkohtia, jotka sillä hetkellä ottavat aivoon.
Kuten esimerkiksi kysymys siitä, miksei kaapeissa voisi olla vain alahyllyjä? Jos joku vähän pitempi henkilö laittaa ylähyllylle jotain, joudun aina tuolin kanssa sieltä ne ottamaan.
Miesnäkökulma valitti siinä onnettomana, kuinka mukavaa hänenkin olisi joskus herätä valmiin kahvin tuoksuun, sillä nykyisessä elämäntilanteessa hän joutuu sen aina itse keittämään. Kukaan muu ei meillä mene viideksi töihin. Viikonloppuisinkin muut nukkuvat pitempään. Ja kun hänen pitää aina itse se pakettikin avata.
Voitte kuvitella, miten vastasin. Lueteltuani KAIKKI mahdolliset ja mahdottomat velvollisuuteni tulin siihen loppupäätelmään, etten millään ehdi hoitamaan kaikkea ja palvelemaan herrahenkilöä hänen toivomallaan tavalla. Ei yksi ihminen kaikkeen ehdi, sanoin närkästyneenä.
Johon herrahenkilö sitten vastasi että nii-in. Siksi miehellä pitäisikin olla kaksi vaimoa.
Kuten esimerkiksi kysymys siitä, miksei kaapeissa voisi olla vain alahyllyjä? Jos joku vähän pitempi henkilö laittaa ylähyllylle jotain, joudun aina tuolin kanssa sieltä ne ottamaan.
Miesnäkökulma valitti siinä onnettomana, kuinka mukavaa hänenkin olisi joskus herätä valmiin kahvin tuoksuun, sillä nykyisessä elämäntilanteessa hän joutuu sen aina itse keittämään. Kukaan muu ei meillä mene viideksi töihin. Viikonloppuisinkin muut nukkuvat pitempään. Ja kun hänen pitää aina itse se pakettikin avata.
Voitte kuvitella, miten vastasin. Lueteltuani KAIKKI mahdolliset ja mahdottomat velvollisuuteni tulin siihen loppupäätelmään, etten millään ehdi hoitamaan kaikkea ja palvelemaan herrahenkilöä hänen toivomallaan tavalla. Ei yksi ihminen kaikkeen ehdi, sanoin närkästyneenä.
Johon herrahenkilö sitten vastasi että nii-in. Siksi miehellä pitäisikin olla kaksi vaimoa.
torstai 21. elokuuta 2008
Paistaa se päivä risukasaankin!
..oli ensimmäinen sananlasku, joka tuli juuri äsken mieleeni, kun sain mahti-idean. Tiedän, että niitä on parempiakin kuvaamaan sitä tapahtumaa, kun jollain vähemmän välkyllä välähtää.
Tässä kävi nimittäin näin: Meillä on kaksi kissaa. Edelleen. Meillä on myös hienot, täyspuiset vitriinit, jotka olen edullisesti ostanut sisareltani ja täyttänyt perintöposliinilla. Jämäkkää puuta, ja seinäänpultattu, jotta ei tärise.
Jostain syystä perheemme kusiruiskut ( anteeksi alatyyli, mutten voi hillitä itseäni ) suihkuttelevat vitriinien eteen. Ainetta menee myös näiden alle, ja imeytyy puuhun. TÄNÄÄN oli neljäs kerta, kun tyhjensin vitriinin, mieheni irroitti pultit ja kaatoin hyllyn lattialle, ja minä- huom. työpäivän ja vesopäivän ja uimahallikeikan jälkeen, aloitin lattian ja hyllyn huljuttelun Ajaxilla ja etikalla. Muuten, jos on vinkkejä ko. pulmaan, niin otan kiitollisena vastaan. ( se, että hankkiutukaa eroon kissoista, ei valitettavasti onnistu. )
Siinä huljutellessani keksin, että mieheni voi rakentaa mittatilaustyönä vitriinien eteen sopivat kusenestoseinät, esim. pleksistä. Kelpaa siihen ruiskutella, kunhan ei mene hyllyjen sokkelin alle. Mieletön juttu! Tyköistuva kusenestoseinä! Olisikohan idealla markkina-arvoa?
Se ei välttämättä ole kovin esteettinen, mutta seinät asetetaan paikalleen silloin, kun huoneessa ei oleskella, esim. yöksi tai reissun ajaksi. Eivät ne silloin häiritse.
Tänään aion asentaa väliaikaiset systeemit. Kunhan saan nuo vitriinit paikalleen ja niin poispäin.
Tässä kävi nimittäin näin: Meillä on kaksi kissaa. Edelleen. Meillä on myös hienot, täyspuiset vitriinit, jotka olen edullisesti ostanut sisareltani ja täyttänyt perintöposliinilla. Jämäkkää puuta, ja seinäänpultattu, jotta ei tärise.
Jostain syystä perheemme kusiruiskut ( anteeksi alatyyli, mutten voi hillitä itseäni ) suihkuttelevat vitriinien eteen. Ainetta menee myös näiden alle, ja imeytyy puuhun. TÄNÄÄN oli neljäs kerta, kun tyhjensin vitriinin, mieheni irroitti pultit ja kaatoin hyllyn lattialle, ja minä- huom. työpäivän ja vesopäivän ja uimahallikeikan jälkeen, aloitin lattian ja hyllyn huljuttelun Ajaxilla ja etikalla. Muuten, jos on vinkkejä ko. pulmaan, niin otan kiitollisena vastaan. ( se, että hankkiutukaa eroon kissoista, ei valitettavasti onnistu. )
Siinä huljutellessani keksin, että mieheni voi rakentaa mittatilaustyönä vitriinien eteen sopivat kusenestoseinät, esim. pleksistä. Kelpaa siihen ruiskutella, kunhan ei mene hyllyjen sokkelin alle. Mieletön juttu! Tyköistuva kusenestoseinä! Olisikohan idealla markkina-arvoa?
Se ei välttämättä ole kovin esteettinen, mutta seinät asetetaan paikalleen silloin, kun huoneessa ei oleskella, esim. yöksi tai reissun ajaksi. Eivät ne silloin häiritse.
Tänään aion asentaa väliaikaiset systeemit. Kunhan saan nuo vitriinit paikalleen ja niin poispäin.
keskiviikko 20. elokuuta 2008
Mustat sukat
Lenitan opit ovat menneet perille, eikä meillä näy valkoisia tennissukkia. Mustia sukkia kyllä riittää. On vähän pitempivartisia, paksumpia, nilkkamalleja, nyppyyntyneitä sukkia- niitä yhdistää vain väri. Musta.
Koska minulla on autonominen asema upouuden pyykkikoneemme käyttäjänä ja hallitsen yksinvaltiaana kodinhoitohuonettamme, joudun myös lajittelemaan pyykin.
Siinä vaiheessa , kun mustat sukat ovat läjässä edessäni, ajattelen, ettei miesnäkökulma ymmärräkään, millaista luonteenlujuutta sukkien lajittelu vaatii.
Läväytin sitten sukkapinon herrahenkilön eteen ja sanoin, että lajittele nyt kerrankin sukkasi.
Herrahenkilö laski pinon lipaston päälle ( vrt. kasaantumisilmiö ) ja totesi ihan rauhallisesti että kyllä hän ne tästä lipaston päältäkin löytää. Ei niitä tarvii kaappii lajitella.
Koska minulla on autonominen asema upouuden pyykkikoneemme käyttäjänä ja hallitsen yksinvaltiaana kodinhoitohuonettamme, joudun myös lajittelemaan pyykin.
Siinä vaiheessa , kun mustat sukat ovat läjässä edessäni, ajattelen, ettei miesnäkökulma ymmärräkään, millaista luonteenlujuutta sukkien lajittelu vaatii.
Läväytin sitten sukkapinon herrahenkilön eteen ja sanoin, että lajittele nyt kerrankin sukkasi.
Herrahenkilö laski pinon lipaston päälle ( vrt. kasaantumisilmiö ) ja totesi ihan rauhallisesti että kyllä hän ne tästä lipaston päältäkin löytää. Ei niitä tarvii kaappii lajitella.
tiistai 19. elokuuta 2008
Olisipa jo äitienpäivä!
Olisipa se hienoa tulla töistä kotiin kun koti olisi siisti. Lapset olisivat laittaneet kenkansä ja vaatteensa ojennukseen , korjanneet välipalansa jäljet ja tehneet läksynsä. Kissat olisivat osanneet pissiä ja kakkia ihan oikeaan paikkaan. Ruoka tekeentyisi uunissa ja salaatti mehevöityisi jääkaapissa. Vaikka tämä kuulostaa varmaan jo tosi paksulta, tuoreen pullan tuoksu saisi varmasti vedet silmiin. Me äidit olemme niin herkkiä, nimittäin.
Pyykit olisivat peseentyneet ja maljakossa olisi tuoreita kukkia. Äidille varatun nojatuolin vieressä odottaisi lempidekkari ja pehmeä villashaali, johon kääriytyä. Koska äidillä ei olisi paino-ongelmia, tarjoilisi hehkeä aviomies hänelle herkullisia suklaakonvehteja ja viiniä. Mies voisi ilmaista äidille, naiselleen, että tämä on maailmankaikkeuden jumalaisin olento. Lapset laulaisivat ja soittaisivat, mies ojentaisi lahjapaketin....
Nyt meni kyllä vähän överiksi.
Joskus voi mennä. Menen nyt kuitenkin laittamaan pyykit kuivumaan ja tyhjennän vielä astianpesukoneen. Ja biojäteastian.
Oma vika kun jätin hommat näin myöhään.....
Pyykit olisivat peseentyneet ja maljakossa olisi tuoreita kukkia. Äidille varatun nojatuolin vieressä odottaisi lempidekkari ja pehmeä villashaali, johon kääriytyä. Koska äidillä ei olisi paino-ongelmia, tarjoilisi hehkeä aviomies hänelle herkullisia suklaakonvehteja ja viiniä. Mies voisi ilmaista äidille, naiselleen, että tämä on maailmankaikkeuden jumalaisin olento. Lapset laulaisivat ja soittaisivat, mies ojentaisi lahjapaketin....
Nyt meni kyllä vähän överiksi.
Joskus voi mennä. Menen nyt kuitenkin laittamaan pyykit kuivumaan ja tyhjennän vielä astianpesukoneen. Ja biojäteastian.
Oma vika kun jätin hommat näin myöhään.....
Kasaantumisilmiö, osa 2.
Kuinka hallita tyhjää tilaa? Olen aiemmin pohtinut tyhjien pintojen ja astioiden taipumusta täyttyä, nyt laajennan hieman käsitettä. Otetaan esimerkiksi vaikkapa kesähuone, ulkovarasto, kuisti tai autotalli. Tosin meidän tontilla ei vielä ole autotallia, vaan sen virkaa toimittaa pressusta tuunattu katos. Tämä rakennettiin mm. siksi, että ulkovarasto täyttyi kasaantumisen johdosta.
On kuitenkin tyhmää alkaa rakentaa ns. väliaikaisia varastoja siksi, että tarpeeton ryönä mahtuisi sinne säilöön. Nimittäin siinä käy niin, että sellaisia joutuu pykäämään yhden toisensa jälkeen, ja pian tontti alkaa näyttää hökkelikylältä.
No se siitä autotallista. Sitten kun meillä on sellainen, siellä on kaikki autonhallintaan ja hoitoon liittyvä tiptop -järjestyksessä. Eikä mitään muuta. Talvirenkaillekin on sitten oma orsi, ettei niitä tarvitse enää säilyttää puutarhavajassa.
Kesähuone on kelien takia jäänyt hyvin vähäiselle käytölle tänä kesänä. Ei siellä tosin mahtuisi enää grillaamaankaan, sillä siellä on erinäinen määrä työkaluja, pari työkalupakkia, renkaita, ja kaikkien kesähuonekalujen pehmusteet sateensuojassa. Näin jotain mainitakseni.
Nämä tavarat kun eivät mahtuneet enää liiteriin, jossa on erä kunnostettavia huonekaluja, pari muuttolaatikollista epämääräistä " antiikkia" ( huh huh ) ja jotain renkaita.
Olenkin miettinyt, että pitäisiköhän minun A) rakentaa väliaikainen liiteri puille vai B) lämmittää taloa niillä kunnostusta odottavilla huonekaluilla?
On kuitenkin tyhmää alkaa rakentaa ns. väliaikaisia varastoja siksi, että tarpeeton ryönä mahtuisi sinne säilöön. Nimittäin siinä käy niin, että sellaisia joutuu pykäämään yhden toisensa jälkeen, ja pian tontti alkaa näyttää hökkelikylältä.
No se siitä autotallista. Sitten kun meillä on sellainen, siellä on kaikki autonhallintaan ja hoitoon liittyvä tiptop -järjestyksessä. Eikä mitään muuta. Talvirenkaillekin on sitten oma orsi, ettei niitä tarvitse enää säilyttää puutarhavajassa.
Kesähuone on kelien takia jäänyt hyvin vähäiselle käytölle tänä kesänä. Ei siellä tosin mahtuisi enää grillaamaankaan, sillä siellä on erinäinen määrä työkaluja, pari työkalupakkia, renkaita, ja kaikkien kesähuonekalujen pehmusteet sateensuojassa. Näin jotain mainitakseni.
Nämä tavarat kun eivät mahtuneet enää liiteriin, jossa on erä kunnostettavia huonekaluja, pari muuttolaatikollista epämääräistä " antiikkia" ( huh huh ) ja jotain renkaita.
Olenkin miettinyt, että pitäisiköhän minun A) rakentaa väliaikainen liiteri puille vai B) lämmittää taloa niillä kunnostusta odottavilla huonekaluilla?
maanantai 18. elokuuta 2008
Tapahtui tosielämässä
Olen selvästi tai ainakin melkein selvä ja kirjoitusvireessä oltuani pari päivää pois koneelta. Tapahtui tosielämässä on herkullinen juttusarjan alku kaikille mokille, jotka aion julkistaa. Näistäkin asioista kirjoitetaan nykyään kirjoja, ja on vain ajan kysymys, milloin MINÄ saan riittävän hyvän/ ääliömäisen idean ja kirjoitan sen ja se julkaistaan...
Mutta siihen asti: Luovasti luennolla
Olin lukion jälkeen vuoden töissä leikkikoulussa, ja opiskelin samaan aikaan avoimessa korkeakoulussa kasvatustieteen approbatur- arvosanaa. Ystäväni poikakaveri kävi samoilla luennoilla, ja liikuimme sitten samalla kyydillä . Eräällä aamupäivän luennolla meillä oli heikko olo, ja meitä otti päähän luennoitsijan omahyväinen olemus. Lisäksi molemmilla oli karseat ilmavaivat. Istuimme ihan eturivissä.
Juuso mietti luennoitsijan palkkiota, ja pohdimme, kuinka paljon hän hankkii tästä. Luennoitsija selitti kok0 ajan , mutta emme jaksaneet keskittyä. Ainakin sata markkaa tunti, veikkasin. Juuso sanoi, että pierettää ihan sairaasti. Minulla oli sama vaiva. Onneksi alkoi ruokatauko.
Tauon jälkeen luennoitsija aloitti sanomalla, että varmaan monia meistä opiskelijoista kiinnosti se, kuinka paljon hän hankki luennoista. Verojen jälkeen ei kovin paljon käteen jäänyt tästä sivubisneksestä. Vilkaisi meitä kurillaan.
Myöhemmin hän otti vanhan kasvatusoppaan esiin, ja luki sieltä entisajan ohjeita siihen, " KUINKA ILMANPUHALLUS ON ESTETTÄVÄ. " Ja pahemmaksi se vaan meni. " KANKULTA KANKULLE SINUN ON PYÖRITTÄVÄ"... silloin taisi pokka jo pettää.
Saman kaverin kanssa kasvatusfilosofian luennolla erehdyin venyttelemään, ja minulta pääsi vahingossa ihan tajuton röyhtäys. Oltiin vielä luentosalin perällä. Kaikki kääntyivät katsomaan, ja loppuluennon Juuso nauroi käytävässä.
MUTTA: Arvatkaapa mitä. Pääaineeni oli kasvatustiede. Yeah!
Mutta siihen asti: Luovasti luennolla
Olin lukion jälkeen vuoden töissä leikkikoulussa, ja opiskelin samaan aikaan avoimessa korkeakoulussa kasvatustieteen approbatur- arvosanaa. Ystäväni poikakaveri kävi samoilla luennoilla, ja liikuimme sitten samalla kyydillä . Eräällä aamupäivän luennolla meillä oli heikko olo, ja meitä otti päähän luennoitsijan omahyväinen olemus. Lisäksi molemmilla oli karseat ilmavaivat. Istuimme ihan eturivissä.
Juuso mietti luennoitsijan palkkiota, ja pohdimme, kuinka paljon hän hankkii tästä. Luennoitsija selitti kok0 ajan , mutta emme jaksaneet keskittyä. Ainakin sata markkaa tunti, veikkasin. Juuso sanoi, että pierettää ihan sairaasti. Minulla oli sama vaiva. Onneksi alkoi ruokatauko.
Tauon jälkeen luennoitsija aloitti sanomalla, että varmaan monia meistä opiskelijoista kiinnosti se, kuinka paljon hän hankki luennoista. Verojen jälkeen ei kovin paljon käteen jäänyt tästä sivubisneksestä. Vilkaisi meitä kurillaan.
Myöhemmin hän otti vanhan kasvatusoppaan esiin, ja luki sieltä entisajan ohjeita siihen, " KUINKA ILMANPUHALLUS ON ESTETTÄVÄ. " Ja pahemmaksi se vaan meni. " KANKULTA KANKULLE SINUN ON PYÖRITTÄVÄ"... silloin taisi pokka jo pettää.
Saman kaverin kanssa kasvatusfilosofian luennolla erehdyin venyttelemään, ja minulta pääsi vahingossa ihan tajuton röyhtäys. Oltiin vielä luentosalin perällä. Kaikki kääntyivät katsomaan, ja loppuluennon Juuso nauroi käytävässä.
MUTTA: Arvatkaapa mitä. Pääaineeni oli kasvatustiede. Yeah!
Vielä vähän lisää maratonista
Minähän voisin alkaa pitää epävirallista lääkäripalstaa blogissani. Esimerkiksi näin: "Tohtori hyvä, tiesin etukäteen, että urheilutoppini hiertää maratonilla. Kokeilin compeed-geelilaastaria, mutta se ei estänyt hiertymiä. Nyt selkä, kainalot ja rintavarustus on kipeillä hiertymillä. Mitä teen? " Nimimerkki Hupakko.
" Hyvä Hupakko. Osta isommat liivit tai vaihda lajia. Oletko koskaan ajatellut uraa kansikuvatyttönä?" Terveisin Tohtori.
" Hyvä Tohtori. Minulla on yliliikkuvat nivelet ja maratonin aikana rasitus kohdistui kipeästi polviin. Nyt polvien takaosat ovat arat. Mitä teen ? Nimimerkki entinen maratoonariko?
" Hyvä maratoonari. Ensiksikin, maratoonari on aina maratoonari. Ja toiseksi: kaikilla sattuu joskus polviin. Kyllä se siitä ohi menee. Muuten, oletko ajatellut uraa kansikuvatyttönä?T: Tohtori
Ja kolmas esimerkki: " Arvoisa tohtori. Urheilujuoma sai vatsani sekaisin, ei tosin maratonin aikana vaan myöhemmin. Onko se vaarallista? Miten nopeasti voin taas aloittaa harjoittelun? Mikä olisi paras laji että saisin hoikan vartalon? Nimimerkki ei vielä liian myöhäistä?"
" Hyvä ystävä! Koskaan ei ole liian myöhäistä vaihtaa uraa, esimerkiksi kansikuvatytöksi. Urheilujuoman yliannostelu aiheuttaa toisille ripulia, mutta sitenhän pysyt hoikkana. Ei se ole vaarallista, ainakaan minusta. Paras laji hoikan vartalon saamiseen on tohtorin mielestä sek..
Siitä vaan harjoittelemaan! Reipasta menoa syksyn iltoihin toivottelee tohtori."
" Hyvä Hupakko. Osta isommat liivit tai vaihda lajia. Oletko koskaan ajatellut uraa kansikuvatyttönä?" Terveisin Tohtori.
" Hyvä Tohtori. Minulla on yliliikkuvat nivelet ja maratonin aikana rasitus kohdistui kipeästi polviin. Nyt polvien takaosat ovat arat. Mitä teen ? Nimimerkki entinen maratoonariko?
" Hyvä maratoonari. Ensiksikin, maratoonari on aina maratoonari. Ja toiseksi: kaikilla sattuu joskus polviin. Kyllä se siitä ohi menee. Muuten, oletko ajatellut uraa kansikuvatyttönä?T: Tohtori
Ja kolmas esimerkki: " Arvoisa tohtori. Urheilujuoma sai vatsani sekaisin, ei tosin maratonin aikana vaan myöhemmin. Onko se vaarallista? Miten nopeasti voin taas aloittaa harjoittelun? Mikä olisi paras laji että saisin hoikan vartalon? Nimimerkki ei vielä liian myöhäistä?"
" Hyvä ystävä! Koskaan ei ole liian myöhäistä vaihtaa uraa, esimerkiksi kansikuvatytöksi. Urheilujuoman yliannostelu aiheuttaa toisille ripulia, mutta sitenhän pysyt hoikkana. Ei se ole vaarallista, ainakaan minusta. Paras laji hoikan vartalon saamiseen on tohtorin mielestä sek..
Siitä vaan harjoittelemaan! Reipasta menoa syksyn iltoihin toivottelee tohtori."
Mietteitä maratonilta
Kuudes maraton takana. Hienon hienossa sateen vihneessä viiden tunnin tavoiteajalla. Tavoite onnistui hiuksenhienosti, virallinen aikani oli 5.o7, joten chip-aika ( lasketaan siitä, kun ylittää lähtöviivan ) jäänee juuri alle viiden tunnin. Ehkä minuutin, mutta mitäs siitä.
Olen kuullut puhuttavan maratonin " seinästä ", ja minä törmäsin siihen 34 km:n kohdalla. Nilkat olivat älyttömän kipeät, polviin sattui ja lapojen välissä oli kipupiste. Muuten olisinkin jaksanut JUOSTA. Nyt oli vaihdettava eräänlaiseen rullaamisetenemiseen, joka muistutti varmaan enemmin kävelyä. Henkisellä pääomalla rullasin sitten ne viimeiset kahdeksan kilometriä.
Liikavarvas oli sitten älyttömän kipeä seuraavana päivänä, eikä käynti ollut muutenkaan kovin joustavaa. Vuoristorata varmisti vielä sen, että venäytin olkapäänikin, kun niin pelkäsin putoavani. Kaikkeen sitä ihminen MAKSAA- ensin siitä, että jolkottaa 42, 195 km ja sitten vielä vapaaehtoisesti menee kaikenmaailman härveleihin.
Olenko nyt parempi ihminen, kun juoksin tämän matkan? Mitä siitä jäi käteen?
No, jos työterveyslääkäri kettuilee epäterveellisistä elämäntavoista ( liikaa bisseä , rouva hyvä ?)
ja kehoittaa huolehtimaan kunnostaan, voin aina sanoa, että juoksin tuossa äsken maratoonin. Kai sitä voi muutaman bissen saunassa ottaa? Ja että lihakset ne painavat, painoindeksi ei kerro sitä, että meikäläisen massa koostuu lihaksista, ei läskistä ...
Jotain tämmöistä.
Mutta viiden tunnin koitos on etupäässä henkinen. Kolmessa tunnissa matkan juoksevat tosi urheilijat.
Joka tapauksessa olen todella iloinen, kun pääsin maaliin. Kyllä tässä oli ekstriimiä kerrakseen.
Olen kuullut puhuttavan maratonin " seinästä ", ja minä törmäsin siihen 34 km:n kohdalla. Nilkat olivat älyttömän kipeät, polviin sattui ja lapojen välissä oli kipupiste. Muuten olisinkin jaksanut JUOSTA. Nyt oli vaihdettava eräänlaiseen rullaamisetenemiseen, joka muistutti varmaan enemmin kävelyä. Henkisellä pääomalla rullasin sitten ne viimeiset kahdeksan kilometriä.
Liikavarvas oli sitten älyttömän kipeä seuraavana päivänä, eikä käynti ollut muutenkaan kovin joustavaa. Vuoristorata varmisti vielä sen, että venäytin olkapäänikin, kun niin pelkäsin putoavani. Kaikkeen sitä ihminen MAKSAA- ensin siitä, että jolkottaa 42, 195 km ja sitten vielä vapaaehtoisesti menee kaikenmaailman härveleihin.
Olenko nyt parempi ihminen, kun juoksin tämän matkan? Mitä siitä jäi käteen?
No, jos työterveyslääkäri kettuilee epäterveellisistä elämäntavoista ( liikaa bisseä , rouva hyvä ?)
ja kehoittaa huolehtimaan kunnostaan, voin aina sanoa, että juoksin tuossa äsken maratoonin. Kai sitä voi muutaman bissen saunassa ottaa? Ja että lihakset ne painavat, painoindeksi ei kerro sitä, että meikäläisen massa koostuu lihaksista, ei läskistä ...
Jotain tämmöistä.
Mutta viiden tunnin koitos on etupäässä henkinen. Kolmessa tunnissa matkan juoksevat tosi urheilijat.
Joka tapauksessa olen todella iloinen, kun pääsin maaliin. Kyllä tässä oli ekstriimiä kerrakseen.
keskiviikko 13. elokuuta 2008
Lyhyt kirjallisuuskatsaus
Kadehdin Teppo M:ää, sillä hän on saanut kokemuksensa kovakantisten kansien väliin, ja pian valkokankaallekin. Omia " kokemuksiani" en haluasi julkistaa missään muodossa, mutta olen yllättynyt siitä, missä määrin , näin ilmiöna, tälläinen itsensäpaljastaminen suomalaisia kiehtoo.
Näin heti alkuun kerrottakoon, etten ole lukenut Tepon kirjaa, enkä esim. Susanin kirjaa " Pääministerin morsian". Matin opuksen " Elämä on laiffii" selailin. Onkohan Tanja Karpela vai Saarelahan se vielä on, niin, onkohan hän kirjoittanut jo kirjan? No, se tapahtuu varmaan pian.
Susanna Sievinenhän taisi kirjailijanuransa jo aloittaa.
Kummallistahan tämä tirkistelynhalu on. Eihän siinä ole mitään ihmeellistä, että joku ihminen kirjoittaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan ylös. Päiväkirjoja on pidetty kautta aikojen. Se vain on kiinnostavaa, miksi tietyntyyppiset päiväkirjat ja omasta elämästä kertovat teokset pääsevät yleisön ja median kiinnostuksen kohteiksi.
Melissa P:n kirja " Sata harjanvetoa ja sinnepäin" lienee ollut Tepon teoksen naisvastine, joten meikäläisen ei kannata yrittää lyödä rahoiksi sen tyyppisellä paljastelulla. Mitenköhän olisi, jos kokeilisin "klassikko-tyyliä"?
Klassikkotyyli? Tarkoitanko siis mitä? Minä, joka olen selvinnyt maisteriksi lukematta yhtään Dostojevskiä ?
Minä haluaisin kirjoittaa jotain, jota ihmiset lukisivat, ymmärtäisivät ja pitäisivät lukemastaan. Haluaisin luoda jotain kuolemattomia hahmoja kirjallisuuteen, kuten esim. Mika Waltari on tehnyt. ( Noo, mainitaan nyt myös se Potter..).
Tiedättekö, mikä on eräs nykykirjailijan luoma termi, joka kolahti? Se on Kari Hotakaisen sana" nakkinektari". Se tarkoittaa sitä lientä, mikä jää nakkipakettiin.
Tähän pyrin.
Näin heti alkuun kerrottakoon, etten ole lukenut Tepon kirjaa, enkä esim. Susanin kirjaa " Pääministerin morsian". Matin opuksen " Elämä on laiffii" selailin. Onkohan Tanja Karpela vai Saarelahan se vielä on, niin, onkohan hän kirjoittanut jo kirjan? No, se tapahtuu varmaan pian.
Susanna Sievinenhän taisi kirjailijanuransa jo aloittaa.
Kummallistahan tämä tirkistelynhalu on. Eihän siinä ole mitään ihmeellistä, että joku ihminen kirjoittaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan ylös. Päiväkirjoja on pidetty kautta aikojen. Se vain on kiinnostavaa, miksi tietyntyyppiset päiväkirjat ja omasta elämästä kertovat teokset pääsevät yleisön ja median kiinnostuksen kohteiksi.
Melissa P:n kirja " Sata harjanvetoa ja sinnepäin" lienee ollut Tepon teoksen naisvastine, joten meikäläisen ei kannata yrittää lyödä rahoiksi sen tyyppisellä paljastelulla. Mitenköhän olisi, jos kokeilisin "klassikko-tyyliä"?
Klassikkotyyli? Tarkoitanko siis mitä? Minä, joka olen selvinnyt maisteriksi lukematta yhtään Dostojevskiä ?
Minä haluaisin kirjoittaa jotain, jota ihmiset lukisivat, ymmärtäisivät ja pitäisivät lukemastaan. Haluaisin luoda jotain kuolemattomia hahmoja kirjallisuuteen, kuten esim. Mika Waltari on tehnyt. ( Noo, mainitaan nyt myös se Potter..).
Tiedättekö, mikä on eräs nykykirjailijan luoma termi, joka kolahti? Se on Kari Hotakaisen sana" nakkinektari". Se tarkoittaa sitä lientä, mikä jää nakkipakettiin.
Tähän pyrin.
tiistai 12. elokuuta 2008
Lähiölapsuus 70-luvulla, osa 4. Koulusta.
Muistan ensimmäisen koulupäiväni. Parveilimme käytävässä, ja suoritettiin nimenhuutoa. Oman nimensä kuultuaan piti mennä luokkaan A tai B. Ensin huudettiin minun nimeni. B- luokkaan. Hetken päästä paras ystäväni huudettiin luokkaan A. Muistan sen tunteen, pakokauhun, joka valtasi minut- ei tässä näin pitänyt käydä. Keräsin kaiken rohkeuteni ja menin puhumaan Eeva-opettajalle, että nyt on tapahtunut kauhea väärinkäsitys. Nähkääs Minna on minun paras ystäväni ja meidän pitää päästä samalle luokalle.
Emme koskaan olleet samalla luokalla, mutta ystäviä olemnme edelleen. Keväällä juhlimme nelikymppisiämme yhdessä.
Minulla oli keltainen salkkumallinen laukku. Sinne taiteltiin joka päivä myös ruokaliina. Söimme luokissa, ja liinaan jäi jännä tuoksu. Jauhelihakeiton ja näkkileivän tuoksu. Ensimmäisestä aapisesta en muista mitään, osasin lukea auttavasti kun menin kouluun. Muistan kyllä sen, että naapurin Jarkko opetti minua kirjoittamaan oman nimeni. Muistan myös sen, että makasin isän ja äidin sängyllä ja kirjoitin täydellisen oikein " Mona- Lisa Pursiainen". Kuka muistaa tämän juoksijan?
Matematiikassa opiskeltiin joukko-oppia. Joitain alkioita siihen kuului. Englannin kirjat ovat jääneet parhaiten mieleen, ja runot: " This is Jack and this is Jill. This is Ann and this is Bill.
Opettaja luki aina perjantaisin Kalle Blomkvistia. Jos ette ole vielä kaveriin tutustuneet, teillä on huomattava aukko sivistyksessänne. Korjatkaa se välittömästi.
Nimi on Kalle. Kalle Blomkvist. Mestarietsivä.
Laskin luokkakuvasta, että oppilaita luokallamme oli 28. Kurinpito-ongelmia ei tainnut olla. En ainakaan muista. Yläasteella koulussamme oli erityisopettaja, jonka luokse tietty poikaporukka pääse viettämään laatuaikaa.
Ala-asteella järkyttävin tapaus oli se, kun Ari-Pekka vetäisi housut kinttuun Jannelta. Luokan edessä.
Että kyllä siitä koulusta jotain muistoja jää.
Emme koskaan olleet samalla luokalla, mutta ystäviä olemnme edelleen. Keväällä juhlimme nelikymppisiämme yhdessä.
Minulla oli keltainen salkkumallinen laukku. Sinne taiteltiin joka päivä myös ruokaliina. Söimme luokissa, ja liinaan jäi jännä tuoksu. Jauhelihakeiton ja näkkileivän tuoksu. Ensimmäisestä aapisesta en muista mitään, osasin lukea auttavasti kun menin kouluun. Muistan kyllä sen, että naapurin Jarkko opetti minua kirjoittamaan oman nimeni. Muistan myös sen, että makasin isän ja äidin sängyllä ja kirjoitin täydellisen oikein " Mona- Lisa Pursiainen". Kuka muistaa tämän juoksijan?
Matematiikassa opiskeltiin joukko-oppia. Joitain alkioita siihen kuului. Englannin kirjat ovat jääneet parhaiten mieleen, ja runot: " This is Jack and this is Jill. This is Ann and this is Bill.
Opettaja luki aina perjantaisin Kalle Blomkvistia. Jos ette ole vielä kaveriin tutustuneet, teillä on huomattava aukko sivistyksessänne. Korjatkaa se välittömästi.
Nimi on Kalle. Kalle Blomkvist. Mestarietsivä.
Laskin luokkakuvasta, että oppilaita luokallamme oli 28. Kurinpito-ongelmia ei tainnut olla. En ainakaan muista. Yläasteella koulussamme oli erityisopettaja, jonka luokse tietty poikaporukka pääse viettämään laatuaikaa.
Ala-asteella järkyttävin tapaus oli se, kun Ari-Pekka vetäisi housut kinttuun Jannelta. Luokan edessä.
Että kyllä siitä koulusta jotain muistoja jää.
maanantai 11. elokuuta 2008
Kunnallispoliitikko ja arki
Luin tänään yhtä raporttia, jossa oli kyselty kuntalaisilta mielipiteitä , ajatuksia ja toiveita koskien kunnan palveluita ja päätöksentekoa. Useassa vastauksessa oli mainittu se, että kunnallispoliitikon pitäisi astua " tavallisen kuntalaisen" saappaisiin, ja elää "tavallista arkea".
Millaista on sitten se epätavallinen arki, jota kunnallispoliitikko elää? Miten se arkielämä oikein määritellään? Eikös se ole sitä, kun käydään töissä, koulussa, opiskelemassa? Perinteisesti arkea ovat olleet viisi päivää viikossa, maanantaista perjantaihin, lauantai on häälynyt siinä arjen ja pyhän rajamaastossa, ja sunnuntai on ollut pyhäpäivä, lepopäivä. Eli arjen vastapaino.
Ahaa. Onko sitten niin, että koska poliitikko on vieraantunut arkielämästä, hänen elämänsä on pelkkää sunnuntaita, lepopäivän viettoa.
No, varmaan vastaajat eivät tätä ihan näin kirjaimellisesti tarkoittaneet, mutta itse toivoisin, että kun väitetään asioita, ne voitaisiin myös perustella. Suurin osa poliitikoista on työikäisiä tai jo työelämässä palvelleita, mahdollisesti vanhempia , isovanhempia. Ihan tavallisia tallaajia.
Kokouspalkkioilla ei perheen talouskassaa kartuteta, eikä kuntapäättäjän päälle lankea muitakaan etuuksia. Tavallisia arjen puurtajia mekin olemme. ( Mutta entäs sitten kansanedustajat? Joo-o. Ja ministerit. Aijaijai. Se ei pelkkä kesäjuhlissa näyttäytyminen riitä kansan syvien rivien tuntojen aistimiseen.)
Se on sitten taas toinen juttu, kun kritisoidaan sitä, että kuinka tavallinen opettaja tai muurari voi ymmärtää talouselämän lainalaisuuksia. Että mitä ne tavalliset tallaajat siellä valtuustossa istuvat. Eihän ne siellä mitään mistään ymmärrä.
Ja tähän hymiö :) että ymmärrätte tämän hienoisen ironian.
Millaista on sitten se epätavallinen arki, jota kunnallispoliitikko elää? Miten se arkielämä oikein määritellään? Eikös se ole sitä, kun käydään töissä, koulussa, opiskelemassa? Perinteisesti arkea ovat olleet viisi päivää viikossa, maanantaista perjantaihin, lauantai on häälynyt siinä arjen ja pyhän rajamaastossa, ja sunnuntai on ollut pyhäpäivä, lepopäivä. Eli arjen vastapaino.
Ahaa. Onko sitten niin, että koska poliitikko on vieraantunut arkielämästä, hänen elämänsä on pelkkää sunnuntaita, lepopäivän viettoa.
No, varmaan vastaajat eivät tätä ihan näin kirjaimellisesti tarkoittaneet, mutta itse toivoisin, että kun väitetään asioita, ne voitaisiin myös perustella. Suurin osa poliitikoista on työikäisiä tai jo työelämässä palvelleita, mahdollisesti vanhempia , isovanhempia. Ihan tavallisia tallaajia.
Kokouspalkkioilla ei perheen talouskassaa kartuteta, eikä kuntapäättäjän päälle lankea muitakaan etuuksia. Tavallisia arjen puurtajia mekin olemme. ( Mutta entäs sitten kansanedustajat? Joo-o. Ja ministerit. Aijaijai. Se ei pelkkä kesäjuhlissa näyttäytyminen riitä kansan syvien rivien tuntojen aistimiseen.)
Se on sitten taas toinen juttu, kun kritisoidaan sitä, että kuinka tavallinen opettaja tai muurari voi ymmärtää talouselämän lainalaisuuksia. Että mitä ne tavalliset tallaajat siellä valtuustossa istuvat. Eihän ne siellä mitään mistään ymmärrä.
Ja tähän hymiö :) että ymmärrätte tämän hienoisen ironian.
Tragediaa
Olisiko koulunalku jännittänyt nuorimmaista, kun eilen iltapäivällä meni sukset ristiin äidin kanssa. Äiti kun ei ymmärtänyt yhtään mitään ja oli varsinainen ilonpilaaja. No, isäkin oli tyhmä. Tytär päätti sitten muuttaa piharakennukseen eli "tavernaan". Siellähän on hella, grilli ja jääkaappi. Pihakeinun pehmusteista tuli mukava pesä. Aikoi asua siellä siihen asti, kunnes kuolee.
Ilta alkoi olla jo sateinen ja kolea, ja Tavernassa ei ole tuulenpitäviä seiniä, koska se on kesäkeittiö.
Tytär kömpi pihalla ( edelleen ) korjausta odottavaan volkkariin, jonka isä oli ajanut pukeille. Isä komensi pois autosta, sillä se oli vähän vaarallista.
" Höh! No missä minä sitten nukun! " kuului vastaus.
Loppuilta kului onneksi rauhallisesti. Tänään isompi lapsista kaipasi tekemistä. " Hitsi kun olis tullut läksyjä. Olispa edes se matikan kirja niin tekisin lisätehtäviä."
Menee korkeintaan viikko, ja on toinen ääni kellossa, veikkaan. Siksi suosittelin jäitä hattuun:
" Hoh hoo" minä sanoin. " Mene kattoon voicee..."
Ilta alkoi olla jo sateinen ja kolea, ja Tavernassa ei ole tuulenpitäviä seiniä, koska se on kesäkeittiö.
Tytär kömpi pihalla ( edelleen ) korjausta odottavaan volkkariin, jonka isä oli ajanut pukeille. Isä komensi pois autosta, sillä se oli vähän vaarallista.
" Höh! No missä minä sitten nukun! " kuului vastaus.
Loppuilta kului onneksi rauhallisesti. Tänään isompi lapsista kaipasi tekemistä. " Hitsi kun olis tullut läksyjä. Olispa edes se matikan kirja niin tekisin lisätehtäviä."
Menee korkeintaan viikko, ja on toinen ääni kellossa, veikkaan. Siksi suosittelin jäitä hattuun:
" Hoh hoo" minä sanoin. " Mene kattoon voicee..."
sunnuntai 10. elokuuta 2008
Stereotyyppinen maratoonari?
Mitä sinulle tulee mieleen maratoonarista? Sellainen kuivan lihaksikas, jänteikäs kaitakasvo? Lähes laihaksi luokiteltava juoksija? Pitkänomainen ja kevyesti askeltava?
Olen huomannut, että mikäli minulla olisi edes joitain edellä luettelemiani avuja, juoksu kulkisi varmaan keveämmin.
Mutta kun olen tälläinen lyhyenläntä tankero, rintava, persevä ja reitevä . Enhän minä näillä avuilla ole koripalloakaan ryhtynyt pelaamaan. Mikä sitten vetää juoksemaan?
Aina olen harrastanut lenkkeilyä, joukkuepeleistä jo 11-vuotiaana aloitin jääpallon. Pakolliset aerobic-vuodet ajoittuivat siihen parinkympin korville. Sen jälkeen olen turhaan yrittänyt aloittaa harrastuksen uudelleen.
Mutta pitkänmatkanjuoksuun. Se on varustelaji meille epätyypillisille juoksijoille. Yhtään maratonia en ole vielä selvinnyt ilman haavaumia rintavarustuksessa. Oli liivit millaiset tahansa. En tiedä, laitanko laastaria valmiiksi ensi kerralla. Mutta se laastarikin hiertää. Puseron kaula-aukon sauma hiertää, solisluihin tulee hiertymät. Reidet hinkkaavat caprien saumat auki...
Isänikin totesi, että en näytä tyypilliseltä maratoonarilta. Miesnäkökulmakin sanoi, että lajinvaihto painonnostoon voisi onnistua , ulkoiset avut ovat kohdillaan. Tosin minulla ei ole viiksiä. Hmpph.
Mutta ken kynnelle kykenee, tulkaa katsomaan ensi lauantain Helsinki City Maratonia. Siellä meitä mahtuu joukkoon jos jonkinlaista lyllertäjää. Ja fiilis on taatusti mahtava!
Olen huomannut, että mikäli minulla olisi edes joitain edellä luettelemiani avuja, juoksu kulkisi varmaan keveämmin.
Mutta kun olen tälläinen lyhyenläntä tankero, rintava, persevä ja reitevä . Enhän minä näillä avuilla ole koripalloakaan ryhtynyt pelaamaan. Mikä sitten vetää juoksemaan?
Aina olen harrastanut lenkkeilyä, joukkuepeleistä jo 11-vuotiaana aloitin jääpallon. Pakolliset aerobic-vuodet ajoittuivat siihen parinkympin korville. Sen jälkeen olen turhaan yrittänyt aloittaa harrastuksen uudelleen.
Mutta pitkänmatkanjuoksuun. Se on varustelaji meille epätyypillisille juoksijoille. Yhtään maratonia en ole vielä selvinnyt ilman haavaumia rintavarustuksessa. Oli liivit millaiset tahansa. En tiedä, laitanko laastaria valmiiksi ensi kerralla. Mutta se laastarikin hiertää. Puseron kaula-aukon sauma hiertää, solisluihin tulee hiertymät. Reidet hinkkaavat caprien saumat auki...
Isänikin totesi, että en näytä tyypilliseltä maratoonarilta. Miesnäkökulmakin sanoi, että lajinvaihto painonnostoon voisi onnistua , ulkoiset avut ovat kohdillaan. Tosin minulla ei ole viiksiä. Hmpph.
Mutta ken kynnelle kykenee, tulkaa katsomaan ensi lauantain Helsinki City Maratonia. Siellä meitä mahtuu joukkoon jos jonkinlaista lyllertäjää. Ja fiilis on taatusti mahtava!
Ekstriimiä!
Viikko aikaa maratoniin. Juoksin juuri tyhjennyslenkin, 18.4 km. Sen tarkoitus on käyttää loppuun hiilihydraattivarastot. Seuraavan viikon aikana minun täytyisi sitten tankata varastot täyteen. Loppuviikosta pörrään varmaan lujaa.
Juoksu sujui hyvin, kaksi tuntia meni aikaa. Se kertoo siitä, että voisin lähteä 4,5 tunnin jäniksen perään. En taida uskaltaa, jospa pidän tavoitteeni siinä, että juoksen viisi minuuttia nopeammin kuin viime kerralla. Eli tavoiteaikani olisi 4.50.
Juostessa täytyy olla hyvä olo. En todellakaan mene lähtöviivalle mustien miesten kylkeen tökkimään. Epäilen, että kärki karkaa tänäkin vuonna...
Mitä mieltä on maksaa siitä, että saa juosta hikisessä porukassa asfaltilla? Kuluttaa itsensä ihan loppuun - 42 km on aika pitkä matka? Jopen sanoin " onko siinä mittään järkee? "
En tiedä. Kun stadionin torni alkaa näkyä, matkaa on jäljellä reilut kaksi kilometriä. Kun juokset sisään olympiastadionille ja kierrät viimeisen pätkän, ilmassa on todella suuren urheilujuhlan tuntua. Sydän hakkaa riemusta ja kyyneleen kihoavat silmiin- tein sen taas!!!Tunne on mahtava.
No, samanlaisia kicksejä voi saada vaikka avannossa pulahtamisesta. Siinäkin on kyse itsensä piiskaamisesta äärirajoille.
Elämässä pitää olla vähän ekstriimii.
Juoksu sujui hyvin, kaksi tuntia meni aikaa. Se kertoo siitä, että voisin lähteä 4,5 tunnin jäniksen perään. En taida uskaltaa, jospa pidän tavoitteeni siinä, että juoksen viisi minuuttia nopeammin kuin viime kerralla. Eli tavoiteaikani olisi 4.50.
Juostessa täytyy olla hyvä olo. En todellakaan mene lähtöviivalle mustien miesten kylkeen tökkimään. Epäilen, että kärki karkaa tänäkin vuonna...
Mitä mieltä on maksaa siitä, että saa juosta hikisessä porukassa asfaltilla? Kuluttaa itsensä ihan loppuun - 42 km on aika pitkä matka? Jopen sanoin " onko siinä mittään järkee? "
En tiedä. Kun stadionin torni alkaa näkyä, matkaa on jäljellä reilut kaksi kilometriä. Kun juokset sisään olympiastadionille ja kierrät viimeisen pätkän, ilmassa on todella suuren urheilujuhlan tuntua. Sydän hakkaa riemusta ja kyyneleen kihoavat silmiin- tein sen taas!!!Tunne on mahtava.
No, samanlaisia kicksejä voi saada vaikka avannossa pulahtamisesta. Siinäkin on kyse itsensä piiskaamisesta äärirajoille.
Elämässä pitää olla vähän ekstriimii.
lauantai 9. elokuuta 2008
Haluan ja tarvitsen
Syksy saapuu. "Tarviin juu uusia puseroita tarviin ja uuden kampauksen tarviin ja tarviin sellaisen ihanan pussukan tarviin ja uudet kengät tarviin"...
Listaa voi jatkaa loputtomiin. Kaikkihan tämän ymmärtävät, että tarvita ja haluta verbejä käytetään synonyymeinä, vaikka näin ei asia todellakaan ole. On täysin eri asia haluta jotain, tai tarvita sitä. Siis tokihan sitä voi haluta jotain, jota oikeasti tarvitseekin. Tai siis mitä?
Otetaanko tähän käytännön esimerkki. Minä tarvitsen - no tai siis olis ihan kiva ostaa - uusia lakanoita. Välttämättähän minä en juuri niitä uusia tarvitse, sillä meillä on lakanat sängyissä, vieläpä useita vaihtokappaleitakin. En pysty millään perustelemaan tätä asiaa miesnäkökulmalle. Meillähän on ihan riittävästi lakanoita, ehjiäkin ovat.
Ajattelin kehitellä jonkun kikka kolmosen, jotta voisin vähän uusia lakanavarastoamme. Ehkä joulupukki tuo?
Klassinen esimerkki lienee verhot: varmaan lähes kaikki parit käyvät jossain vaiheessa pakolliset verhokuviot läpi. Mies ei ymmärrä, miksi verhoja pitää vaihtaa. Minä en edes perustellut jouluverhoja, sanoin vain että ne pitää olla. Ja arvatkaapa mitä, mies jopa ompeli ne!( johtui siitä, että taitelaskos- pumpulipallosysteemit olivat meikäläisen logiikalle liian hankalat ).
Noo, en sitten tiedä, tarvitseeko yhdessä perheessä olla neljä akkuporakonetta? Tämä oli vaan tälläinen sivuhuomautus. Kaikkihan tietävät, että neljä akkuporakonetta on aika vähän.
Ikea on sellainen paikka, jossa on paljon "tarve-esineitä". Olen pääsääntöisesti käynyt Ikeassa kerran vuodessa, juostuani Helsinki City Maratonin. Sieltä olen kasannut kärryllisen kaikkea tarvitsemaani, esim. erivärisiä tabletteja ruokapöytään, pikkumattoja, servettejä - niitä TARVITAAN monia eri värejä, kivoja jälkiruokakulhoja, lakanoita ( heh ) ja muuta mukavaa sälää.
Loppujen lopuksi minun täytyy myöntää, että en oikeastaan tarvitse kaupasta yhtään mitään, jollei elintarvikkeita lasketa. Haluaisin vaan kaikkea kivaa ja uutta. Olisi kiva shoppailla.
Tämän asian myöntäminen itselleen auttaa ihan oikeasti.
Enkä sitä paitsi edes pääse Ikeaan tänä vuonna. Perhe lähtee kannustamaan juoksuani, ja menemme Lintsille shoppailun sijaan.
Linnanmäkireissun tarpeellisuutta ei kyseenalaista edes miesnäkökulma. Se on must!
Listaa voi jatkaa loputtomiin. Kaikkihan tämän ymmärtävät, että tarvita ja haluta verbejä käytetään synonyymeinä, vaikka näin ei asia todellakaan ole. On täysin eri asia haluta jotain, tai tarvita sitä. Siis tokihan sitä voi haluta jotain, jota oikeasti tarvitseekin. Tai siis mitä?
Otetaanko tähän käytännön esimerkki. Minä tarvitsen - no tai siis olis ihan kiva ostaa - uusia lakanoita. Välttämättähän minä en juuri niitä uusia tarvitse, sillä meillä on lakanat sängyissä, vieläpä useita vaihtokappaleitakin. En pysty millään perustelemaan tätä asiaa miesnäkökulmalle. Meillähän on ihan riittävästi lakanoita, ehjiäkin ovat.
Ajattelin kehitellä jonkun kikka kolmosen, jotta voisin vähän uusia lakanavarastoamme. Ehkä joulupukki tuo?
Klassinen esimerkki lienee verhot: varmaan lähes kaikki parit käyvät jossain vaiheessa pakolliset verhokuviot läpi. Mies ei ymmärrä, miksi verhoja pitää vaihtaa. Minä en edes perustellut jouluverhoja, sanoin vain että ne pitää olla. Ja arvatkaapa mitä, mies jopa ompeli ne!( johtui siitä, että taitelaskos- pumpulipallosysteemit olivat meikäläisen logiikalle liian hankalat ).
Noo, en sitten tiedä, tarvitseeko yhdessä perheessä olla neljä akkuporakonetta? Tämä oli vaan tälläinen sivuhuomautus. Kaikkihan tietävät, että neljä akkuporakonetta on aika vähän.
Ikea on sellainen paikka, jossa on paljon "tarve-esineitä". Olen pääsääntöisesti käynyt Ikeassa kerran vuodessa, juostuani Helsinki City Maratonin. Sieltä olen kasannut kärryllisen kaikkea tarvitsemaani, esim. erivärisiä tabletteja ruokapöytään, pikkumattoja, servettejä - niitä TARVITAAN monia eri värejä, kivoja jälkiruokakulhoja, lakanoita ( heh ) ja muuta mukavaa sälää.
Loppujen lopuksi minun täytyy myöntää, että en oikeastaan tarvitse kaupasta yhtään mitään, jollei elintarvikkeita lasketa. Haluaisin vaan kaikkea kivaa ja uutta. Olisi kiva shoppailla.
Tämän asian myöntäminen itselleen auttaa ihan oikeasti.
Enkä sitä paitsi edes pääse Ikeaan tänä vuonna. Perhe lähtee kannustamaan juoksuani, ja menemme Lintsille shoppailun sijaan.
Linnanmäkireissun tarpeellisuutta ei kyseenalaista edes miesnäkökulma. Se on must!
perjantai 8. elokuuta 2008
Se pieni ero!
Minulla ei ole poikia, mutta onneksi ystävilläni on. Tässä pääsin tutustumaan lähemmin poikien ja tyttöjen ajatusmaailmojen eroihin ( kyseessä 11-vuotiaat).
Kaveri tuli meille yökylään, ja kyselin hienotunteisesti, että sopisiko nukkua tyttäreni huoneen lattialla. " Kyllä se passaa. Olen tottunut yöpymään ankarissa olosuhteissa", poika vastasi.Annoin kuitenkin patjan ja petivaatteet..
Olen jo aiemmin maininnut perheemme miesnäkökulman omistaman Herkun, joka on vm. 77 mersu. Tytöt rallattavat usein isälleen " Mercedes Benz-perseelleen lens!" ( minä opetin..), eivätkä äitinsä tavoin oikein osaa arvostaa vanhoja tyyliautoja, vaan kaipaisivat modernia autoa, jossa olisi ilmastointi ja toimiva cd-soitin.
Kun yövieraamme astui autoon, hänen välitön reaktionsa oli: " vautsi miten siisti verhoilu! Makee vaihdekeppi!" " miten se automaattivaihteisto toimii, mä haluun nähdä".
Toisaalta taas, tuntuu että maallinen omaisuus ei ole vielä niin tärkeää; siinä missä tyttäreni haluavat kännykkäpusseja ja kännykkäkoruja ultramoderneihin kännyköihinsä, poikavieraamme pohti, että ennen kotiinlähtöä pitäisi löytää kännykkä. Se kuulema saattoi olla trampoliinilla. No eipä ollut, ja etsimme sitä kotvasen. Sitten hän tuumiskeli, että " en mä kyllä ole varma, oliko se mulla edes mukana. No, jos se löytyy niin saatte pitää sen.. "
Kännykkä oli jäänyt kotiin.
Kaveri tuli meille yökylään, ja kyselin hienotunteisesti, että sopisiko nukkua tyttäreni huoneen lattialla. " Kyllä se passaa. Olen tottunut yöpymään ankarissa olosuhteissa", poika vastasi.Annoin kuitenkin patjan ja petivaatteet..
Olen jo aiemmin maininnut perheemme miesnäkökulman omistaman Herkun, joka on vm. 77 mersu. Tytöt rallattavat usein isälleen " Mercedes Benz-perseelleen lens!" ( minä opetin..), eivätkä äitinsä tavoin oikein osaa arvostaa vanhoja tyyliautoja, vaan kaipaisivat modernia autoa, jossa olisi ilmastointi ja toimiva cd-soitin.
Kun yövieraamme astui autoon, hänen välitön reaktionsa oli: " vautsi miten siisti verhoilu! Makee vaihdekeppi!" " miten se automaattivaihteisto toimii, mä haluun nähdä".
Toisaalta taas, tuntuu että maallinen omaisuus ei ole vielä niin tärkeää; siinä missä tyttäreni haluavat kännykkäpusseja ja kännykkäkoruja ultramoderneihin kännyköihinsä, poikavieraamme pohti, että ennen kotiinlähtöä pitäisi löytää kännykkä. Se kuulema saattoi olla trampoliinilla. No eipä ollut, ja etsimme sitä kotvasen. Sitten hän tuumiskeli, että " en mä kyllä ole varma, oliko se mulla edes mukana. No, jos se löytyy niin saatte pitää sen.. "
Kännykkä oli jäänyt kotiin.
Ensimmäinen työpäivä pulkassa
Ensimmäinen työpäivä, kahvitaukoineen kolme tuntia. Ohi on.
Otetaan sille!
Tosin tein vielä ylitöitäkin, kun kävin Tiimarissa. Ostin autotarroja, strutsikynän ja merirosvopäiväkirjan ( lukollisen ) ja kiroileva siili kortteja. Kolme erilaista , tunnetiloja kuvaamaan. Vihainen, rakastunut, epätietoinen. Niillä pääsee jo pitkälle.
Merirosvopäiväkirjan avulla ajattelin älyttää tulevia eppuja, jos siellä olisi jotain jänniä ja salaperäisiä juttuja. Tai voihan sitä käyttää työkavereihin: kävelen vaan perässä ja kirjaan kiihkeästi jotain ylös, välillä mumisten ja hihittäen. ( kerron sitten kun olen kokeillut )
Ideoista ja hankinnoista päätellen olen hyvässä vedossa. Jes!
Otetaan sille!
Tosin tein vielä ylitöitäkin, kun kävin Tiimarissa. Ostin autotarroja, strutsikynän ja merirosvopäiväkirjan ( lukollisen ) ja kiroileva siili kortteja. Kolme erilaista , tunnetiloja kuvaamaan. Vihainen, rakastunut, epätietoinen. Niillä pääsee jo pitkälle.
Merirosvopäiväkirjan avulla ajattelin älyttää tulevia eppuja, jos siellä olisi jotain jänniä ja salaperäisiä juttuja. Tai voihan sitä käyttää työkavereihin: kävelen vaan perässä ja kirjaan kiihkeästi jotain ylös, välillä mumisten ja hihittäen. ( kerron sitten kun olen kokeillut )
Ideoista ja hankinnoista päätellen olen hyvässä vedossa. Jes!
torstai 7. elokuuta 2008
Olen valmis!
Työ kutsuu. Olen kaivanut reppuni komeron pohjalta, jossa se on maannut koko kesän, ja tuhonnut sieltä tarpeettomat paperit. Onneksi ei ollut eväitä unohtunut repun pohjalle.
Olen etsinyt siistit vaatteeni, paitapuserot jne odottamaan silitystä. Jos nyt kuitenkin tapahtuu niin, ettei Kukaan viitsi niitä silittää, marimekon raitapaita kelpaa päälle silittämättä.
Olen myös etsinut penaalini, jonne olen kerännyt riittävän määrän tarpeellisia/ tarpeettomia kyniä ja tusseja. Vielä pitäisi ostaa kivoja tarroja jostain.
Hmm. Aivan. Jotain oleellista pääsi unohtumaan.
Tämä henkinen ja ammatillinen puoli.
Toki olen valmis- ainakin viikon verran olen alitajuisesti työstänyt työasioitani, ja ratkaissutkin asioita unissani. Mainiota. Tuppaavat vaan puskemaan ihon läpi, silti, ja pari muhkeaa finniä on päässyt puhkeamaan keskelle nenää.
Olen rentoutunut lomallani, sillä en niin kirjaimellisesti noudattanut lomalle asettamiani tavoitteita.
Ja pianhan onkin jo syysloma!
Olen etsinyt siistit vaatteeni, paitapuserot jne odottamaan silitystä. Jos nyt kuitenkin tapahtuu niin, ettei Kukaan viitsi niitä silittää, marimekon raitapaita kelpaa päälle silittämättä.
Olen myös etsinut penaalini, jonne olen kerännyt riittävän määrän tarpeellisia/ tarpeettomia kyniä ja tusseja. Vielä pitäisi ostaa kivoja tarroja jostain.
Hmm. Aivan. Jotain oleellista pääsi unohtumaan.
Tämä henkinen ja ammatillinen puoli.
Toki olen valmis- ainakin viikon verran olen alitajuisesti työstänyt työasioitani, ja ratkaissutkin asioita unissani. Mainiota. Tuppaavat vaan puskemaan ihon läpi, silti, ja pari muhkeaa finniä on päässyt puhkeamaan keskelle nenää.
Olen rentoutunut lomallani, sillä en niin kirjaimellisesti noudattanut lomalle asettamiani tavoitteita.
Ja pianhan onkin jo syysloma!
keskiviikko 6. elokuuta 2008
Ammatti: kotirouva
Tämä kirjoitus kuuluu sarjaan "poliittisista arvoista". Luin tänään kirjoituksen, jossa viitattiin puolen vuosisadan takaiseen aikaan- silloin työntekijää arvostettiin hänen tekemänsä työn perusteella, ihmisiltä löytyi me-henkeä, jonka nosteessa suuristakin urakoista selvittiin. Piiat ja rengit olivat ylpeitä työpanoksestaan, eikä rehellisen , fyysisen työn tekijöitä halveksittu.
So? Tätä ei kiistä kukaan. Väinö Linnan " Täällä Pohjantähden alla" -ajoista on kuitenkin kulunut jokunen vuosikymmen, eikä entiseen ole paluuta. Mielestäni tälläinen haikailu on turhaa. Nyt on nyt, ja nykypäivän ihmisellä on edessään yhtä lailla haasteita, vaikkakin erilaisia. Luuletteko, etten minä ole saanut kuulla siitä, kuinka ennen naiset hoisivat karjan, maatilan ja lapset- pyykkäsivät käsin ja leipoivat ( "ja minä kun en ossaa edes traktorilla ajjaa" ) eivätkä nurisseet.
Mitä me tällä voitamme? Vähättelemme nykypäivän työssäkäyviä ihmisiä, oli hän sitten tehdastyöläinen tai akateemisesti koulutettu. Että meillä on niin helppoa. Toista oli silloin.
Nykypäivän haasteet ovat erilaiset. Mielestäni on väärin puhua koulutettujen etulyöntiasemasta, sillä täällä Suomessa meillä kaikilla on MAKSUTON peruskoulu! Se on upea asia. Ammatillisiin ja lukio-opintoihinkin pääsee, oli tausta mikä tahansa. Ja on väärin väheksyä koulutusta- jos joku väittää nykyään, että ammattikoulutusta ei tarvita, niin....
Ennen oppi kulki isältä pojalle, nyt on asia toisin. Älkää siis markkinoiko nuorille sitä, "että ei sitä ennenkään tarvinnut koulun penkillä istua- otettiin vaan saha käteen ja hommiin."
Kädentaitajista alkaa olla pula. Mutta harva pääsee hankkimaan elantonsa itseoppimallaan kädentaidolla ( hatunnosto sille , joka pystyy ). Itse arvostan tälläisiä ihmisiä hyvin paljon.
Monilla nykypäivän kädentaitajilla ja " duunareilla" on kuitenkin koulutusta ammattiinsa.
Nykypäivänä sitä vaaditaan. Näin se vaan on. Kyllä talkoohenkeäkin löytyy, mutta pelkällä talkoohengellä ei elä.
Ai niin, nyt siihen otsikkoon. Olisipa mukavaa olla kuin Suomisen perheessä. Minä olisin helevetin mielelläni rouva Suominen, joka pitäisi ompeluseuroja ( korkeintaan kerran kuussa) ja edustaisin aina päivällisellä. Ja että minulla olisi se Alva, josta on ollut aiemmissa kirjoituksissa puhetta. Puhuisin ruotsia päivällisellä. Det skulle vara roligt!
( tai jotain, olen kanska dåligt tuossa ruotsin kielessä).
So? Tätä ei kiistä kukaan. Väinö Linnan " Täällä Pohjantähden alla" -ajoista on kuitenkin kulunut jokunen vuosikymmen, eikä entiseen ole paluuta. Mielestäni tälläinen haikailu on turhaa. Nyt on nyt, ja nykypäivän ihmisellä on edessään yhtä lailla haasteita, vaikkakin erilaisia. Luuletteko, etten minä ole saanut kuulla siitä, kuinka ennen naiset hoisivat karjan, maatilan ja lapset- pyykkäsivät käsin ja leipoivat ( "ja minä kun en ossaa edes traktorilla ajjaa" ) eivätkä nurisseet.
Mitä me tällä voitamme? Vähättelemme nykypäivän työssäkäyviä ihmisiä, oli hän sitten tehdastyöläinen tai akateemisesti koulutettu. Että meillä on niin helppoa. Toista oli silloin.
Nykypäivän haasteet ovat erilaiset. Mielestäni on väärin puhua koulutettujen etulyöntiasemasta, sillä täällä Suomessa meillä kaikilla on MAKSUTON peruskoulu! Se on upea asia. Ammatillisiin ja lukio-opintoihinkin pääsee, oli tausta mikä tahansa. Ja on väärin väheksyä koulutusta- jos joku väittää nykyään, että ammattikoulutusta ei tarvita, niin....
Ennen oppi kulki isältä pojalle, nyt on asia toisin. Älkää siis markkinoiko nuorille sitä, "että ei sitä ennenkään tarvinnut koulun penkillä istua- otettiin vaan saha käteen ja hommiin."
Kädentaitajista alkaa olla pula. Mutta harva pääsee hankkimaan elantonsa itseoppimallaan kädentaidolla ( hatunnosto sille , joka pystyy ). Itse arvostan tälläisiä ihmisiä hyvin paljon.
Monilla nykypäivän kädentaitajilla ja " duunareilla" on kuitenkin koulutusta ammattiinsa.
Nykypäivänä sitä vaaditaan. Näin se vaan on. Kyllä talkoohenkeäkin löytyy, mutta pelkällä talkoohengellä ei elä.
Ai niin, nyt siihen otsikkoon. Olisipa mukavaa olla kuin Suomisen perheessä. Minä olisin helevetin mielelläni rouva Suominen, joka pitäisi ompeluseuroja ( korkeintaan kerran kuussa) ja edustaisin aina päivällisellä. Ja että minulla olisi se Alva, josta on ollut aiemmissa kirjoituksissa puhetta. Puhuisin ruotsia päivällisellä. Det skulle vara roligt!
( tai jotain, olen kanska dåligt tuossa ruotsin kielessä).
tiistai 5. elokuuta 2008
Pian se alkaa!
Koulu nimittäin.
Koulun alkuun on parasta valmistautua hyvin.
A) hankinnat: reppu, farkut, ihquja kyniä ja muita jutskia ( ainakin äipälle) ja muuta pientä tarpeellista.Välkkyvä kynä ja yliviivaustussit on must.
B) Vaatekomeroiden siivous: Syksy tulee tosi pian! Tiedätkö, onko teillä hanskoja, verkkarit, fleecet, sadekamppeet- sopivatko enää ja missä ne ovat? ( No joo, ehkä kätevät emännät ovat ne pakanneet selkeästi keväällä, ja nimikoineet laatikot ja nyssäkät. Minä en . Tai siis en muista.) Tänä kesänä on tarvinnut pitkähihaisiakin, mutta vaatekaapit on hyvä päivittää aika ajoin.
( Talvikin tulee kohta. Mites monot, luistimet, toppahaalarit, hanskat, villasukat???)
En minä mitään halua lietsoa. Kaikki vaan tahtoo tulla eteen niin yllättäen.
Niinkuin lyijykynien kato. Joka ainut syksy laitan keittiöön hernerokka- tms purkin, johon liimaan lapun: " VAIN LÄKSYJEN TEKOON! PALAUTETTAVA AINA!! Ja sitten siihen vielä pääkallo kuvastamaan uhkauksen laatua. Varaan purkkiin lyijykyniä, viivottimen, kumeja, teroittimen. Jotta olisi aina kunnon kynä saatavilla, kun läksyjä aletaan väsäämään.
Osaatte varmaan arvata lopun? Matikan tehtävät on joskus laskettu isän työliivien taskusta löytyneellä timpurin kynällä. Mihin kaikki lyijykynät oikeasti katoavat?
Juuri äsken tyttäreni etsi pyyhekumia. Kaikki purkit ja kynälaatikot ( ja korit, vrt. kasaantumisilmiö ) käännettiin nurin, mutta kumia ei löytynyt. Sitten muistin: " Hei, justhan sä ostit Tiimarista niitä uusia juttuja, missä ne on ?"
Johon vastattiin: " No en mä niitä haluu viel käyttää.. "
Mukavaa koulun alkua kaikille!
Koulun alkuun on parasta valmistautua hyvin.
A) hankinnat: reppu, farkut, ihquja kyniä ja muita jutskia ( ainakin äipälle) ja muuta pientä tarpeellista.Välkkyvä kynä ja yliviivaustussit on must.
B) Vaatekomeroiden siivous: Syksy tulee tosi pian! Tiedätkö, onko teillä hanskoja, verkkarit, fleecet, sadekamppeet- sopivatko enää ja missä ne ovat? ( No joo, ehkä kätevät emännät ovat ne pakanneet selkeästi keväällä, ja nimikoineet laatikot ja nyssäkät. Minä en . Tai siis en muista.) Tänä kesänä on tarvinnut pitkähihaisiakin, mutta vaatekaapit on hyvä päivittää aika ajoin.
( Talvikin tulee kohta. Mites monot, luistimet, toppahaalarit, hanskat, villasukat???)
En minä mitään halua lietsoa. Kaikki vaan tahtoo tulla eteen niin yllättäen.
Niinkuin lyijykynien kato. Joka ainut syksy laitan keittiöön hernerokka- tms purkin, johon liimaan lapun: " VAIN LÄKSYJEN TEKOON! PALAUTETTAVA AINA!! Ja sitten siihen vielä pääkallo kuvastamaan uhkauksen laatua. Varaan purkkiin lyijykyniä, viivottimen, kumeja, teroittimen. Jotta olisi aina kunnon kynä saatavilla, kun läksyjä aletaan väsäämään.
Osaatte varmaan arvata lopun? Matikan tehtävät on joskus laskettu isän työliivien taskusta löytyneellä timpurin kynällä. Mihin kaikki lyijykynät oikeasti katoavat?
Juuri äsken tyttäreni etsi pyyhekumia. Kaikki purkit ja kynälaatikot ( ja korit, vrt. kasaantumisilmiö ) käännettiin nurin, mutta kumia ei löytynyt. Sitten muistin: " Hei, justhan sä ostit Tiimarista niitä uusia juttuja, missä ne on ?"
Johon vastattiin: " No en mä niitä haluu viel käyttää.. "
Mukavaa koulun alkua kaikille!
Ajatuksiani poliittisista arvoista ,osa1.
Olen lähdössä kunnallisvaaliehdokkaaksi SDP:n riveissä. Tähän alkuun voin todeta, että allekirjoitan puoluekokouksen määrittelemät tavoitteet ja linjaukset.
Itse lähestyn kuitenkin elämää ruohonjuuritasolta ja käytännön esimerkkien kautta. Taivaita syleilevät korulauseet eivät ole minun juttuni, vaikka voinkin "uskoa parempaan huomiseen"tms.
Yhteiskunta ja historia muuttuvat ajan myötä, ja minäkin olen kokenut jo kolme erilaista aikakautta. Lapsuuteni ja koulunkäyntini 7o-luvulla( mm. peruskoulu-uudistus ), 80-luvun "nousukausi"( ainakin korot nousivat) , 90-luvun lama ja sen vaikutukset, sekä nyt nelikymppisen velallisen perhe-elämää...
Välillä tuntuu, että olen kokenut kaiken kantapään kautta. Rahanahneuttani olen mennyt kesätöihin jo 13-vuotiaana, ja iltatöihin 16-vuotiaana. Tein jopa 12-tuntista päivää 13 mk:n tuntipalkalla...Koko opiskeluajan tein töitä viikonloppuisin ja iltaisin, ja se kostautui . Opinnot eivät viivästyneet, mutta jo maksettu valtion opintoraha pitikin maksaa takaisin. J kaikista kummallisinta oli se, että EN voinut saada asumistukea, koska olin ollut töissä ( edeltävän vuoden tulot huomioitiin). Vuokra kuitenkin nousi ja piti maksaa- eli ainut vaihtoehto oli tehdä lisää töitä....
Törmäsin aikanani lukuisiin muihinkin porsaanreikiin, esimerkiksi yhteen aikaan olin työvoimatoimiston mukaan opiskelija, vaikka en ollut kirjoilla missään, olin graduni jättänyt. En kuitenkaan Kelan mukaan saanut opintorahaa, sillä en ollut heidän mielestään opiskelija( koska minulla ei ollut opintopaikkaa)..
Haluaisin oikeasti, että byrokratian koukerot vähenisivät ja tervettä maalaisjärkeä alettaisiin arvostaa enemmän.
Ei laiteta ihmistä "hyllymään harmaalle alueelle" vaan politiikan pitäisi oikeasti mennä siihen suuntaan, että ihmisillä olisi mahdollisuus VAIKUTTAA OMAAN ELÄMÄÄNSÄ.
Itse lähestyn kuitenkin elämää ruohonjuuritasolta ja käytännön esimerkkien kautta. Taivaita syleilevät korulauseet eivät ole minun juttuni, vaikka voinkin "uskoa parempaan huomiseen"tms.
Yhteiskunta ja historia muuttuvat ajan myötä, ja minäkin olen kokenut jo kolme erilaista aikakautta. Lapsuuteni ja koulunkäyntini 7o-luvulla( mm. peruskoulu-uudistus ), 80-luvun "nousukausi"( ainakin korot nousivat) , 90-luvun lama ja sen vaikutukset, sekä nyt nelikymppisen velallisen perhe-elämää...
Välillä tuntuu, että olen kokenut kaiken kantapään kautta. Rahanahneuttani olen mennyt kesätöihin jo 13-vuotiaana, ja iltatöihin 16-vuotiaana. Tein jopa 12-tuntista päivää 13 mk:n tuntipalkalla...Koko opiskeluajan tein töitä viikonloppuisin ja iltaisin, ja se kostautui . Opinnot eivät viivästyneet, mutta jo maksettu valtion opintoraha pitikin maksaa takaisin. J kaikista kummallisinta oli se, että EN voinut saada asumistukea, koska olin ollut töissä ( edeltävän vuoden tulot huomioitiin). Vuokra kuitenkin nousi ja piti maksaa- eli ainut vaihtoehto oli tehdä lisää töitä....
Törmäsin aikanani lukuisiin muihinkin porsaanreikiin, esimerkiksi yhteen aikaan olin työvoimatoimiston mukaan opiskelija, vaikka en ollut kirjoilla missään, olin graduni jättänyt. En kuitenkaan Kelan mukaan saanut opintorahaa, sillä en ollut heidän mielestään opiskelija( koska minulla ei ollut opintopaikkaa)..
Haluaisin oikeasti, että byrokratian koukerot vähenisivät ja tervettä maalaisjärkeä alettaisiin arvostaa enemmän.
Ei laiteta ihmistä "hyllymään harmaalle alueelle" vaan politiikan pitäisi oikeasti mennä siihen suuntaan, että ihmisillä olisi mahdollisuus VAIKUTTAA OMAAN ELÄMÄÄNSÄ.
maanantai 4. elokuuta 2008
Naisautoilijan tunnustus
Tunnustan: minun ei olisi koskaan pitänyt saada ajokorttia. Kolmannella kerralla kuitenkin onnistuin inssissä, ja siitä lähtien olen ollut liikenteessä. Onneton tilannetaju, suuntavaiston puute ja hitaus liikkeissä tekevät minusta kohtuuärsyttävän kuskin. Stressaannun aina, jos minun pitää löytää perille johonkin uuteen paikkaan. Varsinkin moottoriteiden liittymät ja kiihdytyskaistat pelottavat minua.
Siitä huolimatta, urheasti, joka vuosi ajelen pääkaupunkiseudulle kyläilemään, enkä läheskään aina samaan osoitteeseen.
Ja joka kerta sattuu jotain. Jollen eksy, niin autosta hajoavat sulat tai lamput sammuvat. Moottori keittää. Ja tietäähän sen, että edes tälläinen avuton naisjunttiautoilija ei saa huoltamoilla apua. Ei, vaan kinkkusämpylää ja kahvia.
Perille olen aina päässyt, ja ihailen suunnattomasti ystäväni ja sisareni kykyä neuvoa minut perille missä milloinkin satun olemaan. Matkalla Haagaan eksyin Kannelmäkeen. Ne rampit, nimittäin. Matkalla Espooseen käytiin heittämässä u- käännös Hakaniemen torilla. Jos kääntyy vahingossa väärin niin on pian vaikka missä.
Eräs tuttavani ihmetteli sisarelleni, että eikö Hansulla ole mitään hajua ilmansuunnista?
Hah, ei mistään suunnista. Oikea ja vasenkin menevät sekaisin.
Mutta loppujen lopuksi olen kohtuullisen tasainen ja turvallinen kuski. En ohittele ylimielisesti, enkä ota turhia riskejä. En myöskään aja alinopeutta.
Yhden ainoan kerran olen ajanut epähuomiossa ylinopeutta. Ja silloinkin tutkaan, tottakai.
Siitä huolimatta, urheasti, joka vuosi ajelen pääkaupunkiseudulle kyläilemään, enkä läheskään aina samaan osoitteeseen.
Ja joka kerta sattuu jotain. Jollen eksy, niin autosta hajoavat sulat tai lamput sammuvat. Moottori keittää. Ja tietäähän sen, että edes tälläinen avuton naisjunttiautoilija ei saa huoltamoilla apua. Ei, vaan kinkkusämpylää ja kahvia.
Perille olen aina päässyt, ja ihailen suunnattomasti ystäväni ja sisareni kykyä neuvoa minut perille missä milloinkin satun olemaan. Matkalla Haagaan eksyin Kannelmäkeen. Ne rampit, nimittäin. Matkalla Espooseen käytiin heittämässä u- käännös Hakaniemen torilla. Jos kääntyy vahingossa väärin niin on pian vaikka missä.
Eräs tuttavani ihmetteli sisarelleni, että eikö Hansulla ole mitään hajua ilmansuunnista?
Hah, ei mistään suunnista. Oikea ja vasenkin menevät sekaisin.
Mutta loppujen lopuksi olen kohtuullisen tasainen ja turvallinen kuski. En ohittele ylimielisesti, enkä ota turhia riskejä. En myöskään aja alinopeutta.
Yhden ainoan kerran olen ajanut epähuomiossa ylinopeutta. Ja silloinkin tutkaan, tottakai.
sunnuntai 3. elokuuta 2008
Suunnistusta Stadissa
Olen kohtuullisen kehno suunnistaja. Yläasteella sain tukiopetusta ko. aineessa vaikka muuten ysin urheilija olinkin. En erota edes oikeaa ja vasenta- mutta eihän sitä erityisopettajaksi muuten pääsisikään...
Tässä vuosia sitten olin esikoisen kanssa Helsingissä, ja oleilimme ystäväni luona Sallinkadulla( ihan keskustassa, Mannerheimintien sivukatu). Piti lähteä ristiäisiin Kaivopuistoon, ja kartan mukaan reitti oli lähes suora. Aikaa menisi puolisen tuntia. Koska sää oli kaunis, ajattelin että rattaiden kanssa on mukava kävellä, niinpä varasin aikaa vähän reilummin.
Onneksi puiston lähellä oli vanha rouva ulkoiluttamassa villakoiraansa- muuten en olisi koskaan ehtinyt ajoissa sisareni lapsen ristiäisiin.
Kun oli aika lähteä pois, sain lukuisia ohjeita, kuinka pääsen Sallinkadulle parhaiten.
On siis täysin käsittämätöntä, että kierrettyäni kaksi tuntia ympyrää olin taas sen saman kirkon edessä- en osannut mennä oikeaan suuntaan.
Tyttäreni alkoi jo olla väsynyt ja ilta hämärtyä. Näin jonkin suurlähetystön edessä päivystävän poliisiauton ja menin kertomaan heille huoleni. Poliisit pitivät viisaampana sitä, että menisin raitiovaunulla. No mutta mihin suuntaan??
Raitiovaunu tuli. Poliisi HYPPÄSI sen eteen, PYSÄYTTI vaunun ja auttoi rattaat sisään.
" Rouva tulee kyytiin tässä", poliisi ilmoitti kuljettajalla.
Eikä tarvinnut edes maksaa.
Tässä vuosia sitten olin esikoisen kanssa Helsingissä, ja oleilimme ystäväni luona Sallinkadulla( ihan keskustassa, Mannerheimintien sivukatu). Piti lähteä ristiäisiin Kaivopuistoon, ja kartan mukaan reitti oli lähes suora. Aikaa menisi puolisen tuntia. Koska sää oli kaunis, ajattelin että rattaiden kanssa on mukava kävellä, niinpä varasin aikaa vähän reilummin.
Onneksi puiston lähellä oli vanha rouva ulkoiluttamassa villakoiraansa- muuten en olisi koskaan ehtinyt ajoissa sisareni lapsen ristiäisiin.
Kun oli aika lähteä pois, sain lukuisia ohjeita, kuinka pääsen Sallinkadulle parhaiten.
On siis täysin käsittämätöntä, että kierrettyäni kaksi tuntia ympyrää olin taas sen saman kirkon edessä- en osannut mennä oikeaan suuntaan.
Tyttäreni alkoi jo olla väsynyt ja ilta hämärtyä. Näin jonkin suurlähetystön edessä päivystävän poliisiauton ja menin kertomaan heille huoleni. Poliisit pitivät viisaampana sitä, että menisin raitiovaunulla. No mutta mihin suuntaan??
Raitiovaunu tuli. Poliisi HYPPÄSI sen eteen, PYSÄYTTI vaunun ja auttoi rattaat sisään.
" Rouva tulee kyytiin tässä", poliisi ilmoitti kuljettajalla.
Eikä tarvinnut edes maksaa.
Reppuostoksilla koko perheen voimin
Otsikko voisi olla myös " Pannaan menoksi mersulla" tai jotain vastaavaa. Volkkarini on ollut telakalla nyt muutaman päivän, ja tilanne ei korjaannu vielä. Reppuostoksille piti lähteä 40 km päähän, sillä tytöt olivat citymarketin mainoksesta löytäneet mieleisensä.
Piti lähteä sitten herrahenkilön tuunaamalla herkulla liikenteeseen, ja mamman piti koe-luontoisesti istua automaattivaihteisen auton rattiin.
Pääsimme huoltoaseman pihaan, ja auto hyytyi siihen. " Siis mä en kestä näitä iskän autoja, mä alan säästää uuteen autoon", " miksei me menty bussilla...". Tyttöjen narina lakkasi siihen, kun isä alkoi työntää autoa. No hurahtihan se käyntiin, ja loppumatkan ajan minä istuin takapenkillä.
Tosin jotain vikaa siellä moottorissa oli, sillä autoa ei uskaltanut sammuttaa edes marketissa käynnin ajaksi. Elikkä olipa kiva juosta hakemaan reput- tällä kertaa mukaan ei todellakaan tarttunut heräteostoksia.
Ja sitten ajeltiin tyytyväisinä 40 km takaisin kotiin. Jep.
Piti lähteä sitten herrahenkilön tuunaamalla herkulla liikenteeseen, ja mamman piti koe-luontoisesti istua automaattivaihteisen auton rattiin.
Pääsimme huoltoaseman pihaan, ja auto hyytyi siihen. " Siis mä en kestä näitä iskän autoja, mä alan säästää uuteen autoon", " miksei me menty bussilla...". Tyttöjen narina lakkasi siihen, kun isä alkoi työntää autoa. No hurahtihan se käyntiin, ja loppumatkan ajan minä istuin takapenkillä.
Tosin jotain vikaa siellä moottorissa oli, sillä autoa ei uskaltanut sammuttaa edes marketissa käynnin ajaksi. Elikkä olipa kiva juosta hakemaan reput- tällä kertaa mukaan ei todellakaan tarttunut heräteostoksia.
Ja sitten ajeltiin tyytyväisinä 40 km takaisin kotiin. Jep.
lauantai 2. elokuuta 2008
Nalkkiin jäin
Siitä asti, kun vahingossa huomasin blogilistan statistiikka-luvut, olen päivittäin käynyt katsomassa sijoitukseni. Alunperin aloin kirjoittaa blogia vain kirjoittaakseni, mutta liityttyäni blogilistaan olen huomannut myös toivovani sellaista asiaa, että joku kävisi LUKEMASSA kirjoituksiani.
Selailtuani blogilistan blogeja olen tehnyt havainnon, että muotiin liittyvät sivut ovat suosittuja. No minä en valitettavasti siitä paljoa perusta, en ainakaan ole muodin edelläkävijä. Olisihan se mukavaa olla tyylikäs, mutta toisilla on se luontainen taito olla hyvännäköinen vaikka säkkikankaassa. Minä en kuulu siihen porukkaan, vaikka haluaisinkin. Olen sellainen raitapaita-tyyppi.
Kuumalla listalla on myös paljon sellaisia kirjoituksia, jotka liittyvät aikuisuuden intiimeihin asioihin. Suositut hakusanatkin viittaavat siihen, että syömishäiriöt, laihdutus ja seksuaalinen kanssakäyminen kiinnostavat bloggaajia.
Minä päätin jo alunperin, että kirjoittelen sellaisia juttuja, joita lapsenikin voivat lukea.
Toisaalta mietin, että olenkohan jo liian iäkäs tähän foorumiin? Facebookistakaan en löytänyt yhtään ikätoveria. Herätys kaikki 60-luvulla syntyneet!!!
Olen toki melko varma, että kun viikon päästä arki alkaa, en päivittäin ehdi kirjoittamaan. Tai jos kirjoitan, aika on pois jostain muusta.
Tai mistäpä sitä tietää, alan kirjoittaa nimimerkillä kuvitteellisia juttuja, tiedättehän...?
Vaikkapa ralliautoilusta.
Selailtuani blogilistan blogeja olen tehnyt havainnon, että muotiin liittyvät sivut ovat suosittuja. No minä en valitettavasti siitä paljoa perusta, en ainakaan ole muodin edelläkävijä. Olisihan se mukavaa olla tyylikäs, mutta toisilla on se luontainen taito olla hyvännäköinen vaikka säkkikankaassa. Minä en kuulu siihen porukkaan, vaikka haluaisinkin. Olen sellainen raitapaita-tyyppi.
Kuumalla listalla on myös paljon sellaisia kirjoituksia, jotka liittyvät aikuisuuden intiimeihin asioihin. Suositut hakusanatkin viittaavat siihen, että syömishäiriöt, laihdutus ja seksuaalinen kanssakäyminen kiinnostavat bloggaajia.
Minä päätin jo alunperin, että kirjoittelen sellaisia juttuja, joita lapsenikin voivat lukea.
Toisaalta mietin, että olenkohan jo liian iäkäs tähän foorumiin? Facebookistakaan en löytänyt yhtään ikätoveria. Herätys kaikki 60-luvulla syntyneet!!!
Olen toki melko varma, että kun viikon päästä arki alkaa, en päivittäin ehdi kirjoittamaan. Tai jos kirjoitan, aika on pois jostain muusta.
Tai mistäpä sitä tietää, alan kirjoittaa nimimerkillä kuvitteellisia juttuja, tiedättehän...?
Vaikkapa ralliautoilusta.
perjantai 1. elokuuta 2008
Tuunaamisesta ja sen mielekkyydestä osa 1.
Tätä aihetta kannattaa lähestyä useammastakin näkökulmasta. Nelikymppisen naisen näkökulma aiheeseen on kapea. Hyvin kapea. Sen voisi tiivistää oletukseen, että kaverilla, joka purkaa auton osiin ja kokoaa sen sitten takaisin ( kaikki tietänevät ettei prosessi ole noin yksinkertainen- minä vain kärjistän ) ei ole ollut riittävästi legoja, mekanoja tai niitä koottavia lentokoneita ja aluksia, joten hommaa pitää harjoittaa vielä aikuisuudessakin?
No siellä pudistellaan päätä. Eipä ihme, että mies pakenee autotalliin, kun on noin kapeakatseinen ja suvaitsematon eukko. Toki autossa pitää olla loimukoivuinen vaihdekeppi, ja käsinsorvatut mersunmerkit renkaissa. Sisusta alkuperäinen- kyllä kelpaa ajella, kun on maalattukin vasta. Tasan kaksi kertaa olen ajelulle päässyt tänä kesänä. Aurinkolasit päähän ja kyynärpää ulos. ( Täytyy myöntää, että auto on hyvännäköinen). Ja lähimarkettiin.
Surullista, että pidän tuunaamista ja autojen laittoa vain tavallisena harrastuksena. Minulla ei ole sitä syvällistä ymmärrystä asiaa kohtaan. Mutta on lohdullista, että mieheni jaksaa jatkaa harrastustaan siitä huolimatta, eikä lannistu.
Hän tässä totesikin, että " on tämä perheellisen elämä rankkaa. Autoja vaan pitää rassata ja välillä vähän akkaakin".
Että tälläinen tämä näkökulma.
No siellä pudistellaan päätä. Eipä ihme, että mies pakenee autotalliin, kun on noin kapeakatseinen ja suvaitsematon eukko. Toki autossa pitää olla loimukoivuinen vaihdekeppi, ja käsinsorvatut mersunmerkit renkaissa. Sisusta alkuperäinen- kyllä kelpaa ajella, kun on maalattukin vasta. Tasan kaksi kertaa olen ajelulle päässyt tänä kesänä. Aurinkolasit päähän ja kyynärpää ulos. ( Täytyy myöntää, että auto on hyvännäköinen). Ja lähimarkettiin.
Surullista, että pidän tuunaamista ja autojen laittoa vain tavallisena harrastuksena. Minulla ei ole sitä syvällistä ymmärrystä asiaa kohtaan. Mutta on lohdullista, että mieheni jaksaa jatkaa harrastustaan siitä huolimatta, eikä lannistu.
Hän tässä totesikin, että " on tämä perheellisen elämä rankkaa. Autoja vaan pitää rassata ja välillä vähän akkaakin".
Että tälläinen tämä näkökulma.
En kyllä ala!
Vanha kansa tietää, että jos joku asia menee persiilleen tai hajoaa,
ei kierre siihen katkea. " Ei kahta kolmannetta" tms. Viime viikolla hajosi pesukone, nyt auto. Itseasiassa pihallamme seisoo konepelti auki useampikin auto, ja itsekyhätyn pressukatoksen alla muhii kolmas projekti. Sukulaismiehen luona maalla odottelee yksi, pikkuruinen fiude.
En kuitenkaan ajatellut kirjoittaa autoista ja niiden korjaamisesta, vaikka aihe onkin sydäntäni lähellä. Valitettavasti.
Tässä mietiskelen, mitähän seuraavaksi hajoaa. Viikon päästä töihin, ja autoa tarvitaan. Puolitosissani ehdotin, että ostettaisiin ihan autoliikkeesta joku vähän uudempi auto, vaikka joku ysivitonen. Mutta on mieheni ennenkin saanut nuo rakkineet kuntoon ja katsastettua. Toivon, että nytkin...
Muussa tapauksessa minun täytynee istuttaa raatoihin kukkia.
ei kierre siihen katkea. " Ei kahta kolmannetta" tms. Viime viikolla hajosi pesukone, nyt auto. Itseasiassa pihallamme seisoo konepelti auki useampikin auto, ja itsekyhätyn pressukatoksen alla muhii kolmas projekti. Sukulaismiehen luona maalla odottelee yksi, pikkuruinen fiude.
En kuitenkaan ajatellut kirjoittaa autoista ja niiden korjaamisesta, vaikka aihe onkin sydäntäni lähellä. Valitettavasti.
Tässä mietiskelen, mitähän seuraavaksi hajoaa. Viikon päästä töihin, ja autoa tarvitaan. Puolitosissani ehdotin, että ostettaisiin ihan autoliikkeesta joku vähän uudempi auto, vaikka joku ysivitonen. Mutta on mieheni ennenkin saanut nuo rakkineet kuntoon ja katsastettua. Toivon, että nytkin...
Muussa tapauksessa minun täytynee istuttaa raatoihin kukkia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
