Kotitöistä, osa 312.

Eli miksi pakenen uimahalliin tai lenkkipolulle?

Työpäivän ja työhön liittyvän palaverin jälkeen kaupan kautta kotiin. Eteisessä sen jo haistaa. Kissankakka.

Mutta tuuletus auttaa. Kakat olivat sentään siellä missä pitikin. Tosin niiden takia hienohelmat olivat pissineet vessan lattialle. Ja varmuuden vuoksi olohuoneen nurkkaan.

Ensin vettä, sitten pesuainetta, vettä ja etikkaa. Ja vielä kerran pesuainetta. Kyllä alkoi ohimossa tykyttää. En jaksa.

Sitten ajattelin kokeilla jotain rohkeaa vetoa, ja laitoin tekstiviestin herrahenkilölle, joka myös asuu tässä osoitteessa. Mitäs jos hän kokeilisi imurointia huomenna, kun on kerran vapaapäiväkin.
No, melkein arvasinkin vastauksen. Autoa pitää laittaa. On se hyvä että nuo autot on kunnossa. ( arvatkaapa, haiseeko mersussa kissanpissa tai onko siellä kissankarvoja? )

Tässä keväällä olin vakaasti päättänyt sijoittaa siivoojaan, joka kerran kuussa, perjantaisin, kävisi siivoamassa meillä huushollin. Olisipa se hienoa tulla puhtaaseen kotiin. Miksiköhän en ole vielä tehnyt niin? Onko se äidinperintö, joka jossain alitajunnassa nakertaa, että kyllähän ennenkin hoidettiin lapset ja koti ja työ ja maatilan eläimet? Metsätöistä puhumattakaan.
Ei ollut edes pyykkikoneita.

Oikeasti olisi kiva kuulla, kuinka ne asiat ennen hoidettiin? Totuudenmukaisesti. Vai onko niin, että me nykyajan naiset olemme jotenkin saamattomampia kuin entisajan tehopakkaukset.

( laitanpa pulla-ja sämpylätaikinat kohoamaan ja käväisen lenkillä muokkaamassa vartaloani. Sen jälkeen menen uimaan tyttäreni kanssa, ja iltasella pyöräytän pullat ja sämpylät.
Yöllä on aikaa miettiä huomista työpäivää ja vaikka samaan aikaan silittää pyykkiä.)

Terv. Leipominen ja silitys olivat liioittelua. Autoakin on ihan pakko laittaa.