Muistan ensimmäisen koulupäiväni. Parveilimme käytävässä, ja suoritettiin nimenhuutoa. Oman nimensä kuultuaan piti mennä luokkaan A tai B. Ensin huudettiin minun nimeni. B- luokkaan. Hetken päästä paras ystäväni huudettiin luokkaan A. Muistan sen tunteen, pakokauhun, joka valtasi minut- ei tässä näin pitänyt käydä. Keräsin kaiken rohkeuteni ja menin puhumaan Eeva-opettajalle, että nyt on tapahtunut kauhea väärinkäsitys. Nähkääs Minna on minun paras ystäväni ja meidän pitää päästä samalle luokalle.
Emme koskaan olleet samalla luokalla, mutta ystäviä olemnme edelleen. Keväällä juhlimme nelikymppisiämme yhdessä.
Minulla oli keltainen salkkumallinen laukku. Sinne taiteltiin joka päivä myös ruokaliina. Söimme luokissa, ja liinaan jäi jännä tuoksu. Jauhelihakeiton ja näkkileivän tuoksu. Ensimmäisestä aapisesta en muista mitään, osasin lukea auttavasti kun menin kouluun. Muistan kyllä sen, että naapurin Jarkko opetti minua kirjoittamaan oman nimeni. Muistan myös sen, että makasin isän ja äidin sängyllä ja kirjoitin täydellisen oikein " Mona- Lisa Pursiainen". Kuka muistaa tämän juoksijan?
Matematiikassa opiskeltiin joukko-oppia. Joitain alkioita siihen kuului. Englannin kirjat ovat jääneet parhaiten mieleen, ja runot: " This is Jack and this is Jill. This is Ann and this is Bill.
Opettaja luki aina perjantaisin Kalle Blomkvistia. Jos ette ole vielä kaveriin tutustuneet, teillä on huomattava aukko sivistyksessänne. Korjatkaa se välittömästi.
Nimi on Kalle. Kalle Blomkvist. Mestarietsivä.
Laskin luokkakuvasta, että oppilaita luokallamme oli 28. Kurinpito-ongelmia ei tainnut olla. En ainakaan muista. Yläasteella koulussamme oli erityisopettaja, jonka luokse tietty poikaporukka pääse viettämään laatuaikaa.
Ala-asteella järkyttävin tapaus oli se, kun Ari-Pekka vetäisi housut kinttuun Jannelta. Luokan edessä.
Että kyllä siitä koulusta jotain muistoja jää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti