Järvi, laituri ja vapa. Liplatus, kevyt tuuli ja laskeva ilta-aurinko.
Täydellinen idylli.
Mutta ei nappaa. Ei nykäise. Kalat eivät käy lähelläkään , vaikka oli ostettu kahdeksan euron viehe. Useampikin, eri mallisia.
Pari heittoa järveen, ja jo tarttui viehe kiinni pohjaan tai siima sotkeentui kummallisesti. Perheemme nuorin kalastajanalku menetti uskonsa, toivonsa ja hermonsa noihin Keiteleen kieroihin kaloihin, jotka jatkavat uiskenteluaan yhä vaan. Mato-onkeakin kokeiltiin, tällä kertaa matoja ei edes tarvinnut kaivaa mistään. Riitti kun keräsi laatoitukselta.
Mutta ei nykäissytkään. Vapa oli niin raskas, ettei sitä jaksanut kauaa edes kannatella.
Turhaan otimme mukaan jauhoja, voita ja suolaa. Paistettu ahven jäi saamatta. Onneksi mukana oli kuitenkin kanasuikaleita, niin emme jäänet ihan ruuatta.
Jotenkin se siima sitten katkesi ja viehe jäi kiilumaan järven pohjaan. Tyhmä viehe! Ihan tyhmää koko onkiminen! Ei koskaan enää ikinä!
Äippä sitten sukelsi hyiseen veteen ja haki vieheen takaisin. Ensi kesänä uudestaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti