Opiskellessani lastentarhanopettajaksi eräs kurssikaverini kertoi minulle, kuinka tehdään makaroonilaatikkoa. Sain selkokieliset ohjeet, ja onnistuin. Olin siitä niin mahdottoman ylpeä, että päätin kokeilla seuraavaksi pizzaa.
Kaveri ja kaverin poikakaveri olivat tulossa iltaa viettämään. Kävin kaupassa, ja suunnittelin kaiken todella tarkkaan. Ostin jauhelihaa, pizzataikinatarpeita, tomaatteja, meetvurstia, ananasta ja juustoa. Paistoin jauhelihan ja maustoin huolella, taikinakin oli noussut hyvin.
Kaveri soitti huolissaan matkalta, onnistuisinkohan varmasti? Hän tiesi, että olin surkea kokki.
Heillä oli kuulema kauhea nälkä, ja he voisivat kyllä pysähtyä burgerilla.
EI, ette tietenkään, ajatte nyt vaan tänne, pizza on uunissa ja tuoksuu tosi hyvälle.
Kaverit tuli isokokoisen poikaystävänsä kanssa. Ihastelivat tuoksua ja kehuivat, että ihan vesi nousee kielelle. Otin pellin uunista, ja aloimme paloitella pizzaa. Sitten se tapahtui.
Se helvetin moka. Olin siis kuitenkin onnistunut. Kukaan ei ollut kertonut, mitä eroa on leivinpaperilla ja voipaperilla. Olin leiponut pizzan voipaperille, ja pohja otti paperiin kiinni todella tiukasti.
Ei siinä auttanut kun raaputella täytteitä pelliltä. Lähdettiin sitten nakkarille ja taidettiin poiketa baarissakin...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti