torstai 26. maaliskuuta 2009

Kevätmania

Maaliskuu on kiireistä aikaa, kokoustamista, testien väsäämistä ja tarkastamista koulussa, kaikenlaista. Pari viikkoa on hurahtanut niin kiivaassa tahdissa, etten ole ehtinyt kirjoittaa tai urheilla. Lihakset ovatkin hävinneet, ja olen laihtunut pari kiloa. Kannattaako siis....

Mutta kevätaurinko herättää ikkunan väliin kärpäsen, ja samanlainen pörriäinen herää naisessa. Tosin suurpiirteinen sellainen, sillä kaiken ei tarvitse olla täydellistä.

Kevät on.

Kevät on mielestäni upein vuodenaika, kun luonto herää lumen alta. Miten maa tuoksuu kevätiltana, miten ihanaa on, kun näkee aavistuksen ensimmäisistä sipulikukista! Perhana että onkaan ihanaa. Muistatteko, miltä tuntui lapsena, kun sai laittaa lenkkarit jalkaan tai olla sukkahousuissa ja hameessa? Polkupyörän esilleotto talven jälkeen?

Kevään antaman aurinkoenergian voimin ( haa haa haa- kyse EI ole vaihdevuosista, ystävät hyvät ) listaan tässä tehtäviä, jotka toki ovat ennenkin olleet tekemättömien töiden listalla, mutta jotka tänä keväänä varmasti tulevat tehdyiksi:

- valokuvat kansioihin ( myös hääkuvat )
-ihmekomeron perusteellinen inventointi ja kirpparipöydän ylläpito
- lelukomeron siivous
-kaappien ja laatikoiden siisous ja järjestely loogisesti ( Mies saa vastata loogisuudesta kun omaa siihen välineetkin )

Ei paha. Mitä luulette, kun kohta pitää etsiä ne tyttöjen kevätvaatteet ja lenkkarit. Tätähän tää on...

Kevättä!

Ei kommentteja: