perjantai 6. helmikuuta 2009

Tallentava dvd

Meillä on. Minäkin opettelin sen käytön. Tosi yksinkertaista. Mitä siitä kirjoittamaan?

Well. Meille ei tule enää päivittäistä sanomalehteä. Säästämme aikaa ja rahaa. Aamuisin se puoli tuntia, joka ennen kului lehden lukemiseen, joutaa mukavasti kotitöiden tekemiseen. Astianpesukoneen ehtii tyhjentää sekä pyykin lajitella.

Miten tämä liittyy tallentavaan dvd:hen tai tietotekniikkaan?
Ajankäytön takia. Koska käyn ansiotyössä, on minun herättävä aamuisin puoli seitsemän maissa. Inhimilliseen aikaan, myönnän, mutta iltaunisena en jaksa valvoa myöhään. Eli taasen säästämme aikaa, kun nauhoitamme sellaisia elokuvia tai ohjelmia, joita haluamme katsoa - ja katsomme ne silloin, kun sitä aikaa on.

No eihän tässä ole päätä eikä häntää. On, on! Nääs, kun meille ei tule lehteä, ostan Ilta-Sanomien tv-liitteen joka viikko. Osaan jo viikko etukäteen suunnitella, mitä elokuvia pitää nauhoittaa. Huomennakin niitä tulee kaksi. Tällä hetkellä ohjelmakirjastossa ei ole kuin 12 elokuvaa, joita en ole ehtinyt katsoa. Tai viisitoista.

Mutta on hyvä, että jos joskus haluaa katsoa jotain elokuvaa, ei tarvitse mennä ärrälle.

Ei kommentteja: