Asuimme viisikerroksisessa kerrostalossa, jonka piha oli yhteinen kolmikerroksisen talon kanssa. Rappuja taloissa oli yhteensä 6, A-F. Me asuimme A-rapussa, ensimmäisessä kerroksessa. Makuuhuoneiden ikkunoista näki asvaltoidulle etupihalle, jossa oli autojen parkkipaikka. Olohuoneen parvekkeelta näki takapihalle, joka oli kohtalaisen jyrkkä, metsäinen rinne.
En saa mieleeni yhtään huonoa muistoa tuosta ajasta. Talojen takana levittäytyi metsä, joka rajautui armeijan alueeseen. Se oli erotettu aidalla, mutta kiehtoi meitä lapsia suunnattomasti. Monesti makasimme aivan aiden vieressä " vakoilemassa". Myöhemmin alue poistettiin armeijan käytöstä, ja hylätyt bunkkerit tulivat meidän "haltuumme". Tänä päivänä nekin ovat hävinneet, tilalla taitaa olla tennishalleja.
Itse kerrostalo oli lasten kannalta mitä mainioin leikkipaikka. Talossamme asui paljon lapsia, ja kaikista parhaampina muistan ne valoisat kesäillat, jolloin nuorisokin innostui leikkimään meidän pienten kanssa kirkonrottaa tai nurkka-jussia. Siinä viisi-vuotiaat ja 16-vuotiaat leikkivät yhdessä, kunnes tuli nukkumaanmenon aika. Kirkonrottaakin pelattiin aina pitkän kaavan mukaan: "vasta pesty puhdas selkä, kuka siihen viimeeks pisti".
Erittäin jännittäviä olivat tietenkin kielletyt huvit, kuten talon alakerran käytävissä "murhaaja-leikki", tai muunlainen piilosilla olo asukkaiden säilytyshäkeissä tai kellarissa. En vieläkään voi ymmärtää sitä, että alakoululaisena kiipesin rautatikkaita pitkin viisikerroksisen talon katolle, ja makuuasennossa katselin sieltä sitten alas. Ystäväni oli haka taituroimaan parvekkeen kaiteella ja rappukäytävän kaiteissa- olen todella ihmetellyt sitä, ettei meille koskaan sattunut mitään, mitä nyt kerran, kun työnsin pääni rappukäytävän kaiteen pinnojen väliin. Se meinasi oikeasti jäädä siihen...
Hippasilla olo kolmikerroksisen talon katolla katkesi siihen, että talkkari puuttui asiaan. Siihen aikaan oli vielä kunnon talkkareita, jotka pitivät lapset kurissa..
Silloin meilläkin oli televisio, mutta ainoat lastenohjelmat, jotka muistan ovat "Hello, hello, hello" sekä Rosvo- Rudolf. Matti ja Miisu- ohjelman tunnari saa kylmiä väreitä aikaan, niin alakuloinen se sävel oli. Muistan irvistelleeni uutistenlukija Heimo Tauriaiselle, ja sitten , kun hän luullakseni näki sen, menneeni nojatuolin taakse piiloon. Erään kerran närkästyin suunnattomasti, kun kuuluttaja kertoi, että " seuraava ohjelma lähetetään väreissä". Eihän meidän mustavalkoisessa Salorassa mitkään värit näkyneet.
Lastenohjelmien vähyyden takia me seurasimme esimerkiksi Zorroa. Riitti, jos yksi talon lapsista oli nähnyt ohjelman- hän kertoi muille, ja me leikimme sitten Zorroa päivätolkulla. Metsään rakennettiin kartano, ja kaikki raahasivat äitiensä alushameet yms roolivaatteiksi.
Avaruusasema Alfa oli myös hieno juttu, en muista itse saaneeni katsoa yhtään jaksoa, mutta täysillä olin mukana leikissä. Isommat tytöt antoivat minun olla joku "Paul". Muistan sen hyvin siksi, että olin hyvin herttainen ja naisellinen Paul, kunnes joku kysyi, että " Miks se Paul on noin omituinen, ihan kun se olis tyttö."
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti