Mammaklubin jäsenyys

Hyvästi seksikkäät ja sirot vaatteet, kengät ja asusteet. Alusvaatteet ovat mallia d ja e, erittäin tukevaa ja kannattelevaa muotoilua. Ei pitsiä.
Vaatteet ovat kokoa LARGE, sillä haukkarit eivät mahdu ihan kapeista hihansuista ulos.
Takalisto on kyllä kiitettävän piukka, mutta tiukat housut eivät mahdu jalkaan, sillä pohkeet ja reidet ovat niin muhevat. Nokian kumpparitkin tahtovat juuttua kiinni. Ja sitä paitsi tiukka persaus tahtoo korostaa maskuliinisuutta...
Viimeinen niitti tapahtui tänään, kun ostin kengät. Sellaiset valkoiset terveyssandaalit, joissa on sopiva ulostuloaukko vaivasenluulle. Joo, sellaiset kuin mummollakin.
Raahustin sitten ympäri taloa ja esittelin uusia kenkiä. Esikoinen pyöritteli silmiään." Sä oot vasta nelikymppinen".
Niin, mutta henkiseltä iältäni olen sandaalini ansainnut.

Unien tulkintaa jälleen kerran

Viime yö oli taas levoton. Ensimmäisenä uneksin juoksevani keskellä yötä Lappeenrannan Huhtiniemenkatua pitkin ja vastaani tuli teletappi avaruuskypärä päässään. Huikkasin, että "nano-nano". Tihensin askeliani ja tajusin, että tänään pääsen jälleen lentoon. Se ei nähkääs aina onnistu, mutta voi veljet kun se onnistuu! Kokemus oli jälleen huikaiseva, räpytin käsiäni siipien lailla ja tein voltteja ja sukelluksia ilmassa. Maisemat olivat mielikuvituksellisia, yritin ohjata lentoani Lontooseen, mutta näin lähinnä keskiaikaisia maisemia...lento loppui ja pudottauduin maahan. Kun lento nimittäin loppuu, niin sitä ei voi tietoisesti jatkaa, se vain päättyy..
Mietin jälleen kerran, mikä tai kuka minua lennättää. Maassa ollessani joku piti minua kädestä, tunsin sen selvästi. Katsoin vasemmalle puolelleni, ja huomasin, että se oli mieheni.Nukuimme käsi kädessä. Heräsin, eikä kädestäni pitänytkään kukaan...

Seuraava uni oli kummallinen, hoitelin horkassa palelevaa miestäni. Lähdin viemään häntä päivystykseen, ja peruutin samalla naapurin kirkkaanpunaisen kalkkunan päälle. Untahan tämä tietenkin. naapuri ei suuttunut, vaikka lintu olikin ostettu nurmikkoa leikkaamaan ja se oli maksanut 90 euroa. Hän sanoi, että voisin tuoda korvaukseksi vähän herkkuja.

No joo, äitini diagnosoi mieheni horkan sitten kirvelin puutteeksi. Huoh, täytynee perehtyä yrtteihin tänään..

Kolmas uni oli elokuvamainen versio King Kongista, joka jahtasi minua ja jotain ystävääni. Pakenimme vaikka mihin, ja mielenkiintoista siitä teki se, että olin mahdollisesti nähnyt unen aiemminkin.Ainakin totesin siinä ystävälleni, että katsotaan, miten se edellisen kerran loppui, niin osaamme mennä piiloon.

Mentiin piiloon yhden kivimuurin taaksen. Sitten heräsin.

Rakettitiedettäkö?

Siltä se kuulkaas nyt vähän vaikuttaa. Tämä näiden laitteiden kanssa veivaus.
Sain tosiaan äitienpäivälahjaksi sykemittarin. Olin sitä toivonutkin, sillä tavoitteenani oli "mittarikellon" kanssa aikaansaada sellainen kuvio, että liikunnalla VÄHENTÄISIN massaani, enkä suinkaan LISÄISI sitä, kuten viime vuosina on tapahtunut.

Laitteen mukana tuli pikaopas, jonka avulla olisi pitänyt päästä alkuun. Laajempaa tietoa lienee itse kaivettava netistä . Olisivat edes laittaneet osoitteen...

Ja sitten vaan suurennuslasi kouraan ja ohjelmoimaan. Pikaoppaan laatija on olettanut, että normi-ihmiset ymmärtävät laakista ladata hooärränsä laitteeseen, meillä ei ollut hajuakaan siitä mitä lyhenteellä mahdollisesti tarkoitettiin. Arvattiin sen ehkä tarkoittavan sykettä.Tarkastettaessa sanakirjasta ei suoraa käännöstä löytynyt. Noo, muihin ihmeellisyyksiin en ole vielä perehtynyt, täytyy vissiin konsultoida jotain kunto-ohjaajaa. Halusin kuitenkin kokeilla laitetta, ja virittelin sen käyntiin jumppatunnin alussa. Näppäilin vahingossa liikaa, ja sain aikaan ihmelukemia. Kahden tunnin treenin jälkeen mittari näytti alle kolmensadan kalorin kulutusta. Eräs ystävällinen jumppari sanoi, että oli varmaan vyö ollut väärin tms, lukemat eivät voi pitää paikkaansa.

Halusin siis testata uudestaan. Tyttäreni latasi ipodilleen musiikkia minun toiveitteni mukaisesti, ja ruopaisin pihasta liikkeelle. Sykemittarissa olikin vanhoja lukemia, enkä meinannut saada nollattua vaikka kuinka näppäilin. Lisäksi musiikki kiersi kuulokkeissa.

Palasin kotiin, otin ohjekirjan. Sain sekemittarin nollattua. Hyvä. Vaihdoin kuulokkeet. Ruopaisin taas liikkeelle. Eipä toiminut ipodi. Tempaisin sen eteiseen ja lähdin juoksemaan ilman musiikkia.

Hohhoijaa. Vitosen lenkillä paloi kaloreita 300, jotka nautin samantien saunassa takaisin.
Se on kuulkaas niin, että seuraavassa paketissa, joka siis tulleee kymmenen vuoden päästä, ehkäpä jo viiden ( jos olen oikein kiltti ), saapi olla timantteja ja pitsiä. Ne on helppo pukea ylleen ja jopa riisua tarvittaessa:)

Jee, kesänlapsi mä oon...

Ihan pikkuruinen vuodatus perheemme kesänlapsesta...Kuopus Reppanasta. ( Joka ei siis oikeasti ole mikään Reppana...)Tässä viimeisinä kouluviikkoina hän pyöräili pariin otteeseen maata kyntäen ja hankki kämmeniinsä ruvet sekä polviin järisyttävät mustelmat. Vierailimme serkkujen luona pääkaupunkiseudulla, ja pieni puremajälki polven takana olikin muuttunut kämmenen kokoiseksi lämpäreeksi. Musta rinkulakin ilmestyi ympärille, joten diagnoosi mahdollinen punkin purema ja seuraus kahden viikon antibioottikuuri.
Eipä siinä kylliksi, tänään tassutellessaan voikukkapellossamme, jota haluaisin kutsua nurmikoksi, pisti ampiainen jalkapohjaan. Turposihan se ja on sitten kipeä.
Tähän päälle odottelen sitä, koska antibiootit pistävät mahan sekaisin.
Onneksi naapurin pyykkiteline todettiin huteraksi jo viime kesänä, kun neito sain noin 40 kg painavasta rautatangosta silmäkulmaansa. Lievä aivotärähdys ja musta silmä.
Että sellaista kolmen ensimmäisen lomapäivän aikana. Uskaltaakohan neitoa järveen päästääkään?

Kesäloma!!

On opettajan ammatissa jokseenkin paras asia. Innostavien oppiladen ja vanhempien sekä hyvän palkkauksen lisäksi- unohtamatta ainaista valmiutta kehittyä uusien vaatimusten edessä! Niinpä suuntasimme loman alkajaisiksi pääkaupunkiseudulle serkkutyttöjä tapaamaan. Tälläistä sukurakkautta on pakko yrittää ylläpitää, vaikka välimatkan takia se onkin haastavaa. Ja elämä pääkaupungissa on niin paljon hektisempää ja sitovampaa kuin meillä täällä periferiassa...

Tapaaminen oli kuitenkin odotettu, sillä serkut ovat rakkaita. Tällä kertaa ei kierrelty museoita, sillä keli oli niin helteinen, että unohdettiin jopa Kauppatori ja Suomenlinna ja pitäydyttiin läheisissä uimarannoissa.Oittaalla vesi on lähes 20 asteista!

Automatkoilla kikatutti. Tytär kertoi, että hänen nimensä olisi "Ripuli-Reiska". Ai missä, kysäisin. No " Räkä-klimppi-kerhossa" tietenkin. Mites kerhon jäsenyys, pääseekö kuka tahansa jäseneksi? Ihmettelin.
" No, täytyy niistää näyte. Katsotaan sitten. "

Poikakavereista ( äidin näkökulma)

Ja toki kyseessä voi olla tyttökaverikin, sillä nykynuoret ovat oppineet suvaitsevaiseksi ja pitävät kaikkea hyväksyttävänä ja varmaankin kokeilunarvoisena.
Ja ihan tiedoksi , etten kirjoita nyt omasta tyttärestäni, jotta kenenkään ei tarvitse nostaa maitoja:) Kirjoitan ihan spekulatiivisesti ja hatusta vedän...

Isäni esitteli kuulema äitini vanhemmilleen, kun he olivat kihloissa. Niin tein muuten minäkin puolisoni kohdalla, mutta nuoruusiän poikakavereista kotona kävi muutama. Ensimmäinen koki hämmentävänä sen, ettei isäni koskaan puhunut hänelle mitään, korkeintaan liikutti kulmakarvojaan. Toisen kohdalla isäni jopa nytkäytti päätään tervehdyksenomaisesti. Kolmannen kohdalla äitini sulkeutui makuuhuoneeseen vuorokaudeksi murehtimaan sitä, missä vaiheessa kasvatukseni oli mennyt noin helvetin pieleen...

Me 2000-luvun vanhemmat sitten yritämme. Meille saa tulla, meillä saa olla. Mutta että kalsarikallet tulisivat aamuyöllä vastaan jääkaapilla, se ei tule onnistumaan. Eihän tämä ole mikään kolhoosi, herranjestas. Siinä vaiheessa, jos pitää jo päästä yöpymään ja aamupalapöytään, on nuoren aika muuttaa pois kotoa, opiskelijakämppään ja niin pois päin.
Muuten meillä saa olla. Ruokaakin tarjotaan ja tervehditään ja heitetään läppää. Se on kuulema aika noloa, että isä ei muista kaverien nimiä tai että erehtyy moikkaamaan kylillä.
Mutta yritystä on:)

Äitienpäivästä vähän..

Eikös sen oikesti pitäisi olla isoäitienpäivä? Lapsenlapsethan vierailevat mummujen luona ja hoitavat lahjat ja kortit mummoilleen päivän kunniaksi. Itseohjautuvasti, vai mitä? Vai pitääkö äidin kenties hieman ohjeistaa?

Pikkumaista, okei. Ehdinhän minäkin sitten mummona. Eikä minulla ole MITÄÄN valittamista omista kullanmuruistani, sillä sain toiselta kimpun ruusuja synttärinä ( joka oli kaksi päivää ennen äitienpäivää ) ja toiselta kimpun äitienpäivänä. Ja kortin. Ja ihanan oravan puutarhaan.
Sain vielä mieheltäkin lahjan, joten en minä sitä...minulla on ihanat tyttäret ja kelpo mies. Mutta mennäänpä politiikkaan...

Olin tässä taannoin paikallisen -yhdistyksen kokouksessa, jossa eräs rouva valitti, että pitäisi saada muitakin ihmisiä mukaan vanhainkodin äitienpäivätervehdykseen. Oli ollut perinne jo kolmekymmentävuotta, mutta yksin ei jaksa...
Ilmoittauduin siinä välittömästi.
No, ohjelmaakin pitäisi kyllä saada.
Innostuen keksin, että voisin kysellä oppilailta ajatuksia äideistä ja mummuista, ja kehitellä siitä pienen jutun.
No, ennen on ollut niin, että on lausuttu muutama runo ja Eläkkeensaajien kuoro on sitten laulanut muutaman laulun. Ei siihen paljoa muuta mahdu. Soittoa tietysti...
En sitten siihen enää tarjonnut tytärtäni soittamaan, vaikka taitava huilisti onkin. Mennään vaan siten kun on ennenkin menty.
Menin kuitenkin paikalle,.Ensimmäisenä minulta kysyttiin, että olinko leiponut kakkuja. Ahaa, vai en. No minulle olisi kuitenkin pitänyt soittaa, että leivo. ( paska juttu. ) No, olenko valmistellut ohjelmaa? Ihan pokkana sanoin, että on minulla jos aikaa löytyy. Olin nimittäin oikeasti koonnut lasten ajatuksia äideistä ja mummoista, mutta valmistautunut siihen, ettei sellaisia ennenkään ollut esitetty.
Loppujen lopuksi olikin ihan hyvä, etten ollut leiponut, sillä paakkelsit oli tilattu paikallisesta leipomosta. Ohjelmaakin oli enemmän kuin tarpeeksi, runonlausuntaa, kuorolaulua ja yhteislaulua.
Olisihan se lasten ääni saattanut kirvoittaa muutaman hymyn, mutta perinteet ovat perinteitä. Eikä siinä mitään, sitä en vaan ymmärrä että siitä tehtiin numeroa. Mitä helvettiä minä siellä tein?
Esikoinen kuittasi kuitenkin taas päivän parhaimman. Tälläydyttyäni rimssuhameeseen, valkoiseen puseroon ja neuleboleroon , kuittasi tytär, että " asusi puolesta sulaudut hyvin vanhainkodin asukkaisiin".