Me olemme ohittaneet sen vaiheen, jolloin minun kanssani ei yksinkertaisesti voinut liikkua missään. Olin nolo kun höpöttelin kaupan kassalla ja niin pois päin. Nykyään kanssani voi käydä jopa salilla ja jumpassa, jos olen kunnolla. Siis sellainen ilmeetön ja vähäeleinen, pukeudun asiallisesti enkä hölmöile.
Muutamista asioista on kuitenkin löytynyt huomautettavaa. Olimme tässä jokin aika sitten uimahallissa ja tyttäreni kauhistui näkemästään.
" Siis kauheeta, etkö sä sheivaa?YÄK! "
Tähän minä sitten nolona änkytin että kyllä periaatteessa joo, mutta on nyt unohtunut. Talviaikaan villaiset sääret sitä paitsi lämmittävät.
Yhtenä aamuna pukeutumiseni joutui tarkasteluun.
" Sä pukeudut liian nuorekkaasti."
Puolustus: Mutta kun mä viihdyn näissä rennoissa ja löysissä vaatteissa, eikä näillä hartioilla voi käyttää jakkupukua.
" Mut lupaa ettet enää osta vaatteita Gina Tricoosta, jooko? "
Viime viikolla oli yläkoulun vanhempainilta. Vanhempi pystyi lunastamaan läsnäolollaan vapaapäivän nuorelleen, jos halusi. Toki meillä haluttiin ja menin illalla kouluun, jossa oli erilaisia pisteitä, mm. poliisin , terveydenhoitajan ja nuorisotoimen pisteet, sekä infoa peleistä ja päihteistä.
Ilta oli antoisa, oli meitä muutamia vanhempiakin niiden nuorten joukossa, joiden vanhemmat eivät olleet päättäneet lunastaa vapaata nuorilleen.
Yritin keskittyä ja pitää kielen keskellä suuta, olinhan täällä tyttäreni luokkakavereiden joukossa enkä saisi nolata häntä noloilla kommenteilla.
Näin oli kuitenkin tapahtunut.
Keskusteltaessa netin käytöstä veistelyni demi.fi-riippuvuudesta ei ollut kuulema hauska.
Eikä se singstar-juttu.
perjantai 23. maaliskuuta 2012
perjantai 24. helmikuuta 2012
Noidannuoli
Voisi mielestäni iskeä vaikka johonkin miehiseen elimeen sen sijaan, että se iski selkääni viime sunnuntaina . Jäykistyihän se, toki.Nousin matalalta sohvalta ja aluksi tuntui vain vähän...
Yö meni olohuoneen lattialla maatessa, jalat kohotettuina sohvalle. Onneksi Miehellä oli vapaapäivä maanantaina, hän nosti minut autoon ja vei työterveyteen. Nostettuaan minut autosta hän talutti minut kävelysauvojen kanssa työlterveyteen, jonne jäin odottamaan lääkärille pääsyä.
Istuin, tai yritin istua siinä mutta sattui niin perkeleellisesti että könkkäsin kysymään, josko pääsisin suoraan lääkärille, sillä eikös selkäni nyt ole niin ilmeisen kipeä, ettei työterveyshoitajan tarvitse sitä todeta erikseen. Joo, toki, mutta lääkäriaikoja ei ole enää tarjolla , joten pitää mennä päivystykseen. Sadan metrin matkaan minulta meni noin puoli tuntia, itkeä völlötin ja köpötin eteenpäin..
Kunnes pääsin päivystysvastaaotolle, ja sain ottaa numerolapun hoitajalle.Erinäisten vaiheiden jälkeen minulle luvattiin lääkärinaika, pyysin kipupiikkiä mutta sen tarve oli lääkärin todettava.
Kipu äityi niin kovaksi, että kanssaodottajatkin ahdistuivat, eräs vanhempi mies meni lopulta vaatimaan, että minun oli saatava apua. Minut talutettiin tarkkailuhuoneeseen, jonne sitten kellahdin sänkyyn .
Ymmärtäähän sen, ei hoitohenkilökunnalta heru empatiaa tälläiseen vaivaan, sillä eihän se ole kuolemaksi.Kaksi ja puoli tuntia odotin lääkäriä, joka kävi toteamassa, että annetaan rouvalle pari kipupiikkiä ja seurataan sitten tilannetta. Että kipu taitaa olla lihasperäistä, ei esim. murtumaa. ( no sitähän mä sanoin..)
Kahden tunnin päästä, selostettuani toiselle lääkärille tapauksen historian , tämä totesi kyseessä olevan ns. noidannuolen, pariviikkoinen flussa oli saattanut vaikuttaa siihen , että se tuli..kipulääkkeitä kertaa kolme ja viikko sairaslomaa. Menehän kotiin.
Neljäntenä päivänä alkoi hellittää. Oman alaotsikon ansaitsee perheen selviytymisstrategia niiltä päiviltä, jolloin äiti makaa lääkepöllyissään.
Ihan lopuksi vain, että sitten kun selkävaivat hieman hellittivät, maha meni kuralle lääkkeistä. Luojalle kiitos sen verran taipui, ettei tarvinnut assistenttia vessassa.
Toki ajattelin, että jotain iloa tästä viikon syömättömyydestä ja levosta ja loppuviikon vessailusta täytyy olla, ja menin vaakaan. Mutta paskan marjat, paino oli noussut kilon.
Yö meni olohuoneen lattialla maatessa, jalat kohotettuina sohvalle. Onneksi Miehellä oli vapaapäivä maanantaina, hän nosti minut autoon ja vei työterveyteen. Nostettuaan minut autosta hän talutti minut kävelysauvojen kanssa työlterveyteen, jonne jäin odottamaan lääkärille pääsyä.
Istuin, tai yritin istua siinä mutta sattui niin perkeleellisesti että könkkäsin kysymään, josko pääsisin suoraan lääkärille, sillä eikös selkäni nyt ole niin ilmeisen kipeä, ettei työterveyshoitajan tarvitse sitä todeta erikseen. Joo, toki, mutta lääkäriaikoja ei ole enää tarjolla , joten pitää mennä päivystykseen. Sadan metrin matkaan minulta meni noin puoli tuntia, itkeä völlötin ja köpötin eteenpäin..
Kunnes pääsin päivystysvastaaotolle, ja sain ottaa numerolapun hoitajalle.Erinäisten vaiheiden jälkeen minulle luvattiin lääkärinaika, pyysin kipupiikkiä mutta sen tarve oli lääkärin todettava.
Kipu äityi niin kovaksi, että kanssaodottajatkin ahdistuivat, eräs vanhempi mies meni lopulta vaatimaan, että minun oli saatava apua. Minut talutettiin tarkkailuhuoneeseen, jonne sitten kellahdin sänkyyn .
Ymmärtäähän sen, ei hoitohenkilökunnalta heru empatiaa tälläiseen vaivaan, sillä eihän se ole kuolemaksi.Kaksi ja puoli tuntia odotin lääkäriä, joka kävi toteamassa, että annetaan rouvalle pari kipupiikkiä ja seurataan sitten tilannetta. Että kipu taitaa olla lihasperäistä, ei esim. murtumaa. ( no sitähän mä sanoin..)
Kahden tunnin päästä, selostettuani toiselle lääkärille tapauksen historian , tämä totesi kyseessä olevan ns. noidannuolen, pariviikkoinen flussa oli saattanut vaikuttaa siihen , että se tuli..kipulääkkeitä kertaa kolme ja viikko sairaslomaa. Menehän kotiin.
Neljäntenä päivänä alkoi hellittää. Oman alaotsikon ansaitsee perheen selviytymisstrategia niiltä päiviltä, jolloin äiti makaa lääkepöllyissään.
Ihan lopuksi vain, että sitten kun selkävaivat hieman hellittivät, maha meni kuralle lääkkeistä. Luojalle kiitos sen verran taipui, ettei tarvinnut assistenttia vessassa.
Toki ajattelin, että jotain iloa tästä viikon syömättömyydestä ja levosta ja loppuviikon vessailusta täytyy olla, ja menin vaakaan. Mutta paskan marjat, paino oli noussut kilon.
Talvisia kuvia
Kuvat on otettu Canonin taskumallilla, järkkärikuvien siirto tänne blogiin vaatii kuvien pienennyksen, joten pysytään vielä siis näissä jokanaisen taviskuvissa:)
lauantai 28. tammikuuta 2012
Unelmia!!
Miten pidetään juna liikkeella vuorokaudesta toiseen? Miten selvitään työelämän jatkuvasti kovenevista vaatimuksista? Miten kerätä voimia imurointiin ja pyykkäämiseen, sillä tiedäthän, pyykki ei pesemällä lopu. Miten kestää iän tuomat haasteet ja median ylläpitämät ristiriidat? Siis, Jennifer Aniston on BIOLOGISELTA iältään mun ikäinen, mutta ...( joo-o. Jos mä treenaisin, voisin näyttää paremmalta, onhan Julia Robertsillakin ainakin kolme lasta.)
Meiltä on viety kaikki keinot puolustautua, onhan se ja sekin niin timmissä kunnossa vaikka sillä on viisi lasta ja niin pois päin. Geenit eivät ole mikään syy, sillä vaikka ihmisen pituuskasvu hyväksytään osana geneettistä perimää, leveyskasvu mielletään vain luonteen heikkoudeksi. Muodotkin koostuvat pääasiassa läskistä. Hyi.
Olen vakaasti sitä mieltä, että yhdessä perheessä pitäisi olla kaksi äitiä. Tässä en nyt ota kantaa presidentinvaaliin tai sukupuoliseen suuntautuneisuuteen. Suomalainen yhteiskunta on siitä harvinaislaatuinen, että täällä äidit käyvät täysillä töissä ja hoitavat edelleen suurimman osan kotitöistä, yrittäen siinä sivussa huolehtia omasta terveydestään ja kauneudestaan. Kaksi äitiä jakaisi taakan tasaisemmin, kuten entisaikaan: Mies kävi ansiotyössä, rouva edusti ja emäntä huolehti kotityöt. Mies viihdytti itseään liikematkoilla:)
Palataan kuitenkin otsikkoon. Unelmia tulee olla. Meikäläisellä ne ovat kohtuullisen arkisia: haluaisin maata valkoisella hiekalla ja kuunnella valtameren maininkien jylinää, haluaisin kaivaa varpaillani hiekkaa ja saada meren aalloilta simpukan..haluaisin levätä silkkisillä lakanoilla ja tuntea viileä tuulen hyväilyn ( no vois se olla joku muukin).
Matka on varattu. Saavuttaakseni unelman, jonka tietenkin haluan jakaa perheeni kanssa, täytyy minun tehdä ankarasti töitä, raivata komeroista kirpputorikamaa ja hankkia ylitöitäkin.
Mutta on se sitten sen arvoista:)
Meiltä on viety kaikki keinot puolustautua, onhan se ja sekin niin timmissä kunnossa vaikka sillä on viisi lasta ja niin pois päin. Geenit eivät ole mikään syy, sillä vaikka ihmisen pituuskasvu hyväksytään osana geneettistä perimää, leveyskasvu mielletään vain luonteen heikkoudeksi. Muodotkin koostuvat pääasiassa läskistä. Hyi.
Olen vakaasti sitä mieltä, että yhdessä perheessä pitäisi olla kaksi äitiä. Tässä en nyt ota kantaa presidentinvaaliin tai sukupuoliseen suuntautuneisuuteen. Suomalainen yhteiskunta on siitä harvinaislaatuinen, että täällä äidit käyvät täysillä töissä ja hoitavat edelleen suurimman osan kotitöistä, yrittäen siinä sivussa huolehtia omasta terveydestään ja kauneudestaan. Kaksi äitiä jakaisi taakan tasaisemmin, kuten entisaikaan: Mies kävi ansiotyössä, rouva edusti ja emäntä huolehti kotityöt. Mies viihdytti itseään liikematkoilla:)
Palataan kuitenkin otsikkoon. Unelmia tulee olla. Meikäläisellä ne ovat kohtuullisen arkisia: haluaisin maata valkoisella hiekalla ja kuunnella valtameren maininkien jylinää, haluaisin kaivaa varpaillani hiekkaa ja saada meren aalloilta simpukan..haluaisin levätä silkkisillä lakanoilla ja tuntea viileä tuulen hyväilyn ( no vois se olla joku muukin).
Matka on varattu. Saavuttaakseni unelman, jonka tietenkin haluan jakaa perheeni kanssa, täytyy minun tehdä ankarasti töitä, raivata komeroista kirpputorikamaa ja hankkia ylitöitäkin.
Mutta on se sitten sen arvoista:)
Naamakirjasta
Useat muutkin ovat analysoineet facebook-profiileja ja niiden päivityksiä. Minä voin pohtia asiaa vain oman profiilini sekä kohtuullisen kapean kaveripiirin ( 97 )päivitysten pohjalta. Esikoisen ( kavereita yli 300, joo tottakai mä ainakin tiedän ne kaikki tai kaveri tietää että se on sen yhen serkku ) tilapäivityksethän ovat pääosin minulta suojattu, mutta välillä aina pääsen kurkistamaan tiloja. Analysoimaan ei minusta ole. ( Joo, V**** hajosin, :DDD, reps reps...XD.. ei viddu mage osda es ..)
Noo, olen huomannut että meitä on monenlaisia facebookpäivittäjiä. Itse olen iloinen, että profiilin kautta voi olla yhteydessä sukulaisiin ja ystäviin ja saada näin helposti tietoonsa, mitä heille kuuluu. Tosin vanhanajan kirjeet ja kortit olisivat parempia, samoin puhelut, mutta nykyään on niin perhanan kiire, ettei ehdi edes soitella kenellekään.
Minä päivitän tilaani ( joo, nuoremmat lukijat, naurakaa vaan, en tiedä oikeita termejä mutta erään esikoisen kaverin sanojen mukaan " ..ttu sun äitis on sentään facessa mutta mun äiti ei osaa edes maksaa laskuja netissä, mä teen sen "- otin vastaan lähes kohteliaisuutena ) lähinnä kehuskellen urheilusaavutuksillani. Jos joku oppilas on lohkaissut jonkin hauskan kommentin, saatan laittaa hyvää mieltä jakoon. Profiilini on siisti, en päivitä sitä siis rehellisesti.
Joku päivittää profiiliaan tuoden julki yhteiskunnallista huolta, tai poliittista kantaansa. Monet päivittävät tilaansa arkisilla asioilla, se on juuri mukavaa, minun mielestäni. Joskus minua jurppivat miehet, jotka päivittävät statustaan kehuskellen saavutuksillaan keittiössä: tein juuri pizzaa perheelle ja pari tiikerikakkua. No, ei siinä mitään, mutta ketuttaa ne naiset, jotka sitten tykkäävät tästä tilasta ja vielä hehkuttavat päälle.
Noo, olen huomannut että meitä on monenlaisia facebookpäivittäjiä. Itse olen iloinen, että profiilin kautta voi olla yhteydessä sukulaisiin ja ystäviin ja saada näin helposti tietoonsa, mitä heille kuuluu. Tosin vanhanajan kirjeet ja kortit olisivat parempia, samoin puhelut, mutta nykyään on niin perhanan kiire, ettei ehdi edes soitella kenellekään.
Minä päivitän tilaani ( joo, nuoremmat lukijat, naurakaa vaan, en tiedä oikeita termejä mutta erään esikoisen kaverin sanojen mukaan " ..ttu sun äitis on sentään facessa mutta mun äiti ei osaa edes maksaa laskuja netissä, mä teen sen "- otin vastaan lähes kohteliaisuutena ) lähinnä kehuskellen urheilusaavutuksillani. Jos joku oppilas on lohkaissut jonkin hauskan kommentin, saatan laittaa hyvää mieltä jakoon. Profiilini on siisti, en päivitä sitä siis rehellisesti.
Joku päivittää profiiliaan tuoden julki yhteiskunnallista huolta, tai poliittista kantaansa. Monet päivittävät tilaansa arkisilla asioilla, se on juuri mukavaa, minun mielestäni. Joskus minua jurppivat miehet, jotka päivittävät statustaan kehuskellen saavutuksillaan keittiössä: tein juuri pizzaa perheelle ja pari tiikerikakkua. No, ei siinä mitään, mutta ketuttaa ne naiset, jotka sitten tykkäävät tästä tilasta ja vielä hehkuttavat päälle.
Hyvää alkanutta vuotta!
Saimme joulupukilta lahjaksi Nikonin järjestelmäkameran. Olen harjoitellut kuvaamista, sen takia tämä kirjoittaminen on jäänyt. Parannusta siihen on luvassa tänä iltana, ennen Putousta.
Illan teemat ovat: naamakirja, unelmat ja valokuvaamisen kommervinkit elikkä miksi palasin taas kirjoittamaan:)
Illan teemat ovat: naamakirja, unelmat ja valokuvaamisen kommervinkit elikkä miksi palasin taas kirjoittamaan:)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
