Harrastuksista

Harrastukset ovat elämän suola. Ihminen saa harrastaa juuri sitä, mitä hän haluaa. Siis toki laki ja eettisyys, mutta pääperiaatteessa. Joskus lehdistä lukee, miten joku intoilee, että harrastuksesta on tullut työ ja on upeaa, että saa tehdä just sitä mitä haluaa.
Kaikilla ei käy moinen flaksi, mutta kyllä sitä ehtii harrastaa, vaikka töissä käykin. Perheellisellä on toki kotityöt ja sellaiset tehtävänä ennen lupaa harrastaa, mutta jos nekin luetaan harrastukseksi, aikaa riittää pirusti...
Meilläpäin ainakin pihatyöt ja nurmikonleikkuu mielletään harrastukseksi. Ilmeisesti moppaus ja imurointi ja ruualaittokin kuuluvat tähän kategoriaan, kuten pyykkäyskin. Matonpesu se vasta hauskaa puuhaa onkin, samoin ikkunoiden pesu. Komeroiden järjestely on suorastaan euforista harrastustoimintaa ja silittämisestä saa sikamahtavia kiksejä.Puoliso ei kuitenkaan välitä edellämainituista harrastuksista, vaan puuhastelee mielummin vajassaan erinäisten autoprojektien kanssa. Ne ovat sitä korkeampaa matematiikkaa, jota näin suoraviivaisilla aivoilla varustettu nainen ei pysty ymmärtämään.Minä kun näet haluaisin jakaa omat harrastukseni, ainakin ruualaiton, miehen kanssa.
Jako ei mene tasan, ja välillä hiertää. Nyt hiertää niin perkeleesti. Onneksi voi maksaa esikoiselle imuroinnista, että pääsee itse jumppaamaan itsensä tyhjiin. Siinä sitä on mukana rauhoittua yöksi, vaikka sydänalassa nipistelee, että jaksaa käväistä sorvin ääressä.
Onneksi mukaan on tullut kuopuksen harrastus, jonne kuskaaminen vie pari kertaa viikossa muutaman tunnin aikaa. Meikäläisenkin on pakko rauhoittua hetkeksi. Tosin hyvällä kelillä juoksen sen ajan, mutta syyssateilla neulon sukkia tai luen kirjaa.
Vaikka tehokkuusajattelun aikakaudella lukeminen, kirjoittaminen tai muunlainen väkertely luettaisiinkin ajantuhlaukseksi, ei meidän tarvitse olla niin tehokkaita koko aikaa. Hemmetti, tässä oikein odottelen niitä talvipäiviä, jolloin makaan sängyssä koko päivän ja syön suklaakonvehteja ja luen jotain ihanaa romaania, tai katson hyviä elokuvia. Enkä todellakaan harrasta silittämistä enkä edes virkkausta samaan aikaan.
Siinäpä tavoite, pyjamasunnuntain vietto. Tavoitteena harrastaa löhöilyä koko päivän, hyvällä omallatunnolla ja hiihtokeleistä huolimatta. Ja jos perhe jotain inisee, että olisi nälkä, niin annan pizzerian numeron. Jeah.

Unennäkyjä taas

yksy on alkanut vauhdikkaasti, harrastuksia on enemmän ja autoiluakin. Työelämäkin on alkanut jyllätä ja sen henkinen kuormittavuus on ollut raskaampaa kuin viime vuosina. Tämä henkinen puoli haittasi unensaantia ja alkuyöt menivät sängyssä pyöriskellen. Onneksi tässä muutama yö sitten sain taas akut ladattua täysille, sillä kuulkaas pääsin taas lennolle.

Beigeen takkiin pukeutunut pitkäjalkainen murhaaja ajoi minua takaa myrkkyruiskun kanssa. ( Juu, olen lukemassa Anna Janssonin uusinta...) Pakenin äijää Jyväskylän keskuspuistoon, ja tajusin karkuun juostessani, että nyt pääsen lentämällä pakoon. Lensin korkealle, näin kirkon ja sitä ympäröivät laajat aukiot ,maisemat siis kuitenkin erilaiset kuin todellisuudessa. Ilmeisesti ruumiistairtautumisesta ei ole kyse...

Lentoahan ei voi itse säädellä, joten lentokorkeus alkoi tahtomattani hiipua ja huomasin olevani hiihtoputkessa, jonka toisessa päässä murhaaja odotti. Olo oli kauhea, syöksyin suoraan häntä kohti.. Rukoilin, että Jumala, auta minua, auta!

Yhtäkkiä tunsin, kuinka jokin kannatteli minua ja nousin ylöspäin, pois murhaajan ulottuvilta. Leijailin yhä ylemmäs, taivaaseen. Ja siellä pilven reunalla istui Jumala, violetti turbaani päässään piippua poltellen.

Jumalalla oli ruskea iho, ruskea pieni parta ja kippuraiset tossut. Hänen vieressään pilvenhattaralla istui kirkkaanpunaisiin vaatteisiin pukeutunut nainen, jota en erottanut tarkasti.

Jumala moikkasi minua ja minä sanoin että "kiitti, Jumala".

Voihan räkä!

Urheilija ei tervettä päivää näe. Aloitin taas koulun alettua hyötypyöräilyn, elikkäs ajoin puolet työmatkasta pyörällä. Autoilin siis puoleen väliin, jätin auton parkkiin, hyppäsin fillarin selkään ja poljin. Ylämäkiä ja alamäkiä 8 km, noin 25 min. Ja kotimatkalla sama juttu. Viikko meni, ei sitäkään, kun iski flunssa. Jouduin huilaamaan kuntoilusta viikon, ansiotyötä eikä kotitöitä lasketa. Ei tietenkään. Sitten jatkoin jumppaa ja pyöräilyä kaksi viikkoa. Ja taas sama juttu! Yhdessä iltapäivässä kehkeytyi hirveä räkätauti, yskä ja vitutus. Korvat lukossa puolet aikaa ja nenä nilellä niistämisestä. Eikä puhettakaan edes pihatöistä!
Henkinen puoli on oma lukunsa, sillä en ole niin sairas, etteivätkö tekemättömät kotityöt ottaisi päähän. En pysty sairastamaan levollisin mielin, kun kämpässä haisee paska. Kaupassa on käytävä, ruokaa laitettava ja pyykkiä pestävä. Ansiotyössä käyn, koska kuvittelen olevani korvaamaton. Loppuajan kiukuttelen kotona muille, jotka ovat myös sen verran räkäisiä, etteivät jaksa osallistua kotitöihin.
Pattitilanne alkaa onneksi hieman helpottaa, sillä esikoinen on parantunut ja lupasi korvausta vastaan huolehtia siivouksesta. Siippakin alkaa olla terve, ja sai ambulanssinsa katsastettua! Hänen hyvää mieltään ko. asiasta kannattaa hyödyntää ja vaatia vienosti pihasiivousta. Riittävästi myös olutta, niin ruokapuoleenkaan ei tarvitse niin käestää.
Minä yritän tässä huilata hetken, jotta pääsen taas ensi viikolla pyöräilemään ja yritän keventää myös ruokavaliotani, sillä paino tuppaa aina nousemaan, kun ei pysty liikkumaan.
Ja sehän se vasta rassaakin.

Liikematkalla mukana

Pisnestä se on pienikin voitto. Puolison autonkorjaus-ja myyntihommista jää joku satanen käteen, jos työtunteja ei vähennetä. Tässä taannoin käytin sen satasen pyöräilyhousuihin, joten ihan hukkaan ei ole mennyt sekään, että pidän puolison ruokapuolesta huolta. Eihän sitä pisneksiltä jouda kyökkiin hyörimään.

Viikolla tuli tekstiviesti " ostin portterin Rääkkylästä. " Vastasin iloisesti "jee, päästään siis jouluna reissuun". Mies oli kuitenkin sitä mieltä, että kotimaanmatkailuakin tulisi harrastaa välillä. Niinpä sain lähteä hänen mukaansa pisnesmatkalle Rääkkylään.

Lähdimme lauantaiaamuna puoli kuuden aikaan. Onneksi hän ajoi, oli tarkoitus että minä ajan Audin sitten kotiin, kun hän ajaa portterin. Se tosin ei ollut kilvissä, ja siinä oli pikkuvikoja. Ne viat estivät moottorin käymisen, mutta mies aikoin korjata ne paikan päällä.

Keli oli upea, lämmin. Tielläliikkujia oli paljon, samoin tietöitä. Minulla oli tyyny, neule ja dekkari mukana. Yhden ainoan kerran emme noudattaneet navigaattorin ohjeita, ja jouduimmekin odottamaan 20 minuuttia lossimiehen pitäessä laillista kahvitaukoaan. Tie ei siis ollutkaan nopeampi.

Kuten arvata saattaa, pisnekset eivät sujuneet ihan suunnitellusti. Minä tosin nautin virkistävistä kauneusunista miehen korjatessa pikkuvikaa. Kahden tunnin korjauksen jälkeen oli löytynyt vähän isompikin vika, ja Audi lähti kotimatkalle. Portteri jäi odottamaan peräkärryllistä noutajaa ensi viikkoon...

Neljä tuntia suuntaansa, peltipoliiseja kilometrin välein ja niin poispäin. Kovassa on pisnesmiehenkin tienestit, kun joutuu yksinään seuraavan kerran Rääkkylään. Minä en jouda, jatkan kotimaanmatkailua Tampereen suunnassa. Ja sitä paitsi näin jo Rääkkylän maisemat. Pari lehmääkin näin.

Eniten vituttaa se, että...

...sataa.
...on karsea nuha.
...nenäliinat on niin pieniä, että puolet lastista menee sormille.
...että siippa tuli just kotiin ja haluaa tähän koneelle.
...että on torstai.
...että pesin pyykkiä ja huomasin itse unohtaneeni nenäliinan housujen taskuun.
...että valkoista nöyhtää on sitten olohuoneen lattialla vaikka olin just imuroinut.
...tie on kuoppainen.
...en ehtinyt tehdä tänään kaikkea mitä piti.
...että sen takia huomennakin pitää vielä tehdä kotitöitä.
...ei pääse treenaamaan koska on kipeä.
...töihin kuitenkin pääsee.
...että naamakin repsottaa.


Plääh.

Televisiosta...

Lasku tärähti taas, 123 euroa. Siitäkö, että meillä on kaksi televisiota, jotka molemmat ovat sitä tilaavieväämallia ja saatu halvalla? Siitäkö, että toinen näkyy hyvällä kelillä ja toisesta näkyy ykkönen ja kakkonen?
No eihän meillä kovin paljoa ehditä telkkaria katsomaan, ja viime aikoina kun olen ohjelmistoa selannut, niin pelkkiä uusintojahan sieltä tulee. Joskus, kuten esimerkiksi tänään, olisi ollut mukavaa puolison kanssa ainakin aloittaa katsomaan jotain elokuvaa, ennenkuin hän nukahtaa...tänäänkin mahdollisia leffoja olisi ollut jopa kaksi. Siis sellaisia, jotka alkavat klo 21.

Nythän eletään jo syksyä, sillä työt alkoivat ja näin perjantai-iltana olemme saunoneet ja valmiita menemään sänkyyn jo uutisten aikaan. Meidän huushollissa toinen telkkari on meidän makkarissa ja toinen yläkerran aulassa. Sitä lapset katsovat ja siinä on myös tallentava dvd.
Noo, telkkari ei ole toiminut aikoihin kunnolla ja siksi olenkin ostanut alennusmyynnistä lukuisan määrän leffoja. Tallentavaan digiboksiin on myös kerääntynyt lähes 100-prosenttisesti elokuvia, joita sitten on pakko poistella, kun ei ehdi katsomaan. Aulassa lapset katsovat frendien tuotantosarjoja 1-9. Yhä uudelleen ja uudelleen.
Tosiaan tänään olisin voinutkin katsoa komediaa neloseltatai jännäriä voicelta. Sääli, että vain se saatanan kesäillan valssi näkyi.
Tulin sitten kirjoittamaan blogia.

Vielä on lomaa jäljellä...

Viikko.
Päätin käyttää sen hyödyllisesti laittamalla paikat kuntoon syksyä ja arkea varten.. siivoaisin siis kaikki kaapit ja komerot.
Maanantaina aloitin keittiöstä. Tiistaina iltana sain urakan keittiön osalta siihen vaiheeseen, että on enää uuni pesemättä. Se kuuluu muuten niihin perinteisiin miesten töihin kinkun paiston ohella. Jotta odotellaan joulukuuhun...
Järkkäilin vaatekomeroita ja liinavaatekaappeja sekä lasten piirustus-jne-kaappia. Sain luvan viedä keskeneräiset värityskirjat työmaalle. Huonoja tusseja ja toimimattomia kyniä löytyi kauppakassillinen, muuta roinaa puoli jätesäkillistä. Siis vain piirustuskaapista.
Liinavaatteista sen verran, että mies on alkanut valittaa joidenkin pyyhkeiden haisevan. Tiedättehän, kun ne eivät kuivu kunnolla? Sanoin että voisihan niitäkin joskus uusia, eivät kai nykyajan tekstiilit kestä iänkaiken? Pesin sitten pyyhkeet toistamiseen 95-asteessa. Jos haisevat, käyn mielelläni ostamassa uusia tilalle.
Ihmekomero ja lelukomero ovat jäljellä. Niitä ei vaan voi tyhjentää ilman roskalavaa. On putkinäyttöä, autoradioita ( c-kaseteille), vanhoja oppikirjoja, roolivaatteita ( lasten siis) , on verhoja ja mattoja eri aikakausilta, on valokuvia ja on muistoja ja on hemmetti vaikka mitä.
Sitäpaitsi pihakin tulisi siistiä.
On se onni, että pääsin sille viikon reissulle Bulgariaan. Muuten olisin tuusaillut tätä samaa koko kesän.
Ikkunoista sen verran, että esikoinen pesi ne korvausta vastaan. On imuroinutkin useampaan kertaan, ja leiponut. Silityksenkin hoitaa. Tosin kalliimmalla hinnalla kuin ammattilainen, mutta ostaahan hän sitten palkkiollaan vaatteet itselleen. Tämä on hieno yhtälö:)

Niin, lomasta vielä että tänä vuonna päätin tiukasti, etten päästä itseäni pulskistumaan. Joka kesä on kolmisen kiloa nestettä kertynyt. Huolimatta viikottaisista 2-6 tunnin kuntoiluista sama homma on tapahtunut taas. Siksi olen kirjoitellut blogiakin niin vähän: makkarat tuntuvat inhottavilta kun istuu.
Kyllä ne makkarat siitä sulaa, jahka pääsee arkirutiineihin. Siivoaminen, kotityöt yleensä ottaen siis, kuntoilu ja treenaaminen jne pysyvät samana. Löhöilyn ja lomailun korvaa ansiotyö, joten eiköhän se siitä meikäläinenkin taas solakoidu.