Rahat on sitten lainattu "ei ihan uutta"autoa varten. Autolta vaaditaan seuraavanlaisia ominaisuuksia: mielellään tummansininen, tilava, 5-ovinen, ilmastoitu, toimiva cd-ja radio, ehjä ja siisti myös sisältä. Aluvanteet. Käynnistyy myös talvella ja on mukava ajo-ominaisuuksiltaan. 2000-luvun peli.
Minäkin olen istunut nettiauton sivuilla useampana iltana. Listasin useammankin vaihtoehdon, ja näytin Miehelle sitten valintojani. Automerkistä olemme aika samoilla linjoilla, mutta Miehelle ei Bora kelpaa. On kuulema liian pieni. Ylläolevien vaatimusten lisäksi Mies kiinnittää huomiota sellaisiin seikkoihin kuin ajetut kilometrit, moottorin tilavuus, hevosvoimat ja jotain muutakin nippelitietoutta , esimerkiksi vuosimalliin liittyen ja varaosien saatavuuteen tms.
Kuinka ollakaan, vaihtoehdot hylättiin yksi toisensa jälkeen, ja jäljellä on nyt yksi, joka on kylläkin autoliikkeessä. Mies aikoi soitella siitä huomenna, mutta on hyvin epäileväisellä kannalla. Jotain mätäähän autossa täytyy olla, kun se myydään niin edullisesti...
sunnuntai 14. maaliskuuta 2010
torstai 4. maaliskuuta 2010
Päivitys
Vaikka en ole kirjoittanut aikoihin, ei se tarkoita sitä, etten olisi ajatellut rakasta puutarhaani. Nyt talvella se on ollut kohtalaisen hautuautunut lumeen, vaikkakin vielä uuden vuoden aaton aikoihin " fiilistelimme" kasvihuoneessa. Tämä tarkoittaa sitä, että saunailtoina laitoimme lämmittimet ja kynttilät myös kasvihuoneeseen. Kelpasi siellä sitten istua ja tunnelmoida sen saunaoluen ajan.
Nyt on lunta tullut niin paljon, etten ole tietä kaivanut kasvihuoneelle asti.
Leikkokukissa tulppaanien aika alkaa kohta vaihtua esikkojen ajanjaksoon. Ennen joulua kuviossa ovat vahvasti mukana hyasintit, sitten neilikat ( tosin kestosuosikkejani: kestävät nimittäin maljakossa tosi pitkään ), sitten tulppaanit: rakastan niitä värejä. Nam! Mitä keväämmälle mennään, sitä vihreämpää kaikki alkaa olla. Ja keltaista! vaikkei keltainen kuulukaan varsinaisiin lempiväreihini, keväällä kuuluu olla keltaista. Ystäväni sanoi kerran, että jokaisen keittiössä tulisi olla jotain keltaista, vaikka edes keltainen tiskiharja. Se piristää.
Mutta ei puutarhuri ole ollut talviunessa, kenties vain pienessä horroksessa. Uusi penkki tulee perustaa vuosittain, ja kukkapenkin paikkakin on jo valmiina. Reunuksen teko on ollut vähän auki, voisiko sitä jo vaivata Rakentajaa valamaan sen niistä tiilistä, joita jäi kasvihuoneen lattiasta? Ja innostuisiko Rakentaja tekemään siihen keskelle sellaisen vaatimattoman suihkulähteen?
Nämä ovat sellaisia parisuhteeseen liittyviä juttuja, mutta ilmiselväähän on, että jokaisessa puutarhassa tulee olla vesipiste.
Mutta kaikki ajallaan. Sain kasvihuoneen , josta olin haaveillut. Olen siitä todella onnellinen. Mielestäni parasta puutarhuroinnissa on juuri se, että on kaikkea ihanaa, mistä voi haaveilla ja mitä voi suunnitella. Puutarha ei ole koskaan valmis.
Mikään ei ole niin ihanaa kuin hypistellä siemenpusseja. ( Haa! Ja en tarkoita nyt mitään kaksimielistä! )
Nyt on lunta tullut niin paljon, etten ole tietä kaivanut kasvihuoneelle asti.
Leikkokukissa tulppaanien aika alkaa kohta vaihtua esikkojen ajanjaksoon. Ennen joulua kuviossa ovat vahvasti mukana hyasintit, sitten neilikat ( tosin kestosuosikkejani: kestävät nimittäin maljakossa tosi pitkään ), sitten tulppaanit: rakastan niitä värejä. Nam! Mitä keväämmälle mennään, sitä vihreämpää kaikki alkaa olla. Ja keltaista! vaikkei keltainen kuulukaan varsinaisiin lempiväreihini, keväällä kuuluu olla keltaista. Ystäväni sanoi kerran, että jokaisen keittiössä tulisi olla jotain keltaista, vaikka edes keltainen tiskiharja. Se piristää.
Mutta ei puutarhuri ole ollut talviunessa, kenties vain pienessä horroksessa. Uusi penkki tulee perustaa vuosittain, ja kukkapenkin paikkakin on jo valmiina. Reunuksen teko on ollut vähän auki, voisiko sitä jo vaivata Rakentajaa valamaan sen niistä tiilistä, joita jäi kasvihuoneen lattiasta? Ja innostuisiko Rakentaja tekemään siihen keskelle sellaisen vaatimattoman suihkulähteen?
Nämä ovat sellaisia parisuhteeseen liittyviä juttuja, mutta ilmiselväähän on, että jokaisessa puutarhassa tulee olla vesipiste.
Mutta kaikki ajallaan. Sain kasvihuoneen , josta olin haaveillut. Olen siitä todella onnellinen. Mielestäni parasta puutarhuroinnissa on juuri se, että on kaikkea ihanaa, mistä voi haaveilla ja mitä voi suunnitella. Puutarha ei ole koskaan valmis.
Mikään ei ole niin ihanaa kuin hypistellä siemenpusseja. ( Haa! Ja en tarkoita nyt mitään kaksimielistä! )
Lomaterveisiä
Tämä kevät eletään tiettyjen etappien mukaisesti: hiihtoloman jälkeen on 13 viikkoa koulua, neljän viikon päästä on pääsiäisloma, siitä neljä viikkoa niin on helatorstai ja sitten vielä viimeinen rutistus ja kesäloma. Ministerit tai muut pölöt ovat siirtäneet koulun loppumispäivän kesäkuulle, 5.6. Ja maksimoidakseen opettajien kurimuksen, koulu alkaa jo 10.8. Eli lomaa onkin enää se 2 kuukautta. Toivottavasti painajaiset hellittävät ennen juhannusta.
Mutta älkää puhuko meille kolmen kuukauden kesälomista.
Ja mikä hiihtoloma tämäkin, kun lunta tulee taivaan täydeltä koko ajan? En ole edes viitsinyt mennä kokeilemaan, onko ladut ajettu. Tuskin. Jumpassa olen kyllä käynyt, ettei koko loma mene pelkästään sohvalla makoiluun.
Mutta onhan se surkeaa, että meikäläinen asettaa lomalle sellaisia paineita kuin komeroiden siivous tai järkevien artikkelien kirjoitus tai perusteellinen saunan pesu. Enkö muka ole oppinut, että lomalla kannattaa vain olla. Nukkua myöhään, urheilla ja rentoutua.
Upeaa olisi, jos joku MUU huolehtisi saunan pesuista ja komeroiden siivouksesta.
Mutta onneksi saa edes nukkua pitkään. Se on ihanaa!
Mutta älkää puhuko meille kolmen kuukauden kesälomista.
Ja mikä hiihtoloma tämäkin, kun lunta tulee taivaan täydeltä koko ajan? En ole edes viitsinyt mennä kokeilemaan, onko ladut ajettu. Tuskin. Jumpassa olen kyllä käynyt, ettei koko loma mene pelkästään sohvalla makoiluun.
Mutta onhan se surkeaa, että meikäläinen asettaa lomalle sellaisia paineita kuin komeroiden siivous tai järkevien artikkelien kirjoitus tai perusteellinen saunan pesu. Enkö muka ole oppinut, että lomalla kannattaa vain olla. Nukkua myöhään, urheilla ja rentoutua.
Upeaa olisi, jos joku MUU huolehtisi saunan pesuista ja komeroiden siivouksesta.
Mutta onneksi saa edes nukkua pitkään. Se on ihanaa!
tiistai 23. helmikuuta 2010
Minua tarvitaan
Olen hyvin tarpeellinen ihminen. ( Niin tarpeellinen, etten ehdi eds blogia päivittämään.)
Lukija tietenkin ihmettelee, onko kyseessä kirjoittajan omat tarpeet vai onko kirjoittaja kenties jollekin toiselle tarpeellinen.
Kirjoittaja on käynyt omilla tarpeillaan ja kirjoittaa nimenomaan nyt siitä näkökulmasta, että sattuu olemaan äiti, puoliso ja jotain muutakin , joskus. Mutta aika vähän.
Pieni hetki muisteloille sallittakoon. Silloin, kun et päässyt yksin vessaan. Silloin, kun odotit miestä kotiin, jotta pääsisit suihkuun ( ja mies sanoi että mikset voi ottaa sitä mukaan? Sitteriin vaan ja pesukoneen päälle...) Okei, läsnäoloni oli kaivattua, minua tarvittiin. Ja tottapuhuen, olisin vieläkin valmis sen ihanuuden kokemiseen. Kun pulleat käsivarret kiertyvät kaulaan , kun pikkuinen nyrkki hamuaa etusormeani...
Kuitenkin taas tänään olen kummastellut näitä tarpeiden asettajia ja miettinyt niiden tärkeysjärjestystä. Minäpä kerron: 10-vuotias tyttäreni oli menossa tänään tapaturmasta aiheutuneen vamman leikkaukseen. Tarpeet: hän tarvitsee saattajaa. Työelämä tarvitsee opettajaa. No toki saatiin asia järjestettyä, ja työelämä saa pärjätä, vaikka lapsilta oli kuulunutkin kommenttia että mitenkä se Hansu nyt meidät jättää?
Kun istuin heräämössä ja katselin nukkuvaa tytärtäni, oloni oli todella rauhallinen ja onnellinen. Ei siksi, että hän nukkui, vaan siksi , että olin siinä, missä minun kuuluikin olla.
Yhteiskunnan vaatimusten mukaan läsnäoloni 10-vuotiaan lapseni luona on vähemmän tärkeää kuin palkkatyö, ja saankin huolehtia jälkikasvustani vain, jos haen palkatonta vapaata työstäni. Raja menee siinä 10-ikävuodessa. En lähde sitä spekuloimaan sen enempää, omistaan on huolehdittava, samaa mieltä. Mutta arvatkaapa vaan, huvittaako tehdä yhtään mitään "kehittämistyötä" työnantajan vaatimusten mukaan?NOT! ( selvennettäköön, että opettajalla ei ole tuntirajaa työssään, ja uudet lait ja asetukset sekä kaikenmaailmanhevonvitunhankkeet tuovat opettajille lisää työtä koko ajan ja siihen vaan todetaan, että SEHÄN KUULUU SUN TOIMENKUVAASI!)
Mutta siihen tarpeellisuuteen. Tänään olin tarpeellinen, kun hoidin sairaalakäynnin, kuljetukset, ruokailun, murtolukuläksyt, kissankusipellettien vaihdot, petivaatteiden vaihdot, juttelin siskon ja äidin kanssa puhelimessa, lääkitsin...puolisona olo jäi melkein nollille kun alkoi puhtaasti
jurppimaan. Melkein nollilla olo tarkoittaa sitä, että pesin puhtaita kalsareita, laitoin kuivia kaappiin, ostin toivottuja tuotteita kaupasta...mutta en laittanut iltapalaa.
Koko ajan jostain nyitään perkele. Mielestäni ideaalitilanne olisi sellainen, että tässä iässä oleva nainen ( siis parhaassa iässä:) saisi tehdä työtään,johon on kouluttautunut, saisi siinä arvostusta ja hyvää palkkaa. Saisi antaa perheelleen sen, mitä tämä tarvitsee: arkista huolenpitoa ja välillä vähän ekstraakin. Ilman mitään syyllisyydentunnetta..
Ja provisiona vähän omaa lomaa , siivouspalveluita ja kauneushoitoja.
Onko muka liikaa pyydetty?
Lukija tietenkin ihmettelee, onko kyseessä kirjoittajan omat tarpeet vai onko kirjoittaja kenties jollekin toiselle tarpeellinen.
Kirjoittaja on käynyt omilla tarpeillaan ja kirjoittaa nimenomaan nyt siitä näkökulmasta, että sattuu olemaan äiti, puoliso ja jotain muutakin , joskus. Mutta aika vähän.
Pieni hetki muisteloille sallittakoon. Silloin, kun et päässyt yksin vessaan. Silloin, kun odotit miestä kotiin, jotta pääsisit suihkuun ( ja mies sanoi että mikset voi ottaa sitä mukaan? Sitteriin vaan ja pesukoneen päälle...) Okei, läsnäoloni oli kaivattua, minua tarvittiin. Ja tottapuhuen, olisin vieläkin valmis sen ihanuuden kokemiseen. Kun pulleat käsivarret kiertyvät kaulaan , kun pikkuinen nyrkki hamuaa etusormeani...
Kuitenkin taas tänään olen kummastellut näitä tarpeiden asettajia ja miettinyt niiden tärkeysjärjestystä. Minäpä kerron: 10-vuotias tyttäreni oli menossa tänään tapaturmasta aiheutuneen vamman leikkaukseen. Tarpeet: hän tarvitsee saattajaa. Työelämä tarvitsee opettajaa. No toki saatiin asia järjestettyä, ja työelämä saa pärjätä, vaikka lapsilta oli kuulunutkin kommenttia että mitenkä se Hansu nyt meidät jättää?
Kun istuin heräämössä ja katselin nukkuvaa tytärtäni, oloni oli todella rauhallinen ja onnellinen. Ei siksi, että hän nukkui, vaan siksi , että olin siinä, missä minun kuuluikin olla.
Yhteiskunnan vaatimusten mukaan läsnäoloni 10-vuotiaan lapseni luona on vähemmän tärkeää kuin palkkatyö, ja saankin huolehtia jälkikasvustani vain, jos haen palkatonta vapaata työstäni. Raja menee siinä 10-ikävuodessa. En lähde sitä spekuloimaan sen enempää, omistaan on huolehdittava, samaa mieltä. Mutta arvatkaapa vaan, huvittaako tehdä yhtään mitään "kehittämistyötä" työnantajan vaatimusten mukaan?NOT! ( selvennettäköön, että opettajalla ei ole tuntirajaa työssään, ja uudet lait ja asetukset sekä kaikenmaailmanhevonvitunhankkeet tuovat opettajille lisää työtä koko ajan ja siihen vaan todetaan, että SEHÄN KUULUU SUN TOIMENKUVAASI!)
Mutta siihen tarpeellisuuteen. Tänään olin tarpeellinen, kun hoidin sairaalakäynnin, kuljetukset, ruokailun, murtolukuläksyt, kissankusipellettien vaihdot, petivaatteiden vaihdot, juttelin siskon ja äidin kanssa puhelimessa, lääkitsin...puolisona olo jäi melkein nollille kun alkoi puhtaasti
jurppimaan. Melkein nollilla olo tarkoittaa sitä, että pesin puhtaita kalsareita, laitoin kuivia kaappiin, ostin toivottuja tuotteita kaupasta...mutta en laittanut iltapalaa.
Koko ajan jostain nyitään perkele. Mielestäni ideaalitilanne olisi sellainen, että tässä iässä oleva nainen ( siis parhaassa iässä:) saisi tehdä työtään,johon on kouluttautunut, saisi siinä arvostusta ja hyvää palkkaa. Saisi antaa perheelleen sen, mitä tämä tarvitsee: arkista huolenpitoa ja välillä vähän ekstraakin. Ilman mitään syyllisyydentunnetta..
Ja provisiona vähän omaa lomaa , siivouspalveluita ja kauneushoitoja.
Onko muka liikaa pyydetty?
lauantai 23. tammikuuta 2010
Ostoksilla
Sitä ei pitäisi lähteä täältä periferiasta yhtään mihinkään. Hermostuu vaan ihan turhan päiten.
Kuten tänään. Lähdin esikoisen ja hänen makutuomarinsa kanssa rahantuhlausreissulle Palokkaan, jossa kauppakompleksista löytyy mm. Kodin ykkönen, Kappahl, Lindex, Hemtex ja Seppälä. Kotimatkalla oli tarkoitus pyörähtää Citymarketissa.
Sen verran järjestelmällinen olen, että listan kanssa lähdin reissuun. Ja osa ostoista oli vielä etukäteen varmistettu puhelimitse. Olisi nimittäin ärsyttävää ajaa turhan takia.
Tein hyvin halvan kierroksen Kodin ykkösessä, rähisin vain kassalla kun ottivat tarjoustuotteesta liian suuren hinnan. Vaatekaupoissa en edes käynyt. Tai sen verran kävin, että totesin ihanien Bamse-vaatteiden olevan tarkoitettuja vain pikkulapsille. Minäkin olisin halunnut " Maailman vahvin nalle"-puseron. Citymarketissa pääsinkin sitten toden teolla ostamisen makuun.
Piti ostaa siis muistitikku, 8 gigaa. Ensiaskel Reinot työkaverin vauvalle ( etukäteen varmistettu että löytyy ). Dvd-levy " Yes Man"- lehtimainoksen mukaan tarjouksessa. Ja hiuslakkaa.
Muistitikkuja ei ollut, eikä Yes Mania. Jonotettuani, myyjää joka haki paikalle toisen myyjän, sain tietää, että muistitikkuja ei ole tarkoituksella hyllyssä, vaan niitä saa neuvonnasta. Hän haki tikun minulle ja vitsailin siinä, että tämähän on kuin Venäjällä, tavaraa saa tiskin alta. Myyjä ei edes hymyillyt. Totesi jatkokysymykseeni että Yes manit ovat loppu. ( No man- ajattelin! ).
Kävelin sitten Reino-hyllylle. En hämmästynyt yhtään, ettei siellä ollut pieniä kokoja. Kävelin taas sata metriä kunnes löysin myyjän, joka soitti toiselle myyjälle, joka tuli kertomaan minulle, että ensiaskel Reinot löytyvätkin eri hyllystä. Hyvä niin, sillä olin aika valmis rähisemään.
Lakkapullo löytyi onneksi ihan helposti. Sanoin, tai siis soitin tytöille, että nähdään siinä kassakäytävällä, teen ruokaostokset lähikaupassa.
Kuten tänään. Lähdin esikoisen ja hänen makutuomarinsa kanssa rahantuhlausreissulle Palokkaan, jossa kauppakompleksista löytyy mm. Kodin ykkönen, Kappahl, Lindex, Hemtex ja Seppälä. Kotimatkalla oli tarkoitus pyörähtää Citymarketissa.
Sen verran järjestelmällinen olen, että listan kanssa lähdin reissuun. Ja osa ostoista oli vielä etukäteen varmistettu puhelimitse. Olisi nimittäin ärsyttävää ajaa turhan takia.
Tein hyvin halvan kierroksen Kodin ykkösessä, rähisin vain kassalla kun ottivat tarjoustuotteesta liian suuren hinnan. Vaatekaupoissa en edes käynyt. Tai sen verran kävin, että totesin ihanien Bamse-vaatteiden olevan tarkoitettuja vain pikkulapsille. Minäkin olisin halunnut " Maailman vahvin nalle"-puseron. Citymarketissa pääsinkin sitten toden teolla ostamisen makuun.
Piti ostaa siis muistitikku, 8 gigaa. Ensiaskel Reinot työkaverin vauvalle ( etukäteen varmistettu että löytyy ). Dvd-levy " Yes Man"- lehtimainoksen mukaan tarjouksessa. Ja hiuslakkaa.
Muistitikkuja ei ollut, eikä Yes Mania. Jonotettuani, myyjää joka haki paikalle toisen myyjän, sain tietää, että muistitikkuja ei ole tarkoituksella hyllyssä, vaan niitä saa neuvonnasta. Hän haki tikun minulle ja vitsailin siinä, että tämähän on kuin Venäjällä, tavaraa saa tiskin alta. Myyjä ei edes hymyillyt. Totesi jatkokysymykseeni että Yes manit ovat loppu. ( No man- ajattelin! ).
Kävelin sitten Reino-hyllylle. En hämmästynyt yhtään, ettei siellä ollut pieniä kokoja. Kävelin taas sata metriä kunnes löysin myyjän, joka soitti toiselle myyjälle, joka tuli kertomaan minulle, että ensiaskel Reinot löytyvätkin eri hyllystä. Hyvä niin, sillä olin aika valmis rähisemään.
Lakkapullo löytyi onneksi ihan helposti. Sanoin, tai siis soitin tytöille, että nähdään siinä kassakäytävällä, teen ruokaostokset lähikaupassa.
sunnuntai 10. tammikuuta 2010
Volkkarin viimeinen voitelu
Autoilijan päiväkirjasta:
Lähdimme tyttöjen kesken sukulaisvierailulle Helsinkiin. Tarkoitus oli kyläillä useammassakin paikassa ja shoppailla hieman siinä sivussa. Tammikuun pakkaset hirvittivät hieman, samoin lumimyräkkä - olen nimittäin ajanut moottoritiellä karmeassa tuulessa ja myräkässä vain vajaa vuosi sitten, ja kohina korvien välissä on vielä tuoreessa muistissa.
Olihan volkkari ollut hankala jo pitkään: tuulilasi on yhtä seittiä ( viime syksynä soittelin miehelleni kenkäkaupasta, että voisinkohan ostaa yhdet kengät kun ne ovat nii-in ihanat ja kaveri sanoi että valitse tuulilasi tai kengät ) . Sitten tuli renkaaseen vikaa, se tyhjeni aika ajoin, joskus jopa yllättäenkin. Viime lauantaina viimeeksi. Kiva oli mennä potkurilla kauppaan -24 asteen pakkasessa.
Mies korjasi renkaan venttiilin, tärinä oli kuitenkin huomattavaa. Tähän autoon ei kuulema kannata enää iskareita vaihtaa. Ei sitten.
Nämä asiat tiedostaen lähdin kuitenkin reissuun. Sanoin , että jos tämän kerran vielä tällä autolla ja sitten menen pankkiin.
Menomatka sujuikin ongelmitta, emme edes eksyneet. Esikoinen kuittaili kuitenkin siihen malliin eksymisen mahdollisuudesta, että hermo kiristyi hieman loppukilometreillä. Muutenkin viikonloppu sujui mukavissa merkeissä, kiitoksia vain ja terveisiä kaikille:) Lähdimme siis rentoutuneina paluumatkalle kotiin. Edes eksymisen vaaraa ei ollut . Olin täysin varautumaton siihen, että Mäntsälän kohdalla öljyvalo syttyi palamaan ja alkoi kauhea piipitys.
Vatsassa muljahti ja itku nousi kurkkuun. Ihan ensimmäisenä mieleen tuli syytös puolisoa kohtaan, oliko hän unohtanut katsoa öljyt. Onneksi kohdalle osui huoltoasema. Pikainen puhelu kotiin:
Mies: no voi hitsi. Kuule osta nyt litra öljyä ja jos siellä ei ole ketään auttamassa ( huoltoasemallako? hah.) niin avaa se musta korkki ja kaada sinne...
Minä: no mä oon täällä hyllyillä. Ei täällä ketään ole auttamassa. Ostanko mä täyssynteettistä vai synteettistä vai pelkkää moottoriöljyä? Onko se tämä korkki, jossa on sama kuva kuin öljyvalossa?
Ostin pelkkää, isomman pönkän. Ajettuamme kotvasen soittelin kotiin, pulssikin oli jo tasaantunut. " Tässä Renkomäen kohdalla ajellaan, ihan hyvin sujuu..." ja silloin se piipitys alkoi uudelleen. Ajelin seuraavalle levikkeelle ja lorauttelin öljyä uudemman kerran. Pari rekkamiestä näytti siinä katselevan, mutta tottuneesti avasin konepellin ja hoidin homman kotiin. Perkele.
Loppumatka sujui ilman piipityksiä. Mutta pitkälle reissulle en enää tällä pelillä lähde, se on saletti.
Lähdimme tyttöjen kesken sukulaisvierailulle Helsinkiin. Tarkoitus oli kyläillä useammassakin paikassa ja shoppailla hieman siinä sivussa. Tammikuun pakkaset hirvittivät hieman, samoin lumimyräkkä - olen nimittäin ajanut moottoritiellä karmeassa tuulessa ja myräkässä vain vajaa vuosi sitten, ja kohina korvien välissä on vielä tuoreessa muistissa.
Olihan volkkari ollut hankala jo pitkään: tuulilasi on yhtä seittiä ( viime syksynä soittelin miehelleni kenkäkaupasta, että voisinkohan ostaa yhdet kengät kun ne ovat nii-in ihanat ja kaveri sanoi että valitse tuulilasi tai kengät ) . Sitten tuli renkaaseen vikaa, se tyhjeni aika ajoin, joskus jopa yllättäenkin. Viime lauantaina viimeeksi. Kiva oli mennä potkurilla kauppaan -24 asteen pakkasessa.
Mies korjasi renkaan venttiilin, tärinä oli kuitenkin huomattavaa. Tähän autoon ei kuulema kannata enää iskareita vaihtaa. Ei sitten.
Nämä asiat tiedostaen lähdin kuitenkin reissuun. Sanoin , että jos tämän kerran vielä tällä autolla ja sitten menen pankkiin.
Menomatka sujuikin ongelmitta, emme edes eksyneet. Esikoinen kuittaili kuitenkin siihen malliin eksymisen mahdollisuudesta, että hermo kiristyi hieman loppukilometreillä. Muutenkin viikonloppu sujui mukavissa merkeissä, kiitoksia vain ja terveisiä kaikille:) Lähdimme siis rentoutuneina paluumatkalle kotiin. Edes eksymisen vaaraa ei ollut . Olin täysin varautumaton siihen, että Mäntsälän kohdalla öljyvalo syttyi palamaan ja alkoi kauhea piipitys.
Vatsassa muljahti ja itku nousi kurkkuun. Ihan ensimmäisenä mieleen tuli syytös puolisoa kohtaan, oliko hän unohtanut katsoa öljyt. Onneksi kohdalle osui huoltoasema. Pikainen puhelu kotiin:
Mies: no voi hitsi. Kuule osta nyt litra öljyä ja jos siellä ei ole ketään auttamassa ( huoltoasemallako? hah.) niin avaa se musta korkki ja kaada sinne...
Minä: no mä oon täällä hyllyillä. Ei täällä ketään ole auttamassa. Ostanko mä täyssynteettistä vai synteettistä vai pelkkää moottoriöljyä? Onko se tämä korkki, jossa on sama kuva kuin öljyvalossa?
Ostin pelkkää, isomman pönkän. Ajettuamme kotvasen soittelin kotiin, pulssikin oli jo tasaantunut. " Tässä Renkomäen kohdalla ajellaan, ihan hyvin sujuu..." ja silloin se piipitys alkoi uudelleen. Ajelin seuraavalle levikkeelle ja lorauttelin öljyä uudemman kerran. Pari rekkamiestä näytti siinä katselevan, mutta tottuneesti avasin konepellin ja hoidin homman kotiin. Perkele.
Loppumatka sujui ilman piipityksiä. Mutta pitkälle reissulle en enää tällä pelillä lähde, se on saletti.
maanantai 28. joulukuuta 2009
Joulu Kanarialla
Ajatushan pätkähti kuten hyvät sellaiset yleensäkin - täysin yllättäen. Luovassa joutilaisuuden tilassani olin tutustunut eri matkanjärjestäjien vaihtoehtoihin aurinkoisesta joulusta- ja yllätyin itsekin, kuinka helposti perhe nieli syötin. Puoli tuntia tarjouksesta viettää joulu Kanarian saarilla oli tarjous yksimielisesti hyväksytty.
Motiivi: Halusin kokea, millaista on perinteisen joulunviettotavan mukauttaminen lomamatkailuun. Perustelut: Perheessämme on selkeä siirtymävaihe joulunvietossa; naapurin Jyri on tunnistettu joulupukiksi jo pari vuotta sitten, ja teeskentely saattaisi olla jo hankalaa. Joululahjatoiveet alkavat olla jo hyvin arkisia, sellaisia, joita tulee hankittua jo " viikkorahoilla". Uudenlaisien tapojen ja traditioiden luominen on paikallaan, enkä tarkoita tällä nyt sitä, että tradition pitäisi olla joulun vietto etelässä...jotain sukurakasta voisi kentien kehitellä tilalle?
Lasten kanssa sovittiin, että paketteja ei tule. Tai ehkä yksi. Korkeintaan. Loppusaldo oli pari pakettia ja kolmesataa euroa per nuppi. Yöpaita, sukat sekä sukulaisten setelit. Ei hullumpaa? Laskimmekin mieheni kanssa että itse asiassa on helvetin kannattavaa lomailla jouluna etelässä.....
Joulupukin kuumaa linjaa kaipaili esikoinen. Kuopus ei ole vielä kyennyt nimeämään kaipaustaan, mutta en usko hänen keskellä tyrkyjen pärskähtelevää iloa miettineen kotimaista joulua.
Joulu etelässä on tietoinen valinta. Minun kohdallani joulu etelässä tarkoitti sitä, ettei sitä vietetty- enkä nyt valita. Rakastan joulun tuoksua: pipareita, hyasintteja, kuusen tuoksua, kinkun paistamisesta tulevaa tuoksua. Nautin siitä, että saan kodin jouluisaksi ja minusta on ihanaa paketoida lahjoja rakkailleni , ei siitä siis ole kyse.
Minussa on myös se uinuva uskonnollinen puoli, joka valveutuu silloin, kun kukaan ei siitä häiriinny.Minun jouluuni kuuluu evankeliumi- luen sen vaikka itse hiljaa, salaa...
Mutta tänä vuonna vietimme pikkujoulua yhdessä rakkaiden ystävien kanssa: oli piparin tuoksua, kinkun paiston tuoksua, kynttilän valoa, lahjoja, yhdessäoloa- itseasiassa paistoimme kaksi kinkkua ennen matkaamme. Ja kodin olen koristanut kuten ennen, vain kuusi puuttuu...
No eihän se ole sama - tiedän. Mutta me vietimme erilaisen joulun Kanarian saarilla. Herätimme lapset avaamaan lahjat, menimme uimarannalle, ja illalla syömään pippuripihvit . En käynyt joulukirkossa, täälläkään, vaikka siihen olisi ollut tilaisuus. Muutaman viikon päästä voi kysellä lapsilta, mikä puuttui.
Jeesus vai joulupukki?
Motiivi: Halusin kokea, millaista on perinteisen joulunviettotavan mukauttaminen lomamatkailuun. Perustelut: Perheessämme on selkeä siirtymävaihe joulunvietossa; naapurin Jyri on tunnistettu joulupukiksi jo pari vuotta sitten, ja teeskentely saattaisi olla jo hankalaa. Joululahjatoiveet alkavat olla jo hyvin arkisia, sellaisia, joita tulee hankittua jo " viikkorahoilla". Uudenlaisien tapojen ja traditioiden luominen on paikallaan, enkä tarkoita tällä nyt sitä, että tradition pitäisi olla joulun vietto etelässä...jotain sukurakasta voisi kentien kehitellä tilalle?
Lasten kanssa sovittiin, että paketteja ei tule. Tai ehkä yksi. Korkeintaan. Loppusaldo oli pari pakettia ja kolmesataa euroa per nuppi. Yöpaita, sukat sekä sukulaisten setelit. Ei hullumpaa? Laskimmekin mieheni kanssa että itse asiassa on helvetin kannattavaa lomailla jouluna etelässä.....
Joulupukin kuumaa linjaa kaipaili esikoinen. Kuopus ei ole vielä kyennyt nimeämään kaipaustaan, mutta en usko hänen keskellä tyrkyjen pärskähtelevää iloa miettineen kotimaista joulua.
Joulu etelässä on tietoinen valinta. Minun kohdallani joulu etelässä tarkoitti sitä, ettei sitä vietetty- enkä nyt valita. Rakastan joulun tuoksua: pipareita, hyasintteja, kuusen tuoksua, kinkun paistamisesta tulevaa tuoksua. Nautin siitä, että saan kodin jouluisaksi ja minusta on ihanaa paketoida lahjoja rakkailleni , ei siitä siis ole kyse.
Minussa on myös se uinuva uskonnollinen puoli, joka valveutuu silloin, kun kukaan ei siitä häiriinny.Minun jouluuni kuuluu evankeliumi- luen sen vaikka itse hiljaa, salaa...
Mutta tänä vuonna vietimme pikkujoulua yhdessä rakkaiden ystävien kanssa: oli piparin tuoksua, kinkun paiston tuoksua, kynttilän valoa, lahjoja, yhdessäoloa- itseasiassa paistoimme kaksi kinkkua ennen matkaamme. Ja kodin olen koristanut kuten ennen, vain kuusi puuttuu...
No eihän se ole sama - tiedän. Mutta me vietimme erilaisen joulun Kanarian saarilla. Herätimme lapset avaamaan lahjat, menimme uimarannalle, ja illalla syömään pippuripihvit . En käynyt joulukirkossa, täälläkään, vaikka siihen olisi ollut tilaisuus. Muutaman viikon päästä voi kysellä lapsilta, mikä puuttui.
Jeesus vai joulupukki?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
