Dinkkunainen terapiassa

Olen moniuloitteinen ihminen. Kahdenkymmenen vuoden avioliitosta ei selviä ilman tunteitten ja tapahtumien perusteellista ruodintaa, ja sitähän ihminen ei voi tehdä yksinään. Ystäviäkään ei voi loputtomiin rasittaa, joten on syytä kääntyä ammattilaisten puoleen, sillä heillä on paitsi alan koulutus niin palkkaetu. He saavat siitä rahaa, että kuuntelevat ja tekevät hyviä kysymyksiä. Auttavat eteenpäin.

Lähinnä minä haluaisin jättää taakseni virheelliset, ei-toivotut mallit käyttäytymisessäni ja kasvaa ihmisenä. Minua hieman pelottaa, sillä oltuani pari vuosikymmentä arjen pyöritysvastuussa ja energiansaantivastaavana ( = ruuanlaitto ), olen nyt oppinut hemmetin helpolle. Luontainen laiskuuteni ja viehtymys helppoon elämään on päässyt valloilleen. Luojalle kiitos minulla ei ole enää alaikäisiä lapsia huollettavana kovin kauaa, sillä kuopuskin täyttää puolen vuoden päästä 18. Hän osaa ostaa pinaattilettunsa ja nuudelinsa itse.

Millainen ihminen minusta on tulossa? Miten itsekkääksi tässä kasvankaan, kun ei tarvitse huomioida kotioloissa kuin itsensä? Koska vain minä sotken, minä myös siivoan. Kissankarva tosiaan ärsyttää joskus, olenko muuttumassa pikkusieluiseksi ? Kun ei tarvitse tehdä kuin vähän, ei viitsisi tehdä sitä vähääkään? Aiemmin kuitenkin huolehdin pihasta ja kodista ja kyllä yleensä oli aika siistiä ja pyykit pesty, lakanat vaihdettu ja ruokaakin tarjolla. Nyt tarjoan kuopukselle muroja ja itse korvaan iltaruuan mikropoppareilla.

No, ammattiauttajan puheille menin heti, kun erokriisi räjähti. Nyt olen siirtymässä pitkäkestoisempaan, ihan oikeaan kognitiiviseen terapiaan. Ehkä. Pitäisi vielä mietiskellä terapian tavoitteet , mutta se lienee selkeää, sanoin sen jo ensimmäisessä kappaleessa. En halua juuttua entiseen vaan haluan kehittyä ja kasvaa ihmisenä. Haluan, että olen ehjä ja saan kauniin loppuelämän.

Kuinka paljon olen siihen valmis satsaamaan? Nyt juuri tuntuu, että elän sellaista vaihetta, että olen vaan onnellinen, kun voin ostella uusia vaatteita, matkoja ja sijoittaa kampaajaan. Ihan hurjaa itsekkyyttä ja oman itsen hemmottelua. On niin mukavaa, kun ei tarvitse miettiä, mitä ruokaa laittaa ja ylipäätään ei tarvitse huomioida muiden tarpeita. Kuulostaa rumalta jopa omissa korvissani, mutta entäs jos tämä vaihe jää päälle? Miten siihen mahtuu toinen ihminen?

Omat lapsethan ovat luonnollisesti tämän pohdinnan ulkopuolella, samoin verisukulaiset. Tosin olen jo muutaman kerran asettanut omat menoni kuopuksen treenikuskauksen edelle, tosin toinen menoista liittyi työhön. Mutta se toinen ei. Olen siis oppimassa myös sitä, että joskus voi oman menonsa asettaa kuskin hommien edelle ja ajatella, että ehkä se toinen vanhempi voi viedä.

Mutta palatakseni siihen moniulotteisuuteen, olen leikilläni löytänyt itsestäni useamman persoonan ja nyt me menemme kuvitteellisen terapeutin istunnolle. Sen verran psykologiaa , että jakautunut persoonallisuus on erittäin harvinaista ja silloinkaan persoonat eivät tiedä toisistaan, ihmisellä on vain syviä muistikatkoksia jne. Siis kukaan älköön nyt ottako tosissaan , mutta minun sivupersoonani ovat Riikka, joka on hurja, sähäkkä ja seksikäs. Hannele on  peruspersoonani, aika tavallinen. Hannelella on kuitenkin vinoutunut huumorintaju. Martta on se äitihahmo, joka ajattelee muita ennen itseään ja on valmis uhrautumaan. Kerttu on käytännöllinen, hoitaa mattojen pesun ja pakastaa marjat ja laittaa evässämpylät reppuun.  Kalevi on se, joka ei sylje lasiin ja on valmis ottamaan härkää sarvista, Kalevi on se, joka joskus pieraisee. ( Kaikki persoonat röyhtäilevät, joten sen perusteella ei voi päätellä, kuka milloinkin on vallassa ). Pikkuanalyytikko on mietiskelijä, saivartelija ja pohdiskelija.

Terapeutti: No niin, nyt olemme siis tässä ensimmäisessä tapaamisessa. Olet eronnut, mitä sinä haluat loppuelämältä?

Hannele: On vaikeaa tietää sitä, ehkä haluaisin vain tasaisen rauhallista elämää.
Riikka: olipa pliisua, mä haluan ainakin elää, kokea olevani rakastettu ja Nainen, haluan rakastaa syvästi ja nauttia rakastettuna olosta.
Martta: No minä toivoisin, että saisin nähdä lasteni saavuttavan hyvän ja onnellisen elämän, hoitaa joskus lapsenlapsia ja olla osallisena lasteni elämässä aina.
Kerttu: no vähän samoilla linjoilla kuin Martta, haluaisin tukea lasteni elämää.
Martta: Niin, auttaa ja olla paikalla aina kun tarvitaan, ja ettei olisi koskaan liian suuri kynnys pyytää apua.
Kerttu: Juurikin niin, mä voisin kyllä hoitaa lapsenlapsia ja antaa rahaakin, jos tarvitsee.
Riikka: Jaa-a, mä kyllä tuhlaisin itseeni, voisin käydä rasvaimussa mielummin kuin annan rahat muille. Ja reissata ympäri maailmaa. Kyllä mä jonkun miehenkin voisin napata
Hannele, Kerttu, Martta: jos sille ei tarviis kokata
Pikkuanalyytikko: niin, sen pitäis kyllä osata huolehtia itsestään
Riikka: Ja sillä pitäis olla rahaa.
Hannele: Mut sen pitäis kyllä tykätä musta, että mä saisin niinku olla oma itseni eikä tarviis yrittää olla mitään muuta
Riikka, Martta, Kerttu, Pikkuanalyytikko: Siis meistä?
Kalevi: Hei, unohdatte nyt minut. Mä pärjään itse, putsaan pesukoneen nukkasuodattimenkinkin, kunhan selvitän ensin, missä se on. Osaan lisätä autoon öljyäkin.
Riikka: toki mäkin pärjään, varsinkin Kale sun kanssa. Mut sen mäkin ymmärrän, että ihminen on kokonaisuus. Ja sosiaalinen eläin.
Pikkuanalyytikko: Anteeksi, mutta voisitko perustella? Hannele on kuitenkin se meidän emopersoonamme, eikö pitäisi kuunnella häntä?
Riikka: Hannele on nössö
Martta: Hannele on hukassa, hän on aina kuunnellut minua ja Kerttua ja nyt hän on alkanut olla enemmin itsekäs
Riikka: Se johtuu minusta
Kalevi: Ja minusta
Hannele: Minä rakastan lapsiani ja haluan heille vain hyvää. En voi olla onnellinen, jos heillä ei mene hyvin. Näin tulee aina olemaan. Haluan myös elää itse, olla vähän niinkuin Riikka. Haluan pärjätä kuten Kalevi. Pikkuanalyytikko, sinä voisit painut vittuun, koska en jaksa sinun saivartelujasi.
Pikkuanalyytikko: Ei sinun tarvitse tahallasi loukata, mutta ehkä et koskaan tule saavuttamaan onnellista parisuhdetta tuollaisella käytökselläsi
Riikka:Kuka sellaista haluaa, jumalauta. Rusinat pullasta, sanon minä!
Kalevi: Samoilla linjoilla, vielä punaviinillä marinoituina.
Martta: Mutta eikö olisi ihanaa jakaa loppuelämä ihmisen kanssa,joka jakaisi harrastukset, mielenkiinnon samoihin asoihin, tykkäisi suppilovahveroista ja osaisi kokatakin ?
Kerttu: Niin, ja joka vaihteeksi tekisi ne eväät ja silittäisi pyykit?
Riikka: Hohhoijaa, ettekö te nyt tajua, että Hannele on nainen parhaassa iässä, nyt pitää elää!
Hannele: joo, sitähän mä. Mä haluan elää seesteistä elämää
Riikka: Tsiisus
Kalevi: Otan viiniä
Pikkuanalyytikko: Et edes osaa määritellä tuota sanaa " seesteinen"
Martta: on mentävä nukkumaan, huomenna on työpäivä
Kerttu: Pesen hampaat ensin, hyvää yötä

Terapeutti: Jooooooo, noohh, näyttääkin tuo varauskirja olevan täynnä, mutta voisin suositella toista terapeuttia. Että valitettavasti tämä oli nyt tässä. En todellakaan voi auttaa. Pahus.