lauantai 28. helmikuuta 2015

Hansun keittiössä osa 2. Lasagne

Olette varmaan kuulleet, että lasagneen voidaan tehdä erikseen valkokastike ja ruskea sellainen. Ja että tosi kokki käyttää ruuanlaittoon vain aitoja, tuoreita aineksia?

Kuten Hansunkin keittiössä, huomannette aidon, kreikkalaisen ja portugalilaisen oliiviöljyn ja purkit, joissa on itse kasvatettua oreganoa ja itsekerättyjä mustatorvisieniä , jotka kuitenkin ovat vain kuvausrekvisiittaa.  Kuopuksen askartelema helmikoriste tuo kokkaajalle hymyn huulille.
Totuushan on kuitenkin tämä.

Lasagneen saa oikeasti muhevuutta, kun lisää joukkoon juustonkannat ja tuoreita tomaatteja. Sijoitin jopa kotimaisiin, ne ovat nimittäin paljon parempia kuin kitkerät ulkolaiset tomaatit.
Näillä vinkeillä et voi epäonnistua. Lopuksi haluan vielä tarkentaa, että en todellakaan kirjoittele tosissani. Että keksin tässä aikani kuluksi vaan leikin, jonka avulla kokkaaminen oli ainakin tänään hauskempaa. Tosin menihän siihen aikaa, kun noita kuvia otti. Huomenna aionkin laajentaa tätä bloggaamista ja tehdä kuvasarjan siitä, kuinka kissanhiekka vaihdetaan ja miten pestään vessa.



Ei kommentteja: